Ilmastoa ja sen muuttumista pohtiva blogi. Katso kommentointiohjeet alareunasta.
Tammikuun 15. päivästä alkaen ns. anonyymi kommentointi ei enää ole mahdollista. Jos haluat sen jälkeen kommentoida, hanki itsellesi vähintään OpenID-tunniste.
Vierailiko ilmastonmuutos Suomessa tällä viikolla?
Vielä muutama vuosi sitten ilmastotieteilijät ja myös muut ilmastopoliitikot muistuttivat meitä siitä, että sää ja ilmasto eivät ole sama asia. Kaikki on kuitenkin muuttunut. Nyt ilmastontutkijat ja poliitikot nostavat jokaisen sään ääri-ilmiön julkisuuteen vihreän toimittajakunnan avustuksella todistaakseen, että ilmastonmuutos tekee hirveää työtään meidän syntiemme vuoksi.
Tämä muutos johtuu siitä tosiasiasta, että siinä oikeassa ilmastossa ei ole tapahtunut mitään kovin hälyyttävää. Se vaihtelee ajallisesti ja paikallisesti, kuten se on aina tehnyt. Välillä jossain on tulvia, kuivuutta, kuumaa tai kylmää, syntyy myrskyjä ja ei synny. Ainoakaan globaali ilmastotilasto ei todista sään ääri-ilmiöiden yleistymisen puolesta. Tästä huolimatta ilmastomallinnuksiin hurahtanut ilmastotutkijoiden valtavirta on Yhdysvaltain viimevuotisista presidentinvaaleista alkaen alkanut rummutuksen asiasta. New Yorkin alueelle rantautunut "hurrikaani" Sandy saattoi pelastaa Obamalle uudelleenvalinnan, mutta säätilastojen mukaan Sandy ei ollut edes hurrikaani rantautuessaan, eikä se ollut sen paremmin ensimmäinen tai viimeinen myrsky, joka New Yorkin alavia alueita huuhtelee. Eivätkä Sandyn kaltaiset esimerkit vakuuta kansoja ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Nehän toimivat oikeastaan päinvastoin todistaessaan, että sään ääri-ilmiöitä on nyt, kuten on aina ollut.
Virkistävä poikkeus suomalaisen suuren median ilmastokirjoittelussa oli tänään lukemani kolumni Helsingin Sanomien pääkirjoituspalstalla. Sen oli kirjoittanut Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen. Seuraavassa muutamia lainauksia Jokisen kirjoituksesta:
Vaikka Euroopan tulvat ja Suomen helteet olivat paikoin poikkeuksellisia, niistä ei voi tehdä johtopäätöksiä "sekaisin olevasta säästä". Meteorologin näkökulmasta erikoisia sääilmiöitä ei ole viime aikoina esiintynyt erityisen paljon, vaikka niiden taloudelliset vaikutukset voivat olla miljardeja euroja. Ilmiöt lähinnä muistuttavat, että meidän leveysasteidemme säälle on luontaista suuri vaihtelu. Suursäätila aiheuttaa sen, että sää on välillä kuumaa ja kuivaa ja välillä viileää ja sateista.
Poikkeuksellisia sääilmiöitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Vaikka monet näyttävät ja dramaattiselta kuulostavat sääilmiöt ovat todellisuudessa varsin tavanomaisia, todella poikkeuksellisiakin ilmiöitä esiintyy silloin tällöin. Ne kuuluvat oleellisena osana sään vaihtelevaan luonteeseen.
Viime vuosina on kuultu niin lumisateiden aiheuttamista ongelmista raideliikenteessä, kaivosalaa haitanneista sateista kuin sähkökatkosten seurauksista myrskyjen ja rajuilmojen jälkeen. Niinpä säähän varautuminen ja sen ennakointi on entistä tärkeämpää. Mielenkiinto säätä kohtaan tuskin ainakaan hiipuu lähitulevaisuudessa.
Jokisen tasapainoinen kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan tuosta ennen lainausta olevasta linkistä.
Australian pääministeri Julia Gillardista tuli ensimmäinen pääministeri, joka kaatui ilmastonmuutokseen ja moneen muuhunkin vihreään asiaan. Miten kaikki tapahtui?
Gillard koki huikean poliittisen nousun vuoden 2007 vaalien jälkeen, jolloin tästä voittaneen työväenpuolueen vasemman laidan poliitikosta tuli ensin Kevin Ruddin hallituksen opetusministeri. Vuonna 2010 pääministeri Rudd tajusi, että Australian on järjetöntä liittyä minkäänlaiseen päästökauppajärjestelmään. Tästä pettyneinä työväenpuolueen vihreä siipi alkoi kapinoida, ja vallanhimoinen opetusministeri Gillard vasuri- ja ammattiyhdistysliittolaisineen päätti tehdä vallankaappauksen puolueessa. Kevin Rudd syrjäytettiin vaalien alla ja työväenpuolue meni vuoden 2010 vaaleihin Gillardin johdolla.
Gillard vaalien jälkeen äänestäjien silmissä
Keskeisenä vaalilupauksena Julia Gillardilla oli olla säätämättä uutta hiiliveroa, jota Australian pieni vihreä puolue kovaäänisesti vaati ilmastokatastrofin torjumiseksi. Vaalien tulos oli uudelle hallituksenmuodostajalle kuitenkin hankala, sillä sekä työväenpuolue että keskustaoikeistolainen liberaalikoalitio saivat molemmat alahuoneeseen 72 paikkaa, mikä on neljä alle tarvittavan enemmistön. Niinpä Gillard päätti tukeutua yhden edustajan saaneisiin vihreisiin ja muutamaan puolueisiin sitoutumattomaan edustajaan. Muutaman paikan enemmistöllä hän onnistui hallitsemaan tähän asti.
Hallitustaival oli kuitenkin vaikea, sillä niin vihreät, sitoutumattomat kuin työväenpuolueen erimieliset kuppikunnat asettivat Gillardille ehtoja. Niistä kaksi muodostui Gillardille pahaksi ansaksi. Gillard nimittäin joutui heti kohta vaalien jälkeen ilmoittamaan säädättävänsä maahan hiiliveron ja myös kaivosveron. Molemmista tuli nopeasti hyvin epäsuosittuja, sillä hiilivero nosti kaikkia hintoja, kun energiayhtiöiden perässä muu teollisuus ja kauppa siirsivät veron kuluttajahintoihin. Kaivosvero puolestaan katkaisi pääosin hyvin alkaneet investoinnit uusiin kaivoshankkeisiin ja tyrehdytti oikeastaan ainoan uusia työpaikkoja luoneen alan kasvun. Seuraavassa videossa asia tulee selväksi pinokkion omin sanoin:
Liberaalikoalitio luonnollisesti räksytti jatkuvasti vaalilupausten pettämisestä, verojen haitallisuudesta jne. kuten opposition kuuluukin tehdä. Ei haukku haavaa tee, mutta osavaltiovaaleissa työväenpuolue on saanut vain murskaavia tappioita sitten vuoden 2010. Ensi syyskuun 15. päivälle osuvien seuraavien vaalien ennusteet lupasivat saman murskatappioiden sarjan jatkuvan myös parlamenttivaaleissa. Paniikkitunnelmissa työväenpuolueen kansanedustajat lukivat yhdestä mielipidekyselystä, että puolue pärjäisi selvästi paremmin, jos vaaleihin mentäisiin syrjäytetyn Kevin Ruddin johdolla. Rudd päätti kostaa syrjäyttämisensä ja haastoi Gillardin puolueäänestykseen, joka pidettiin keskiviikkona 16.6.2013. Äänestystuloksen myötä Gillard muuttui pääministeristä ja puoluejohtajasta poliittiseksi ruumiiksi, joten Rudd on puolueensa päämisteriehdokas. Kaikki Ruddia tukeneet ministerit ovat luonnollisesti jo pyytäneet eroa tehtävistään.
Tony Abbot - seuraava pääministeri
Rudd saattaa hyvällä kampanjalla pelastaa muutamia sellaisia parlamenttipaikkoja, jotka Gillardin johdolla olisi varmasti menetetty, mutta hänkään ei mahda mitään sille, että liberaalikoalition Tony Abbottista tulee takuuvarmasti Australian vaalien jälkeinen pääministeri. Vähintään kolmasosa - ehkä jopa puolet - työväenpuolueen kansanedustajista saa etsiä uutta työtä. Jaa, että millä Abbot voittaa vaalit? Hän on luvannut repiä hiiliveron tuhansiksi kappaleiksi ja korjata myös kaivosveroa. Ei siihen muuta tarvita maassa, jossa ilmastopaniikki on väistynyt kaikkein nopeimmin maailmassa.
En nyt lähde vetämään pitkiä analogioita Suomen politiikkaan, mutta kyllä Australiassakin hallitseminen on vaikeaa, jos siinä täytyy ottaa huomioon kovin erilaisten ryhmien vaatimuksia. Ja kyllä Gillardin toiminnasta vaalien alla ja niiden jälkeen tietysti voisi vetää joitakin yhteisiä piirteitä parin suomalaisen vasemmistopuolueen johtajien lupauksiin ja tekoihin vuoden 2012 vaalien molemmin puolin.
Ilmastonmuutoksesta huolestuneet vihreät lukijani voivat nyt rauhoittua, sillä Australia ei ole paistunut ilmaston lämpenemisen seurauksena. Lämpötilat ovat sielläkin olleet laskussa toistakymmentä vuotta. Ilmastonmuutos sinänsä ei siis kaatanut Gillardia. Sen teki hänen vihreä ilmastopolitiikkansa. Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan sixpack-hallituksemme yrityksiä säätää hallitusohjelmassa mainittu uusi ilmastolaki, joka on ollut vihreiden keskeinen motiivi hallitustyöhön osallistumiseksi. Perussuomalaisilla saattaa olla uusi "paskalaki" vaaliteemana 2016?
