Poppamiehet maapallon kuumetta mittaamassa

Ilmastotieteilijät kertovat meille mielenkiintoisia asioita ilmastosta. Yksi seuratuimmista on maapallon keskilämpötila tai oikeammin sanottuna sen poikkeama ns. vertailuarvosta. Tämä poikkeama vertailuajanjakson keskilämpötilasta on ilmaston muutosten seuraamiseksi kahdesta syystä helpompi kuin suora keskilämpötila.

Ilmakehän keskilämpötila vuosina 2002-2012
noin neljän kilometrin korkeudessa UAH-
lämpöaikasarjan mukaan.

Ensinnäkin varsinainen keskilämpötila muuttuu vuoden kierron mukaisesti siten, että pohjoisen pallonpuoliskon kesän aikana ilmakehä on useita asteita lämpimämpi verrattuna eteläisen pallonpuoliskon kesäaikaan. Tämä johtuu pääosin siitä, että enin osa mantereista sijaitsee pohjoisessa, joiden pintailmakehä lämpenee kesällä nopeammin verrattuna eteläisen pallonpuoliskon merelliseempään ympäristöön. Toiseksi voidaksemme selvittää, onko ilmasto lämpenemässä vai viilenemässä, meidän on laskettava lämpötilaero tuohon joka vuodenajalle sovittuun vertailulämpötilaan, joka edustaa yleensä edellisten vuosikymmenten muutaman kymmenen vuoden keskiarvoa.

Koko maapallon keskilämpötilan laskemiseksi tarvitaan tietysti paljon luotettavasti toimivia sääasemia, joiden pitäisi maantieteellisesti jakautua tasaisesti koko pallon alueelle. Tämä on ollut koko ilmastomittauksen historian ajan suuri ongelma, sillä esimerkiksi merille ja napa-alueille on ollut ymmärrettävistä syistä vaikeaa perustaa pysyvää mittausverkostoa. Nämä alueet muodostavat yli 75% maapallon pinta-alasta. Tämän vuoksi keskilämpötilan laskijat joutuvat arvioimaan melko kaukanakin sääasemista olevien alueiden lämpötiloja interpoloimalla ja ekstrapoloimalla. Valitettavasti nämä menetelmät aiheuttavat virheitä.

HadCRUTv4 sääasemat vuonna 1851.
Steven Goddardin kuva.

Tämän alustuksen jälkeen voit katsoa vieressä olevaa kuvaa hetken aikaa ja miettiä, miten tarkasti siinä värillisinä neliöinä näkyvien mittausasemien perusteella voidaan laskea maapallon keskilämpötila. Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi.

Kuvassa näkyvät kaikki HadCRUTv4-lämpöaikasarjan vuoden 1851 keskilämpötilan määrityksessä käyttämät asemat. Eteläisellä pallonpuoliskolla on peräti yksi asema. Miten Etelämantereen lämpötila ekstrapoloidaan lähellä päiväntasaajaa olevan mittauspisteen lämpötilasta? Pohjois-Amerikan ja Siperian pohjoisosistakin mittausasemat puuttuvat. Myöskään Afrikassa, Australiassa, Etelämantereella ja merten saarilla ei ole ainuttakaan mittauspaikkaa. Tästä huolimatta Hadleyn ilmastotutkimuskeskus osaa kertoa maapallon vuosikeskilämpötilan 1851 asteen tuhannesosan tarkkuudella. Tätä hämmästyttävää tieteellistä tarkkuutta korostaa se seikka, että tuon ajan lämpömittareiden lukematarkkuus taisi olla parhaimmillaan puolen asteen luokkaa.

