perjantai 31. elokuuta 2012

Pohjoiset kasvit tykkäävät hiilidioksidista ja hyönteiset lämmöstä

Tundrahopeatäplä
Lähde Luontotupa.net
Kun ilmastohysteerikot ovat jo pitkään huutaneet nykyisen pohjoisen luonnon tuhoa viime vuosikymmenien lievän lämpenemisen ja uhkaavan (joskin todistamattoman) kuumenemisen seurauksena, ajattelin aloittaa myös kasvi- ja eläinkuntaa koskevan kirjoitusten sarjan. Näitä aiheita käsittelen nimenomaan ilmastoon liittyen ja satunnaisesti, sillä joudun itsekin opiskelemaan aika paljon kyetäkseni edes ymmärtämään viimeksi monia vuosikymmeniä sitten lukiossa opiskelemani biologian alueeseen kuuluvia tutkimuksia. Ideana on siis katsoa, onko muutos ilmasto-olosuhteissa vaikuttamassa jotenkin merkittävästi luontoomme. Aloitetaanpa tutkimuksella, jonkakohteena olivat pohjoisten tunturialueiden hyönteiset.

Monissa ennustuksissa on luvattu loppua useimmille Pohjolan vuoristossa eläville hyönteis- ja kasvilajeille, jos ilmasto lämpenee. Ehkä tunnetuin näistä on yhdysvaltalaisen ilmastohysteerikko James Hansenin todistus huhtikuussa 2007 maan edustajainhuoneen ilmastonmuutosasioita käsittelevässä valiokunnassa, jossa hän kertoi pohjoisten vuoristolajien kuolevan sukupuuttoon, koska niille sopiva elinympäristö katoaa kokonaan ilmaston lämmetessä. Niillä ei siis Hansenin mukaan ole paikkaa levittäytyä muualle.

Tutkijat Franzen ja Ockinger ovat Journal of Insect Conservation -julkaisussa (2012 16: 227-238) esittämässään tutkimuksessa vertailleet hyönteislajien esiintymistä Ruotsin Lapissa sijaitsevalla Padjelantan luonnonsuojelualueella. Tutkijoilla oli vuosina 2006-2008 kerätylle lajiaineistolle vertailuaineistona vuosina 1944 ja 1998 kerätyt vertailuaineistot. Ilmastollinen vertailu tehtiin lähistöllä olevan sääaseman aikasarjasta. Tuo aikasarja osoitti alueen kasvukauden (toukokuusta syyskuuhun) keskilämpötilan nousseen vuodesta 1944 keskimäärin 0,015 asteella vuodessa - siis lähes asteen verran vuoteen 2008 mennessä.

Tutkimuksessa havaittiin, että alueella havaittujen kimalais- ja perhoslajien määrä oli kasvanut 52:sta 64:ään, mikä on tilastollisesti merkittävää. Sen sijaan mehiläislajien määrän kasvu 15:sta 16:sta oli tilastollisesti merkityksetön. Tosiasia siis oli se, että aiemmin etelämpänä eläneet lajit olivat levittäytyneet pohjoisemmaksi.

Franzen ja Ockinger toteavat, että (1) "sekä eteläiset lajit, kuten metsänokiperhonen ja hohtosinisiipi, ja vuoristolajit, kuten tundrahopeatäplä ja paljakkakirjoyökkönen, näyttävät asuttaneen alueen," ja että (2) "levinneisyysalueet ja lajien runsaus ovat kasvaneet tutkimusalueella johtuen jäätiköiden vetäytymisestä ja kasvillisuuden leviämisestä." Tutkijat sanovat, että "mahdollisesti lämpeneminen vain parantaa kylmien alueiden lajien selviytymistä ja runsautta, kun niiden liikkumiskyky paranee ja uusia alueita vapautuu käyttöön." Tutkijat viittaavat näissä johtopäätöksissään myös useisiin muihin tutkimuksiin kuten Ashton et al. (2009), Bale ja Hayward (2010) sekä Kullman (2010).

Tutkijat eivät siis havainneet, että vähäinen lämpeneminen viimeisen 65 vuoden aikana olisi uhkaavaa pohjoisen vuoriston hyönteislajeille. Asia näyttäisi olevan jopa päinvastoin. Mutta eihän tässä mitään kummallista ole. Jokainen Lapin oloja tunteva tietää, että se on kylmyys, joka tappaa. Vain vihreälle ilmastoalarmistille asia taitaa tulla yllätyksenä?