Presidentti Obama pitää tänään (25.6.2013) Georgetownin yliopistossa puheen, jossa hän linjaa Yhdysvaltain ilmasto- ja energiapolitiikkaa. Valkoinen talo on jakanut tiedotusvälineille sekä puheen että tiivistelmän. Molemmat löytyvät jo netistä, ja annan niiden linkit kirjoituksen lopussa.
Obaman linjauksia on odotettu sekä innolla että kauhulla näkökulmasta riippuen. Yhdysvaltain kongressi on ollut jo pidemmän aikaa hyvin polarisoitunut ilmasto- ja energiapolitiikan osalta. Kun Obamalla on ollut kongressin kanssa vaikeaa muillakin politiikan alueilla, on ilmastopolitiikka noussut asiaksi, josta on veikkailtu uusia ongelmia. Nostihan Obama toisen kautensa ensimmäisessä kansakunnan tilaa käsitelleessä puheessaan ilmastopolitiikan prioriteettiensa kärkisijoille. Katsotaanpa, mitä presidentti linjasi. Puheen keskeisimmät asiat ovat sisennettynä kursiivilla ja kommenttini perustekstillä.
Obama jakoi Yhdysvaltain toimet kolmeen laajempaan kategoriaan, jotka olen erottanut toisistaan väliotsikoilla.
Hiilisaasteiden leikkaukset Amerikassa
Obaman hallinto asettaa kovat uudet (ympäristö)määräykset hiilisaasteille - jollaiset meillä on muille myrkyille kuten elohopealle ja arsenikille - jotta voimme suojella lastemme terveyttä ja siiirtyä taloudessamme kohti puhtaiden amerikkalaisten energialähteiden käyttöä, jotka luovat hyviä työpaikkoja ja alentavat kotitalouksien energialaskuja.
Obaman hallinto rinnastaa hiilidioksidin oikeasti myrkyllisiin aineisiin. Tässä ei ole sinänsä mitään uutta, mutta juuri tuo rinnastus saattaa altistaa siihen perustuvat lakialoitteet koville poliittisille kiistoille ja myöhemmin lakitupareissuille. Hiilidioksidi nimittäin on monien mielestä kasvien ruokaa, eikä se ole myrkyllistä edes nykyistä paljon suurempina pitoisuuksina.
Strategia
ohjaa Ympäristövirastoa (EPA) työskentelemään tiiviisti osavaltioiden, teollisuuden ja muiden osallisten kanssa hiilisaasterajoitusten aikaansaamiseksi sekä uusille että olemassa oleville voimalaitoksille.
Tämä tullee olemaan juuri se osa strategiaa, joka tullaan haastamaan oikeudessa. Obama nimittäin ei saane läpi lakia noista rajoituksista kongressissa, jolloin hän joutuu tukeutumaan olemassa olevan lainsäädännön sallimiin hallinnollisiin määräyksiin ja niiden tulkinnanvaraisuuksiin. Voisin kuvitella, että useammallekin amerikkalaiselle energiayhtiölle on halvempaa käydä lakituvassa viivytystaistelua kuin taipua nopeasti kalliisiin investointeihin. Moni yhtiö saattaa laskea myös sen varaan, että hallinnolliset määräykset voivat muuttua, kun seuraava presidentti hallintoineen astuu virkaan alle kolmen vuoden kuluttua.
antaa jopa 8 miljardin dollarin lainatakuut investointien tukemiseksi innovatiivisille teknologioille ja kehittyneille projekteille, joiden tarkoituksena on parantaa fossiilisia polttoaineiden puhtautta ja tehokkuutta
Tämä on suuri pettymys hiilipolttoaineiden vastustajille. Obaman hallinto nimittäin on sallimassa nykyaikaisimpien hiilivoimaloiden käytön.
ohjaa Sisäministeriön sallimaan riittävästi mahdollisuuksia uusiutuvan energian projekteille - kuten tuuli- ja aurinkovoimalle - julkisyhteisöjen omistamilla maa-alueilla ja tuottamaan energiaa yli 6 miljoonaan kotiin
Isojen tuuli- ja aurinkovoimaloiden sijoittaminen kansallispuistoihin ja muille valtion omistamille maa-alueille tullaan niinikään haastamaan oikeudessa. Kuusi miljoonaa kotia ei kiitä tulevaisuudessa 2-3 kertaa kalliimmasta sähköstä.
asettaa tavoitteen tuottaa uusiutuvilla tavoilla 100 megawattia energiaa julkisesti tuetun asumisen käyttöön vuoteen 2020 mennessä,
Sosiaalisesti tuetun asumisen asukkaat huomaavat sähkölaskunsa kasvavan. No 100 megawatin teholla noita korotuksia ei onneksi tule kuin murto-osalle USA:n köyhistä, sillä kyse on noin viidesosasta pienehkön ydinreaktorin tehosta.
ylläpitää sitoumuksen sijoittaa uusiutuvaa energiatuotantoa sotilaskohteisiin,
Yhdysvaltain asevoimat joutuu jo nyt maksamaan 1,5-3 kertaa kalliimpaa hintaa polttoaineistaan verrattuna muihin kerosiinin, dieselin tai bensiinin käyttäjiin. Nyt siis sähkölaskukin on kallistumassa, ja lasku lankeaa lopulta ylipäällikkö Obaman hallinnolle. Taleban, Kim Jong Il, Kiina ja Putin kiittävät.
kiinnittää huomiota kaupan ja teollisuuden rakennusten sekä asuinkerrostalojen jätteiden vähentämiseksi sekä energiatehokkuuden parantamiseksi ainakin 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä,
Tässä on sinänsä hyvä tavoite. Vastaavia on yritetty mm. Euroopassa. Tuloksena voi olla säästöjä mutta myös hometaloja ja remontteja, jotka eivät koskaan maksa itseään takaisin.
asettaa tavoitteen vähentää hiilisaasteita kumulatiivisesti vähintään 3 miljardilla tonnilla vuoteen 2030 mennessä nykyistä tiukemmilla määräyksillä kotitalouksien koneiden ja laitteiden sekä liittovaltion rakennusten energiatehokkuudesta,
Tuo määrä vastaa noin puolta Yhdysvaltain nykyisistä vuosittaisista päästöistä. Seuraavan 16 vuoden aikana se olisi siis noin kolmen prosentin keskimääräinen vähennys. Se ei tietysti ole kovin paljoa, mutta jyvitettynä kotitalouksien laitteille ja liittovaltion rakennuksille se on aika kova tavoite. No, kansalaiset joutuvat uusimaan jokseenkin kaikki kotitalouskoneensa ja -laitteensa. Ehkäpä tämä onnistuu ja saa republikaanienkin tuen.
sitoutuu kumppanuuteen teollisuuden ja muiden asianosaisten kanssa raskaiden ajoneuvojen polttoainetehokkuusmääräysten kehittämiseksi, jotta perheellisten polttoainelaskuja voidaan pienentää ja edelleen vähentää riippuvuutta tuontiöljystä vuoden 2018 jälkeen
Tätä tehdään jo kiihtyvällä vauhdilla Yhdysvalloissa. Kotimainen ja halpa liuskekaasu on se polttoaine, joka taitaa palaa yhä useamman rekan moottorissa Obaman hallinnosta riippumatta. Olen aika skeptinen kotitalouksien polttoainelaskujen pienenemisen suhteen, mutta polttoainetehokkuuden parantamisessa ei tietysti ole mitään väärää. Yhdysvallat saattaa päästä lähes energiaomavaraiseksi jo 2020-luvulla.
etsiä uusia mahdollisuuksia rajoittaa halogenoituja hiilivetysaasteita ja ohjata virastoja kehittämään kattava metaanistrategia sekä
sitoutuu suojelemaan metsiä ja tärkeitä maa-alueita.
On mielenkiintoista seurata, miten juuri alkaneen puukaupan Amerikasta Iso-Britanniaan käy. Jälkimmäisessä maassa kun on alettu miljardi-investointien jälkeen polttamaan voimalaitoksissa USA:ssa kaadettua puuta.
Yhdysvaltain valmistautuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin
Vaikka otamme uusia askeleita leikataksemme hiilisaasteita, on meidän myös valmistauduttava ilmastonmuutokseen, jonka vaikutuksia on jo havaittu kaikkialla maassamme. Edellisen neljän vuoden aikana koetun kehityksen pohjalta strategia
Obama on joko huonosti informoitu tai sitten enviitsisanoamikä. Ilmasto ei ole äärevöitynyt Yhdysvalloissa miltään osin, mikä näkyy selvästi muutamasta Alabaman yliopiston tohtori John Christyn kuvasta ja niihin liittyvästä teksistä. Mutta tämä nykyinenkin ilmasto ääri-ilmiöineen tietysti vaatii järkevää suojautumista.
ohjaa virastoja tukemaan paikallisia ilmastokestävyyttä parantavia investointeja poistamalla niille vastakkaisia toimintatapoja ja muita esteitä
Juu, parempaa kaavoitusta ja rakennusmääräyksiä. Niitä tarvitaan.