Valitettavasti ilmastotieteilijöiden halu hämmästyttäviin ekstrapolointeihin ei ole vain Hadleyn ilmastotutkimuskeskuksen tapa tehdä "tiedettä". Samaan asiaan on sortunut myös Nasan GISS-ryhmä, jonka tietoisesta pohjoisten alueiden lämmityksestä olen kirjoittanut mm. täällä. Yhteistä näille laitoksille on molempien johtajien joutuminen tieteellisten skandaalien keskiöön. GISS:n James Hansen tunnetaan ennenäkemätöntä lämpenemistä, jäätiköiden sulamista ja merenpinnan nousua ennustavista puheistaan. HadCRU:n Phil Jones tuli yleisön tietoon Climategate-sähköpostivuodosta, joka herätti melkoisen epäilyksen useiden johtavien ilmastotutkijoiden salaliitosta, jonka päämääränä olisi ollut syrjäyttää rehellinen ilmastotutkimus ja nostaa vahvasti vihreään liikkeeseen sitoutunut politisoitu tutkimuslinja määrääväksi. Herra Jones ei muuten ole vieläkään kyennyt vastaamaan kysymykseen, miten HadCRU laskee globaalin lämpötilan. Ensin se oli salaisuus, ja sitten Phil kuulemma hukkasi lähtötiedot. Mutta nyt takaisin maapallon keskilämpötilaan.

En kiistä sitä, että keskilämpötila on noussut mittaushistorian - siis käytännössä viimeisen 150 vuoden  - aikana. Mutta väitän, että emme tiedä tarkasti, miten paljon lämpötila on noussut, sillä me emme tiedä virhemarginaaleineen kuin ehkä asteen tarkkuudella, mikä globaali lämpötila oli 90 tai 150 vuotta sitten. Oliko se 0,3 vai 0,9 astetta vähemmän kuin nyt, on täysin arvausten varassa. Lähes samaan tarkkuuteen keskimääräisissä lämpötiloissa päästään erilaisilla lämpötilaproxyilla, siis esimerkiksi sedimentti- ja lustoanalyyseillä. Ne puolestaan kertovat, että yhtä lämmintä tai lämpimämpää oli 1000, 2000 ja 4000 vuotta sitten. Ja edellisten vuosituhansien aikoina on noiden rekonstruktioiden mukaan ollut vieläkin lämpimämpää, vaikka ihmisen hiilipäästöjä ei ollut nimeksikään.

Onneksi vuodesta 1979 alkaen olemme kyenneet mittaamaan pintalämpötiloja kattavammin ja tarkemmin satelliiteista sekä 2000-luvun alusta alkaen myös merenpinnan alapuolelta Argo-poijuista. Jostain kumman syystä keskilämpötila ei ole noussut sitten näiden kattavampien mittaustekniikoiden käyttöön oton. Pidetään Jim, Phil ja muut Petterit sen verran erillään näistä tiedoista, että he eivät pääse niitä aikasarjoja manipuloimaan. Poppamiesten käsissä maapallon viherkuume voi pahentua ihan tietokonemallien mukaan.

Lätkämailajoukkueen likaiset temput

Tohtori Jones on mm. "hukannut"
lämpöaikasarjansa lähteet

Boris Winterhalter: "Climategate II on avannut lisätietoa ilmastonmuutoksen taustana olleesta “hieman” muunnellusta tieteestä, jota tavallaan avainryhmäksi muodostunut tutkijajoukko on harrastanut. Willis Eschenbach on koonnut omat kokemuksensa East-Anglia Universityn ilmastotutkimusyksikön johtohahmolle, tri Phil Jonesille, osoittamassaan avoimessa kirjeessä."

Lue lisää Boris Winterhalterin blogista, "Ilmastonmuutos ja riippumaton tiede", jonka olen lisännyt linkkiluettelooni sivun oikeaan laitaan.

Rehellisen tieteen tekijöiden ei tarvitse puolustaa tutkimustuloksiaan

1. salaamalla tutkimustensa lähtöaineistoja, 
2. manipuloimalla lähtöaineistoja (tässä tapauksessa mm. lämpöaikasarjoja), jotta haluttu tulos saadaan esiin,
3. tuhoamalla tutkimustoimintaan kuuluvia lähtöaineistoja, sähköposteja, kirjeitä tai muita asiakirjoja,
4. mustamaalaamalla epäileviä tutkijoita,
5. vaikenemalla ristiriidassa olevista julkaistuista tutkimuksista,
6. toteuttamalla samanmielisten tutkijoiden tutkimusten vertaisarvioinnit ns. kaveriarviointina,
7. estämällä tutkimustulostensa kanssa ristiriidassa olevien tutkimusten julkaisut,
8. järjestämällä potkut ilmastotutkimuksia julkaisevan lehden päätoimittajalle erimielisen tutkimuksen julkaisusta ja uhkaamalla julkaisijoita boikotilla, jos julkaisun linja ei pysy alarmistisena
9. painostamalla aloittelevia tutkijoita "oikealle" linjalle uhkaamalla tutkimusrahoituksen loppumisella
10. organisoimalla propagandakoneisto levittämään "oikeaoppista" tietoa.

