keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää tätä vuotta meille ilmastotyperyksille!



Akademik Shokalskiy on nimetty uudelleen blogistanissa

Ilmastonmuutosaktivismin professori Chris Turney totesi, että hänen tutkimusmatkansa on juuttunut
ennennäkemättömästi lämmenneen - joskin mittausten perusteella asia näyttää päinvastaiselta - Antarktikan olemattomiin mutta ennennäkemättömästi kasvaneihin merijäihin, joiden vähenemisen vaikutuksia he lähtivät tutkimaan pääosin halvimmillaan 6000 euroa matkastaan maksaneiden turistien voimin.

Ainoa asia, joka oman Akademik Shokalskiy -laivansa lisäksi kiinalaisen jäänmurtajan, Xue Longin (Lumilohikäärme) jäiden puristuksiin jumiin ajattanutta ja sadan vuoden päähän sujuvasti ilmastoa ennustavaa professori Turneyta harmittaa, on se, että hän ja hänen meteorologinsa eivät pystyneet ennustamaan olosuhteita - tuulten ja ahtojäiden liikkeitä - muutamaa vuorokautta eteenpäin. Joka muuta kuvittelee, on ilmastonmuutosaktivistiprofessori Turneyn mukaan typerys. Kiitämme selkeästä sanavalinnasta ja olemme tyytyväisiä siitä, että WUWT-blogi on luvannut auttaa ennustamisessa.
Ilmastovuosi 2013 yhdessä kuvassa

Näiden ilmastonmuutosaktivistiprofessori Turneyn sekä heitä ehdottomasti seuraavien Taalasten ja Alestalojen antamien neuvojen mukaan me teemme politiikkaa vuonna 2014. Taidamme tarvita ennennäkemätöntä onnea maailmanpolitiikan jäistä selviämiseksi. Mutta sitähän me suomalaiset typerykset olemme aina toisillemme näinä aikoina toivottaneet. Niinpä minäkin. Hyvää tätä vuotta kaikille Ilmastorealismin lukijoille!

Jos et ole Akademik Shokalskiyn juonessa mukana kannattaa lukea tarinan osa 1 ja osa 2.
Lopuksi vielä kannustan kaikkia lukemaan erinomaisia ilmastojuttuja myös muista suomalaisista lähteistä, joiden linkkejä löytyy sivun oikeasta reunasta tämän blogin kuukauden luetuimpien alta. Mitä enemmän niiden juttuja levitetään Facebookin, Twitterin ja muiden kanavien kautta, sitä enemmän toivoa paremmasta meille typeryksille on.

18 kommenttia:

  1. No näkyyhän maailman johtavinkin ilmastotiede kiistävän
    mahdottoman mahdolliseksi.

    http://notrickszone.com/2014/01/01/southern-ocean-cooling-since-1996-global-warming-scientists-deny-logic-that-cold-causes-more-ice/

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä että Mikon kuvaelnma ilmastoafrssita näkyy toteutuvan

      Ja Anterolle kerron tuskastuneeni perånämren jäitä mitatessemme.

      Voinen siis kerota suunnuteelleenni mittaushöktötimen millä etie miiäää,

      Parempi kuuulla kun telkkä viheltää.

      http://deepblue.lib.umich.edu/bitstream/handle/2027.42/61741/jzhpeng_1.pdf?sequence=1

      Ilkka

      Poista
  2. Ikävä juttu blogistin aatemaailman ja uskon kannalta mutta kyllä nyt ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos etenee nyt todella vauhdikkaasti.

    http://yle.fi/uutiset/vuosi_2013_mittaushistorian_toiseksi_lampimin/7008181

    Vai Suuri Salaliittoko se siellä taas mittareita vääntelee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näemme räikeän esimerkin miten jäihin juuttuneet
      muuttuvat ennätyskuumaksi Japanissa mediamme riemuitessa.

      En minäkään viittis panna ilmastoHannaa, vaikka antaskin.

      http://www.portlandmonthly.com/portmag/2012/10/working-class-hero/

      Ilkka

      Poista
    2. Edellä olevaan uutislinkkiin liittyen on hyvä katsoa ja lukea myös linkki

      http://wattsupwiththat.com/2013/12/30/a-great-letter-to-the-editor-on-the-pause/

      jossa mm. sanotaan näin: "“Consider for a moment if the economy had failed to grow for the past 16 years but over the last century had increased in size by 5% you could make the claim that economic output for November was the highest it has ever been since recordkeeping began (bumps and wiggles in a time series don’t influence trends) and it was the 345th consecutive month that economic output was above its 20th-century average. At the same time, government statisticians ignored that economic output had remained unchanged for the past 16 years. I am sure you would be screaming from the highest point in Camden that this deceitful practice of reporting economic statistics must end at once. But yet when this exact same practice is preformed upon climate data you are alarmed at a trend that doesn’t exist.”

      Antero

      Poista
    3. Valitettavasti en pysty mitenkään luottamaan YLEN antiin tässä asiassa. Tai ylipäätään suomalaiseen mediaan. Vääristelyllä ei ole mitään rajaa. Ei siitä ole montaakaan vuotta, kun oli käytännössä samanlainen syksy / alkutalvi. Muistaakseni 06/07. Yle harrastaa tässäkin asiassa rusinanpoimintaa. Vuoden 2013 ennätyskylmä ja luminen talvi on jostain syystä jo unohtunut. Vaikka ei sekään toisaalta mitään todista suuntaan tai toiseen. Kyseessä on nollauutinen, joka saa Yle-veroa maksavan kansalaisen verenpaineen hockeystickin kaltaiseen nousuun.

