Virittelyä Ilmestyskirjan ratsastajien kohtaamiseen

Suurimmat tiedotusvälineemme, YLE ja Hesari, ovat viikonlopun aikana julkaisseet joukon juttuja, joilla valmisteltaneen lukijoita viikon alussa julkaistavaan hallitustenvälisen ilmastopanelin, IPCC:n, viidennen arviointiraportin toisen osan julkistukseen, jonka pitäisi tapahtua Japanin Jokohamassa 31.3.2014. Tuo toinen osahan käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia, niihin sopeutumista ja niiden aiheuttamia haavoittuvuuksia.

Katsotaanpa, mitä Yleisradion toimittaja Jaana Kanninen on koostanut laatimaansa juttuun "Ilmastotutkijat: Ilmastonmuutos lisää poliittisia konflikteja". Ennen tekstin otteiden lukua, kannattanee muistaa, että Kanninen kunnostautui viime syksynä näyttävällä Malediiveja koskevalla ilmastonmuutosjutulla, jonka keskeinen väite näyttäisi olleen täyttä potaskaa. Lisää Kannisen ilmastonmuutosjutuista löydät täältä. No niin, nyt Kannisen uusimpaan juttuun, jonka otteet ovat sisennettynä ja kursivoituna. Kommenttini ovat normaalitekstillä.

Nyt julkaisuvuorossa on raportti, joka tarkastelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia eri puolilla maailmaa. Noin sata tutkijaa ja iso joukko hallitusten edustajia on usean päivän ajan viimeistellyt monisatasivuista raporttia, jonka mielenkiintoisin osa on 29-sivuinen, päätöksentekijöille tarkoitettu yhteenveto.

Kuva 1

Kanninen olisi voinut tietysti kertoa, että tuo 29-sivuinen yhteenveto ei ole tiedemiesten kirjoittama. Sen ovat koostaneet eri maiden ilmastopoliitikot ja -virkamiehet. IPCC:n käytännön mukaan varsinainen 1000-sivuinen raportti, jota harva jaksaa lukea, sitten sovitetaan sen mukaiseksi, millaiseen tyyliin poliittisesti sovittu yhteenveto on laadittu.

Sen luonnos vuoti julkisuuteen jo etukäteen. Uutistoimisto AFP kirjoitti, että raportti kertoo tulvien ja kuivuuskausien lisääntyvän "merkittävästi". Tämä puolestaan merkitsee mm. viljasatojen pienenemistä. IPCC:n tutkijat laskevat, että vehnän, riisin ja maissin sadot pienenevät noin kaksi prosenttia vuosikymmentä kohti. Samaan aikaan maapallon väestö kasvaa, ja ravinnontarve sen mukana.

Tarkistan myöhemmin mahdolliset väitteet viljasatojen ennustetusta pienenemisestä. Ennen niihin uskomista on hyvä katsoa tilastotietoja satojen muutoksista menneinä vuosikymmeninä, joiden aikana ilmasto on muutamalla asteen kymmenesosalla ainakin joissakin osin maailmaa lämmennyt. Kuvassa 1 on hehtaarisadon (tonnia hehtaarilta vuodessa) kehitys maailmassa keskimäärin maissin, vehnän ja soijapavun osalta vuosina 1960 - 2011. Sanoisin kuvan perusteella, että merkittävää näyttöä ei ole satoisuuden vähenemisestä, vaikka ilmasto on hieman lämmennyt. Toisaalta sen paremmin Kannisen jutuissa kuin IPCC:n käyttämissä mallinnuksissa tosiasioista ei välttämättä ole tarvinnut välittää.

Ilmastonmuutos sinänsä ei synnytä väkivaltaa, mutta kiristyvä kilpailu luonnonvaroista kylläkin. IPCC:n raportti yhdistää ensimmäistä kertaa selkeästi ilmastonmuutokseen monet Afrikan konfliktit, jopa arabikevään tapahtumat. 

Peruuttaako IPCC lajien tuhon?

Et ole voinut olla kuulematta uutisia lajien tuhoista ilmaston lämpenemisen seurauksena. Jos et ole, lue täältä lisää. Hurjimmat ennusteet ovat joka tapauksessa luvanneet jopa enemmistön nisäkäslajeista kuolevan sukupuuttoon ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena ihan kohta.

WWF:n maan tunnin etusivulta

Ilmastonmuutosta vastaan kampanjoivat järjestöt ovat ottaneet maskoteikseen uhanalaisiksi julistamiaan lajeja. Maailman luonnonsäätiö (WWF) käyttää jääkarhua ja pandakarhua symboleinaan. Greenpeace tekee samoin, joskaan ei aivan yhtä näkyvästi, sillä heillä on mm. Sini Saarela. Molemmat käyttävät paikallisissa kampanjoissaan paikallisia eläimiä. Meillä näitä ovat tietysti Saarelan lisäksi söpön näköiset Saimaan norppa ja liito-orava.

No en kiistä sitä, etteikö ihmiskunta olisi aiheuttanut monien lajien levinneisyysalueille haittaa laajentaessaan elinpiiriään. Tiedämme varmuudella, että olemme aiheuttaneet joidenkin lajien sukupuutonkin joko suoraan tai välillisesti. Mutta siitä alkaen, kun ilmaston lämpenemisestä alettiin puhua, olen koettanut löytää lajia - kasvia tai eläintä - jonka sukupuuton tuo ilmiö olisi aiheuttanut. No vielä en ole sellaista löytänyt. Ehkä joku lukijoista osaa minua viisastaa, jos en ole ollut riittävän tarkka?

Olen seurannut aivan erityisellä huolella WWF:n symbolin, jääkarhun, kamppailua ilmastonmuutoksen (= entinen ilmaston lämpeneminen, joka loppui yli 17 vuotta sitten) kourissa. Kun noita arktisen alueen selviytyjiä oli joskus 1970-luvulla enää noin 10 000 yksilöä, ne päätettiin suojella maailmanlaajuisesti. Niiden metsästys lopetettiin. Nyt jääkarhuja arvellaan olevan 25 - 30 tuhatta siitä huolimatta, että ilmasto on hieman 1970-luvun kylmistä vuosista hieman lämmennyt. Monilla alueilla jääkarhukannat ovat käytännössä maksimissaan, sillä suuremmalle populaatiolle ei enää ole ravintoa.

