Englanninkielisissä ilmastoblogeissa on viime aikoina kirjoitettu melko paljon Nature-lehdessä julkaistavasta
Shakun et al. 2012 -tutkimuksesta, jonka tärkein johtopäätös on se, että viime jääkausi päättyi ilmakehän hiilidioksiditason nousun aiheuttamaan voimistuneeseen kasvihuoneilmiöön, jonka seurauksena ilmakehän lämpö nousi riittävän korkeaksi isojen napajäätiköiden sulattamiseksi.
 |
Hiilidioksipitoisuuden vaihtelu vuodenajan mukaan.
Kuvan lähde: Wikipedia |
Shakunin tutkimustulos on tietysti nykyisten ilmastoalarmistien ja myös IPCC:n suosiman ilmastoteorian mukainen, jossa hiilidioksidipitoisuuden muutokset edeltävät ilmakehän ja merten lämpötilamuutoksia. Valitettavasti jääkairausnäytteistä tehdyt analyysit ovat toistaiseksi osoittaneet merten lämpötilan säätävän ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Näissä analyyseissä hiilidioksidipitoisuus ja lämpötilaa ilmaiseva happi-isotooppien pitoisuus on tutkittu samasta kuplasta, joten kyse on empiirisestä kemiallisesta mittaustuloksesta. Siis kylmä merivesi imee itseensä enemmän hiilidioksidia ilmakehästä ja lämpenevä vesi vastaavasti vapauttaa sitä takaisin ilmakehään. Tämä ilmiöhän näkyy selvästi hiilidioksidipitoisuuden vuosittaisena vaihteluna, kuten voit viereisestä mittausdatasta havaita. Maapallon keskilämpötilahan nousee korkeimmilleen merien ja mantereiden painottumisesta johtuen meidän talviaikanamme tai oikeastaan parin kuukauden viiveellä siitä.
 |
Kuva1
Shakunin käyttämät lämpötila-aineistot (vihreät
pisteet) ja hiilidioksidisarja (mustat renkaat). |
Shakunin tutkimus on jo ehditty hakata palasiksi monella tavalla. Siksi tuon tutkimuksen julkaisu tulee jättämään pahan lommon Nature-lehden ja tietysti aivan erityisesti lehden käyttämän tutkimusraporttien arviointimenetelmän maineelle. Roskaa julkaiseva tiedelehti ei ainakaan nosta arvostustaan.
Mieleenkiintoni kohdistui kuvaan, jossa
Willis Eschenbach osoittaa minulle uuden asian, jota Shakun ja kumppanit jostain syystä eivät halunneet kertoa tutkimuksessaan. Eschenbach päätti tarkistaa Shakunin lähtötietojen käsittelyn. Hän latasi Shakunin aineiston tietokoneeseensa ja sai aikaan viereisen kuvan. Siinä lukemattomat pienet pisteet kertovat yhteensä 14 Shakunin käyttämän lämpötilakonstruktion arvot normalisoituina poikkeamina viimeisen 26 000 vuoden keskilämpötilasta. Mustat ympyrät näyttävät Shakunin käyttämän jääkairausnäytteen hiilidioksidipitoisuudet normalisoituna lämpöaikasarjoihin. Kuvasta näkyy, että noin 15 000 vuotta sitten lämpötila (siis vihreät pisteet) lähtee nousuun, ja niin tekee myös hiilidioksidipitoisuus. Ne siis näyttävät korreloivan. Kuvasta tosin ei voi päätellä, kumpi nousee ensin, lämpötila vai hiilidioksidi. Joten Shakunin pääväittämän mukaista syy-seuraus -suhdetta siitä on mahdotonta tehdä. Mutta tämä ei ollut se asia, joka Eschenbachinkin yllätti.
 |
Kuva 2
Kuten kuva 1, mutta lisätty |
Eschenbach päätti verrata muutkin jääkairausten perusteella tehdyt saman ajanjakson hiilidioksidiaikasarjat Shakunin käyttämään ja sai aikaan kuvan 2, jossa nuo muut jäänäytteiden perusteella tehdyt kuvaajat näkyvät värillisinä isompina pisteinä. Ne täsmäävät hyvin Shakunin hiilidioksidisarjaan. Tähän asti siis Shakunin asiat ovat vielä kohtuullisen hyvin. Mutta hänen ongelmansa ydin on siinä, mitä hän jätti näyttämättä. Miksi Shakun katkaisi hiilidioksidiaikasarjansa kohtaan noin 7000 vuotta sitten?
Syy on tietysti selvä. Eschenbachin kontrollikuva kertoo, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut Shakunin katkaisukohdasta alkaen jatkuvasti, kun ilmaston tiedetään lievästi viilentyneen samana ajanjaksona - aivan kuten Shakuninkin käyttämät läpötilaproxyt kertovat. Hiilidioksidipitoisuuteen perustuvan ilmastoteorian mukaan molempien pitäisi mennä samaan suuntaan olipa kausaalisuussuhde kumpi tahansa. Siinä taitaa olla syy, miksi Shakun katkaisi jäätikköproxynsa. Shakunille lisämotivaatiota aineiston katkaisuun antoi kai se, että hänen pois jättämänsä aineisto olisi pakottanut muuttamaan johtopäätöksen päinvastaiseksi.
 |
Kuva 3
Kuten kuva 2, mutta Nuorempi Dryas merkitty
suorakaiteella. |
Vaikka Shakunin lämpötilaproxyjen erottelukyky on melko karkea, niistä näkyy toinenkin mielenkiintoinen asia. Kuvissa näkyy noin kohdalla -12 000 vuotta lämpötilan laskeminen. Tämä ajanjakso tunnetaan nimellä Nuorempi Dryas, jolloin jo lämmennyt ilmasto viileni melko nopeasti koko maailmassa ja ainakin Euraasian luoteisosissa, Grönlannissa sekä Pohjois-Amerikan koillisosissa lähes jääkautisiin lukemiin noin tuhanneksi vuodeksi. Jäätiköiden sulaminen pysähtyi tuoksi ajaksi paikalleen. Salpausselkämme ovat tuona aikana samaan paikkaan virranneiden jäätikkövirtojen tuotosta.
Kun katsot kuvaa Nuoremman Dryaksen kohdalta, havaitset, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei sen kohdalla laske vaan pysyy jokseenkin samalla tasolla. Jos hiilidioksidi olisi määräävä tekijä, se olisi kääntynyt selvään laskuun ennen lämpötilaa. Nyt laskuun kääntyi vain lämpötila, jota hiilidioksiditaso seuraa yleisen käsityksen mukaan usean sadan vuoden viiveellä. Nuoreman Dryaksen lämpötilan lasku siis johtuu jostain muusta tekijästä. Luultavasti syynä oli jäätiköiden sulamisesta johtuva kylmän veden pulssi, joka hetkeksi pysäytti tai ratkaisevasti heikensi pohjoiseen lämpöä tuovaa Golf-virtaa.
Shakunin tutkimus osoittaa, että ilmastotieteessä näköjään saa edelleenkin piilotella asioita, jotka kumoavat tällä hetkellä hallitsevien tutkijoiden hellimän hypoteesin ytimeen kuuluvia asioita. Onneksemme valppaat skeptikot kykenevät Shakunin aineiston perusteilla ja pienellä lisäaineistolla paljastamaan tällaiset epätoivoiset ilmastotieteelliset huijausyritykset.
Lue lisää Willis Eschenbachin Shakun-analyyseistä englanniksi
täältä.
