Onko hiilienergiasta ollut hyötyäkin, Janne?

Mikko Paunio heinäkuussa 2015

Kirjoittaja Mikko Paunio on terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän toimi Maailmanpankin vanhempana ympäristöasiantuntijana Washington DC:ssä vuosina 2006 ja 2007. Paunio tulee pitkän linjan sosialidemokraattisesta perheestä ja on ollut SDP:n jäsen vuodesta 1977.

Liberan ohjelmajohtaja Heikki Pursiaisen kirjoitettua kitkerän arvionsa professori Janne Saarikiven Imagessa julkaistusta uudenvuoden puheesta Saarikivi vastasi Pursiaiselle täyslaidallisen  Imagessa ja huipensi oraakkelimaisesti vastauksensa sanoihin: ”Ei köyhien rikastumiseen tarvita talouskasvua, tasaamista vain, ja valtiota, joka tasaa. Ja vastaavasti kasvu ei riitä, jos kaikki sen hedelmät menevät rikkaille tai jos se pilaa ympäristöä ja tuhoaa kulttuuria.” Janne Saarikivi uhosi myös antavansa mielellään puolet palkastaan perushoitajille tai Bangladeshin tekstiilityöläisille.

Image mainostaa Saarikiven uuden-
vuodenpuhetta verkkosivullaan 27.1.

Tarjosin tätä tekstiä alun perin Image-lehdelle sen pyytäessä painavia lisäpuheenvuoroja tähän Saarikiven ja Pursiaisen väliseen keskusteluun. Taisi olla liian painava puheenvuoro?

Vaikka sympatiseeraan Pursiaisen kritiikkiä, kumpikin kirjoittajista ottaa annettuna nykyisen mantran odotettavissa olevasta ja alati pahenevasta ympäristökriisistä, joka johtuu ennen kaikkea materiaalisen hyvinvoinnin lisääntymisestä "rajallisella maapallolla". Pursiainenkin, vaikka urheasti puolustaa talouskasvua, viittaa materiaaliseen kasvuun hieman häpeillen monen tämän päivän ekonomistin (esim. Stern, Krugman, Korkman, Sailas ym.) tapaan. 

Saarikiven ”raikas” ja ”ainutlaatuinen” ajattelu pohjautuu jo ammoin vanhentuneeseen Rooman Klubin Kasvun Rajat -ajatteluun. Globalisaatioon ja anglosaksiseen "jumputukseen" kyllästyneenä hänen teesinsä ovat hieman vallitsevista punavihreistä teeseistä poispäin kansallisilla ja uskonnollisilla näkökohdilla ryyditettyjä.

Saarikiven "ainutlaatuiseen” ja ”raikkaaseen” ajattelun kanssa sopusoinnussa on myös Pariisin ilmastosopimus ja nykyinen YK:n kehitysagenda mammonan tasaamisvaatimuksineen pohjoisen ja etelän välillä. On meidän ”rikkaiden” aika maksaa laskut köyhille hyvinvointi- ja ilmastosyntiemme vuoksi. Saarikiven puheenvuoro on halpaa kuplassa kirjoitettua puhetta. ”Talk is cheap” niin kuin Pursiaisen ja hänen ekonomistikollegoidensa slogan kuuluu.

Intian Chennaissa on katu ja
viemäri yhdistetty.

Molemmat herrat heräävät aamulla puhtaiden lakanoiden välissä, jotka ehkäisevät monien aiemmin vaarallisten tautien leviämisen. He käyvät todennäköisesti päivittäin suihkussa ja kykenevät huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastaan - mukaan lukien vessahygienia käsien pesuineen - kotiin tulevalla juoksevalla riittävällä vedellä. Se vähensi heidän ripuliriskinsä minimiin heidän ollessa alle yksivuotiaita. Heidän ei tarvitse ulostaa muovipussiin tien laidalla miljardin köyhän tapaan ja viskoa jätettä kylän raitille. He voivat pestä kätensä tarpeittensa jälkeen, eikä heidän tarvinnut juoda slummissa ulosteesta saastunutta kaivovettä pieninä lapsina. Näin he välttivät aiempien sukupolvien vitsauksen: aliravitsemuksen ja siitä aiheutuvan vaarallisen immuunipuutoksen. Nykyisin alle yksivuotiaana sairastetut ripulit ovat keskeinen syy 800 miljoonan köyhän aliravitsemukselle, ei vihreiden mainostama ruokapula.