Olen siis ihmetellyt jääkarhukantojen kasvua, vaikka arktinen ilmasto on lämmennyt. Noiden kesäjäillä hylkeitä pyytävien petojenhan piti hukkua jäiden puutteeseen tai kuolla nälkään. Jääkarhukannat ovatkin joissain osissa maailmaa notkahtaneet. Aika hyvin on dokumentoitu mm. Alaskan pohjoisosan kannan hiipuminen, joka johtui tavanomaista kylmemmistä talvista (Stirling and Lunn 1997; Stirling 2002). Olenkin itse asiassa epäillyt, että arktisen alueen kylmyys saattaisi olla eliölajeille suurempi uhka kuin pieni lämpeneminen. No tässäkin suhteessa lukijoissa on varmasti minua paljon enemmän tietäviä, joten kommentit ovat tervetulleita.

Palkittu toimittaja Jaana Kanninen - tietämätön, hölmö vai ...?

Kuva 1: Jaana Kanninen Malagassa. Kuva Yle

Opetusministeri Krista Kiuru luovutti vuoden 2013 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot tiistaina 24.9.2013. Ylen toimittaja Jaana Kanninen palkittiin ilmastonmuutosta käsittelevästä raportoinnistaan.  

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Palkitsemisperusteissa kiitettiin, että Jaana Kanninen on käsitellyt ilmastonmuutokseen liittyviä aiheita laajasti, oivaltavasti ja monipuolisesti käyttäen hyväkseen radio- ja televisioilmaisun eri mahdollisuuksia yleisöä koskettavalla tavalla.

”Kannisen raportointi on esimerkillistä julkisen palvelun journalismia. Hän pystyy käsittelemään suuria ja monimutkaisia aiheita eksymättä yksityiskohtien näreikköön. Kanninen ei myöskään sorru käsittelemään aihepiiriään pelkkänä asiantuntijoiden kiistelynä tai poliittisten julkilausumien toistamisena.”

Näin jälkikäteen vielä Ilmastorealismia-blogin onnittelut Jaana Kanniselle tunnustuksesta ja 15 000 euron palkintorahasta!

Jäin kuitenkin hieman epäilemään Kannisen ansioita huomattuani Ilmastofoorumi ry:n tehneen kantelun Julkisen sanan neuvostolle (JSN) Yleisradio Oy:n Malediivien saarten ilmastoevakuointeja koskeneesta uutisoinnista torstaina 7.11.2013 Yle Uutisten nettisivuilla ja Ylen TV1:n pääuutislähetyksessä klo 20:30. Toimittajana kummassakin jutussa on Jaana Kanninen.

Siis Ylen iltauutisissa 7.11.2013 väitettiin Malediivien saarista, että ”Merenpinnan nousuun on jo varauduttu tyhjentämällä matalimmat ja herkimmät saaret asukkaista.” Nettisivujen pidemmässä uutisessa, joka on otsikoitu ”Reportaasi Malediiveilta: Maailman matalin valtio siirtää ihmisiä turvaan ilmastonmuutoksen tieltä”, väite esitetään muodossa ”Kuusitoista kaikkein matalinta ja haavoittuvinta saarta on tyhjennetty asukkaista.” Kuten Ylen ja Ilmastofoorumin viestien vaihdosta em. linkin perusteella ilmenee, ei ole vielä löytynyt näyttöä tuon väitteen todenperäisyydestä. Vaikka moni muukin asia tuossa Kannisen Malediivi-uutisoinnissa on osoittautunut oudoksi, en nyt tässä lähde sitä tarkemmin ruotimaan. Katsotaan sitä sitten tarkemmin, kunhan JSN lähiaikoina antaa päätöksensä asiassa.

Uteliaisuuttani googlasin ilmastoaiheista palkitun Kannisen aiempia ilmastoaiheisia juttuja. Sieltä nousivat esiin jäätikköaiheet Grönlannista ja Perusta. Katsotaanpa ensin muutama kohta joulukuussa 2008 toimitetusta "Ilmastonmuutos sulattaa Perun jäätiköitä kovaa vauhtia" -jutusta, jota valitettavasti ei enää löydy Ylen sivuilta.

Andien maihin kuuluvan Perun katsotaan olevan maailman maista kolmanneksi suurimmassa vaarassa ilmaston lämpenemisen vuoksi.

---

Nyt jäätiköt katoavat kovaa vauhtia. Lisäksi uhattuna on Tyynenmeren viileä merivirta Humbolt, joka pitää Perun rannikkovedet kalassa. Kun vielä listaan lisää sen, että lähes puolet perulaisista elää köyhyysrajan alapuolella, voi kuvitella, minkälaisen uhan ilmastonmuutos aiheuttaa tulevaisuudessa - ja jo nyt.

---

Noin kolmesta tuhannesta Perun alueella sijaitsevasta vuoristojäätiköstä 22 prosenttia on kadonnut kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana.

---

Ilmastonmuutosta voi hidastaa kuten kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa yritetään. Mutta enää sitä ei voi pysäyttää kokonaan. Niinpä Perullekin jää ainoaksi mahdollisuudeksi sopeutua ilmaston lämpenemiseen.

Millainen on ollut ilmaston lämpenemistrendi minun elinaikanani?

Ihmiskuntaa on parin viimeisen vuosikymmenen aikana syyllistetty kovasti ilmaston lämmittämisestä. Tuollainen kollektiivinen syyllistäminen tuntuu aika yleiseltä ja ehkä joitakin kohtaan epäreilultakin. Se ei myöskään löydä oikeita syyllisiä uhkaavaan katastrofiin, joka meitä odottaa joidenkin ilmastotutkijoiden mukaan kahden asteen lämpenemisen jälkeen. Katsotaanpa, auttaisivatko lämpöaikasarjat syyllisten etsinnässä?

