Suomen hölmöin professori nyt Helsingissä?

Kirjoitin kaksi ja puoli vuotta sitten melko haastavan bloggauksen otsikolla ”Suomen hölmöin professori?”. Kirjoituksen kohteena ollut professori on vaihtanut yliopistoa Lapista Helsinkiin, mutta matkalla tieto tai ymmärrys ilmastotodellisuudesta ei ehkä ole karttunut. Lukaisin nimittäin professori Kai Kokon tuoreen kirjoituksen ” Kuka maksaa ilmastonmuutoksen aiheuttamat vahingot?” ilmastonmuutospropagandistiselta CO2-raportti -sivustolta. Ruoditaanpa sitä muutamien empiiristen tilastotietojen valossa. Perinteiseen tapaan Kokon kirjoituksen lainaukset ovat sisennettynä ja kursivoituna. Minun kommenttini ovat normaalitekstillä.

Professori Kai Kokko HY:n
sivulta lainatussa kuvassa

Ilmastolaki tuli voimaan kesäkuun alusta. Ilmastolaissa sopeutumisella tarkoitetaan toimia, joilla varaudutaan ja mukaudutaan ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin… Sopeutumisella pyritään siis nykyisen kansallisen sopeutumissuunnitelman sanoin ehkäisemään tai lieventämään ilmaston vaihtelevuudesta ja muutoksesta aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia ja hyötymään myönteisistä seurauksista.

Aivan, mutta ilmastolaki ei ohjaa sopeutumista saati sitä säätele. Lisäksi se ensisijaisesti korostaa ilmastonmuutoksen hillintää ja enimmäkseen vain lisää hallintoyksiköiden välistä byrokratiaa. Lähivuosina se työllistää luultavasti muutamia satoja uusia ilmastobyrokraatteja kasvattaen hallintomme kustannuksia.

Sopeutumista tarvitaan sekä ihmisten että eliölajien suojelemiseksi, kun sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Suomessa ainakin vuorokauden ylimmän ja alimman lämpötilan vaihtelun ja rankkasateiden voimakkuuden odotetaan kasvavan. Seurauksena keskilämpötilan noususta lumipeitteisyys vähenee ja syyskylvöt vaarantuvat jääpoltteen vuoksi aiempaa useammin. Jääpolte tarkoittaa syksyllä routaantuneen maan pinnalle kerääntyneen veden jäätymistä.

Kuva 2

Vai sään ääri-ilmiöt lisääntyvät? No rajoitutaan tarkastelemaan vain professori Koko mainitsemia vuorokauden ylimmän ja alimman lämpötilan erotuksia sekä sadantaa. Aloitetaan Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyvistä sääennätyksistä ja lyhyistä lämpötilavaihteluista, joista olen lainannut kuvan viereen. 

Kuvasta selviää, että yhtään vuorokautisen vaihtelun ennätystä ei ole tehty tällä vuosituhannella. Lisäksi missään ennätyksissä huomio ei kiinnity vuorokauden lämpimään päähän vaan siihen kylmään, jotka ovat ennätyksen vuodenaikaan nähden ääriarvoja. En esimerkiksi ihmettelisi, jos Konnunsuon vankilan puutarhassa ja pelloilla olisi tapahtunut vahinkoja 10.6.2000, joskaan nuo vahingot eivät takuuvarmasti johtuneet sen paremmin vuorokauden korkeimmasta lämpötilasta (+26,2 °C) tai lämpötilan isosta muutoksesta. Syy lienee ilmaston lämpenemisen tuoman hallayön (-1,8 °C)?

Kävin hakemassa yhden maailman arvostetuimman säätilaston, brittien CRU:n, TS-sarjasta Suomen vuorokausikohtaiset maksimi- ja minimilämpötilat. Laskin niistä kuukausittaiset ja vuosittaiset trendit. Tulos osoittaa, että viimeisen 85 vuoden aikana vuorokausittaiset lämpötilavaihtelut ovat hieman pienentyneet, mikä teoriassa voisi vähentää jääpoltteen esiintymistä. Voimakkainta pienentyminen on ollut juuri jääpoltteen suurimpina uhka-aikoina eli joulu- ja maaliskuussa, joskin myös tammi- ja helmikuun lineaariset trendit ovat samansuuntaisia.

Hain myös Rutgersin yliopiston lumilaboratorion ylläpitämästä globaalista lumipeitetilastosta eteläisen Suomen lumipeitteen tiedot vuodesta 1967 alkaen. Sen mukaan kuukausittainen keskimääräinen lumipeitteisyys ei ole (alueella 60-65N ja 20-30E) jääpoltteen uhka-aikana lokakuusta huhtikuuhun pienentynyt sitten vuoden 1973 lineaarisella trendillä arvioituna.

Sanoisin, että ympäristöoikeuden moniosaajaksi HY:n sivuilla tituleerattu professori Kai Kokko ei ole selvittänyt jääpoltteeseen liittyviä fysikaalisten ilmiöiden esiintyvyyttä edes elinajaltaan saati pidemmästä ilmastohistoriasta. Hän on lisäksi ehkä käsittänyt asiat väärinpäin. Siitä ja ilmastonmuutoksen suunnasta huolimatta jääpolte tulee olemaan viljelijöidemme riesana aina välillä. Se kuuluu maanviljelymme normaaleihin ja luonnollisiin ilmastollisiin riskeihin, joihin maanviljelijät ovat joutuneet varautumaan syyskylvöjen aloittamisesta alkaen kauan sitten.

Kuva 3: Metsäjänis talvella

Edes metsäjäniksen valkoisesta turkista ei ole enää talvella suojaväriksi.

Jestas sentään! Miten ihmeessä metsäjänikset ovat selvinneet holoseenista (=noin viimeisestä 12 000 vuodesta), joka on Suomessa ja globaalisti ollut useiden vuosituhansien ajan keskimäärin nykyilmastoa lämpimämpi ja ehkä vähälumisempikin? Mutta on liikuttavaa, että  ja kalanlämpimillä silmillä ilmastolaki- ja tutkimusrahamahdollisuuksiaan tarkasteleva ympäristöoikeuden professori on huolissaan jänöistämme. Suosittelen ympäristöoikeuden opiskelijoille vaaleaa pukeutumista ja isoja korvalappuja ainakin syys- ja kevätkauden suullisiin tentteihin, jos sellaisia vielä rastiruttuun-kokeiden lisäksi pidetään. Säälipisteitä voisi olla kerättävissä jänöksi uhriutumalla.

