Carunako sähkömarkkinoiden ahnein ryöstäjä? Vai kuka ...

Viime päivinä on kirjoitettu aika paljon eräiden sähkön jakeluverkkoyhtiöiden hintojen korotuksista. En kiistä, etteikö 30 prosentin nosto olisi kertakorotuksena melko paljon. Töpselistä tulevan sähkön kilowattituntihintaan se vaikuttaa noin 10 prosentilla tai hiukan yli yhdellä sentillä nostavasti. Mutta paljonhan se on, kun kaltaiseni sähkölämmittäjä kertoo korotuksen 20 000 kWh:n vuosikulutuksella. Siitä tulee vähän yli 200 euroa lisälaskua joka vuosi. Kaukolämmön tai muun keskuslämmön piirissä olevalle siirtohintojen korotusvaikutus taitaa jäädä muutamaan kymppiin vuodessa.

Eniten huomion kohteena on ollut Caruna, joka lehtitietojen mukaan on onnistunut ihan laillisesti välttämään Suomen kovan verotuksen ainakin pääosin. Lisäksi yhtiö maksaa toimitusjohtajalleen 30 000 euron kuukausipalkkaa. Onko yhtiö siis holtittoman ahneuden tyyssija? Lehdistä luettujen lausuntojen perusteella näin voisi päätellä. Kaikkien poliittisten ryhmien edustajat ovat kitalaet tulipunaisina huutaneet korotusten kohtuuttomuutta. Katsotaanpa, onko huutajilla puhtaat jauhot pussissa? Kävin tutkimassa Energiaviraston tilastoista asiaa.

Sähkön hinta muodostuu kolmesta komponentista, joista yhden pystyt kilpailuttamaan ja muut maksat sitten kulutuksesi mukaan monopolille. Tuo yksi on sähköenergian hinta, joka muodostaa noin 37 % siitä kaikesta, mitä maksat siitä, että sähkölaitteesi kotona toimivat. Loput 63 % muodostuvat sähkön siirrosta (22 %) ja veroista (41 %). Huomiota jo tässä vaiheessa herättää se, että töpselisi huutaa eniten veroja, toiseksi eniten varsinaista sähköä ja kolmanneksi sähkön siirtoa.

Olen alla olevaan kuvaan sijoittanut noiden kolmen komponentin hintakehityksen.

Sininen ja punainen kuvaaja eivät sisällä veroja (alv + sähkövero), jotka on yhdistetty vihreään kuvaajaan.

Alimpana (punainen kuvaaja) on siirtohinta, joka on tällä vuosituhannella noussut noin 0,7 senttiä tai prosentuaalisesti 35 % - siis inflaation verran eli noin kaksi prosenttia vuodessa. Halkomatta hiuksia voimme kai sanoa, että sähkön siirtohinta ei ole reaalisesti (inflaatiokorjattuna) merkittävästi noussut tähän asti.

Kaksi muuta komponenttia, eli se varsinainen sähköenergia (sininen kuvaaja), jota käytät, on kallistunut 116 % ja verojen määrä (vihreä kuvaaja) on noussut eniten eli 151 %. Molemmat ovat kallistuneet selvästi reaalihintojen nousua nopeammin. Verot nousivat viime vuoden alusta töpselisähkön tärkeimmäksi komponentiksi. Siihen yhtiöt eivät voi vaikuttaa.

Vihreän ilmastopolitiikan energiakatastrofi

Ilmastopolitiikka on varsinkin länsimaissa ottanut hallitsevan roolin, jolle on alistettu niin energia- kuin teollisuuspolitiikat ja monta muutakin asiaa. Ilmastopolitiikka on perustunut siihen todistamattomaan arvaukseen, että

1. ihmiskunnan energiantuotannossaan polttamat fossiiliset polttoaineet lisäävät ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, ja
2. ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu nostaa maapallon keskilämpötilaa merkittävästi, mikä puolestaan
3. aiheuttaa kaikenlaisia harmillisia ilmiöitä kuivuuksista tulviin, helleaalloista äärimmäisiin kylmiin jaksoihin jne., jotka
4. johtavat katoihin, pakolaisuuteen, lajien sukupuuttoihin yms.

