Pingviiniarviointi Yleisradion Antarktika-journalismista

Yle Uutisten ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen on päässyt kesälomalle maapallon toiselle puolelle, Etelämantereen tuntumaan. Sieltä hän on päivittäin kirjoittanut lyhyen jutun Yle Uutisiin. Minulle on syntynyt selkeä käsitys, miksi joku (kaiketi Yle?) on maksanut matkan. Mutta palaan tuohon matkan motiiviin vasta bloggauksen lopussa.

Toimittaja Mika Mäkeläinen

Eilen 19.11.2014 julkaistun matkakertomuksensa pingviiniaiheisessa osassa Mäkeläinen kertoo seuraavaa (siis sisennetty on Mäkeläisen tekstiä, lihavoinnit blogistin):

Etelämantereen pingviineillä menee erittäin hyvin tai erittäin huonosti – lajista riippuen. Antarktiksen niemimaan ilmaston voimakas lämpeneminen on ollut pingviineille todellinen eloonjäämistesti.

Olen pingviinien ystävä, ja siksi niitä uhkaavat "todelliset eloonjäämistestit" kuulostavat huolestuttavilta. No, katsotaanpa, kuinka huolestuneita meidän on syytä olla.

Antarktiksen niemimaa, joka on hyvin pieni ja luonnollisestikin lämpimin osa koko mantereesta, on lämmennyt pikkuisen - siis ei voimakkaasti - viimeisen 50 vuoden aikana. Lämpimimmät vuodet siellä ovat olleet 1970-luvun alussa ja 1980-luvulla. Lineaarisella trendillä mitattuna se ei ole lämmennyt lainkaan viimeisen 15 vuoden aikana. Jos tarkastellaan tuon alueen lämpimimpiä kuukausia - siis kevättä, kesää ja syksyä eli aikaa lokakuusta maaliskuuhun - se ei ole lämmennyt viimeisen 25 vuoden aikana. Viereinen kuva esittää IPCC:nkin käyttämät ja lämpömittareihin perustuvat HadCRUT4-aikasarjan lämpötilapoikkeamat alueelta verrattuna vuosien 1981-2010 keskiarvoihin.

Me emme tiedä tarkasti, paljonko lämpötilat ovat niemimaalla vaihdelleet 1900-luvun alkupuolella, tuhat vuotta sitten tai miljoonien vuosien aikana. Mutta pingviinit ovat selvinneet eteläisellä pallonpuoliskolla kymmeniä miljoonia vuosia. Siksi epäilen, että niiden esi-isät ja -äidit ovat selvinneet aika paljon muutamien viime vuosikymmenien aikana nähtyihin jokseenkin mitättömiin muutoksiin verrattuna paljon suuremmista ilmastollisista vaihteluista.

Voittajia ovat ne, jotka ovat sopeutuneet muutokseen nopeasti.

Selviytymisen mestariksi on osoittautunut valkokulmapingviini, joka ei nuukaile ruokansa suhteen. Se nielee mukisematta sekä äyriäisiä, lähinnä etelänkrilliä, että kaloja ja mustekaloja. Siksi valkokulmapingviinit eivät ole nähneet nälkää, vaikka etelänkrillin määrä on vähentynyt.

Tapahtumaketju menee suunnilleen näin: Antarktiksen niemimaan ilmasto on lämmennyt nopeasti. Sen takia merijään peittämä alue on täällä supistunut – vaikka muualla Antarktiksen alueella se on pääosin laajentunut voimakkaasti.

Hienosti on suhteellisuudentaju Mäkeläisellä hämärtynyt. Perustelenpa vähän. Niemimaa muodostaa Antarktikan alueesta vajaat kolme prosenttia. Vaikka pikkuisen nykyistä enemmästä lämmöstä hyötyvien pingviinipopulaatioiden osuus niemimaalla olisi hieman muuta Etelämannerta isompi, ei valkokulmapingviini ole voinut olla merkittävä voittaja koko alueella kolmen sadasosan vuoksi.