Yhteiskunnassa tärkeitä sopeutumiskysymyksiä ovat, kuka maksaa toistuvasti kastuneet rakennukset, menetetyt sadot tai vaikkapa kasvi- ja eläinlajien avustetun siirron uusille alueille, jotta ne eivät häviäisi muuttuneissa olosuhteissa.

Aloitetaanpa tämän käsittely kasvi- ja eläinlajeista. Mitä lajeja Kokko tarkoittaa, jää valitettavasti epäselväksi. Kun vision takana ei ole todellisia tarpeita, väittämät jäävät kovin tyhjiksi. Vai tarkoittaako Kokko viime aikoina lisääntynyttä Homo sapiensin avustettua siirtoa Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta tänne? Pikaisesti noiden alueiden demografiaan tutustuneena en pidä ko. alueiden yksilöitä uhanalaisina – pikemminkin päinvastoin. Jos meillä jokin laji on oikeasti ympäristöongelma, se on poro, jonka ylilaidunnus pohjoisessa Lapissa on muuttanut luontoa, mutta silläkään ei ole mitään tekemistä ilmaston kanssa.

Menetetyt sadot voivat olla todellisuutta Suomessa edelleen, mutta onneksemme ns. Pikkujääkaudesta hieman lämmenneen ilmastomme myötä ne olivat ehkä todennäköisempiä menneisyydessä kuin lähitulevaisuudessa. Satomme ovat vuosikymmenten varrella tosiasiassa moninkertaistuneet, mistä voimme kiittää edulliseen fossiiliseen energiaan perustuneen teollisen vallankumouksen mahdollistamia parempia viljelymenetelmiä, uusien ja parempien lajikkeiden kehittelijöitä sekä kasvien kannalta ravinteikkaampaa ja hiilidioksidipitoisempaa ilmaamme. Olemme useiden vuosikymmenien ajan sopeutuneet mainiosti ja ilman joutavia ilmastolakibyrokraatteja.

Suomessa keskeinen trendi on ollut ilmastonmuutokseen sopeutumisen vahinkovastuun yksityistäminen. Valtion kassasta ei enää makseta tulvavahinkoja, ja myös satovahinkokorvaus on poistumassa vuoden 2017 alusta. Uusimpien sopeutumishaasteiden, kuten avustetun leviämisen, vastuiden jakautuminen on vasta tutkimusvaiheessa.

Vai heinäkuu ennätyskuukausi?

Yleisradion nettiuutiset kertoivat heinäkuun olleen globaalisti tilastoidun säähistorian kuumin. Olen asiasta osin eri mieltä alla olevin perustein. Sisennetyt ja kursivoidut tekstit ovat otteita Ylen uutisesta.

Ylen jutun kuvitusta: Uimareita Irakin Tigrisjoella.

Tämän vuoden heinäkuu on todettu maapallon tilastoidun säähistorian kuumimmaksi, kertoo Yhdysvaltain ilmasto- ja merentutkimuslaitos NOAA.

NOAA perustaa tietonsa harvahkoon ja huonosti maapallon kattavaan mittausverkkoon, jonka menneitä mittaustietoja laitos justeerasi alaspäin viime keväänä saadakseen viimeisten lähes 19 vuoden kiusallisen lämpenemistauon loppumaan.

Huomattavasti tarkemmat, alueellisesti kattavammat ja vähemmän justeeratut satelliittiaikasarjat luokittelevat viime heinäkuun globaalisti kahdeksanneksi (RSS-sarja) tai yhdeksänneksi (UAH-sarja) lämpimimmäksi heinäkuuksi. Lisäksi molemmissa sarjoissa pari elokuutakin (1998 ja 2010) menevät keskilämmöllä mitattuna ohi heinäkuun 2015.

Edellinen ennätyskuukausi oli vuoden 1998 heinäkuu.

Niin se on ennätyskuukausi edelleen molemmissa satelliittiaikasarjoissa ja melko selvällä ( >0,3°C) marginaalilla. Melkoisen isoksi on kasvanut satelliittimittausten ja NOAA:n justeerattujen sarjojen ero!

Vuoden 2015 heinäkuu oli 0,81 astetta lämpimämpi kuin 1900-luvun heinäkuut keskimäärin. NOAA:n mukaan heinäkuiden lämpötilat nousevat maapallonlaajuisesti 0,65 astetta vuosisadassa.

Sateliittiaikasarjat ulottuvat vain heinäkuuhun 1979 asti. Siitä asti laskettuun heinäkuiden keskilämpötilan keskiarvoon verrattuna viime heinäkuu oli +0,17°C lämpimämpi.

Ennätys oli seurausta erityisesti valtamerten lämpenemisestä. Vaikka laajat alueet maapallolla olivat poikkeuksellisen kuumia, maa-alueilla mitatut lämpötilat olivat vasta historian kuudenneksi lämpimimpiä.

Merenpintalämpötilojen poikkeama pitkäaikaisesta
vertailukaudesta Reynolds SST -sarjan mukaan
elokuun 19. päivänä 2015

Tyynenmeren koillisen osan merenpintalämpötilat ovat tällä hetkellä vähän koholla johtuen käynnissä olevasta luonnollisesta El Nino -ilmiöstä, kuten viereisestä kuvasta näet. Kun tuo merialue on lähes kuudesosa koko maailman meristä, on selvää, että lämpeneminen näkyy myös ilmakehässä, joka saa lämpönsä pääosin merenpinnasta.

UAH-satelliittiaikasarjan mukaan merten yllä olevan alailmakehän keskilämpötila oli kuudenneksi lämpimin kaikista heinäkuista sitten vuoden 1979. Mantereiden yllä olevan ilmakehän keskilämpötila oli aika keskimääräinen heinäkuussa. Se ei yltänyt ainakaan kymmenen lämpimimmän heinäkuun joukkoon tuossa sarjassa.

