Moderni Kankkulan kaivo

Kirjoittajana professori Antero Järvinen

Pariisin ilmastosopimus hyväksyttiin YK:n ilmastokokouksessa joulukuussa 2015 ja se astui voimaan 4.11.2016. Sopimus, jonka on ratifioinut Suomen lisäksi 143 maata, ei kuitenkaan sisällä määrällisiä päästövähennysvelvoitteita. Osapuolet sitoutuvat pelkästään valmistelemaan, tiedottamaan, ylläpitämään sekä saavuttamaan ilmoittamansa päästötavoitteet. EU-maita ja muutamia muita kehittyneitä länsimaita lukuun ottamatta muut maat, mm. Kiina ja Intia, eivät ole ilmoittaneet vähentävänsä hiilidioksidipäästöjään. Ensimmäinen kokonaistarkastelu sopimuksen vaikutuksista tehdään 2023.

”Olemme saavuttaneet 100-prosenttisen yhteisymmärryksen! … noudattaa
tätä ei-sitovaa sopimusta ja tavata jälleen viiden vuoden kuluttua!” 

Vieläkö muistat lähihistoriaa eli keitä Steve Hunterin kuva esittää? Kuka ei kuulu joukkoon? Vastaukset ovat kirjoituksen lopussa.

Sopimuksen tavoitteena on rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahden asteen verrattuna esiteolliseen aikaan (määrittelemättä jäi, tarkoitetaanko tällä 1700-lukua vai jotain aiempaa vuosisataa) ja pyrkiä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen vuosisatamme loppuun mennessä. Sopimuksen hinta-hyötysuhdetta, paljonko ilmastotalkoisiin 2016 – 2030 uhrattavilla varoilla saataisiin alennettua maapallon keskilämpötilaa, on tutkittu hyvin vähän.

Käyttäen ilmasto-talousmallinnuksia tanskalainen ympäristötaloustieteilijä Bjørn Lomborg on arvioinut, että Pariisin ilmastosopimuksen talkoot maksaisivat globaalisti 0,8 – 1,6 biljoonaa euroa eli 800 – 1600 miljardia euroa joka vuosi 15 vuoden ajan. Summasta kolmannes lankeaisi Euroopan unionin maksettavaksi. Koska Suomen bruttokansantuote on noin 1,5 % EU-maiden koko BKT:stä, meille kohdistuvat ilmastotalkoot voisivat maksaa uusina menoina 4 – 8 miljardia euroa vuodessa. Tämä olisi 7 – 14 % Suomen valtion budjetista (56 miljardia euroa 2018). Keskituloiselle veronmaksajalle (3600 euroa/kk brutto) tämä tietäisi verojen kiristymisenä noin 200 – 300 euron menetystä kuukausittain käteen jäävässä palkkapussissa. On hämmästyttävää, että näistä taloudellisista vaikutuksista ei ole juurikaan esitetty arvioita julkisuudessa.

Lomborgin käyttämien mallinnusten mukaan tällaisella vuosibudjetilla lämpötila olisi vain 0,05 astetta ilmastomallien ennustamaa viileämpi vuonna 2100. Jos talkoita jatkettaisiin 2100 asti eli 85 vuotta ja globaalisti noin 100 000 miljardin euron taloudellisin kokonaiskustannuksin, lämpötilaa saataisiin alennettua ennustetusta 0,17 astetta. Sekin olisi niin vähän, että emme kykenisi tuota eroa luotettavasti mittaamaan saati aistimaan.

Pariisin ilmastosopimuksen vaikutus maapallon lämpötilaan vuoteen 2100 mennessä Bjørn Lomborgin (2016, 2017) tutkimusten mukaan. Pariisissa luvatulla tähtitieteellisellä rahasummalla (sininen ja vihreä viiva) olisi jokseenkin sama ilmastovaikutus kuin ei tehtäisi mitään (punainen viiva).

Harmillisesti emme vielä tiedä, pystyvätkö ilmastomallit luotettavasti ennustamaan tulevaa ilmastoa lähes 100 vuoden päähän. Emme saa luotettavia sääennusteitakaan viikkoa pidemmille jaksoille, vaikka ne tuotetaan samankaltaisilla mallinnuksilla. Ilmastomallien ennustama lämpötilan nousu saavutettaisiin lisäksi vain sillä edellytyksellä, että uskoisimme nykyisten ilmastomallinnusten oletuksia, joiden mukaan ilmasto on hyvin herkkä hiilidioksidimäärän kasvulle. Vähäisemmällä ja ehkä todennäköisemmällä herkkyysluvulla talkoiden ilmastovaikutus jäisi vieläkin vaatimattomammaksi suhteessa Pariisin sopimuksen tavoitteisiin, käytännössä nollaksi.