New York taitaa saada tulvavallit, jotka olisi pitänyt rakentaa jo 200 vuotta sitten.Sandy ei muuten ollut edes hurrikaani rantautuessaan.
kehittämällä uuden ja kestävän tulvariskien mallin sekä Sandyn alueelle että kaikkien liittovaltion projektien perustaksi,
Ehkä yksinkertaisinta olisi kieltää rakentaminen alueille, joissa tulvii säännöllisesti.
aloittaa kumppanuushankkeen yksityissektorin kanssa ilmastonmuutoksen kestävien sairaaloiden kehittämiseksi,
Niinpä. Sairaaloita ei pitäisi rakentaa ensimmäiseksi tulvien uhkaamille alueille.
ylläpitää maatalouden tuottavuutta antamalla viljelijoille, karjankasvattajille ja maanomistajille olosuhteisiin sopivia ja tieteeseen perustuvaa tietoa,
Ei mitään uutta tässä.
auttaa yhteisöjä valmistautumaan kuivuuteen ja maastopaloihin aloittamalla kuivuudensietoon tähtäävän kansallisen kumppanuusohjelman sekä laajentamalla ja priorisoimalla metsien ja laidunmaiden vahvistumiskykyä maastopaloja vastaan,
Ehkäpä ohjeet maastopalojen luonnonmukaisen sammutuksen (=sateen) odottelusta unohdetaan. Huono juttu monille kuloalueista riippuvaisille eliölajeille, mutta muutama paloherkän metsän keskelle rakennettu talo saattaa säästyä.
tarjoamalla osavaltioille, paikallisviranomaisille ja yksityissektorin johdolle tietoa ja työkaluja ilmastouhkiin valmistautumiseksi sekä vapauttamalla näiden käyttöön kerätyn ilmastotiedon.
Muutama softayritys löytää tästä liiketoimintamahdollisuuden. Hyvä niin.
Kansainvälisen toiminnan johtaminen ilmastonmuutoksen vuoksi
Mikään maa ei ole immuuni ilmastonmuutoksen vaikutuksille, eikä mikään maa kykene vastaamaan noihin haasteisiin yksin. Siksi on tärkeää, että Yhdysvallat yhdistää kotimaiset toimet kansainväliseen johtajuuteensa. Yhdysvaltain täytyy auttaa edistämään aidosti globaalin ratkaisun löytymistä tähän ongelmaan rohkaisemalla merkittäviin päästövähennyksiin, ilmastokestävyyttä lisääviin toimiin ja eistymiseen kansainvälisissä (ilmasto)neuvotteluissa. Esimerkiksi strategia
Tässä on ehkä syytä todeta, että ilmastomme 1900- ja 2000-luvuilla ei ole oleellisesti poikennut siitä, mitä ihmiskunta on edellisen 10 000 vuoden aikana kokenut. Minä en siis näe erityistä ongelmaa, mutta kannatan kyllä ilmastosta riippumattomista syistä energiatehokkuuden lisäämistä ja myös asteittaista irtautumista hiiliperäisistä polttoaineista, kunhan huolehditaan siitä, että nuo korvaavat ratkaisut eivät nosta energiakustannuksia. Tähän viimeiseen ehtoon Obaman puhe ei antanut neuvoja, joten minulle hänen johtajuutensa ei valitettavasti kelpaa.
sitoutuu merkittäviin uusiin ja olemassa oleviin kansainvälisiin aloitteisiin ml. kahdenväliset aloitteet Kiinan, Intian ja muiden suuripäästöisten maiden kanssa,
Kiina ja Intia tarvitsevat edullista energiaa nostaakseen edes osan kansalaisistaan pois äärimmäisestä köyhyydestä. Voi olla vaikeaa tavoitella tuolle päämäärälle vastakkaisia sopimuksia. Tai sanonpa suoraan: Ei onnistu.
johtaa globaalia julkisen sektorin rahoitusta puhtaamman energian puolesta päättäen lopettaa USA:n hallituksen rahoituksen ulkomaiselle hiilivoimalle paitsi kaikkein kehittyneimmän hiilivoiman rakentamiselle maailman köyhimpiin maihin ja hiilen talteenottoa ja varastointitekniikoita käyttäville laitoksille,
Kukaan ei ole pitkään aikaan luottanut maailman velkaantuneimman talouden julkiseen rahoitukseen.
vahvistaa maailmanlaajuista ilmastonmuutoksen sietokykyä laajentaen hallitusten ja paikallisten yhteisöjen suunnittelu- ja vastekapasiteettia.
No juu, jos puhutaan kyvystä sopeutua ja vastata sään luonnollisiin ääri-ilmiöihin. On kiistämätöntä, että monessa maailman kolkassa tuota kykyä ei ole.
Ehkä puheen sisältöä merkittävämpää on se, mitä siitä puuttui. Obama ei maininnut sanallakaan hiilidioksidiveroa, joka on republikaaneille mahdoton hyväksyttäväksi. Myöskään bensiinin tai dieselin veronkorotukset eivät kuuluneet puheen aiheisiin. Kanadan öljyhiekka-alueilta Meksikonlahdelle suunniteltu Keystone XL -öljyputki, jota ilmastoherkimmät demokraatit, useat hiilidioksidiallergiset ympäristölobbarit ja -järjestöt ovat vastustaneet jopa fanaattisesti, jäi mainitsematta puheessa. Kun nämä kaikki asiat ovat olleet keskeisiä vaatimuksia radikaaleja muutoksia ilmasto- ja energiapolitiikkaan vaatineille piireille, epäilen strategian olevan niille syvä pettymys.
Pettyneitä ilmastoaktivisteja saattaa vähän lohduttaa Obaman retoriikka, jossa siis hyödyllinen kaasu - hiilidioksidi - nimetään saasteeksi ja puhutaan ilmastonmuutoksesta uhkana. Mutta niin vähän Obama lupasi, että lähipäivinä luemme rajua kritiikkiä strategiaa kohtaan. Tuota kritiikkiä kyllä sataa myös republikaanien puolelta, ja sen kärki suuntautuu kahteen strategiasta seuraavaan asiaan - nousevaan energian hintaan ja kasvavaan säätelybyrokratiaan.
Epäilen Obaman hallinnon ilmastostrategian olevan siis sellainen, että kumpikaan äärikanta ei ole siihen tyytyväinen. Se taitaa olla laimea kompromissi, jolla ainakin joiltain osin voi olla mahdollisuus toteutua. Ilmastoaktivistien kaipaamaa maailmanpelastusta se ei tuo, mutta toisaalta ei se johda myöskään realistien pelkäämään talouden romahdukseen. Ehkä sillä siksi on mahdollisuus ainakin osittain toteutua.
Strategia paljastaa Obaman hallinnosta yhden ison asian. Kun talouden siipisulat on leikattu, ei raskaalla ankalla ole mitään mahdollisuuksia nousta lentoon. Ensi viikolla huomaamme, että paljon odotettu puhe ei muuttanut mitään. Ankkalammikolla käy nykyinen kaakatus.
Alailmakehän globaali lämpötila presidentti Obaman aikana
Obaman puheen ydinkohtien tiivistelmän löydät täältä ja koko 21-sivuisen ilmastostrategian täältä.
Maailman suosituimman ilmastoblogin, WattsUpWithThat:n, ensiarvion Obaman hallinnon strategiasta voit lukea täältä.
PS. Maapallon ilmasto ei ole lämmennyt yhtään sinä aikana, kun Obama on ollut Yhdysvaltain kongressin jäsen tai maansa presidentti. Hänen ensimmäisellä presidenttikaudellaan se on tosiasiassa viilentynyt. Ehkä avustajat unohtivat kertoa asian maailman mahtavimmalle miehelle?
PS2. Korjataan sen verran, että Obaman puhe ei tietenkään ollut sisälukua ilmasto-ohjelmasta, jonka linkitin kolme kappaletta ylemmäksi. Se oli verbaalisesti taitavampi mutta myös harhaanjohtavampi.
PS3. Tässä vielä rehellinen kanadalainen käsitys Obaman ilmastopuheesta:
Minulla on hallussani ehkä arvovaltaisin Jäämeren jäästä kirjoitettu kirja. Se sisältää myös luvun Arktikan lämpenemisestä. Kirjan on kirjoittanut pohjoisen jäätutkimuksen pioneeri, N. N. Zubov. Tämä venäläinen tiedemies käytti koko työuransa arktisen alueen tutkimukseen.
Zubov teki lämpenevästä Arktikasta runsaasti havaintoja, joita hän kuvailee kirjassaan Arktinen Jää. Olen seuraavaan lainannut joitakin kappaleita (sivuilta 470-476), jotka varmasti vakuuttavat Sinutkin siitä, että arktisen alueen lämpenemistä ei oikein voi kieltää:
Viime vuosina on havaittu hyvin mielenkiintoinen ilmiö, kun jään määrän vaihteluita on seurattu. Jään määrän asteittainen ja alueellisesti kattava väheneminen todistaa lämpenevästä arktisesta alueesta. Tärkeimmät todisteet tästä yleisestä lämpenemisestä ovat:
Vetäytyvät jäätiköt ja pois sulavat saaret... Kaikki Grönlannin Koillislahteen ja Disko-lahteen päättyvät jäätiköt ovat vetäytyneet vuosisadan alusta alkaen. Frans Joosefin -maassa useat saaret ovat kuin jakautuneet kahtia. Selvisi, että niitä ennen yhdisti jääsilta... Havaitsin Jan Maienin ja Huippuvuorten jäätiköiden huomattavan kutistumisen. Ahlman kutsuu Huippuvuorten jäätiköiden vähenemistä "katastrofaaliseksi".
Lämpötilan nousu. Viimeisten 20 vuoden aikana talvikuukausien keskimääräinen lämpötila on tasaisesti noussut... Viimeisen 10 vuoden aikana koko arktisella sektorilla Grönlannista Tseljuskinin niemeen ei ole ollut ainuttakaan keskimääräistä kylmempää vuotta tai talvikuukautta, mutta tavanomaista korkeammat lämpötilat ovat olleet yleisiä...
