Sääshokitko turvapaikanhakijatulvan takana?

Seuraavassa tekstissä on lainattu Iltalehden juttua 26.12.2017 "Tutkimus: Ilmastonmuutos kasvattaa turvapaikanhakijoiden virtaa EU:hun - ”sääshokkien” vaikutus havaittiin selvästi". Iltalehti on

Kuva 1: Iltalehden jutun kuvitusta

löytänyt jutun BBC:n verkkosivuilta, mihin on linkki alempana. Samasta lähteestä lienee myös tämä Helsingin Sanomien artikkeli.  BBC:n lähteenä on tuoreimmassa Science-lehdessä julkaistu artikkeli "Asylum applications respond to temperature fluctuations", jonka laatijoina ovat Columbian yliopiston tohtorikoulutettava Anouch Missirian ja ilmeisesti hänen kouluttajansa Wolfram Schlenker.

Todettakoon nyt heti alkuun varoitukseksi kriittiselle lukijalle, että tuo "tutkimuspaperi" on osoitus osin hämmästyttävästä tutkimuksellisesta ammattitaidottomuudesta, mikä valitettavasti on melko tavanomaista mm. nykyisen postmodernin ympäristö- ja ilmastotutkimuksen saralla. Ja aivan yhtä tavanomaista on se, että näitä "tutkimustuloksia" kansanomaistetaan jokseenkin kritiikittömästi uutisiksi - oikeastaan valeuutisiksi -  Iltalehden ja BBC:n kaltaisissa julkaisuissa. Mutta jos varoituksesta huolimatta haluat lukea, miksi niin tämä tutkimuspaperi kuin siitä kirjoitetut jutut ovat lähinnä ilmastopoliittista propagandaa, voit jatkaa. Olen sisentänyt ja kursivoinut lainaamani Iltalehden ja BBC:n artikkelien lainaukset. Normaaliteksti niiden välissä on minun pohdiskeluani.

Iltalehti: Ilmastonmuutos lisää jo nyt turvapaikanhakijoiden määrää EU:n alueella, kertoo brittimedia BBC.

Tuore tutkimus tarkasteli 103 maan tilannetta ja tiedemiehet huomasivat, että pakolaisten määrä kasvoi lämpötilojen noustua yli 20 asteen alueilla, joilla kasvatetaan ruokaa. Tutkimuksen perusteella nimenomaan lämpötilan nousu vaikutti ihmisten tarpeeseen paeta kotiseudultaan. Lämpötilan lasku 20 asteen alapuolelle ei saanut aikaan samanlaista vaikutusta.

Vuosina 2000-2014 noin 350 000 ihmistä haki turvapaikkaa Euroopan Unionin alueelta joka vuosi. Suurin osa hakijoista tuli Afganistanin ja Irakin kaltaisilta alueilta.

Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin niin sanottujen "sääshokkien" vaikutusta turvapaikanhakijoiden määrään. Tulosten perusteella EU:n alueelle pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrällä ja maissia kasvattavien maiden, kuten Pakistanin, keskilämpötiloilla on selkeä yhteys.

Asiallinen tutkimushypoteesi siis menisi jotenkin näin:

1. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat vaikuttavammat tai yhä useammin esiintyvät sääshokit vaikuttavat maatalouteen pienentämällä satoja.
2. Pienentyneet sadot ja sääshokkien stressi aiheuttavat levottomuuksia paikallisissa yhdyskunnissa.
3. Levottomuudet ajavat osan väestöstä etsimään turvaa EU-maista.
4. Jos em. kytkennät ovat totta, pitäisi sääshokkien näkyä selvinä uusina poikkeamina säätilastoissa, niillä pitäisi olla vaikutus maatalouden tuotantotilastoihin ja näiden pitäisi jollain viiveellä näkyä kasvaneina turvapaikanhakijoiden määrinä.
5. Sääshokkien ja maastalähdön syy-yhteys todistetaan sulkemalla muut jälkimmäiseen vaikuttavat tekijät pois.

Selvä juttu. Tutkijat ovat maininneet toimittajille hyvinä esimerkkeinä Afganistanin sekä Pakistanin ja jälkimmäisen yhteydessä maissin. Katsotaan ensin säätilastoista, miten Afganistanin keskilämpötila on tutkijoiden tarkastelukaudella vaihdellut (em. hypoteesin kohta 1). Hain yhdestä maailman arvostetuimmasta sääaikasarjasta, HadCRUT4:stä, Afganistanin alueen kuukausikeskilämpötilapoikkeamat ja laskin niistä talviajan ja kasvukauden keskilämpötilojen muutoksen kuvaajan alla olevaan kuvaan 2.