Merijään peittämä alue on toki niemimaan  ympäristössä hieman vähentynyt Reynoldsin OI SST-sarjan mukaan. Mutta tähän pätee sama kuin muihinkin lyhyisiin aikasarjoihimme. Emme tarkasti tiedä millaisia viime vuosien pienet muutokset ovat satojen, tuhansien tai miljoonien vuosien aikaiseen vaihteluun verrattuna. Mutta sen verran tiedämme, että niiden voi sanoa olevan mitättömiä. Vaikka Reynoldsin sarjan mukaan alueen merijään pinta-ala on niemimaan tuntumassa kyllä pienentynyt hitusen lineaarisella trendillä mitattuna, ovat viime vuodet pysyneet samalla tasolla mittausten alkuvuosien kanssa. Toisin on Antarktiksen ylivoimaisessa pääosassa - siis 97%:ssa - jossa merijään määrä on kasvanut voimakkaasti Mäkeläisenkin mukaan.

Ylen juttu merenpinnan noususta ei saa tukea mittauksista

Yle on uutisoinut monessa muussakin mediassa julkaistun jutun Antarktikan lähellä väitetystä merenpinnan "pullistumasta otsikolla "Miksi Etelämantereen rannikolla vedenpinta on korkeammalla kuin muualla?". Seuraavassa Ylen jutusta valittuja paloja muutamalla kommentilla varustettuna.

Ylen Antarktika-jutun kuvitusta

Valtamerten tutkijat ovat jo kauan tienneet, että jäätiköiden sulamisesta ja lämpölaajenemisesta johtuen merten pinnat nousevat. Hämmennystä on aiheuttanut tarkoista tutkimuslaitteista saatu tieto, että Etelämantereen rannikkoseudulla nousu on nopeampaa kuin muualla.

Vuosina 1992 - 2011 Etelämantereen rannikolla merenpinta nousi keskimäärin kaksi millimetriä vuodessa enemmän kuin muualla Eteläisen Tyynenmeren alueella.

Tjaah... Vai on tarkasteltu peräti 20 vuoden jaksoa. Valitettavasti se on kovin lyhyt. Vakavasti otettavista empiirisiin mittauksiin perustuvista tutkimuksista nimittäin tiedämme, että merenpinnan muutos vaihtelee melko paljon vuosikymmenten saatossa. Useat tutkijat ovat päätyneet johtopäätökseen, jonka mukaan merenpinta vaihtelee eniten noin 60 vuoden jaksoissa, mistä syystä sitä lyhyemmät tarkastelujaksot voivat antaa pahasti harhaanjohtavia tuloksia. Esimerkiksi professori Scafetta on tämän paperin johtopäätöksissä kritisoinut postmodernien tutkimusmenetelmien kestämättömän lyhyitä tarkastelujaksoja. No, tässä Ylen jutun takana olevassa Nature GeoSciencessä julkaistussa tutkimuspaperissa (Rapid sea-level rise along the Antarctic margins in response to increased glacial discharge) on sorruttu juuri tähän virheeseen.

Minä käyn usein tarkistamassa tutkimuspapereiden tuloksia sellaisista lähteistä, jotka voivat joko vahvistaa tai kumota löydökset. Niin tein nytkin. Hain PSMSL-tietokannasta Etelämantereen merenpinnan korkeusmittareiden havainnot. Valitettavasti alueella on mittauspaikkoja harvassa, ja niidenkin tiedot ovat usein kovin katkonaisia. Onneksi yksi kelvollinen asema kuitenkin löytyi, ja se sattuu vielä sijaitsemaan jokseenkin keskellä nyt puheena olevan paperin tutkimusaluetta. Tuo asema on Etelämantereen niemimaan saaristossa sijaitseva Faraday, jonka mittaussarja on lähes eheä aina vuodesta 1960 alkaen - siis kattaen 54 vuoden jakson. Sekin on siis lyhyt, mutta katsotaanpa, mitä tuo sarja paljastaa.

Yllä olevassa kuvassa on siis Faradayn merenpinnan korkeus vuosina 1960 - 2013. Nousua siinä näkyy noin yhden millimetrin verran vuodessa koko jakson aikana. Se on saman verran tai hieman vähemmän kuin valtamerillä keskimäärin. Suurennetaanpa kuvaa ja katsotaan merenpinnan nousu Ylen uutisen pohjana olevan tutkimusjakson aikana.

