Vai että metrillä nousee merenpinta?

Olen kirjoittanut viime kuukausina merenpinnan noususta pariinkin otteeseen. En noiden kirjoitusten sisältöihin tässä jutussa puutu, vaan käsittelen asiaa nyt eri näkökulmasta. Jos kuitenkin haluat tutustua noihin muutaman kuukauden takaisiin kirjoituksiin, löydät ne täältä ja täältä.

Helsingissä meriveden pinta on laskenut noin 20cm
viimeisen vuosisadan aikana.

Vaasassa meriveden pinta on laskenut noin 70cm
viimeisen vuosisadan aikana.

Tämän kirjoituksen innoituksen sain Ilmatieteen laitoksen tiedotteesta, jonka mukaan merenpinta nousee vuoteen 2100 mennessä Suomenlahdella 90 cm ja Pohjanlahdellakin 60-30 cm. Väite on melko hurja sitä tietoa vastaan, että suhteellinen merenpinta on Suomen rannikoilla tasaisen varmasti laskenut sitten jääkauden päättymisen - siis monien tuhansien vuosien ajan. Jos merenpinta todella lähtisi nousuun, olisi sillä tietysti aikamoiset vaikutukset. Esimerkiksi Helsingissä ja Kotkassa tuo muutos tarkoittaisi paluuta rantaviivaan, joka vallitsi 400-700 vuotta sitten. Vaasassa ja Oulussa riittäisi paluu sadan vuoden takaiselle rantaviivalle. Tällä olisi tietysti huomattavia taloudellisia ja toiminnallisia vaikutuksia, sillä tulvariskit kasvaisivat merkittävästi nykyisten ranta-alueiden tuntumassa, mikä tietenkin vaikuttaisi rakentamismahdollisuuksiin, maankäyttöön muutenkin jne.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen perusteet jäävät tuossa tiedotteessa osin hämärän peittoon, mutta ne perustunevat jälleen kerran tietokonemallinnuksiin. Laitoksen mukaan ilmaston lämpeneminen (joka tosin on ollut tauolla jo yli 15 vuotta) nostaa valtamerten pintaa kiihtyvällä vauhdilla, tällä hetkellä keskimäärin noin kolme millimetriä vuodessa. Syynä ovat meriveden lämpölaajeneminen ja jäätiköiden sulaminen.

Maannousu Suomessa,
millimetriä vuodessa.

En tiedä, onko Ilmatieteenlaitos unohtanut maannousun, joka Suomen alueella tiettävästi edelleen jatkuu. Perämeren alueella tuo maannousu on noin kahdeksan ja Suomenlahdellakin 2-3 millimetriä vuodessa. Kun geologisissa tutkimuksissa on arvioitu, että tuota maannousua olisi tuleville vuosituhansille jäljellä Perämerellä vielä 100-150 metriä ja Suomenlahdella 10-20 metriä, jää tällainen yksinkertainen mietiskelijä pohtimaan, mitä ruohoa Ilmatieteen laitoksella nykyisin syödään. 

Vaikka valtamerten keskimääräinen vedenkorkeus nousisi metrillä seuraavan 90 vuoden aikana - mikä siis edellyttäisi nykyisen nousuvauhdin viisinkertaistumista - minun laskelmissani suhteellinen merenpinnan korkeus silti pysyisi nykyisessään Perämerellä ja Merenkurkussa. Jos nousuvauhti pysyisi Pikkujääkauden jälkeisessä keskimääräisessä arvossaan, joka on noin 1,8 millimetriä vuodessa, suhteellinen merenpinta laskisi kaikkialla Suomen rannikoilla. Ilmatieteenlaitoksen uusimman ennusteen ja minun laskelmillani on siis tältä osin lähes metrin ero Suomenlahden osalta.

Ilmatieteen laitos on tiedotteen perusteella mallintanut vuosisadan lopulle voimistuvia länsituulia, jotka painaisivat Atlantilta Tanskan salmien kautta lisää vettä Itämerelle, mikä nostaisi täällä vedenpintaa suhteessa valtamerien pintaan. Nämä ovat rohkeita ennusteita laitokselta, joka on täydellisen kykenemätön julkaisemaan yli viiden vuorokauden sääennusteita, kertomaan mitään ensi juhannuksen säästä ja on pääjohtaja Taalaksen suulla kertonut lumisten talvien olevan harvinaistuvaa herkkua Suomessa.

Liitän tämän kirjoituksen loppuun vielä lyhyet referaatit parista uudesta merenpintaa koskevasta tutkimuksesta. Toinen niistä on kokeneen ruotsalaisen merenpintatutkijan, Nils-Axel Mörnerin, ja australialaisen Albert Parkerin tutkimus "Nykyisestä tulevaan merenpinnan nousuun: Tapaus Australia". Luotettavasti empiirisiin mittauksiin havaintonsa perustava Mörner osoittaa, että ns. kirsikanpoiminnalla merenpinnan nousuennusteiksi saadaan melkein mitä lukuja tahansa. Mörnerin oma käsitys merenpinnan globaalista nousuvauhdista on 1-2 millimetriä vuodessa, mikä ei tietenkään sovi nykyisen ilmastohysterian leimaamalle kirsikanpoiminnalle.

Toinen linkki on amerikkalaisen Duken yliopiston tohtori Nicola Scafettan tutkimus "Monitasoinen dynaaminen vedenpinnan korkeuden ja merivirtausten tunnuslukujen vertailu". Scafetta todistaa tuossa tutkimuksessa, että merten pinnan korkeuden muutos vaihtelee voimakkaasti Tyynenmeren ja Atlantin syklisten virtausten mukaisesti. Hänen mukaansa pitkäaikaisten ennusteiden pohjaksi tarvitaan vähintään 110 vuoden pituinen mittaussarja, jotta noiden lyhyempien syklisten vaihtelujen aiheuttamat muutokset voidaan eliminoida ja saadaan pitkäaikainen muutos esiin. Ja se pitkäaikainen muutos on ollut juuri sen 1-2 mm/v.

Jään jännityksellä odottamaan, mitä Ilmatieteen laitoksen meriveden pintaa koskevista ennusteista ajatellaan. Aivan erityisesti odottelen geologien vastauksia. Epäilen, että tämänkään ilmastonmuutokseen liittyvän asian osalta tiedemaailma ei ole yksimielinen. Geologit saattavat suosittaa terveellisempiä ruohoja Kumpulan ruokalaan.

Muutama tyhmä kysymys

Kysyn nyt suoraan ja kiertelemättä muutamia periaatteellisia asioita. Toivon, että vastauksissakaan ei

kierrellä.

