Arktisen jääpeitteen kanarialinnuista, omenoista ja meloneista

Arktisen merijään pinta-alaa, muodostumista ja sulamista on kyetty kattavasti ja kohtuullisella mittaustarkkuudella seuraamaan 1970-luvulta alkaen, jolloin käytössä ovat olleet satelliitit ja niihin sijoitetut sensorit. Tuon pinta-alan kesäinen supistuminen on kiistämätön tosiasia. Tällä asialla voi olla huomattava merkitys ihmiskunnalle monessakin mielessä. Jos merijään laajuus todella jäisi kesäisin viime vuosien tai niitä pienemmälle tasolle, se voisi mahdollistaa lyhyempien merireittien käytön kaupalliseen merenkulkuun Atlantin ja Tyynenmeren talouskeskusten välillä sekä Jäämeren pohjassa ja rannikkoseuduilla olevien luonnonvarojen hyödyntämisen. Mutta en nyt aikonut kirjoittaa näistä asioista, vaikka niitä merkittävinä mahdollisuuksina pidänkin. Kirjoitan jääpeitteen muutoksen osuudesta ilmastonmuutoskeskustelussa.

Ihmisperäisen ilmastonlämpenemishypoteesin (CAGW) kannattajat ovat nostaneet arktisen jääpeitteen "hiilikaivoksen kanarialinnuksi". Jääpeitteen supistuminen on kiistaton todiste siitä, että arktiselle alueelle on päässyt lämpöä, joka tuota jääpeitettä on sulattanut. CAGW-piirit pitävät jään sulamista todisteena myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvun vaikutuksesta, vaikka yhteyttä ilmakehän koostumuksen ja jään pinta-alan välillä ei ole kyetty osoittamaan. Heille riittävä todiste on ollut se, että CAGW-tietokonemallinnukset ennustavat jääpeitteen pienenemistä. Kanarialinnun uskottavuutta tosin heikentää se, että vastaavasti etelämannerta ympäröivän merijään pitäisi noiden mallinnusten mukaan sulaa pienemmäksi, mutta siellä jääpeitteen laajuus on kasvanut tasaisesti.

Yksi mahdollinen lähestymistapa selvittää tätä kanarialinnun uskottavuutta ihmisperäiseen jäiden sulattamiseen on tietysti tutkia, kuinka paljon jääpeitteen laajuus on vaihdellut aikojen saatossa ja miten ainutlaatuisia jääpeitteen viime vuosien minimit ovat olleet. Jos ne olisivat ns. ennennäkemättömiä, voisi kanarialinnun tarkkailuun olla syytä. Tämän asian selvittäminen ei ole aivan helppoa, sillä meillä on kattavaa ja riittävän tarkkaa mittaustietoa vasta reilun 30 vuoden ajalta. Se on kovin vähän, sillä tiedämme jo jonkin verran tätä aikaa pidemmästä vaihteluista termohaliinikierrossa.

Jonkin verran on tehty tietysti tutkimuksia, joiden lähtöaineistoina olevista sedimenttinäytteistä on kyetty karkeasti johtamaan keskilämpötiloja Jäämeren rannikoilla satoja tai tuhansia vuosia sitten. Nämä lämpötilarekonstruktiot ovat ajalliselta erottelukyvyltään yleensä niin karkeita, että muutaman kymmenen vuoden pituiset lämpö- tai kylmyysjaksot eivät niissä välttämättä näy.

Yksi mahdollinen tapa selvittää asiaa on koettaa löytää muunlaista evidenssiä jääoloista edes muutaman sadan vuoden perspektiivillä. Tällaista tietoa saattaisi löytyä fenologisten tutkimusten parista, merenkulkuun pohjoisilla alueilla liittyvistä historiallisista kirjoituksista ja tietysti alueen muutaman sadan vuoden pituisesta tutkimuksellisesta historiasta. Ongelmaksi tässä helposti muodostuu se, että näistä viimeksi mainituista lähteistä on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta koostaa sellaista aikasarjaa, jota voisi suoraan verrata moderniin mittausdataan. Omenoiden ja melonien vertaaminen yhteismitallisesti ja objektiivisesti on tunnetusti vaikeaa.

Tuo vertaaminen saattaa kuitenkin olla karkeasti mahdollista, jos haetaan vastausta vain pelkistettyyn kysymykseen: Onko arktisen alueen jääpeitteen viime vuosien laajuus jotain ennennäkemätöntä? Tämä kysymys nousi esiin lukiessani professori Judith Curryn erinomaista blogia Climate Etc. Blogissa oli vieraskirjoituksena Thomas Brownin kooste Jäämeren jääpeitteen historiallinen vaihtelu. Osa II: 1920-1950. Brownin aihetta käsittelevän kirjoitussarjan osa I, joka käsittelee vuosia 1816-1860, on ilmestynyt jo vuonna 2009 niinikään vieraskirjoituksena WUWT-blogissa täällä. Curryn mukaan Brownin kirjoitussarja jatkuu myöhemmin julkaistavalla kolmannella osalla, joka keskittyy laajemmin koko holoseeniajan merijään vaihtelun todisteisiin.

Thomas Brown on tehnyt melkoisen työn kootessaan ison määrän havaintoja, joita Jäämeren rannikoiden asukkaat, kalastajat, hylkeenpyytäjät, kauppalaivat, tutkimusmatkailijat, 1900-luvun tutkijat ja rannikkovaltiot ovat keränneet jääoloista ennen satelliittiaikaa. Siksi nuo kirjoitukset ovat aika pitkiä. Täytyy harkita, josko ehtisin joskus kääntää suomeksi edes keskeisimpiä osia tuosta kirjoitussarjasta. Jos joku lukija ehtii, otan käännökset kiitollisena vastaan tänne vieraskirjoituksina!