Lämpenevän Etelämantereen aiheuttaman sukupuuton ikoni ei vielä kuollutkaan

Jääpingviini tervehtii ystävällisesti suosikkibloginsa lukijaa

New York Times kirjoitti 11.4.2011 tiedepalstallaan jääpingviinien ongelmista ja vähenevästä määrästä Antarktikalla.

Jääpingviinien populaatio Antarktikalla on laskenut 50 prosentilla viime vuosina, ja kaikki jotka ovat katsoneet luontodokumentteja tietävät, että syynä on nopeasti sulava merijää, joka on rajoittanut niiden talvisten asuinalueiden kokoa. Mutta kaikki tuon tietävät saattavat olla väärässä. 

Uusi tutkimus, joka on julkaistu maanantaina verkkoversiona The Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa esittää, että pingviinien todellinen ongelma onkin raju pudotus niiden pääasiallisena ruokana olevan Antarktikan krillin esiintymisessä. Sama ongelma myös on jääalueita välttävillä myssypingviineillä.

Minä kirjoitin pingviineistä lähes kolme vuotta myöhemmin, kun Time-lehden verkkoversio julkaisi tyypillisen alarmistisen puutaheinää-jutun. Timen kuva-artikkelissa jääpingviinien kohtalosta kerrottiin seuraavaa:

Viimeisen 25 vuoden aikana jääpingviinien kanta on pudonnut 65% johtuen merijään vähenemisestä ja lisääntyneestä kilpailusta ruoan saannissa muiden pingviinilajien kanssa.

Minä tiesin jo tuota edellistä juttua kirjoittaessani, että Time-lehti oli perusteellisen väärässä, enkä nyt lähde toistamaan edellisen jutun asioita. Lyhyesti sanottakoon kuitenkin, että Etelämantereen ympärillä olevan merijään määrä on kasvanut ja alueen lämpötilat - niin merenpinnan kuin ilman - ovat hitusen laskeneet viime vuosikymmeninä. Mutta sitä en tiennyt, että New York Timeskin oli totaalisen väärässä.

Ilmaston lämpeneminen lisää merijään määrää

Antarktikan merijään anomalian uusi ennätys 29.6.2014

Nyt se on selvitetty. Kiitos selvittämisestä kuuluu yhdysvaltalaiselle lehtimiehelle, Harold Amblerille, joka on julkaissut blogissaan "Säästä puhuen" kattavan selityksen Etelämantereen merijään tähän asti hämmästellylle kasvulle, vaikka ilmasto lämpenee koko ajan katastrofaalisesti kiihtyvän ihmisperäisen kasvihuoneilmiön (CAGW) seurauksena. Ambler kunnollisena journalistina ihmetteli sitä, miksi Antarktikan merijään trendi on ollut kasvava, ja sen laajuus tekee jatkuvasti ennätyksiä, vaikka ilmastomallit ovat ennustaneet kutistuvaa jääpeitettä. No tietysti ns. maalaisjärkikin sanoo, että lämpenevässä ilmastossa jään määrä vähenee, ja katastrofaalisesti lämpenevässä ilmastossa se vähenee katastrofaalisesti.

Ambler haki Illinoin yliopiston Cryosphere Today -sivustolta tuoreimman Etelämeren jäägrafiikan ja huomasi sen tehneen laajuudessa mittaushistorian ennätyksen ajankohtaan nähden. Koskaan ennen sitten satelliittimittausten alkamisen vuonna 1979 ei jääpeitteen laajuuden poikkeama keskimääräiseen nähden ole ylittänyt kahta miljoonaa neliökilometriä. Hain vastaavan kuvan tämän päivän osalta (kuva 1). Ambler päätti kysyä tieteellistä selitystä ilmiölle muutamilta alan huippuosaajilta, ja onneksi Yhdysvaltain Lumi- ja jäätietokeskuksen johtaja, Mark Serreze vastasi sähköpostilla. Hänen selityksensä ole yrittänyt kääntää niin tarkasti kuin mahdollista seuraavaan:

Professori Mark Serreze

Ensisijainen syy tähän on Etelämeren virtauksen luonne. Korkeilla eteläisillä leveyspiireillä lämmennyt vesi kulkeutuu kohti päiväntasaajaa, ja sen korvaa alhaalta nouseva kylmempi vesi, mikä ehkäisee jään vähenemistä. Tästä luonnollisesta merellisestä termostaatista johtuen nähdään  vaikutuksia luonnollisessa ilmaston vaihtelussa, ja [nousu] näyttää parhaiten selittävän muutoksia ilmakehän kiertokulussa, vaikka useat muut tekijät ovat myös todennäköisesti mukana.