PS: Varaa itsellesi aikaa katsoaksesi hyvä ja uusi video ilmastonmuutoksesta. Löydät sen täältä.


torstai 30. elokuuta 2012

Poika joka huusi sutta

Poika joka huusi sutta on Aisopoksen satu ja opettavainen tarina siitä, miten valehtelu vie uskottavuuden ja johtaa valehtelijan omaan turmioon. Tarinassa paimenpoika juoksuttaa kyläläisiä huutamalla toistuvasti suden uhkaavan lammaskatrasta, vaikka näin ei todellisuudessa olekaan. Kun oikea susi lopulta ilmestyy, kukaan ei enää reagoi saman pojan avunhuutoihin, sillä häntä ei enää oteta vakavasti. Sadun eri versioissa susi syö lopulta joko lauman tai pojan itsensä. Tarinan yksinkertaisena opetuksena on se, että valehtelu kääntyy itseään vastaan, kun valehtelijaa ei enää uskota silloinkaan kun tämä puhuu totta.

Yhdysvalloissa on tehty hyvin katsomisen arvoinen elokuva tämän sadun juonen ympärille. Elokuvan kuvitteellisina susina ovat 1900-luvun ilmastohysteriat - 1970-luvun jääkausihälytys, 1990-luvun ilmaston lämpeneminen ja 2000-luvun ilmastonmuutos - ja poikina rehellisestä tieteenteosta harhautuneet tiedemiehet, ympäristöfanaatikot sekä uusia verotus- tai tulonsiirtokeinoja etsivät poliitikot. Kyläläisinä olemme me muut.

Elokuva on melkein puolitoista tuntia pitkä, joten varaa aikaa sen katseluun. Nautinnollisia katseluhetkiä. Ja linkki elokuvaan on tässä. Jos elokuva takkuilee, ota teräväpiirtotoisto pois oikealla alhaalla olevasta HD-painikkeesta.

tiistai 28. elokuuta 2012

Arktinen jääpeite ennätysminimissä

Yhdysvaltain meteorologinen yhdistys (AMS) julkaisi muutama päivä sitten etusivuille tarkoitetun lausunnon tänä kesänä ennätyspieneksi kutistuneesta Jäämeren jääpeitteestä. Lausunto nousi monissa uutismedioissa otsikoihin, mutta niin se herätti voimakasta kritiikkiäkin arvovaltaisilta tahoilta mm. täällä ja täällä.

Lausunnon tarkoituksena oli siis saada julkisuutta ja sitä kautta vahvistaa viime vuosina kaikkialla maailmassa hiipunutta uskoa ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen ilmastoa lämmittävään vaikutukseen. Kun Suomenkin mediatalot luultavasti pian löytävät lausunnon ja julkistavat asian, en lähde tässä toistamaan AMS:n sanomaa. Totean vain sen loppukappaleesta (Final Remarks) yhden huomion. On totta, että Arktisen jääpeitteen jo pidempään jatkuneen pienenemisen lisäksi ilmakehän pintakerrokset ja meret ovat viime vuosikymmeninä hieman lämmenneet, meriveden keskimääräinen korkeus vähän noussut ja jotkut vuoristojäätiköt vähän sulaneet. Mutta mikään näistä ilmiöistä ei ole ollut ennennäkemätöntä nopeudeltaan tai suunnaltaan, kun vertaamme viime aikojen havaintoja viimeisten satojen tai tuhansien vuosien ilmastonvaihteluun.

Kuvan lähde: Nansen Environmental and Remote
Sensing Center (NERSC) –  Arctic Regional Ocean Observing
System (ROOS)
 
Ja kuten olen moniin uusiin tutkimuksiin viitaten tässäkin blogissa todennut, lämpenemisen, sulamisen ja merenpinnan kohoamisen vauhti on merkittävästi hidastunut ellei peräti pysähtynyt viimeisen 15 vuoden aikana. Ilmaston vaihtelu sinänsä ei siis todista pysyvästä lämpenemisestä ja vielä vähemmän CO2-hypoteesin oikeellisuudesta saati ihmisen syyllisyydestä. Mutta Arktinen jääpeite on kiistämättä huvennut jo ainakin 1980-luvun alusta alkaen, kuten voit viereisestä kuvasta nähdä. Mikä siis voisi olla syynä tuolle hupenemiselle?