Yhteenvetona Brownin kirjoitussarjasta voi kuitenkin kertoa alustavan vastauksen yllä olevaan lihavoituun kysymykseen. Hänen tutkimusmateriaalinsa mukaan jääteitteen laajuus on vaihdellut viimeisen 200 vuoden aikana huomattavan paljon. Tuona aikana esiin nousee kaksi lämmintä jaksoa, jolloin jäättömyys on mahdollistanut loppukesäisin silloisten ihmisten toiminnan hyvin pohjoisessa ja laajalti, ja niiden väliset kylmät jaksot, jolloin jääpeite on käytännössä estänyt lähes kaiken toiminnan 1800- ja 1900-lukujen tekniikalla toimineilta. Brown tai häntä kommentoiva Curry eivät lähde vertailemaan omenoita meloneihin, joten heiltä ei saa vastausta kysymykseen, olisiko edellisten lämpimien jaksojen jääpeite ollut yhtä suppea kuin vaikka vuosina 2012 tai 2007.

Selväksi kuitenkin tulee Brownin tekstiä lukiessa, että pohjoisen jääpeitteen laajuus on vaihdellut 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla huomattavan paljon. Osin arvailujen varaan jää se, mikä tai mitkä tekijät tuon vaihtelun ovat aiheuttaneet. Ehkä Brown palaa tähän kirjoitussarjansa seuraavassa osassa? Minä arvailen päällimmäiseksi syyksi syyksi Golfvirran vaihtelua. Mutta lukijalle tuli selväksi, että kylmän 1970-luvun laajat jääpeitteet, joihin nykyisiä laajuuksia verrataan, eivät ole se normaali olotila, johon vertauksia pitäisi tehdä. Normaalia taitaa olla vain vaihtelu - siis lämpimien ja kylmien jaksojen vuorottelu useiden vuosikymmenten sykleissä. Tuo vaihtelu ei myöskään tue sitä, että kanarialintu huutaisi hiilidioksidihälytystä. Ja siksi CAGW-alarmistipiireissä on pakkomielle kiistää jääpeitteen vaihtelu, kun sitä ei menneiden vuosisatojen osalta kyetä hiilidioksidilla selittämään.

Suosittelen lukemaan Brownin kirjoitussarjan osat I ja II klikkaamalla tekstissä ylempänä olevia linkkejä. Aikaahan siinä menee, mutta kiehtovia tarinoita ne ovat.

Beaufortinmereltä kylmää kyytiä ilmastouskovaisille

Uusi kanadalainen tutkimus, joka on julkaistu Biogeosciences-julkaisussa, kertoo Beaufortin meren lämpötilan, suolaisuuden ja jääpeitteen vaihdelleen melko paljon viimeisten 150 vuoden aikana. Nykyinen jääpeitteen vuotuinen kesto - siis vuosittaisen jääpeitteen aika - on keskimääräistä tasoa. Tutkimus on tehty rekonstruoimalla panssarilevien esiintymiä merenpohjan sedimentissä.

Vieressä olevan kuvan kohta B kuvaa merijään peitteen vaihtelua alueella 150 vuoden aikana. Sen mukaisesti jääkansi on viime vuosina peittänyt merta yli kahdeksana kuukautena vuodessa, mikä on hieman pitkäaikaista keskiarvoa enemmän.

Viime vuosina arktisen alueen jääpeitteen määrä on ollut poikkeuksellisen vähäinen Atlantin puoleisilla alueilla. Tämä on tietysti heijastunut myös mitattuihin ilman lämpötiloihin alkaen Grönlannista päätyen Novaja Zemljaan. Nyt julkaistu tutkimus ei siis kerro vastaavasta ilmiöstä läntisemmän Arktikan osalta. Jostain syystä Euroopan puoleinen Jäämeri on lämmennyt, mutta Pohjois-Amerikan puoleinen osa ei ole sitä tehnyt.

Jos kyse olisi ilmastollisesta asiasta - siis ilmaston lämpenemisestä - voisi ajatella Arktikan lämpenevän niin idässä kuin lännessä yhtälailla. Mutta näin siis ei ainakaan jääpeitteen osalta ole tapahtunut. Näyttää siltä, että Atlantilta on saapunut voimakas lämpimän veden pulssi, joka on nostanut Norjanmeren, Barentsinmeren ja Karanmeren lämpötiloja niin paljon, että jäätyminen siellä on merkittävästi hidastunut, ja Arktisen alueen merijään peite on jo yli viiden vuoden ajan ollut selvästi alle aiempien vuosikymmenien keskiarvon. Mutta läntisellä Jäämerellä tätä jääpeitteen vähenemistä ei ole havaittu. Pikemminkin päinvastoin siellä ja Beringin salmen tuntumassa jääpeite on ollut jopa ennätyksellistä. Samoinhan on ollut myös koko Etelämantereen alueella.

Vasemmalla satelliittiaikana mitattu pohjoisen jääminimi ja
oikealla nykyinen tilanne. Jään vähyys Skandinavian pohjois-
ja koillispuolella on silmiinpistävää. Muualla Arktikalla jään
puutetta ei havaitse.

Tämä tutkimus on masentava niille, jotka toivoivat luoteisväylän pysyvää avautumista ilmastonmuutoksen seurauksena. Se kyllä kertoo, että luoteisväylä olisi ollut avoimempi useina vuosina menneisyydessä, mutta se ei anna lupausta pysyvästä avautumisesta - siis aina jäättömästä Beaufortinmerestä. Ja epäsuorasti se vihjaa siihen, että Jäämeren viime vuosien jääkato johtuu enemmän Atlantilta tulevan merivirran - Golf-virran - vaihtelusta, kuin ilmastollisista asioista.

Mutta tämä on aika luonnollista, sillä meriin sitoutunut lämpö lopulta säätelee kaikkea muutakin - jääpeitteitä ja meriä lähellä olevien maa-alueiden ilmastoakin. Valitettavasti ilmastotutkimus tuntee edelleen hyvin huonosti merivirtojen vaikutuksia ilmastoon.

