torstai 28. joulukuuta 2017

Sääshokitko turvapaikanhakijatulvan takana?

Seuraavassa tekstissä on lainattu Iltalehden juttua 26.12.2017 "Tutkimus: Ilmastonmuutos kasvattaa turvapaikanhakijoiden virtaa EU:hun - ”sääshokkien” vaikutus havaittiin selvästi". Iltalehti on
Kuva 1: Iltalehden jutun kuvitusta
löytänyt jutun BBC:n verkkosivuilta, mihin on linkki alempana. Samasta lähteestä lienee myös tämä Helsingin Sanomien artikkeli.  BBC:n lähteenä on tuoreimmassa Science-lehdessä julkaistu artikkeli "Asylum applications respond to temperature fluctuations", jonka laatijoina ovat Columbian yliopiston tohtorikoulutettava Anouch Missirian ja ilmeisesti hänen kouluttajansa Wolfram Schlenker.

Todettakoon nyt heti alkuun varoitukseksi kriittiselle lukijalle, että tuo "tutkimuspaperi" on osoitus osin hämmästyttävästä tutkimuksellisesta ammattitaidottomuudesta, mikä valitettavasti on melko tavanomaista mm. nykyisen postmodernin ympäristö- ja ilmastotutkimuksen saralla. Ja aivan yhtä tavanomaista on se, että näitä "tutkimustuloksia" kansanomaistetaan jokseenkin kritiikittömästi uutisiksi - oikeastaan valeuutisiksi -  Iltalehden ja BBC:n kaltaisissa julkaisuissa. Mutta jos varoituksesta huolimatta haluat lukea, miksi niin tämä tutkimuspaperi kuin siitä kirjoitetut jutut ovat lähinnä ilmastopoliittista propagandaa, voit jatkaa. Olen sisentänyt ja kursivoinut lainaamani Iltalehden ja BBC:n artikkelien lainaukset. Normaaliteksti niiden välissä on minun pohdiskeluani.

Iltalehti: Ilmastonmuutos lisää jo nyt turvapaikanhakijoiden määrää EU:n alueella, kertoo brittimedia BBC.
Tuore tutkimus tarkasteli 103 maan tilannetta ja tiedemiehet huomasivat, että pakolaisten määrä kasvoi lämpötilojen noustua yli 20 asteen alueilla, joilla kasvatetaan ruokaa. Tutkimuksen perusteella nimenomaan lämpötilan nousu vaikutti ihmisten tarpeeseen paeta kotiseudultaan. Lämpötilan lasku 20 asteen alapuolelle ei saanut aikaan samanlaista vaikutusta.
Vuosina 2000-2014 noin 350 000 ihmistä haki turvapaikkaa Euroopan Unionin alueelta joka vuosi. Suurin osa hakijoista tuli Afganistanin ja Irakin kaltaisilta alueilta.
Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin niin sanottujen "sääshokkien" vaikutusta turvapaikanhakijoiden määrään. Tulosten perusteella EU:n alueelle pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrällä ja maissia kasvattavien maiden, kuten Pakistanin, keskilämpötiloilla on selkeä yhteys.
Asiallinen tutkimushypoteesi siis menisi jotenkin näin:
  1. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat vaikuttavammat tai yhä useammin esiintyvät sääshokit vaikuttavat maatalouteen pienentämällä satoja.
  2. Pienentyneet sadot ja sääshokkien stressi aiheuttavat levottomuuksia paikallisissa yhdyskunnissa.
  3. Levottomuudet ajavat osan väestöstä etsimään turvaa EU-maista.
  4. Jos em. kytkennät ovat totta, pitäisi sääshokkien näkyä selvinä uusina poikkeamina säätilastoissa, niillä pitäisi olla vaikutus maatalouden tuotantotilastoihin ja näiden pitäisi jollain viiveellä näkyä kasvaneina turvapaikanhakijoiden määrinä.
  5. Sääshokkien ja maastalähdön syy-yhteys todistetaan sulkemalla muut jälkimmäiseen vaikuttavat tekijät pois.
Selvä juttu. Tutkijat ovat maininneet toimittajille hyvinä esimerkkeinä Afganistanin sekä Pakistanin ja jälkimmäisen yhteydessä maissin. Katsotaan ensin säätilastoista, miten Afganistanin keskilämpötila on tutkijoiden tarkastelukaudella vaihdellut (em. hypoteesin kohta 1). Hain yhdestä maailman arvostetuimmasta sääaikasarjasta, HadCRUT4:stä, Afganistanin alueen kuukausikeskilämpötilapoikkeamat ja laskin niistä talviajan ja kasvukauden keskilämpötilojen muutoksen kuvaajan alla olevaan kuvaan 2.

Kuva 2

Kuvasta näkyy, että Afganistanin eri vuodenaikojen lämpötilat ovat vähän vuosittain vaihdelleet lyhyehkönä tutkimusajankohtana. Talvilänpötilojen ääripäiden ero on 4,4 astetta ja kevään, kesän ja syksyn keskimääräinen satokausien aikainen lämpötilaero on vain 1,5 astetta. Ei siis mitään normaalista vuosittaisesta vaihtelusta poikkeavaa. Vuosiarvojen lineaariset trendikuvaajat sojottavat vaakasuoraan talvisarjaa lukuunottamatta, joten ilmastollinen muutos on ollut olematonta. Jo tämän kuvaajasarjan perusteella on selvää, että Afganistanin lämpötiloissa ei vuosina 2000 - 2014 tapahtunut mitään keskimääräisestä suuresti poikkeavaa. HadCRUTin hilapisteiden mittaus- ja laskentavirheet sekä muut epävarmuustekijät huomioiden emme voi sanoa, että Afganistan olisi tuon jakson aikana lämmennyt tai viilentynyt edes talvien osalta yhtään. Sääshokeista ei näy merkkejä kuvaajissa.
Iltalehti: Tutkijat uskovat, että korkeammat lämpötilat pienentävät satoja, vahingoittavat maan bruttokansantuotetta ja lisäävät aggressiivista käytöstä.
Kun Afganistanin lämpötila ei noussut tutkimusaikana, ei satojen pieneneminen voi silloin tietenkään johtua korkeammista lämpötiloista. Mutta katsotaan seuraavaksi maan viljasatoja tutkimusaikana. Hain satotiedot FAO:n tilastoista kuvaan 3.

Kuva 3: Afganistanin vuosittainen viljasato ja väestömäärä FAO:n mukaan

Kappas vaan! Afganistanin vuosittainen viljasato (punainen kuvaaja, vasemmanpuoleinen akseli) näyttää yli kolminkertaistuneen tutkimuksen 15 vuoden aikana. Minä en oikein ymmärrä, miten tutkijat Missirian ja Schlenker ovat saaneet Afganistanin kasvaneen sadon pienenemään olemattoman lämpenemisen perusteella. Ehkä he ovat postmodernien tutkimustapojen mukaisesti tehneet ihan omat virtuaaliset aikasarjansa, joissa lämpötilat todellisuudesta välittämättä nousevat ja sadot pienenevät?

Laskeskelin, että kun vuonna 2000 noin 20 miljoonalle afgaanille jäi vuoden sadosta viljaa (tasaisesti jaettuna) hieman vajaat 100 kiloa per henkilö, jäi sitä vuonna 2014 reilut 200 kiloa. Väestönkasvusta huolimatta viljasato per capita on siis kasvanut. Voisiko turvapaikkaa EU-maista hakevien afgaanien määrän kasvu johtua siitä, että nyt on antaa nuorille miehille matkaeväät mukaan pitkälle matkalle? Lopputulemana Afganistan-tarkastelusta väittäisin, että tutkijoiden hypoteesin kaksi ensimmäistä kohtaa eivät toteutuneet, jolloin hypoteesi kaatui jo alkumetreillä.


perjantai 8. joulukuuta 2017

Vihreä tyrannia

Kirjoittaja professori Antero Järvinen

Britti Rupert Darwall on kirjoittanut ajatuksia herättävän ympäristö- ja ilmastokirjan Green Tyranny
Rupert Darwall on analysoinut monille tahoille strategioita ja
politiikkaa. Hänen kirjojaan on saatavilla mm. Amazonilta.
(”Vihreä tyrannia”; Encounter Books, 334 sivua). Esittelen kirjan lyhyesti, koska epäilen, että sitä ei tulla koskaan suomentamaan eikä juuri noteeraamaan mediassa. Kirjan luettuaan jokainen voi arvioida sen itse. Neljä vuotta aikaisemmin sama mies kirjoitti ilmastonlämpenemisen historian (The Age of Global Warming. A History; 2013). Uusi, hyvin dokumentoitu kirja käsittelee 24 luvussa samaa aihepiiriä, mutta nyt pääkohteena on Eurooppa, meitä kiinnostavasti erityisesti Ruotsi ja Saksa. Kirjoituksen aihepiiriin liittyvä kuvitus on kirjoittajan ja osin Ilmastorealismin ylläpitäjän valitsemaa.

Saksa


Darwall kertaa aikaisemmin eri yhteyksissä esillä olleet vihreän liikkeen Kansallissosialistisen Saksan aatemaailmassa olevat juuret, mihin kirjan alaotsikkokin (Exposing the Totalitarian Roots of the Climate Industrial Complex) viittaa. Sekä natsismi, joka sekin juurtui maailman tieteellisimpään yhteiskuntaan, että 1970-luvulla syntynyt vihreä liike vastustavat valistusajan kehitysaatetta. Toista maailmansotaa edeltävästä Saksasta on peräisin muun muassa uusiutuvan energian suosiminen. Natsit olivat vihreiden tavoin yltiöoptimistisia tuulienergian suhteen. Kruppin tehdas suunnitteli jopa 540 metriä korkeita tuulimyllyjä. Vuonna 1932 kansallissosialistinen energiapolitiikka väitti, että tuulimyllyt toisivat miljoonille saksalaisille työtä, nykyisen kielenkäytön kaltaisia alkemistisia ”vihreitä” työpaikkoja. Autot käyttäisivät kotimaista biopolttoainetta, ihmiset söisivät kasviksia jne. Himmler ja Goebbels edustivat Kansallissosialistisen puolueen vasenta laitaa. Himmler rakennutti Dachaun keskitysleirille suuria kasvihuoneita, joiden homeopaattisesti ja orgaanisesti viljeltyjen tuotteiden vaikutuksia testattiin vangeilla.
Green Tyranny -kirjan kansikuva

Äärioikeistolaisten lisäksi Vihreät ovat vetäneet puoleensa äärivasemmistolaisia. Sodan aikana Yhdysvalloissa maanpaossa olleet Frankfurtin koulukunnan vasemmistolaiset Herbert Marcusen johdolla palasivat kotimaahansa kera kehittämänsä marxilaisen, antidemokraattisen ympäristöaatteen, opin, joka omaksuttiin laajasti myös amerikkalaisissa yliopistoissa. Eräs herätyksen saaneista oli Saksan tuleva ulkoministeri ja Vihreiden keulakuva, militantin Revolutionärer Kampf -ryhmän johtaja Joschka Fischer. Länsi-Euroopassa hullu vuosi 1968 huipentui mellakointiin. Saksassa jotkut frankfurtilaiset, jotka kouluttautuivat Palestiinassa terroristeiksi, alkoivat natsityyliin murhata kapitalisteja ja juutalaisia.

