Ilmastofoorumin puheenjohtajan analyysiä ilmastokeskustelusta

Pasi Matilainen

Ilmastofoorumin puheenjohtaja, Pasi Matilainen, on kirjoittanut Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalle  nasevan analyysin ilmastonmuutoskeskustelun yksipuolisuudesta. Siltä varalta, että joku Ilmastorealismia-blogin lukija ei ole tuota kirjoitusta huomannut, annan tässä alkupalat Matilaisen kirjoituksesta. Loput joudut lukemaan hänen omasta bloggauksestaan täältä. No niin, tässä siis kirjoituksen alku:

Viisi selitystä ilmastonmuutoskeskustelun yksipuolisuudelle

Ilmastonmuutos on ollut poliittisen keskustelun asialistoilla jo neljännesvuosisadan. Sinä aikana poliitikot ja virkamiehet ovat lentäneet ilmastonmuutoskonferensseissa ympäri maailmaa, niin Riossa, Balilla ja Kiotossa kuin monessa muussakin eksoottisessa kohteessa. Kioton sopimus, päästökauppa, energiaverotus, tuulimyllyt, energiansäästölamput, biopolttoaineet, rakentamisen sääntely ja moni, moni, moni muu asia itse ilmastotutkimuksesta puhumattakaan ovat nielleet jo satoja miljardeja euroja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Siitä huolimatta ilmastokatastrofi on poliitikkojen ja aktivistien puheissa edelleen tulossa. Vieläkään ei olla tehty tarpeeksi ja edelleenkin on viimeinen hetki tehdä todellisia ratkaisuja ilmastokatastrofin estämiseksi, väitetään. Joka ikinen lyhyen aikavälin ennuste on tähän mennessä mennyt metsään, mutta silti meidän pitäisi luottaa uusiin ennusteisiin ja erityisesti niihin pitkän aikavälin ennusteisiin, joita emme voi itse mitenkään todentaa, koska vuonna 2100 olemme kaikki kuolleita – vanhuuteen siis, emme ilmastokatastrofiin.

Yhä useampi on herännyt kyseenalaistamaan ilmastonmuutokseen liittyviä väitteitä, mutta toisinajattelu tuntuu lähestyvän jo rikosta. ”Vääriä mielipiteitä” ei suvaita ja vaikka toisinajattelijoita ei joidenkin aktivistien toiveista huolimatta vielä vangita tai vaienneta, niin heidät kyllä parhaan mukaan pyritään vaikenemaan kuoliaiksi.

Sitra on yksi ilmastoaktivismin pesäkkeistä Suomessa. Se julkaisee veronmaksajien varoilla mielipidekirjoituksia, joita se nimittää tutkimuksiksi ja selvityksiksi. Yksi sellainen oli helmikuussa 2014 julkaistu ”Kymmenen selitystä ilmastonmuutoskeskustelun puuroutumiselle”, joka keskittyi panettelemaan ja vähättelemään skeptikoita. Tässä kirjoituksessa (vai pitäisikö sanoa selvityksessä?) esitän viisi selitystä ilmastonmuutoskeskustelun yksipuolisuudelle Sitran tekstiä mukaillen.

1) Tasapuolisuus ja tiedonvälityksen asiapitoisuus ymmärretään tiedotusvälineissä todellisuudessa juuri niin kuin aktivistit haluavat. Vaikka Sitra ja muut aktivistit mielellään syyttävätkin tiedotusvälineitä ”liiallisesta tasapuolisuudesta” niiden satunnaisesti julkaistessa jonkun skeptikon haastattelun tai jonkin skeptisen mielipiteen, niin käytännössä puntit ovat hyvin vahvasti aktivistien puolella. Sen lisäksi, että skeptisiä näkemyksiä julkaistaan varsinkin Suomessa äärimmäisen harvoin suhteessa aktivistisiin ja virallisiin näkemyksiin, niin toimittajat itse vaikuttavat usein enemmän aktivisteilta kuin neutraaleilta.