Todettakoon vielä lopuksi, että tässä tutkimuksessa havaitut jääpeitteen, meriveden lämpötilan ja sen suolaisuuden vaihtelut eivät korreloi mitenkään ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kanssa. Tästä johtuen tutkimuksesta ei taida olla hyötyä IPCC:lle tai muillekaan ilmastopaniikkia lietsoville tahoille.

Sulavien jäätiköiden salaisuuksia

Ilmastohysteerikot ovat pitäneet viime vuosina paljon melua vuoristojäätiköiden ennen näkemättömästä sulamisesta.

Italian Trentinossa oleva Ago de Nardis -vuoren läheinen jäätikkö on viime vuosina kutistunut ja paljastanut suorastaan räjähdysherkän salaisuuden ilmastosta. Ennenkuin kerron tuon salaisuuden, katsotaan Daily Mail -lehden kuvia alueelta.

Yllä olevissa kuvissa on vuoristotykistön kranaatteja. Sulaneen jään alta löydetyt ampumatarvikkeet, joita oli yli 200, olivat levinneet Daily Mailin mukaan yli 100 neliömetrin alueelle. Löydöstä tekee räjähtävän tietysti se, että noiden kranaattien sisällä oleva räjähdysaine on säilynyt kylmässä luultavasti hyvin toimintakuntoisena.

Mutta ilmastollisestikin löydössä on jotain jännittävää, kun pohdimme, miten ammukset olivat joutuneet jään sisään. Alueella käytiin I Maailmansotaa vuosina 1915-1918. Vastakkain olivat Italian ja Itävalta-Unkarin armeijat. Näistä jomman kumman tykistöpatteri oli ryhmittynyt alueelle tuliasemaan. Jostain syystä patterille tuli niin kiire pois alueelta, että se ei ehtinyt ottaa kranaattejaan mukaan.

Meille tuo tapahtuma kertoo sen, että 

1. joku siis jätti kranaatit jäätikölle,
2. jäätikkö kasvoi tapahtuman jälkeen peittäen kranaatit ja 
3. jäätikkö on kutistunut I Maailmansodan aikaisiin mittoihinsa paljastaen kylmän ammusvarastonsa.

Ilmastollisesti jäätiköt siis vuoroin kasvavat ja kutistuvat, kuten ne ovat tehneet vuosimiljoonien ajan. Jaksottainen ja normaali ilmaston vaihtelu aiheuttaa molemmat ilmiöt. Mutta kerrotaanpa vielä varmuuden vuoksi toinenkin tarina jäätiköiden kiihtyvästä sulamisesta. 

Grönlannin "kiihtyvään" sulamiseen liittyvä anekdootti on lainattu ilmastoblogisti Pierre Gosseliniltä. Hän kertoo tositarinan II Maailmansodan aikana Grönlantiin pakkolaskun tehneistä amerikkalaislentokoneista, joista yksi löydettiin tutkaamalla vuonna 1992. Kone oli 80 metrin syvyydessä jäätikön sisällä. Siis Grönlanti oli sulanut noin 50 vuoden aikana niin paljon, että jäätikköä oli kasvanut keskimäärin lähes kaksi metriä joka vuosi koneen päälle! Kun muita samaan lento-osastoon kuuluneita koneita onnistuttiin paikantamaan vuonna 2008, oli sulaminen edelleen ilmastotieteilijöiden mukaan kiihtynyt, sillä ne olivat jo 100 metrin syvyydessä. Siis pari metriä oli jäätä muodostunut niidenkin päälle joka vuosi aikavälillä 1992-2008. Merkillistä sulamista kertakaikkiaan?

Arktinen jääpeite ennätysminimissä

Yhdysvaltain meteorologinen yhdistys (AMS) julkaisi muutama päivä sitten etusivuille tarkoitetun lausunnon tänä kesänä ennätyspieneksi kutistuneesta Jäämeren jääpeitteestä. Lausunto nousi monissa uutismedioissa otsikoihin, mutta niin se herätti voimakasta kritiikkiäkin arvovaltaisilta tahoilta mm. täällä ja täällä.

Lausunnon tarkoituksena oli siis saada julkisuutta ja sitä kautta vahvistaa viime vuosina kaikkialla maailmassa hiipunutta uskoa ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen ilmastoa lämmittävään vaikutukseen. Kun Suomenkin mediatalot luultavasti pian löytävät lausunnon ja julkistavat asian, en lähde tässä toistamaan AMS:n sanomaa. Totean vain sen loppukappaleesta (Final Remarks) yhden huomion. On totta, että Arktisen jääpeitteen jo pidempään jatkuneen pienenemisen lisäksi ilmakehän pintakerrokset ja meret ovat viime vuosikymmeninä hieman lämmenneet, meriveden keskimääräinen korkeus vähän noussut ja jotkut vuoristojäätiköt vähän sulaneet. Mutta mikään näistä ilmiöistä ei ole ollut ennennäkemätöntä nopeudeltaan tai suunnaltaan, kun vertaamme viime aikojen havaintoja viimeisten satojen tai tuhansien vuosien ilmastonvaihteluun.

Kuvan lähde: Nansen Environmental and Remote
Sensing Center (NERSC) –  Arctic Regional Ocean Observing
System (ROOS) 

Ja kuten olen moniin uusiin tutkimuksiin viitaten tässäkin blogissa todennut, lämpenemisen, sulamisen ja merenpinnan kohoamisen vauhti on merkittävästi hidastunut ellei peräti pysähtynyt viimeisen 15 vuoden aikana. Ilmaston vaihtelu sinänsä ei siis todista pysyvästä lämpenemisestä ja vielä vähemmän CO2-hypoteesin oikeellisuudesta saati ihmisen syyllisyydestä. Mutta Arktinen jääpeite on kiistämättä huvennut jo ainakin 1980-luvun alusta alkaen, kuten voit viereisestä kuvasta nähdä. Mikä siis voisi olla syynä tuolle hupenemiselle?