Sen sijaan merialueilla tehtiin uusi ennätys. NOAA:n mukaan merten lämpötilojen kymmenen lämpimintä kuukautta on tilastoitu viimeisten 16 kuukauden aikana, eli viime vuoden huhtikuusta lähtien.

Keravan Energian huima loikka kohti uusiutuvaa energiaa

Panin ilokseni merkille, että pieni mutta ponteva energiayhtiö, Keravan Energia, on lähtemässä aurinkoenergian tuottajaksi ilmeisesti samalla konseptilla kuin vähän isompi helsinkiläisyhtiö Helen. Keski-Uusimaa –lehti osasi kertoa asiasta jutussaan 19.8.2015 mm. seuraavaa:

Keski-Uusimaa -lehden jutun alkua

Kaupunki ja sen omistama Keravan Energia ottavat uuden loikan kohti uusiutuvan energian hyödyntämistä. Energia rakentaa syksyn kuluessa Suomen suurimpiin lukeutuvan noin 800 – 1000 paneelin aurinkovoimalan.

Olemme valmistelleet tätä aurinkovoimalahanketta jo kauan. Aiomme tarjota asiakkaillemme nimikkopaneeleja, ettei keravalaisten pientaloasukkaiden tarvitse kiipeillä katoilleen ruuvaamaan paneeleita. Myös kerrostaloasukkaat voivat osallistua voimalamme kautta aurinkoenergian hyödyntämiseen, Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto kertoo.

Konsepti on siis samankaltainen kuin Helenin tällä hetkellä Suomen suurimmassa Suvilahden aurinkovoimalassa ja rakenteilla olevassa Kivikon voimalassa. Keravan Energia on ilmoittanut paneelin vuokrahinnaksi 4,20 euroa kuukaudessa. Tein aikanaan Kivikkoon valmistuvan voimalan paneelien vuokraajille laskelman, jossa oletuksena oli sähkön tukkuhinta 3 senttiä / kilowattitunti. Samalla oletuksella Keravan tarjous näyttäisi seuraavalta ilman diskonttokorkoja tai muita normaaleja tuotto-odotuksia.

Vuokraaja siis maksaa paneelistaan vuokraa 12 * 4,2 euroa = 50,40 euroa vuodessa ja saa ostamansa sähkön hinnan kompensaationa paneelin laskennallisen tuoton (280 kWh), jonka pörssiarvo on 280 * 0,03 euroa = 8,40 euroa. Keskimääräinen kuukausittainen kompensaatio on siis 8,4 / 12 = 0,70 euroa. Jos vuokra on kuukaudessa 4,20 euroa, on aurinkosähkötuottajan voitto 0,70 - 4,20 = -3,50 euroa. Vuodessa voitto on tietysti 12-kertainen, eli huikeat -42 euroa.

Huomautan saman tien, että aurinkovoimatuottajan voittolaskelman edessä oleva miinusmerkki ei ole kirjoitusvirhe. Käytännössä siis Keravan innovatiivinen energiayhtiö tarjoaa pientaloasiakkailleen mahdollisuutta välttää katolle kiipeilyä ja siellä paneelien ruuvailua reilun 40 euron vuosikorvausta vastaan. Tarjous voi olla ihan hyväkin, jos Sinulla on pakkomielle aurinkopaneeleihin ja satut olemaan onnettomuusherkkä. Yhden katolta putoamisen ja siitä seuranneen lantiomurtuman hinnalla maksaisit helposti ainakin 100 vuotta vuokrapaneelia energiayhtiöllesi. Mutta valitettavasti kaltaiselleni vanhalle realistille, jolla ei ole oman talouden ylläpitämisen lisäksi juuri muita intohimoja, Keravan Energian tuleva tarjous on yhtä arvoton kuin Helenin vastaavat, vaikka keravalainen tarjous voittaakin helsinkiläisen muutamalla eurolla vuodessa.

MyWorld-kyselyn viesti kehitysmaista

Yhdistyneet Kansakunnat on jo yli kahden vuoden ajan selvittänyt suoralla MyWorld-internetkyselyllä, mitä asioita ihmiset eri puolilla maapalloa haluavat eniten vuoden 2015 jälkeen. Jokainen vastaaja saa valita 16 vaihtoehdon joukosta kuusi eniten kaipaamaansa asiaa. Vaihtoehtojen joukossa ovat mm. puhtaan veden, kohtuuhintaisen ja ravitsevan ruoan sekä paremman terveydenhuollon saanti, parempi koulutus, sukupuolten välinen tasa-arvo, paremmat työmahdollisuudet, kansalaisiaan kuunteleva hallitus jne. Yhtenä vastausvaihtoehtona on myös toimet ilmastonmuutosta vastaan.

Nyt tuohon kyselyyn on vastannut jo lähes kahdeksan miljoonaa ihmistä liki kaikista maailman maista, joten kaiketi sitä voidaan pitää yhtenä suurimmista mielipidekyselyistä kautta aikain. Toki sitovia ja neuvoa antavia kansanäänestyksiä on yksittäisistä asioista järjestetty eri maissa, ja niihin on osallistunut suurempiakin ihmismääriä, mutta en muista vastaavaa globaalisti avointa ja laaja-alaista kyselyä koskaan aiemmin tehdyn.

Voit edelleen osallistua kyselyyn tästä linkistä, ja suosittelenkin niin tekemään saman tien, sillä seuraavaksi kerron joitakin havaintoja kyselyn tuloksista, joiden en enää usko olennaisesti syksyn aikana muuttuvan. Käy siis antamassa omat vastauksesi ennen seuraavien kappaleiden lukemista, jotta et tulisi syyttämään blogistia mielipiteidesi manipuloinnista.