1. Missä ovat tämän katastrofaalisen ja ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen empiiriset todisteet?
2. Missä ovat mittaustiedot maapallolle tulevan ja sieltä lähtevän säteilyn sellaisista eroista, jotka todistavat ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutoksen ratkaisevasta roolista? 
3. Missä sijaitsee se ilmastomallien ennustama kuuma alue, jonka pitäisi säteillä lämpöä? Satelliitit ja havaintopallot eivät ole sitä ilmakehästä löytäneet.
4. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on lämpötilan säätönuppi, miksi tästä ei ole ainuttakaan todistetta jääkausien tai minkään muunkaan menneisyyden ilmastovaihtelun suhteen?
5. Missä on se kadonnut lämpö, jonka piti lämmittää meret? Kahden kilometrin syvyyteen sukeltavat Argo-poijut eivät ole sitä löytäneet. Voiko lämpö sukeltaa tuon kerroksen ohi salaa?
6. Vesihöyry on kaikkien mielestä merkityksellisin kasvihuonekaasu, jonka määrän pitäisi lisääntyä ilmakehän lämmetessä. Miksi ilmakehän vesihöyryn määrä on mittausten mukaan vähentynyt viime aikoina?
7. Mikä on pilvien palautevaikutus ilmaston lämpötilaan? Lämmittävätkö vai viilentävätkö ne ilmastoa? Empiiriset mittaustulokset? 
8. Missä on se jatkuva lämpeneminen, jota ilmastomallit ennustavat? Lämpömittarit ja satelliitit eivät ole sitä löytäneet.
9. Miksi äärisäät eivät ole lisääntyneet? Missä ovat ne kuivuudet ja tulvat, joiden piti jo kauan sitten lamauttaa ruoan tuotanto ja aiheuttaa massiivisia nälänhätiä?
10. Miksi merijään määrän lisääntyminen Etelämantereen ympäristössä todistaa globaalista ilmaston lämpeneisestä? Miksi merijään määrän väheneminen Jäämerellä todistaa samasta?
11. Miksi meret eivät lämpene? Miksi tropiikki ei lämpene? Miksi Etelämanner ei lämpene? Miksi Himalajan jäätiköt eivät sulakaan, kuten IPCC väitti?
12. Mihin perustuu se hiilidioksidin vahva säätely, joka sai maapallon ilmaston moneen kertaan jäähtymään ja lämpenemään ainakin yhden asteen verran vuosina 10 000 - 150 ennen nykyaikaa? Miten hiilidioksipitoisuuden muutokset selittävät asian?
13. Miksi hiilidioksidipitoisuuden muutokset ovat aina seuranneet lämpötilamuutoksia? Voiko seuraus olla samanaikaisesti myös aiheuttaja?
14. Missä ovat ne ilmastopakolaiset, joita piti olla kymmenin miljoonin jo viime vuosikymmenellä? Entä ne hukkuvat saarivaltiot, joiden rantakohteisiin on rakennettu uusia lentokenttiä?
15. Mitkä eläinlajit ovat kuolleet sukupuuttoon ilmastonmuutoksen seurauksena? Nimeä yksikin Suomesta.
16. Paljonko suomalaisen kuluttajan energiasta maksama hinta on noussut ilmastonmuutoksen torjumiseksi? 
17. Monellako asteella olemme Suomessa onnistuneet torjumaan lämpenemistä kaikilla ilmastonmuutoksen torjuntatoimenpiteillä?
18. Miksi ilmaston lämpeneminen on tuonut viisi kylmää talvea Eurooppaan?
19. Miksi lapsemme, joille lumitalvien piti Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan mukaan olla harvinaista herkkua, edelleen pärjäävät hiihdossa ja alppilajeissa?
20. Miksi energian hinta tavalliselle kuluttajalle nousee sitä enemmän, mitä enemmän ns. vihreää energiantuotantoa otetaan käyttöön?
21. Koska puun polttaminen avotulena tai takassa kielletään?
22. Koska polttomoottorien käyttö autoissa kielletään?
23. Paljonko ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu on lisännyt kasvikunnan ja ruoantuotannon kasvua?
24. Miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu on vaikuttanut maailman jääkarhupopulaatioon, jonka piti kuolla sukupuuttoon arktisen jään kadottua vuonna 2013?
25. Miksi minun puutarhani ja metsäni voivat paremmin kuin koskaan ennen, vaikka ilmastokatastrofi uhkaa?
26. Miksi Suomen ilmasto ei ole tilastollisesti merkittävästi lämmennyt sitten 1930-luvun tai 1100-luvun?
27. Miksi globaali ilmasto lämpenee vain ilmastoa tutkivien nörttien ilmastomalleissa? Miksi se ei ole lämmennyt edes adjusteeratuissa lämpöaikasarjoissa yli 15 vuoteen, vaikka hiilidioksidipitoisuus on tuona aikana kasvanut ennätyksellisesti?
28. Miksi auringon aktiivisuus korreloi ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta paremmin lämpötilamuutoksiin holoseeniaikana?
29. Miksi johtavat ilmastotieteen alarmistit, Ilmatieteen laitoksen Petteri Taalas ja Mikko Alestalo, eivät uskalla väitellä julkisesti ilmastonmuutoksesta?
30. Miksi kansalaisille ei anneta verovaroin kerättyjä säätilastoja ilmaiseksi ja helposti käytettävässä muodossa? 
31. Monellako asteella tai asteen kymmenyksellä Suomen ilmastonmuutoksen torjuntatoimet viilentävät globaalia ilmastoa?
32. Monellako asteella tai asteen kymmenyksellä haluamme viilentää ilmastoa? Miten tämä arvioidaan bruttokansantuotteessa tai hyvinvoinnissa?

Tuossa oli osa siitä vuodatuksesta, jota olen turuilla ja toreilla kuullut tavallisilta suomalaisilta. En jaksa kaikkia kysymyksiä listata. Selvää kuitenkin on se, että suomalaisten mielestä science is not settled, vaikka Petteri Taalas niin väittää. Suurin osa kysyjistä ei ole tiedemiehiä tai ns. älymystöön kuuluvia. He ovat niitä tavallisia suomalaisia, jotka äänestävät vaaleissa.

Jos Sinulle tulee kiusaus vastata johonkin kysymykseen - varsinkin jos olet tieteenharjoittaja - pyydän aloittamaan kommentin kysymyksen numerolla.  

Ilmastotieteen epätieteellisestä argumentoinnista?

Konsensus"tieteet"

Ilmastotiede - jos sitä nyt tieteenalaksi voi kutsua - poikkeaa monella tavalla niistä tieteenaloista, joita minä aikanaan opiskelin, ja joihin tukeuduin työelämässä. No tunnustan suoraan, mitä siitä ajattelen. Pidän nykyistä ilmastotieteen valtavirtaa enemmän tieteen kaapuun naamioituneena poliittisideologisena liikkeenä, jonka keskeisintä hypoteesia hiilidioksidin määräävästä asemasta ilmastomme säätäjänä voi pitää yhtä uskottavana kuin homeopatian, astrologian, refleksologian ja kreationismin keskeisiä oppeja. Näille kaikille yhteistä on horjumaton ja sisäisen tai ulkoisen kritiikin kieltävä usko hypoteesin lopulliseen oikeassa oloon.

No tietysti samanlaisia ilmiöitä on esiintynyt muidenkin tieteiden alueilla. Kommunistihallintojen alaisuudessa lähes kaikki tieteet saivat ainakin yhteiskunnalliset perusteensa marxilais-leniniläisistä lähtökohdista. Tänäkin päivänä meillä on vielä jäljellä tutkijayhteisöjä, jotka kaipaavat noiden aikojen kaikuina lähtökohdikseen ihmisen syyllistämistä. Tämä on tuttua tietysti  vaikkapa sosiologian nais- ja kulttuuritutkimuksien saroilta. Yhteistä näille ja myös nykyiselle ilmastotieteen valtavirralle on vahva linkki politiikkaan. Ne ovat ehkä kaikkein politisoituneimpia tieteenaloja tai niiden osia.

Tiedän hyvin, että yllä olevat kappaleet eivät vakuuta todellisia skeptikkoja, joita tieteen ystävät ja harjoittajat aina ovat. Katsotaanpa, miten ilmastotieteilijät argumentoivat tiedeyhteisön sisällä ja myös julkisuudessa. Se on aika paljastavaa.