Kun kaivetaan suunnattoman suuri Kankkulan kaivo, me emme huomaa olevamme kaivossa. Näin näyttää käyneen Pariisissa. Kannattaako ilmastotalkoisiin tuhlata globaalisti kymmeniätuhansia miljardeja euroja varsinkaan, kun niillä ei saavutettaisi havaittavaa muutosta vaihtelevasti aina muuttuvassa ilmastossa? Mitä muuta hyödyllistä tuolla tähtitieteellisellä summalla voitaisiin oikeasti saada luonnolle ja ihmiskunnalle? Voisiko lisärahoitusta antaa esimerkiksi Suomen tutkimus- ja kehittämistoiminnalle, jonka menot olivat 6,0 miljardia euroa 2017?

Rikas Suomi mitalisijalla maailmaa pelastamassa

Hesari osasi kertoa 20.11.2014 seuraavaa:

HS:n jutun kuvituksessa ministerit Paatero ja Grahn-Laasonen

Suomi on luvannut lahjoittaa 80 miljoonaa euroa kansainväliseen ilmastorahastoon vuosien 2015–2018 aikana. Suomi kertoi rahoituslupauksestaan tänään torstaina kokouksessa Berliinissä.

Vihreän ilmastorahaston tarkoituksena on tukea tasapuolisesti kehitysmaita ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.

"Vihreä ilmastorahasto on Suomelle tärkeä keino osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden edistää vähähiilistä taloutta sekä kestävää kehitystä kehitysmaissa ja hyödyntää tehokkaasti päästökaupasta saatavia tuloja", sanoo kehitysministeri Sirpa Paatero (sd) tiedotteessa.

"Ilmastoneuvottelujen ilmapiirin kannalta on ollut tärkeää, että ensimmäinen rahoituskierros onnistuu. Berliinin kokouksen tulos lisää osapuolten välistä luottamusta Liman ilmastokokouksessa ja siten uskoa myös Pariisin sopimuksen syntymiseen", sanoo ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) tiedotteessa.

No niin. Vihreä ilmastorahasto (GCF), josta olen kirjoittanut aiemmin mm. täällä, on ehkä saamassa rahaa. Kaiken kaikkiaan Berliinissä pidetyssä rahoituskokouksessa sitä luvattiin 9,3 miljardia dollaria (= noin 7,5 miljardia euroa). Ilmestyvätkö luvatut rahat rahaston tilille, on vielä jossain määrin epäselvää. Monessa maassa nimittäin rahojen vapauttaminen edellyttää parlamenttien päätöksiä, eivätkä ne ole vielä selviä.

Katsotaanpa, millä mailla oli varaa edes luvata rahaa. Olen alla olevaan kuvaan pannut maiden lupaukset muutamaa pienintä lahjoittajaa lukuunottamatta. Palkit kuvaavat miljoonia US-dollareita.

Yhdysvallat on suurin yksittäinen lahjoittaja, mutta maan republikaanien mukaan kongressi ei tule antamaan kolmen miljardin summaa - tai luultavasti mitään muutakaan rahamäärää - GCF:lle. Kaikki luvut eivät myöskään ole yhteismitallisia, sillä kun lupaukset enimmäkseen olivat lahjoituksia, on esimerkiksi Ranskan lupauksessa mukana merkittävästi lainaa.

Huomiota kiinnittää myös se, että maailman suurimmista talouksista, siis G20-maista, mm. Argentiina, Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Indonesia, Intia, Kiina, Saudi-Arabia, Turkki ja Venäjä eivät halunneet osallistua rahaston kartuttamiseen. Mutta onhan siellä sentään Suomi mukana. Ilmeisesti meillä on varaa osallistumiseen?