Kuvan lähde: Centre for Ocean and Ice  -
Danish Meteorological Institute

Ainakaan syynä eivät voi olla  tämän kesän poikkeuksellisen korkeat ilman lämpötilat napajäätikön päällä, sillä ne ovat olleet jokseenkin pitkäaikaisten keskiarvojen tasolla koko kesän, kuten näet toisesta kuvasta. Ja jokseenkin kaikkina vuosina kesän keskilämpötilat tuolla 80 leveysasteen pohjoispuolella pysyvät asteen osien tarkkuudella samoissa luvuissa. Pohjoisen vuosikeskilämpötiloja heiluttelevat lähinnä talviset matalapaineet, jotka voivat vaikuttaa jäätymiseen mutta eivät sulamiseen.

Mitkä muut tekijät voisivat vaikuttaa jääpeitteen kokoon sulamiskauden lopulla? Yksi mahdollisuus on tietysti mittausvirhe. Satelliittien passiiviset infrapunasensorit eivät kykene havaitsemaan pienemmiksi jääkappaleiksi hajonnutta jääpeitettä yhtä hyvin kuin ehjää kantta. Arktisella alueella riehui muutama viikko sitten melkoinen myrsky, joka kyllä hajoitti laajalti jääkantta ja ahtoi jäätä samalla pienemmälle alueelle. Mutta aika moni jääpeitettä seuraava tutkimusyksikkö kuitenkin väittää ennätyspientä peittoa. Voisivatko ne kaikki erehtyä samaan mittausvirheeseen? Hmm.

AMO-indeksi

Yksi mahdollinen selitys on tietysti napa-alueelle etelästä lämpimämpää vettä tuovat merivirrat. Niiden lämpö voisi tietysti sulattaa jäätä altapäin. Tosiasia on, että merivesi Islannin ja läntisen Siperian pohjoispuolella on ollut useana viime vuotena hieman keskimääräistä lämpimämpää. Atlantin merivirtauksissa tapahtuu usean vuosikymmenen välein vaihtelua, jolloin Jäämeri saa pitkään vuoroin tavanomaista kylmempää vettä ja vastaavasti lämpimämpää. Tämän AMO-ilmiön lämmin pulssi on ollut hallitseva 1970-luvulta alkaen. Kymmenen vuoden sisään sen pitäisi muuttua viileämpään suuntaan, jolloin kesäiset jääpeitteet saattavat jälleen lähteä lähteä kasvutrendille.

Kaikki edellä mainitut mahdolliset asiat olisivat luonnollisia syitä vähenevään jään määrään pohjoisnavan ympäristössä. Mennyttä pohjoisen jääpeitettä selvittäneet tutkimukset osoittavat, että jääpeitteen koko on vaihdellut huomattavan paljon jääkauden jälkeisenä aikana. Joskus noin 6000 vuotta sitten pohjoinen jääpeite on jopa sulanut kokonaan kesäisin.

Mutta en voi sulkea pois myöskään ihmisen vaikutusta asiassa. Epäilen kuitenkin jääpeitteelle varisevia nokipäästöjä ilmakehässä leijuvia hiilidioksidipäästöjä paljon suuremmaksi syylliseksi. Nokipäästöjen aivan ylivoimaisesti suurin aiheuttaja on Kiinan Kansantasavalta, jonka hiilivoimaloista pääosa ei pese nokea pois, vaan kaikki päästetään taivaalle. Ja Kiinan hiiliteollisuus on kasvanut parin viime vuosikymenen aikana todella paljon.

Luultavasti kaikki edellä luettelemani asiat ovat tuoneet oman panoksensa arktisen jääpeitteen vähenemiseen. Epäilen AMOn (Atlantic Multidecadal Oscillation) pääsyyllisyyttä, mutta vaikeaahan asiaa on todistaa. Pääosin luonnollisesta ilmiöstä siis taitaa kuitenkin olla kyse. Kokonaan toinen asia sitten on se, onko kesän vähäinen jääpeite ihmiskunnalle ja muulle luomakunnalle hyvä vai paha asia.

Datan lähde:  http://nsidc.org/data/seaice_index/index.html
H/t Ole Humlum  Climate4you

Lisäys 30.8.2012: Jostain syystä eteläinen merijää ei ole kutistunut ollenkaan viimeisen 30 vuoden aikana vaan päinvastoin, kuten näet viereisen kuvan kuvaajasta. Mutta sinnepä ei AMO vaikutakaan samoin kuin Arktikaan.

Kumman napa-alueen merien jääkansia tässä pitäisi pitää lämpenemisestä varoittavina kanarialintuina?

Etelän ja pohjoisen jää- ja lumikatsaus

Antarktikan jääpeite 21.3.2012. Vihreä
viiva kuvaa keskimääräistä jään rajaa.

Etelämantereen kesä on kääntynyt syksyyn. Kaikista synkistä ennustuksista huolimatta tänäkään vuonna ei nähty mitään katastrofaalista sen paremmin Etelämantereen jäätikön kuin sitä ympäröivän merijäänkään suhteen. Viimeiset tutkimukset kertovat alueen jäätikön pysyneen ennallaan huolimatta siitä, että kaikkien IPCC:n käyttämien ilmastomallien mukaan sen pitäisi sulaa ennätysvauhtia, jonka rikkoo vain tulevien vuosien entistä hurjempi sulaminen.