En aio nyt todistella tarkemmin tuon yllä olevan arvauksen perusteita. Totean vain, että normalisoidut faktat eivät kerro lisääntyneistä sukupuutoista, ilmastopakolaisista, satojen menetyksistä,  sään ääri-ilmiöistä eivätkä edes merkittävästä keskilämpötilan noususta. Hypätään noiden kiusallisten asioiden yli, sekä pyritään katsomaan ilmastopolitiikan keskeisiä tavoitteita ja saavutuksia niissä.

Ilmastopolitiikan ytimessä on ollut fossiilisten polttoaineiden (hiili, öljy, maakaasu) käytön vähentäminen. Aivan erityisesti tätä tavoitetta ovat olleet ajamassa YK sekä tietysti erilaiset vihreät tai vihertyneet puolueet ja järjestöt, joiden rooli niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin on ainakin länsimaissa ollut korostunut 1990-luvulta alkaen. Heti tuon hiilipohjaisen energiantuotannon vähentämisen perässä on rinnakkaisena tavoitteena ollut korvaavan ns. hiilivapaan tuotannon osuuden kasvattaminen. Katsotaanpa, miten länsimainen vihreä liike on onnistunut noissa keskeisissä tavoitteissaan.

British Petroleum (BP) julkaisee vuosittain raportin globaalista energian tuotannosta ja kulutuksesta. Tuo BP:n uusin raportti ei kerro fossiilisten polttoaineiden käytön vähentymisestä vaan päinvastoin. Niiden käyttö lisääntyy. Viereisestä kuvasta näkyy selvästi, että hiilipohjaisen energian kulutuksen kasvu viimeisen lähes 50 vuoden aikana on ollut voimakkainta juuri 2000-luvulla. Erikoista on sekin, että ei-fossiilisen energian suhteellinen kasvu oli suurinta 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin energiapolitiikkaa vielä junailtiin ilman vihreän ilmastopolitiikan pakkopaitaa.

Ehkä vielä selvemmin kehitys näkyy toisesta kuvasta. Hiilivapaan energian kulutuksen osuus yli kaksinkertaistui kuudesta prosentista 13 prosenttiin vuosina 1969-1999, minkä jälkeen osuus on pysynyt ennallaan tai jopa hieman laskenut.

On hyvä muistaa, että ylivoimaisesti suurimman osan tuosta hiilivapaasta energian kulutuksen kasvusta mahdollistivat vesi- ja ydinvoimakapasiteetin lisääminen.

Minä en ole ilmastollisista syistä huolissani terveenpänä pitämäni 1900-luvun lopun energiapolitiikan suunnan muuttumisesta huonompaan, sillä tuosta käännepisteestä alkaen ilmastokaan ei ole lämmennyt tai äärevöitynyt. Minä pidän hiiliriippuvuuden vähentämistä fiksuna politiikkana monista muista syistä. Mutta nuo syyt eivät ole tämän kirjoituksen pääaihe, joten ei niistä nyt enempää.

Minusta on outoa, että vihreyden iskostuttua yhä lujemmin kaikkeen politiikkaan ja alistettua jopa energiapolitiikan, on uusiutuvan energian osuus maailman kokonaiskulutuksesta pikemmin laskeva kuin nouseva. Millaisena vihreät mahtavat itse kokea menestyksensä? Onko heidän joukoissaan tiedostettu epäonnistumista tai pohdittu sen syitä?