      Meanwhile in Britain,
      http://www.theregister.co.uk/2013/12/30/britains_costliest_mistake_stern_defends_climate_maths/

      Puolueeton

      Poista
    4. Ylen uutinen on kovin ennenaikainen, mitä Japanin ilmatieteen laitoskin (JMA) korostaa. He siis puhuvat alustavasta tuloksesta, josta puuttuu joulukuun tiedot.

      Vertailin nopeasti kolmen eri aikasarjan vuosikeskiarvot vuodesta 1998 alkaen. Vuosi 2013 - siis tammikuusta marraskuuhun - sijoittui seuraavasti:
      - HadCRUT4:ssa vuosi 2013 oli 6. lämpimin.
      - UAHv5.5:ssä vuosi 2013 oli 7. lämpimin.
      - RSSv3.3:ssa vuosi 2013 oli 9. lämpimin.

      Joulukuun lämpötilat voivat toki muuttaa vuoden 2013 sijoitusta, mutta toiselle sijalle se tuskin nousee em. aikasarjoissa. No, tämän tiedämme parin viikon kuluessa, kunhan aikasarjojen pitäjät julkaisevat joulukuun lämpötilat.

      http://ds.data.jma.go.jp/tcc/tcc/news/press_20131224.pdf

      Poista
    5. Todettakoon vielä, että ilmoitettujen virhemarginaalien rajoissa 2013 voitaisiin väittää HadCRUT4- ja RSS-aikasarjoissa myös kylmimmäksi sitten vuoden 1998. UAH-aikasarjassa se voi päästä enintään 4. kylmimmäksi. No, kovin merkillinen vuosi 2013 ei ollut, joskin kaikkein äärimmäisimpien myrskyjen ja kuivuuksien osalta se oli hyvin kesy.

      Oleellista on se, että lämpenemistä ei ole RSS:n mukaan tapahtunut yli 17 vuoteen eikä HadCRUT:n ja UAH:n mukaan yli 12 vuoteen.

      Poista
  3. "Ikävä juttu blogistin aatemaailman ja uskon kannalta mutta kyllä nyt ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos etenee nyt todella vauhdikkaasti."

    Voisitko vielä antaa ne todisteet siitä että tämä ilmastonmuutos on nimenomaan ihmisen aiheuttama.

    VastaaPoista
  4. Ja aina vain minä ihmettelen sitä, miten niin moni voi niin varmaksi asiaksi "tietää" sen, että muutaman asteen lämpeneminen tietää kuolemaa? Kyllähän maapallon historiasta tiedetään paljonkin yhtä lämpimiä kausia, jotka ovat olleet elämälle suotuisia.

    VastaaPoista
  5. Jossain uutisissa(TV) taisi tässä vuodenvaihteen tienoilla olla, että ainoa ongelma tuolla laivalla oli alkoholin määrän lähestyminen loppuaan?
    Ruokaa sen haastatellun mukaan taisi riittää.

    Eli viinat taisi loppua kun ne nyt evakuoitiin? ;) ;)

    VastaaPoista
  6. Onkohan Aurora Australiskin juuttunut "olemattomiin" Antarktikan kesäjäihin? Jos näin olisi, se olisi jo kolmas alus jumissa.

    VastaaPoista
  7. Aussit on päässyt avoveteen mutta jäivät sinne passiin kun kiinalaisten jäälohikäärme puhalsi vahingossa ympärillä olleen meren umpijäähän.
    100v sitten höyryllä kulkeva puupaatti kävi siellä mihin nykyiset jäänmurtajat eivät pääse. Ja johtopäätöshän on tietenkin että se on ilmaston lämpenemisen vika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nou hätä kun Australiailnainen kertoo.

      http://joannenova.com.au/2014/01/french-polar-chief-slams-spiritofmawson-fiasco/

      Ilkka

      Poista
  8. US Jäänmurtaja Polar Star on kutsuttu tutkimaan etelän vesien jäätilannetta
    muitten jäänmurtajien puutteessa.

    http://worldnews.nbcnews.com/_news/2014/01/04/22180695-us-icebreaker-polar-star-to-help-chinese-russian-ships-stuck-in-antarctic-ice?lite

    Liekö turha reissu, tilaisivat Let Popedan, kun touhu näyttää
    amatöörimäiseltä.

    Ilkka Pilkka

    VastaaPoista
  9. Onko Rossin meri auki kun yks jenkkipurkki näkyy siellä liikkuvan?
    http://www.sailwx.info/shiptrack/shipposition.phtml?call=WBP3210 .
    Kuvan perusteella sekään ei sieltä pois pääse.
    Niin legenda kertoo että tollanen ydinkäyttöinen purkki ei voi ajaa trooppisilla vesillä kun ei jäähdy tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyy paatit "rantautuneen", en tosin tiedä mihin, joten
      epäilenkin kyseen olevan jäistä.

      http://seattletimes.com/html/localnews/2022599975_polarstarrescuexml.html
      Ilkka Ilkeä

      Poista
    2. Saanen hauskuttaa palstalaisia hiljaisuuden vuoksi, loppiaisen lopsahdettua, ja kaalikupin kopsahdettua.

      Lewandorsky on kutsuttu korjaamaan Antarktisfiaskoa,
      joten luovutan sille hitsipillin käteen.

      Ehkä on tulossa uusi päär reviiv mielipidetutkimus sulaneista Antarktisjäistä, että mediammekin saa jotain myllättävää
      lämpenevästä ilmastosta.

      http://theclimatescepticsparty.blogspot.fi/2014/01/an-icebreaker-gets-stuck-in-ice-stephan.html

      Ilkka

      Poista