Nämä temput kuuluvat totalitaaristen hallitusten, ääriliikkeiden, mafiaverkostojen ja vastaavien toimintamalleihin. Rehellisesti ja analyyttisesti toteutetut tutkimukset puolustavat tuloksiaan omilla ansioillaan. 

Johtavien ilmastotutkijoiden temput, joista ei seuraa sanktioita, murentavat luottamusta tieteelliseen tutkimukseen yleensäkin, mikä on tietysti vahingollista kaikille. Olen aika varma, että jonain päivänä useammassakin tutkimuslaitoksessa kadutaan sitä vääränlaista kollegiaalisuutta, joka on mahdollistanut useissa Yhdysvaltain ja Euroopan ilmastotutkimusyksiköissä pitkään jatkuneen tieteenteon politisoitumisen ja sen mukaiset temput. Ilmastotieteestä on tullut tieteen Kreikka samassa mielessä kuin maa esiintyy nyt talouskriisissämme.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon oman Ilmatieteenlaitoksemme ja yliopistojemme johtavat ilmastotutkijat ovat syyllistyneet samaan. Tässä olisi tutkivalle journalismille - jos sellaista enää Suomessa on - hyvä haaste. Olen varma siitä, että herkkupaloja löytyisi julkaistavaksi.

Ilmastotutkimuksen salailusta, poliittisuudesta ja heikkoudesta

Nyt julkaistuista Climategate 2 – sähköposteista nousee esiin kolme keskeistä teemaa, jotka leimaavat sekä ne kirjoittaneet ”tiedemiehet” että näitä johtavina raporttien tuottajina käyttäneen kansainvälisen  ilmastopaneelin, IPCC:n. Nämä teemat ovat:

1. Sähköposteja kirjoittaneet ilmastotutkijat pyrkivät salaamaan yleensä julkisin varoin hankittua lähdemateriaaliaan ja tutkimusmenetelmiään sekä sensuroimaan tutkimustuloksistaan käytävää keskustelua.

Uskottavissa tiedeyhteisöissä on jo pitkään ollut keskeisenä periaatteena se, että tutkimusmateriaali julkistetaan vapaasti arvioitavaksi. Länsimaisen tieteen perusperiaatteena on ollut käydä avointa väittelyä hypoteeseista ja tutkimustuloksista, kunnes joku väittämistä lopulta saa jokseenkin yksimielisen tuen.

Jostain syystä mm. julkisin varoin kerättyä säädataa on salattu. Itä-Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikön johtajana toiminut Phil Jones kirjoittaa: ”Kaikki työt, jotka olemme tehneet, olemme tehneet apurahoilla. Ne (lähtöarvot) on pidettävä piilossa.” Jones kertoo yhdessä sähköpostissa keskustelleensa asiasta yhden keskeisen rahoittajan, Yhdysvaltain energiaviraston, kanssa, joka kuulemma on tyytyväinen, mikäli tiedot salataan.

Miten Jonesin ja hänen tutkimusryhmänsä tuloksia voi arvioida, jos he saavat salata lähtöarvonsa? Monella muulla tieteenalalla Phil Jonesin kaltaiset tiedemiehet lähetettäisiin joko ulos yliopistosta tai pantaisiin uudelleenkoulutukseen. Ilmastotieteessä kaikki on toisin. Se on jopa niin paljon toisin, että Jones sähköposteissaan kehottaa kollegoitaan tuhoamaan sähköpostiviestejä ja aineistoja, jotta epäilevästi hänen ”joukkueensa” tutkimustuloksiin suhtautuvilla olisi mahdollisimman vaikeaa arvioida niitä. Jos Jonesin porukan tutkimustulokset olisivat ns. tieteellisen varmoja, ei luulisi olevan tarvetta salailuun.