Atlantilta Jäämerelle tulevan meriveden lämpötilan nousu... Golf-virran pintaveden lämpötila on tasaisesti kasvanut.
Merijään määrä on laskenut... 15-20 prosenttia (20 vuoden aikana)... Ennenvanhaan pohjoisen jään reuna usein ulottui Islannin rannoille vaikuttaen kalastukseen ja merenkulkuun. Viimeisen 25 vuoden aikana tätä ei ole tapahtunut merkittävissä määrin.
Jään virtauksen nopeutuminen.
Muutokset voimakkaiden matalapaineiden reiteissä. Ei ole epäilystä, etteivätkö ilman ja Atlantin meriveden lämpötilan nousut, merijään voimakkaampi ajelehtiminen jne. ole läheisesti kytköksissä ilmakehän virtauksien kiihtymiseen ja aivan erityisesti matalapaineiden muutoksiin korkeilla leveysasteilla. Vize osoittaa, että Atlantin syvät matalapaineet ovat siirtymässä huomattavasti pohjoisemmaksi, jopa useita satoja kilometrejä verrattuna niiden reitteihin ennen arktisen alueen lämpenemistä.
Lämpenevän Arktikan biologiset merkit... Kalat ovat ulottaneet elinpiirinsä pidemmälle ja pidemmälle pohjoiseen... Huippuvuorien ja Novaja Zemljan rannoille on ilmestynyt runsaasti turskaa... myös makrilleja ja delfiinejä havaitaan siellä, missä niitä ei ennen nähty... Viime vuosina kalastus on asteittain siirtynyt pohjoisemmaksi... Monia lämpöä tarvitsevia pohjaeliöitä löydetään nyt alueilta, joilta niitä ei tavattu (30 vuotta sitten). Knipovits sanoo: "Viidentoista vuoden aikana... tapahtui muutos... jollainen yleensä yhdistetään pitkien geologisten kausien vaihtumiseen."
Merenkulku... On tehty useita sellaisia purjehduksia, joita ei olisi voitu suorittaa edeltävän kylmän jakson aikana.
Kaikkein merkittävintä on se, että Arktikan lämpeneminen ei rajoitu mihinkään tiettyyn alueeseen.
Minusta nämä havainnot varsin vakuuttavia todisteita siitä, että Arktikan lämpeneminen on todellakin ennennäkemätöntä. Kuka uskaltaisi sen kieltää? On selvää, meidän on tehtävä jotain hiilidioksidipäästöillemme!
HUOMAUTUS: Voi, minua typerää. Tämä kirja on kirjoitettu 1930-luvun lopulla. Nevermind.
---------------------------------------------------------------------------------------------
Professori Nikolai Nikolajevits Zubov oli Neuvostoliiton alkuaikojen tunnetuin arktisen alueen tutkija. Hän sai monia tunnustuksia elämänsä (1885-1960) aikana. Viereisessä postimerkissä N. N. Zubov ja Sadko-laiva, jolla professori teki useita tutkimusretkiä.
Arktisen alueen (70-90N) vuotuinen keskilämpötila
Lisään loppuun vielä graafin arktisen alueen lämpötilasta viimeisen 112 vuoden ajalta. Kun Zubov teki yllä kuvatut havaintonsa, elettiin 1930-lukua. Tuon vuosikymmenen lopulla ja 1940-luvulla mitatut lämpötilat ovat samankaltaisia kuin vuosina 2005-2012 mitatut. Ilmasto vaihtelee siis myös Arktikan alueella. Kuinka paljon siellä mahtaa jälleen viilentyä, kunhan Atlantin virtaukset (AMO) kääntyvät kylmempään vaiheeseensa 35-40 vuodeksi? Tuo muutos on odotettavissa ehkä jo 10-15 vuoden kuluttua. Ennennäkemätöntäkö? Tuskinpa.
On aika kiistämätöntä, että kevät on jonkin verran aikaistunut Suomessa ja muuallakin pohjoisen pallonpuoliskon korkeilla leveysasteilla. Keskustelussa ihmisten aihauttamasta ilmastonmuutoksesta on jatkuvasti muistutettu lämpenemisen olevan voimakkainta nimenomaan napojen läheisyydessä, sillä näin ilmastomallit kertovat. Empiirisenä todisteena on esitetty monenlaisia asioita Jäämeren hupenevasta jääpeitteestä lintujen aikaistuneisiin muuttoihin ja kasvien levinneisyyden pohjoisrajan nousuun.
Nuo todisteet olisivat aika vakuuttavia, jos muutokset koskisivat kaikkia vuodenaikoja ja molempia pallonpuoliskoja. Esimerkiksi pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteisyydestä tiedämme sen lievästi vähentyneen keväisin, mutta muutokset talven ja syksyn lumipeitteessä ovat päinvastaisia. Tiedämme pohjoisen merijään vähentyneen, mutta etelän merijään määrä on ollut tasaisessa kasvussa. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen perustuvan CAGW-teorialla on vaikeaa selittää, miksi pohjoinen ja eteläinen merijää käyttäytyvät päinvastaisesti tai miksi vain pohjoisen keväät näyttävät lämpenevän, mutta kesät, syksyt tai talvet sitä eivät tee.
Brittiläinen tähtitieteilijä, Duncan Steel, on kirjoittanut Journal of Cosmology -julkaisussa mielenkiintoisen kirjoituksen, joka saattaa selittää tämän ilmiön. Otan tähän bloggaukseen vain muutamia kohtia Steelen 23-sivuisesta kirjoituksesta.
Hyrrän prekessioliike
Steel on laskenut maapallon saaman auringonsäteilyn muutoksen useina aikoina viimeisen 2000 vuoden aikana. Lisäksi hän on laskenut, paljonko säteilypakote muuttuu maapallon eri leveysasteilla ja vuodenpäivinä johtuen maapallon kiertoradan ja akselin kaltevuussuunnan muutoksista. Noiden kahden liikkeen sykli on tunnettu jo pidempäänkin. Kyseessä on ns. Platoninen vuosi, joka meidän ajanlaskussamme on 25 725 vuotta. Tuon verran siis kestää ennenkuin maan akselin kaltevuus ja maan etäisyys auringosta ovat samanlaiset kuin ne olivat eilen. Tuota kaltevuuskulman liikettä kutsutaan prekessioksi, jota havainnollistetaan esimerkiksi viereisellä hyrrän kuvalla.
Kaltevuuskulman muutos vaikuttaa ennenkaikkea siihen, kumpi pallonpuolisko saa enemmän auringonsäteilyä, ja kuinka pitkiä vuodenajat niillä ovat. Steelen laskelmien mukaan pohjoisen pallonpuoliskon kesämme on nyt noin neljä päivää pidempi kuin 5000 vuotta sitten. Vastaavasti etelän kesä on neljä päivää lyhyempi. Tuo kuvan hyrrän akselin prekessioliike yhdessä maapallon kiertoradan epäkeskoisuuden kanssa aiheuttaa myös sen, että se hetki vuodesta, jolloin maa on kiertoradallaan lähinnä aurinkoa (perihelion) ja saa säteilyä per pinta-alayksikkö, vaihtelee omassa vuosikalenterissamme. 1200-luvulla tuo hetki pohjoisella pallonpuoliskolla osui tarkalleen talvipäivän seisauksen tuntumaan, mutta viimeisen 800 vuoden aikana se on siirtynyt jo 13 päivällä ollen nykyisin noin tammikuun 2.-4. päivän kohdalla.
Auringon säteilyn muutos eri vuodenaikoina nyt
verrattuna vuoteen 1246
Auringonsäteilyn muutos viimeisen 250 vuoden aikana
eri vuodenpäivinä ja eri leveysasteilla. Suomi =60N
Yhdessä tuo prekessio ja perihelionin muutos siirtävät muutamina seuraavina vuosituhansina pohjoisen pallonpuoliskon saamaa talven säteilytehoa kohti kevättä ja vastaavasti vähentävät syksyistä säteilymäärää. Auringonsäteily keväisin siis hitaasti kasvaa ja syksyisin vähenee. Steelen mukaan vaikutus on merkittävä ja selittää hyvin keväiden aikaistumisen. Viereisestä kuvasta näet, että keväinen säteilypakote on kasvanut jopa kolmella watilla neliömetriä kohti, ja vastaavasti syksyn säteilyannos on vähentynyt. Viimeisen 250 vuoden aikana muutos meidän leveyspiirillämme on kuvan 3 mukaan ollut noin yhden watin luokkaa, mikä ei ehkä kuulosta paljolta. Se kuitenkin on iso luku, kun sitä vertaa ilmastotieteen väittämään hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistamisen aiheuttamaan säteilypakotteeseen. IPCC:n viimeisessä raportissa (2007) väitetään kasvihuonekaasujen säteilypakotteen kasvaneen viimeisen 250 vuoden aikana 1,6 watilla per neliömetri.
Steel löytää siis selityksen keväiden aikaistumiselle. Sen lisäksi hän epäilee, että tuo aikaistuminen on johtanut pohjoisen jää- ja lumipeitteen ajalliseen lyhenemiseen, mikä pienentää pohjoisen pallonpuoliskon heijastavuutta ja lisää kesällä ja syksyllä absorboidun säteilyn määrää. Tämän seurauksena myös kesät ja syksyt saattavat lämmetä. Steel on niin varma laskelmistaan, että hän esittää muuttuvan säteilyn teoriaansa (Changing Insolation Theory, CIT) vakavasti otettavaksi työhypoteesiksi ilmastonmuutostutkimuksessa. Ehdotus ei ole aivan tuulesta temmattu, sillä se loogisesti selittää, miksi
Ilmastomme on hitaasti mutta tasaisesti lämmennyt viimeisen 200 vuoden aikana.