Kun syitä vihreän ilmastopolitiikan alaisuudessa toteutettuun epäonnistuneeseen energiapolitiikkaan tutkitaan, kannattaa aloittaa pohtimalla, mikä vihreille kelpaa ja mikä ei. Ydin- ja vesivoima eivät kelpaa, mutta tuuli- ja aurinkovoima kävisivät. Olisiko perussyy epäonnistumiseen siinä, että ensin mainitut ovat markkinaehtoisesti kannattavia, mutta jälkimmäiset eivät sitä ole? Valtavista tukiaisista huolimatta vesi- ja tuulivoiman osuus kokonaiskulutuksesta mitataan yhden prosentin luokassa. En tiedä tarkalleen, paljonko noihin tukiaisiin ja koko tuuli- ja energiateollisuuteen on globaalisti haaskattu varoja parin viimeisen vuosikymmenen aika, mutta suuruusluokka on 1-2 triljoonan kieppeillä. Se on käsittämättömän paljon rahaa.

Paljonko hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet tuon ansiosta? Nolla, zero, cero, صفر, 零, शून्य, нулевой. Olipa miten tahansa, minusta kannattaisi palata 1900-luvun lopun uusiutuvien osuutta markkinaehtoisesti lisäävään politiikkaan. Se ehkä vaatii tämän vihreän kokeilun lopettamista. Näetkö muitakin hyötyjä, jos vihreä ilmastopolitiikka pantaisiin ruotuun ja lähinnä kontrolloimaan ulkoilman partikkelipitoisuuksia?

Idea kirjoitukseen tuli professori Roger Pielke Jr:n tästä kirjoituksesta. Pielkellä on runsaasti mielenkiintoisia ajatuksia niin ilmastosta kuin energiapolitiikasta. Hänen oma bloginsa löytyy täältä.

Hevosenlihaa piilossa sähkökaupassakin

Pidän hevosista elävinä, mutta pidän myös hevosenlihasta ravintona. Olen joskus nauttinut erinomaisista hevospihveistä, ja erilaisia metvursteja meillä on aina jääkaapissa. Mutta mielestäni ruokapakkauksissa hevosenlihan täytyy näkyä selvästi pakkausmerkinnöistä. Hevosenlihan myyminen naudanlihana ei ole hyväksyttävää, vaikka tuolla erolla ei olisi merkitystä ko. tuotteen ravintosisältöön, hintaan tai makuun.

Nordic Green Energyn sähköpostimainos

Sähkökaupassa on samankaltaisia ilmiöitä. Sain tänään sähköpostiini mainoksen, josta on kopio vieressä. Nordic Green Energy -niminen markkinointiyhtiö väittää siis olevansa valmis myymään minulle joko vesivoimalla, tuulivoimalla tai muuten uusiutuvilla (bioenergia) energialähteillä tuotettua sähköä.

Otinpa selvää, millä tavalla minulle Fortumin jakeluverkossa toimitettu sähkö tehdään. Selvisi, että suomalainen sähkö tehdään aika ympäristöystävällisesti. Pääosa niin minulle kuin muillekin tulevasta sähköstä tehdään ydinvoimalla (33%), vesivoimalla (25%), biomassaa (käytännössä puuta) polttamalla (15%), kivihiiltä polttamalla (10%), maakaasua polttamalla (9%) ja turvetta polttamalla (6%). Loput sähkön tuotantomuodot, joiden osuus on yhteensä alle kolme prosenttia, ovat suuruusjärjestyksessä jätteenpoltto, tuulivoima ja öljynpoltto. Lihakauppaan rinnastaen kyseessä on siis melkoinen gulassi tai karjalanpaisti. Juu, pikkuisen noihin minun töpselistäni tulevan sähkön tuotantosuhteisiin vaikuttaa tuontiensähkön osuus, mutta ei sekoiteta sillä nyt itse asiaa. Tosiasia kuitenkin on se, että päivittäin käyttämäni sähkö on vähintään kolmasosaltaan ydinsähköä, ja siinä on noin viidesosa fossiilisilla polttoaineilla tuotettua sähköä. Minun sähkötauluni ei osaa erotella noita eri tuotantotapoja. Se päästää läpi kaikilla tavoilla verkkoon tuotetut sähköenergiat. Minä siis saan tuota gulassia tai karjalanpaistia, halusinpa sitä tai en. Ja sitä samaa saa myös jokainen citypunavihreä kuluttaja, joka ostaa sähkönsä valtakunnalliseen siirtoverkkoon kytketystä jakeluverkosta.