Hain kolme globaalia lämpöaikasarjaa exceltaulukkooni. Ne ovat

1. Meren pintalämpötila, HadSST1, josta laskettu kuvaaja näkyy sinisenä murtoviivana. Tuo aikasarja perustuu aiempien vuosien osalta kauppareiteillä kulkeneiden laivojen merenpinnasta mittaamiin lämpötiloihin. Myöhempien vuosien osalta mittaukset ovat kattavuudeltaan parantuneet myös kauppareittien ulkopuolelle erilaisten paikallaan oleviin ja ajelehtiviin poijuihin kiinnitettyjen mittauslaitteiden ansiosta.
2. Ilman lämpötila kahden metrin korkeudella, HadCRUT4, josta laskettu kuvaaja näkyy punaisena murtoviivana. Tuo aikasarja perustuu mantereiden osalta kiinteiden sääasemien mittauksiin ja merien osalta laivojen ja poijujen mittauksiin hieman merenpinnan yläpuolelta.
3. Alailmakehän keskimääräinen lämpötila alle kahdeksan kilometrin korkeudella, RSS,  josta laskettu kuvaaja näkyy vihreänä murtoviivana. Tuo aikasarja perustuu maapalloa kiertävien satelliittien infrapunasensorien mittauksiin ilmakehän lämpötilan eri kerroksista. Tässä tapauksessa kyse on alemman troposfäärin - siis ilmakehän alimman ja tiheimmän kerroksen - lämpötilasta, joka painottuu 3 - 4 kilometrin korkeuteen.

Ihmisten syyllisyyden selvittämiseksi olen laskenut noista aikasarjoista eri pituiset lineaariset trendit vuoden 2013 loppuun asti. Siis esimerkiksi punaisen kuvaajan viimeinen piste vuoden 2004 kohdalla tarkoittaa, että ilmakehä kahden metrin korkeudella on lineaarisella trendillä mitattuna viilentynyt vuosina 2004 - 2013 (siis 10 vuoden aikana) noin -0,2°C asteen nopeudella projisoituna vuoteen 2100. Vastaavasti sinisen kuvaajan korkein piste vuoden 1974 kohdalla tarkoittaa meren pintalämpötilan nousseen vuosina 1974 - 2013 (siis 40 vuotta) vauhdilla, joka jatkuessaan vuosisadan loppuun johtaisi noin +1,5°C lämpimämpään merenpintaan nykytilaan verrattuna. Sinisen ja punaisen kuvaaja ensimmäiset pisteet vaaka-akselin kohdalla 1914 kertovat 100 vuoden trendin mukaisen lämpenemisvauhdin antaman lämpötilamuutoksen vuonna 2100 nykytilaan verrattuna - siis vastaavasti +0,45 ja +0,6°C.

Porojen laiduntamiskäytännöistäkö ilmaston lämpenemisen torjuntakeino?

Tutkimuksen avainsana kuvassa

Eräs Ilmastorealismi-blogin lukija herätti minut taas Lapin ilmastoasioihin. Nehän ovat tällaiselle vanhalle Lapin ystävälle tärkeitä. Tällä kertaa oli kyse mm. Lapin Kansassa ja Vihreässä Langassa uutisoidusta tutkimuksesta, jossa annettiin vähän lohtua yleensä synkkään uutisointiin asiassa. No lähdin selvittämään asiaa tutkimuksen rahoittajan, Suomen Akatemian, sivuilta. Siellä tutkimushanketta johtava akatemiatutkija Sari Stark kertoo uutisoidusta tutkimuksesta seuraavaa (kursivoituna ja sisennettynä, minun kommenttini normaalitekstillä):

Porojen alueellinen laidunnushistoria on merkittävä tekijä ilmaston lämpenemisen vaikutuksissa puuttoman tundran hiilinieluun, kertoo Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimus.

Wikipedian poro vaeltaa Kebnekaisen laaksossa Ruotsissa.

En halua tässä kirjoituksessa puuttua eräisiin tunnettuihin ongelmiin, jotka liittyvän porojen yli- tai alilaiduntamiseen. Toteanpa vain lukeneeni hyvin monta tutkimusta, joissa märehtijöiden vaikutusta ilmakehän kasvihuonekaasuihin on selvitetty erityisesti metaanin osalta. Sitähän tämä tutkimus ei tehnyt, mutta jäin pohtimaan tuota sanaa "merkittävä" ilmastonmuutoskontekstissa. No, katsotaan lisää Starkin perusteluja.

Ilmaston lämpenemisen vaikutus pohjoisten ekosysteemien hiilinieluun kiinnostaa kansainvälisesti, koska ilmaston lämmetessä maaperän humukseen sitoutunut hiili saattaa alkaa vapautua ilmakehään. Tämä voi fossiilisten polttoaineiden ohella lisätä ilmakehän hiilidioksidia ja siten edelleen voimistaa ilmastonmuutosta.

Kaikkien ekosysteemien hiilinieluominaisuudet taitavat nykyisin olla kiinnostavampia kuin ekosysteemien luonnontilaisuus tai hyvinvointi? Ehkä näin on, mutta melkoista pelottelua on vihjailu arktisen alueen humukseen varastoituneen hiilen karkaamisesta ilmakehään. Näin ei tiettävästi käynyt nykyistä 2-4 astetta lämpimämmän holoseenioptimin aikana noin 8000 vuotta sitten eikä sitäkin pari astetta lämpimämmän jääkausien välisen Eem-kauden aikana noin 120 000 vuotta sitten. Ja jossain määrin pidän liioitteluna mahdollisten (= voida-verbi) tundran CO2-päästöjen rinnastamisen ohella-sanan avulla fossiilisten polttoaineiden käytön päästöihin.