Kuva 2

Kuvasta näkyy, että Afganistanin eri vuodenaikojen lämpötilat ovat vähän vuosittain vaihdelleet lyhyehkönä tutkimusajankohtana. Talvilänpötilojen ääripäiden ero on 4,4 astetta ja kevään, kesän ja syksyn keskimääräinen satokausien aikainen lämpötilaero on vain 1,5 astetta. Ei siis mitään normaalista vuosittaisesta vaihtelusta poikkeavaa. Vuosiarvojen lineaariset trendikuvaajat sojottavat vaakasuoraan talvisarjaa lukuunottamatta, joten ilmastollinen muutos on ollut olematonta. Jo tämän kuvaajasarjan perusteella on selvää, että Afganistanin lämpötiloissa ei vuosina 2000 - 2014 tapahtunut mitään keskimääräisestä suuresti poikkeavaa. HadCRUTin hilapisteiden mittaus- ja laskentavirheet sekä muut epävarmuustekijät huomioiden emme voi sanoa, että Afganistan olisi tuon jakson aikana lämmennyt tai viilentynyt edes talvien osalta yhtään. Sääshokeista ei näy merkkejä kuvaajissa.

Iltalehti: Tutkijat uskovat, että korkeammat lämpötilat pienentävät satoja, vahingoittavat maan bruttokansantuotetta ja lisäävät aggressiivista käytöstä.

Kun Afganistanin lämpötila ei noussut tutkimusaikana, ei satojen pieneneminen voi silloin tietenkään johtua korkeammista lämpötiloista. Mutta katsotaan seuraavaksi maan viljasatoja tutkimusaikana. Hain satotiedot FAO:n tilastoista kuvaan 3.

Kuva 3: Afganistanin vuosittainen viljasato ja väestömäärä FAO:n mukaan

Kappas vaan! Afganistanin vuosittainen viljasato (punainen kuvaaja, vasemmanpuoleinen akseli) näyttää yli kolminkertaistuneen tutkimuksen 15 vuoden aikana. Minä en oikein ymmärrä, miten tutkijat Missirian ja Schlenker ovat saaneet Afganistanin kasvaneen sadon pienenemään olemattoman lämpenemisen perusteella. Ehkä he ovat postmodernien tutkimustapojen mukaisesti tehneet ihan omat virtuaaliset aikasarjansa, joissa lämpötilat todellisuudesta välittämättä nousevat ja sadot pienenevät?

Laskeskelin, että kun vuonna 2000 noin 20 miljoonalle afgaanille jäi vuoden sadosta viljaa (tasaisesti jaettuna) hieman vajaat 100 kiloa per henkilö, jäi sitä vuonna 2014 reilut 200 kiloa. Väestönkasvusta huolimatta viljasato per capita on siis kasvanut. Voisiko turvapaikkaa EU-maista hakevien afgaanien määrän kasvu johtua siitä, että nyt on antaa nuorille miehille matkaeväät mukaan pitkälle matkalle? Lopputulemana Afganistan-tarkastelusta väittäisin, että tutkijoiden hypoteesin kaksi ensimmäistä kohtaa eivät toteutuneet, jolloin hypoteesi kaatui jo alkumetreillä.

Vihreä tyrannia

Kirjoittaja professori Antero Järvinen

Britti Rupert Darwall on kirjoittanut ajatuksia herättävän ympäristö- ja ilmastokirjan Green Tyranny

Rupert Darwall on analysoinut monille tahoille strategioita ja
politiikkaa. Hänen kirjojaan on saatavilla mm. Amazonilta.

(”Vihreä tyrannia”; Encounter Books, 334 sivua). Esittelen kirjan lyhyesti, koska epäilen, että sitä ei tulla koskaan suomentamaan eikä juuri noteeraamaan mediassa. Kirjan luettuaan jokainen voi arvioida sen itse. Neljä vuotta aikaisemmin sama mies kirjoitti ilmastonlämpenemisen historian (The Age of Global Warming. A History; 2013). Uusi, hyvin dokumentoitu kirja käsittelee 24 luvussa samaa aihepiiriä, mutta nyt pääkohteena on Eurooppa, meitä kiinnostavasti erityisesti Ruotsi ja Saksa. Kirjoituksen aihepiiriin liittyvä kuvitus on kirjoittajan ja osin Ilmastorealismin ylläpitäjän valitsemaa.