Pursiainen ja Saarikivi voivat ottaa aamiaisastiat pestyinä astiakaapista ja kykenevät pyyhkimään puhdistusaineilla ja/tai vedellä kostutetulla rätillä aamiaispöydän. He syövät turvallisesti tuotettua, pakattua, kuljetettua ja säilytettyä ruokaa, jonka ”haaskauksen” päivittelyyn ainakin Saarikivi ympäristöväen kanssa osallistuu, vaikka ruoan hävikki kehitysmaissa on moninkertainen verrattuna kehittyneisiin maihin kiitos pakkausten ja ruoan pellolta pöytään turvallisuuslogistiikan. Joka ainoassa vaiheessa ruoan alkutuotannosta prosessointiin, myyntiin, kotona säilytykseen ja valmistukseen asti he kykenevät välttämään sähköenergian hyödyntämisen mahdollistamilla keinoilla (erityisesti juokseva vesi ja kylmälaitteet) aiempia pelättyjä eläimistä ihmisiin tarttuvia zoonoottisia tauteja.

Kauheaan moderniin menoon tympääntyneenä Saarikivi varmaan sympatiseeraa vihreää GMO kritiikkiä sekä lienee turhaan huolissaan ruoan kemikaaleista ja säteilystä. Ehkä hän toivoo aamiaispöytäänsä aiemmin pienet lapset joukkomitassa hautaan vienyttä pastöroimatonta maitoa. Kenties hän kannustaa vaimoaan nauttimaan synnytyksen yhteydessä uutta vihreiden äitien suosimaa raakaravintoa tai superfuudia eli istukkapirtelöä (tämä ei ole vitsi, vaan Euroopassa virkamiehet ovat joutuneet miettimään lainsäädäntöä tähän vihreään villitykseen).

Pöpöt viihtyvät huonosti tässä keittiössä.

Saarikivi ja Pursiainen nauttivat aamiaisen pölynimureilla ja puhdistusaineilla sekä vedellä siivotussa keittiössä, jonka pinnat ovat helposti pestäviä ja luontaisesti itse steriloituvia (rosteripinnat). He pukevat ennen töihin lähtöä päällensä puhtaat, liialta kylmältä ja auringonvalolta suojaavat vaatteet ja voivat laittaa kengät jalkoihinsa pelkäämättä koukkumadon tai vaatetäin levittämän pilkkukuumeen iskevän.

Saarikivi kenties päivittelee aamiaispöydässään lähes päivittäin julkaistavia kyseenalaisia tietoja liiallisen hygienian tai luonnottoman keisarileikkauksen vaikutuksesta lasten allergioihin. Keisarileikkauksen myötä ”lapsen suolihan ei kolonisoidu oikein ja luonnonmukaisesti bakteereilla” kuten YLE:n Prisma hiljattain meitä kauhistuttavasti mutta kyseenalaisesti valisti.

Intialaisen keittiön nurkassa.

Pursiainen ja Saarikivi ovat pienestä pitäen voineet hengittää puhdasta ilmaa. Suurkaupunki New Yorkin yhdyskuntailmaan verrattuna kehitysmaiden savupiiputtomien talojen 10 - 100 -kertaiset hiukkaspitoisuudet runtelevat äitien ja imeväisten keuhkot ja vaurioittavat myöhemmin sydän- ja verenkiertoelimistöä. Puutteellisesta hygieniasta johtuvan aliravitsemuksen heikentämät lapset kuolevat näissä oloissa merkittävimpään kehitysmaiden alle viisivuotiaiden vitsaukseen eli tavallisiin hengitystietulehduksiin.

Pursiainen ja Saarikivi ovat voineet nukkua usean lämmitetyn huoneen kodeissaan, joihin on vedetty vesijohdot, viemärit ja sähköpiuhat. Malaria iski suomalaisiin vielä 100 vuotta sitten, kun kaikki nukkuivat talvella samassa ainoassa lämmitetyssä huoneessa, ja riittävä ihmistiheys ylläpiti loisen kiertoa läpi vuoden. Lisämukavuutena heidän puolisoidensa tai tyttäriensä ei ole tarvinnut pelätä tulevansa raiskatuiksi käydessään yöllä tarpeillaan jossain lähipuskassa.

Tuulivoimalaa auttamassa

Tuulivoimaloiden olemassaoloa on perusteltu ilmaston lämpenemisen pysäyttämisellä. Niitä pyörittämällä vähennetään fossiilisisten polttoaineiden käytöstä syntyviä hiilidioksidipäästöjä, jos vähennetään... Näin minä olen asian ymmärtänyt, sillä taloudellisesti tai luonnonsuojelullisin perustein tuulivoimaloita ei voi puolustaa.