”Häpeäksi ammattikunnalle”

Kirjoittaja Antero Järvinen

Kirjan kansi

Kanadalainen kirjailija Mark Steyn on koonnut ja toimittanut uunituoreen kirjan ”Häpeäksi ammattikunnalle” (A Disgrace to the profession. The world’s scientists in their own words on Michael E Mann, his hockey stick, and their damage to science, 2015). Kolme sataa sivua kattava opus on vasta Osa 1. Seuraava osa 2 ilmestynee vuonna 2016. Kirjan kuvitus on brittiläisen sarjakuvapiirtäjä Josh’in taattua laatua.

Muutama vuosi sitten Pennsylvanian osavaltion yliopiston ilmastonmuutostutkija Michael E. Mann haastoi Mark Steyn’in oikeuteen. Steyn uskalsi nimittää Mannin julkaisemaa ja runsasta kuuluisuutta saanutta 1000-luvun lämpötila-aikasarjaa eli ns. lätkämailaa (hockey stick) vilpilliseksi (fraudulent), koska siitä oli perusteettomasti poistettu satojen aikaisempien tutkimusten osoittama suuri luonnollinen vaihtelu, kuten keskiajan lämpökausi ja pikkujääkausi. Lisäksi Mann oli yhdistänyt 1900-luvun todellisten mitattujen lämpötilakuvaajien datan vain pariin vanhaan puulustoon perustuvan historiallisen lämpötilarekonstruktionsa perään. Näin hän oli synnyttänyt ilmastollisen ”lätkämailan”, lämpötilakuvaajan, jossa lätkämailan pitkä varsi esitti tasaisesti laskevaa menneiden aikojen lämpötilaa, mutta sen lapa nousi jyrkästi vuoden 1900 jälkeen. Kirjan tarina on siis osa Steynin ja Mannin välistä taistelua, jossa on muitakin osallisia niin mahdollisina voittajina tai häviäjinä.

Mark Steyn

Paitsi että Mann käytti niukkaa ja virheellistä dataa (ja osaa jopa väärin päin), hän käytti myös virheellisiä tilasto- ja mallinnusmenetelmiä. Sittemmin Mannin lätkämaila on osoitettu monien tiedeihmisten toimesta virheelliseksi. Mannin menetelmillä lätkämaila saadaan syntymään satunnaisluvuistakin! Mannia itseään lukuun ottamatta edes kiihkeimmät ilmastopelottelijat eivät enää kehtaa sitä käyttää.

Koska Mann vastaan Steyn -oikeusprosessi on yhä kesken, kirja ei käsittele sitä. Mainittakoon kuitenkin, että taistelussa sananvapauden puolesta Steyn on saanut tukea monilta tahoilta. Oikeuteen jätetty materiaali sen sijaan osoittaa, että Mannin puolustajia ei ole juuri ilmaantunut.

Lätkämailan syntyä esittelevien alkukappaleiden jälkeen pääosassa ovat tiedeihmiset, yli sata pääasiassa ilmastotutkimuksen piirissä työskentelevää henkilöä, joiden asiaan liittyvät lausunnot Steyn on kirjannut. Heistä suurin osa pitää ilmaston viimeaikaista lämpenemistä todellisena ilmiönä ja katsoo, että ihmisellä on ollut lämpenemiseen ainakin pieni vaikutus. Henkilöt eivät siis ole ”denialisteja” tai suomeksi ihmisperäisen ilmastonmuutoksen kieltäjiä. Joukossa on Ilmastorealismia-blogin lukijoille tuttuja nimiä kuten Richard Lindzen, Roy Spencer, Luboš Motl, Richarh Tol, Lennart Bengtsson ja Judith Curry, sekä myös esimerkiksi Climategate-skandaalissa ryvettyneet Tom Wigley, Phil Jones, Gavin Schmidt ja Jonathan Overpeck. Joukossa on kolme suomalaistakin: Jarl Ahlbeck, Atte Korhola ja Matti Saarnisto.

Professori Michael E. Mann

Noin 99 % kirjassa mainituista 120 henkilöstä antaa lätkämailasta murskaavan tuomion. Useimmat katsovat sen myös romahduttaneen tieteen arvovaltaa. Näin jälkikäteen tämä tuntuu hienolta, mutta minua on aina askarruttanut muuan seikka: Miksi Mannin ja kumppaneiden lätkämaila sai aluksi niin paljon julkisuutta ja tukea tiedepiireissä ja jopa alan kansainvälisissä järjestöissä kuten Maailman ilmatieteen järjestössä (WMO)? Miksi johtavien tiedejulkaisujen päätoimittajat ja heidän valitsemansa arvioitsijat nielaisivat lätkämailan kritiikittä? Huolimattomuus tai tarkoitushakuisuus on johtanut mm. siihen, että maailman johtavana tiedelehtenä pidetyn Naturen uskottavuus on nykyisin heikko.

Kaikkien oli täytynyt jo tuolloin tietää, että sadat tieteelliset tutkimukset olivat vahvistaneet keskiajan lämpökauden ja pikkujääkauden olemassaolon. Tästä huolimatta koko aikaisempi tutkimusaineisto oltiin valmiita heittämään romukoppaan yhden arrogantin tutkijanalun toiminnan vuoksi. Selitys lienee se, että keskiajan lämpökausi ja pikkujääkausi olivat politisoituneen ilmastohybriksen tavoitteiden tiellä, ja oltiin iloisia, jos ne voitiin lakaista Mannin tutkimuksen avulla maton alle ennen ilmastokokouksia ja kolmatta IPCC:n raporttia (TAR-raportti, 2001).

Teologien ja ilmastoprofeettojen tärkeä kannanotto kaikelle kansalle opiskeltavaksi

Luonnontieteilijöiden ja teologien keskusteluryhmä julkaisi tänään 11.8.2015 kannanoton otsikolla ”Ilmastonmuutos haastaa maailmankatsomuksemme”. Kannanoton tukevaa tieteellis-uskonnollista perustaa vahvistettiin raamatun jakeella: ”Kuinka kauan täytyy maan riutua, laidunten ruohon kuivettua? Villieläimet ja linnutkin katoavat ihmisten pahuuden tähden. Mutta he sanovat: ”Kuka sen voi tietää, miten meille käy!” (Jeremia 12.4)

Itkevä Jeremia. Rembrandtin maalaus vuodelta 1630

En voinut ohittaa tätä mm. Kokoomuksen Verkkouutisissa ja Vihreiden Vihreässä Langassa uutisoitua äärimmäisen tärkeää kannanottoa ilman kommentointia. Perinteiseen tyyliin kannanoton lainaukset ovat sisennettynä/kursivoituna ja kommentointi normaalitekstillä.