Saksa

Darwall kertaa aikaisemmin eri yhteyksissä esillä olleet vihreän liikkeen Kansallissosialistisen Saksan aatemaailmassa olevat juuret, mihin kirjan alaotsikkokin (Exposing the Totalitarian Roots of the Climate Industrial Complex) viittaa. Sekä natsismi, joka sekin juurtui maailman tieteellisimpään yhteiskuntaan, että 1970-luvulla syntynyt vihreä liike vastustavat valistusajan kehitysaatetta. Toista maailmansotaa edeltävästä Saksasta on peräisin muun muassa uusiutuvan energian suosiminen. Natsit olivat vihreiden tavoin yltiöoptimistisia tuulienergian suhteen. Kruppin tehdas suunnitteli jopa 540 metriä korkeita tuulimyllyjä. Vuonna 1932 kansallissosialistinen energiapolitiikka väitti, että tuulimyllyt toisivat miljoonille saksalaisille työtä, nykyisen kielenkäytön kaltaisia alkemistisia ”vihreitä” työpaikkoja. Autot käyttäisivät kotimaista biopolttoainetta, ihmiset söisivät kasviksia jne. Himmler ja Goebbels edustivat Kansallissosialistisen puolueen vasenta laitaa. Himmler rakennutti Dachaun keskitysleirille suuria kasvihuoneita, joiden homeopaattisesti ja orgaanisesti viljeltyjen tuotteiden vaikutuksia testattiin vangeilla.

Green Tyranny -kirjan kansikuva

Äärioikeistolaisten lisäksi Vihreät ovat vetäneet puoleensa äärivasemmistolaisia. Sodan aikana Yhdysvalloissa maanpaossa olleet Frankfurtin koulukunnan vasemmistolaiset Herbert Marcusen johdolla palasivat kotimaahansa kera kehittämänsä marxilaisen, antidemokraattisen ympäristöaatteen, opin, joka omaksuttiin laajasti myös amerikkalaisissa yliopistoissa. Eräs herätyksen saaneista oli Saksan tuleva ulkoministeri ja Vihreiden keulakuva, militantin Revolutionärer Kampf -ryhmän johtaja Joschka Fischer. Länsi-Euroopassa hullu vuosi 1968 huipentui mellakointiin. Saksassa jotkut frankfurtilaiset, jotka kouluttautuivat Palestiinassa terroristeiksi, alkoivat natsityyliin murhata kapitalisteja ja juutalaisia.

Kun Euroopan vihreän liikkeen äiti Saksan Vihreät perustettiin 1980, mukana oli useita entisiä kansallissosialisteja. Aurinko, swastika eli hakaristi, oli 1940-luvun Saksassa tärkeä uusiutuvan energian symboli. Vihreän puolueen ensimmäisen logon, auringonkukan, suunnitteli natsi Joseph Beuys. Amerikan ympäristöliike keskittyi hyönteismyrkkyjen kieltämiseen (mm. Rachel Carsonin kirja ”Äänetön kevät”, 1962) samaan aikaan, kun Ruotsi otti hampaisiinsa hiilen, yleisimmin käytössä olevan energianlähteen, ja teki happosateista maailman tärkeimmän ympäristöongelman.

Kaksi kenraaliharjoitusta 

Happosateet ja niiden ”aiheuttamat” metsäkuolemat sekä kylmänsodan aikainen kauhukuva

”Ydintalvi aiheuttaa maailmanlopun. –
Ilmastonlämpeneminen aiheuttaa maailmanlopun.”

maailmanlaajuisesta ydintalvesta, ydinsodan aiheuttamasta jääkaudesta, olivat kenraaliharjoituksia, joilla vietiin läpi niitäkin massiivisempi teollistuneen kapitalistisen yhteiskunnan ”aiheuttama” kauhukuva, katastrofaalinen ilmaston lämpeneminen fossiilisten polttoaineiden käytön vuoksi. Näistä kolmesta ympäristöpelottelusta kaksi, happosateet ja ilmastonlämpeneminen, sai alkunsa Ruotsissa ja kolmas, ydintalvi, levitettiin Moskovasta Tukholmaan. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa (ETYK) Helsingissä 1975 Neuvostoliitto käytti ympäristöpropagandaa strategisesti hyväkseen, kun Leonid Brezhnev yritti viedä lännen huomion ihmisoikeuskysymyksistä ympäristökysymyksiin.

Sosiaalidemokraateilla Olof Palmen johdolla oli pakottava tarve mobilisoida ympäristöliike kylmän sodan poliittiseksi työkaluksi kapitalistisen ja kommunistisen leirin välisessä kilpailussa, joka päättyi vasta Neuvostoliiton lakkauttamiseen 18.12.1991. Ruotsin puolueettomuus oli sumutusta, sillä kylmän sodan alkuvuosista lähtien Ruotsilla oli salainen sotilaallinen liittosuhde Washingtonin kanssa. Neuvostoliitto tiesi suhteesta, mutta Ruotsin kansa ei. Palme, nuoruudessaan kiihkeä antikommunisti, pelasi vaarallista suurvaltapeliä elämänsä loppuun asti. Darwall esittää suurlähettiläs Bo Theutenbergin päiväkirjaan nojaten ajatuksen, että joku lopulta kyllästyi kaksinaamaisuuteen Sveavägenillä 28. helmikuuta 1986.