Pohjoismaiden suurin riippumaton tutkimuslaitos, Sintef, julkaisi hiljattain tutkimuksen ilmastokeskustelun tilasta. Tuo tutkimus on otsikoitu "Yksimielisyys ja erimielisyys, väittely ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta". Tutkimuksen pääkirjoittajana ollut Emil A. Røyrvik käy läpi sekä ilmastotieteen päävirran että sen kriitikoiden keskeisimmät argumentit ja tulee johtopäätöksiin, joihin minäkin olen tullut. Mutta katsotaanpa ennen johtopäätöksiä nuo argumentit lyhyesti.

Ilmastotieteilijät - tai oikeammin ilmastoaktivistit - perustelevat väitteidensä vaikuttavuuden erityisesti poliitikoille seuraavin argumentein:

1. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli (IPCC) on muodostanut yksimielisyyden siitä, miten maapallon ilmasto reagoi ihmisen vaikutukseen perustuen IPCC:n raportteihin.
2. Ilmastotiede on lähes yksimielinen ihmisen syyllisyydestä ilmaston viimeaikaiseen lämpenemiseen (CAGW) perustuen kolmeen tutkimukseen (Doran ja Zimmermann 2009, Oreskes 2010, Anderegg 2010).
3. Suurin osa kansallisista tiedeinstituutioista tukee em. kahta asiaa.

Skeptikoiden kritiikki kohdistuu noihin kaikkiin kolmeen asiaan. Heidän mielestään IPCC:n konsensus johtuu poliitikkojen ylivallasta IPCC:ssa, ilmastotiede ei ole ollenkaan niin yksimielinen kuin em. tutkimukset väittävät, ja myös kansallisilla tasoilla on huomattavia erimielisyyksiä.

Seuraavaksi Sintefin selvitys analysoi ilmastokeskustelun kuumimpia aiheita, joiksi se nimeää lätkämailaa muistuttavat ja menneisyyteen ulottuvat lämpötilarekonstruktiot, globaalin lämpötilamittauksen nykytilan ja monille johtaville ilmastotieteilijöille kiusalliset tietovuodot.

Sintefin selvitys toteaa, että skeptikoiden epäilykset ovat hyvin argumentoituja. Ilmastotieteen yksimielisyys ja uskottavuus suorastaan murenee Sintefin selvityksessä, ja sen mukana tietysti enemmän tai vähemmän poliittisiksi muodostuneiden IPCC:n ja kansallisten tiedeneuvostojen uskottavuus oleellisesti vähenee. 

Mutta lopullisen niitin ilmastotiede ja sen johtavat elimet saavat oikeastaan vasta johtopäätösluvussa, jossa Sintel käyttäen norjalaisia esimerkkejä todistaa tieteenalan ja sen poliittisten kannattajien argumentoinnin länsimaisen tieteen ihanteiden vastaiseksi. Aivan erityisen selkeästi Sintef osoittaa, että tieteessä konsensus ei ole oleellista, mutta jatkuva epäily vallitsevaa paradigmaa kohtaan sitä on. Sitä oikea ja eteenpäin vievä tiede aina on.

Lopussa Sintefin selvitys lainaa tarkasti aistivan kirjailija Michael Crichtonin sanoja: "Tieteessä yksimielisyys on joutavaa. Tärkeintä ovat toistettavat tulokset. Historian suurimmat tiedemiehet olivat niitä, jotka rikkoivat yksimielisyyden. Ei ole yksimielistä tiedettä. Jos se on yksimielistä, se ei ole tiedettä. Jos se on tiedettä, se ei ole yksimielistä. Loppu."

Kun muistamme vaikkapa Ilmatieteen laitoksen johtokaksikon, Petteri Taalaksen ja Mikko Alestalon, vakioargumentoinnin, voimme todeta heidän syyllistyvän poikkeuksetta tieteenvastaiseen propagointiin, kun he lähes kaikissa esiintymisissään vetoavat juuri noihin kolmeen edellä mainittuun yksimielisyyden aiheeseen. Alestalohan on jopa kirjoittanut propagandaohjeistusta erimielisten hiljentämiseksi.

Tätä kirjoittaessa tuli mieleeni aivan erinomainen ajatus ilmastotieteen kotimaisesta kehittämisestä. Jospa yksityistettäisiin tämä yksimielisen tieteen tyyssija, Ilmatieteen laitos. Ei suoraa valtion rahoitusta - vain tilauksia - ja markkinoille tilaa myös itsenäisille palveluntarjoajille. Pärjätköön Sintefin tavoin markkinaehtoisesti. Paranisiko argumentointi? Opettaisivatko markkinat tieteellistä epäilyä?

Sintefin raportti on lähdeviitteineen 82 sivun mittainen. En mitenkään kyennyt luomaan täydellistä selostusta siitä yhteen lyhyeen blogikirjoitukseen. Niinpä suosittelen sujuvasti englantia lukeville tunnin verran ajan varaamista tuohon raporttiin tutustumiseksi. Aika ei mene hukkaan.

Taalaksen myrskyvahinkovalheista

Maaseudun Tulevaisuus (MT) kertoo Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan, Petteri Taalaksen, olleen säikyttelemässä meppejämme katastrofaalisen ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen (CAGW) kauheuksilla. Toimittaja Katja Koljonen oli laatinut jutun aiheesta MT:n verkkoversioon. Minua jäi tuosta jutusta vaivaamaan, onko toimittaja Koljonen joskus suorittanut jonkinlaisen tutkinnon media-alalla. Niin täydellisen hyväuskoisesti hän ainakin tuota verkkojuttua kirjoittaessaan vaikutti nielaisseen Taalaksen vanhat jutut ja jättäneen niiden taustat selvittämättä. Seuraavassa Taalaksen sanomat sisennettynä ja kursivoituna.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) viides raportti paljastaa karuja totuuksia ilmastonmuutoksen etenemisestä. Nyt pystytään jo osoittamaan, että ilmaston lämpeneminen lisää luonnonkatastrofeja. 

Trooppiset myrskyt ja hurrikaanit eivät ole lisääntyneet

Taalaksen mainitsemaa IPCC:n viidettä arviointiraporttia ei ole julkaistu. Sen ensimmäinen osa julkaistaneen ensi syksyllä ja loput osat vasta vuodenvaihteen jälkeen. Jos Taalas tarkoitti viime vuonna IPCC:n julkaisemaa erikoisraporttia, joka keskittyi nimenomaan sään ääri-ilmiöihin ilmastonmuutoksessa, on hänen viestinsä varsin harhaanjohtava. Nimittäin tuo SREX-raportti ei kyennyt tilastollisesti merkitsevästi yhdistämään luonnonkatastrofeja ilmaston lämpenemiseen. No, ehkä Taalas on löytänyt jostain tuon viidennen raportin keskeneräisen luonnoksen? Ennustan IPCC:lle vaikeita aikoja, jos tuleva viides raportti toistaa Taalaksen sanomisia.

Jos oikein ymmärrän Taalasta, on tuo viides raportti keskittymässä sään aiheuttamiin katastrofeihin, kun lämpenemistä ei mittareista löydy. Myrskyt, tulvat ja kuivuudet ovat tietenkin hyviä ja koeteltuja pelotteita. Niillähän jumalat ovat aina syntisiä ja kuninkaita pelkäämättömiä ihmisiä rankaisseet.

Tuhoisia myrskyjä, tulvia ja maanvyöryjä raportoidaan maailmalla yli 600 tapausta vuosittain. Määrä on kasvanut moninkertaiseksi 1980-luvulta.