Alla on äskettäin Ruotsista otettu kuva, joka leviää viraalisti sosiaalisessa mediassa Atlantin molemmin puolin. Pakkassää on kuorruttanut tuulivoimalan roottorinlavat jäällä, eikä voimalaa ole ilmeisesti turvallisuussyistä voinut käyttää.

Ongelmaa korjataan helikopterilla, joka suihkuttaa lapoihin 260 kW:n öljypoltinpannussa lämmitettyä vettä. Hommaan käytetty lentopolttoaine, maakuljetuksiin tarvittu dieselöljy ja veden lämmitykseen tarvittu polttoöljy olisivat saattaneet toisin käytettynä tuottaa sähköä enemmän, halvemmalla ja paremmin kysyntää vastaavasti, kuin mitä kyseinen tuulivoimayksikkö kykenee tuottamaan ennen seuraavaa jäätymistään. Talvihan on vasta puolivälissä.

Dopattua säätä vai ei?

Kuva 1

Kaksi merkittävää pintamittauksiin perustuvien sääaikasarjojen ylläpitäjää järjesti 20.1.2015 yhteisesti koordinoidun tiedotustilaisuuden, jonka pääviesti oli se, että vuosi 2015 oli mittaushistorian lämpimin. Tämä on poikkeuksellista, sillä muistini mukaan amerikkalaiset Kansallinen ilmastotietokeskus (NCEI, entinen NCDC) ja Nasan GISS-instituutti eivät aiemmin moista yhteistä tiedotustilaisuutta ole pitäneet. Tiedotustilaisuus on verkosta kuultavissa ja sen esitysmateriaali nähtävissä tästä linkistä.

Kirjoitin jo aiemmin bloggauksen viime vuoden lämpötiloista satelliittimittauksiin perustuen, enkä niitä asioita tässä enää toista. En siis epäile, etteikö vuosi 2015 olisi ollut lämpötilaltaan aivan kärkipäässä lyhyen mittaushistoriamme aikana. Koko 2000-luku on ollut globaalisti keskimääräistä lämpimämpi, ja viime vuonna trooppisen Tyynenmeren mereen kertynyttä lämpöä ilmakehään vapauttanut El Nino nosti vuoden keskilämpötilan rankingin kärkipäähän kaikissa aikasarjoissa.

Kuva 2: NCEI:n Thomas Karl

Kaltaiseni skeptikon mieleen nousi kysymys, miksi moinen yhteinen koordinaatio. Äkkiseltään keksin muutaman pohdinnan arvoisen asian. Ensinnäkin huolimatta rajusta ja jo vuosia jatkuneesta propagandasta ihmiset eivät ole kovin huolestuneita ilmaston lämpenemisestä, mikä näkyy jokseenkin kaikista isoja huolenaiheita koskevista kyselyistä – myös yhdysvaltalaisista. Ehkä tiedotustilaisuudella ja parilla asteen kymmenesosalla haluttiin lisätä kriisitietoisuutta?

Toinen syy saattoi olla se, että molemmat satelliittiaikasarjat, RSS ja UAH, jo pari viikkoa aiemmin julkaisivat tuloksensa. Ne eivät vahvistaneet pintamittaussarjojen tuloksia ”maailmanennätyksestä”. Saattaa olla, että pinta-aikasarjojen ylläpitäjät kokevat merkityksensä uhatuksi, ja yhteisellä esiintymisellä koettivat tulla esiin ja vahvistaa sanomiaan.

Kuva 3: GISS:n Gavin Schmidt

Kolmas selitys nousee vuoden 2009 Climategate-sähköpostiskandaalista, jossa pintasarjojen nykyiset johtajat nousevat esiin viestiketjuissa, joissa pohditaan tarvetta taannehtivasti manipuloida aikasarjoja näyttämään lämpenemistä, jotta mittausten trendi myös tällä vuosituhannella saataisiin edes etumerkin osalta samaksi, mitä ilmastomallinnukset osoittavat. Joka tapauksessa sekä Nasa-GISS:n Gavin Schmidtiä että NCEI:n Thomas Karlia pidetään omissa maissaan politisoituneina virka- ja tiedemiehinä, mikä tietysti ehkä maailman politisoituneemmassa tieteenhaarassa on normaalia vaikkakaan ei perinteisen tieteen filosofian periaatteiden mukaista. Poliitikon on tehtävä politiikkaa ja se vaatii laajaa julkisuutta.