Keväät ovat aikaistuneet ja lämmenneet, mutta muut vuodenajat eivät.
Pohjoisen merijää on hitaasti vähentynyt.
Etelän merijää on hitaasti kasvanut.
Lämpötilat ovat nousseet eniten juuri pohjoisen korkeilla leveyspiireillä.
Steelen tutkimus ei tietenkään sulje pois sitä tosiasiaa, että ilmastomme vaihtelee monista muistakin syistä johtuen. Nimeäisin näistä syistä merivirtojen sykliset muutokset ehkä merkittävimmiksi. Auringon aktiivisuudella ja myös ilmakehän muilla muutoksilla on tietysti oma vaikutuksensa. Ja kyllä ihmisen toimilla, erityisesti maankäytön muutoksilla, lienee jonkinlainen vaikutus. Mutta Steelen havaitsema pakotemuutos ja sen kanssa samaa suuruusluokkaa olevan hiilidioksidipakote eivät ole samanaikaisesti mahdollisia. Jompikumpi on väärin pääosiltaan.
No miksi ilmastomallit eivät ole havainneet Steelen laskemaa orbitaalista ja prekessionaalista pakotetta? Tai miksi ne eivät osaa ottaa huomioon merivirtojen syklejä? No siksi, kun niitä ei ole ohjelmoitu sellaisia laskemaan.
Nykyisen ilmastonmuutosparadigman kannattajilla on edessään isoja vaikeuksia, jos Steelen laskelmat kestävät kriittisen tarkastelun. CAGW-paradigma nimittäin romahtaa tai ainakin sen keskeisimmät säteilylaskelmat menevät täysin uusiksi. Steelen hypoteesi on sikälikin vaikea pala, että se on empiirisesti testattavissa tai falsifioitavissa. Siltäkin osin se täyttää tieteelliset kriteerit CAGW-hypoteesia paljon paremmin.
YK selvittää suoralla internetkyselyllä, mitä asioita ihmiset eri puolilla maapalloa haluavat eniten vuoden 2015 jälkeen. Jokainen vastaaja saa valita 16 vaihtoehdon joukosta kuusi eniten kaipaamaansa asiaa. Vaihtoehtojen joukossa ovat mm. puhtaan veden, kohtuuhintaisen ja ravitsevan ruoan sekä paremman terveydenhuollon saanti, parempi koulutus, sukupuolten välinen tasa-arvo, paremmat työmahdollisuudet, kansalaisiaan kuunteleva hallitus jne. Yhtenä vastausvaihtoehtona on myös toimet ilmastonmuutosta vastaan.
Useat sadattuhannet ihmiset käsittäen lähes kaikki maat ovat jo vastanneet My World -kyselyyn, johon voi osallistua vielä vuoteen 2015 asti. Tätä kirjoitettaessa vastauksia oli yli 620 000.
Kun tämä on ilmastoblogi, totean vain ohimennen maailman ihmisten kolme tärkeintä prioriteettia. Ne ovat
Hyvä koulutus.
Parempi terveydenhuolto.
Rehellinen ja ihmisiä kuunteleva hallinto.
En kovasti yllättynyt tuosta kolmen kärjestä. Sen sijaan olen aika hämmästynyt ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun vähäisestä arvostuksesta. Kun olen kuunnellut YK:n pääsihteerin ja useiden länsimaiden johtajien puheita, olen niistä ymmärtänyt puhujan pitävän ilmastonmuutosta yhtenä maailman kaikkien aikojen suurimpana uhkana ihmiskunnalle. Tavallisilla kuolevaisilla näyttää olevan päinvastainen käsitys asiasta.
Yllä olevasta kuvasta, jonka otin omasta vastauksestani, näkyy vasemmassa pylväässä maailmanlaajuisen vastaajajoukon äänestämä tärkeysjärjestys. Olen lukemisen helpottamiseksi merkinnyt kolmen kärjen ja häntäpään pitäjän selitteet nuolilla. Seuraavassa pylväässä näkyvät suomalaisten vastaajien tärkeysjärjestys. Siitä oikealle olevissa pylväissä näkyvät tulokset vastaajien ikäryhmittäin ja koulutustasoittain. Äärimmäisenä oikealla näkyvät kanssani samaan vanhempaan ikäryhmään kuuluvien suomalaisten tulos ja.omat prioriteettini v-merkillä
Ilmastonmuutoksen torjunta tai siihen sopeutuminen on viimeisillä sijoilla kaikissa muissa ryhmissä paitsi korkeimmin koulutettujen harvalukuisessa joukossa, jonka tärkeysjärjestyksessä se nousee noin puoliväliin listaa. Tulos on aika mykistävä! Mutta ei huolta, sillä YK:n pääsihteeri esikuntineen ja muutkin maailman johtajat tulevat tästä tuloksesta huolimatta pitämään ilmastonmuutoksen torjunnan puheidensa kärkisijojen kestoaiheena. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan ei ole vielä keksinyt ilmastonmuutosta parempaa verotusperustetta ja sen mahdollistamaa välinettä jakaa maailman varallisuus uudelleen. Tähän asti annettuja vastauksia voi selata maittain, ikäryhmittäin jne. täällä.
Ilmastomalleihin perustuen on yritetty ennustaa myös maapallon napa-alueiden merijään kehitystrendejä. Bob Tisdale on kirjoittanut noiden ilmastomallinnusten onnistumisesta mainion kirjoituksen, josta referoin muutaman kohdan tähän. Alkuperäisen Tisdalen kirjoituksen löydät täältä.
Kuva 1. Merijään todellinen muutos pohjoisessa (punainen)
ja etelässä (sininen).
Tisdale aloittaa näyttämällä viereisen kuvan pohjoisen ja etelän merijään peiton muutoksista reilun 30 vuoden aikana. Siitä selviää oitis, että punaisella merkitty arktisen merijään peitto on vähentynyt, kun eteläisen merijään (sininen) peitto on kasvanut.
Kaikkien tiedotusvälineiden otsikoista olemme jo kauan tienneet pohjoisen merijään vähenemisestä, ja samoissa jutuissa meille kerrotaan sen ilmastomallien mukaan lopulta häviävän kesäisin kokonaan. Oikeastaan se vanhempien lehtijuttujen mukaan on jo useana vuotena hävinnytkin, mutta sitkeästi siellä merijäätä tänäkin kesänä vielä on. Mutta juuri koskaan et voi lukea lehtijuttua tai televisioreportaasia etelän merijään tasaisesta kasvusta. Siihen on syynsä, jonka kerron tämän kirjoituksen loppupuolella.
Kuva 2. Uusimpien mallien mukainen merijään pinta-alan muutos
pohjoisessa (punainen) ja etelässä (sininen).
Tisdalen toinen kuva näyttää, miten hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) syksyllä julkaistavan uuden arviointiraportin pohjaksi käytetyt ilmastomallit ovat simuloineet napa-alueiden merijään kehitystä. Mallien mukaan molempien napa-alueiden merijään pinta-alan olisi pitänyt vähentyä. Vertaamalla ylimmän kuvan reaalimaailmaa ilmastomallien maailmaan, voimme havaita mallien ennustaneen oikeansuuntaisesti pohjoisen jään vähenemisen. Eteläisen jään osalta ne ovat erehtyneet jättimäisesti. Senhän olisi pitänyt mallinnusten mukaan huveta pohjoisen merijäätä selvästi nopeammin.
Kuva 3. Etelämeren mitattu pintalämpötilan poikkeama
(harmaa) vertailukaudesta ja ilmastomallien ennustama
lämpötilapoikkeama (vihreä). By Bob Tisdale.
Eteläinen merijää on kasvanut, sillä etelämeren lämpötila on tasaisesti laskenut. Tätäkään ilmastomallit eivät ole kyenneet ennustamaan, kuten kolmannesta kuvasta voit havaita. Vihreä kuvaaja kertoo tietokonemallien antaman ennusteen ja harmaa todellisen kehityksen. Jälleen noiden ero on massiivinen, trendinä lähes asteen verran 100 vuodessa.
IPCC:n syksyllä julkaistavassa arviointiraportin ensimmäisessä osassa tullaan jälleen kerran vetoamaan vain ja ainoastaan tiedeyhteisön "luotettaviksi" havaitsemien ilmastomallien tuloksiin, kun meille kerrotaan ennennäkemättömästä ilmaston lämpenemisestä ja muutoksesta. Samaan hengenvetoon meille väitetään mallien tieteellisen pohjan perustuvan kivenkovaksi koeteltuun fysiikkaan.
Kuva 4. Ilmastomallien ennustama tropiikin lämpötilakehitys
murtoviivoina. Mitattu lämpötila punaisina ja sinisinä pisteinä.
Kuvan lähde Roy Spencer.
Kun minä katson kuvia 2 ja 3 tai viereistä kuvaa ilmaston lämpötilan kehitystä kuvaavasta mallinnusten joukosta, mieleeni tulee useita kysymyksiä, joista tässä muutama:
Kumpi asia noissa tietokonemallinnuksissa johtaa totaalisen väärään tulokseen, perustana oleva fysiikka, mallinnusmenetelmä vai molemmat?
Miten on mahdollista, että useiden miljardien eurojen ja dollarien kehittelykustannuksista huolimatta jokaikinen malli ennustaa väärin?
Miten on mahdollista, että kivenkovaan yhteiseen fysiikan pohjaan perustuvat mallit osaavat olla keskenään niin erimielisiä kuin kuva 4 osoittaa? Kuvissa 1-3 on esitetty vain mallinnusten keskiarvo, mutta yksittäiset mallinnukset ovat keskenään yhtä ristiriitaisia kuin kuvassa 4 esitetyt.