Nordic Green Energy ja moni muukin sähkön myyjä markkinoi sähköään hiilijalanjäljellä tai hiilidioksidipäästöjen vapaudella. Saahan sitä niin markkinataloudessa tietysti markkinoidakin, mutta kyllä tässä silti asiakkaan harhauttamisesta on kyse. Vastaavasti vähintään kolmasosan sianlihaa, viidesosan hevosenlihaa ja pikkuisen vielä kananmunia, rottaa ja käärmettä sisältävää seosta voitaisiin myydä vaikkapa kasvistuotteena. Myyjä sähkökaupassa vetoaa tietysti omaan tuotantotapaansa. Miksi valmisruokatalot eivät voisi sekoittaa samoin perustein lasagneihinsa tai gulasseihinsa pikkuisen hevosenlihaa, joita ne eivät itse tuota? No valmisruoan tuotanto ei ole samalla tavalla valtiomonopolin suojeluksessa tai holhouksessa kuin on sähköntuotanto. Suomen valtio itse asiassa suosii tuota harhautusta sähkömarkkinoilla, mutta vastustaa vastaavanlaista harhautusta lihamarkkinoilla. Sataprosenttisesti esimerkiksi tuulivoimalla tuotettua sähköä töpselistäsi ei siis tule, vaikka maksaisit siitä hölmön hinnan.

Valtiomme suosii sähkömarkkinoilla tapahtuvaa harhautusta ilmastopolitiikkansa vuoksi. Tuo harhautus on tavallaan moninkertainen verrattuna lihamarkkinoihin. Einestuotannossa hevosenlihaa sisältävä lasagne ei maksa naudanlihaa sisältävää enempää. Sähkömarkkinoilla tuulivoimaa sisältävät markkinaratkaisut maksavat tavanomaisia enemmän, kuten voit ylimmästä kuvastakin havaita. Mutta se iso harhautus ylimmän kuvan tuuli- ja ekoenergiaratkaisuissa liittyy siihen, että niitä tilaamalla voit nostaa paitsi omiasi myös naapureidesi sähkökustannuksia. Nimittäin tuuli- ja biosähkön tuottajille maksetaan markkinoilla vallitseviin sähkön tuotantokustannuksiin verrattuna kaksin- tai kolminkertaista tuottajahintaa, jonka kulut kerätään Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten päätösten mukaisesti kaikilta sähkön kuluttajilta. Naudan- ja sianlihan hinnoissa ei ole balkanilaisen hevosenlihan ylihintaa piilotettuna.

Miten hevosenliha tai sähkön markkinointi liittyy ilmastoon, joka on tämän blogin pääasiallinen aihealue. No hevosenliha ei siihen liitykään, ellei joku cityvihreä haluaisi laskea hevosen elinaikanaan piereskelemiä metaanipäästöjä maailmantuhoon johtaviksi synneiksemme. Ehkä meille pitäisi vihreästi markkinoida hevosenlihan sijasta varsanlihaa, jonka hiilijalanjälki on varmasti pienempi verrattuna Romaniassa 20 vuotta rattaiden ja auran edessä raataneeseen kaakkiin.  Itse ilmastoon sen paremmin hevosenlihan syönnillä kuin valtion epärehellisellä sähkömarkkinoinnin suosimisella ei taida olla vaikutusta, vaikka jälkimmäisestä poliittisissa ohjelmissa yhtä puoluetta lukuunottamatta muuta väitetään. Ilmastoon ja hevosiin nämä asiat liittyvät siksi, että valtio sääntelijänä hyväksyy huijauksen toisessa asiassa ja torjuu toisessa. Sitä kutsutaan kaksinaismoralismiksi.