Varsovan outo kokous

Mitä lähes 10 000 YK:n tämänvuotiseen ilmastokokoukseen (COP19) 11.-23.11. 2013 saapunutta kokousvierasta saivat aikaan? Kun eri tahojen julkaisemia juttuja kokouksesta lukee, esiin nousevat moninaiset poliittiset ristiriidat, ahneus, talouspoliittiset edut, vihervasemmistolaisen propagandan hallitsevuus ja puolalaisten kokousisäntien kansallista etua puolustava järkähtämättömyys. Kokouksen kahdessa pääteemassa, kansainvälisesti sitovan ilmastosopimuksen ja ison kansainvälisen tulonsiirron valmisteluissa, ei taidettu edistyä juuri ollenkaan. Katsotaanpa kokousta muutamien tapahtumien kautta.

Kokous sai julkisuutta jo ennen alkamistaan, kun Australian hallitus ilmoitti lähettävänsä Varsovaan vain pienen delegaation kakkostason virkadiplomaatin johdolla. Maan ympäristöministeri jäi kotimaahansa lunastamaan vaalilupauksia, joihin kuului mm. ilmastorahoituksen pienentäminen ja edellisen hallituksen aikaansaaman hiiliverotuksen purkaminen. Varmuuden vuoksi Australian pääministeri ilmoitti maansa suhtautuvan kielteisesti kansainvälisen ilmastorahoituksen kasvattamiseen. Kanadan pääministeri päätti onnitella australialaista virkaveljeään hyvistä päätöksistä, mikä sai ymmärrettävästi kaikki pohjoisamerikkalaiset ilmastonmuutoslobbarit protestoimaan äänekkäästi.

Japani päätti ilmoittaa aivan kokouksen alussa irtautuvansa hiilidioksidin päästörajoitustavoitteistaan, sillä sen päästöt tulevat kasvamaan lähivuosina. Samankaltaisia uutisia kuultiin myös Saksasta, jonka hiilenpoltto on kasvanut jo kahden peräkkäisen vuoden aikana, ja Kiinasta, jonka hiilidioksidipäästöt ensimmäistä kertaa ylittivät EU:n päästötason mitattuna päästötonnilla per asukas. Brasilia raportoi, että metsäkato on kasvanut 28 prosenttia. Isäntämaa Puola järjesti kivihiiliteollisuuden kokouksen samaan aikaan ilmastoneuvotteluiden kanssa ja ilmoitti perustavansa energiapolitiikkaansa hiileen vuoteen 2060 asti. No eiväthän nämä ole tietenkään ainoita maita, jotka ovat lisänneet hiilen käyttöä energiatuotannossa, sillä tällä hetkellä hiiltä poltetaan 61 % enemmän kuin vuonna 1990, joka on ns. Kioton protokollan vertailuvuosi.

Ympäristöministeri Marcin Korolec sai potkut kesken kokouksen

Kokouksen täydelliseksi nöyryyttämiseksi Puolan hallitus päätti erottaa COP19-kokousta johtaneen ympäristöministerinsä, mutta salli hänen kuitenkin jatkaa kokouksen puheenjohtajana.

YK:n ilmastonmuutoskonventin (UNFCCC) pääsihteeri Christiana Figueres vaati kokouksen aluksi läntisiä teollisuusmaita täyttämään YK:n tyhjyyttään huutavan Vihreän ilmastorahaston tilit kolme vuotta sitten Cancunin ilmastokokouksessa annetun lupauksen mukaisesti vuosittaisella 100 miljardin dollarin summalla. Samalla Figueres kertoi laskeneensa, että kehitysmaiden auttamiseen ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumiseksi oikeasti tarvittaisiin vuosittain biljoonan dollarin (1000 miljardia) verran kehitysapua. Sen päälle tietysti kehittyneiden maiden olisi syytä pyrkiä kohti hiilineutraaliutta vähintään toisella vuosittaisella biljoonan erällä.

YK:n vihreä rahasto ilmastoa pelastamassa

YK:n ilmastokokous Cancunissa 2010 päätti perustaa Vihreän Ilmastorahaston (Green Climate Fund). Seuraava ilmastokokous Durbanissa 2011 päätti, että rahaston pääomaksi tavoitellaan 100 miljardia US-dollaria, jotka kerätään kehittyneiltä mailta vuoteen 2020 mennessä.