Lopuksi tuohon kysymykseen, miksi et ole lukenut suomenkielisestä mediasta etelämantereen merijään kasvusta. Se johtuu siitä, että rehellisen toimittajan olisi kysyttävä itseltään ja ilmastotutkijoilta, miksi etelässä ei ole lämmennyt yli 30 vuoteen. Ja tuo kysymys johtaisi väistämättä jatkokysymyksiin, mikä ilmastomalleissa mättää ja miksi roskakoriin kuuluvia tuloksia pitäisi käyttää politiikan ja tulevaisuuteen tähtäävien toimien perustana. Vihreälle toimittajalle nuo kysymykset aiheuttavat hermoromahduksen, ja rehellisenä itseään pitävä toimittaja tajuaa todennäköisesti kysymystensä johtavan vakavaan ristiriitaan noihin malleihin uskovaisen hartaudella suhtautuvan poliittisen eliitin, Ilmatieteen laitoksen lysenkolaisen johdon, Greenpeacen ja WWF:n, kustantajan tai päätoimittajansa kanssa.
En ole tietokonemallinnusten vastustaja. Tiedän, että niitä voi käyttää hyvin hyödyllisestikin, jos mallinnus vastaa reaalimaailman ilmiöitä. Ilmastomallit eivät sitä valitettavasti tee. Ne ovat olleet koko ajan väärässä. Eivätkä ne ole kyenneet ennustamaan etelän merijäätä tai merenpintalämpötilaa paremmin myöskään muita ilmastoparametreja kuten ilman lämpötilaa, sateisuutta, kuivuutta, sään ääri-ilmiöitä tms. Ainoa poikkeus tässä joukossa on pohjoisen merijää, joskin epäilen mallinnusten senkin osalta menevän väärään suuntaan jo lähivuosina. Palaan tuohon pohjoisen jäätilanteeseen syksyllä sulamiskauden loppuvaiheessa, joten jätetään sitä koskevat kommentit sinne.
Väärässä olevan mallin tulosten mukaan rakennettaessa syntyy vain sutta ja sekundaa. Lopulta Sinä veronmaksajana joudut kustantamaan sen korjaamisen.
Lisäys 17.6.2013: Lisäsin loppuun graafin Etelänapamantereen lämpötilapoikkeamasta vuosina 1957-2013, jotta ei tarvitse aloittaa uudelleen turhaa väittelyä siitä, onko manner lämmennyt vai viilentynyt. Se ei ole tehnyt kumpaakaan lähes 60 vuoden aikana.
Meille todistetaan lähes päivittäin nykyistä ilmastoparadigmaa, jonka mukaan
Uudemman raportin kansikuva
Ilmastomme on lämpenemässä ennennäkemättömästi, mikä tulee aiheuttamaan kaikenlaisia katastrofeja sekä ihmiskunnalle että luonnolle.
Lämpenemisen pääasiallinen syy on ilmakehän kasvanut hiilidioksidipitoisuus.
Tuon CO2-kasvun syynä on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Ihmiskunta on siis syyllinen.
Tiede on em. kolmesta asiasta täysin yksimielinen. Niistä ei enää tarvitse väitellä.
Tiede voi myös tuottaa ihmiskunnalle keinot ja välineet, joilla ilmastotuho voidaan välttää. Meidän on vain noudatettava niiden mukaisia lakeja ja ohjeita.
Tämän blogin vakituiset lukijat lienevät tulkinneet rivien välistä, että en noihin neljään ensimmäiseen kohtaan usko. Tuo viides kohtakin on silloin tarpeeton, sillä mitään globaalia ilmastotuhoa ei taida tulla. Mutta usein olen tuntenut olevani kovin yksinäinen ilmastorealismissani, joksi käsitystäni kutsun. Näin on siitä huolimatta, että vaimoni nauraa sujuvasti tuolle paradigmalle yhdessä naapureideni ja tuttavapiirimme kanssa. Tänään lukemani uutinen poisti ison osan tuosta yksinäisyydestä. Kanssani katastrofaaliseen ilmaston lämpenemiseen (CAGW) epäilevästi suhtautuvia nimittäin on maailman suurimman maan johtavassa tiedeakatemiassa.
Vuoden 2009 raportin kansikuva
Kiinan kansallinen tiedeakatemia (CAS) nimittäin julkaisee 15.6.2013 kiinankielelle käännetyn version kahdesta aiemmin tietääkseni vain englanniksi julkaistusta kokoomateoksesta, jotka sisältävät kattavaa kritiikkiä meidänkin ilmastopolitiikkamme perustana olevaa paradigmaa kohtaan. Nuo teokset ovat riippumattoman yhdysvaltalaisen ajatuspajan, Heartland Instituten, julkaisemat Ilmastonmuutos Uudelleen Harkittuna (2009) ja samanniminen täydennysosa alaotsikolla Väliraportti 2011 (2011).
Molemmat teokset ovat laajuudeltaan hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) arviointiraporttien laajuisia ja perustuvat vertaisarvioituihin tiedejulkaisuihin. Ne eroavat IPCC:n arviointiraportteista sikäli, että niistä puuttuvat kokonaan ympäristöliikkeen painostusjärjestöjen (WWF, Greenpeace, Maan Ystävät jne.) sekä YK:n Millenium-ohjelmaan sitoutuneiden punavihreiden poliitikkojen kädenjälki. Noissa teoksissa kerrotaan tiivistetysti se, mitä tiede tietää tai ei tiedä ilmastosta ja sen ikiaikaisesta muutoksen tilasta. Niissä ei viisastella oikeasta tiestä tai tuholta pelastumisesta eikä tieteelle vieraasta konsensuksesta. Tässä suhteessa teosten viesti tietysti hyökkää suoraan IPCC:n hellimää ilmastoparadigmaa vastaan. Annan linkit noiden teosten englanninkielisiin pdf-versioihin kirjoituksen lopussa.
Kiinankielisen kirjan kansi
Kiinan tiedeakatemian julkaisupäätös on useassa mielessä erittäin merkittävä ja saattaa kertoa jotain maan tulevan ilmasto- ja energiapolitiikan suunnasta. Mieleeni tulivat ensimäisinä seuraavat johtopäätökset:
Kiinan tiedeakatemian käsityksen mukaan ilmastonmuutos on kaikkea muuta kuin tieteellisesti selvitetty.
Kiinalaisille tutkijoille, poliittisille päättäjille ja myös suurelle kiinankieliselle yleisölle on tarjottava äidinkielellä luettava laadukas teos ilmastonmuutoksesta.
Kiinalaisen kokoomateoksen sijaan turvauduttiin parhaan mahdollisen englanninkielisen teoksen kääntämiseen, sillä saatavuudella oli kiire.
Tiedeakatemia haluaa kertoa maan poliittisille päättäjille niistä suurista aukoista tiedossa ja valtavasta epävarmuudesta, jota ilmastotutkimuksessa edelleen on.
Muistakaamme vielä Kiinan poliittinen järjestelmä. Olen jokseenkin varma siitä, että tiedeakatemian johto on joutunut keskustelemaan julkaisusta poliittisen johdon ylimmän tason kanssa, sillä niin iso rooli ilmastopolitiikalla on YK:ssa ja kansainvälisessä politiikassa yleensäkin. Kiinan ylin poliittinen johto on siis hyväksynyt IPCC:n "raamattuja" vastaan kirjoitettujen teoksien julkaisun yli miljardin väestönsä ulottuville. Se ei ole kirjoituksen alussa esittämäni paradigman tukemista - päinvastoin. Johto ei sallisi julkaista sellaista teosta, joka sotisi sen lähivuosien politiikkaa vastaan. Siispä Kiina aikoo haastaa ainakin osittain YK:n johdon tavoitteleman ilmastopolitiikan.
Julkaisuajankohta on vain muutamia kuukausia ennen IPCC:n seuraavan arviointiraportin I luvun julkaisua ja puoli vuotta ennen tänä vuonna Varsovassa pidettävää vuosittaista YK:n ilmastokokousta. Kiinalaiset saattavat varustautua ilmastoneuvotteluihin sellaisella tieteellisellä tiedolla, joka ei sovi ollenkaan YK:n virkamiesjohdon ja EU:n omaksuman poikkeuksellisen radikaalin ilmastopolitiikan tavoitteisiin.
Noiden mainioiden teoksien suomentaminen maksaisi ehkä 50 000 euroa. Se olisi pieni summa verrattuna vaikkapa Himas-raporttiin. Väittäisin, että suomennos saattaisi vaikuttaa ratkaisevasti oman maamme ilmastopolitiikan suuntaan, mikä puolestaan voisi aiheuttaa jo vuositasolla sadan tai useammankin sadan miljoonan euron säästöjä menoissa. Taidan toivoa turhaan hallitukselta tai sen rahoittamilta virastoilta aloitteita? Ehkä Perussuomalaiset voisivat tarttua täkyyn?
Tässäpä sitten linkit teoksiin: Vuonna 2009 julkaistun ensimmäisen version voi ladata ilmaiseksi täältä. Sitä täydentävän ja vuonna 2011 tehdyn väliraportin voi ladata täältä. Ja täällä vielä WUWT-blogin juttu julkaisusta.
Professori (emeritus) Fred Singer kirjoittaa kiinnostavalla tavalla merenpinnan noususta ja ilmaston lämpenemisestä American Thinker -verkkojulkaisussa. Hän aloittaa kirjoituksensa muistuttamalla merenpinnan nopean nousun olevan kenties uhkaavin seuraus äkillisestä ilmastonmuutoksesta. Muistammehan, että Barack Obama nosti asian esiin puheessaan, kun hänet vuonna 2008 nimitettiin Demokraatti-puolueen presidenttiehdokkaaksi. Presidentillistä kaikkivoipaisuutta uhkuen Obama lausui: "Tämä oli hetki, jolloin (uhkaava) merenpinnan nousu alkoi hidastua ja planeettamme parantua."