Poro eli tunturipeura on merkittävä laiduntaja koko arktisella alueella. Pohjois-Norjassa toteutetussa maastotutkimuksessa vertailtiin kokeellisen lämmityksen vaikutuksia kevyesti ja voimakkaasti laidunnetun tundran välillä. Alueiden laidunnushistoria erosi merkittävästi viimeisen 50 vuoden osalta. Hiilitaseet osoittivat, että kevyesti laidunnettu, varpuvaltainen tundra oli nykyisessä ilmastossa voimakkaampi hiilinielu kuin voimakkaasti laidunnettu, heinävaltainen tundra. Lämmitys alensi kevyesti laidunnetun alueen hiilinielua, mutta voimakkaasti laidunnetulla tundralla lämmitys ei vaikuttanut hiilitaseeseen. Pitkään laidunnettu alue siis reagoi heikommin ilmastonmuutokseen.

Siis jos halutaan nykyisissä oloissa tehostaa hiilidioksidin vähentämistä, olisi syytä suosia nykyisen varpuvaltaisen tundran säilymistä, koska se on heinävaltaisiin ylilaidunnettuihin alueisiin verrattuna parempi hiilinielu. Tuossa epäilemättä on ideaa, jos hiilinielun tehokkuus on ykkösasia. Silloin ylilaidunnus varmaankin pitäisi nopeasti lopettaa. Koska vihreät ja muut ilmastonmuutoksesta huolestuneet puuttuvat asiaan?

Lappi on hitusen jäähtynyt

Hyvältä tuntui se, että tutkijat joutuivat kokeellisesti lämmittämään tutkimusalueitaan. Sehän johtunee siitä, että luonnostaan lämmenneitä koealueita ei vielä ole käytettävissä? Eipä kai, sillä geofysikaalisessa lähihistoriassa Lappi on hieman viilentynyt.

Tärkein syy laidunnushistorian aiheuttamaan eroon oli, että laidunnetulla tundralla nopeakasvuiset heinät pystyivät nopeasti lisäämään yhteyttämistä ja hiilen sitomista lämpötilojen kohotessa, mutta sama ilmiö ei tapahtunut kevyesti laidunnetulla tundralla, jossa ravinteiden määrä rajoittaa kasvien perustuotantoa. Lisääntynyt hiilen sidonta kompensoi lämmityksen vaikutukset ekosysteemin vapauttaman hiilidioksidin määrään.

”Laidunnus muuttaa useita ekosysteemin ominaisuuksia, kuten kasvilajiston koostumusta ja maaperän ravinteisuutta, mikä puolestaan muuttaa sen vastetta ilmaston lämpenemiseen”, kertoo akatemiatutkija Sari Stark Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta.

Palaan vielä ylilaiduntavien porolaumojen röyhtäilyyn, piereskelyyn ja ulostamiseen, johon aiemmin viittasin metaanin osalta. Mahtavatko ne kompensoida heinien sitoman hiilidioksidin, jolloin porojen laiduntamisen vaikutuskin jää arvailujen varaan? Tutkimus ei siitä kerro.

Poron laidunnushistorian merkitystä tundran hiilitaseeseen ei ole aiemmin tutkittu. Tulokset vaikuttavat ilmastomalleihin, joissa yritetään ennustaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia hiilen globaaliin kiertoon. Tutkimus osoittaa, että ennusteissa on tarpeen tuntea pitkäaikainen laidunhistoria, joka vaihtelee alueellisesti perinteisten ja nykyisten poronhoidon käytäntöjen mukaan.

Jään jännityksestä väristen odottamaan tutkimustulosten järisyttävää vaikutusta ilmastomalleihin. Monellako asteella tulevissa tietokoneajoissa ennustettu lämpeneminen Lapin heinikoitumisen ansiosta nyt pienenee? Toivottavasti Suomen Akatemia raportoi tutkimuksellisesta läpimurrosta aikanaan.

Minun mielestäni tutkimus ei ole kuitenkaan osoittanut, että ennusteissa tai ilmastomalleissa pitäisi tuntea pitkäaikaista laidunhistoriaa. Jos asia olisi merkittävä, kai tutkijat olisivat jotenkin yrittäneet määrittää laiduntamishistorian vaikutuksen suuruuden edes johonkin ilmastolliseen tekijään.

Kiinnostaako ilmastonmuutoksen torjunta vain eurooppalaisia?

Luin vihdoin kokonaan tuoreen eurobarometrin, joka pyrki selvittämään EU-kansalaisten huolia ilmastonmuutokseen. Tuon mittauksen kyselyt tehtiin marras-joulukuussa viime vuonna, ja pikkuisen siitä uutisoitiinkin nyt maaliskuun alussa mm. Hesarissa, Turun sanomissa, Kauppalehdessä ja Vihreässä Langassa vain muutamia mainitakseni. Uutisointi kuitenkin oli laimeaa tai olematonta ehkä kahdesta syystä.

1. Tulokset eri EU-maiden välillä poikkesivat aika paljon toisistaan. Joissakin maissa ilmastonmuutosta pidetään todella isona uhkana. Kysymykseen "Mikä (esitetyistä vaihtoehdoista) on mielestänne vakavin yksittäinen ongelma maailmalle" (kuva 2) nousi ilmastonmuutos Euroopan laajuisesti viidennelle sijalle (16 %), mutta vaihtelu oli suurta. Kolme huolestuneinta maata tältä osin olivat (suluissa tämän vaihtoehdon vastanneet) Ruotsi (38 %), Tanska (30 %) ja Malta (30 %). Häntäpään valvojat - siis ne maat joissa oltiin ilmastonmuutoksesta vähiten huolestuneita - olivat Portugal (6 %), Espanja (8 %) ja Kypros (8 %).
2. Samaa asiaa selvitettiin myös kaksi vuotta aiemmin. Vuoden 2011 tuloksiin verrattuna ilmastonmuutoshuoli on keskimäärinkin laskenut melkoisesti - keskimäärin noin viidenneksellä. Pari vuotta aiemmin ilmastonmuutoksen nimesi suurimmaksi huolenaiheeksi 20 % EU:n väestöistä, kun nyt sen priorisoi ykköseksi enää 16 %. Pudotus on Euroopan laajuisesti aika iso, joskaan se ei ollut kaikkia provinsseja koskettava. Joissakin se on kasvanut, kuten Ruotsissa (+9) ja Itävallassa (+5), mutta toisissa maissa ilmastonmuutoksen huoli on laskenut todella rajusti kahdessa vuodessa. Näitä olivat mm. Luxemburg (-17), Espanja (-16), Kypros (-16), Latvia (-13), Liettua (-9), Puola (-8) ja Slovenia (-8). Nuo suluissa olevat luvut siis tarkoittavat huolestuneiden prosenttimäärän muutoksia. Monissa tapauksissa se tarkoittaa, että ilmastonmuutosta pahimpana uhkana pitävien määrä on pudonnut alle puoleen verrattuna tilanteeseen kaksi vuotta sitten. Jos nykyisiä mielipiteitä verrataan vuoden 2008 vastaavan kyselyn tuloksiin, on pudotus vielä paljon rajumpi.