Vihreä meppimme Satu Hassi kirjoitti Durbanin kokouksesta blogiinsa seuraavasti: "Tulos on valtava historiallinen läpimurto tai aivan riittämätön sen mukaan mistä näkökulmasta katsoo. Maailmanpolitiikan ja ilmastodiplomatian näkökulmasta mannerlaatat ovat rytisseet uuteen asentoon. Mutta ilmastotieteen näkökulmasta ei ole lähestulkoonkaan varmistettu, että pystytään estämään maapallon lämpeneminen yli kahden asteen. Se on kuitenkin jotenkuten mahdollisuuksien rajoissa." Katsotaanpa, miten Vihreän Ilmastorahaston toiminta on käynnistynyt.

Rahasto on perustanut päämajansa Etelä-Korean Söuliin. Se on palkannut työntekijänsä ja pyytänyt kehittyneiltä mailta rahoitusta, jota pitäisi siis tulla tasaisen vauhdin mukaan noin 12,5 miljardia vuodessa, jotta vuonna 2020 olisi koossa 100 miljardia dollaria. Rahaston johtokunta piti kesäkuun lopulla kokouksen, jossa rahoitustilannetta tarkasteltiin ja samalla hyväksyttiin loppuvuoden budjetti. Sen tärkeimmästä sivusta on otos alla:

Vihreän Ilmastorahaston budjetti dollareina

Rahaston hyväksytty toimintabudjetti tämän vuoden loppuun mennessä (14 kuukauden ajalta) on siis reilut 7,6 miljoonaa dollaria, josta lähes 5,5 miljoonaa kuluu sihteeristön palkkoihin, matkusteluun, vuokriin, tietotekniikkaan jne. Johtokunnan kokouksiin (vast.) on varattu reilut 1,3 miljoonaa, rahaston johtajalle 121 000 dollaria sekä rahaston edunvalvojana ja tilipankkina toimivan Maailmanpankin kuluihin lähes 700 000 dollaria.

Katsotaanpa sitten, paljonko kehittyneet maat ovat lupauksensa mukaisesti lahjoittaneet rahastolle. Tasaisen lahjoitusvauhdin taulukon mukaisesti rahaa olisi pitänyt tulla sisään noin 14 miljardia dollaria. Seuraavassa kuvassa näkyvät tähän asti annetut lahjoitukset:

Ilmastorahaston keräämät varat tuhansina dollareina

Oikeanpuolimmaisesta sarakkeesta näkyy, että rahaston varat ovat lähes 6,8 miljoonaa dollaria. Lisäksi Yhdistynyt Kuningaskunta ja Norja ovat luvanneet lähettää rahaa tuon lisäksi noin 1,5 miljoonaa dollaria, joten rahasto olettaa saavansa vuoden loppuun mennessä yhteensä 8,2 miljoonaa kokoon. Se on lähes 0,06 prosenttia tuosta tasaisen vauhdin lukemasta. Vauhtia on siis kiristettävä.



Me suomalaiset voimme kuitenkin olla ylpeitä siitä, että tuon rahaston sisällä olemme neljänneksi suurin rahoittaja. Tuota kiusallista mitalisijojen ulkopuolelle jäämistä lieventää se, että olemme suhteellisesti heti Tanskan jälkeen suuri lahjoittaja (per kansantuote). Hieno sijoitus kehittyneiden valtioiden perheessä! Voitimme mm. Yhdysvallat, Kanadan, Ranskan, Italian, Espanjan ja itse asiassa kaikki G20-maat tuossa per kansantuote -vertailussa. Olemme vähän kuin Kimi Räikkösiä tässä vihreässä maailmanpelastuskisassa, mutta kunnia ministeri Ville Niinistölle, joka on kuskimme tässä kisassa. Lähettämällä 1,5 miljoonaa lisää pääsisimme jopa johtopaikalle....

Lopuksi sitten tieto siitä, paljonko Vihreä ilmastorahasto on käyttänyt varojaan kehitysmaiden pelastamiseksi ilmastotuholta. Summa on helppo muistaa, sillä se on tasan nolla dollaria. Likipitäen kaikki varat menevät rahaston hallinnan pyörittämiseen. Vaikka Vihreän Ilmastorahaston varsinainen rahoitustoiminta saattaa tuntua vaatimattomalta, on toiminnan vaikuttavuus kuitenkin huikeaa. Ilmasto taisi säikähtää ihmiskunnan vihreitä aikeita jo 15 vuotta ennen rahaston perustamista, sillä yli 16 vuoteen ei ilmasto ole lämmennyt.  Satu Hassin optimismi lämpenemisen pitämiseksi alle kahden asteen ei siis välttämättä ole vihreää haihattelua.