Ambler ei ymmärtänyt selityksessä paria yksityiskohtaa. Mitä tarkoitettiin "korkeilla eteläisillä leveyspiireillä", ja mitä tarkoitetaan "jään vähenemisellä"? Jään määrän väheneminenhän ei ole hidastunut - jään määrä on dramaattisesti kasvanut etelässä. Niinpä hän soitti Serrezelle ja sai seuraavan vastauksen puhelimitse:

Puhumme nyt vedestä joka on 60 leveysasteen [E] kohdalla ja sitä etelämpänä, ja perusasia on se, että Etelämannerta ympäröi melko vahva ja jotakuinkin vakaa länsituulten vyöhyke, jota kutsutaan Raivoavaksi nelikymppiseksi, mutta sitten on tämä koriolisvoima, joka haluaa kääntää asiat vasemmalle. Se, mitä tapahtuu, on se, että vedet korkeilla leveysasteilla, siis mitä tapahtuu, on se, että lämmittäessämme tuota vettä luomme Ekmanin poikkeaman, mikä kuljettaa pinnalla vettä korkeilta eteläisiltä leveysasteilta kohti päiväntasaajaa.

Mitä tapahtuu on se, että täytyy olla jatkuvuutta, jonka on tapahduttava niin, että mitä tapahtuu on, että siellä on kylmän veden kumpuamisalueita. Siellä on koko kiertosilmukka, missä vesi painuu alemmilla eteläisillä leveyspiireillä, ja sitten on paluuvirtaus, joka tuo saman määrän massaa korkeammille leveysasteille.

Periaatteessa mitä tapahtuu on se, että Arktikalla voit lämmittää pintavettä, ja se ei kulkeudu pois. Se pysyy siellä, ja se auttaa sulattamaan jäätä, mutta Etelämantereella [lämmin] vesi kulkeutuu pois.

Ambler tunnusti puhelussa, ettei hän vieläkään ymmärtänyt, mikä lämmittää merivettä korkeilla eteläisillä leveyspiireillä. "Olisiko se yksinkertaisesti vain ilmaston lämpeneminen", Ambler kysyi.

"Juuri se", vastasi Serreze.

"Monellako asteella vesi lämpenee, ennen kuin se kulkeutuu kohti päiväntasaajaa", kysyi Ambler.

"Minulla ei ole tuota lukua", Serreze vastasi, mutta otaksui ilmastomallintaja ja merijääspesialisti Marika Hollandin tietävän vastauksen. No, ilmastomallintaja Marika ei koskaan vastannut Amblerin useisiin kyselyihin.

Pingviinijuttu lämpenevältä Etelämantereelta

Arvostettu Time-lehti esittää verkkosivuillaa hienoja kuvasarjoja, joihin on liitetty opettavaisia juttuja ympäristötietoisille ja miksei muillekin. Tällä kertaa kyseessä on kuvasarja pingviineistä, joiden olemassaolo on uhattuna ilmaston lämpenemisen vuoksi. Olen ottanut muutamasta kuvasta kopiot ja suomentanut niiden tekstit. Katsokaapa noita kauniita lintuja, sillä pian niitä ei enää ole. Ja me ihmiset taidamme olla syyllisiä tuleviin sukupuuttoihin! Surullista. No niin -seuraavassa siis lainaukset Timesta.

Keisaripingviini

Keisaripingviiniä, joka on suurin ja näyttävin pingviinilaji, pidetään kaikkein haavoittuvimpana lajina Antarktikalla. Maailman Luonnonsäätiön (WWF) mukaan lämpötilan nousu sulattaa merijään ja dramaattisesti rajoittaa pingviinien elinympäristöä.