Kun Euroopan vihreän liikkeen äiti Saksan Vihreät perustettiin 1980, mukana oli useita entisiä kansallissosialisteja. Aurinko, swastika eli hakaristi, oli 1940-luvun Saksassa tärkeä uusiutuvan energian symboli. Vihreän puolueen ensimmäisen logon, auringonkukan, suunnitteli natsi Joseph Beuys. Amerikan ympäristöliike keskittyi hyönteismyrkkyjen kieltämiseen (mm. Rachel Carsonin kirja ”Äänetön kevät”, 1962) samaan aikaan, kun Ruotsi otti hampaisiinsa hiilen, yleisimmin käytössä olevan energianlähteen, ja teki happosateista maailman tärkeimmän ympäristöongelman.

Kaksi kenraaliharjoitusta 


Happosateet ja niiden ”aiheuttamat” metsäkuolemat sekä kylmänsodan aikainen kauhukuva
”Ydintalvi aiheuttaa maailmanlopun. –
Ilmastonlämpeneminen aiheuttaa maailmanlopun.”
maailmanlaajuisesta ydintalvesta, ydinsodan aiheuttamasta jääkaudesta, olivat kenraaliharjoituksia, joilla vietiin läpi niitäkin massiivisempi teollistuneen kapitalistisen yhteiskunnan ”aiheuttama” kauhukuva, katastrofaalinen ilmaston lämpeneminen fossiilisten polttoaineiden käytön vuoksi. Näistä kolmesta ympäristöpelottelusta kaksi, happosateet ja ilmastonlämpeneminen, sai alkunsa Ruotsissa ja kolmas, ydintalvi, levitettiin Moskovasta Tukholmaan. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa (ETYK) Helsingissä 1975 Neuvostoliitto käytti ympäristöpropagandaa strategisesti hyväkseen, kun Leonid Brezhnev yritti viedä lännen huomion ihmisoikeuskysymyksistä ympäristökysymyksiin.

Sosiaalidemokraateilla Olof Palmen johdolla oli pakottava tarve mobilisoida ympäristöliike kylmän sodan poliittiseksi työkaluksi kapitalistisen ja kommunistisen leirin välisessä kilpailussa, joka päättyi vasta Neuvostoliiton lakkauttamiseen 18.12.1991. Ruotsin puolueettomuus oli sumutusta, sillä kylmän sodan alkuvuosista lähtien Ruotsilla oli salainen sotilaallinen liittosuhde Washingtonin kanssa. Neuvostoliitto tiesi suhteesta, mutta Ruotsin kansa ei. Palme, nuoruudessaan kiihkeä antikommunisti, pelasi vaarallista suurvaltapeliä elämänsä loppuun asti. Darwall esittää suurlähettiläs Bo Theutenbergin päiväkirjaan nojaten ajatuksen, että joku lopulta kyllästyi kaksinaamaisuuteen Sveavägenillä 28. helmikuuta 1986.

Palmen ystävä ja tieteellinen neuvonantaja Bert Bolin kunnostautui pelottelemalla happosateiden aiheuttamilla maailmanlaajuisilla metsäkuolemilla. Myöhemmin hän oli keskeisessä roolissa ilmastonlämpenemispropagandan käynnistämisessä, minkä vuoksi hänet valittiin hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC, 1988) ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. UNEP, Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma, oli sekin Palmen poikien temmellyskenttää. Ruotsista happosadehysteria levisi Saksaan ja uudelle mantereelle. Happosade oli prototyyppi, joka sisälsi ilmastonlämpenemisen ainekset: huolestuneet tiedeihmiset, hyvää tarkoittavat kansalaisliikkeet, sinisilmäiset poliitikot ja sensaatiohakuisen median. Vihan kohde oli sama: fossiiliset polttoaineet, erityisesti hiili. Merkittävä ero oli se, että happosadekatastrofista puhuttiin preesensissä, mutta ilmastonlämpenemisestä puhutaan futuurissa. Lämpenemisen uhkakuvia muutetaan juoksussa ja niiden toteutumisaikataulua siirretään yhä kauemmaksi. Vain ilmastotieteessä tämä on mahdollista.

Kommentti kirjan ulkopuolelta: Suomessa oli 1980-luvun alussa useita kylmiä kesiä, jolloin männyt
Happosadehysterian uhkia
sarjakuvataiteilijan kuvaamana
ruskettuivat pahasti. Media tarttui aiheeseen ja sai puolelleen joitakin tutkijoita kuten Erkki Lähteen ja Satu Huttusen. Professorinstatus antoi uskottavuutta väitteille ilmansaasteiden aiheuttamista tuhoista. Rahaa ja valtaa virtasi metsävaurioprojekteihin. Melko pian happosateet kuitenkin haudattiin tiedepiireissä kaikessa hiljaisuudessa niin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Ruotsissa kuin Suomessa, kun tosiasiat eivät tukeneetkaan niitä metsäkuolemien syntipukkina. Suomessakin oli pieni joukko tutkijoita, kuten Metsäntutkimuslaitoksen Risto Jalkanen, jotka ymmärsivät, että ilmiön taustalla olivat poikkeuksellisen sateiset ja kylmät kesät, jotka edistivät puita kiusaavan surmakkasienen kasvua ja siten versosurman leviämistä.

Toisinajattelevat tutkijat kuten norjalainen geologi Ivan Rosenqvist 1984 buuattiin ulos tieteellisistä konferensseista. Yhdysvaltalainen ympäristötieteilijä Fred Singer aiheutti pahennusta sanoessaan, että miljoonan dollarin metsäongelmaa ollaan torjumassa miljardin dollarin ratkaisuilla. Media ei kuitenkaan halunnut kuunnella, että luonto oli itse aiheuttanut tuhonsa, vaan piti viimeiseen asti kiinni ihmissaasteteoriasta. Päät kääntyivät vasta, kun puut olivat karistaneet sienet hartioiltaan ja kasvoivat yhtä vihreinä kuin ennen kohua. Happosadetuho muuttui hetkessä ympäristöskandaalista vaietuksi tiedeskandaaliksi. Vannoutuneita poliittisia ekomatkaajia se ei haitannut, koska he etsivät aina edestään seuraavaa katastrofia katsomatta taakseen toteutuiko edellinen uhkakuva vai ei.

Ruotsin ympäristöministeri Birgitta Dahl, joka puolusti muun muassa Pol Potin ja punaisten kmerien kansanmurhahallitusta Kambodžassa, hyökkäsi Margaret Thatcherin ”likaisen” Englannin kimppuun ja lapioi ruotsalaista rahaa sikäläiselle ympäristöjärjestölle (Friends of the Earth). Ruotsin hallitus perusti Lontooseen vuonna 1982 jopa happosadesihteeristön (The Secretariat against Acid Rain), jonka kautta se pesi järjestöille 15 miljoonaa kruunua vuosittain. Britit valittiin kohteeksi, vaikka Itä-Saksan ja Puolan päästöt olivat kymmenen kertaa Englantia suuremmat.


keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Blogisti debatoimassa professori Atte Korholan kanssa ilmastonmuutoksesta Radio Deilla

Sain eilen 3.10.2017 iltapäivällä puhelinsoiton Radio Dein toimittajalta. Hän selitti aluksi, mistä oli saanut yhteystietoni, ja sitten esitti melkoisen määrän ilmastonmuutosaiheisia kysymyksiä, joihin vastailin lounaani valmistelun ohessa. Puhelun lopuksi toimittaja esitti kutsun tänään (4.10.) aamulla suorana lähetettävään Dein ohjelmaan, Viikon debattiin, jossa aiheena olisi ilmastonmuutos. 

Kun kyselin, kenen kanssa pitäisi debatoida, toimittaja ehdotti jotakuta vihreää poliitikkoa. Minä annoin ymmärtää, etten ole kiinnostunut jankuttamisesta henkilöiden kanssa, joiden suhtautuminen aiheeseen usein on herkän uskonnollinen ja vähemmän faktoihin pureutuva. Taisin vihjata, että keskustelisin mieluummin jonkun edes vähän asiaan perehtyneen kanssa. No, parin tunnin kuluttua tuli tieto, että Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola olisi käytettävissä lähetykseen, ja minä myös sitten lupauduin.

Aamuinen kokemus oli minulle avartava, sillä en ole muutamaa kauan sitten tehtyä haastattelua lukuun ottamatta joutunut juoksemaan mediastudioissa ja varsinkaan suorissa lähetyksissä. Jätän kokemukseni muun kommentoinnin pääosin niille lukijoille, jotka jaksavat tuon pitkän lähetyksen kuunnella. Olen blogin kautta sitä kuuntelevia palkinnut leikkaamalla pari pitkähköä radiomainosjaksoa pois.

Olen käynyt kuuntelemassa muutamia professori Korholan luentoja, nähnyt häntä joissakin debateissa sekä kuullut ja lukenut hänen käsityksistään valtamediasta. Muutaman Korholan tutkimuspaperinkin olen lukenut. En kuitenkaan tunne Korholaa, eikä hänellä liene ollut mitään käsitystä minusta. Ehkä siksi hän suostuikin debattiin? Suostuisiko toista kertaa? Ehkäpä, sillä ei tuo debatti mennyt ainakaan kammoamani jankkaamisen puolelle tai ollut muutenkaan epäkorrektia. Mutta sanon kuitenkin yhden asian, joka särähti korvaani pariin kertaan.

Professori Korhola luonnehti minua pariin otteeseen ehkä hiukan vähättelevästi kansalaistieteilijäksi ja osittaistotuuden siementäjäksi. Vaikka Korholan ilmaukset eivät sinänsä olleet loukkaavia, niitä voi kutsua ad hominem -argumentoinniksi, jota minun opiskeluaikanani korkeakouluissa – ja myöhemmin myös työelämässä – opetettiin välttämään. Sen käyttämisestä kun voi kuulijoille jäädä epäilys, että asia-argumentit ovat loppumassa.


lauantai 12. elokuuta 2017

Luciferia etsimässä säädatasta

Helsingin Sanomat julkaisi 7.8.2017 jutun otsikolla ” Yli 40 asteen lämpötiloista kärsivä Välimeri on ilmastonmuutoksen ”murheenkryyni”, joka näyttää lämpenevän muita alueita enemmän, sanoo asiantuntija – mutta miksi lämpö kiertää Suomen?”.  Seuraavassa muutamia otteita tuosta jutusta ja tuttuun tyyliin myös blogistin kommentteja.