Etelämannerta ympäröivä jääkään ei sulanut kokonaan kesän aikana. Se pysyi pitkäaikaisia keskiarvoja laajempana, kuten voit oikealla olevista kuvista havaita. Monille pingviineille se taisi merkitä kesän pesintäkauden aikana tavanomaista pidempää kävelymatkaa pesimäalueilta avomerelle. Niinpä en hämmästyisi lähitulevaisuudessa jutuista, joiden mukaan ilmaston lämpenemisen aiheuttama kasvanut merijää Antarktikalla on tappanut avoimelle merelle pyrkineitä pingviinejä. Mutta vastapainoksi haluan lohduttaa vihreitä lukijoitani sillä, että kasvaneen merijään ansiosta ainuttakaan jääkarhun ruumista ei löydetty viime vuonna koko mantereelta.

Kun Etelämantereella oli vähän aikaa sitten keskikesä, olemme täällä pohjoisella pallonpuoliskolla kokeneet talven. Se on kaiketi ollut aika tavanomainen, vaikkakin paikalliset vaihtelut ovat olleet tietysti aika isoja. Mutta vaihtelukin kyllä kuuluu normaaliin pohjoisen talveen.

Pohjoisen merijäätä (kuva 20.3.2012) on tavanomaista
vähemmän Barentsin merellä ja tavanomaista enemmän
Labradorinmerellä ja Beringinmerellä.

Pohjoisen pallonpuoliskon suurimmalla jäätiköllä ei ole havaittu mitään erikoista. Grönlanti on saanut lunta normaalisti tänäkin vuonna, eikä mittaustuloksiin perustuvissa tutkimuksissa havaittu kiihtyvää sulamista tai muutakaan hälyttävää. Ainakin osittain Grönlannin jäätiköt näyttävät jopa kasvavan, vaikka IPCC:n käyttämät tietokonemallinnukset kertovat ennenäkemättömästä sulamisesta, jota tosin ei ole vielä kyetty mittauksin havaitsemaan.

Punaisella esitetty vihreiden ennustama pohjoisen
merijään katoaminen.

Pohjoisen merijää, joka IPCC:n käyttämien asiantuntijoiden mukaan on kuolemanspiraalissa ja saattaa kadota kokonaan jo ensi kesän aikana, ei totellut tietokonemalleja vaan kasvoi ennätyslaajuuteensa sitten kesän 2006 ennätysmäisen sulamisen. Yleensä pohjoisen merijään kasvu vaihtuu sulamiseen kevätpäivän tasaukseen mennessä, mutta tänä vuonna on toisin. Merijään laajuuden huippu saavutettaneen tänä vuonna vasta huhtikuun alussa, jolloin se voi jopa ylittää pitkäaikaisen keskiarvon. Edessämme on siis kaikkien aikojen sulamisten äiti, kun normaali merijää katoaa vihreiden ennusteiden mukaisesti tämän vuoden aikana pohjoiselta pallonpuoliskolta. Ilmastorealismia-blogi seuraa asiaa epäluuloisen tarkasti muutaman kuukauden välein, sillä viereisestä merijään laajuuden kuvaajasta ei kuolemanspiraalia vielä löydy.

Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen laajuus
18.3.2012. Vihreällä viivalla on merkitty
keskimääräinen laajuus.

Euraasian lumipeitteen laajuus vuodesta 1967 alkaen
Rutgersin yliopiston mukaan

Lumisuudenkin osalta pohjoisen talvi on hiponut mitattuja ennätyksiä, kuten viereisestä kuvasta näet. Tätä on selitetty Jäämeren vähäisellä jäällä. Siis avoin meri pohjoisessa aiheuttaa runsaampia lumisateita vähän etelämpänä. Selitys on kyllä kummallinen, sillä tänä vuonna jäätä on ollut noin normaali määrä. Ja kaikkein kovimmat lumisateet on nähty Alaskassa ja Siperian koillisosissa, joita ympäröivät merijääalueet ovat olleet ennätyslaajoja. Mutta ehkä ilmaston lämpeneminen aiheuttaa tällaisia ilmiöitä ilmastomalleissa, jolloin ne varmaan ovat totta cityvihreiden virtuaalimaailmassa.

Euraasian lumipeitteen laajuus oli tänäkin vuonna normaali. Ilmaston lämpeneminen ei tuossa vieressä alla olevassa Rutgersin yliopiston ylläpitämässä tietokannassa näy.  Viisi kahdeksasta lumisimmasta talvesta viimeisen 45 vuoden aikana on mantereellamme nähty 2000-luvulla. Yleensähän lumi liitetään kylmään ilmaan, tosin ilmastoalarmistit ovat nyt viime vuosina yrittäneet kytkeä sitä ilmaston lämpenemiseen. Suomen kannalta olisi tietysti huolestuttavaa, jos lämpenevä ilmasto merkitsisi meille lumisempia talvia ja kenties kesiäkin.

Kaikki tietysti muistavat Suomen talven, jota hallitsi varsinkin maan eteläosissa lämmin loppuvuosi 2011 ja luminen sekä ajoittain kylmä alkuvuosi 2012. Lämpimän alkutalven aikana oli aika vähän lunta, kun taas lopputalvesta sitä oli riittävästi.

Merijään osalta talvi oli onneksi helppo, mutta kaikenkaikkiaan se taitaa kuulua keskinkertaisten joukkoon. Ehkä Helsinginkin sinivihreän kaupunginjohdon kannattaisi jo kolmannen peräkkäisen lumitalven jälkeen epäillä Ilmatieteenlaitoksen pääkoijaria, jonka vuonna 2005 antaman lausunnon mukaan ”luminen talvi on tulevaisuuden Suomessa harvinaista herkkua. …”.

Hyvää kevättä kaikille lukijoille! Mäkisen kissatkin odottavat sitä yhä vilkaampina.

Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan suuri kansankusetus

Taalas - suuri koijari.

Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja, Petteri Taalas, kirjoitti lähes kolme vuotta sitten Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun Vieraskynä-osiossa otsikolla "Ilmaston lämpeneminen voi uhata ihmisen olemassaoloa". Tarkastellaanpa, miten Taalaksen kirjoitus on kestänyt aikaa. Seuraavassa Taalaksen kirjoituksen lainatut osat ovat kursiivilla ja sisennettynä. Kommenttini ovat normaalitekstillä, ja niissä on tarvittavat linkit. Pahoittelen tämän kirjoituksen pituutta, mutta toivon kärsivällisen lukijan saavan silti tyydytyksen ajan käytölleen.

Taalas: Tuoreimmat tutkimukset osoittavat, että hiilidioksidipäästöt ovat lisääntyneet viimeisten kahdeksan vuoden aikana rajummin kuin ennen osattiin ennustaa.

Vuoden 2007 IPCC-raportin pahin ilmastoskenaario perustui olettamukseen, että päästöt kasvaisivat  2,4 prosenttia vuodessa. Viimeisten kahdeksan vuoden aikana päästöjen on kuitenkin todettu kasvaneen 3,3 prosenttia vuodessa eli 40 prosenttia enemmän kuin aiemmassa pahimmassa skenaariossa oletettiin.    

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden
kehitys ei ole yllättävää.

Taalas siis tunnustaa, että ilmastotutkijat eivät ole osanneet ennustaa edes ihmisen hiilidioksidipäästöjen kasvua. Mutta nämä kappaleet ovat kirjoituksen harvinaista osuutta siinä mielessä, että ne ovat lähellä totuutta. Aika erikoista on, että iso joukko ilmastotutkijoita ei kykene ennustamaan jokseenkin tasaisesti nousevaa hiilidioksidipitoisuutta. Tosin ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat vain muutaman prosentin luokkaa luonnollisista päästöistä, joten Taalas jättää kertomatta näiden antropogeenisten päästöjen mitättömästä osuudesta ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvussa. Taalaksen ilmastousko poistaa tieteeseen normaalisti kuuluvan epäilyn?

Tilanteen pahentuminen johtuu hiilivoiman käytön lisääntymisestä erityisesti Aasian suurissa talousmahdeissa. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, ilmastonmuutos etenee entistä nopeammin. Vuosisadan loppuun mennessä ilmaston tila voi olla jopa ihmiskunnan elinmahdollisuuksien kannalta kriittinen.

Tässä kappaleessa ensimmäinen virke, jossa viitataan erityisesti Kiinan ja Intian hiilidioksidipäästöjen kasvuun, on totta. Mutta sitten Taalas hurahtaa ilmastouskon puolelle, jonka opinkappaleita hän yrittää todistaa kirjoituksensa loppuosassa. Tuon alarmismin uskonkappaleista mikään ei ole kestänyt edes kirjoituksen jälkeisiä kolmea vuotta, kuten näet seuraavassa.

Jäätiköiden ja merijään sulamisvauhti on kiihtynyt. Grönlannin jäätikkö sulaa entistä nopeammin, ja Etelämantereen länsiosasta lohkeaa jäätä mereen aiempaa enemmän. 

Etelämantereen merijää ei ole huomannut ihmisen
"aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä". 

Etelämantereen jäätiköt eivät ole lohkeamassa yhtään aiempaa enemmän. Antarktiksen jäämassassa ei  ole havaittu oleellisia muutoksia. Myöskään Grönlannin jäämassassa ei ole raportoitu empiirisiä muutoksia. Eikä Etelämantereen merijään laajuudessa ei ole havaittu oleellista hupenemista - päinvastoin - kuten viereisestä kuvasta voit nähdä.

Arktisen merialueen jääpeite on ollut ennätyksellisen pieni kahtena viime vuonna, ja monivuotisen merijään määrä on kutistunut nopeammin kuin koskaan.     

Pohjoisen merjään laajuus on supistunut, mutta
supistuminen pysähtyi jo 2007.

Arktisen alueen jääpeite on kyllä pohjoisen kesinä ollut vähäisempää verrattuna 1980-lukuun, mutta se ei ole kutistunut enää vuoden 2007 kesästä alkaen, kuten voit nähdä viereisestä kuvasta. Myöskään monivuotisen merijään määrä ei ole kutistunut vaan melkoisesti kasvanut sitten vuoden 2007. Monet historialliset dokumentit todistavat arktisen jääpeitteen laajuuden olleen 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella nykyistä pienempi. Aloitimmeko sen mittaamisen satelliitein juuri nykyisessä maksimissaan vuonna 1979?

Monivuotisen jään määrä Jäämerellä on
lisääntymässä 2007 alkaen. Lähde NSIDC.

Vuoristojäätiköt sulavat yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tämä uhkaa tulevaisuudessa maataloustuotantoa, teollisuuden toimintaedellytyksiä sekä ihmisten makean veden saantia useiden isojen jokien vaikutuspiirissä kaikilla mantereilla. Jäätiköiden kutistuttua makeaa vettä ei sula entisiä määriä jokiin. 

Jokseenkin kaikki uudet vuoristojäätikkötutkimukset osoittavat, että jäätiköt ovat viimeisten satojen tai tuhansien vuosien aikana sykleittäin vetäytyneet ja kasvaneet. Monet uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että jäätiköiden sulaminen on liki pysähtynyt. Mm. Himalajan laaja jäätikköalue, jonka IPCC ennusti sulavan kokonaan seuraavan 30 vuoden aikana ei ole menettänyt jäämassastaan mitään viimeisen 10 vuoden aikana. Vuosittainen sadanta on siis pitänyt jäätiköt ennallaan, ja vettä on riittänyt hyvin kaikkiin alueelta alkunsa saaviin Kaakkois-Aasian jokiin.

Eurooppalaisen Envisat-satelliitin mukaan
merenpinta on viime vuosina laskenut. 