Saksalainen hybridituulivoimala pelastamassa maailmaa

Liittokansleri Merkel peruskiviseremoniassa

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut saksalaisten neronleimauksista vihreän energiateknologian alalla. Kukaanhan ei ole viisaampi kuin saksalainen - paitsi insinööri - mutta saksalaista vihreää insinööriä ei voita kukaan.

Itäisessä Saksassa toimiva energiayhtiö Enertrag AG otti lokakuussa käyttöön uusimman Prenzlaun hybridituulivoimalansa. Brandenburgin osavaltion pääministeri oli vihkimässä tätä maailmassa ainutlaatuisen edistyksellistä laitosta, joka energiayhtiön suitsutuksen mukaan ei ole vain projekti vaan kulmakivi energian muuntamisessa. Saksalainen lehdistö suitsutti uutisjutuissaan mm., että "koko iso ongelma uusiutuvan energian lähteistä on ratkaistu". Pääministerin mukaan laitos on "valtaisa hyppäys eteenpäin". Osittain tämän edistyksellisen projektin ansiosta Prenzlau nimitettiin ilmastonsuojelun pääkaupungiksi vuonna 2010.

Voimalan toimintaperiaate

Millainen laitos siis on kyseessä? Se on tuulivoimapuisto, johon on yhdistetty kaasuturbiinigeneraattori. Kun tuulee riittävästi, tuuligeneraattorit tuottavat tietysti sähköä. Jos sähköä tuotetaan kulutuskysyntää enemmän, käytetään tuulivoimaa vedyn kehittämiseksi. Varastoitua vetyä voidaan sitten sähkön kysynnän kasvaessa tai tuulen hiljentyessä polttaa kaasuturbiinissa, joka pyörittää sähkögeneraattoria. Saksalainen vihreä innovoija on siis kehittänyt tavan muuttaa tuulivoiman ilmastolle vaarattomaksi kemialliseksi polttoaineeksi, johon sillä hetkellä tarpeeton tuulivoima voidaan varastoida. Tuulivoiman huoltovarmuuskysymys on siis ratkaistu. Hienoa!

Kuukauden käytön ja trimmauksen jälkeen voimalan hyötysuhde on saatu nostettua huikaisevaan 19 prosenttiin. Siis vain 81 prosenttia tuulimyllyjen roottorien työstä hukataan prosessissa lämpönä ilmakehään. Valitettavasti tämä hyötysuhde on parhaimmillaankin kovin vähäinen verrattuna vesi-, hiili- tai ydinvoimaloihin. Niinpä Prenzlaun vihreän hybridituulivoimalan tuottaman sähkön kilowattitunnin hinta nousee peräti 75 senttiin eli noin 10-kertaiseksi verrattuna suomalaisen sähkölämmittäjän maksamaan kuluttajahintaan. Miltä tuntuisi sähkölämmittäjänä saada talvipakkasilla 200 euron lämmityslaskun sijasta 2000 euron kuukausilasku? Brandenburgin pääministeriä lainaten pitäisin sitä aikamoisena "hyppynä".

Vuonna 2009 itse liittokansleri Merkel oli muuraamassa tämän uuden voimalan peruskiveä. Silloin hän ennusti, että "tulemme oppimaan jotain tästä projektista". Takuuvarmasti Saksan sähkön kuluttajat ja tuotantotukiaisia maksavat veronmaksajat oppivat jotain. Ei ihme, että yhä useampi yritys muuttaa Kiinaan ja Intiaan edullisen energian ulottuville.

Ai niin - mainittakoon, että Prenzlaun hiilidioksidipäästöt ovat jokseenkin olemattomat, jos asia jotakuta kiinnostaa.