HS:n kuvitusta: Miehet uivat suihkulähteessä Unkarin pää-
kaupungissa  Budapestissa viime viikolla. Tällä viikolla kylpylä-
kaupunkiin on luvattu 35 astetta lämmintä.
(KUVA: LASZLO BALOGH / REUTERS)
ETELÄ-EUROOPPAA viime päivinä koetellut raju helleaalto on nostanut lämpötilat paikoitellen yli 40 asteeseen. Tukalissa lämpötiloissa on hikoiltu Portugalista Turkkiin ulottuvalla vyöhykkeellä.

Aivan! Heinäkuun loppu ja elokuun alkupuoli ovat ihan vanhastaan lämpimintä aikaa kaikkialla Euroopassa. Helleaallot ovat tyypillisiä tälle vuodenajalle. Yli 40 asteen korkeimmat päivälämpötilat kuuluvat niin ikään normaaliin ilmastoon Välimeren tuntumassa. Korkein varjossa mittaamani ilmanlämpötila oli 44 astetta eräällä työmatkalla Kaakkois-Turkissa elokuussa 2007. Kun parin tunnin ulkoilmareissulta pääsi takaisin ilmastoituun autoon, jonka sisälämpötila ei laskenut täysillä toimivasta ilmastoinnista huolimatta 32 astetta alemmas, tuntui kuin olisi hypännyt kylmävarastoon.

Viikonloppuna kuolemantapauksista on raportoitu ainakin Italiassa, Romaniassa ja Puolassa, kertoi uutistoimisto Reuters. ”On selvää, että Luciferin takia on kuollut suuri määrä jo valmiiksi sairaita ihmisiä”, kertoo Maailman ilmatieteenjärjestön pääsihteeri Petteri Taalas. Hellekuolemat johtuvat korkeiden lämpötilojen lisäksi esimerkiksi onnettomuuksista. Lisäksi korkeat lämpötilat ovat vaaraksi ihmisille, joilla on esimerkiksi sydän-, verenkiertoelin- tai hengityselinsairauksia.

Kyllähän se on totta, että altistavan helteen vaikutukset voivat sammuttaa jo viimeisillään ja heikosti lepattavan elämän liekin. Mutta tutkimusten mukaan kylmyys on kuitenkin 3 – 20 kertaa hurjempi tappaja. Minä en nyt tässä bloggauksessa lähde kiistelemään Petteri Taalaksen kanssa tuosta asiasta. Keskityn muuhun, mutta jos lukija haluaa tutustua tutkittuun tietoon asiasta, tarjoan tätä ja tätä kirjoitusta.

PÄÄSYYLLINEN helleaaltoon on Taalaksen mukaan ilmastonmuutos. Luciferia muistuttavia helleaaltoja on koettu Euroopassa aiemminkin. Vuonna 2010 Suomi sai kokea osan Venäjää piinanneesta helleaallosta, joka aiheutti esimerkiksi lukuisia maastopaloja ja arviolta noin 50 000 ihmisen ennenaikaisen kuoleman. Vuonna 2003 Keski-Eurooppaa ja etenkin Ranskaa kiusannut helle tappoi arviolta noin 70 000 ihmistä. ”Ilmastonmuutoksen kannalta etenkin Välimeren alue on murheenkryyni. Se näyttää lämpenevän muita alueita enemmän, minkä lisäksi sademäärät ovat laskussa, mikä aiheuttaa kuivuusongelmia”, Taalas sanoo.


Selvä! Jos nyt ymmärrän oikein, Taalas tarkoittaa, että ennen viimeaikojen ilmastonmuutosta tällaisia helleaaltoja ei ollut tai ainakin ne olivat lievempiä. Tutkitaanpa Euroopan säädataa, jota meillä ei valitettavasti ole mitattuna nykyaikaisin instrumentein kovin pitkältä ajalta.

Kuva 2
Hain ECA&D-säätietokannasta seitsemän viereisessä kartassa (kuva 2) näkyvän sääaseman päivittäiset lämpötila- ja sadantatiedot, joista työstin alla olevat graafit. Tarkoitukseni oli vastata seuraaviin kysymyksiin:
1.       Ovatko kesän hellepäivät (lämpötila > 25 astetta C) lisääntyneet? 
2.       Ovatko hellejaksojen pituudet kasvaneet? Tällä on hyvin suuri merkitys, sillä tutkimusten mukaan vasta yli kolme päivää kestävillä hellejaksoilla näyttää olevan vaikutusta ihmisten kuolleisuuteen.
3.       Onko helteiden kovuus kasvanut? Tätä koetin selvittää laskemalla kesän korkeimman lämpötilan kehitystä.
4.       Onko kesäisessä sadannassa tapahtunut vähenemistä, kuten Taalas väittää?
Jostain syystä Petteri Taalas unohti vakiosanomastaan viestin, jonka mukaan sademäärät ovat laskeneet, mutta rankkasateiden määrä on kasvanut. Viidentenä asiana selvitin vielä tuon asian.

Ongelmallista on tosiaan se, että helposti on saatavilla vain vähän pitkäaikaista ja katkeamatonta säätietoa. Valitsin nuo sääasemat em. kriteerien perusteella. Parhaimmillaan niiden tiedot ulottuvat 1800-luvun lopulle ja huonoimmillaan 1920-luvun alkuun. Joka tapauksessa kaikkien käyttämieni sääasemien tiedot ulottuvat useita vuosikymmeniä 1960-luvun taakse, mitä monet pitävät rajana ihmisperäisen ilmastovaikutuksen dominanssille.

No, lähdetään katsomaan sääasemien dataa. Sitä ennen kuitenkin muutama tärkeä ilmoitus datan lukijalle: Ensiksikin olen laskenut kaikki graafit 10 vuoden liukuvalla keskiarvolla saadakseni ilmastollisen muutoksen esiin. Siis jokainen kuvaajan arvopiste kertoo pystyakselin muuttujan keskiarvon vaaka-akselin vuotta edeltäneiltä 10 vuodelta. Esimerkiksi kuvassa 3 olevan kuvaajan ensimmäinen piste (1913) kertoo, että Los Llanosin mittaamien kesäkuukausien hellepäivien määrän keskiarvo vuosina 1904 – 1913 oli 79,5.

Olen nuo graafien pystyakselit mitoittanut neljän standardipoikkeaman mukaisesti. Se siis tarkoittaa, että 95 % vuosittaisista mittaustuloksista mahtuisi graafiin. Kun nyt katsot noita 10 vuoden liukuvia keskiarvoja, näet, josko jokin niistä pyrkii graafialueen ulkopuolelle. Silloinhan olisi kyse todella merkittävästä muutoksesta. Jos graafit pysyvät keskialueella, osoittaisivat myös tilastolliset testit lähinnä satunnaisvaihtelua – siis kohinaa, jolloin suureen huoleen ei ole aihetta.

1. Iberian niemimaa, Los Llanos (Espanja) (Kuva 3)

Kuvan vasemman yläkulman graafin pisteviiva, joka esittää varsinaisen kuvaajan lineaarista trendiä, osoittaa kesäkuukausien hellepäivien määrän nousua 1900-luvun alun keskimääräisestä noin 80:stä 2000-luvun alun 85:een. Toisaalta kuvaaja näyttää tuon tason saavutetun jo 1940-luvulla ensimmäisen kerran. Selvä muutos näkyy myös hellejaksojen pituudessa (keskimmäinen graafi ylhäällä). Kesän pisin hellejakso siis näyttäisi kestävän nykyisin 10 päivää pidempään kuin 100 vuotta sitten.

Kuva 3

Lineaarinen trendi oikean yläkulman graafissa kertoo niin ikään kesien korkeimman lämpötilan noususta noin asteella, mutta varsinaisesta kuvaajasta näemme, että maksimilämpötiloilla mitattuna Los Llanosin keskimäärin kuumimmat kesälämpötilat mitattiin 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa. Itse asiassa Los Llanosin lämpötilaennätys on vuodelta 1901 oleva +45 astetta. Mutta nuo yksittäiset mittaukset ovat säätä, eivätkä kuvaa ilmastoa siten kuin vähintään 10 vuoden mittausten keskiarvot. Vuosien 1904-1913 maksimilämpötilojen keskiarvo on kuitenkin korkeampi kuin vuosien 2007-2016. Lineaarinen trendi siis viittaa siihen, että alueen kesät ovat nykyisin keskimäärin vähän lämpimämpiä kuin 1900-luvulla, mutta mitään ennennäkemätöntä ei Los Llanosin säähistoriassa ole viime aikoina nähty lämpötilojen osalta.

Sain Los Llanosia paremmat (=kattavammat) sadantatiedot Dorecan sääasemalta (alemmat graafit). Vasemmanpuoleisen graafin mukaan kesäsateet ovat hieman vähentyneet viimeisen 100 vuoden aikana. Ehkä Taalas onkin oikeassa, sillä kyllä Los Llanos ja Doreca vähän sen suuntaisesta todistavat? Toisaalta Dorecan aseman tietojen mukaan Taalaksen usein esittämä väite rankkasateiden yleistymisestä ei sen osalta pidä paikkaansa (oikeanpuoleinen graafi).

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ilmastopakolaisuus MTV3:n uutisissa ja todellisuudessa


Kun tämä ilmastonmuutoksen ja pakolaisuuden yhdistäminen näyttää käyvän yhä yleisemmäksi, tarkistetaan muutamia faktoja maikkarin jutun pohjalta. Olen alla olevaan tekstiin jättänyt suoria lainauksia jutusta (sisennettynä ja kursivoituna). Omat kommenttini ovat normaalitekstillä.
Jos ilmastonmuutosta ei pystytä torjumaan tehokkaasti, ympäristötuhojen vuoksi kotinsa jättäviä ihmisiä voi pian olla kymmenien miljoonien sijaan satoja miljoonia. YK:n pakolaisjärjestön arvion mukaan vuosina 2008–2015 ympäristösyistä pakenevia oli jo yli 26 miljoonaa.
Kuvassa 1 oleva Hermann Josef Hackin teos
 World Climate Refugee Camp Hannoverissa
 esitti 600 pientä ilmastopakolaisten telttaa.
Maikkarin toimittaja yhdistää heti jutun ingressissä pakolaisuuden, ympäristön muuttumisen ja ilmastonmuutoksen. Maailmassa on kyllä aiemmilta kotiseuduiltaan ympäristöllisistä syistä - mm. maanjäristyksen, kuivuuden, hirmumyrskyjen aiheuttamien tulvien jne. - muualle muuttaneita ihmisiä. Monilla alueilla tavanomaisin syy muuttaa pois johtuu siitä, että kotiseudulta ei enää löydy elantoa rajusti viime vuosikymmeninä kasvaneelle väkimäärälle.