Viime vuosikymmeninä valtamerien pinta on kohonnut keskimäärin 1,8 millimetriä vuodessa. Vuosina 1993-2008 kohoamisnopeus on ollut 3,2 millimetriä vuodessa.
Uusimpien tutkimustulosten pohjalta meriveden pinnan kohoamisarviot joudutaan päivittämään ylöspäin.

Viime vuosien aikana meriveden pinta on laskenut. Meriveden pinnan kohoamisarviot ehkä joudutaan päivittämään alaspäin. Mahtaako Taalas lukea alan julkaisuja ja tietokantoja lainkaan?

Arvovaltaisissa tiedelehdissä julkaistujen tutkimustulosten mukaan on mahdollista, että meriveden pinta nousisi vuoteen 2100 mennessä 75-190 senttimetriä; vuoteen 2200 mennessä nousu olisi 150-350 ja vuoteen 2300 mennessä 250-510 senttimetriä.    

Taalaksella on huonot lähteet, vaikka hän niitä arvovaltaisina ehkä pitääkin. Nuo arviot perustuvat yksinomaan tietokonemalleihin, joiden lähtöarvoiksi on syötetty Grönlannin ja Etelänapamantereen jäätiköiden nopea sulaminen. Kun tätä ei ole tapahtumassa, ei merenpintakaan tule nousemaan. Taalaksen havainto edustaa 7-päivää -lehden tasoista tieteellistä journalismia. Siis "shit in -shit out"..

Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen laajuus vuodesta
1967 Rutgersin yliopiston mukaan.

Esimerkiksi Euroopan viime vuosien poikkeuksellisen leudot talvet ovat pääosin johtuneet matalapaineiden reittien muutoksista. Tällaiset muutokset on syytä huomioida esimerkiksi arvioitaessa yksittäisen maan ilmastonmuutosta.

Esimerkiksi Euroopassa on Taalaksen kirjoituksen jälkeen koettu kolme täysin normaalia talvea, joista viimeistä ainakin keskieurooppalaiset taitavat pitää poikkeuksellisen kylmänä. Leudot ja kylmät talvet kuuluvat Euroopassa normaaliin vaihtelun piiriin ilman mitään kummallista ilmastonmuutosta. Mitä pitäisi ajatella Taalaksen vuoden 2005 lausunnosta lumisten talvien harvinaistumisesta Suomessa, jossa on koettu viimeksi kolme täysin lumista talvea? Pitäisikö Ilmatieteen laitoksessa tarkistaa mielenterveyslääkitys johtajan tai tutkijoiden osalta?

Uusimpien tutkimustulosten mukaan Amazonin alueen ilmaston on laskettu muuttuvan nykyisen ekosysteemin kannalta epäsuotuisaksi. Amazonin nykyisistä sademetsistä menetetään 70 prosenttia vuoteen 2080 mennessä. 

Amazonin alueellakaan ei ole tapahtunut ilmaston osalta mitään merkillistä. Alueen "tuleva" kuivuminen perustuu jälleen tietokonemallinnuksiin, joita mitkään empiiriset mittaustulokset mm. lämpötilan tai sadannan osalta eivät tue. Amazonasia voi kyllä kohdata ihmisperäinen ja maankäyttöön liittyvä vaara - sademetsäalueen raivaaminen laitumeksi, viljelysmaaksi, kaivoksiksi ja hakkuuaukeiksi - mutta ilmastollista uhkaa se ei ole empiiristen mittausten mukaan kokemassa.

Maapallon pinnan läheisen ilmakehän lämpötilapoikkeama
ns. 1900-luvun normaalista ei osoita lämpenemistä.
Datan lähde Hadley CRU.

Tiedeyhteisön uudet arviot koskevat tilannetta, jossa kasvihuonepäästöjä ei kyetä rajoittamaan ja vielä hyödyntämättömät fossiiliset polttoaineet käytetään. Jo viiden asteen lämpenemisvauhti tällä vuosisadalla johtaisi eräiden arvioiden mukaan siihen, että maapallolla voisi tulevilla vuosisadoilla elää vain miljardi ihmistä. Maapallon väkimäärän on ennakoitu nousevan yhdeksään miljardiin vuonna 2050.

Maapallon keskilämpötila ei ole muuten noussut (IPCC:n käyttämän lämpöaikasarjan mukaan) viimeisen 14 vuoden aikana yhtään siitä huolimatta, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut tänä ajanjaksona lähes kuusi prosenttia - siis 365 miljoonasosasta 390 miljoonasosaan. Tarkimmat satelliitteista tehdyt lämpötilamittaukset  näyttävät tälle ajalle suurempaa viilenemistä kaikissa troposfäärin kerroksissa verrattuna yllä olevaan IPCC:n lämpöaikasarjaan.

Väestön nopea kasvu erityisesti maapallon lämpimillä alueilla on epäilemättä yksi suurimmista nykyisistä ja tulevaisuuden ongelmista. Mutta sekään ei taida johtua ilmastosta tai sen muutoksesta.

Fossiilisten polttoaineiden kulutuksen jatkuessa nykyisellään maapallon nykyiset tiheimmin asutut alueet uhkaavat muuttua asumiskelvottomiksi. Jos ilmasto lämpenee kymmenellä asteella, ihmiselämä olisi mahdollista vain korkeilla leveysasteilla ja vuoristoissa. Seurauksena olisi nälkää, kansainvaelluksia ja sotia - puhumattakaan siitä, mitä nykyiselle talousjärjestykselle tapahtuisi.