Keisaripingviinin poikasia

Keisaripingviiniuros tunnetusti hautoo munaa jalkojensa päällä lumimyrskyissä ja jopa -49 asteen lämpötiloissa, kunnes poikanen kuoriutuu. Proceedings of the National Academy of Sciences:n  vuonna 2009 julkaistu  raportti väittää, että pingviiniyhteisön asuinpaikkana olevan jään aikainen haurastuminen voi olla syynä alhaiseen lisääntymismenestykseen. 

Keisaripingviinejä

Keisaripingviinit painautuvat toisiaan vasten suojautuakseen Antarktikan äärimmäiseltä kylmyydeltä. Tiedemiehet varoittavat, että ilmaston lämpeneminen voi saattaa nämä upeat linnut sukupuuton vaaraan ensi vuosisadan loppuun mennessä.

Jääpingviini

Viimeisen 25 vuoden aikana jääpingviinien kanta on pudonnut 65% johtuen merijään vähenemisestä ja lisääntyneestä kilpailusta ruoan saannissa muiden pingviinilajien kanssa.

Kuningaspingviini

Antarktikan pohjoispuolella olevilla saarilla elää nykyisin kaksi miljoonaa kuningaspingviiniparia. Tutkimusten mukaan niiden kanta on pienenemässä, kun meriveden lämpötila nousee ja lintujen on matkattava pidemmälle ruokaa löytääkseen.

Kuningaspingviinejä ruokailemassa

Aivan kuin isommat keisaripingviinit myös kuningaspingviinit syövät krillejä ja äyriäisiä, mutta meriveden pintalämpötilan nousu rajoittaa niiden saantia talvikuukausina.

Ennätystä pukkaa Etelämerellä?

Kuva 1

Eteläisellä jäämerellä saatetaan rikkoa ennätyksiä jälleen. Tämä voi olla uusi asia monille, sillä kotimainen mediamme ei siitä yleensä kerro. No, ymmärrän tietysti maantieteellisen etäisyyden merkityksen, joka saattaa vaikuttaa asiaan. Mutta epäilen silti syytä olla kertomatta asiasta enimmäkseen ilmastopoliittiseksi.

Etelämeren merijääpeite on hakannut ennätyksiä laajuudessaan jatkuvasti viime vuosien aikana.

Kuva 2

Satelliittimittaukset kertovat tästä. Asiasta ei ole erimielisyyttä tiedemiespiireissä. IPCC:kin tunnustaa eteläisen merijään kasvun tuoreimmassa raportissaan. Ongelmana monille on se, miten asian voisi selittää poliitikoille ja suurelle yleisölle. Kysymys kuuluukin, miten selitän nykyisen ilmastoparadigman mukaisesti antarktisen alueen viilenemisen. Kaikki mittaukset nimittäin todistavat siihen suuntaan, vaikka nykyisen ilmastoparadigman mukaiset mallinnukset väittävät päinvastaista.

Etelämeren farssi siirtyy pohjoisen mediaan?

Edellisessä bloggauksessani kirjoitin farssin aineksista eteläisellä jäämerellä. Tilanne on siellä edelleen päällä, sillä Akademik Shokalskiy on tukevasti kiinni jäissä, eivätkä kolme apuun tullutta jäänmurtajaa ole päässeet sitä 10 kilometriä lähemmäksi. Näyttää yhä selvemmältä, että ainakin aluksen matkustajat joudutaan lopulta evakuoimaan helikopterilla. Tietysti tuulten kääntyminen voisi vapauttaa laivan jäiden puristuksesta muutamien päivien, viikkojen tai kuukauden kuluttua? No, seuraamme tilannetta.