Tämä Vanhan testamentin teksti runsaan kahden tuhannen vuoden takaa sopii hämmästyttävän hyvin keskusteluun ilmastonmuutoksesta. Tilanteen uskonnollinen tulkinta on sama: ekosysteemien toiminta on vaurioitunut ihmisten väärien tekojen ja syntisyyden vuoksi. Lisäksi ihmisten tapa reagoida ongelmiin on samankaltainen. Ihmiset haluaisivat paeta vaikeita ongelmia. Myös katteetonta optimismia esiintyy: ”Kuka sen voi tietää, miten meille käy!”

Ei ole ihme, että kannanottoon on valittu lainaus itkeväksi profeetaksi kutsutulta Jeremiaalta. Hän syytti israelilaisia uskonsa kadottamisesta ja selitti kaikki vastoinkäymiset, joihin kuuluivat mm Jerusalemin hävitys, temppelin tuhoaminen ja Juudean väestön pakkosiirto Babyloniin, sen seuraukseksi. Samaisessa luvussa Jeremia toivoo Jahvea erottelemaan nuo uskottomat ”kuin teuraslampaat ja määräämään heidät tuhon päivää varten”. Jeremia oli siis katkera, ettei häntä uskottu. Tämä voi olla katkeruuden aihe myös nykypapistolle niin jäsenistöään kadottavassa kirkossamme kuin ilmastoteologisen uskonnon puolella.

Me seitsemäntoista luonnontieteilijää ja teologia olemme kokoontuneet yhteisiin keskusteluihin kahden vuoden ajan. Olemme käsitelleet erilaisia tieteenalojamme yhdistäviä aiheita, kuten luonnontieteen ja uskontojen suhdetta, ihmiskäsitystä ja tieteellistä kieltä. Koemme vahvasti, että tällaisia monitieteellisiä keskusteluja tarvitaan sekä akateemisen tutkimuksen että käytännön sovellutusten kannalta.

En toki vähättele teologien ja luonnontieteilijöiden välistä keskustelua tai sellaisen tarvetta. Muistelen historiasta noita keskusteluja, jotka eivät aina sujuneet kovinkaan sopuisasti. Tarkoitan nyt mm. Nikolaus Kopernikusta, Galileo Galileita tai Charles Darwinia. Kyse ei ole koskaan ollut kahden tieteenalan välisestä keskustelusta, vaan uskomusmaailman hyvin hitaasta kyvystä omaksua ympäristömme realiteetteja. No, on toki myönnettävä, että keskustelut ovat lopulta johtaneet jonkinlaiseen sopuun tai konsensukseen. Ovathan kirkot pyytäneet anteeksi em. tiedemiehiltä, joskin yleensä muutaman vuosisadan viipeellä. Englannin anglikaaninen kirkko teki henkisen sovinnon Darwinin kanssa vasta vuonna 2008.

Todettakoon kuitenkin, että modernin tieteen kehityksessä ei ole juuri nojattu teologiaan, jota monet eivät edes pidä tieteenalana. Pikemminkin on ollut niin, että teologiset maailmanselitykset on toinen toisensa perään heitetty sivuun, jotta edistystä tieteissä on voinut tapahtua. Siitä ei nyt tässä konklaavissa näytä olevan kyse, jolloin joudun pohtimaan ns. tiedemiesten motiiveja ja tieteenfilosofiaa. Ehkä siinä on yhdistäviä teologisia piirteitä? Toisaalta pari vuotta sitten hämmästyin, kun luin arkkipiispa Kari Mäkisen korottaneen ilmastotutkijat uusiksi profeetoiksi seuraavalla lausunnolla: ”Kirkkojen profeetallinen viesti maailman elämän puolesta ei ole eri kuin IPCC:n tutkijoiden. Päinvastoin, kirkkojen on toimittava kaikupohjana tämän päivän profeettojen huudolle, ettei se huku maailman tapahtumien ja ongelmien loputtomaan virtaan.” Se "oikea" profeetta Jeremia muuten varoitti aivan erityisesti vääristä profeetoista!

Ryhmäämme eniten puhututtanut eettinen kysymys on ollut ilmastonmuutos. Se on vaikea aihe, jonka hahmottamiseen tarvitaan nimenomaan monitieteellistä keskustelua. Ilmastonmuutoksen vakavuus on luonnontieteilijöiden osaamisaluetta.

Hyväksyn monitieteellisyyden vaatimuksen ja aiheen vaikeuden. Mutta mikä on teologien panos niiden suhteen? Vedenpaisumustarinako vai luomiskertomus? Tjaah… ajattelinpa yksinkertaisesti tieteen kannalta! Tässähän saamapuolella ovatkin ilmastonmuutosuskovaiset, joille teologit taitavat opettaa ainoaa osaamisaluettaan - uskon lujuuden ylläpitämistä virtuaalimaailman selittämättömiin asioihin.

Tutkimustulokset tuovat esiin tarpeen yhteiskunnalliselle murrokselle, joka on niin suuri, että sitä voisi kuvailla maailmankatsomukselliseksi muutokseksi. Ongelmien juuret ovat elämäntavassa, joka perustuu siihen, että jatkuvasti halutaan lisää aineellista hyötyä. Tarvitaan todellisuuskäsityksen muutosta, jossa elämän mielekkyys syntyy pikemminkin merkityksellisistä suhteista toisiin ihmisiin ja ympäröivään todellisuuteen. Määräävänä arvona tulee olla kestävä kehitys, ei taloudellinen kasvu.

Tarvitaan siis todellisuuskäsityksen muutos sellaiseksi, että hyvinvointi, taloudellinen kasvu, niihin tähtäävä vapaa ajattelu ja yrittäminen voidaan julistaa synneiksi. Tuollaisessa todellisuuskäsityksessä oikeaoppiset auktoriteetit voivat asettaa kestävän kehityksen nimissä rajat, joiden sisälle vapaat ihmiset tuskin taipuisivat.