Kuva 2

Tiedän varmuudella, että tulokset ja etenkin mielipiteissä havaittu muutoksen suunta oli suuri pettymys EU-komissiolle, joka on vuosien varrella panostanut paljon poliittista pääomaa ilmastonmuutoksen torjuntaan, mutta ei näytä saavan vastakaikua kansalaisilta. Ehkä kotimaisten mediatalojemme vihertävissä toimituksissakin oltiin pettyneitä, ja siksi uutisointi oli niin laimeaa?

No, en mene syvemmälle tuohon eurobarometriin, sillä se ei ollut tämän jutun perusidea. Barometrin luettuani minua kiinnosti, mitä kansakunnat EU:n ulkopuolella ajattelevat ilmastonmuutoksesta. Ovatko intialaisten tai kiinalaisten ahdistukset ilmastonmuutoksen edessä yhtä syviä kuin eurooppalaisten? Muistetaan, että YK:n pääsihteeri on jokaisessa puheessaan viime vuosina muistuttanut ilmastonmuutoksen olevan maailman suurin uhka, jonka torjunta on aloitettava heti tai viimeistään reilut neljä vuotta sitten Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Yhdysvaltain presidentti Obama on luvannut lopettaa meriveden uhkaavan nousun jo ensimmäisen kautensa kampanjavaiheessa. Toisen kauden aikana hän lupasi nostaa ilmastonmuutoksen torjunnan politiikkansa ykkösprioriteetiksi, ja hänen nykyinen ulkoministerinsä julisti vastikään ilmastonmuutoksen maailman suurimmaksi joukkotuhoaseeksi. Ovatko kansakunnat eri puolilla maailmaa kuunnelleet näitä superjohtajia herkällä korvalla? Katsotaanpa, mitä eräät tuoreet mielipidekyselyt kertovat.

Pissaa sukassa erittäin merkitsevästi?

Edellinen bloggaukseni, joka sai inspiraationsa Pekka Hjeltin kirjoituksesta, pani minut etsimään tietoa, josko saman kaltaisia huomioita ilmaston lämpenemisväitteiden perustumisista tilastollisiin menetelmävirheisiin olisi tehty muualla maailmassa. No onhan niitä tehty.

Yhdistyneen Kuningaskunnan parlamentissa on käyty aika pitkää kirjeenvaihtoa asiasta.  Ylähuoneen jäsen, lordi Donoughue, on jo yli vuoden ajan tiedustellut hallitukseltaan, mihin tilastollisiin malleihin se perustaa väitteensä tai Met Officen väitteet siitä, että viime vuosikymmeninä on lämpöaikasarjoissa havaittu tilastollisesti merkitsevää lämpenemistä. Kysymyksissään lordi Donoghue on viitannut samoihin ongelmiin, joihin Hjeltkin viittaa kirjoituksessaan.

Energia- ja ilmastonmuutosministeriön (ihan totta, briteissä on tuon niminen ministeriö) alivaltiosihteerin vastaukset ovat olleet kysymysten yksityiskohtia vältteleviä, mutta lopulta siellä on ilmeisesti jouduttu antamaan periksi. Alivaltiosihteerin viimeinen vastaus nimittäin kuuluu seuraavasti:

Hänen majesteettinsa hallitus ei luota mihinkään yksittäiseen tilastolliseen malliin globaalien lämpöaikasarjojen tilastollisissa analyyseissä.

Maapallon lämpötila kuten monet muutkin ilmastojärjestelmän osat analysoidaan käyttäen pikemminkin fysiikkaperusteisia matemaattisia malleja kuin pelkästään tilastollisia malleja.

Vihreä ja sininen palloviiva kuvaavat mitattua ilmaston
lämpötilan muutosta. Muut viivat ovat mallinnusten
tuloksia ja musta palloviiva niiden keskiarvo.

Tuon vastauksen ensimmäinen virke tietysti mahdollisimman lievästi tunnustaa sen, että lämpöaikasarjoista ei käytetyillä menetelmillä saada tilastollisesti merkitsevää lämpenemistä esiin siten, että se kestäisi kriittisen tarkastelun. Poliittisista syistä asiaa ei haluta selkokielellä sanoa. Saapa nähdä, käytetäänkö termiä "tilastollisesti merkitsevä" enää jatkossa. No, tässä ei ole sinänsä mitään uutta, sillä jopa IPCC on myöntänyt, että tilastollisen merkitsevyyden esiin saaminen riippuu käytetystä tilastollisesta mallista. Hjeltin esittämiä ARIMA-malleja ei ilmeisesti haluta käyttää, koska niillä merkitsevyyttä ei liene koelaskelmissa saatu esiin. Ja ilmastotutkimuksessa yleisesti käytetyt autoregressiiviset mallit tiedetään nykyisin tarkoitukseen kelvottomiksi? Eipä ihme, että Suomenkin Ilmatieteen laitoksella on radiohiljaisuus. Vai olisiko "hiljaa kuin pissa sukassa" -vertaus tässä parempi?

Ilmastonmuutoksen tilastomatikkaongelma

Ilmastonmuutosparadigmalla on alusta alkaen ollut ongelmia tilastojen ja niiden tulkinnan kanssa. Yhdestä noista ongelmista saa käsityksen eläkkeellä olevan yliopistolehtori Pekka Hjeltin kirjoituksesta Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla. Hjeltin mukaan lämpöaikasarjojen analysointiin käytetyillä tilastollisilla menetelmillä "saadut tulokset ovat täysin arvottomia ja virheellisiä". Hänen mukaansa "mitään ilmastonmuutosta ei ole havaittavissa, vaan kyse on ilmaston luonnollisesta vaihtelusta".