Näistä syistä muuttaneita voi olla enemmänkin kuin UNHCR:n arvioimat 26 miljoonaa, mutta pakolaisiksi heitä ei silti määritellä. Useimpien kohdalla kyse ei ole edes pakomatkasta, eikä se kenenkään kohdalla liene paljon puhuttu ilmastonmuutos. Muistammehan, että sää on aina kyennyt tuomaan tulvia, kuivuutta tai muita ihmisille vaikeita ilmiöitä. Niihin ei sään muutosta tarvita, sillä maailman joissakin osissa ne ovat samalla tavalla normaaleja asioita kuin hyttyset Suomen kesässä.
Valtaosa heistä liikkui kotimaansa sisällä tai lähialueilla, enimmäkseen Aasiassa, mutta hiljalleen pakomatkat alkavat ulottua kauemmas.
– Todennäköistä on, että alamme ennen pitkää myös Suomessa nähdä pakolaisten joukossa ihmisiä, joiden voidaan sanoa olevan ilmastopakolaisia, Suomen pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoo. Hän lisää, että on hankala arvioida, monenko vuoden päästä ilmastopakolaiset saapuvat.
Hmm... Yritin etsiä uutisia ilmastopakolaisista, mutta en kuvaa 1 vakuuttavampaa tulosta netistä löytänyt. Eikä taiteilija Hackin työ vakuuttanut. Vaikuttaakin siltä, että ainuttakaan ilmastonmuutoksesta johtuvaa ilmastopakolaista ei ole maailmalta tavattu. Myöskään sään vaihtelun seurauksena muuttavia ei määritellä pakolaisiksi kansainvälisessä tai kansallisissa lainsäädännöissä. Ilmastopakolaisuus näkyy oikeastaan vain pakolaisuudella leipänsä tekevien järjestöjen, kuten Suomen pakolaisavun, myynninedistämispuheissa ja ilmastonmuutoksen politisoineiden tahojen unelmissa.
– Kansainvälisen yhteisön teot ilmastonmuutoksen hidastamiseksi vaikuttavat olennaisesti siihen, laskemmeko tulevina vuosikymmeninä ilmastopakolaisten määrää sadoissa miljoonissa.
Kuva 2: Englannin kuningas Knut manaamassa
vuoroveden nousun loppua 1000-luvun alussa
Olen eri mieltä toiminnanjohtaja Lehtisen väittämästä monestakin syystä. Ensinnäkään ei ole vakuuttavaa tieteellistä näyttöä siitä, että ilmastonmuutos olisi vaikuttanut pakolaisuuteen. Pakolaisuus on muutenkin juurisyiltään niin monitahoinen asia, että sen ymmärtämiseksi eivät riitä Lehtisen väittämän kaltaiset perusteettomat pelkistykset. Toiseksi ei ole empiiristä näyttöä siitäkään, että kansainvälinen yhteisö kykenisi säähämme vaikuttamaan. Sen sijaan on paljon historiallista näyttöä alkaen jo muinaisista imperiumeista siitä, että edes maailman mahtavimmat eivät ole kyenneet säähän vaikuttamaan (Kuva 2). Tosin jännittyneenä seuraan mittaustuloksista, josko USA:n presidentti Obaman lupaama merenpinnan nousun hidastuminen olisi todellisuutta. Vielä en ole siitä näyttöä saanut.

Ainoa keino lisätä ilmastopakolaisuutta nykyiseltä nollatasolta olisi se, että pakolaisuuden käsitettä muutettaisiin. Siihen pitäisi sisällyttää määritelmä, jonka mukaan lähes mikä tahansa kovempi sääilmiö oikeuttaisi pakolaisasemaan. Tähän nämä leipänsä pakolaisuudesta tienaavat tahot ymmärrettävästi pyrkivätkin - markkinat pitää saada laajemmiksi.
Vielä ilmastopakolaisuuteen ei ole Suomessa juuri varauduttu. Esimerkiksi Maahanmuuttovirastolla ei ole erillistä ohjeistusta ilmastopakolaisuuteen liittyvien oleskelulupahakemusten käsittelyyn – eikä sellaisia hakemuksia ole toistaiseksi vastaanotettukaan. Luonnonkatastrofien heikentämät asuinolosuhteet on voitu mainita hakemuksissa muiden syiden joukossa, kertoo turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä.
Kuva 3: MTV3:n jutun kuvituskuvassa esitetään Etiopian
kuivuusalueiden asukkaiden evakuointia vuonna 1983.
Ilmastopakolaisuudesta on kyllä virastossa keskusteltu.
– Somalian osalta päivitimme vastikään hakemusten käsittelyohjeita, ja niissä otetaan huomioon kuivuus, josta maassa on kärsitty.
Johtaja Juha Similälle tiedoksi se, että ajoittainen kuivuus on normaali ja Afrikan sarven alueen ilmastoon kuuluva sääilmiö. Maailmassa on aika paljon muitakin alueita, joissa on jo vuosimiljoonien ajan kärvistelty joko kuivuuden, ylenpalttisten sateiden, kylmyyden, kuumuuden, lumisuuden tai muun ajoittain ikävän sääilmiön kanssa.
Suomi noudattaa kansainvälisiä pakolaissopimuksia, jotka puhuvat vainon kohteeksi joutumisesta. Vainolla on oltava tekijä, esimerkiksi maan viranomainen tai valtaa pitävä terroristijärjestö. Ilmastonmuutos ei itsessään kelpaa tekijäksi.
– Kansainväliset sopimukset eivät tunnista ilmastopakolaisuuden määritelmää, Lehtinen toteaa.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pohjoisen ilmastokatastrofista luonnon näkemänä, osa 2

Tämä on jälkimmäinen osa kaksiosaista bloggausta, joka esittelee otteita  kirjoituksesta ”Havaintoja pohjoisen luonnon luonnollisesta vaihtelusta”. Suosittelen aloittamaan lukemisen ensimmäisestä osasta, jonka löydät täältä.

Palautan mieleen ensimmäisessä bloggauksessa esittämäni kysymykset, joihin professori Järvisen kirjoituksen otteita kannattaa peilata:
  1. Millainen on pohjoisen ilmaston luonnollinen vaihtelun voimakkuus tai vaihteluväli? Onko viime aikojen ilmastollinen kehitys jotenkin ennenkuulumatonta tämän valossa?
  2. Missä vaiheessa muutos on niin suurta ja/tai nopeaa, että siitä tulisi huolestua ja ihmisen olisi syytä miettiä, voiko asiaan vaikuttaa?
Sitten suoraan Järvisen tekstiin:

Yksi luku on omistettu arktiselle jäälle.

Vuosisatoja ja - tuhansia kattava jääanalyysi ei osoita nykyisen jääalan olevan poikkeuksellisen pieni. Islannin vesillä ajelehtivan jään määrästä on tietoa jo 1200 vuoden ajalta. Esimerkiksi keskiajan lämpökaudella ajelehtivaa jäätä ei ollut lainkaan.

Islannin jäätiköt olivat paljon pienemmät vuosina 870 - 1264 kuin 1300 - 1930. Jäätiköiden sulaminen 1900-luvulla paljasti 600 vuotta jään alla olleet keskiaikaisten maanviljelijöiden viljelmät. Viikinkien 300 maatilalla viljeltiin ohraa ja kasvatettiin suuret määrät karjaa. Keskiajan lämpökautta lyhyempi niukkajäinen jakso osui 1930-luvulle. Esimerkiksi elokuussa vuonna 1938 oli yhtä vähän jäätä kuin nykyisin elokuussa (kuva 5).

Kuva 5
Suurin osa viimeaikaisesta merijään sulamisesta tapahtui vuosien 1995 - 2003 välillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana arktisen jään laskeva trendi näyttää tasoittuneen.

Pohjoisilla merillä (Grönlanti, Islanti, Norja, Barentsinmeri ja Karanmeri) jään laajuus on pienentynyt noin kolmasosan 135 vuodessa (1864 - 1998). Noin puolet tästä sulamisesta tapahtui jo 1860 - 1900 ennen kuin arktinen alue alkoi lämmetä. Viimeaikainen jääkato on ollut samanlaista kuin 1800- luvulla.

Pohjoiseen virtaavan lämpimän pintaveden lämpötila on noussut noin asteen pikkujääkauden, Euroopassa vallinneen normaalia kylmemmän ajanjakson (noin 1450 - 1850), päättymisestä, mikä selittää suurimman osan merijään sulamisesta vuoden 1860 jälkeen. Suurimman osan viimeisestä 9000 vuodesta arktinen merijää on ollut suppeampi kuin nykyisin. Minimi saavutettiin 8500 - 6000 vuotta sitten, jolloin ympärivuotisen merijään raja oli Grönlannin rannikolla noin tuhat kilometriä nykyistä pohjoisempana. Jään määrä on kasvanut myös viimeisten satojen vuosien aikana. IPCC:n (2013) mukaan arktisen alueen lämpötila oli 1930-luvulla yhtä lämmin kuin 1990- ja 2000-luvuilla.

Viime vuosisadan voimakkain lämpeneminen arktisella alueella tapahtui 1930- ja 1940-luvulla, jolloin ilmakuvien perusteella laskettu ajojään määrä väheni Venäjällä miljoonalla neliökilometrillä. Scherhag (1931) esitti käsitteen “arktinen lämpeneminen” jo runsas 80 vuotta sitten. Lämpeneminen johti mm. siihen, että Huippuvuorten kaivoksista voitiin laivata hiiltä entisen kolmen kuukauden sijasta seitsemän kuukautta vuodessa. Jopa 60 prosenttia jään vähenemisestä on voinut johtua kesäkauden ilmakehän kierron luonnollisista muutoksista. Tutkimusten mukaan arktinen merijää saattaa palautua ennalleen eikä sellaista käännepistettä, josta ei olisi paluuta, ole luultavasti olemassa. Häviämisennusteet ovat perustuneet liian yksinkertaisiin tietokonemalleihin.

Yksi luku käsittelee vaihtelun suuruutta.

Fyysikoille luonnollinen vaihtelu on tutkimusta häiritsevää melua, ekologeille ihanaa musiikkia, joka saattaa olla koko tutkimuksen pääkohde. Jotta voisimme nauttia ekologisesta “musiikista”, meidän on tunnettava vaihtelun perustaso, perussävel, johon uusia havaintoja, “säveliä”, verrataan. Ilman perustason määrittämistä muutoksia voidaan pitää aiheettomasti hälyttävinä. Voimakas vaihtelu on tavallisesti täysin normaalia.