Euroopan myrskyvahingot 1970-2008: Ei trendiä.
Lähde: J. I. Barredo

Niinpä. Saattaa olla, että esimerkiksi tiedotusvälineissä raportoitujen onnettomuuksien määrä on kasvanut. Mutta hurrikaanien, tornadojen, rankoista sateista johtuvien tulvien tai kuivuuksien todellinen määrä ei ole kasvanut edes IPCC:n omien raporttien mukaan. Noista tapahtumista on nykyään netissä selkeät tilastot, jotka eivät osoita kasvua.

Luonnonkatastrofien yleistyminen tulee ihmiskunnalle kalliiksi niin kärsimyksen osalta kuin taloudellisestikin. Viime vuosina tuhojen korjaamiseen on käytetty maailmassa keskimäärin 80 miljardia euroa vuosittain. Vielä 1990-luvun alussa kustannukset olivat yli puolet pienemmät. 

Sään aiheuttamat tuhot suhteessa bruttokansantuotteeseen
maailmanlaajuisesti.

Taas kierosti kerrottuja tuloksia. Totta on se, että tuhojen korjaamiseen on käytetty enemmän varoja. Mutta normalisoidut vahingot eivät ole kasvaneet. Itse asiassa kehittyneissä talouksissa ja kaikkein kehittymättömimmissä maissa edes tuhojen korjauksiin käytetyt varat eivät ole merkitsevästi kasvaneet. Näin on käynyt vain ns. kehittyvissä talouksissa. Onko niissä rakennettu kasvavasti tulvaherkille alueille ja tehty muitakin sellaisia maankäyttöön sisältyviä ratkaisuja, jotka altistavat ihmiset ja omaisuuden sään ääri-ilmiöille?

Taalaksen mukaan ilmastonmuutoksen torjunta tulee selvästi halvemmaksi kuin sen seurausten kanssa eläminen.

Tuosta asiasta kansantaloustieteilijät ovat kovin erimielisiä, mutta tietysti meteorologian opeillakin voi yrittää tehdä kustannuslaskelmia. Jos ilmastomme todella olisi muuttumassa hurjaksi, olisivat sopeuttavat toimet huomattavasti tehokkaampia verrattuna torjuntatoimiin. Olen kyllä huomannut, että noita torjuntakeinoja tutkitaan, ja biljoonien eurojen panoksia niihin ehdotetaan. Mutta en usko, että biljoonahuijaukseen osallistuminen tulisi maksajalle halvemmaksi verrattuna siitä erossa pysymiseen.

 IPCC:n raportista ilmenee, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on jatkanut tasaisesti kasvuaan. Myös merenpinnan nousu ja jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt. Arktinen alue lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin muu maailma.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut,
mutta lämpötila ei ole noussut pitkään aikaan.

Aloitetaanpa purkaminen viimeisestä lauseesta. Lämpeneminen on ollut pysähdyksissä jo yli 15 vuoden ajan kaikkien globaalien lämpöaikasarjojen mukaan. Kaksi kertaa nolla ei ole paljoa. Osa niistä osoittaa jopa hienoista viilenemistä. Myöskään merenpinnan nousun tai jäätiköiden sulamisen osalta ei ole nähty mitään kummallista. Ne ovat nousseet/sulaneet hitaammin kuin viime jääkauden jälkeen nähtyinä lämpiminä aikoina keskimäärin. Ehkä Taalas ei ole oivaltanut, että interglasiaalikausien aikana jäätiköt yleensä sulavat?

Harvoin olen joutunut myöntämään, että Ilmatieteen laitoksemme pääjohtaja puhuu siteeksi tottakin. Tuon edellisen lainauksen ensimmäinen virke on kuitenkin totta. Mutta Taalas jättää sitten kertomatta, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu ei ole nostanut keskilämpötilaa enää pitkiin aikoihin empiiristen mittausten mukaan.

Taalaksen mukaan päästöt ovat lähteneet räjähdysmäiseen kasvuun Aasiassa ja erityisesti Kiinassa, jossa tuotetaan tavaraa hiilivoimalla. Kiina tupruttaa ilmakehään jo lähes kolmanneksen maailman hiilidioksidipäästöistä. Osin kehityksestä ovat vastuussa länsimaat, jotka ovat siirtäneet tuotantoaan halvempiin maihin. Myös heikko taloustilanne kiihdyttää saastuttavaa halpatuotantoa. Halukkuus maksaa ympäristöystävällisyydestä on hiipunut.

Olen entisessä ammatissani tutkinut aika paljon räjähdykseksi kutsuttua ilmiötä. Eivät Kiinan tai muunkaan Aasian hiilidioksidipäästöt minun käsitykseni mukaan räjähdysmäisesti kasva. Mutta kasvavathan ne ja joissakin maissa jopa kiihtyvästi. Taalas jättää mainitsematta, että myös eräissä Euroopan maissa hiilidioksidipäästöt ovat kasvussa. Näin on mm. Saksassa.

Länsimaita voi tietysti pitää osasyyllisinä valmistavan teollisuuden muuttoon Aasiaan. Tarkemmin länsimaiden sisällä syyllisiä voi etsiä eri puolueiden vihreistä liikkeistä, jotka ovat tehneet täkäläiset energiamarkkinat mahdollisimman kalliiksi tuolle teollisuudelle. Ja on tietysti selvää sekin, että kasvavat työttömien joukot joutuvat ostamaan Aasian halvalla energialla tuotettuja edullisia tuotteita, kun muita ei enää ole tarjolla tai raha ei kalliisiin länsimaisiin riitä.

 Alkaa näyttää siltä, ettei ilmaston lämpenemistä pystytä hillitsemään alle kahteen asteeseen. Jos jatketaan samaa rataa, ilmasto lämpenee jopa kauhistuttavat viisi astetta vuosisadan loppuun mennessä. Muutos kuivattaisi maailman vilja-aitat ja aiheuttaisi laajan nälänhädän.

Kiinan ja Intian riisisato vuosina 1961-2011,
kilogrammaa hehtaarilta vuodessa.
Lähde FAOSTAT

Tämäkin kommentti on syytä aloittaa lainauksen viimeisestä virkkeestä. Jos maailman vilja-aitoista pitäisi kertoa viimeisiltä vuosikymmeniltä jotain yhdessä lauseessa, voisi väittää sekä hehtaarikohtaisten satojen liki kaksinkertaistuneen että tuotantomäärien nousseen ennennäkemättömiksi. Tämä ei johdu niinkään ilmastonmuutoksesta. Mutta ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvulla on satoisuutta parantava merkityksensä. Hiilidioksidihan on kasvien ruokaa. Eikä tuo muutaman asteen kymmenesosan globaali lämpötilan nousukaan, joka muuten tapahtui 20 vuoden aikana 1970-luvulta 1990-luvulle, näy vaikuttaneen huonontavasti maailman tärkeimmän viljan, riisin, satoisuuteen sen tärkeimmillä tuotantoalueilla.

Taalas maalaa lämpötilan nousua, joka todella olisi ennennäkemätön ainakin 12 000 vuoteen. Toteutuessaan tuo Taalaksen ennuste olisi niin iso muutos ihmiskunnalle, että kaikki muut isot asiat jääkauden päättymisen jälkeen yhteenlaskettunakin kalpenisivat sen rinnalla.