2. Keskeiset sähköpostien kirjoittajat pitävät ilmaston lämpenemistä riittävänä poliittisena syynä rajoittaa aitoa tieteellistä väittelyä ja toimia epätieteellisesti.

George Overpeck, joka on yksi edellisen IPCC:n arviointiraportin johtavista kirjoittajista, toteaa sähköpostissaan: ”Temppu tehdään päättämällä viestin keskeisestä osasta, jolla ohjataan sitä, mikä sisällytetään (IPCC:n raportteihin) ja mikä jätetään ulos.” Poliittisen tavoitteen saavuttamiseksi siis valitaan vain osa tutkimustuloksista jatkokäsittelyyn. Valinta tehdään siis poliittisin perustein – ei tieteellisin.

Lätkämailatutkimuksestaan tunnettu Michael Mann tunnustaa eräässä sähköpostiviestissään keskustelleensa ”tutkivien journalistien kanssa skeptisen Sten McIntyren taustojen selvittämiseksi ja paljastamiseksi”. Yleensä tieteellinen väittely järjestetään tiedemiesten kesken julkisella areenalla, jossa kuulijat voivat saada tietoa molempien argumenteista. Mannin tapa todistaa pikemminkin salaisten palveluiden toimintamalleista.

Avoimeen väittelyynhän nämä IPCC:n alarmistit eivät ole toistaiseksi suostuneetkaan. Tutkimusten tieteellisestä vertaisarvioinnistakin on siirrytty ns. kaveriarviointiin, jossa tutkijat vastavuoroisesti arvioivat toistensa tutkimuksia. Jos jonkun tiedelehden päätoimittaja ei ole järjestelyyn suostunut, hänelle järjestetään potkut uhkaamalla lehden omistajia kirjoitusboikotilla.

3. Monet sähköpostien kirjoittajat myöntävät toisilleen ilmastotutkimuksen tieteellisen uskottavuuden heikkouksia ja sen tulosten riippuvuuksista sekä tiedon että menetelmien manipuloinnista.

Iso-Britannian Ilmatieteenlaitoksen Peter Thorne kirjoittaa yhdessä sähköpostissaan Itä-Anglian professori Jonesille seuraavasti: “Havainnot eivät todista nousevista lämpötiloista koko tropiikin alailmakehässä, ellet hyväksy lähteeksi vain yhtä tutkimusta ja hylkää kaikki muut. Tämä on suorastaan vaarallista. Meidän on keskusteltava epävarmuustekijöistä ja oltava rehellisiä.“ Thorne joko ei saanut tilaisuutta keskustella rehellisesti tai hänet vaiennettiin? Thorne kuitenkin jatkaa toisessa viestissään: ”Minun mielestäni tiedettä manipuloidaan poliittisiin (vihreisiin) tarkoituksiin, mikä ei ehkä ole kovin viisasta meidän kannaltamme pidemmän päälle.”

Vuodettujen sähköpostien lähettäjät kritisoivat kyllä toisiaan välillä rajustikin. Erityisesti IPCC:n ikoniksi nousseen Michael Mannin tutkimustulokset ja käytös saavat kyytiä. Mutta julkisesti Mannia ei kukaan uskalla kritisoida. Miksihän?

Puolet läntisestä maailmasta tekee ilmasto- ja energiapolitiikkaa, jonka perusteiden laatimisessa herrat Jones ja Mann ovat olleet keskeisiä tekijöitä. Siksi heidän epätieteellisiä ja poliittisia sähköpostejaan on kovin vastenmielistä lukea. Vielä vastenmielisempää on maksaa jokaisessa maksussa ja laskussa ilmastoperusteisia veroja sekä muita kuluja, jotka salailevat, viherpoliittiset ja tieteellisesti heikot tutkijat ovat osaamattomille poliitikoillemme myyneet.

Ps. Tänä vuonna ilmasto ei lämpene: http://ilmastorealismia.blogspot.com/2011/10/tana-vuonna-ilmasto-ei-lampene.html.
Ps 2. Climategate 2 -sähköposteissa on toki paljon muutakin. Niistä myöhemmissä kirjoituksissa lisää.