Palmen ystävä ja tieteellinen neuvonantaja Bert Bolin kunnostautui pelottelemalla happosateiden aiheuttamilla maailmanlaajuisilla metsäkuolemilla. Myöhemmin hän oli keskeisessä roolissa ilmastonlämpenemispropagandan käynnistämisessä, minkä vuoksi hänet valittiin hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC, 1988) ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. UNEP, Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma, oli sekin Palmen poikien temmellyskenttää. Ruotsista happosadehysteria levisi Saksaan ja uudelle mantereelle. Happosade oli prototyyppi, joka sisälsi ilmastonlämpenemisen ainekset: huolestuneet tiedeihmiset, hyvää tarkoittavat kansalaisliikkeet, sinisilmäiset poliitikot ja sensaatiohakuisen median. Vihan kohde oli sama: fossiiliset polttoaineet, erityisesti hiili. Merkittävä ero oli se, että happosadekatastrofista puhuttiin preesensissä, mutta ilmastonlämpenemisestä puhutaan futuurissa. Lämpenemisen uhkakuvia muutetaan juoksussa ja niiden toteutumisaikataulua siirretään yhä kauemmaksi. Vain ilmastotieteessä tämä on mahdollista.

Kommentti kirjan ulkopuolelta: Suomessa oli 1980-luvun alussa useita kylmiä kesiä, jolloin männyt

Happosadehysterian uhkia
sarjakuvataiteilijan kuvaamana

ruskettuivat pahasti. Media tarttui aiheeseen ja sai puolelleen joitakin tutkijoita kuten Erkki Lähteen ja Satu Huttusen. Professorinstatus antoi uskottavuutta väitteille ilmansaasteiden aiheuttamista tuhoista. Rahaa ja valtaa virtasi metsävaurioprojekteihin. Melko pian happosateet kuitenkin haudattiin tiedepiireissä kaikessa hiljaisuudessa niin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Ruotsissa kuin Suomessa, kun tosiasiat eivät tukeneetkaan niitä metsäkuolemien syntipukkina. Suomessakin oli pieni joukko tutkijoita, kuten Metsäntutkimuslaitoksen Risto Jalkanen, jotka ymmärsivät, että ilmiön taustalla olivat poikkeuksellisen sateiset ja kylmät kesät, jotka edistivät puita kiusaavan surmakkasienen kasvua ja siten versosurman leviämistä.

Toisinajattelevat tutkijat kuten norjalainen geologi Ivan Rosenqvist 1984 buuattiin ulos tieteellisistä konferensseista. Yhdysvaltalainen ympäristötieteilijä Fred Singer aiheutti pahennusta sanoessaan, että miljoonan dollarin metsäongelmaa ollaan torjumassa miljardin dollarin ratkaisuilla. Media ei kuitenkaan halunnut kuunnella, että luonto oli itse aiheuttanut tuhonsa, vaan piti viimeiseen asti kiinni ihmissaasteteoriasta. Päät kääntyivät vasta, kun puut olivat karistaneet sienet hartioiltaan ja kasvoivat yhtä vihreinä kuin ennen kohua. Happosadetuho muuttui hetkessä ympäristöskandaalista vaietuksi tiedeskandaaliksi. Vannoutuneita poliittisia ekomatkaajia se ei haitannut, koska he etsivät aina edestään seuraavaa katastrofia katsomatta taakseen toteutuiko edellinen uhkakuva vai ei.

Ruotsin ympäristöministeri Birgitta Dahl, joka puolusti muun muassa Pol Potin ja punaisten kmerien kansanmurhahallitusta Kambodžassa, hyökkäsi Margaret Thatcherin ”likaisen” Englannin kimppuun ja lapioi ruotsalaista rahaa sikäläiselle ympäristöjärjestölle (Friends of the Earth). Ruotsin hallitus perusti Lontooseen vuonna 1982 jopa happosadesihteeristön (The Secretariat against Acid Rain), jonka kautta se pesi järjestöille 15 miljoonaa kruunua vuosittain. Britit valittiin kohteeksi, vaikka Itä-Saksan ja Puolan päästöt olivat kymmenen kertaa Englantia suuremmat.