Huvittavinta tuossa tapahtumassa ovat seuraavat asiat:

1. Mukana olevaa "tiedemiesryhmää" johtava ilmastonmuutoksen aktivistiprofessori Chris Turney, joka taitaa tehdä mukavaa lisätiliä ilmastonmuutoksen torjuntaan keskittyvällä konsulttifirmallaan, mainosti retkeä tutkimusmatkana ennennäkemättömästi lämmenneelle Antarktikalle.
2. Kaikkien satelliittilämpöaikasarjojen ja myös oheisessa kuvassa olevan HadCRUT4-sarjan mukaan Antarktika kokonaisuudessaan sekä myös Commonweath Bayn alue ovat hieman viilentyneet. Lämpenemistä ei siellä ole havaittu. Niinikään meren pintalämpötila on alueella lievästi viilentynyt. Kuva suurenee klikkaamalla sitä.
3. Antarktikan ongelmana lämpenemisen lisäksi Turneyn mukaan on  kasvava merijääpeite, joka estää auringonvalon pääsyn "merien levämetsiin" heikentäen ravintoketjun alkupäätä ja siten vähentäen myös ketjun loppupäässä olevien nisäkkäiden ja pingviinien ravinnon saantia.
4. Pohjoisessa merijään hupeneminen (joka tosin on kääntynyt tänä vuonna rajuun kasvuun) on erittäin huono asia ilmastoaktivistien mielestä. Siellä jään sulaminen heidän mukaansa johtuu ilmaston lämpenemisestä. Eteläisen napa-alueen merijään kasvu johtuu niinikään ilmaston lämpenemisestä, jota tuolla alueella tosin ei ole kyetty mittauksin havaitsemaan. Yleensähän jään kasvua tapahtuu lämpötilan laskiessa. No, miten vaan, mutta etelässä merijään kasvu siis on aktivistien mielestä huono asia.
5. Ilmastonmuutos siis aiheuttaa sekä merijään kasvua että vähenemistä, jotka molemmat johtuvat ilmaston "lämpenemisestä" ja ovat huonoja asioita, koska ne tapahtuvat väärillä napa-alueilla.

Innostunut "tiedemies" Akademik Shokalskiyn kannella 29.12.

Suomalainen media on kyllä seurannut Turneyn retkueen seikkailua ja luultavasti australialaisten veronmaksajien maksettavaksi jäävää pelastusoperaatiota. Minun havaintojeni mukaan ainutkaan mediatalo ei ole havainnut edellä esiin nostamiani ja ainakin osin huvittavia ristiriitoja, joita toki löytyisi lisääkin, jos vähän viitsi kaivella Turneyn sivuja ja taustoja. Ehkä noita asioita ei ole syytä käsitellä mediassa, sillä nehän saattaisivat herättää epäilystä ihmisperäistä ilmastonmuutoshypoteesia kohtaan?

Farssin aineksia Etelämantereella

Tänä vuonna näyttää tapahtuvan runsaasti erilaisia hassunkurisia juttuja napa-alueilla. 

Kirjoitin aiemmin kesällä neljästä soutajasta, jotka halusivat soutamalla kiinnittää huomiota ennennäkemättömästi jäättömäksi muuttuneesta luoteisväylästä Kanadan arktisessa saaristossa. Nuo seikkailijat jäivät kiinni jäihin kesken matkan ja luovuttivat kylmään kyllästyneinä. Kaikilla on varmasti muistissa Greenpeacen tuoreimman pr-tempun kylmä vastaanotto Barentsinmerellä. Nyt tapahtuu toisella puolella maapalloa vastaavia asioita. Mukana siellä on myös brittiläisen sanomalehti The Guardianin toimittajia, mikä tietysti takaa melkoisen mediahuomion retkelle.

Jossain punaisen ympyrän alueella on tapahtumapaikka

Venäläinen risteilyalus MV Akademik Shokalskiy juuttui jäihin Etelämantereen tuntumassa jouluaattona. Aluksella on 74 henkilöä, joista parikymmentä on miehistöä ja reilut 50 ovat ns. tiedemiehiä ja heitä tukevia rikkaita risteilyturisteja. Odottelu saattaa venyä pidemmäksikin, elleivät paikalle hälytetyt jäänmurtajat pääse paikalle.

Matkaa on markkinoitu sekä australialaisen etelämantereen tutkijan, Douglas Mawsonin, 100 vuotta sitten samalle alueelle tekemän retken muistolla että mahdollisuudella rahoittaa ennennäkemättömästi ilmastonmuutoksen vuoksi kuolevan Etelämantereen viimeisten eläinten tutkimusta. 