Kuvan lähde: Centre for Ocean and Ice  -
Danish Meteorological Institute
Ainakaan syynä eivät voi olla  tämän kesän poikkeuksellisen korkeat ilman lämpötilat napajäätikön päällä, sillä ne ovat olleet jokseenkin pitkäaikaisten keskiarvojen tasolla koko kesän, kuten näet toisesta kuvasta. Ja jokseenkin kaikkina vuosina kesän keskilämpötilat tuolla 80 leveysasteen pohjoispuolella pysyvät asteen osien tarkkuudella samoissa luvuissa. Pohjoisen vuosikeskilämpötiloja heiluttelevat lähinnä talviset matalapaineet, jotka voivat vaikuttaa jäätymiseen mutta eivät sulamiseen.

Mitkä muut tekijät voisivat vaikuttaa jääpeitteen kokoon sulamiskauden lopulla? Yksi mahdollisuus on tietysti mittausvirhe. Satelliittien passiiviset infrapunasensorit eivät kykene havaitsemaan pienemmiksi jääkappaleiksi hajonnutta jääpeitettä yhtä hyvin kuin ehjää kantta. Arktisella alueella riehui muutama viikko sitten melkoinen myrsky, joka kyllä hajoitti laajalti jääkantta ja ahtoi jäätä samalla pienemmälle alueelle. Mutta aika moni jääpeitettä seuraava tutkimusyksikkö kuitenkin väittää ennätyspientä peittoa. Voisivatko ne kaikki erehtyä samaan mittausvirheeseen? Hmm.

AMO-indeksi
Yksi mahdollinen selitys on tietysti napa-alueelle etelästä lämpimämpää vettä tuovat merivirrat. Niiden lämpö voisi tietysti sulattaa jäätä altapäin. Tosiasia on, että merivesi Islannin ja läntisen Siperian pohjoispuolella on ollut useana viime vuotena hieman keskimääräistä lämpimämpää. Atlantin merivirtauksissa tapahtuu usean vuosikymmenen välein vaihtelua, jolloin Jäämeri saa pitkään vuoroin tavanomaista kylmempää vettä ja vastaavasti lämpimämpää. Tämän AMO-ilmiön lämmin pulssi on ollut hallitseva 1970-luvulta alkaen. Kymmenen vuoden sisään sen pitäisi muuttua viileämpään suuntaan, jolloin kesäiset jääpeitteet saattavat jälleen lähteä lähteä kasvutrendille.

Kaikki edellä mainitut mahdolliset asiat olisivat luonnollisia syitä vähenevään jään määrään pohjoisnavan ympäristössä. Mennyttä pohjoisen jääpeitettä selvittäneet tutkimukset osoittavat, että jääpeitteen koko on vaihdellut huomattavan paljon jääkauden jälkeisenä aikana. Joskus noin 6000 vuotta sitten pohjoinen jääpeite on jopa sulanut kokonaan kesäisin.

Mutta en voi sulkea pois myöskään ihmisen vaikutusta asiassa. Epäilen kuitenkin jääpeitteelle varisevia nokipäästöjä ilmakehässä leijuvia hiilidioksidipäästöjä paljon suuremmaksi syylliseksi. Nokipäästöjen aivan ylivoimaisesti suurin aiheuttaja on Kiinan Kansantasavalta, jonka hiilivoimaloista pääosa ei pese nokea pois, vaan kaikki päästetään taivaalle. Ja Kiinan hiiliteollisuus on kasvanut parin viime vuosikymenen aikana todella paljon.

Luultavasti kaikki edellä luettelemani asiat ovat tuoneet oman panoksensa arktisen jääpeitteen vähenemiseen. Epäilen AMOn (Atlantic Multidecadal Oscillation) pääsyyllisyyttä, mutta vaikeaahan asiaa on todistaa. Pääosin luonnollisesta ilmiöstä siis taitaa kuitenkin olla kyse. Kokonaan toinen asia sitten on se, onko kesän vähäinen jääpeite ihmiskunnalle ja muulle luomakunnalle hyvä vai paha asia.

Datan lähde:  http://nsidc.org/data/seaice_index/index.html
H/t Ole Humlum  Climate4you
Lisäys 30.8.2012: Jostain syystä eteläinen merijää ei ole kutistunut ollenkaan viimeisen 30 vuoden aikana vaan päinvastoin, kuten näet viereisen kuvan kuvaajasta. Mutta sinnepä ei AMO vaikutakaan samoin kuin Arktikaan.