Singer kertaa epävarmuudet merenpinnan noususta. Osa tiedemiehistähän ei katso merenpinnan nousun juurikaan kiihtyneen 1900-luvulla, osa väittää nousun vähän kiihtyneen, mutta he eivät pidä asiaa kovin hälyyttävänä, ja lopulta osa ennustaa nousun karkaavan käsistä jo lähivuosikymmeninä.
Ennusteet merenpinnan noususta ovat vaihdelleet melko paljon jopa hälytyskelloja soittavissa piireissä, jotka ovat saaneet vallan mm. hallitusten välisen ilmastopaneelin, IPCC:n, raporteissa. Ensimmäisessä raportissaan vuonna 1990 IPCC ennusti nousuksi vuoteen 2100 mennessä 10-367 senttimetriä. Toisessa raportissa (1996) arvio oli 3-124 cm. Kolmannessa (2001) luvut olivat 11-77 cm ja neljännessä (2007) 18-59 cm. Nuo kaikki eivät tietenkään voi olla samanaikaisesti oikein ainakaan ylä- ja alarajojen osalta. Arviot ovat siis tulleet raportti raportilta alaspäin ja olleet alunperinkin paljon alhaisemmalla tasolla verrattuna pahimpien alarmistien, kuten Al Goren ja James Hansenin, ennustuksiin 600-900 senttimetrin nousuista.
Ensi syksynä julkaistavassa IPCC:n viidennessä arviointiraportissa nousuennustetta kuitenkin korotetaan välille 45-110 cm. Professori Singer arvioi tämän johtuvan lähinnä siitä, että aiemmat arviot ovat olleet liian "konservatiivisia", eivätkä ne ole aiheuttaneet paniikkia yleisössä ja päättäjissä. Olemme havainneet tämän ilmiön jo Suomessakin, jossa Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas ennakoivasti on useaan kertaan puhunut asiasta. Oikeastaan Taalas hehkuttaa Suomeen peräti kahden metrin nousua sillä perusteella, että meri pohjoisilla alueilla nousisi enemmän kuin muualla.
Singer epäilee vahvasti arviota kahdella perusteella. Ensimmäisen niistä hän ottaa suoraan IPCC:n raporteista. Niiden mukaanhan ilmasto lämpeni viimeisen 100 vuoden aikana 0,6 astetta ja merenpinta nousi 18 senttimetriä. Tuon pinnannousun osatekijöiksi mainitaan lämpölaajeneminen, noin 4 cm, ja mannerjäätiköiden sulaminen 3,5 cm:n edestä. Tätä nousua vastaan taas toimii lämpenevän meren kiihtyvä haihdunta ja ilman lisääntyvä kosteus, joka sataa Etelämantereen ja Grönlannin jäätiköiden sulamattomiin osiin. Lumisateet noille alueille siis määrällisesti kasvavat, mikä vähentää merenpinnan nousuvauhtia. Singer myöntää, että tätä on vaikea laskea, mutta viimeaikaiset satelliittimittauksiin perustuvat massatasapainoarviot todistavat, että ainakin Antarktikan jään ja lumen määrä on hieman kasvanut lämmenneestä ilmastosta huolimatta.
Viimeisen 100 vuoden merien lämpölaajenemisesta ja jäätiköiden sulamisesta johtuvat tekijät muodostavat 7,5 cm - siis vain noin 42% havaitusta 18 cm:n - merenpinnan noususta. Singer muistuttaa, että 1900-luvun ensimmäisen puoliskon ilmaston lämpenemisen aikana merenpinta ei pinnankorkeusantureiden mukaan noussut juuri ollenkaan. Jokin muu tekijä on siis lisäksi vaikuttamassa vedenpinnan nousuun.
Meriveden pinnan nousu hidastui noin 8000 vuotta sitten
Singer tarjoaa kadoksissa olevan noususyyn etsintään vihjettä koralliriutoista, joiden tiedetään pyrkivän pysyttelemään merenpinnan pitkäaikaisten vaihtelujen mukana. Ne ovat tutkimusten mukaan kasvaneet ainakin 1400-luvulta alkaen suurinpiirtein samaa vauhtia kuin viimeisen 100 vuoden aikanakin. Siitä voisi päätellä, että merenpinta on noussut myös kylmän Pikkujääkauden aikana (noin 1400-1850) melko tasaisesti. Merenpinnan nousu ei siis olisi silloin kovin suoraan kytköksissä pintailmakehän asteen kymmenesosissa mitattaviin muutoksiin suuntaan tai toiseen.
Singer kysyy, olisiko vastaus tuohon pinnannousun puuttuvan 60 prosentin osatekijään löydettävissä Länsi-Antarktikan valtavasta jääpeitteestä (WAIS), joka yli kolmen miljoonan kuutiokilometrin jäämassallaan on painanut alla olevan maankuoren ehkä 500-1000 metriä alaspäin. Olisiko hitaasti sulava WAIS Euroopan ja Amerikan valtavien jäätiköiden lopullisesti sulettua noin 5000-8000 vuotta sitten ollut vaikuttavin tekijä siihen hitaaseen nousuun, josta sitkeästi vuosituhansia merenpinnan tasolla pysyneet koralliatollit kertovat, ja jota parin viimeisen vuosisadan ajan on mittauksilla havainnoitu?
Jos WAIS on suurin tekijä merenpinnan nousussa, sen sulaminen todennäköisesti jatkuisi melko lailla nykyisellä vauhdilla useiden vuosituhansien ajan, ellei seuraava jääkausi ehdi sitä lopulliselta sulamiselta pelastaa. Merenpinnan tasainen nousu on meille ihmisille silloin yhtä väistämätön ja tasainen tapahtuma pitkällä aikavälillä kuin nousu- ja laskuvedet vuorokausi- ja kuukausitasolla. Singer toteaa, että meillä ei ole mitään keinoa pysäyttää tuota tuhansia vuosia jatkunutta sulamista. Siihen ja sen mukana 10-20 senttimetrillä vuosisadassa nousevaan merenpintaan on vain sopeuduttava, kuten esivanhempammekin ovat tehneet.
Singer muistuttaa, että hän ei ole kirjoituksessaan käsitellyt pienimpiä merenpinnan korkeuteen vaikuttavia tekijöitä, joita ovat mm. pohjaveden pumppaaminen ja patoaltaiden rakentaminen.
Aivan lopuksi Singer kysyy, voiko ns. ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen vaikuttaa merenpinnan nousuvauhdin kiihtymiseen siten kuin IPCC ensi syksynä ilmestyvässä raportissaan tulee väittämään. Hän kehottaa tarkastelemaan, mitä merenpinnalle tapahtui edellisellä kaksi vuosikymmentä kestäneellä lämpenemisjaksolla vuosina 1920-1940. Vastaus on yllättävä. Nimittäin vedenpinnan nousu hidastui tuolloin, ja se jälleen kiihtyi ilmaston viiletessä 1940-1970. Singer arvelee, että lämpenevän veden kasvanut haihdunta lisääntyneine lumisateineen voi aika helposti kompensoida vuoristojäätiköiden sulamisen ja lämpölaajenemisen vaikutuksen. Niinpä kasvihuonekaasujen oletettu kasvavasti lämmittävä vaikutus, jos sellaista todella tapahtuisi, saattaa hidastaa merenpinnan nousua. Singerin mielestä kasvihuoneilmiö saattaa jopa laskea merenpintaa ainakin muutamien kymmenien vuosien ajan kasvattamalla merkittävästi lumisateita Etelämantereella. Tuhansien vuosien aikajaksolla lämpeneminen kiihdyttäisi Singerinkin mukaan nousua.
Singerin kirjoituksen rivien välistä voi nähdä, miten 88-vuotias emeritusprofessori naureskelee yhä alarmistisempaan suuntaan yrittäville nuoremmille kollegoilleen. Jostain syystä, minä pidän Singerin arviota melko tasaisesta merenpinnan noususta uskottavampana kuin Taalaksen ja kumppaneiden arvioita. Ensin mainittu siis olettaa tämän vuosisadan nousunopeuden olevan 1-2 millimetriä vuodessa, ja jälkimmäiset väittävät vuosittaisen nousuvauhdin olevan jopa 10 mm. Ehkä jo seuraavan vuosikymmenen aikana näemme, kumpi osuu lähemmäksi todellista nousunopeutta?
Jaa, entä jos WAIS romahtaisikin joku päivä mereen? No se tuskin olisi ihmiskunnan syytä, sillä tuon romahduksen alkusyy on viimeisen jääkauden päättymisestä alkanut tasainen sulaminen. Emmekä sille mitään voisi. Komeita loiskahduksia siitä tulisi, ja kolmen metrin merenpinnan nousu olisi muutamien vuosikymmenten sisällä romahduksen alkamisesta mahdollinen.
Toukokuun keskilämpötilat kartalla UAH-lämpöaikasarjasta
Toukokuu oli meillä Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Tämä johtui siitä, että Pohjois-Afrikan ja Keski-Aasian lämmintä ilmaa pääsi virtaamaan meille ja myös laajalle aluelle Venäjän koillisosiin. Läntisessä Euroopassa puolestaan on ollut poikkeuksellisen viileää, sillä sinne on virrannut Arktisen kylmää ilmaa lähes koko toukokuun ajan. Niinpä eräät hiihtokeskukset Lounais-Ranskan vuoristossa saattoivat ensimmäistä kertaa jatkaa hiihtokauttaan kesäkuulle asti.