Tämä Taalaksen kappale kuuluu sarjaan "jos lehmällä olisi siivet" tai "jos tädillä olisi munat". Taalaksella ei ole ainuttakaan pitävää todistetta siitä, että ilmasto olisi ilmakehän kasvihuonekaasujen - esim. hiilidioksidin - vuoksi karkaamassa ennennäkemättömään lämpenemiseen. Todellisuudessa pääosa ilmastohistoriaa kartoittaneista tutkimuksista todistaa päinvastaista. Ilmastomme on ollut ihmiskunnan historian aikana usein nykyistä hieman lämpimämpi, eikä viimeisen vuosisadan aikana tapahtunut alle asteen lämpeneminen ole mitenkään merkittävää varsinkaan, kun muistamme, että keskilämpötilan mittausvirhekin taitaa olla ainakin yhden asteen luokkaa. Jos ilmasto olisi epävakaa - siis lähtisi kiihtyvästi vaikkapa lämpenemään jonkin miljoonasosissa laskettavan kaasupitoisuuden mukaan - kai se olisi sen jo tehnyt menneen 4 600 000 000 vuoden aikana. Mutta mikään ei viittaa näin tapahtuneen. Ilmastomme pikemminkin vaikuttaa vakaalta siten, että se palautuu tasapainoon pienten vaihtelujen jälkeen.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa on edettävä huolimatta heikoista talousnäkymistä. Vähemmän fossiilisia polttoaineita kuluttavan teknologian kehittäminen ja käyttöönotto antaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi Suomelle.  

Minkä ihmeen ilmastonmuutoksen torjunnassa? Ilmasto vaihtelee, kuten se on tehnyt jatkuvasti viime jääkauden jälkeisinä aikoina  ja ennen sitä. Mikään viimeisen 150 vuoden aikana mittaamamme sääilmiö ei todennäköisesti edusta äärimmäisyyttä siinä todellisuudessa, jonka ihmiskunta tulee kokemaan seuraavien vuosituhansien aikana. Mutta ainutkaan empiirisesti mittaamamme seikka ei viittaa mihinkään ennennäkemättömään tai äkilliseen muutokseen ilmastossamme. Vain IPCC:n ja Taalaksen tietokonemallehin perustuvat tarinat osoittavat sellaisiin.

Vähäpäästöisiin teknologioihin toki kannattaa aina pyrkiä. Se on osa taloudellisuutta ja kilpailuetua. Mutta mikään ns. vihreän energian toimiala ei ole osoittautunut erityiseksi mahdollisuudeksi. Energiaverojen kiristykset ovat vieneet Suomestaa Aasiaan kymmeniä tuhansia työpaikkoja.

Miten on mahdollista, että me veronmaksajat maksamme Petteri Taalakselle pääjohtajaluokan palkkaa (siis yli 10 000 euroa kuukaudessa), ja jokseenkin kaikki hänen ennusteensa ovat täysin pielessä? Ikävintä tässä asiassa tietysti on se, että Taalaksen toimialueen ensisijainen tehtävä olisi ennustaa tulevaisuutta. Vastaus em. kysymykseen on tietysti politiikassa, joka on palkinnut Taalaksen alarmismin lisäämällä Ilmatieteen laitoksen vastuualuetta ja antamalla sille kymmeniä miljoonia tutkimusrahaa.

Vuoden 2012 kehysriiheen valmistautuvalle hallitukselle suosittelisin rajuja leikkauksia pääjohtaja Taalaksen johtamalle laitokselle. Taalas on suorastaan valehdellut tai jättänyt kertomatta oleellisista tieteellisistä tuloksista Suomen kansalle HS:n pääkirjoituksessaan  ja myöhemminkinkin. Ymmärrän hyvin, että Ilmatieteen laitos ei halua julkaista yli viiden vuorokauden sääennustetta tässä alati vaihtelevassa ilmastossa.  Pitkien sääennusteiden luotettavuus on supertietokoneiden käyttöönotoista huolimatta edelleen erittäin heikkoa. Mutta en ymmärrä, miten Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja yrittää ennustaa seuraavaa sataa vuotta valtakunnan isoimman sanomalehden pääkirjoitussivulla osuen melkein joka kohdassa 180 astetta väärin. Se osoittaa täydellistä typeryyttä.

Taalaksen kirjoituksessa ja sen perusteella harjoitetussa ilmastopolitiikassa on kyse todella isosta huijauksesta, jonka perusteella mm. sinun energiamaksujasi on nostettu ja yleistä hintatasoa korottettu. Osa perinteisistä energialähteistämme on julistettu lähes pannaan. Samoilla perusteilla on verovaroin tuettu mm. energiaa jokseenkin tuottamattoman tuulivoiman rakentamista. Tälle ilmaston ja energiatuotannon faktoihin perustumattomalle politiikalle osasyyllisiksi voidaan tietysti nimetä monet edelliset ja nykyiset hallituspuolueet (SDP, Kesk, Kok, Vihr, Rkp) ja näiden ympäristöministerit, jotka ovat ottaneet neuvoja Taalakselta.

Jos olet jaksanut lukea näin pitkälle, suosittelen lähettämään tämän blogikirjoituksen sähköpostina omalle kansanedustajallesi. Ja tietysti voit lähettää sen kannustimena myös vaikka Facebook-kaverillesi. Taalaksen punavihreä huijaus nimittäin maksaa sinulle väärin perustein määrättyinä veroina satoja euroja vuodessa. Jos muilla pääjohtajatasoilla erehdyttäisiin yhtä paljon reaalimaailman todellisuudesta, puolustautuisimme lähinnä Ruotsia vastaan, rokottaisimme kansaa täysillä mustan surman varalta ja verottaisimme kansaa auringon aktiivisuuden heikkenemisestä.

Kaiken kaikkiaan väitän, että Taalaksen kirjoittama pääkirjoitussivun juttu vuonna 2009 on osoittautunut suureksi kansankusetukseksi. Se on suuri häpeä Petteri Taalakselle ja myös Helsingin Sanomille. Enkä menisi kyllä kehumaan Lipposen, Vanhasen, Kiviniemen tai Kataisen hallitusten viisautta tässä asiassa. Ne ovat uskoneet Taalakseen ja hänen koijarikavereihinsa. Ilmastouskovaisia hallituksia ovat olleet.