Avoimesti skeptisiä toimittajia on Suomessa vain pari, kun taas virheellistä ja paikoin suoranaisesti valheellista aktivistitoimittajien ”journalismia” julkaistaan kritiikittömästi jokaisesta tuutista, palkitaan valtionpalkinnoilla ja pidetään koskemattomana kaikissa valituskanavissa. Kun sitten joku satunnainen tavallinen toimittaja joskus kirjoittaa jotain vähänkin epäilyyn viittaavaa tai edes skeptikoista, on hänen sähköpostilaatikkonsa sen jälkeen sellainen aktivistien paskamyrsky, ettei hän jatkossa erehdy koskemaan aiheeseen pitkällä tikullakaan.

2) Pieni vähemmistö voi myrkyttää keskustelun ja vaientaa epäilyn. Ilmastoaktivismi on alun perin pienen piirin juttu, alkaen jostain Rooman klubista, Sierra-klubista, YK:n ympäristöohjelmasta (UNEP) ja ylipäätään syvävihreiden aktivistien päiväunista maailman mukauttamisesta omaan muottiinsa. Sittemmin samaan kelkkaan on hypännyt yksi jos toinenkin oman edun tavoittelija, joka on nähnyt ilmastoasiassa keinon saada itselleen lisää rahaa, valtaa tai mielellään molempia. Lisäksi puolueet ja poliitikot kautta linjan ovat löytäneet ilmastonmuutoksesta keppihevosen ajaa entistä paremmin samoja vanhoja tavoitteitaan läpi, liittyivät ne sitten ilmastoon tai eivät. Mutta keskustelun päälinjat eivät ole neljännesvuosisadassa muuttuneet alkuperäisen pienen piirin pähkäilyistä mihinkään.

Kirjoitus jatkuu täällä.

Ilmastofoorymin jäseneksi voi liittyä kuka tahansa joka, hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Lisää jäseneksi liittymisestä täällä.

Palkittu toimittaja Jaana Kanninen - tietämätön, hölmö vai ...?

Kuva 1: Jaana Kanninen Malagassa. Kuva Yle

Opetusministeri Krista Kiuru luovutti vuoden 2013 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot tiistaina 24.9.2013. Ylen toimittaja Jaana Kanninen palkittiin ilmastonmuutosta käsittelevästä raportoinnistaan.  

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Palkitsemisperusteissa kiitettiin, että Jaana Kanninen on käsitellyt ilmastonmuutokseen liittyviä aiheita laajasti, oivaltavasti ja monipuolisesti käyttäen hyväkseen radio- ja televisioilmaisun eri mahdollisuuksia yleisöä koskettavalla tavalla.

”Kannisen raportointi on esimerkillistä julkisen palvelun journalismia. Hän pystyy käsittelemään suuria ja monimutkaisia aiheita eksymättä yksityiskohtien näreikköön. Kanninen ei myöskään sorru käsittelemään aihepiiriään pelkkänä asiantuntijoiden kiistelynä tai poliittisten julkilausumien toistamisena.”

Näin jälkikäteen vielä Ilmastorealismia-blogin onnittelut Jaana Kanniselle tunnustuksesta ja 15 000 euron palkintorahasta!

Jäin kuitenkin hieman epäilemään Kannisen ansioita huomattuani Ilmastofoorumi ry:n tehneen kantelun Julkisen sanan neuvostolle (JSN) Yleisradio Oy:n Malediivien saarten ilmastoevakuointeja koskeneesta uutisoinnista torstaina 7.11.2013 Yle Uutisten nettisivuilla ja Ylen TV1:n pääuutislähetyksessä klo 20:30. Toimittajana kummassakin jutussa on Jaana Kanninen.

Siis Ylen iltauutisissa 7.11.2013 väitettiin Malediivien saarista, että ”Merenpinnan nousuun on jo varauduttu tyhjentämällä matalimmat ja herkimmät saaret asukkaista.” Nettisivujen pidemmässä uutisessa, joka on otsikoitu ”Reportaasi Malediiveilta: Maailman matalin valtio siirtää ihmisiä turvaan ilmastonmuutoksen tieltä”, väite esitetään muodossa ”Kuusitoista kaikkein matalinta ja haavoittuvinta saarta on tyhjennetty asukkaista.” Kuten Ylen ja Ilmastofoorumin viestien vaihdosta em. linkin perusteella ilmenee, ei ole vielä löytynyt näyttöä tuon väitteen todenperäisyydestä. Vaikka moni muukin asia tuossa Kannisen Malediivi-uutisoinnissa on osoittautunut oudoksi, en nyt tässä lähde sitä tarkemmin ruotimaan. Katsotaan sitä sitten tarkemmin, kunhan JSN lähiaikoina antaa päätöksensä asiassa.