Kumman napa-alueen merien jääkansia tässä pitäisi pitää lämpenemisestä varoittavina kanarialintuina?


tiistai 7. elokuuta 2012

Uusi Seelanti järkyttävän ilmastonmuutoksen kourissa

Olen muutamassa tänä ennätyslämpimänä kesänä kirjoittamassani bloggauksessa pohtinut ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Niistä voit lukea täältä ja täältä. Nyt tulee samankaltaisia uutisia maapallon toiselta puolelta. Uudessa Seelannissa ihminen on aiheuttanut ilmiselvästi ilmastonmuutoksen ellei peräti ilmaston kuumenemisen.

Uuden Seelannin ilmaston lämpeneminen on maan
ilmatieteenlaitoksen mukaan näin järkyttävää viimeisen
100 vuoden aikana.
Ylemmässä kuvassa näet Uuden Seelannin ilmatieteenlaitoksen julkaiseman kuvaajan maan keskilämpötilan kehityksestä vuosina 1910-2010. Ilmasto on lämmennyt yli yhdellä asteella sadan vuoden aikana. Kuvaan piirretty suora viiva - lämpötilatrendi - viittaa johonkin merkilliseen lämmittävään tekijään. Ovatko Uuteen Seelantiin viedyt lampaat piereskelleet saarivaltion ilmaston lämpimäksi, vai onko ihmisen vihreän uskon vastainen synnillinen elämä syyllinen ilmaston lämpenemiseen? Vai onko muu maailma hiilenpolttoineen syyllinen pienen maan odotettavissa olevaan ilmastokatastrofiin?

Uuden Seelannin sääasemien lämpötilamittarien
rekisteröimät keskilämpötilapoikkeamat vuosien
1971-2000 keskiarvosta.
Ennen lopullisen tuomion antamista kannattanee vilkaista, mitä Uuden Seelannin sääasemien lämpömittarit ovat rekisteröineet. Sen näet viereisestä kuvasta. Kuvaaja poikkeaa aika olennaisesti ylemmästä. Poikkeama johtuu siitä, että Uuden Seelannin ilmatieteenlaitos on "homogenisoinut" alemmassa kuvassa esitettyä raakadataa. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että vanhempia lämpötilamittauksia on kylmennetty, jolloin lämpötilan nousua on saatu jyrkennettyä reilusti. Raakadatahan osoittaisi, että keskilämpötila olisi hieman laskenut 1800-luvun lupulta 1900-luvun puoliväliin ja sitten noussut taas takaisin 1870-luvun lukemiin.

Mistä mahtaa johtua se, että lähes aina tällainen homogenisointi laskee vanhempia lämpötiloja? Johtuisiko se siitä, että ilmasto ei ole viime vuosina lämmennyt tietokonemalleissa ennustetulla tavalla, ja lämpötilan nousua pitää lisätä lämpöaikasarjoja manipuloimalla?

Uuden Seelannin ilmatieteenlaitos (NIWA) on joutunut oikeuteen, kun paikalliset ilmastoaktivistit ovat haastaneet sen ilmastotilastojen väärentämisestä. Noita tilastojahan on käytetty perusteena mm. erilaisten ilmastoverojen säätämiseksi, kuten muuallakin on tapana. Täten siis tavalliset ihmiset ovat oikeasti menettäneet rahaa. Säädatan auditoinnin yhteydessä maan ilmatieteenlaitos on myöntänyt, että säädatan sormeilun (homogenisoinnin) perusteet ovat kadonneet jonnekin.

Mutta säädatan manipulointi ei näytä olevan kovin harvinaista puuhaa. Esimerkkinä mainittakoon, että jotkut ilmastotieteilijät haluavat muuttaa ilmastohistoriaa myös Uuden Seelannin vastakkaisella puolella olevaa maapalloa, jotta heidän ennusteensa toteutuisivat.

Lue lisää Oseanian ilmastoskandaalista englanniksi täältä. Ja vastaavasta Australian homogenisointiongelmasta voit lukea englanniksi täältä.



maanantai 6. elokuuta 2012

Kun ilmastonmuutos vie rapuruoat pöydistämme - siis Hesarin mukaan

Hesarin jutun kuvitusta
Hesarin päivystävä punavihreä toimittaja on taas löytänyt ilmastonmuutokseen liittyvän kauhujutun Reutersin uutisarkistosta. Nyt meidän ruokapöytiämme uhkaa jutun mukaan merirapujen puute, joka kuulemma johtuu ilmastonmuutoksen happamoittamasta merivedestä, joka puolestaan vaikeuttaa rapujen kuoren muodostumista.