Jos ilmasto muuttuu viimeisen 15 vuoden vauhdilla, emme pysty nykyisen mittaustarkkuuden rajoissa erottamaan vuosisadan alkupäätä loppupäästä. Mikään empiirisesti mitattu asia ilmakehässämme, merissä tai avaruudessa ei viittaa Taalaksen mainostamaan lämpenemiseen. On aika erikoista, että Petteri Taalas ei koskaan nosta esiin tuota lämpenemättömyyttä tai ilmastomallien ja mitattujen lämpötilojen isoksi kasvanutta eroa. Onko Taalas tietämätön, tyhmä vai liero? Hmm...Tai noita kaikkia samanaikaisesti? Olipa mitä vaan, mutta kallis pääjohtaja hän on meille veronmaksajille, jos mepit ja muut poliitikot noita tarinoita uskovat.

Ps. Asiasta saattaa olla pidempi juttu 22.4. MT:n paperiversiossa. Ehkä joku lehden tilaaja jaksaa kommenttiosuudessa kertoa sen sisällöstä.

Merten lämpösisältö iso ongelma ilmastoaktivisteille

Uusimmat ilmastomallit kertovat lämpenemisestä, jota ei näy
reaalimaailman mittauksissa. Satelliittimittaukset (UAH ja RSS)
eivät osoita lämpenemistä kuten ylöspäin kiipeävät mallit.
Kuva Roy Spencer

Tässä blogissa on aika-ajoin väitelty ilmaston viimeaikaisesta lämpenemisestä tai lämpenemisen jatkumisesta. Tuo väittely on aika turhaa, sillä kaikki globaalin kattavuuden omaavat ilmakehän lämpöaikasarjat osoittavat lämpenemisen pysähtyneen jo 1990-luvulla. Globaali keskilämpötila poikkeaa joka vuosi yhä enemmän niistä mallinnuksista, joiden varassa hiilidioksidiin perustuva lämpenemishypoteesi huojuu. Tuota todistamatonta CAGW-hypoteesia lämpenemättömyydestä huolimatta puolustavat ilmastoaktivistit yrittävät jälkikäteen keksiä selityksiä sille, miksi sääasemat eivät ole havainneet lämpenemistä. Nämä selitykset saavat joskus hassujakin piirteitä. Usein selitykseksi tarjotaan lämmön katoamista meriin. No katsotaanpa, löytyisikö alarmistien etsimä lämpeneminen sieltä.

Merien lämpötilaa on kyetty mittaamaan maa-alueita huonommin, sillä merille on ollut aiemmin vaikeaa sijoittaa kattavaa havaintoverkkoa. Kattavuusongelma ratkesi oikeastaan vasta satelliittitekniikan käyttöönoton myötä 1970-luvulla. Satelliititkaan eivät kykene mittaamaan kuin pintalämpötiloja, jolloin keskimäärin 3800 metriä syvien valtamerien veden lämpötilat jäävät niiltäkin pääosin mittaamatta. Vasta vuodesta 2004 alkaen käytössä on ollut ajelehtiviin ja määrävälein sukeltaviin Argo-poijuihin perustuvaa mittaustietoa merien ylimmän kahden kilometrin lämpötiloista. Argo-mittauksetkaan eivät anna vielä täysin kattavaa kuvaa, sillä ne eivät kata alimmaista lähes kahden kilometrin vesikerrosta, eikä niiden määrä riitä edes tuon päällimmäisen kerroksen ajallisesti kattavaan mittaukseen.

Valtamerissä olevan Argojen kattaman veden tilavuus (päällimäinen 2km:n kerros) on suuruusluokkaa 760 miljoonaa kuutiokilometriä. Kun Argo-poijut suorittavat kuukausittain noin 3500 sukellusta, jää jokaiselle sukellukselle mitattavaa tilavuutta noin 220 000 kuutiokilometriä. Jos tämä suhteutetaan vaikkapa Suomen pinta-alaan, tarkoittaisi se siis lämpötilan mittaamista Suomen kokoisen alueen päällä olevassa 650 metrin syvyisessä vesialtaassa yhdellä mittarilla. Kun mittaustarkkuuden tuon kadonneen lämmön löytämiseksi lisäksi pitäisi olla asteen tuhannesosissa tai pidemmällä jaksollakin sadasosaluokassa, taitaa ihmisen aiheuttama lämpeneminen jäädä havaitsematta Argoiltakin. Muistetaan, että vuodesta 1955 nykyhetkeen tuo valtamerien kahden kilometrin kerros on lämmennyt huikeat 0,09 Celsius-asettta - siis keskimäärin reilun asteen tuhannesosan vuodessa.

Globaali merten lämpösisältö. Kuva Bob Tisdale

Vilkaistaan kuitenkin muutamia merien lämpötilaa kuvaavia aikasarjoja.

Argo-ajan alkaessa merten lämpeneminen loppui (sininen
viiva). Ihmisen lämmittävä vaikutus näkyy mittaustiedon
korjaamisessa (punainen viiva). Kuva Bob Tisdale

Aloitetaan globaalista merten lämpösisällöstä. Viereinen kuva kertoo, että merten lämpösisältö on kasvanut 1970-luvulta alkaen. Kuvaajien mittausperusta kuitenkin horjuu todella pahasti aina vuoteen 2003 asti. Nuo mittaukset on tehty pääosin hyvin satunnaisesti laivareiteiltä, jotka kattavat vain pienen osan meristä, ja muutenkin kontrolloimattomasti. Asiaa voisi verrata seuraavasti: Sinulla on sadassa ämpärissä eri lämpöistä vettä. Mittaat viiden ämpärin lämpötilaa. Laske noiden mittausten perusteella, mikä on kaikkien ämpärien veden keskilämpötila. No Argo-poijujen mukaan tulo viimeisen 10 vuoden aikana on osin korjannut tuon ongelman.

Pohjois-Atlantin lämpösisällön muutos

Viimeisen vuosikymmenen lämpösisällön kehityssuunta riippuukin siitä, kumpaa viivaa tuosta kuvasta uskot. Sinisellä on kuvattu enemmän raakadataan perustuva tieto (UKMO EN3) ja punainen (NODC OHC) esittää monin eri tavoin korjatun tai oikaistun tiedon. Ehkä hätkähdyttävintä viivoissa on se, että Argo-poijujen tuottaman datan mukaan tulo lopetti lämpenemisen (sinisen viiva) kokonaan jo 10 vuotta sitten. Punainen kuvaaja jatkaa lämpenemistä, koska sen dataa korjataan samoilla perusteilla ja menetelmillä kuin epäonnistuneita ilmastomallinnuksiakin. Merien päällimmäinen kahden kilometrin kerros siis ei ole lämmennyt lainkaan 10 vuoteen.

Itä-Grönlanninmeren lämpösisällön muutos

Katsotaanpa vielä, miten meitä lähimpänä olevien merialueiden lämpösisältö on muuttunut. Vieressä olevassa kuvassa näkyy Pohjois-Atlantin lämpösisällön kehitys. Alue on kääntynyt jäähtymisen puolelle vuonna 2007.

Seuraavissa kuvissa on esitetty vielä pohjoisempien ja pienempien alueiden lämpösisällöt. Arktisen alueen vedetkään eivät ole tilastollisesti merkittävästi lämmenneet. Toki pientä lämpenemistä näkyy 2000-luvulla verrattuna 1990-lukuun. Ehkäpä tuo selittää myös merijään samanaikaisen pinta-alan pienenemisen?

Barentsinmeren lämpösisällön muutos

Todettakoon vielä se, että nämä viimeiset professori Ole Humlumin Climate4you-sivustolta kopioidut kuvaajat edustavat NODC:n "lämpenevää" tietokantaa.

Pohjois-Atlanti on siis viilenemässä. Se tarkoittaa myös sieltä Jäämerelle virtaavan veden lämpösisällön vähenemistä. Olisi kummallista, jos se ei vaikuttaisi tulevina vuosina myös Grönlanninmeren ja Barentsinmeren lämpöihin.