Uteliaisuuttani googlasin ilmastoaiheista palkitun Kannisen aiempia ilmastoaiheisia juttuja. Sieltä nousivat esiin jäätikköaiheet Grönlannista ja Perusta. Katsotaanpa ensin muutama kohta joulukuussa 2008 toimitetusta "Ilmastonmuutos sulattaa Perun jäätiköitä kovaa vauhtia" -jutusta, jota valitettavasti ei enää löydy Ylen sivuilta.

Andien maihin kuuluvan Perun katsotaan olevan maailman maista kolmanneksi suurimmassa vaarassa ilmaston lämpenemisen vuoksi.

---

Nyt jäätiköt katoavat kovaa vauhtia. Lisäksi uhattuna on Tyynenmeren viileä merivirta Humbolt, joka pitää Perun rannikkovedet kalassa. Kun vielä listaan lisää sen, että lähes puolet perulaisista elää köyhyysrajan alapuolella, voi kuvitella, minkälaisen uhan ilmastonmuutos aiheuttaa tulevaisuudessa - ja jo nyt.

---

Noin kolmesta tuhannesta Perun alueella sijaitsevasta vuoristojäätiköstä 22 prosenttia on kadonnut kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana.

---

Ilmastonmuutosta voi hidastaa kuten kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa yritetään. Mutta enää sitä ei voi pysäyttää kokonaan. Niinpä Perullekin jää ainoaksi mahdollisuudeksi sopeutua ilmaston lämpenemiseen.

Sitran johtaja Noponen pahoitti mielensä

Sitran johtaja Jukka Noponen. Kuva Sitran sivulta

Sitran johtaja Jukka Noponen on pahoittanut mielensä, kun Ilmastofoorumin puheenjohtaja Pasi Matilainen ei kehunut Sitran tuoretta pamflettia (13.12.) "Miten Suomi selviää yli 4 astetta lämpimämmässä maailmassa?". Noponen on kirjoittanut Matilaista lainanneeseen Turun Sanomiin vastineen (15.12.), joka ansaitsee julkaisun ja vähän analyysiä täälläkin. Noposen kirjoituksen osat ovat sisennettynä ja kursivoituna. Kommenttini normaalitekstillä.

Oli hämmentävää lukea Turun Sanomien uutisointia Sitran teettämästä tuoreesta selvityksestä, jossa pohdittiin ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Artikkelia hallitsi Ilmastofoorumin puheenjohtajan Pasi J. Matilaisen vähättelevä kommentointi: Matilainen tyrmäsi raportin ”puhtaasti mielikuvituksen tuotteeksi”, vaikka hän ei ollut edes tutustunut siihen.

Voi, voi. Minua Matilaisen kommentit eivät hämmentäneet, enkä Sitran pamfletin lukeneena löytänyt paljoa kummempaa sanottavaa siitä.

Kaikkein hämmentävintä kuitenkin on, että Turun Sanomat esitteli ilmastoskeptikkona tunnetun Matilaisen alan auktoriteettina, jolla on asiantuntemusta arvostella IPCC:n skenaariotyöhön pohjautuvaa selvitystä, vaikka lehti kertoikin, että Matilainen ”lukeutuu niihin, joiden näkemyksen mukaan tieteellinen todistusaineisto ei puolla ihmisen merkittävää osuutta ilmastonmuutokseen”.

No niin. Noponen aloittaa ad hominen -tyyppisellä argumentointivirheellä yrittäessään leimata Matilaisen anti-auktoriteetiksi ja denialistiksi. Mistä ja miksi näitä argumentointitaidottomia tyyppejä nousee johtaviin asemiin Suomessa? Pasi Matilainen on muuten toimittanut NIPCC:n tieteellisen julkaisun "Ilmastonmuutos uudelleenharkittuna II: Fysikaalinen tiede, Yhteenveto päättäjille". Kyllä hänellä myös toimittajataustaisena taitaa olla kokemusta ilmastonmuutoskeskustelusta? Vai eikö Matilainen saisi osallistua keskusteluun? Pitäisikö lehtien vaieta Ilmastofoorumin puheenjohtajan mielipiteistä? Sitäkö johtaja Noponen tarkoittaa?