Tutkijoita ja varmaan myös heitä rahoittavia risteilyvieraita johtava New South Walesin yliopiston ilmastonmuutosprofessori Chris Turney perustelee tätä turistiretkeä hyvin tarpeellisena, sillä he aikovat ottaa kontrollinäytteitä verifioidakseen Mawsonin 100 vuotta sitten tekemät mittaukset ilmastonmuutoskontekstissa. En tässä kirjoituksessa aio ottaa tarkemmin kantaa siihen, miten professori Turney aikoo ottaa muutamassa päivässä näytteitä verifioidakseen Mawsonin useiden vuosien aikana ottamat sadattuhannet mittaukset. Haaste voi olla risteilyvieraiden kanssa vietettyjen aterioiden välissä aika kova. Mutta pari asiaa voin kertoa professori Turneylle täältä maapallon toiselta puolelta.

Etelän merijään tarkkaan varjeltu salaisuus

Ilmastomalleihin perustuen on yritetty ennustaa myös maapallon napa-alueiden merijään kehitystrendejä. Bob Tisdale on kirjoittanut noiden ilmastomallinnusten onnistumisesta mainion kirjoituksen, josta referoin muutaman kohdan tähän. Alkuperäisen Tisdalen kirjoituksen löydät täältä.

Kuva 1. Merijään todellinen muutos pohjoisessa (punainen)
ja etelässä (sininen).

Tisdale aloittaa näyttämällä viereisen kuvan pohjoisen ja etelän merijään peiton muutoksista reilun 30 vuoden aikana. Siitä selviää oitis, että punaisella merkitty arktisen merijään peitto on vähentynyt, kun eteläisen merijään (sininen) peitto on kasvanut.

Kaikkien tiedotusvälineiden otsikoista olemme jo kauan tienneet pohjoisen merijään vähenemisestä, ja samoissa jutuissa meille kerrotaan sen ilmastomallien mukaan lopulta häviävän kesäisin kokonaan. Oikeastaan se vanhempien lehtijuttujen mukaan on jo useana vuotena hävinnytkin, mutta sitkeästi siellä merijäätä tänäkin kesänä vielä on. Mutta juuri koskaan et voi lukea lehtijuttua tai televisioreportaasia etelän merijään tasaisesta kasvusta. Siihen on syynsä, jonka kerron tämän kirjoituksen loppupuolella.

Kuva 2. Uusimpien mallien mukainen merijään pinta-alan muutos
pohjoisessa (punainen) ja etelässä (sininen).

Tisdalen toinen kuva näyttää, miten hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) syksyllä julkaistavan uuden arviointiraportin pohjaksi käytetyt ilmastomallit ovat simuloineet napa-alueiden merijään kehitystä. Mallien mukaan molempien napa-alueiden merijään pinta-alan olisi pitänyt vähentyä. Vertaamalla ylimmän kuvan reaalimaailmaa ilmastomallien maailmaan, voimme havaita mallien ennustaneen oikeansuuntaisesti pohjoisen jään vähenemisen. Eteläisen jään osalta ne ovat erehtyneet jättimäisesti. Senhän olisi pitänyt mallinnusten mukaan huveta pohjoisen merijäätä selvästi nopeammin.

Kuva 3. Etelämeren mitattu pintalämpötilan poikkeama
(harmaa) vertailukaudesta ja ilmastomallien ennustama
lämpötilapoikkeama (vihreä). By Bob Tisdale.

Eteläinen merijää on kasvanut, sillä etelämeren lämpötila on tasaisesti laskenut. Tätäkään ilmastomallit eivät ole kyenneet ennustamaan, kuten kolmannesta kuvasta voit havaita. Vihreä kuvaaja kertoo tietokonemallien antaman ennusteen ja harmaa todellisen kehityksen. Jälleen noiden ero on massiivinen, trendinä lähes asteen verran 100 vuodessa.

IPCC:n syksyllä julkaistavassa arviointiraportin ensimmäisessä osassa tullaan jälleen kerran vetoamaan vain ja ainoastaan tiedeyhteisön "luotettaviksi" havaitsemien ilmastomallien tuloksiin, kun meille kerrotaan ennennäkemättömästä ilmaston lämpenemisestä ja muutoksesta. Samaan hengenvetoon meille väitetään mallien tieteellisen pohjan perustuvan kivenkovaksi koeteltuun fysiikkaan.