Kuva 4:
RSS-sarjan tuotteiden
korkeuspainotukset

Mutta jätän tähän nuo enemmän poliittiset pohdinnat, ja keskityn seuraavassa siihen, miksi pintamittaus- ja satelliittiaikasarjat näyttävät erilaista muutosta. Kummatkaan niistä nimittäin eivät kerro koko totuutta. Olennaista on ymmärtää, että pintamittaussarjat yrittävät kertoa maanpinnalla havaituista lämpötiloista, kun satelliittisarjat mittaavat paksumpia ja laajempia ilmakerroksia. Esimerkiksi satelliittisarjojen alemman troposfäärin tuote (TLT) mittaa lämpötilaa maanpinnasta lähes kymmenen kilometrin korkeuteen painopisteen ollessa noin kahdessa kilometrissä, ja alemman stratosfäärin tuote (TLS) kymmenestä kolmeenkymmeneen kilometriin painotuksen ollessa noin 16 kilometrissä (Kuva 4).

Pintasarjat siis mittaavat sitä lämpöä, jonka mekin aistimme, mutta joka on vain murto-osia todellisesta ilmakehän lämmöstä vertikaalisesti. Satelliittisarjat mittaavat kattavasti ilmakehän kerroksittain kymmenien kilometrien korkeuteen, mutta eivät pysty kertomaan tarkasti muutamien metrien korkeudessa tapahtuneita muutoksia. Sääilmiöt kuitenkin tapahtuvat sekä maan pinnalla että useiden kilometrien korkeudessa.

Vaakasuorassa suhteessa on samankaltainen kattavuuskysymys. Kun pintasarjat joutuvat luottamaan tuhansiin yksittäisiin sääasemiin, jotka pääosin sijaitsevat maalla, satelliitit mittaavat kiertoradallaan tasaisen varmasti niin mannerten kuin merien yllä olevia ilmakerroksia. Jälkimmäiset mittaavat kattavasti koko maapallon, kun

Kuva 4.1. GHCN-sääasemaverkoston sijainti näkyy hyvin
värillisinä täplinä. Harmaana loistavien maa-alueiden ja
valkoisten merialueiden lämpötilat pintasarjoissa
ekstrapoloidaan tai suomeksi sanottuna koetetaan arvata.

ensimmäisten kattavuudet painottuvat mantereiden asutuille alueille, merillä sijaitseviin saariin ja poijuihin, joiden sijainnit eivät jakaudu tasaisesti maapallomme pinta-alalle. Tämä näkyy selvästi oheisesta kuvasta 4.1. Väittäisin jopa, että maasääasemien sijainnit yhä useammin asutuskeskuksissa ja altistuminen niiden lämmölle (ns. lämpösaarekeilmiö) tosiasiassa vääristää jonkin verran pintamittaussarjojen tuloksia.

Kattavuusongelmien lisäksi pari muutakin asiaa varjostaa pinta-aikasarjojen ennätysvuotta vähän samalla tavalla kuin dopingepäilys varjostaa urheilijan saavutuksia. Ensinnäkin pinta-aikasarjoja justeerataan kuukausittain tavoilla, joiden oikeutusta on mahdotonta arvioida. Alla olevasta professori Ole Humlumin Climate4you-blogista lainatusta kuvasta 5 näkyy yksi esimerkki.

Uskoako skotlantilaista heinää vai EU-byrokraattia?

Euroopan Unionin komissio luonnollisesti seuraa tieteellistä tutkimusta. Silmiini sattui komission jakama uutinen tutkimuksesta, jossa selvitettiin Skotlannin alueen rantaniittyjen kasvilajien

Kuva 1: Machrihanishin niittyjä ja dyynejä heinäkuussa 2015

levinneisyysmuutoksia 1976 – 2010. Kuvassa 1 on alueen tyypillistä rantamaisemaa.

Komission uutisen kirjoittanut virkamies oli päätynyt uutisen lopussa melko erikoiseen johtopäätökseen tai kysymykseen, mutta siitä lisää bloggauksen lopussa. Kun kerran komissio julkaisee uutisen, täytyy sen olla tärkeä. No, katsotaan, mistä on kysymys.

Robin I. Pakemanin johtama yli 20-henkinen tutkijaryhmä kartoitti pääosin vuonna 2010 rantaniittyjen kasvillisuuden melko kattavasti ympäri Skotlannin rannikon ja saariston, kuten alla oleva kuva 2 osoittaa. Kartoitus on sikäli mielenkiintoinen, että samojen alueiden kasvillisuus kartoitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1976 – siis 34 vuotta aiemmin. Pakemanin tutkijaryhmä käytti samoja kartoitusmenetelmiä kuin aiemmat kartoittajat, jotta tulosten vertailu ei kärsisi menetelmäeroista. Työ poiki tutkimuspaperin ”Species composition of coastal dune vegetation in Scotland has proved resistant to climate change over a third of a century”. Valitettavasti se on maksullisen palomuurin takana, mutta seuraavassa lyhyesti ydinasiat.