Havaintosarjan pitää olla riittävän pitkä, jotta todennäköiset poikkeavuudet eli signaalit erottuisivat satunnaisesta taustakohinasta. Toisaalta tilastollisen testauksen kannalta tämä on ongelma: pitkän aikasarjan eli suuren otoskoon vuoksi pienikin ero tai trendi tulee helposti tilastollisesti merkitseväksi, mutta sillä ei aina ole käytännön merkitystä. Ympäristö- aikasarjoissa signaali kuten esimerkiksi lämpenemistrendi, jos se ylipäätään on havaittavissa, on tavallisesti kohinaa, kuten luonnollista taustavaihtelua, paljon heikompi, minkä vuoksi tulosten merkityksen tulkinta on haastavaa. Esimerkiksi Euraasian arktisella alueella 109 säähavaintoasemasta vain 17 asemalla oli havaittavissa lämpötilassa trendejä, jotka eivät selittyneet luonnollisista ja ihmisestä riippumattomista ilmastovaihteluista. Seitsemästätoista asemastakin vain yksi osoitti kiistatonta lämpenemistä.

Todellisuuteen perustuvan Sodankylän lämpötilan analyysitulos jakaa varmasti asiantuntijoita, koska vuodenajat poikkeavat niin selvästi tosistaan. Kevätkauden lämpötilannousu on mielestäni “päivänselvä” ja kaipaa erityistä huomiota ja selitystä, koska sama tilanne näyttää pätevän myös Sodankylää pohjoisempana Kilpisjärvellä . 

Myös edellisen lämpöjakson aikana Pohjolan kevät, erityisesti toukokuu, lämpeni, mikä edisti lajien leviämistä pohjoiseen. Nykyisen lämpöjakson aikana Arktiksen kevät ja syksy ovat hieman lämmenneet, mutta talvi ja kesä tuskin lainkaan. Ilmastomallien ennusteiden mukaan Arktiksen talven olisi pitänyt lämmetä kaikkein eniten, mitä ei ole kuitenkaan tapahtunut. Toisaalta talvisella muutaman asteenkin lämpenemisellä ei ole luonnolle suurta merkitystä, jos lämpötila pysyy silti koko ajan reilusti pakkasella.

Kevään lämpeneminen näkyy myös pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen laajuudessa, jota on mitattu vuodesta 1967 lähtien. Lokamaaliskuun lumimäärä on pysynyt ennallaan, mutta huhti-toukokuun määrä on ollut laskussa. Yleisesti ottaen pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen laajuus on ollut vakaa vuodesta 1972 lähtien.

Pohjoisilla alueilla kuten Kilpisjärvellä luonto ei ole kuitenkaan juuri hyötynyt kevään lämmöstä: kesä tulee sinne hyvin myöhään eikä kesä-elokuu ole lämmennyt. Kesän muuttumattomuus näkyy esimerkiksi keräämästäni koivun lehtimistä eli hiirenkorvalletuloa esittävästä aikasarjasta (kuva 8). Myöhäisimmän (2.7.1982) ja varhaisimman (30.5.1985 ja 2013) lehtimispäivän ero on yli kuukausi. Jos alkukesä on kylmä, koko terminen kasvukausi (vuorokauden keskilämpötila yhtä suuri tai yli +5 astetta) jää usein lyhyeksi. 

Kilpisjärvellä kasvukauden pituutta on mitattu vuodesta 1959 lähtien. Pituus on vaihdellut, mutta pysynyt keskimäärin noin sadassa vuorokaudessa. Kasvukausi oli pisin 1963 (132 vrk), lyhin 1982 (69 vrk). Vaikka kasvien kevätfenologia on monin paikoin aikaistunut, laajoilla alueilla Pohjois-Euraasiassa ei ole tapahtunut muutosta.

Sisävesiemme jäätilannetta on seurattu pitkään. Lapin järviä lukuun ottamatta jo 1800-luvulta asti seuratuissa järvissä on ollut havaittavissa jäidenlähdön aikaistumista ja jäätymisen myöhäistymistä. Merkittävää on, että järvissä, joissa seuranta alkoi vasta 1900-luvulla, tilastollisesti merkitseviä muutoksia ei ole juuri havaittu eli suurimmat muutokset tapahtuivat jo 1800-luvulla. Useissa järvissä kaikkein lyhin jääpeiteaika koettiin 1920- ja 1930-luvuilla.

Maamme arktisimman järven Kilpisjärven aikasarja, jota Mallan luonnonpuiston vartija Urho Viik kartutti vuosikymmeniä, alkaa vuodesta 1952. Talvina 1997/98 - 2003/04 jääpeiteaika oli tavallista lyhyempi. Samanlainen heikko jääjakso koettiin kuitenkin talvina 1956/57 - 1962/63. Talvella 1962/63 jääpeiteaika oli koko havaintojakson (1952 - 2011) lyhin (198 vuorokautta). Pisin jääpeiteaika oli talvella 1967/68 (245 vuorokautta), mutta aineistossa ei ole havaittavissa lyhenemistrendiä. Kilpisjärven jään maksimipaksuudessa (keskiarvo 89 cm) ei ole tapahtunut muutosta vuonna 1964 alkaneen mittausjakson aikana.

Jos aikasarja on hyvin pitkä kuten lämpötilaesimerkissämme (113 - 114 vuotta), heikkokin trendi on helposti tilastollisesti merkitsevä. Tätä kuvastaa hyvin se, että Sodankylän vuodenaikaistrendien tilastolliset selitysosuudet ovat hyvin pieniä, kevätlämpötilankin osalta vain noin 5 %. Siis 95 % jää selittämättä ja johtuu tuntemattomista tekijöistä. Koko vuoden keskilämpötilassa selitysosuus on 4 % (taulukko 1). Sodankylän keskilämpötila näyttää siis nousseen noin 0,9 astetta sadassa vuodessa eli noin kuusi kertaa luonnollista vaihteluväliä vähemmän. Jakson lämpimimmät vuodet (1937 - 1938) osuvat edelliseen lämpöjaksoon. Nykyaikaan verrattuna 1920 - 1940-lukujen lämpöjaksolta on hyvin vähän luontoaineistoja.

Myös koko arktisella alueella mitatut lämpötilat saavuttivat toistaiseksi ylittämättömän huippunsa 1920 - 30-luvuilla. Pohjoismaisten ilmatieteellisten laitosten NordKlim-aineiston mukaan tämä tosiasia pätee Fennoskandiassakin. Sodankylän kuvaajan perustella näyttää siltä, että lämpeneminen johtuu huippukylmien vuosien harvinaistumisesta. Lämpimien vuosien määrä näyttää säilyneen ennallaan.

 Tornionjokilaaksosta on poikkeuksellisen pitkä lämpötilasarja. Siellä keskilämpötila kohosi 200 vuodessa yhteensä noin 2 astetta, vuosina 1802 - 1900 hieman enemmän kuin vuosina 1901 - 2000. 1800-luvulla lämpeneminen johtui pääasiassa talvien lämpenemisestä, mutta 1900 -luvulla pääasiassa keväiden lämpenemisestä. Ilmasto vaihtelee myös eripituisissa sykleissä, joiden tulkitseminen on sitä hankalampaa mitä pitemmästä syklistä on kysymys (mm. auringon aktiivisuuden noin 200 vuotta pitkä De Vries/Suess-sykli).


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Pohjoisen ilmastokatastrofista luonnon näkemänä, osa 1

Sähköpostiini tupsahti kirjoitus, joka herätti Ilmastorealismia-blogin talvihorroksesta. Niinpä ajattelin jakaa muutamia otteita tuosta tutkimuspaperista siinä toivossa, että ne kannustaisivat lukemaan koko paperin.

Kyse on Helsingin yliopiston  Kilpisjärven biologisen aseman julkaisusta Kilpisjärvi Notes 26 (2017) ja sen kirjoituksesta ”Havaintoja pohjoisen luonnon luonnollisesta vaihtelusta”. Se on aseman johtajan, professori Antero Järvisen, laatima koonnos suuresta määrästä vanhoja ja uusia tutkimuksia sekä kirjoittajan omista Luoteis-Lapissa kerätyistä pitkäaikaisaineistoista. Kirjoituksessa on tuotu esiin tutkimustuloksia poikkeuksellisen pitkältä aikajänteeltä – jääkausista nykyaikaan, siis erilaisten ilmastosyklien yli – ja silloin on mahdollista tieteellisten tutkimustulosten valossa vastata mm. kysymyksiin:
  1. Millainen on pohjoisen ilmaston luonnollinen vaihtelun voimakkuus tai vaihteluväli? Onko viime aikojen ilmastollinen kehitys jotenkin ennenkuulumatonta tämän valossa?
  2. Missä vaiheessa muutos on niin suurta ja/tai nopeaa, että siitä tulisi huolestua ja ihmisen olisi syytä miettiä, voiko asiaan vaikuttaa?

Professori Järvinen nostaa myös aikaisempien tutkijasukupolvien merkittävän, mutta valitettavasti usein unohdetun, tutkimustyön sille kuuluvaan arvoonsa. Kirjoituksen painopistekin on varhaisemmissa aikakausissa, jotka kiinnostivat monia varhempia huippututkijoita. Esimerkiksi Olavi Kalela (1908-1974), Kilpisjärven biologisen aseman perustaja, julkaisi useita tutkimuksia ”ilmastonmuutoksen” vaikutuksista lintuihin ja nisäkkäisiin 1920-1940. Kalela Järvisen edeltäjänä ei muuten jää ainoaksi menneiden tutkijapolvien edustajaksi, sillä Järvisen 37-sivuisen kirjoituksen kirjallisuus- ja lähdeluettelo on 11 sivun pituinen.

Järvisen paperi on niin pitkä ja täynnä mielenkiintoisia tuloksia, että minä en sitä osannut tiivistää yhden bloggauksen mittaiseksi. Niinpä julkaisen keräämäni tärpit kahdessa osassa peräkkäisinä päivinä. Hätäiselle tai joutilaalle kesälukijalle olen kuitenkin taltioinut koko kirjoituksen tänne, josta sen voi ladata ja ahnehtia kerralla ilman blogistin kommentteja.

Mutta nyt otteisiin Järvisen tekstistä (sisennettynä ja kursivoituna), josta olen tällä kertaa jättänyt lähdeviitteet pois lukemisen helpottamiseksi. Viitteet toki löytyvät lähes jokaisesta Järvisen kirjoituksen virkkeestä tai ainakin kappaleesta, joten ne joudut hakemaan alkuperäisestä tutkimuspaperista.

Ensin pari kappaletta Järvisen havaitsemasta tutkimuksellisesta ongelmasta.

Yleiskuvan saamista kauan sitten tapahtuneista luonnonilmiöistä hankaloittaa datan puutteen lisäksi se, että lähdeviitteitä etsitään nykyisin pääasiassa internetistä kirjastojen sijasta. Internetistä löytyvät kuitenkin usein vain 1980- luvulla ja sen jälkeen julkaistut englanninkieliset tutkimukset. Siksi olen penkonut myös vanhaa ja arvokasta tutkimustietoa, joka uhkaa unohtua.