Tavanomaista lämpimämpää toukokuussa oli myös Siperian pohjoisosissa, kun taas Grönlanti ja iso osa Pohjois-Amerikasta koki hieman normaalia viileämmän kevään.
Globaalisti toukokuu oli 0,07 astetta 30-vuotisen keskiarvon yläpuolella vuoden 1978 joulukuusta alkaneen UAH-satelliittiaikasarjan mukaan, jonka kuvaaja on vieressä - siis hyvin keskimääräinen. Eniten tuosta keskiarvosta poikkesi pohjoinen pallonpuolisko ollessaan +0,16 astetta em. keskiarvoa lämpimämpi. Vastaava arvo eteläiselle pallonpuoliskolle oli -0,01. Vertailu on siis vuosien 1981-2010 toukokuihin.
Koko alkuvuoden ajan keskilämpötila on ollut lähes vapaassa pudotuksessa, sillä viime tammikuun arvosta (+0,5) on tultu alas joka kuukausi ja saldo on jo lähes puoli astetta. Näyttää siis siltä, että emme lue ensi vuoden alussa otsikoita, jotka kertoisivat vuoden 2013 olleen poikkeuksellisen lämmin. No, tosiasiassa 16 vuoden ja sitä lyhyemmät trendit osoittavat ilmaston lämpenemisen pysähtyneen tai kääntyneen jopa viilenemiseksi.
Ilmastomallit ennustavat rajua lämpenemistä, mutta havainnot
kertovat vain parin asteen kymmenyksen lämpenemisestä
viimeisen 33 vuoden aikana. Kuva: Tohtori Roy Spencer
Katsotaanpa vielä, mitä ilmastomallit kertovat lämpötilakehityksestä. Nehän ovat meille tärkeämpiä, sillä ilmasto-, energia- ja veropolitiikkaamme suunnitellaan niiden mukaisesti, eikä yllä kuvattujen reaalimaailman mittausten perusteella. Seuraavassa kuvassa on esitetty kattavasti ilmastomallien tuottamat trendit globaalin keskilämpötilan kehityksestä vuodesta 1979 alkaen viime vuoden loppuun trooppisella alueella (+- 20 leveysastetta päiväntasaajan molemmin puolin).
Kuvasta näkyy, että jokaikinen käytössä oleva ilmastomalli liioittelee valtavasti lämpenemistä. Kun viime toukokuun todellinen poikkeama 30 vuoden keskiarvosta tropiikissa oli +0,11 astetta, on mallien ennustaman trendin poikkeama keskimäärin +0,9 astetta. Äärimmäiset mallit, joiden mukaisia tuloksia Ilmatieteen laitos jostain syystä suosii, ovat ennustaneet jopa 1,5 astetta pieleen. Vaikka nuo luvut maallikon korvassa kuulostavat pieniltä, ne tosiasiassa todistavat jättiläismäisen suuresta virheestä. Ne kertovat yksiselitteisesti ilmastomalleissa olevan niin suuria puutteita, että niitä ei pitäisi käyttää minkäänlaisen tulevaisuuden suunnittelun pohjana.
Onko Petteri Taalas maailman eniten väärässä
oleva ilmastoennustaja?
Kun Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas kertoo ilmastomalleihin perustuen ilmaston lämpenevän jopa kuusi astetta vuosisadan loppuun mennessä, voidaan tuo arvio mallien ja empiiristen havaintojen välisen eron perusteella jakaa kymmenellä tai viidellätoista. Taalaksen ennusteeseen ja reaalimaailman trendiin sopeutumiseen on varauduttava aivan eri tavoin. Eroa noilla sopeutumistoimilla vaikkapa energia-, maankäyttö-, liikenne-, asunto-, maatalous-, ympäristö- ja veropolitiikan seuraamusten osalta on rahalla mitattuna järisyttävän paljon. Kyse on monista sadoista miljardeista nykyeuroista vuosisadan loppuun mennessä.
Jokseenkin vain noihin tietokonemallinnuksiin perustuva ilmastopropaganda alkoi 1980-luvun lopulla, kun globaali ilmasto oli empiiristenkin mittausten mukaan lämmennyt muutamalla asteen kymmenyksellä. Lämpeneminen jatkui vielä 10 vuotta, mutta siitä alkaen globaali keskilämpötila ei ole noussut. Oikeastaan sen trendi on vuodesta 1997 alkaen ollut joko tasainen ja aivan viime vuosina jopa jäähtymisen suuntaan. Siis niiden 25 vuoden aikana, jolloin ilmastopropagandaa on levitetty, ilmasto on lämmennyt vain 8-9 vuoden aikana. Enimmäkseen tuona aikana se ei ole lämmennyt. Kannattaako meidän ylläpitää propagandisteja - siis Taalaksen kaltaisia ennustajia tai niihin perustavia poliitikkoja - joiden väittämät eivät ole tästä maailmasta?
Minä saan aina raivarin, kun vertailen reaalimaailmaa pitkän ajan ilmastoennusteisiin. Niiden väliltä puuttuu korrelaatio myös muiden asioiden kuin lämpötilan osalta. Nyt tuo raivari osui toukokuun lämpötilojen kohdalle, joten siitä otsikko. Yritän siirtää seuraavan raivarin loppusyksyyn, joten silloin tässä blogissa on luvassa seuraava päivitys lämpötiloihin.
Palataanpa toukokuun ja kesäkuun ihanien helteiden keskuudesta välillä reaalimaailmaan ja menneisyyteen. Tehdään pieni aikamatka ilmastoon vuosituhansien taakse. Katsotaan, voisiko se opettaa jotain meille ilmastotuhoa odottaville.
Ilmastonmuutos on oikeasti todellinen asia. Ilmasto on aina muuttunut. Valitettavasti meillä ei ole oikeaa käsitystä siitä, mitä todellinen ilmastonmuutos on. Alla olevassa kuvassa näkyy Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköiden rekisteröimä lämpötilan vaihtelu 15-11 tuhatta vuotta sitten. Kuvasta selviää, että tuon 4000 vuoden aikana lämpötila jäätikköalueilla muuttui useaan kertaan jopa yli kymmenen asteen verran yhdessä tai muutamassa vuosisadassa. Muutaman asteen vaihteluja tapahtui jokaikisenä vuosisatana tuon ajanjakson aikana.
Grönlannin jäätiköstä rekonstruoitu lämpötila 11-15 tuhatta vuotta sitten
Data: Cuffy ja Clow, 1997 sekä Alley, 2000
Me tiedämme, että nuo vaihtelut liittyivät tavalla tai toisella viimeisen jääkauden päättymiseen. Valitettavasti esi-isämme tai nykyiset ilmastotieteen asiantuntijamme eivät ole pystyneet kertomaan, miksi lämpötilan vaihtelut tuona aikana ja yleensäkin menneisyydessä ovat olleet noin suuria. Itse asiassa olemme eläneet viimeisen 10 000 vuoden aikana poikkeuksellisen tasaisen ilmaston aikaa, vaikka paikallisesti asiaa voi olla vaikeaa uskoa. Eri puolilla maailmaa nähdään milloin kuivuuksia ja tulvia, hurrikaanit iskevät ja välillä kylmyys vie sadon peräkkäisinä vuosina, kuten kävi Suomessa 1600-luvun lopulla.
Seuraavassa kuvassa on vertailtu vuosisatojen vaihtelua viimeisen 100 vuoden vaihteluun, jolloin lämpötila on noussut lähteestä riippuen puolesta asteesta asteeseen. Kuvan vaaka-akselin kohdat 1-15 kuvaavat suurimpia lämpötilamuutoksia aikavälillä 24-11 tuhatta vuotta sitten (lämpeneminen punaisella, viileneminen sinisellä).
1900-luvun muutos, josta olemme kovin huolissamme, näkyy kohdassa 16. Jos uskoisimme hiilidioksidin olevan ilmakehän lämmönsäätäjä, voisimme IPCC:n nykyisen hypoteesin mukaisesti pitää kohdassa 17 olevaa pylvästä sen osuuten lämpenemisestä. Ilmastonmuutoksilla on siis melkoisia eroja. Suomen nykyilmastoon suhteutettuna jokainen noista sinisistä pylväistä muuttaisi maamme Koillis-Siperian tundraksi tai Grönlannin jäätiköksi.
Ainutkaan noista valtavista lämpötilamuutoksista ei ole voinut tapahtua ilmakehän hiilidioksidimuutoksen vuoksi. Myöskään mitään yksittäisiä avaruudesta tulleita törmäyksiä tai tulivuorenpurkauksia ei pidetä muutosten aiheuttajina, sillä sellaisista ei ole löytynyt tuolta ajalta todisteita. Milankovitchin mukaan nimetty syklisyys maan kiertoradassa auringon ympäri, jolla selitetään ainakin osin viime vuosimiljoonien aikaiset jääkaudet ja niiden väliset lämpökaudet, ei sekään oikein kelpaa selitykseksi, sillä tuo orbitaalinen vaihtelu vaikuttaa kymmenien tuhansien vuosien aikana eikä sadassa vuodessa.
Tämä "ennennäkemätön lämpeneminen", jota meillä alarmistipiirit poliitikoista tiedemiehiin pitävät ihmiskunnan suurimpana uhkana, asettuu siis pienten vaihtelujen tasolle verrattuna todellisiin 10-20 -kertaa isompiin ilmastonmuutoksiin, joista niistäkin ihmiskunta ja muu luomakunta on sopeutumalla selvinnyt. Tykillä ei kannata ampua hyttystä, joksi ilmastonmuutoksen torjuntaa voisi verrata.