Kuva 2. Lähes 100 tutkimusaluetta Skotlannin kartalla

Tutkimukselle asetettiin ihan järkevästi kaksi hypoteesia:

1. Nousseet lämpötilat ja sadannan muutokset ovat johtaneet rantaniittyjen lajiston levinneisyydessä siirtymää pohjoiseen.
2. Rantaniittyjen kasvillisuuden muutoksissa näkyy lämpimämmän ilmanalan lajien lisääntymistä.

Tutkimusalojen lajikartoituksen lisäksi tutkijat tietenkin hankkivat paikallisten sääasemien mittausdatan sekä lämpötilan että sadannan osalta. Keskiarvoistettuna tuon datan mukaan kesälämpötila (15 vuoden keskilämpötila ennen kartoitusta) olisi kahden kartoituksen välillä noussut keskimäärin 0,8 °C ja talvilämpötila 0,6 °C. Keskimääräinen vuotuisen sadannan nousu vastaavasti oli noin 50 mm – siis noin 0,13 mm/päivä tai prosentteina 4,7%.

On hienoa olla ilmaston katastrofaalisen lämpenemisen kieltäjä!

Kirjoittaja Antero Järvinen

Otsikossa on ilmaus ’ilmaston lämpeneminen’ eikä myöhemmin muotiin tullut ’ilmastonmuutos’, koska hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) politisoituneet toimijat lupasivat meille alun perin ilmaston lämpenemisen eivätkä sen vesitetyn muunnoksen, ilmastonmuutoksen. Lupauksista on vastattava!

Maailmalla ei ole havaittu ilmaston lämpenemistä kohta 20 vuoteen. Sen sijaan olemme saaneet nauttia ilmaston luonnollisista muutoksista eli vaihteluista vuodesta toiseen. Vaikka lämpeneminen on ollut pitkään poissa, tosiuskovaiset ummistavat tältä silmänsä ja etsivät milloin mistäkin merkkejä lämpenemisen lomalta paluusta. Todellisuudessa vanha kunnon ilmaston lämpeneminen on kuopattu kaikessa hiljaisuudessa, ja ilmastonmuutoksellakin on jo toinen jalka haudassa. Koska rahvas ei ole ottanut muutossaarnaa vakavasti, tilalle on yritetty lanseerata uusi kauhistuttava käsite, sään ääri-ilmiöt. Nyt niiden povataan lisääntyvän ja aiheuttavan tulevaisuudessa suunnatonta tuhoa. Myrsky- ym. ilmastotilastot eivät tue ääri-ilmiöväitettäkään, minkä vuoksi senkin pelotteluvoima on ollut heikko. Mitähän seuraavaksi? Paukut alkavat olla niin vähissä, että pian on pakko kaivaa naftaliinista ilmaston kylmeneminen. Se saisi takuulla karvat pystyyn.

Lawrence Solomonin “Kieltäjät”-kirjan kansikuva.
Alaotsikko suomeksi: ”Maailmankuulut tiedeihmiset,
jotka nousivat ilmaston lämpenemishysteriaa,
poliittista vainoa ja vilppiä vastaan.”

Ympäristötoimittaja Lawrence Solomonin kirjasta The Deniers (2010) käy ilmi, että ihmisen hiilidioksidilla aiheuttaman lämpenemisen katastrofaalisten vaarojen kieltäjät (englanniksi deniers) ovat hyvässä seurassa. Esiteltyjä kriittisiä tiedeihmisiä ovat mm. Christopher Landsea, Richard Lindzen, Vincent Gray, Duncan Wingman, Zbigniew Jaworowski, Syun-Ichi Akasofu, Tom Segalstad, Eigil Friis-Christensen, Hendrik Tennekes, Freeman Dyson, Antonio Zichichi, Henrik Svensmark, Paul Reiter, Ried Bryson, Richard Tol ja Roger Revelle. He eivät toki kiellä hiilidioksidin lievää lämmittävää vaikutusta, mutta pitävät tämän hivenkaasun demonisointia liioiteltuna. He näkevät, että ilmasto muuttuu suureksi osaksi luonnon omien mekanismien mukaan eikä ihmisellä ole mahdollisuutta siihen puuttua.