Pitkäaikaisten ilmastonvaihtelujen vaikutukset myös voimistuvat pohjoista kohti, mikä korostaa avainvuosien, poikkeuksellisen kylmien tai muuten epäsuotuisien vuosien, merkitystä. Pitkiin luonnonsykleihin verrattuna monet, jopa harvinaiset kymmenen vuoden pituiset tutkimukset, ovat lyhytkestoisia ja tuloksiltaan vaikeasti yleistettäviä. Jos tutkimus aloitetaan syklin pohjassa tai nousuvaiheessa ja lopetetaan syklin huipulla, luonnonilmiöstä saadaan aivan virheellinen käsitys. Kun tutkitaan pohjoisen luonnon vaihteluja ja muutoksia, havaintojakson pituuden on oltava vähintään syklin pituinen. Pitkien syklien kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että havaintojen on siirryttävä ihmissukupolvelta toiselle.

Luvussa Muinaisaika Järvinen käsittelee koko pohjoisen kalottialueen Fennoskandiasta Grönlannin ja Kanadan kautta Siperiaan viime vuosituhansien aikana.

Viimeisen 25000 vuoden aikana pohjoisen ilmaston lämpeneminen on ollut useita kertoja nykyistä huomattavasti voimakkaampaa ja nopeampaa.

Islannin järvien lämpötilahuippu saavutettiin 8000 vuotta sitten, minkä jälkeen lämpötila on merkittävästi laskenut. Jäämeren pintalämpötila on ollut usein nykyistä lämpimämpi - esimerkiksi 1885 - 1935 noin 3 astetta lämpimämpi. Fennoskandian tunturialueella kesä- ja talvilämpötilat ovat laskeneet vähitellen 7000-6000 vuoden ajan ks. kuva 1.

Metsänraja on ollut suurimman osan aikaa nykyistä pohjoisempana. Siperiassa aikaisemmat lämpimät jaksot olivat ilmeisesti 3-7 astetta nykyistä lämpimämpiä.

Viimeinen tuhat vuotta on ollut kylmin tuhatvuotisjakso jääkauden jälkeen (kuva 1). Syynä lämpötilan yleiseen laskuun pidetään Maan pinnalle tulevan auringonsäteilymäärän laskua.



Tuo oli kylmäävää luettavaa ihmiselle, jolle on tällä vuosituhannella jokaisesta normaalista lähteestä (lehdistöstä, televisiosta, päättäjiltä) kerrottu, miten aivan viime aikojen ilmastonmuutos on ollut ainutlaatuista tai ennennäkemättömän katastrofaalista. Voi tietysti olla niinkin, että nykyisen ilmastopanikoinnin ilmapiirissä katastrofaaliset jutut myyvät parhaiten – siis tuottavat eniten myyjilleen mainoseuroja tai ääniä vaaleissa. Mutta Järvisen esiin tuoma mennyt ilmasto ei tue ennennäkemättömyyttä.

Lähiaika-luvussa Järvinen keskittyy lähinnä aikaan 1800-luvun alusta nykyhetkeen.

“Arktisen muutoksen, erityisesti yleisen lämpenemisen, puolesta puhuvat useat viimeaikaiset hälyttävät havainnot: 1) jäätiköiden vetäytyminen, 2) pintalämpötilan nousu, 3) Atlantin pintaveden lämpötilanousu, 4) merijään määrän vähentyminen, 5) ajojään määrän kasvu, 6) syklonien reittien muutokset, 7) biologiset muutokset kuten turskan ja makrillin leviä- minen pohjoiseen ja 8) laivaliikenteen helpottuminen.“

Edellä oleva sitaatti on vuodelta 1938. Merijääntutkija Nikolai Nikolaevich Zubov (kuva 2) esitteli nämä havainnot yksityiskohtaisesti venäjäksi ilmestyneessä klassikkoteoksessaan “Arktinen jää”. Yhdysvaltain laivasto piti tätä paksua opusta niin merkittävänä, että käänsi sen englanniksi vuonna 1963 nimellä Arctic Ice.

Lisää Zubovin kirjasta voi lukea täältä.

Islannissa pohjoiset lintu- ja hyönteislajit korvautuivat (1900-luvun alkupuolella, blogistin huom.) vähitellen eteläisillä lajeilla. Tilanne oli siis nykyisenkaltainen: lajit levisivät kohti pohjoista ja niiden lisääntymiskaudet aikaistuivat.

Tuohon aikaan puhuttiin luonnollisesta, ei ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, joka alkoi 1800-luvun lopulla, ja pohdittiin ilmiön syitä. Kannatusta sai mm. ilmakehän kierron voimistuminen, minkä vuoksi maapallon eri osien lämpötilat olisivat tasoittuneet.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Trumpin ilmastopäätös - mikä muuttuu?

Presidentti Trump ilmoitti eilen 1.6.2017 Yhdysvaltain irtautuvan Pariisin ilmastosopimuksesta. Maailman on täyttänyt valitusten, paniikkihuutojen ja Trumpiin kohdistuvien solvausten vyöry.
Kuva 1: Presidentti Trump kertomassa
linjauksestaan koskien Pariisin sopimusta
Lievimmästä päästä niiden mukaan Yhdysvallat käyttäytyy itsekkäästi ja raskaammasta päästä maailmaa uhkaa täystuho. No, katsotaan, mikä Trumpin päätöksen nojalla muuttuu ja mikä ei muutu.

1. Ilmasto

Ilmastoon sen paremmin Pariisin sopimuksella kuin Yhdysvaltain irtautumisella siitä ei ole mitattavissa olevaa vaikutusta. Näin on siinäkin tapauksessa, että hiilidioksidin määrän lisäyksellä nykyisestään olisi alailmakehän lämpötilaa merkittävästi nostava vaikutus.

Nimittäin Pariisin ilmastosopimushan ei rajoita hiilidioksidipäästöjä, vaan sallii niiden kasvattamisen. Sopimus suorastaan siunaa sen, että viime aikoina voimakkaimmin päästöjään kasvattaneet maat - etunenässä Kiina, Intia ja muut Aasian maat - saavat jatkaa toimintaa kuten ennenkin. Tätä asiaa koskeva johtopäätös on jopa kirjattu Pariisin sopimuksen pykälään 17, josta kuva 2 alla.

Kuva 2
Jos Yhdysvallat ei seuraavan reilun 10 vuoden aikana toteuttaisi presidentti Obaman viime vuonna sopimuksen nojalla antamia päästövähennyslupauksia, kokonaispäästöt saattaisivat pikkiriikkisen nousta. Ilmastomallinnusten mukaan tuo nousu voisi johtaa muutaman asteen sadasosan luokassa olevaan lämpötilan nousuun vuoteen 2100 mennessä. Se hukkuisi mittauskohinaan ja pyöristysvirheisiin, eikä myöskään mikään elollinen sitä voisi aistia.

Lisäksi kannattaa muistaa, että mainitsemani ilmastomallinnukset ovat toistaiseksi olleet täysin ennustuskyvyttömiä, jolloin niiden kyvykkyyteen tästä eteenpäinkin täytyy suhtautua hyvin skeptisesti. Ilmastoa muokkaavien tekijöiden luonnollinen vaihtelu, jota mallinnukset eivät pysty ennustamaan, voi aivan hyvin huojuttaa lämpötilaa tulevina vuosikymmeninä suuntaan jos toiseenkin. Pariisin sopimus ja poliitikkojen puheet eivät kuulu noihin tekijöihin.

Trumpin päätöksen ilmastollisilla vaikutuksilla argumentoivat eivät siis tiedä, mistä puhuvat. Heidän huutelunsa voi luokitella panikoinniksi.

2. Talous

Eilisessä puheessaan Trump argumentoi kantaansa lähinnä taloudellisilla syillä. Hän on oikeassa sikäli, että ilmastonmuutoksen torjunnasta ja siihen sopeutumisesta on tullut erittäin merkittävä rahansiirtoautomaatti paitsi kansainvälisesti myös kansallisesti. Tuon automaatin maksajapuolella ovat olleet lähinnä eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset veronmaksajat. Saajina ovat olleet monenlaiset tahot kehittyvissä maissa ja myös monet tukiaisten varassa elävät länsimaiset tahot. Tuuliparoneille ja heimopäälliköille ilmastonmuutosbisnes on ollut hyvin tuottavaa.

Rahan lisäksi ilmastonmuutoksen torjunnan verukkeella on välillisesti siirretty myös muita tuotannontekijöitä. Kun energiaintensiivisen valmistavan teollisuuden kustannuksia on erilaisilla hiiliperusteisilla maksuilla lännessä korotettu, on osa teollisuudesta muuttanut työpaikkoineen halvan energian maihin - aivan erityisesti Itä- ja Kaakkois-Aasiaan. Tästä ilmiöstä, jota hiilivuodoksikin kutsutaan, ovat tietysti iloinneet vihreät poliitikkomme täällä lännessä. Onhan hiilijalanjälkemme valmistusperusteisesti sen seurauksena laskenut. Mutta sama valmistus on siirtynyt likaisemman energian maihin, joissa hiilijalanjälki on kasvanut enemmän. Jäljelle länteen on jäänyt joukko entisiä työntekijöitä ja kasvavat työttömyysmenot.

Kuten Trump hyvin selvästi vaalikampanjassaan kertoi, hän haluaa suitsia tätä rahan ja tuotannontekijöiden siirtymistä. Siirtämällä Pariisin sopimuksen syrjään hän poistaa yhden tekijän, jonka perusteella Yhdysvalloilta voitaisiin vaatia enemmän rahaa ja hiilivuodon ymmärrystä, mikäli päätös pitää hänen ja myös seuraavan presidentin aikana.

Tuskinpa Trumpin päätöksellä on suurempia vaikutuksia maailmantalouteen tai kansallisiin talouksiin ainakaan lyhyellä aikavälillä. Mutta tietysti Trumpin hallinnon tämän päätöksen kanssa linjassa olevilla muilla päätöksillä voi olla paikallista ja jopa kansainvälistä merkitystä. Tarkoitan esimerkiksi erilaisia budjettileikkauksia, jotka kohdistuvat erilaisiin ilmastopolitiikan toimijoihin USA:n sisällä ja ulkopuolella. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana valtavasti paisunut julkisrahoitteinen ilmastonmuutostutkimusteollisuus joutuu trendikkäästi etsimään yksityistä/kansainvälistä rahoitusta tai ajamaan yksiköitään alas. Vihreä ilmastorahasto jää kaipaamaan Obaman kulisseissa lupaamia satoja miljardeja dollareita. Yksittäiset kehittyvät ja kehitysmaat, jotka uskoivat Obaman hallinnon lupaamiin tulevien vuosien kahdenvälisiin ilmastorahalahjoihin, huomasivat eilen lupausten tyhjyyden. Tällä kaikella on seurauksensa: Muutaman kuukauden julkisen valittelun jälkeen nuo tahot kolkuttelevat EU-maiden rahakirstujen äärelle hakemaan korvausta siitä, että Merkel, Hollande ja muut EU-alueen johtajat huijasivat heidät uskomaan Obaman lupauksiin.