Kuva 4. Ilmastomallien ennustama tropiikin lämpötilakehitys
murtoviivoina. Mitattu lämpötila punaisina ja sinisinä pisteinä.
Kuvan lähde Roy Spencer.

Kun minä katson kuvia 2 ja 3 tai viereistä kuvaa ilmaston lämpötilan kehitystä kuvaavasta mallinnusten joukosta, mieleeni tulee useita kysymyksiä, joista tässä muutama:

1. Kumpi asia noissa tietokonemallinnuksissa johtaa totaalisen väärään tulokseen, perustana oleva fysiikka, mallinnusmenetelmä vai molemmat?
2. Miten on mahdollista, että useiden miljardien eurojen ja dollarien kehittelykustannuksista huolimatta jokaikinen malli ennustaa väärin?
3. Miten on mahdollista, että kivenkovaan yhteiseen fysiikan pohjaan perustuvat mallit osaavat olla keskenään niin erimielisiä kuin kuva 4 osoittaa? Kuvissa 1-3 on esitetty vain mallinnusten keskiarvo, mutta yksittäiset mallinnukset ovat keskenään yhtä ristiriitaisia kuin kuvassa 4 esitetyt.
4. Olisiko kolikkoa heittämällä (lämpenee/ei lämpene) päässyt oleellisesti halvemmalla oleellisesti parempaan tulokseen. 

Lopuksi tuohon kysymykseen, miksi et ole lukenut suomenkielisestä mediasta etelämantereen merijään kasvusta. Se johtuu siitä, että rehellisen toimittajan olisi kysyttävä itseltään ja ilmastotutkijoilta, miksi etelässä ei ole lämmennyt yli 30 vuoteen. Ja tuo kysymys johtaisi väistämättä jatkokysymyksiin, mikä ilmastomalleissa mättää ja miksi roskakoriin kuuluvia tuloksia pitäisi käyttää politiikan ja tulevaisuuteen tähtäävien toimien perustana. Vihreälle toimittajalle nuo kysymykset aiheuttavat hermoromahduksen, ja rehellisenä itseään pitävä toimittaja tajuaa todennäköisesti kysymystensä johtavan vakavaan ristiriitaan noihin malleihin uskovaisen hartaudella suhtautuvan poliittisen eliitin, Ilmatieteen laitoksen lysenkolaisen johdon, Greenpeacen ja WWF:n, kustantajan tai päätoimittajansa kanssa.

En ole tietokonemallinnusten vastustaja. Tiedän, että niitä voi käyttää hyvin hyödyllisestikin, jos mallinnus vastaa reaalimaailman ilmiöitä. Ilmastomallit eivät sitä valitettavasti tee. Ne ovat olleet koko ajan väärässä. Eivätkä ne ole kyenneet ennustamaan etelän merijäätä tai merenpintalämpötilaa paremmin myöskään muita ilmastoparametreja kuten ilman lämpötilaa, sateisuutta, kuivuutta, sään ääri-ilmiöitä tms. Ainoa poikkeus tässä joukossa on pohjoisen merijää, joskin epäilen mallinnusten senkin osalta menevän väärään suuntaan jo lähivuosina. Palaan tuohon pohjoisen jäätilanteeseen syksyllä sulamiskauden loppuvaiheessa, joten jätetään sitä koskevat kommentit sinne.

Väärässä olevan mallin tulosten mukaan rakennettaessa syntyy vain sutta ja sekundaa. Lopulta Sinä veronmaksajana joudut kustantamaan sen korjaamisen.

Etelämantereen lämpötilapoikkeama HadCRUT4:n
mukaan. Kuva http://www.climate4you.com/

Lisäys 17.6.2013: Lisäsin loppuun graafin Etelänapamantereen lämpötilapoikkeamasta vuosina 1957-2013, jotta ei tarvitse aloittaa uudelleen turhaa väittelyä siitä, onko manner lämmennyt vai viilentynyt. Se ei ole tehnyt kumpaakaan lähes 60 vuoden aikana.