Ilmastorealismin arktisen alueen jääminimiveikkaus 2015

Veikkauksen palkintokirja

Ilmoittautumisaika veikkaukseen kului umpeen muutama tunti sitten. Ilokseni voin ilmoittaa, että osallistujien määrä teki ennätyksen. Tänä vuonna mukana on 28 veikkaajaa, mikä on yli kaksinkertainen määrä verrattuna viimevuotiseen.

Veikkausten keskiarvo arktisen merijään minimipinta-alaksi tulevana syksynä oli 5,19 miljoonaa neliökilometriä. Standardipoikkeama oli 0,47 miljoonaa km², joten kun veikkaajamme ovat paneutuneet asiaan, lopputulos asettunee 95% varmuudella välille 6,14 - 4,25 miljoonaa neliökilometriä. Mihin kohtaan tuolle välille, jää nähtäväksi syyskuun aikana.

Päivitän tätä sivua kahdella eri kuvalla aluksi noin viikon välein ja jääminimin lähestyessä päivittäin. Ensimmäisessä kuvassa on Japanin ADS:n merijääkuvaaja, johon olen valinnut tietysti tämänvuotisen kuvaajan sekä kolmen muun vuoden kuvaajat. Niistä vuosi 2003 on mukana ADS:n sarjan suurimman jääminimin vuoksi, vuosi 2012 pienimmän jääminimin edustajana ja 2014 viime vuoden referenssinä.

Kuva 1

Toisessa kuvassa ovat osallistujien veikkaukset sekä punaisena palkkina kuvan päiväyksen mukainen jään pinta-ala. Punainen palkki siirtyy merijään sulamisen myötä oikealle, ja veikkauksen voittaja on tietysti se henkilö, jonka palkkia lähimmäksi se pienetessään lopulta asettuu.

Kuva 2

Olen pudottanut oikealla nimellään veikanneiden sukunimen pois alkukirjainta lukuunottamatta, sillä en ollut aivan varma, haluavatko kaikki koko nimensä esille. Toivon veikkaajien vielä tarkistavan omat veikkauksensa kuvasta 2. Jos olen tehnyt niitä Exceliin syöttäessäni näppäilyvirheen, pyydän lähettämään korjauspyynnön sivun oikeassa yläkulmassa olevalla yhteydenottolomakkeella tai sähköpostitse osoitteeseen mikko2007(at)hotmail.com.

Jännittäviä tulosten odotushetkiä veikkaajille ja leikkimielisen kisamme seuraajille!

PS 12.9.2015. Veikkauksen lopputulos on julkaistu täällä.

Pelletin ja naudan ero hiilijalanjäljessä

Minulla on ongelma arvoidessani omaa hiilijalanjälkeäni. Ilmastotietoisena koetan sen tietysti pitää mahdollisimman pienenä. Olen koettanut sen suuruutta laskea kaikin tavoin ja jokaiselle vuodenajalle. Hulluimmaksi nuo laskut menivät, kun laskin jopa tunnin tarkkuudella jälkeäni. Vaikka en aio vaivata lukijaa henkilökohtaisilla laskelmillani, voin vakuuttaa, että tarkkaan tulokseen pääsemiseksi voit tehdä laskentatyötä kokopäiväisesti ja luultavasti tarvitset lisäksi parin ilmastonmuutosasiantuntijan apua, etkä sittenkään vielä voi olla täysin varma mustan jälkesi koosta. Luultavasti joku ekovihreä onnistuu kaikkien säästötoimiesi jälkeenkin syyllistämään sinut ilmaston pilaajaksi.

Esitän tässä vain yhden rinnastuksen, jota en ole kyennyt ratkaisemaan punaniskajärkeilylläni. Se liittyy lämmityspellettiin ja maitotuotteisiin / naudanlihaan.

Hiilineutraalia kotimaista puupellettiä

Meille on viime vuosina opetettu, että pellettien käyttö lämmitykseen tai lämmön ja sähkön yhteistuotantoon on hiilineutraalia. Kun siis metsä kaadetaan ja siitä saatava biomassa ajetaan oikealla tuotantolinjalla varustettuun tehtaaseen, syntyy pellettiä. No, sitten tuota pellettiä seuraavina talvina poltetaan vaikkapa Mikon varaavassa takassa, syntyy palamisessa tietysti hiilidioksidia. Mutta kun hakatun metsän tilalle nousee uusi metsä, joka kasvaessaan sitoo lämmittäessäni päästämäni hiilidioksidin poistaen sen ilmakehästä, on tulos plusmiinus nolla. Eihän se tietysti aivan tasan mene, sillä puun korjuussa, kuljetuksessa, kuivaamisessa, pelletisöinnissä, varastoinnissa ja jakelussa hiilijalanjälki kasvaa, mutta jottei pilata hyvää ideaa, unohdetaan nämä pienet nyanssit hetkeksi. Biomassan poltolla moni yritys, kaupunki ja kunta yrittävät ihan vakavissaan päästä hiilineutraaleiksi niin pian kuin mahdollista.

Kotimainen ilmastonpilaaja?

Sitten mennään nautaan, josta ilmaston lämpenemistä korostavissa piireissä ollaan tekemässä yhtä syntipukkia. Naudathan ovat märehtijöitä, jotka tuottavat melkoisesti hiilidioksidiakin voimakkaampaa (=vaarallisempaa) kasvihuonekaasua, metaania. Viereinen kuva havainnollistaa tuota metaanin muodostumista. Sama muuten pätee kaikkiin muihinkin märehtijöihin, joita Suomessa tavataan - siis hirviin, poroihin, peuroihin jne.

Olen lapsuudessani ollut lukemattomia kertoja apupoikana sukulaistalojen navetoissa, joten en epäile, etteivätkö naudat ja samaan lahkoon kuuluvat kasvinsyöjät päästelisi melkoisesti metaania ilmaan. Olen kirjoittanut mielenkiintoisen bloggauksenkin ko. aiheesta, joskaan sen mukainen uhka ei ole enää ajankohtainen.