Kun toimittaja Solomon yritti löytää näille maineikkaille tiedeihmisille vastinpareja 2-5 asteen lämpötilan nousulla pelottelevien tiedeihmisten joukosta, hän joutui pettymään. Missä nämä tieteen jättiläiset piileskelevät? Heitä ei kerta kaikkiaan löytynyt! Yhdistyneiden kansakuntien alainen IPCC kieltäytyi antamasta Solomonille raportteja kirjoittaneiden henkilöiden nimiä, joita mediassa liikkuneiden, mutta vääriksi osoittautuneiden, huhujen mukaan olisi tuhansia. Solomon löysi vastaavina kirjoittajina henkilöitä, jotka eivät olleet koskaan julkaisseet tieteellistä kirjoitusta vastuullaan olevasta aihepiiristä, mutta jotka olivat kiihkeitä ympäristöaktivisteja. Vuotta myöhemmin (2011) kanadalainen tutkiva journalisti Donna Laframboise tuli kirjassaan ”Ahkera teini, jota luultiin maailman johtavaksi ilmastoasiantuntijaksi” samaan tulokseen kuin Solomon.

MIT:n meteorologian professori Richard Lindzen on hiljattain sanonut, että IPCC ei tietenkään väitä, että tutkittavaa ei enää ole (science is settled), koska se tuhoasi sen olemassa olon perustan, tai että ilmastonmuutosta vastaan on kova kiire taistella hiilidioksidipäästöjä vähentämällä. Tämän tekevät IPCC:n puolesta poliitikot, kuten YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, ja väärille jäljille eksyneet ympäristöaktivistit. Lindzenin tavoin voimme tosin kysyä, miksi IPCC:n tiedeihmiset eivät sanoudu irti raporttien virheellisistä tulkinnoista? Heillä taitaa olla hyvä syy vaieta. Lindzen jatkaa: “Ilmastotutkimuksen, melko pienen ja takapajuisen alan, saama yhteiskunnan tuki on kasvanut Yhdysvalloissa noin 500 miljoonasta dollarista/vuosi noin 9 miljardiin dollariin/vuosi.”

Näkyykö ilmastonmuutos vahinkotilastoissa?

Yksi maailman suurimmista jälleenvakuutusyhtiöistä, Munich RE, kertoi hiljattain luonnon viime vuonna aiheuttamista vahingoista. Seuraavassa tiivistetysti tulokset:

• Vuonna 2015 vahingot olivat pienimmät sitten vuoden 2009. Kaikkiaan vahinkojen arvoksi laskettiin 90 biljoonaa US-dollaria, josta noin 27 biljoonan edestä oli vakuutus.
• Kaikista viime vuoden luonnonvahingoista 94 prosenttia liittyi sääilmiöihin.
• Tapahtumien seurauksena sai surmansa noin 23 000 ihmistä, mikä oli toki enemmän kuin edellisen vuoden luku 7000 mutta kuitenkin alle puolet viimeisen 30 vuoden keskimääräisestä vuosittaisesta 54 000 hengen menetyksestä. Eniten uhreja (noin 9000) aiheutti Nepalin huhtikuinen maanjäristys.
• Ensimmäisen kerran merkittäviä vahinkotapahtumia raportoitiin yli 1000 yhden vuoden aikana. Munich Re epäilee raportoitujen tapahtumien määrän kasvun johtuvan sekä raportointijärjestelmän kehittymisestä että pienempienkin tapahtumien raportoinnista silloin, kun isompia on vähemmän.

Taloudellisesti merkittävimmät viisi vahinkotapahtumaa suuruusjärjestyksessä olivat

1. Nepalin maanjäristys 25.4. (4,8 miljardia $)
2. Filippiineille ja Kiinaan rantautunut taifuuni Mujigae 1.-5.10. (3,5 mrd. $)
3. Kanadaa ja Yhdysvaltoja koetelleet talvimyrskyt 16.-25.2. (2,8 mrd. $)
4. Taiwanille ja Kiinaan rantautunut taifuuni Soudelor 2.-13.8. (2,8 mrd. $)
5. Kevätmyrskyt Yhdysvalloissa 23.-28.5. (2,5 mrd. $)

Euroopan suurin vahinkotapahtuma oli talvimyrsky Niklas 30.3.-1.4. Se aiheutti 1,4 miljardin dollarin vahingot, josta vakuutukset kattoivat 1,0 miljardia. Alla olevalla kartalla Munich Re osoittaa merkittävimpien tapahtumien paikat.

Kuva 1: Luonnonkatastrofit maailmankartalla Munich RE:n mukaan 

Vaikka tapahtumailmoitusten määrä kasvoi, emme siis voi vetää siitä suoraa johtopäätöstä sään äärevöitymisestä. Tapahtumailmoitukset nimittäin kasvavat paitsi em. vakuutusyhtiön ilmoittamista syistä myös vahingoille alttiin omaisuuden määrän kasvusta johtuen. Siksi on mielenkiintoista tarkastella luonnontapahtumien aiheuttamia globaaleja vahinkoja normalisoituna globaaliin bruttokansantuotteeseen. Sen on tehnyt puolestamme alan ekspertti, ympäristötieteiden professori Roger A. Pielke jr. Hänen palkkikuvansa vahingoista suhteessa bruttokansantuotteeseen on alla.