Huippuvuorten merialueen lämpösisällön muutos

Ilmasto ei lämpene, kuten tietokonemallinnusten mukaan pitäisi tapahtua. Tämä on iso ongelma CAGW-hypoteesin puolustajille. Vielä isompi ongelma lienee se, että meret, joiden lämpökapasiteetti on tuhatkertainen ilmakehään verrattuna, niinikään kieltäytyvät lämpiämästä ennusteiden mukaisesti. CAGW-alarmistilta eivät siis jälkikäteen annettavien selitysten tarpeet näytä loppuvan. Minne se tietokonemallien osoittama lämpeneminen piiloutuu? Merten syvänteisiin, jonne Argokaan ei ulotu? Vai pitäisikö koko ajan enemmän erehtyviä malleja korjata realistisempaan suuntaan? Yleensä tieteessä toimitaan seuraavasti: Kun empiiriset mittaukset eivät tue teoriaa, jälkimmäistä korjataan. Ilmastotutkimuksessa taitaa olla päinvastoin?

Presidentti Obama ja professori Järvinen sään ääri-ilmiöistä

Yhdysvaltain presidentti Obama nosti viime helmikuussa kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan ihmisen aiheuttaman katastrofaalisen ilmastonmuutoksen (CAGW) esiin. Hän sanoi mm. seuraavasti:

"On kyllä totta, että yksi (sää)ilmiö ei muodosta trendiä. Mutta tosiasia on se, että tilastoiduista 12 lämpimintä vuotta ovat tapahtuneet 15 viimeisen vuoden aikana. Lämpöaallot, kuivuudet, metsäpalot ja tulvat - kaikki nuo ovat nykyisin tavallisempia ja voimakkaampia. Me voimme valita, uskommeko supermyrsky Sandyn, vakavimpien kuivuuksien vuosikymmeniin ja joidenkin osavaltioiden kaikkien aikojen pahimpien metsäpalojen olleen vain outoja sattumia. Tai me voimme uskoa tieteen ylivoimaiseen tuomioon (tässä asiassa) - ja toimia, ennenkuin on liian myöhäistä."

Presidentti Obama siis viittasi vuoden 2012 säätapahtumiin - New Yorkin aluetta ja ympäristöä koetelleeseen myrskyyn, USA:n keskiosia vaivanneeseen kuivuuteen ja Kalliovuorien metsäpaloihin sekä lämpimiin vuosiin. Vaikka hän sanoi, että nämä asiat eivät muodosta trendiä, hän kuitenkin yhdisti ne CAGW-hypoteesiin, josta tiede on hänen mukaansa ylivoimaisen varma. Tuo on kovaa puhetta maailman vaikutusvaltaisimmalta poliitikolta. Katsotaanpa, miten nuo argumentit kestävät ns. tieteellistä totuutta.

Hurrikaanit eivät ole lisääntyneet Yhdysvalloissa

Supermyrsky Sandy oli kyllä laaja trooppinen myrskykeskus, joka aiheutti suurta vahinkoa Karibialla ja Yhdysvaltain rannikolla. Sandy-myrskyä enemmän tulvavesiä taisi nostattaa samanaikainen poikkeuksellisen korkea nousuvesi, jolla ei ole mitään tekemistä CAGW-ilmiön kanssa. New Yorkin ja muiden Sandyn runtelemien kaupunkien vahingot saivat alkunsa siitä, kun kaavoittamisesta vastaavat sallivat rakentamisen tulvaherkille maa-alueille. Hurrikaanien yleistymisestä tai voimistumisesta viime aikoina ei ole näyttöä, joten Obaman todistelun ensimmäiseltä evidenssiltä putosi pohja.

USA:n länsiosien viime vuoden kuivuuden syistä on juuri annettu selvitys. Sen mukaan kyseessä oli normaali luonnonilmiöistä johtuva vaihtelu sateisuudessa. Jossain määrin presidentille on nolo asia, että hallinnon oma virasto hylkää Obaman toisen evidenssin.

Normalisoidut säävahingot ovat olleet laskussa globaalisti

Mitä tulee metsäpaloihin tai muihin erityisiin ilmiöihin, ei niistäkään ole tullut julkisuuteen erityisiä huolestuttavia trendejä. Sääilmiöiden aiheuttamat normalisoidut taloudelliset vahingot eivät ole kasvaneet Yhdysvalloissa tai globaalisti. Siinä meni loputkin Obaman ilmastonmuutostodistelusta.

No tietysti Yhdysvaltain lämpötilat ovat olleet viime vuosina kohtuullisen korkeita, mutta eivät ne ennennäkemättömia ole olleet verrattuna vaikkapa 1930-lukuun. Tuosta puheen lainauksesta jäi kestävälle pohjalle oikeastaan vain ensimmäinen virke.

Meillä Suomessakin on asiasta keskusteltu tiedotusvälineissä. Tämän keskustelun pääsääntönä on ilmastoalarmistinen pelottelu Obaman lailla. Yksi esimerkki tästä oli helsinkiläisen ympäristösuunnittelija Petteri Huuskan kirjoitus 30.3.2012 Helsingin Sanomissa, jossa yksittäisellä lämpöaallolla todisteltiin ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Yhtä lailla pääsääntöön tässä keskustelussa kuuluu se, että vastineet eivät mene läpi, vaikka vastineen laatija olisi akateemisesti ansioitunut tiedemies. Tästä todisteena on alla oleva professori Antero Järvisen yritys vastata Huuskan kirjoitukseen. Vastinetta ei julkaistu. Mutta tässä se tulee vuoden myöhässä. Seuraavassa siis professori Järvisen vuosi sitten kirjoitettu vastine, jonka lukemisesta olisi ollut hyötyä jopa presidentti Obamalle ennen kansakunnan tilaa koskeneen puheen valmistelua.

_______________________________________________________________________________

Petteri Huuskan mielestä Yhdysvaltain koillisosassa maaliskuussa koettu lämpöaalto oli merkki kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta (HS 30.3.). Faktat eivät tue tätä väitettä.

Ensinnäkään ei ole olemassa yhtään tieteellistä tutkimusta, joka sulkisi pois luonnollisen ilmastonvaihtelun siellä täällä havaittujen lämpötilamuutosten selittäjänä. Puheena oleva lämmin jakso oli poikkeuksellinen, mutta ei ainutlaatuinen. Esimerkiksi maaliskuussa 1910, jolloin hiilidioksidia oli ilmassa paljon nykyistä vähemmän, oli vielä lämpimämpää (vuodesta 1895 lähtien Keskilännen maaliskuun lämpötila on laskenut). Poikkeavia sääilmiöitä esiintyy jatkuvasti, mikä on täysin luonnollista. Esimerkiksi elokuussa 2010 Venäjälle painottunut mutta myös Suomeen yltänyt lämpöaalto on tutkimuksissa osoitettu täysin luonnolliseksi tapahtumaksi, jolla ei ollut mitään yhteyttä ihmisen toimintaan.

Yhdysvaltain keskiosien lämpöaalto oli luultavasti myös normaali ilmiö. Tähän viittaa se, että samaan aikaan Grönlannissa ja Alaskassa oli harvinaisen kylmää. Myös Arktisen merijään laajuus saavutti maaliskuussa pitkäaikaisen keskitason. Vähälle huomiolle on niin ikään jäänyt tosiasia, että viimeiset 30 vuotta merijää on ollut koko ajan laajempi kuin esimerkiksi vuonna 1938. Yhdysvaltain pitkäaikaiset tilastot eivät osoita ilmaston lämmenneen tai merenpinnan nousseen, vaihdelleen kylläkin.