Lehmällä on siis melkoinen metaanijälki, jonka voi muuntaa hiilijalanjäljeksi isolla kertoimella. Jos käytän maitopohjaisia tuotteita kerran viikossa tai syön kunnon pihvin vaikka syntymäpäivänäni, olenko ylläpitänyt ilmastoa pilaavaa tuotantoa ja laajentanut hiilijalanjälkeäni kohtuuttomasti? Luettuani erilaisten ilmasto-oppaiden maatalousosioita ja uusimpia ravintosuosituksia sekä varsinkin tutustuttuani vegaaniuden puhtauteen, olin jo jättämässä jugurtit, juustot ja lihapadat historiaan. Mutta sitten mietin pellettien hiilineutraaliutta.

Heinäkuu ei tuonut globaalia lämpenemistä, mutta jatkoi lämpenemistaukoa

RSS:n sivuille pääsee täältä

Heinäkuun globaalit lämpötilamittaukset ovat satelliittiaikasarjojen osalta valmiit. Minä vähän yllätyin tuloksista, sillä odotin jo viime kuulle pientä lämpenemistä käynnissä olevan El Niño -ilmiön mukana. No, ehkä siitä johtuvaa lämpenemistä näkyy enemmän syksyllä tai talven alussa? Vaan nyt tulokset osoittavat muuta. Globaalisti lämpötila nimittäin laski 0,06°C verrattuna viime vuoden heinäkuuhun. 

Pohjoisella pallonpuoliskolla lämpötilamuutokset olivat pieniä, mutta ehkä kannattaa kuitenkin mainita arktisen alueen jäähtyminen vuoden takaiseen verrattuna 0,26°C. Eteläisen pallonpuoliskon keski- ja eteläosien jäähtyminen oli se, joka vaikutti globaaliin keskilämpötilaan eniten. Huomiotani kiinnitti Antarktikan keskitalven viileneminen peräti 1,13°C - siis heinäkuusta 2014 viime heinäkuuhun.

RSS-aikasarjasta laskemani lineaarisen trendin näyttämä lämpenemättömyyden jakso venyi uuteen ennätykseen. Nyt se on alla olevan kuvan mukaisesti 18 vuotta ja 7 kuukautta.

Kuva 2

Minulla ei ole vielä UAH-satelliittisarjan lopullisia tuloksia, mutta alustavien tietojen mukaan ne ovat muuten globaalisti melko yhteneviä RSS:n kanssa, mutta tuota isoa Antarktikan viilenemistä ne eivät näytä. No, katsotaan UAH:n lopullinen versio ennen tarkempia pohdintoja.

Kolmanteen kuvaan (alla) olen päivittänyt lämpenemistrendit sitten satelliittimittausten alun ensimmäisen täyden vuoden 1979. Siitä alkaen lämpenemisvauhti on nyt +0,12°C / 10 vuotta.

Kuva 3

Kuvaajasta näkyy selkeästi lämpenemisvauhdin raju nousu vuonna 1998 ehkä ko. vuonna huipentuneen superluokan El Niñon laukaiseman merellisen lämmön seurauksena. Nousuvauhti tasaantui pian tuon jälkeen ja on ollut hidastumaan päin jo viimeisen 12 vuoden ajan. Sellaista lämpenemisen kiihtymistä, jota kaikki ilmastomallinnukset ovat ennustaneet, ei siis ole nähty. Se on vakava ongelma ilmastotutkimuksen nykyisen valtavirran ennustekykyisyyden uskottavuudelle.

Obaman "Puhtaan voiman" suunnitelman vaikea eteneminen alkoi

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama esitteli sujuvasanaisesti maanantaina 3.8.2015 suunnitelmansa voimalaitosten hiilidioksidipäästöjen leikkaamiseksi. Obama mainosti Clean Power Plan -suunnitelmaansa ”tärkeimmäksi askeleeksi, minkä Yhdysvallat on koskaan ottanut ilmaston suojelemiseksi”. Lainasin alle Helsingin Sanomien ystävällisesti suomentaman videon tapahtumasta.

Uudet säännöt asettavat osavaltioille päästötavoitekatot, joihin ne voivat pyrkiä parhaaksi katsomillaan energiapaletin keinoilla. Liittovaltion tasolla tavoitteena on vähentää sähkön- ja lämmöntuotannon hiilidioksidipäästöjä 32 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Hiilen osuutta energiantuotannossa on määrä vähentää nykyisestä noin 40 prosentista 27 prosenttiin, mikä luultavasti johtaisi muutamien satojen hiilivoimaloiden sulkemiseen ennen niiden taloudellisen elinkaaren päättymistä. Osavaltioilla on vuoteen 2018 aikaa laatia esityksensä päästöjen vähentämiseksi.

Valkoisen talon ja Yhdysvaltain ympäristöviraston, EPA:n, mukaan uudistus laskee sähkön hintaa pitkällä aikavälillä ja luo uusia työpaikkoja uusiutuvien energiamuotojen parissa.

Lisäksi Obama on luvannut Yhdysvaltojen ottavan johtavan roolin joulukuussa järjestettävässä Pariisin ilmastokokouksessa, mikä onkin ollut tämän määräysaloitteen ajankohtaan eniten vaikuttava tekijä.

Tähän asti kaikki kuulostaa määrätietoiselta, hienolta ja helpolta. Mutta niin ei ole todellisuudessa. Nimittäin Obama on tiennyt koko virkakautensa ajan, että hänellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia saada kongressissa läpi lakia, joka olisi takuuvarmasti sitova liittovaltiotasolla. Siksi hän käyttää 45 vuotta vanhaa ”Puhtaan ilman” lakia, joka antaa EPA:lle mahdollisuuden asettaa normirajoja polttoaineiden puhtaudelle ja polttamisen päästöille. Ongelmana vain on se, että tuossa laissa ei hiilidioksidia luokitella haitalliseksi saati saasteeksi, mitä se USA:n poliittisesta retoriikasta huolimatta ei tietysti olekaan. EPA:n määräykset ovat siis vähintään kiistanalaisia juridiselta perustaltaan.