Synkkiä pilviä povataan Yhdysvaltain teknologiateollisuudelle päätöksestä johtuen. Nimittäin tukiaisia tarvitsevat saattavat huomata liittovaltiotason tukiaisten vähenevän. Huoli ei ole kovin suuri, sillä vain liittovaltiotason tuen varassa olevia yhtiöitä on melko vähän. Mutta kyllä paine vyöryy tietysti pienellä viiveellä osavaltio- ja kaupunkitasolle, ja huonosti voi sitten käydä, jos ei pärjää markkinaehtoisessa kilpailussa. Sanoisin, että varsinkin nykytekniikalla toimiville tuuli- ja aurinkovoimayhtiöille tämä voi olla vaikea paikka. Samoin täysin tukiaisista riippuvalle Teslalle voi tulla kovia rahoitushaasteita, mikä näkyikin yhtiön pääjohtajan tuoreissa reaktioissa.

Mutta ei tämä päätös vahingoita millään tavalla sitä osaa Amerikan teollisuudesta, joka pyrkii kehittämään uusia ja markkinaehtoisia ratkaisuja joko energian tuottamiseksi tai sen säästämiseksi. Sanoisin päinvastoin: Päätöksen seuraukset voivat helpottaa todellisten innovaatioiden pääsyä markkinoille, jos tukiaisten varassa nitkuttelevat vanhat pyyhkäistään kilpailukyvyttöminä pois.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Jääkarhupäivän järkyttävä video

Tänään vietetään kansainvälistä Jääkarhupäivää. Sitä on ryhdytty viettämään, koska jääkarhututkijoiden ja monien muiden arvostettujen tahojen mukaan ihmiskunnan aiheuttama ilmastonmuutos vie jääkarhuilta elämän eväät ajaen ne sukupuuttoon. Halutaan siis jääkarhujen karulla kohtalolla lisätä ihmisten tietoutta laajemmasta asiasta. Niinpä ei ole ihme, että myös monet järjestöt, mm. Greenpeace ja WWF, käyttävät jääkarhuja mannekiineina erilaisissa kampanjoissaan.

Minäkin haluan kantaa korteni kekoon ja tuon lukijoille riipaisevan videon jääkarhujen kohtalosta. Voimme jännittää yhdessä, näemmekö tuolla videolla maailman viimeiset jääkarhut. Nenäliinat esiin ja katselemaan:



Mutta hetkinen!?! Ei kai videolla väitetty ja vielä arvostetun jääkarhututkijan, tohtori Susan Crockfordin, puhumana, että jääkarhupopulaatiot voivatkin paremmin kuin vuosikymmeniin? Täytyypä katsoa ja kuunnella uudelleen!


torstai 2. helmikuuta 2017

Rovaniemeläisvaltuutetun tiedostava vaaliteema Lapin ilmaston pelastamiseksi

Kuntavaalit lähestyvät. Nehän pidetään huhtikuun 9. päivänä. Minä olen tuon lähestymisen jo huomannut paikallislehtien yleisönosastokirjoitteluna. Neljä vuotta hiljaa olleet valtuutetut ja tulevien vaalien uudet yrittäjät ovat aloittaneet kirjoittelun herättääkseen äänestäjien huomion.

Professori ja kaupunginvaltuutettu (Vas.) Vesa Puuronen
Olen aika varma siitä, että tämän blogin pääaiheet, ilmastonmuutos sekä ilmasto- ja energiapolitiikka, eivät nousse kuntavaalien pääteemoiksi valtakunnallisesti. Ehkä ne kuitenkin aikaansaavat debattia jossain päin paikallisesti. Onhan meillä useampia kuntia, joissa esimerkiksi tuulivoimarakentaminen on noussut hyvinkin kiistanalaiseksi ja kuntalaisia jakavaksi asiaksi. Energiapolitiikan osalta Helsingissä olisi ehkä eniten pohdittavaa, sillä nykyisen kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätökset kaupungin energiayhtiön ihan hyvässä kunnossa olevien, tehokkaiden ja puhtaiden hiilivoimaloiden alasajosta ennenaikaisesti maksavat useita satoja miljoonia kaupungin tulopuolelle.

No vaikka aiheista ei useimpien kuntien osalta vaalien pääteemaa tule, aina kuitenkin löytyy niitä, jotka ilmasto- ja energia-asioilla haluavat kampanjoida. Joten avataan tällä bloggauksella Ilmastorealismin kuntavaaliteema. Ehkä kommentteihin alle kertyy sekä teräviä että huvittavia tarinoita aiheesta. Otan itse yhden esimerkin tuosta jälkimmäisestä kategoriasta Rovaniemeltä.

Rovaniemen kaupunginvaltuutettu ja Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen (Vas., ent. kommunisti) nosti vaalikampanjassaan ilmastokortin Lapin Kansalle lähettämässään mielipidekirjoituksessa otsikolla "Tunturiralli lopetettava". Seuraavassa on Puurosen teksti kokonaisuudessaan sisennettynä ja muutama minun kommenttini siinä välissä.

Taas olemme saaneet nauttia Tunturirallin ”hienosta” tunnelmasta. Täällä Vanttauskoskella on ajanut kymmeniä kilpa-autoja, huoltoautoja ynnä muita, kuten edellisinäkin vuosina. Pörinää, pauketta ja pakokaasun käryä on riittänyt.
Vanttauskoski on Rovaniemen Yläkemijoen alueen keskuskylä. Liikenne siellä vilkastuu Tunturirallin aikana päivän tai kahden ajaksi ehkä yhtä hurjaksi kuin rauhallisen uusmaalaisen kotikaupunkini asuinkorttelien liikenne joka arki-ilta sen jälkeen, kun ihmiset ovat palanneet töistä ja ostoksilta koteihinsa. Juuri ajokortin saaneet nuoret kuskit kokeilevat silloin lähes tyhjillä kaduilla, kenen autossa on rikkinäisin pakoputki.
Vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat hulluja tai tyhmiä tai molempia. Ilmastonmuutos uhkaa tuhota ekosysteemin ja elämän edellytykset. Täällä pohjoisessa, jossa katastrofin lähestyminen lienee suurelle osalle ihmisistä selvää, sitä kuitenkin edistetään hurraa-huutojen kera.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Trump ei aikaile ilmastoasioissa

Eilen se tapahtui. Obama lähti ja Trump tuli. Samalla lähti Valkoisentalon nettisivuilta melkoinen määrä ilmastonmuutospropagandaa. Ja iso osa Obaman hallinnon perintöä. Mukana saattoi mennä
Presidentti Trump vannomassa presidentin valaa
hitunen asiaakin, mutta sellaista se on siivotessa kunnolla. Minua harmittaa, kun en tajunnut kopioida noita Obaman aikaisia ilmastosivuja. No, se on pieni vahinko.

Suomen poliittinen johto ehkä perussuomalaisia lukuunottamatta pohtii isompaa vahinkoa. Miten ihmeessä Trumpista tuli maailman mahtavimman maan presidentti? Ja miten hänen kanssaan pärjätään? Minulla on molempiin asioihin tarjota vastauksia kirjoituksen lopussa. Mutta sitä ennen mennäänn tämän blogin aiheeseen, eli ilmastopolitiikkaan, mikä meidän poliittisessa ilmapiirissämme kattaakin lähes kaiken elämiseen liittyvän niin sanotusta ilmastotutkimuksesta energian käyttöömme. Siis ihan kaiken asumisestamme liikkumiseen ja ruokailuun. Ministeri Anne Bernerkin perusteli liikenneyhtiöselvitystään ilmastonmuutoksen torjunnalla.

No, ei tässä meidän poliitikoilla suurta hätää ole, sillä vallan kahvassa eivät ole enää Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja. Eivätköhän Niinistöt (Sauli ja Jussi), Soini ja ehkä Orpokin sopeudu realiteetteihin. Suurempi hätä voi olla niillä poliitikoilla, jotka ovat tehneet politiikkaa Obaman premisseillä, joista ilmastonmuutos on ollut yksi merkittävimmistä. Ja vielä suurempi huoli voi tietysti olla niillä kaikilla lukemattomilla asiantuntijoilla, erityisasiantuntijoilla, tutkijoilla ja muilla lobbareilla, joiden tulorahoitus on täysin riippuvaista ilmastonmuutosasioiden muodikkuudesta valtioiden hallinnoissa. Heille tulee aivan uusia haasteita, kun Trumpin hallinto vaikuttaa täysin kylmältä asialle.


torstai 19. tammikuuta 2017

Ilmaston säätely on kallista ja tehotonta

Tanskalainen professori, Bjørn Lomborg, on yksi arvostetuimmista globaaleja ympäristöhaasteita arvioivista vapaista kirjoittajista. Hän on tällä hetkellä Kööpenhaminan kauppakorkeakoulun Kööpenhaminan Konsensuskeskuksesta (Copenhagen Consensus Center) vierailevana professorina, mutta paljon tunnetumpi hän on perustamastaan ajatushautomosta, joka on pyrkinyt laajalla talous- ja valtiotieteilijöiden verkostoitumisella tuomaan vastapainoa usein yhden asian isoille ympäristöliikkeille ja niitä myötäilleille ylikansallisille konsensuksille.
Bjørn Lomborg

Lomborgin ideana on ollut nostaa esiin sellaisia faktoja, jotka eivät ole johonkin tärkeään asiaan liittyen saaneet yleisessä mediassa tai keskustelussa riittävää huomiota. Niinpä ei ole ihme, että hän on ottanut kantaa myös ilmastonmuutokseen, jonka torjunnasta erilaisine tavoitteineen on tullut mm. talous-, energia-, liikenne- ja ympäristöasioita hallitseva kansainvälisen politiikan metasektori.

Lomborg ei kiistä ilmastonmuutosta, joka hänenkin mukaansa on ollut vallitseva tila jo useamman miljardin vuoden ajan. Ei hän kiistä ihmiskunnan viime aikaista rooliakaan, mutta ongelman suuruusluokasta ja vakavuudesta hän on esittänyt monia hyviä argumentteja. Samoin hän on arvostellut niitä ratkaisuja ja käytännön keinoja, joilla tuota ongelmaa vastaan ollaan käymässä.

Alla olevalla muutama päivä sitten ilmestyneellä videolla Bjørn Lomborg yrittää suhteuttaa hieman yli vuosi sitten solmitun Pariisin ilmastosopimuksen täytäntöönpanon vaikutuksia ilmastoon sopimuksen taloudelliseen hintaan. Hänen käyttämänsä vaikutusarvioinnin perustana ovat ne samat ilmastomallit, joihin mm. hallitusten välinen ilmastopaneeli on perustanut arvionsa ilmastollisesta lähitulevaisuudestamme. Videoon saa päälle kääntämäni suomenkielisen tekstityksen kuvan oikeassa alalaidassa olevasta teksityspainikkeesta (vasemmanpuoleisin).