Hjelt on haastanut ilmastotutkijoita tuolla asialla - siis ilmastotutkimuksessa käytetyillä mutta ko. käyttötarkoitukseen sopimattomilla tilastollisilla menetelmillä - jo vuosikausia. Vastaukseksi on tullut vaikenemista. Tämä vaikenemisen syy tietysti mietityttää. Jos Pekka Hjelt olisi selvästi väärässä, luulisi mm. Ilmatieteen laitoksen vastanneen reippaasti kertomalla perustelut omien tilastomenetelmiensä käytölle.

Voi tietysti olla niin, että Ilmatieteen laitoksella ei ole pitävää vastausta Hjeltin haasteeseen. Silloin hiljaisuus on ymmärrettävää joskaan ei hyväksyttävää. Ja silloin ongelma siirtyy ko. laitoksen yläpuolelle. Se siirtyy laitosta ohjaavan liikenne- ja viestintäministeriön kautta valtioneuvostolle, joka on luottanut ilmaston lämpenemisasioissa Ilmatieteen laitokseen ja käyttänyt viimeisten vuosien aikana miljardiluokassa julkisia varoja sellaisen ilmiön torjuntaan, jota Hjeltin mukaan ei tilastoista löydy.

Sanoisin, että yleinen etu vaatii Hjeltin väitteiden tutkimisen mahdollisimman nopeasti ja julkisesti. Se ei liene vaikeaa, sillä laiskana matemaatikkona tunnetun pääministerin ei sitä tarvitse tehdä itse.

Outoja tilasto-oireita johtavilla klimatologeilla

Brittien talvitulville on etsitty syyllistä jo parin kuukauden ajan. Pääministeri Cameron, joka omien sanojensa mukaan johtaa maailman vihreintä hallitusta, vihjaili ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan niiden takana. Kun liki kaikki maan meteorologit ja useimmat klimatologitkin toppuuttelivat Cameronin johtopäätöksiä, muistuttivat IPCC:n raporttien johtopäätöksistä, jotka eivät tue Cameronia, ja vihjasivat katsomaan tulvasuojelun peiliin, tuli lopulta Met Officen tutkimuspäällikkö Julia Slingo esimiehensä avuksi. BBC:n mukaan Slingo lausui seuraavasti:

Yhdistyneen kuningaskunnan vaihteleva ilmasto tarkoittaa, että lopullista vastausta myrskyjen aiheuttajasta ei ole. Mutta kaikki todisteet viittaavat, että niillä on yhteys ilmastonmuutokseen.

Yhdistynyt kuningaskunta on nähnyt kaikkein poikkeuksellisimman sadejakson 248 vuoteen. Meillä on tilastot vuodesta 1766 alkaen, eikä meillä ole ollut mitään tällaista. Olemme nähneet poikkeuksellista säätä. Emme voi sanoa, että se olisi ennennäkemätöntä, mutta se on poikkeuksellista.

Taulukko 1

Englantilainen ilmastohistorioitsija, Paul Homewood, kävi noista tilastoista katsomassa, miten Slingon sanat kestävät tarkastelua. Eiväthän ne kestäneet. Homewood löysi 10 kahden kuukauden jaksoa, joiden sadanta ylitti joulukuun 2013 ja tammikuun 2014 yhteenlasketun sadannan. Moni sateisempi jakso ajoittuu ajalle, jolloin ihmiskunnan aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei ollut vielä aavistustakaan. Homewoodin tulos on taulukossa 1.


Minäkin hain taulukkolaskentasovellukseen tuon Slingon viittaaman kuukausittaisen sadantatilaston, ja tarkastelin sitä uteliaisuuttani. Joskus väitetään, että sateisten jaksojen toistumisväli on ilmastonmuutoksen seurauksena lyhentynyt. Etsin taulukosta 20 sadannaltaan runsainta vuotta, ja katsoin niiden toistumistiheyden 50-vuotisjaksoina viime vuodesta taaksepäin. Tulokset näkyvät taulukossa 2.

Viiru ilmastopiirakassa

Kirjoitin konsensuksesta ja ilmastotutkimuksesta viime syyskuussa, kun olin saanut luetuksi aihetta koskevan Legates et al (2013) -tutkimuksen. Minulla ei ole tuohon kirjoitukseen lisättävää pl. viereinen kuva, jonka yksi tutkimuksen kirjoittajista, lordi Christopher Monckton of Brenchley, on teetättänyt ja kehottanut panemaan jakoon.

Tuossa kuvassahan todetaan Legatesin ja kumppaneiden yksi keskeinen johtopäätös. Sen mukaan 99,5 prosentissa niistä 11 944 ilmastoa käsittelevistä tieteellisistä tutkimuspapereista, jotka on julkaistu 21 vuoden aikana 1991-2011, ei väitetty suurinta osaa ilmaston lämpenemisestä sitten vuoden 1950 ihmiskunnan aiheuttamaksi. Vain 0,5 prosentissa tutkimuspapereita sellaista väitettiin. Tuo 0,5 prosentin siivu näkyy viiruna piirakkagraafin oikeassa reunassa. Aina ei piirakkaa paistavan kokin (Cook) analyysi omasta reseptistä osu kohdalleen.

Satu Hassin hullu sääkirjoitus

Europarlamentaarikko Satu Hassi kirjoittaa Vihreässä blogissa 7. maaliskuuta 2014 seuraavasti (kursivoitu Hassin tekstiä ja normaaliteksti blogistin):

Etelä-Suomessa maa oli jo helmikuun lopulla lähes paljas ja ilma tuoksui suunnilleen huhtikuulta. Useimpia se ei haittaa, paitsi hiihtokeskusyrittäjiä - tai talviolympialaisten järjestäjiä.