Hesarin juttu perustuu monikansallisen tutkimusryhmän julkaisuun, jonka lehdistömateriaalin voi lukea täältä. Aika paljon toimittajat ovat oikoneet johtopäätöksissä, sillä tutkimuksessa ei ollut mukana ainuttakaan merirapulajia. Siinä tutkittiin neljän täysin eri eliöryhmään (meressä elävät simpukat, etanat, lonkerojalkaiset ja merisiilit)  kuuluvan kalsiumkarbonaattikuorisen lajin kuorenmuodostusta. Tutkimuksessa näiden kuorenmuodostuksessa havaittiin pientä taantumista olosuhteissa, joissa merivesi oli hieman keskimääräistä happamampaa. Tästä Hesarin toimitus siis teki johtopäätöksen, että ravut loppuvat ruokapöydästä. Mistä Hesari (tai Reuters) keksi ravut, sillä rapujen kuoret ovat kitiiniä - siis aivan eri ainetta verrattuna vaikkapa simpukoiden kalsiumkarbonaattikuoriin?

Tämän kaltaiset jutut ovat melkoisen epätoivoista ilmastonmuutospropagandaa. Meriveden happamoituminen ja sen vaikutukset meren eliöihin on otettu paniikkinappulaksi kaiketi siksi, että ilmaston lämpeneminen pysähtyi jo 15 vuotta sitten, merien pinnannousu on hidastunut lähes olemattomaksi eivätkä jäätikötkään sula tietokonemallien mukaista vauhtia. Mutta kannattaisiko merivesien happamoitumisesta olla huolissaan? Tosiasiahan on se, että hiilidioksidipitoisuuden väheneminen merivedessä hieman lisää veden happamuutta.

Kun en ole tähän alueeseen kovin perusteellisesti perehtynyt, jätän lukijalle pohdittavaksi muutaman kuvan ja pari kysymystä.

Meriveden happamuus Eteläkiinanmerellä viimeisen
7000 vuoden aikana Liu et al (2009) mukaan.
Viereisessä kuvassa on esitetty meriveden happamuuden rekonstruktio Eteläkiinanmereltä viimeisen 7000 vuoden ajalta. Nykyinen pH ei siellä ole mitenkään ennennäkemätön. Joten ainakaan vielä ilmastonmuutos ei ole aiheuttanut ennätyksellistä happamuutta.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (mustalla, vasen asteikko)
ja maapallon keskilämpötila (sininen, oikea asteikko)
viimeisen 600 miljoonan vuoden aikana. 
Kun ilmastoalarmismin puolella näytetään uskovan, että ilmastonmuutoksen johdosta lämpenevän meriveden vähenevä hiilidioksidipitoisuus on yhteydessä veden emäksisyyden vähenemiseen (mikä yhteys voi olla tottakin), otin seuraavaksi kuvaksi yleisesti hyväksytyn ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden rekonstruktion viimeisen 600 miljoonan vuoden ajalta. Kuvan mustalta viivalta voi vasemman asteikon mukaisesti lukea, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on ollut esim. 150 miljoonaa vuotta sitten lähes 10 kertainen nykyiseen verrattuna. No silloin luulisi merivedenkin olleen melkoisesti nykyistä happamampaa - siis jos tuolla hiilidioksidipitoisuudella ja happamuudella on yhteys.

Ehkä Hesarin ympäristötoimitukselle kannattaisi vihjata, että ravut kehittyivät juuri noissa happamissa vesissä 150-200 miljoonaa vuotta sitten? Ja nuo Hesarin viittaamassa jutussa tutkitut etanat, lonkerojalkaiset ja simpukat kehittyivät noin 500 miljoonaa vuotta sitten, jolloin vedet taisivat olla vieläkin happamampia.

Epäilen, että tuossa keskimmäisessä kuvassa näkyvät pienet muutokset meriveden pH:ssa, jotka mahtuvat hyvin normaalin vaihtelun rajoihin, eivät juurikaan hetkauta satoja miljoonia vuosia merissä selvinneiden rapujen tai muidenkaan kuoria rakentavien eläinten elämää. Joten hyvää rapuruokien aikaa vain kaikille! Ja Hesarin toimitukselle voisi taas kerran toivottaa pikaista paluuta reaalimaailmaan.