Jutun lähteenä on käytetty Guenter Keilin kirjoitusta .

Tuulen viemää veronmaksajan rahaa

Mitä tapahtuu, kun tuulipuiston omistajia kehotetaan sulkemaan myllynsä muutamaksi tunniksi? Tämä selvisi hiljattain Iso-Britanniassa, kun Katia-myrskyn rippeet toivat alueelle niin voimakkaat tuulet, että tuulipuistoja oli kytkettävä irti kantaverkosta, jotta se ei ylikuormittuisi. Oikea vastaus kysymykseen on: Tuulipuiston kassavirta lähes 10-kertaistuu.

Norjalaisomisteinen Fred Olsen Renewables - energiayhtiö sai edellä mainitusta syystä käskyn sulkea Crystal Rig II –tuulipuistonsa kahdeksaksi tunniksi. Yhtiö lähetti Iso-Britannian kantaverkko-operaattorille lähes 1,4 miljoonan euron laskun em. käyttökatkon aikana saamatta jääneistä sähkönmyyntituloista. Hinnoitteluperusteeksi Fred Olsen Renewables ilmoitti 1150 euroa per megawattitunti. Brittien kantaverkkoyhtiö maksoi laskun.

Tässä tapahtumassa on tietysti parikin erikoista asiaa ja pari tuulivoimaan liittyvää tyypillistä juttua. Erikoista on se, että tuulivoiman tuottajalle pitää maksaa korvausta tuottamattomuudesta, jos kantaverkko ei kestä ylituotantoa. Tuulivoima on siis siirtynyt ainakin hetkittäin maatalouden piiriin, jossa myös on maksettu siitä, että tuottaja ei tuota. Vielä erikoisempaa on se, että tuottajalle maksetaan jopa 10-kertaista hintaa, sillä tuon kahdeksan tunnin aikana Fred Olsen Renewables olisi kyennyt myymään kyseisen puiston tuottamaa sähköä ehkä 150 000 euron arvosta. Tuostakin summasta noin puolet on sähkön kuluttajilta perittävää tuulivoiman tuotantotukea, joten siis 75 000 euron sähkön tuottamatta jättämisestä maksetaan vihreälle sähköyhtiölle lähes 20-kertainen korvaus. Yhtä ruhtinaallisia maataloustukia ei ole vielä Euroopassa nähty.

Tuulivoima on tietysti hieno asia. Ongelmana vaan on se, että sitä ei voi varastoida. Tuulisähköä on tarjolla yllin kyllin silloin, kun Atlantin hurrikaanien rippeet rantautuvat Britanniaan. Mutta kun talvipäivän hiljaiset tuulet vallitsevat, tuulipuistot eivät tuota mitään, vaikka sähkön kulutuskysyntä on suurimmillaan. Kantaverkkoyhtiö on viime talvena antanut kokemuksiinsa perustuvan varoituksen asiakkailleen. Varoituksen mukaan yhtiö ei kykene enää takaamaan sähkön katkeamatonta toimitusta silloin, kun tuuliolosuhteet ovat huonot. Eniten sähköstä riippuville asiakkaille suositellaan varageneraattorien hankintaa.

Edellä kerrotun esimerkin valossa ei ole suuri ihme, että Iso-Britannian yhä vihreämmän sähkön kuluttajahinta on lyhyessä ajassa kaksinkertaistunut ja nousemassa edelleen. Sama kehitys lienee edessä Suomessa. Nousevia sähkökustannuksia emme maksa vain sähkölaskussa. Kaikki ostamamme tuotteet sisältävät yhä enemmän sähkökuluja. Mutta onneksi saamme töpselistä yhä vihreämpää sähköä!

Lähde: http://www.telegraph.co.uk/earth/energy/windpower/8770937/Wind-farm-paid-1.2-million-to-produce-no-electricity.html