Totta. Lumet ovat eteläisestä Suomesta sulaneet poikkeuksellisen varhain, mikä on varmasti aiheuttanut tulojen menetyksiä alueen hiihtokeskuksille. Katsotaanpa, millaisia lämpötiloja viime helmikuussa oli muualla. Josko lumien katoaminen on globaali ilmiö?

Kuva 1

Viereinen kartta (kuva 1) on Alabaman yliopiston yhdistelmä helmikuun lämpötilojen keskipoikkeamasta UAH-lämpöaikasarjan mukaan ja perustuen satelliittimittauksiin. Poikkeuksellisen lämmintä vuodenaikaan nähden on ollut Euroopan keski- ja itäosissa ml Sotshin tienoot Mustanmeren itärannalla, laajoilla alueilla Arktikalla ja Tyynenmeren pohjoisosissa. Poikkeuksellisen kylmää on ollut Pohjois-Amerikan keski- ja itäosissa, Pohjois-Atlantilla sekä Keski-Aasiassa ja Siperiassa. Muualla lämpötilat ovatkin olleet lähellä helmikuun keskiarvoja. Helmikuun globaali keskilämpötila oli UAH-sarjan mukaan +0,17°C viimeisen 30 vuoden keskiarvon yläpuolella. Lämpimintä oli pohjoisella pallonpuoliskolla, joka poikkesi +0,33°C em. keskiarvosta. Tropiikin helmikuu oli hyvin keskinkertainen +0,02°C keskiarvosta, kun eteläisellä pallonpuoliskolla oli hieman keskimääräistä viileämpää poikkeamalla -0,10°C. Viime vuoden helmikuusta laskennallinen globaali keskilämpötila putosi hitusen verran, 0,03°C.

Skottien hiihtohisseillä on ollut hulluja ongelmia 2014

Lumien katoaminen näyttäisi olevan niinikään paikallinen ilmiö ja erityisesti Euroopan itäisiä osia koskeva, sillä pohjoisen pallonpuoliskon helmikuun lumipeitteen laajuus oli reilut miljoona neliökilometriä keskimääräistä laajempi Rutgersin yliopiston pitämän satelliittimittauksiin perustuvan aikasarjan mukaan.

Monessa muussa maassa hullut säät ovat olleet pahempia.

Tjaah, mitäs pahaa tuossa yllä oli? Sään vaihtelua paikallisesti on nähtävissä, mutta kovin huolestuttavaa muutosta en lämpötiloista ja lumipeitteestä löytänyt. No, katsotaan, mitä Hassilla on varastossa.

Australian ennätyskuumasta kesästä on seurannut muutakin kuin maastopaloja. Taivaalta on tippunut puutarhoihin tuhansittain helteen tappamia lepakkoja. Kaliforniassa on pahin vesipula vuosikymmeniin.

Kuva 2

Australian ilmatieteen laitoksen mukaan tämä kesä - siis joulukuusta helmikuuhun - ei ollut ennätyskuuma. Viereinen kartta (kuva 2) näyttää lämpötilan olleen tavanomaista lämpimämpi Australian kaakkoisosissa ja pienellä alueella länsirannikolla. Muualla kesä oli lämpötilaltaan keskimääräinen tai hieman viileämpi. Siksi vähän epäilen tuota väitettä poikkeuksellisesta lepakkojen joukkokuolemasta tai ainakin sen yhteyttä kuumuuteen. Mutta minäkin olen huolissani lepakoista ilmastonmuutoksen kourissa. Nimittäin tuon ilmiön myötä viime vuosina nousseet kymmenet tuhannet tuulivoimalat tappavat lämpötilasta riippumatta useita tuhansia lepakoita joka päivä ja muita siivekkäitä vielä enemmän.

Ilmastoherkkyyden suurista herkkyyksistä

Tänään on julkaistu kohtalaisen mielenkiintoinen selvitys yhdestä ilmastotutkimuksen suuresta mysteeristä, ilmastoherkkyydestä. Tuolla käsitteellä tarkoitetaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen aiheuttamia vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen. Jos siis hiilidioksipitoisuus kaksinkertaistuisi vuoden 1914 arvosta 280 ppm (=miljoonasosaa) vuoteen 2114 mennessä tasolle 560 ppm, kuinka paljon ilmasto tuona aikana lämpenisi.

Ilmastoherkkyydestä puhuttaessa erotetaan lyhellä aikavälillä ilmenevä "välitön" vaikutus (TCR) ja useiden vuosikymmenten tai vuosisatojen viiveellä havaittavan tasapainoherkkyys (ECS), jolloin ilmasto on saavuttanut energiavirtojen tasapainon, eikä lämpenemistä enää CO2-tason vakiintumisen myötä tapahdu.

Kuva 1: Viime aikaisia ECS-arvioita

Selvityksen "Yliherkkää. Miten IPCC piilotti hyvät uutiset ilmaston lämpenemisestä" laatineet englantilainen ilmastotutkija Nic Lewis ja hollantilainen tiedekirjoittaja Marcel Crok ovat käyttäneet samaa materiaalia, jota hallitustenvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n, tutkijat käyttivät viimeisessä arviointiraportissaan (AR5 WG1). Lewis ja Crok päättivät julkaista selvityksensä, sillä heidän mielestään IPCC:n raportissa tutkimustieto jäi hämärän peittoon. IPCC:n WG1-työryhmässä onkin tiettävästi ollut melkoisia erimielisyyksiä noista herkkyysarvoista, ja pieneksi yllätykseksi paneeli ei suostunut julkaisemaan todennäköistä arvoa, vaikka samalla sen varmuus hiilidioksidipitoisuuden merkityksellisyydestä ilmaston lämpenemiseen kasvoi huomattavasti.