Varsinkin arktinen ilmasto vaihtelee syklisesti (edellinen ja nykyistä lämpimämpi lämmin jakso oli 1920- ja 1940-luvuilla). Esimerkiksi puheena olevan Keskilännen kesäkauden (kesä-elokuu) keskilämpötila on pysynyt noin 19 asteessa vuodesta 1895 lähtien, koko Yhdysvaltain vuoden keskilämpötila noin 11.5 asteessa. Itse asiassa koko maapallon ilmasto ei ole lämmennyt 15 vuoteen vaan kylmennyt hiilidioksidipäästöjen jatkuvasta kasvusta huolimatta. Ääri-ilmiöistä (helteet, pakkaset, kuivuudet, tulvat, myrskyt jne.) on kasapäin tilastoja, jotka osoittavat, että niiden määrä ei ole lisääntynyt viimeisen sadan vuoden aikana. Me ihmiset vaan olemme sellaisia, että muistamme ja kiinnitämme huomiota vain viimeisimpään poikkeavuuteen.

Maapallon ilmastosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä tiedetään vielä liian vähän. Esimerkiksi Huuskan mainitsemat itse itseään voimistavat muutokset ovatkin viimeaikaisten tutkimusten mukaan itse itseään hillitseviä, toisin sanoen negatiivisten takaisinkytkentämekanismien avulla maapallon lämpötila säilyy jokseenkin vakaana hiilidioksidipäästöistä ym. häiriötekijöistä huolimatta. Luonnossa negatiiviset takaisinkytkentämekanismit ovat vallitsevia. Me olemme ymmärrettävästi huolissamme maapallon kohtalosta, mutta asiaa ei auta se, että meitä jatkuvasti pelotellaan toteutumattomilla uhkakuvilla ja epämääräisillä sanonnoilla kuten ”saattaa” ja ”on mahdollista”. Merkittäviä aiheettoman pelon aiheuttajia ovat miljardeja euroja maksaneet ilmastomallit, joiden antamia ennusteita ihmiset erehtyvät pitämään luotettavina faktoina. Tosiasiassa nämä kehäpäätelmiin perustuvat tietokone-ennusteet ovat kerta toisensa jälkeen menneet pahasti pieleen.

Antero Järvinen, Espoo

_______________________________________________________________________________

Tiedeyhteisökään ei taida olla tästä ilmastonmuutoksesta ylivoimaisen yksimielinen. Ainakin professori Järvisen esimerkki osoittaa toisin.

Arktisen jääpeitteen kanarialinnuista, omenoista ja meloneista

Arktisen merijään pinta-alaa, muodostumista ja sulamista on kyetty kattavasti ja kohtuullisella mittaustarkkuudella seuraamaan 1970-luvulta alkaen, jolloin käytössä ovat olleet satelliitit ja niihin sijoitetut sensorit. Tuon pinta-alan kesäinen supistuminen on kiistämätön tosiasia. Tällä asialla voi olla huomattava merkitys ihmiskunnalle monessakin mielessä. Jos merijään laajuus todella jäisi kesäisin viime vuosien tai niitä pienemmälle tasolle, se voisi mahdollistaa lyhyempien merireittien käytön kaupalliseen merenkulkuun Atlantin ja Tyynenmeren talouskeskusten välillä sekä Jäämeren pohjassa ja rannikkoseuduilla olevien luonnonvarojen hyödyntämisen. Mutta en nyt aikonut kirjoittaa näistä asioista, vaikka niitä merkittävinä mahdollisuuksina pidänkin. Kirjoitan jääpeitteen muutoksen osuudesta ilmastonmuutoskeskustelussa.

Ihmisperäisen ilmastonlämpenemishypoteesin (CAGW) kannattajat ovat nostaneet arktisen jääpeitteen "hiilikaivoksen kanarialinnuksi". Jääpeitteen supistuminen on kiistaton todiste siitä, että arktiselle alueelle on päässyt lämpöä, joka tuota jääpeitettä on sulattanut. CAGW-piirit pitävät jään sulamista todisteena myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvun vaikutuksesta, vaikka yhteyttä ilmakehän koostumuksen ja jään pinta-alan välillä ei ole kyetty osoittamaan. Heille riittävä todiste on ollut se, että CAGW-tietokonemallinnukset ennustavat jääpeitteen pienenemistä. Kanarialinnun uskottavuutta tosin heikentää se, että vastaavasti etelämannerta ympäröivän merijään pitäisi noiden mallinnusten mukaan sulaa pienemmäksi, mutta siellä jääpeitteen laajuus on kasvanut tasaisesti.

Yksi mahdollinen lähestymistapa selvittää tätä kanarialinnun uskottavuutta ihmisperäiseen jäiden sulattamiseen on tietysti tutkia, kuinka paljon jääpeitteen laajuus on vaihdellut aikojen saatossa ja miten ainutlaatuisia jääpeitteen viime vuosien minimit ovat olleet. Jos ne olisivat ns. ennennäkemättömiä, voisi kanarialinnun tarkkailuun olla syytä. Tämän asian selvittäminen ei ole aivan helppoa, sillä meillä on kattavaa ja riittävän tarkkaa mittaustietoa vasta reilun 30 vuoden ajalta. Se on kovin vähän, sillä tiedämme jo jonkin verran tätä aikaa pidemmästä vaihteluista termohaliinikierrossa.

Jonkin verran on tehty tietysti tutkimuksia, joiden lähtöaineistoina olevista sedimenttinäytteistä on kyetty karkeasti johtamaan keskilämpötiloja Jäämeren rannikoilla satoja tai tuhansia vuosia sitten. Nämä lämpötilarekonstruktiot ovat ajalliselta erottelukyvyltään yleensä niin karkeita, että muutaman kymmenen vuoden pituiset lämpö- tai kylmyysjaksot eivät niissä välttämättä näy.

Yksi mahdollinen tapa selvittää asiaa on koettaa löytää muunlaista evidenssiä jääoloista edes muutaman sadan vuoden perspektiivillä. Tällaista tietoa saattaisi löytyä fenologisten tutkimusten parista, merenkulkuun pohjoisilla alueilla liittyvistä historiallisista kirjoituksista ja tietysti alueen muutaman sadan vuoden pituisesta tutkimuksellisesta historiasta. Ongelmaksi tässä helposti muodostuu se, että näistä viimeksi mainituista lähteistä on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta koostaa sellaista aikasarjaa, jota voisi suoraan verrata moderniin mittausdataan. Omenoiden ja melonien vertaaminen yhteismitallisesti ja objektiivisesti on tunnetusti vaikeaa.

Tuo vertaaminen saattaa kuitenkin olla karkeasti mahdollista, jos haetaan vastausta vain pelkistettyyn kysymykseen: Onko arktisen alueen jääpeitteen viime vuosien laajuus jotain ennennäkemätöntä? Tämä kysymys nousi esiin lukiessani professori Judith Curryn erinomaista blogia Climate Etc. Blogissa oli vieraskirjoituksena Thomas Brownin kooste Jäämeren jääpeitteen historiallinen vaihtelu. Osa II: 1920-1950. Brownin aihetta käsittelevän kirjoitussarjan osa I, joka käsittelee vuosia 1816-1860, on ilmestynyt jo vuonna 2009 niinikään vieraskirjoituksena WUWT-blogissa täällä. Curryn mukaan Brownin kirjoitussarja jatkuu myöhemmin julkaistavalla kolmannella osalla, joka keskittyy laajemmin koko holoseeniajan merijään vaihtelun todisteisiin.