Energiauudistuksella onkin todennäköisesti edessään vaikea taival. Usean osavaltion kuvernöörit ovat jo ilmoittaneet, etteivät aio noudattaa päästötavoitteita, ja enemmistöaseman molemmissa kamareissa omaava republikaanipuolue aikoo kamppailla esitystä vastaan kongressissa. Republikaanit ovat tehneet selväksi myös sen, että senaatin määräenemmistön hyväksymistä vaativaa Pariisin ilmastosopimusta ei kannata tuoda edes valmisteluun. Sen edeltäjän, Kioton ilmastosopimuksen, senaatti hylkäsi 1990-luvulla yksimielisesti.

Uusiutuvan energian asennuskapasiteetin ja
kuluttajasähkön hinnan korrelaatio

Monet energiantuottajat ja edullisesta hiilivoimasta riippuvaiset teollisuusyritykset, joita on tietysti paljon, ovat uhanneet vetää Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston eli EPA:n oikeuteen. Suunnitelman vastustajat väittävät päästötavoitteiden nostavan sähkön hintaa ja tekevän hallaa taloudelle. Konservatiivinen ajatushautomo Heritage Foundation arvioi, että hiilestä luopuminen vuoteen 2030 mennessä nostaa sähkön hintaa ainakin 20 prosentilla sekä hävittää suoraan alan teollisuudesta ja epäsuorana hiilivuotona vähintään puoli miljoonaa työpaikkaa. Ainakin ensin mainitun sähkön hinnan osalta arvio voi olla jopa konservatiivinen, kun katsotaan Euroopan maiden sähkön hintoja viereisessä kuvassa. Siinä on laskettuna erittäin merkitsevä korrelaatio suurelle uusiutuvan energian kapasiteetille ja korkealle sähkön hinnalle. Väittäisin, että kyse on paljon enemmästä kuin korrelaatiosta. Tämä tulee olemaan yksi haastajien isoista argumenteista tulevissa oikeusistunnoissa: Taloudelliset vahingot ovat Yhdysvaltain mittaluokassa todella isoja.

Saksan uudesta energiaennätyksestä ja Ylen jutusta

Yleisradiomme nettisivut kertoivat eilen 31.7.2015 merkittävän uutisen otsikolla "Saksassa uusi ennätys: Jo 78 prosenttia sähköstä uusiutuvilla". Katsotaanpa uutisen taustoja vähän tarkemmin. Perinteiseen tapaan olen sisentänyt ja kursivoinut Ylen jutun lainaukset. Omat kommenttini ovat normaalitekstillä.

Ylen jutun kuvitusta

Saksan energiamurros kohti uusiutuvaa energiaa saavuttaa uusia ennätyksiä. Heinäkuisena päivänä maan sähköntarpeesta yli kolme neljännestä katettiin uusiutuvalla energialla, lähinnä tuuli- ja aurinkosähköllä.

Ennätyksiä kyllä saatetaan tehdä, mutta matka kohti "uusiutuvan" energian käyttöä on melko pitkä siihen jo monien kymmenien miljardien investoinnit satsanneella Saksallakin. Yhden heinäkuisen päivän ennätyksestä huolimatta Saksan vuosittaisesta primäärienergiasta noilla ns. uusiutuvilla (vesi-, biomassa-, tuuli- ja aurinkovoima) tuotettiin vuonna 2014 noin 12 prosenttia. Suomessa vastaava luku oli 23%, millä olemme tietysti aika paljon edellä Saksaa sen energiamurroksesta huolimatta.

Ylen artikkelissa puhutaan sähkön kulutuksesta, mikä on vain pieni osa primäärienergian käyttöä. Saksan sähköstäkään ns. uusiutuvat eivät viime vuonna tuottaneet viidennestä (20%) enempää. Suomessa vastaava luku oli 22%. Tässäkin olemme siis Saksaa edellä. Kummallista, että Ylen toimittaja ei ole halunnut suhteuttaa juttuaan Suomeen?

Saksan energiantuotannossa saavutettiin 25. heinäkuuta uusi energiantuotannon virstanpylväs, kun peräti 78 prosenttia maan sähköntarpeesta katettiin uusiutuvilla energianlähteillä.

Ei ole energiakäänne helppoa saksalaisillekaan

Nonniin, siis merkittävä osa sähköstä tuotettiin hetkellisesti "uusiutuvilla". Toimittajalta jäi kertomatta muutama tuohon ennätykseen liittyvä asia:

1. Kyse oli lauantaista, joka aloitti Saksan kesälomakauden. Sähkön tarve laskee tuolloin normaalisti noin kymmenyksellä (10%).
2. Hiiltä ja maakaasua käyttävien voimaloiden yhteistehoa ajettiin alas yli 20 gigawatin verran (= noin 33% sähkön tuotannosta), jotta kalliille ja satunnaisesti toimivalle tuulivoimalle olisi tullut verkkoon tilaa.
3. Vain reilua vuorokautta tuota ennätystä aiemmin (aamuyöstä 24.7.) mainittujen "uusiutuvien" osuus sähköntuotannosta oli 18%, mistä pääosa tuli biomassan poltosta ja vesivoimasta. Tuuli- ja aurinkovoiman osuus oli  pieni - ehkä 5%:n luokkaa. Noiden muodikkaiden "uusiutuvien" tuotannon vaihtelu on siis melkoista, ja osin sen vuoksihan Saksa on joutunut rakentamaan sekä maakaasua että hiiltä käyttäviä uusia voimaloita ikäänkuin varavoimaksi tasoittamaan tilannetta. 

Saksan energiantuotantoa ennätysviikolla

Asiasta kertoo energia-asiantuntija Graig Morris Saksan energiamurrosta seuraavalla Energytransition.de -nettisivulla.

Uusiutuvan energian kannalta poikkeuksellisen hyvät sääolosuhteet mahdollistivat ennätyksen tekemisen, kertoo Morris. Pohjois-Saksassa, missä on suurin osa maan tuulivoimaloista, vallitsi voimakas tuuli. Samaan aikaan Etelä-Saksan aurinkovoimalat saivat runsaasti auringonvaloa.