Olen seurannut aika pitkään oikean ilmastoherkkyyden - vai pitäisikö sanoa kadonneen sellaisen - metsästystä. Sen määrittäminen on monestakin syystä ollut hyvin vaikeaa, vaikka kyse on ehkä keskeisimmästä arvosta nykyisen vallitsevan ilmastokäsityksen ja sen mukaisen ilmastopolitiikan kannalta. Jos nimittäin ilmastoherkkyys on todellisuudessa esimerkiksi 4°C, on edessä melkoinen lämpeneminen haittavaikutuksineen seuraavan 100 vuoden aikana, vaikka tekisimme mitä tahansa hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseksi. Mutta jos arvo onkin 1°C, emme joutuisi minkäänlaisiin ilmaston lämpenemisestä johtuviin ongelmiin. Tällöin hyötyisimme muutoksesta.

Ilmastoherkkyyttä on yritetty selvittää viime aikoina monissa tutkimuksissa. Tulokset ovat melko vaihtelevia. Silmiinpistävää on suuri epävarmuus lähes kaikissa tutkimuspapereissa. Siksipä IPCC:kin on antanut välin 1,5 - 4,5°C alueeksi, jolta tuo arvo lopulta löytyy. Kuten kuvasta 1 näkyy, joissakin tutkimuksissa vaihteluväli on vieläkin isompi. On tietysti selvää, että kaikki kuvassa mainitut tutkimukset eivät voi olla oikeassa. Eikä ole varmaa sekään, että niistä mikään olisi oikeassa, sillä ECS:ä ei ole kyetty empiirisesti mittaamaan.

Kortin lähetyksestä ekopaaston ensimmäinen ilmastoteko

RSS-aikasarja julkaisi helmikuun lämpötilapoikkeamat. Pisin ajanjakso helmikuun lopusta menneisyyteen, joka näyttää lineaarisella trendillä mitattuna lämpenemättömyyttä, on nyt 210 kuukautta - siis 17 vuotta ja kuusi kuukautta. Tuo aika on kuusi kuukautta pidempi kuin ilmastotutkija Ben Santerin ilmoittama 17 vuoden jakso, joka riittää AGW-signaalin erottumiseen lämpötilamittausten kohinasta.

Kuvan alkuperä täällä.

Lämpenemättömyyden jaksolla on tietysti tapahtunut paljon niin ilmastopolitiikassa kuin ilmastotutkimuksessa. Ensimmäinen lämpenemisen hillitsemiseen tähdännyt kansainvälinen sopimus, Kioton pöytäkirja, on nuorempi kuin tuo jakso. Kioton pöytäkirja hyväksyttiin UNFCCC:n kolmannessa kokouksessa Kiotossa, Japanissa, 11. joulukuuta 1997. Kioton sopimuksen tarkoituksena oli hillitä hiilidioksidipäästöjä, joiden väitetään lämmittävän ilmastoa. Tosiasiassa hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut noin 10 prosentilla lämpenemättömänä aikana. En osaa sanoa, johtuuko lämpenemättömyys Kiotossa hyväksytystä paperinpalasta, mutta tuo paperi ei ole ainakaan CO2-päästöjä hillinnyt.

Euroopan Unioni on tehnyt koko lämpenemättömyyden ajan hyvin edistyksellistä ilmastopolitiikkaa. Sen eteen on uhrattu iso osa maanosan energiaintensiivisestä teollisuudesta ja miljoonia työpaikkoja. Sen seurauksena eurooppalaisten kuluttajien energialaskut ovat kasvaneet enemmän kuin koskaan ennen. Suomikin on ollut ilmastopoliittisesti aktiivinen koko EU-jäsenyytensä ajan, jona aikana globaali keskilämpötila on RSS-aikasarjan lineaarisen trendin mukaan noussut huikaisevat 0,056 astetta.

Suomen panos ilmastotalkoissa ei Kataisen hallituksen käsityksen mukaan ole riittävä, vaan meidän on ponnisteltava lisää lämpenemisen hillitsemiseksi. Tämän vuoksi hallituksemme on ajamassa EU:n jäsenmaille ensi vuosikymmenelle yksipuolisia ja kaksi kertaa isompia CO2-päästövähennystavoitteita verrattuna vuonna 2020 päättyvään tavoitejaksoon. Niistä päätetään jo tämän kevään aikaisissa EU:n huippukokouksissa. Mutta tämäkään ei riitä. Siksi hallitus haluaa säätää ilmastolain, jonka tarkoituksena on asettaa ilmaston lämpenemisen torjunta kaikkien muiden politiikkasektoreiden yläpuolelle ja niitä ohjaavaksi. Kun ilmastolain valmistelu aloitettiin pari vuotta sitten, oli globaalia lämpenemättömyyttä kestänyt vasta yli 15 vuotta. Kun laki, jota vihreitä painostusryhmiä lukuunottamatta ei kukaan muu Suomelta vaadi, mahdollisesti astuu voimaan 1.5.2015, saattaa lämpenemättömyyden jakso olla jo yli 20 vuotta pitkä.

Meret sykkivät vuodenaikojen mukaan

WUWT-blogiin säännöllisesti kirjoittava Willis Eschenbach on käsitellyt mielenkiintoisella tavalla Argo-dataa

Kuva 1. Argon toimintaperiaate

ja saanut meret sykkimään. Argo-poijuthan keräävät tietoa mm. merten lämpötilasta aina 2000 metrin syvyyteen asti. Kun noiden noin 4000 poijun yhteensä liki 140 000 vuosittaisen sukelluksen tiedot pannaan yhteen, saadaan jollain tavalla kattava käsitys eri merialueiden lämpötilasta. Argo-poijujen toimintaperiaate näkyy kuvasta 1.

Argo-järjestelmä on ollut käytössä vasta kymmenisen vuotta, ja kattavaa dataa siitä on saatu oikeastaan vasta vuodesta 2005 alkaen. Eschenbach on käyttänyt datasettiä ajalta 2005-2012, ja saanut aikaan vuodenaikojen mukaan sykkivät meret. Kuvassa 2 näkyy merialueiden pintalämpötilan kuukausittaiset arvot kahdeksan kalenterivuoden aikana.

Kuva 2

Kuvassa 3 on koko 2000 metrin päällimmäisen vesikerroksen keskilämpötila samana aikana. Huomaathan, että väriasteikko tarkoittaa hyvin erilaisia lämpötiloja verrattuna kuvaan 2.

Kuva 3