Lomborg siis pitää Pariisin ilmastosopimusta tehottomana ja sen perusteella luotuja politiikkatoimia järjettömän kalliina. Yksinkertaisesti sanottuna ne ovat vääriä politiikkatoimia.


perjantai 13. tammikuuta 2017

Epätieteellinen IPCC tulisi lakkauttaa

Kirjoittaja Antero Järvinen

Vuosien varrella hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin, IPCC:n, sisäpiiriläisillä olisi ollut asemansa puolesta mainio mahdollisuus vaikuttaa ja muuttaa paneelin toimintaa niin, että tiedeihmiset olisivat lopettaneet siihen kohdistamansa kritiikin. Koska sisäpiiriläiset ovat IPCC-sopan keittäneet, on toiveajattelua, että he alkaisivat itse siivota seteleillä vuorattua pesäänsä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että IPCC lakkautetaan. IPCC on hyvä esimerkki siitä, että sen kaltaista organisaatiota ei tarvita millään tieteen alalla. Tieteen on oltava vapaata. Kuuluisa tieteenfilosofi Karl Popper (1975) kritisoi tieteen häpäisevien monopolien luomista, jollainen IPCC on. Jos joku kuitenkin järjen vastaisesti haluaisi nostaa IPCC:n tuhkista uudenlaisen tieteellisen ilmasto-organisaation, annan muutaman vihjeen kuinka se pitäisi tehdä. Vihjeet paljastavat lukijalle nykyisen IPCC:n uskottavuutta murentaneet suurimmat heikkoudet.

Täyteen reikiä ammuttu ja tieteen vastainen IPCC
on laukautettava!
Peruslähtökohta olisi tietysti se, että yhtään vanhassa IPCC:ssä ryvettynyttä henkilöä ei pitäisi ottaa mukaan uuden IPCC:n toimintaan, ei ainakaan sen johtotehtäviin. Johtotehtävät tulisi olla lyhytaikaisia, korkeintaan kolmivuotisia, ja ilman uudelleen valinnan mahdollisuutta. Konsensuksesta puhuminen ja eri miltä olevien tiedeihmisten mustaaminen olisi tyystin loputtava. Ne jos mitkä paljastavat organisaation epätieteellisyyden. Päinvastoin, jos kerran kyseessä on ihmiskunnan kohtalonkysymys, uuden IPCC:n kuin myös oppilaitosten tulisi kannustaa ja rahoittaa tiedeyhteisöä etsimään hypoteesista heikkouksia ja iloita niiden löytymisestä. Jos konsensus kuuluisi tieteen standardeihin, me uskoisimme yhä, että Maa on litteä. 

Jatkuvista ja vääriksi osoittautuvista kauhukuvien ’ennustamisesta’ pitäisi myös luopua kasvojen säilyttämiseksi. Klimatologisten aineistojen rukkaaminen haluttuun suuntaan pitäisi tehdä mahdottomaksi purkamalla aineistojen haltijoiden monopolit, mikä estäisi tarkoitushakuisen maalitolppien siirtämisen eli datan muuttamisen tukemaan alati vaihtuvia hypoteeseja. Uuden IPCC:n sääntöihin tulisi kirjata tärkeä pykälä, jossa heidän edustajansa eri maissa velvoitettaisiin tulemaan riippumattoman tahon vähintään kerran vuodessa järjestämään kriittiseen mediatapahtumaan, jonka sisältöön ja kysymyksiin he eivät voisi vaikuttaa. Ilmastopolitiikassa olisi vältettävä nykyisen kaltaista populismia ja totalitarismia, joiden tunnuspiirre on vaihtoehtojen etsimisen karttaminen. 

Vuodesta 1990 IPCC on tuottanut 5-6 vuoden välein raportteja, joissa ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen (CO₂) ilmastovaikutusten argumentit ovat muuttuneet raportista toiseen. IPCC ei ole koskaan myöntänyt, että aikaisemmat epäonnistuneet selitykset olisivat olleet vääriä, vaan se on jatkuvasti keksinyt uusia selityksiä. Avaruusfyysikko Fred Singer (2013) on laatinut selityksistä lyhyen yhteenvedon (IPCC’s Bogus Evidence for Global Warming), joka löytyy netistä. Jos haluat laajemman yhteenvedon, katso McKitrickin ja kumppaneiden kirjoitus (Independent Summary for the Policymakers, 2007). 

Toinen kuuluisa astrofyysikko, Malcolm Ross, on sanonut, että ajatus siitä, että ihminen on merkittävästi lämmittänyt ilmastoa on ylivoimaisesti suurin tieteellinen väärinkäyttö, jonka hän koskaan nähnyt. Singerin ja monien muiden perusteltu kanta on, että IPCC ei ole onnistunut osoittamaan, että ihmisen toiminta, erityisesti CO₂-päästöt, vaikuttaisi merkittävästi ilmastoon. Tärkeä syy tähän onnettomaan tilanteeseen on se, että IPCC:n raportit eivät arvioi suurempaa ja oleellisempaa kokonaisuutta, sitä mitä tiede sanoo ilmastonmuutosten syistä ylipäätään, vaan keskittyy pelkästään ihmisen vaikutuksiin. Tämän vuoksi IPCC:n johtopäätöksiä ei pidä käyttää ilmasto- tai energiapolitiikan perusteena.

Lisäksi on muistettava, että IPCC on poliittinen propagandajärjestö pikemminkin kuin tiedejärjestö. Vaikka raportteja on ollut laatimassa tiedeihmisiä (tosin myös ympäristöaktivisteja ja gradulaisia), kansalliset hallitukset valitsevat niiden kirjoittajat usein ideologisin perustein. Hallitusten edustajat editoivat raporttien luetuimman osan, lyhyen yhteenvedon Summaries for the Policymakers, suljettujen ovien takana viikkoja käytävän politikoinnin jälkeen. Sitten raportin paksua tieteellistä osaa rukataan jälkikäteen poliitikkojen haluamaan suuntaan! Lopuksi poliitikot väittävät, että koko raportti edustaa tieteen käsitystä ilmastonmuutoksesta! Ja media tiedetoimittajineen nielaisee poliittisen yhteenvedon sellaisenaan.

Kun ilmaston lämpeneminen ja ilmastonmuutos ovat
vetäneet vesiperän, ilmastohysterian ylläpitäjät ovat
 löytäneet uuden, hennon oljenkorren, sään ääri-ilmiöt,
 jolla he yrittävät saada toivottomalle asialleen jatkoaikaa.
IPCC:n raporteissa esiintyvät prosenttiarviot ihmisen vaikutuksesta ilmastoon perustuvat muutamien henkilöiden subjektiivisiin mielipiteisiin eli arvauksiin eivätkä todennettavissa oleviin tilastollisiin analyyseihin. Samaan aikaan kasaantuu painavaa tieteellistä näyttöä katastrofaalista ilmastonmuutospropagandaa vastaan. Ennen internet-aikakautta IPCC:n ja poliitikkojen massiivinen työ olisi luultavasti myynyt hetkessä läpi heidän hullunkurisen sanomansa, elämälle välttämättömän hivenkaasu CO₂:n tuhoamisen tärkeyden. Kun asianosaiset huomasivat, että ilmasto ei lämpenekään mallien mukaisesti, he hylkäsivät ilmaston lämpenemishullutuksen ja alkoivat propagoida epämääräisen ilmastonmuutoksen puolesta, jota on mahdotonta testata tieteellisesti. Kun kansalaiset näkivät senkin onttouden (ilmastohan muuttuu jatkuvasti), propagandistit alkoivat puhua sään ääri-ilmiöistä. Ainahan jossakin päin maailmaa havaitaan jokin satunnainen äärevä sääilmiö, jota kauhistella. Tilastot eivät kuitenkaan tue väitteitä ääri-ilmiöiden runsastumisesta

maanantai 9. tammikuuta 2017

Haminan vihreästä ja innovatiivisesta energiaratkaisusta lumiauraksi?

Suomessa on ollut raikas tammikuinen pakkasjakso. Liekö sattumaa, että Haminan energia päätti viime loppiaisen vastaisen yön hetkinä koekäyttää uutta innovatiivista lämpötuulivoimalaansa. Kyseessä oli Haminassa tuotantoaan pitäneen WinWind-yhtiön kolmen megawatin tuulivoimala, joka kuvista päätellen kytkettiin sähköntuotannon lisäksi lämmöntuotantoon. Tulos oli kirjaimellisesti sanottuna loistava joskaan ei välttämättä Haminan energian toivoma. Alla video yön hehkusta.




Mielenkiintoista on katsoa eri tiedotusvälineiden uutisointia asiasta. Yleisradiomme kertoi seuraavaa:
Kymenlaakson päällikköpäivystäjä Jukka Ruuskanen törmäsi perjantain vastaisena yönä erikoiseen hälytystehtävään. Haminan Paksuniemessä paloi sata metriä korkea tuulivoimala.
– Sille ei voitu tehdä mitään muuta kuin antaa palaa sen mitä on palaakseen, koska kohde oli niin korkealla.
Ruuskanen ei muista, että vastaavaa hälytystä olisi koskaan ollut aikaisemmin.
– Sattumalta palaverissa oli eilen puhetta siitä, että mitä jos tällainen palaa, mutta nyt se sitten syttyi oikeasti palamaan, naurahtaa Ruuskanen.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Pohdintoja lämpöennätysvuodesta 2016

UAH-satelliittilämpöaikasarja ehti ensimmäisenä ilmoittaa joulukuun mittaustietonsa, joten sen osalta meillä on käytössä koko viime vuoden tiedot globaalisti ja suuralueittain.

Vuosi 2016 nousi nipinnapin satelliittimittaushistorian lämpimimmäksi vuodeksi maapallon keskimääräisen alailmakehän osalta. Viime vuosi voitti edellisen ennätysvuoden 1998:n kahdella asteen sadasosalla (Kuva 1). Tuo ero on niin mitätön, että se mahtuu laskenta-algoritmien virhemahdollisuuksien sisälle, eikä se ole muutenkaan merkitsevä tilastollisessa tarkastelussa. Tilastolliseen merkitsevyyteen 95%:n tasolla olisi tarvittu vähintään 0,1 asteen ero - siis lähes kertaluokkaa suurempi.

Kuva 1

UAH v6 -sarja kertoo myös, että alailmakehän keskilämpö ei vuositasolla noussut ennätyskorkealle kaikkialla. Kuten seuraava kuva 2 näyttää, vuosi 1998 piti ennätyksensä niukasti niin tropiikissa kuin sen eteläpuolisella lauhkealla vyöhykkeellä. Selvemmin viime vuosi otti ennätysaseman vain pohjoisella lauhkealla vyöhykkeellä ja pohjoisella kalottialueella (>60 N), johon jälkimmäiseen Suomikin kuuluu.

Kuva 2