Voi harmi, Helsingin energiayhtiön aurinkovoimahanke ei myy! Miksihän?

Yleisradiomme uutisten verkkosivut kertoo 4.1.2016 jutussaan ”Villitys lopahti? Tuhannet aurinkopaneelit odottavat vuokraajaansa Helsingissä”, että Suomen suurin - joskin vielä rakenteilla oleva - aurinkovoimala ei ole löytänyt toivotulla tavalla ”ostajia” tai tarkemmin sanottuna paneelien vuokraajia:

Helenin Kivikon aurinkovoimalan ennakkomarkkinointi alkoi toukokuussa ja heti alkuun siitä varattiin runsaat 1 000 aurinkopaneelia. Sittemmin myynti on hiipunut ja paneeleja menee nyt vuokralle vain muutamia päivässä. Tarjolla olisi vielä lähes 2 000 paneelia.

Kivikon aurinkopaneelien vuokraus takkuaa. Helsingin energiayhtiö Helen asentaa parhaillaan [Kivikon] hiihtohallin katolle liki 3 000 paneelia, joita vuokrataan sähköyhtiön asiakkaille.

Voimalan ennakkomarkkinointi alkoi toukokuussa ja heti alkuun siitä varattiin runsaat 1 000 aurinkopaneelia. Sittemmin myynti on hiipunut ja nyt paneeleja menee vuokralle vain muutamia päivässä. Tarjolla olisi vielä lähes 2 000 paneelia.

Kirjoitin asiasta kesäkuussa bloggauksen ”Haluatko Helsingin vihreän kuplan aurinkosähkötuottajaksi?”. En nyt toista tuossa kirjoituksessa esitettyjä asioita, mutta kertaan olennaisen: Aurinkopaneelin vuokraaja kärsii noin 46 euron tappion vuodessa.

Helenin projektinjohtaja Atte Kallio ei osaa kertoa tarkkaa syytä myynnin hiljenemiseen.

– En tiedä, onko se talvi vai mikä, mutta eivät ole tosiaan kaikki menneet kaupaksi. Uskotaan, että ne pikku hiljaa siitä menevät. Uskomme siihen, että ihmiset haluavat vaikuttaa. Moni helsinkiläinen haluaa, että kaupungin kaikki energia tuotettaisiin uusiutuvilla lähteillä, Kallio sanoo.

Kuva 1: Ylen uutinen 4.1. ei näyttänyt vaikuttavan pysyvästi Kivikon paneelien vuokrausintoon

Hmmm… Kyllä paneeleille vielä vuokraajat löytyvät. Laskutaidottomia Helsingissä lienee enemmän kuin tarvittavat 3000 henkeä. Joulukuun myynnin perusteella ekstrapoloidulla menekillä (noin 0,3 vuokrausta päivässä) viimeisestä paneelista tehtäisiin sopimus joskus 2030-luvun alkupuolella.

Kuvan 2 alaosassa Suvilahden aurinkovoimalan tuotanto 2015.
 Kuvan  yläosan vasemman reunan oikeanpuoleinen luku
kertoo voimalan tuotannon 4.1.2016. Tuolla sähköenergialla
(1,09 kWh) saatoin pitää lasitetun parvekkeeni infrapunalämmi-
tintä päällä yhden tunnin ajan. Siihen voimalan koko tuotanto
riitti. Kiitän toki siitä, sillä sain nostettua parvekkeeni lämpö-
tilaa muutamaksi tupakkahetkeksi -3 asteesta + 2:een asteeseen.

Katsotaanpa, miten Kivikkoa ennen (viime maaliskuussa) valmistunut ja samanlaisella tekniikalla varustettu Suvilahden aurinkovoimala on tuottanut energiaa. Millaiset mahdollisuudet aurinkovoimalla olisi Helsingin energiapaletissa?

Suvilahden voimala on viime huhtikuun alusta lukien tuottanut energiaa huiman luvun - yli 235 000 kilowattituntia. Suhteutetaan muutamat kuukausikohtaiset luvut oman keskikokoisen rivitaloasuntoni energian kulutukseen. Minä käytin viime heinäkuussa energiaa sähköksi muutettuna 637 kWh, ja Suvilahden voimala teki sitä noin 42 771 kWh samassa ajassa. Keskikesällä Suvilahden energialla voisi teoriassa tyydyttää melkein 70 vastaavan rivitaloasunnon energiatarpeen. 