Matilainen johtaa ilmastoskeptikkojen järjestöä, jonka pääviesti on, että ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttama. Järjestö ilmoittaa siis julkisesti olevansa ilmastonmuutoksesta täysin eri mieltä kuin aihetta vuosia tutkineet luonnontieteilijät ja tiedeyhteisö. Silti hänen annetaan ampua alas Sitran teettämä selvitys. Muissa viestimissä selvitystä on käsitelty neutraalisti ja kerrottu lähinnä raportin sisällöstä.

Ad hominem -hyökkäys jatkuu toisessa kappaleessa muuttuen pian auktoriteettiin vetoamiseksi (Argumentum ad auctoritatem). Ehkä Noponen ei tiedä, että luonnontieteilijöiden keskuudessa on runsaasti erilaisia kantoja ihmisen osuudesta ilmastonmuutokseen. Terveellä tavalla toimiva tiedeyhteisö ei ole harrastanut auktoriteettiin vetoamista enää pitkään aikaan. Paavit sen paremmin kuin nykyajan ilmastopaavit jesuiittoineen (mm. Greenpeace, WWF jne.) eivät ole olleet tiedeyhteisölle auktoriteettejä.

Huoli pois! Taivas ei putoakaan niskaamme huomenna.

Tuo on se perusviesti, jonka voi lukea vastikään julkaistusta laajasta “Ilmastomuutos uudelleenharkittuna II: Fysikaalinen tiede” -raportista. Hallituksista riippumaton kansainvälinen tiedemiesjoukko, NIPCC, on koonnut seitsemän päälukua ja yhteensä yli 1000 sivua käsittävän teoksen vertaisarvioiduista lähteistä. Teoksen laajuus vastaa suurin piirtein piakkoin julkaistavaa YK:n ja eri maiden hallituksista riippuvaisen ilmastopaneelin, IPCC:n, raportin ensimmäistä osaa.  IPCC:n uusimman raportin odotetaan edeltäjiensä tavoin ja perustamisasiakirjassaan saamansa tehtävän mukaisesti julistavan ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen uhkaa ja torjuntatarvetta

Teosten viestit siis poikkeavat huomattavasti toisistaan, vaikka molemmat perustuvat tekijöidensä mukaan tieteellisiin tutkimustuloksiin. No, miten näin voi olla? Sanoisinpa, että keskeiset erot raporttien välillä liittyvät kahteen isohkoon näkökulmaeroon. Ilmastonmuutos uudelleenharkittuna II (CCR-II) on vapaa poliittisesta manipulaatiosta. Sen kirjoittajia ei siis ole ohjattu minkään globaalin kehittämistavoitteen näkökulmasta tuottamaan haluttua tulevaisuusskenaariota. Toinen iso ero on siinä, että CCR-II perustuu puhtaasti empiirisiin havaintoihin, kun taas IPCC:n viides arviointiraportin (AR5) johtopäätösten kestävyys riippuu pitkälti virtuaalimaailmassa tehtyjen ilmastomallinnusten luotettavuudesta, mikä ei ole kovin hääppöinen.

Ei ole mikään salaisuus, että CCR-II on kirjoitettu AR5:n ensimmäisen osan kritiikiksi. Sen nimessä oleva sana "uudelleenharkittuna" ja myös sen julkaisuajankohta sisällön ohella todistavat tästä. Minua tuo asia ei häiritse. Päinvastoin pidän tärkeänä sitä, että lähes raamatullisen arvovallan saaneille IPCC:n raporteille tulee riittävä ja tosiasioihin perustuva vastapaino.

Harva jaksaa lukea kumpaakaan noista massiivisista teoksista. Siksi molemmista julkaistaan 20 - 30 sivun mittaiset yhteenvedot, joiden viesti on suunnattu lähinnä poliittisille päättäjille. IPCC on yhdessä eri maiden ilmastopolitiikasta vastaavien tahojen kanssa viimeistelemässä Tukholmassa omaa yhteenvetoaan. Sen saamisessa sekä tieteellisesti uskottavaksi että aggressiivista globaalia ilmastopolitiikkaa tukevaksi on ollut ongelmia, kuten olen täällä kirjoittanut. Saapa nähdä, pääseekö Tukholman kokous sopuun tekstistä aikataulun mukaisesti huomiseen 27.9. mennessä.