Joulukuussa asuntoni energiakulutus oli kasvaneesta lämmitystarpeesta johtuen noussut 2300 kWh:n tasolle, ja Suvilahden tuotanto vastaavasti oli auringonvalon vähenemisen vuoksi hiipunut 736 kWh:n tasolle. Pelkästään minun asuntoni energian tuottamiseksi olisi joulukuussa tarvittu noin kolme Suvilahden voimalaa, jossa on 1194 kappaletta 285 watin aurinkopaneelia. Tänä vuonna tilanne siis paranee, kun Suvilahtea melkein 2,5 kertaa isompi Kivikon aurinkovoimala aloittaa toimintansa lähes 3000 uuden paneelin voimin. Minä saan aurinkosähköä noista molemmista koko joulukuun 2016, ja jommallekummalle naapurillekin sitä riittää ehkä viikoksi. Näin siis, jos onnistuisin noukkimaan molempien voimaloiden koko tuotannon taloyhtiöllemme.

Oliko vuosi 2015 mittaushistorian lämpimin? Entä mitä odotettavissa tämän vuoden osalta?

Toinen satelliittiperustaisten ilmastollisten aikasarjojen ylläpitäjistä, Remote Sensing Systems (RSS), julkaisi viime joulukuun keskilämpötilansa. Sen perusteella voimme laskea koko viime vuoden keskilämpötilan globaalisti ja myös leveyspiirikohtaisin suuralueittain. Oliko viime vuosi siis lämpimin mittaushistorian aikana, kuten maanpäällisten pintamittaussarjojen ylläpitäjät ovat ennustaneet?

Kuva 1: AMSR-E -satelliitti

Satelliittisarjat mittaavat vähän eri osaa ilmakehästä kuin pintamittaussarjat. Kun jälkimmäiset mittaavat nimensä mukaisesti lämpötilaa parin metrin korkeudesta, mittaavat satelliittisarjat koko ilmakehää pinnasta kymmenien kilometrien korkeuteen. Minä rajoitun tässä RSS-satelliittisarjan alemman troposfäärin mittauksiin, mitkä painottuvat noin kilometristä viiden kilometrin korkeuteen. Tuo alue on sikäli tärkeä, sillä juuri siellä syntyy se sää, jonka me sitten tuulina, pilvinä, sateina ja lopulta pintalämpötilanakin tunnemme. On tärkeää muistaa, että satelliittimittauksilla mitataan olennaisesti isompaa osaa ilmakehästä verrattuna pintamittauksiin. Satelliiteissa olevat mittausanturit ovat lisäksi kertaluokkaa tarkempia pintamittareihin verrattuna.

Kuva 2

RSS:n mukaan joulukuun globaali keskilämpötila nousi 0,26 astetta verrattuna vuoden 2014 joulukuuhun. Alueellisesti suhteellisesti eniten nousua oli keskikesäisellä Etelämantereella ja sen tuntumassa, missä nousu vuoden takaisesta oli 0,76 astetta. Käynnissä oleva luonnollinen El Nino – ilmiö nosti edelleen trooppisen alueen lämpötiloja 0,4 °C vuoden takaisesta, ja sieltähän tuo lämpö liikkui myös pohjoisen pallonpuoliskon talveen, jonka joulukuun keskilämpötila nousi 0,32 asteella. Aivan pohjoisimmille alueille tuo lämpö ei riittänyt, sillä arktisen alueen (RSS:n luokittelussa on 60 - 82,5 astetta pohjoista leveyttä, johon siis Suomikin kuuluu) lämpötila laski vuodessa peräti 0,38 astetta. Se on vastakkaismerkkisenä aika paljon joidenkin mukaan ”maailman nopeimmin lämpenevälle” alueelle.

Kuva 3

Globaalisti lämpötila nousi vuoden takaisesta 0,26 °C, eikä se riittänyt nostamaan alailmakehän vuoden 2015 keskilämpötilaa kuin kolmanneksi vuodesta 1979 alkavien satelliittimittausten tilastoissa. No, onhan sekin paljon, mutta kyse on silti Nino-vuoden lämpötilasta. Kaksi korkeampaa vuosikeskilämpötilaa ovat niin ikään voimakkaiden El Nino -ilmiöiden 1998 ja 2010 synnyttämiä. Ero ennätysvuoteen 1998 jäi lopulta aika isoksi. Se oli kuitenkin selvät 0,2 °C, mutta täytyy muistaa, että tämä vuosi oli Nino-vuosiparin ensimmäinen vuosi, kun 1998 ja 2010 ovat olleet niitä toisia, jotka yleensä ovat lämpimämpiä.