Thomas Brown on tehnyt melkoisen työn kootessaan ison määrän havaintoja, joita Jäämeren rannikoiden asukkaat, kalastajat, hylkeenpyytäjät, kauppalaivat, tutkimusmatkailijat, 1900-luvun tutkijat ja rannikkovaltiot ovat keränneet jääoloista ennen satelliittiaikaa. Siksi nuo kirjoitukset ovat aika pitkiä. Täytyy harkita, josko ehtisin joskus kääntää suomeksi edes keskeisimpiä osia tuosta kirjoitussarjasta. Jos joku lukija ehtii, otan käännökset kiitollisena vastaan tänne vieraskirjoituksina!

Yhteenvetona Brownin kirjoitussarjasta voi kuitenkin kertoa alustavan vastauksen yllä olevaan lihavoituun kysymykseen. Hänen tutkimusmateriaalinsa mukaan jääteitteen laajuus on vaihdellut viimeisen 200 vuoden aikana huomattavan paljon. Tuona aikana esiin nousee kaksi lämmintä jaksoa, jolloin jäättömyys on mahdollistanut loppukesäisin silloisten ihmisten toiminnan hyvin pohjoisessa ja laajalti, ja niiden väliset kylmät jaksot, jolloin jääpeite on käytännössä estänyt lähes kaiken toiminnan 1800- ja 1900-lukujen tekniikalla toimineilta. Brown tai häntä kommentoiva Curry eivät lähde vertailemaan omenoita meloneihin, joten heiltä ei saa vastausta kysymykseen, olisiko edellisten lämpimien jaksojen jääpeite ollut yhtä suppea kuin vaikka vuosina 2012 tai 2007.

Selväksi kuitenkin tulee Brownin tekstiä lukiessa, että pohjoisen jääpeitteen laajuus on vaihdellut 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla huomattavan paljon. Osin arvailujen varaan jää se, mikä tai mitkä tekijät tuon vaihtelun ovat aiheuttaneet. Ehkä Brown palaa tähän kirjoitussarjansa seuraavassa osassa? Minä arvailen päällimmäiseksi syyksi syyksi Golfvirran vaihtelua. Mutta lukijalle tuli selväksi, että kylmän 1970-luvun laajat jääpeitteet, joihin nykyisiä laajuuksia verrataan, eivät ole se normaali olotila, johon vertauksia pitäisi tehdä. Normaalia taitaa olla vain vaihtelu - siis lämpimien ja kylmien jaksojen vuorottelu useiden vuosikymmenten sykleissä. Tuo vaihtelu ei myöskään tue sitä, että kanarialintu huutaisi hiilidioksidihälytystä. Ja siksi CAGW-alarmistipiireissä on pakkomielle kiistää jääpeitteen vaihtelu, kun sitä ei menneiden vuosisatojen osalta kyetä hiilidioksidilla selittämään.

Suosittelen lukemaan Brownin kirjoitussarjan osat I ja II klikkaamalla tekstissä ylempänä olevia linkkejä. Aikaahan siinä menee, mutta kiehtovia tarinoita ne ovat.

Se termostaatti löytyy auringosta - hölmö!

Ilmastotieteen valtavirta on perustellut tähän asti hiilidioksidipitoisuuden keskeistä roolia ilmakehän lämpötilan säätäjänä lähinnä sillä, että holoseeniajan keskilämpötilan muutoksille ei ole löydetty mitään muutakaan selittävää tekijää. Tämän selityksen pysyvyyttä ei ole heikentänyt, vaikka hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan muutosten korrelaatio on heikko ja lämpötilamuutos on aina edeltänyt CO2-pitoisuuden muutosta. Jälkimmäisen asianhan olisi jo kauan sitten pitänyt kumota hiilidioksidin osuus ilmakehän termostaattina, sillä muutoksen seuraus ei yleensä ole sen aiheuttaja.

Auringon osuus muutosten aiheuttajana on tähän asti kiistetty sillä, että auringosta maapallolle saapuvan säteilyn määrän (TSI) vaihtelu mitattuna watteina per neliömetri on liian vähäinen selittämään lämpötilan muutoksia. Mutta aurinko vaikuttaa maapalloon toki muutenkin kuin vain säteilytehollaan, joka tuon peruslämmön tänne antaa. Jo jonkin aikaa on todettu mm. auringonpilkkujen jaksollisen vaihtelun korreloivan pidemmällä aikavälillä hiilidioksidia paremmin ilmakehän lämpötilamuutosten kanssa. Mutta auringonpilkutkaan eivät korreloi riittävän hyvin koko tunnetun mittaussarjan osalta.

Italian astronomisen yhdistyksen lehdessä julkaistu tutkimus (K. Georgieva, C. Bianchi, and B. Kirov, 2005) todistaa hyvin suuresta korrelaatiosta
aurinkoperäisen geomagneettisuusindeksin (ak-indeksi) ja maan keskilämpötilan välillä. Tuo geomagneettisuusindeksi rekisteröi auringonpilkkujen lisäksi myös monia muita sellaisia auringossa tapahtuvia muutoksia, jotka eivät näy auringonpilkkuina tai näkyvän valon alueella mutta aiheuttavat suurienergisiä purkauksia. Viereisessä kuvassa näet ak-indeksin ja keskilämpötilan hämmästyttävän korrelaation. Se ei jätä kovin paljoa selitystilaa enää hiilidioksidille - ei ainakaan määräävää asemaa termostaattina.

Ihmiskunnan osuutta ilmastomme muuttajana tämä korrelaatio ei tue, sillä kukaan tuskin pystyy osoittamaan ihmisen kykenevän vaikuttamaan auringon aktiivisuuden muutoksiin.

On selvää, että ihmisen aiheuttamaan katastrofaaliseen ilmastonlämpenemiseen uskovat tulevat kiistämään tämän yhteyden sillä, että kausaliteettia (syy-yhteyttä) ei ole todistettu, vaikka korrelaatio olisikin olemassa. No, tiede ja vielä vähemmän nuori ilmastotiede eivät tiedä läheskään kaikkea. Auringossa tapahtuvan vaihtelun ja ilmastomme vaihtelun välistä vaikutusmekanismia on kuitenkin kehitelty alustaviksi teorioiksi. Yhdestä niistä olen kirjoittanutkin täällä. Suosittelen lukemaan tuon Svensmarkin teoriaan pohjautuvan jutun. Pidän sitä varteenotettavimpana selityksenä kausaliteetille.

Hiilidioksidihysteerikolle on tämän tutkimuksen jälkeen hyvin painava syy sanoa: Se termostaatti löytyy auringosta - hölmö!

Muistetaan vielä kuitenkin, että lyhyellä aikavälillä (vuosia-vuosikymmeniä) lämpötilaan ilmakehässämme varmasti vaikuttavat myös monet maapallon sisäiset asiat ja niissä tapahtuvat vaihtelut. Tällaisia ilmiöitä ovat mm. merten ja ilmakehän virtaukset vaihteluineen, isot tulivuorenpurkaukset ja pienemässä mittakaavassa ihmiskunnan aiheuttamat maankäytön muutokset sekä ilmakehän aerosolit. Tuolla ak-indeksillä tuskin pystytään selittämään vuosittaisia tai edes yhden vuosikymmenen aikana tapahtuvaa lämpötilavaihtelua. Mutta pidemmissä jaksoissa korrelaatio näyttää vaikuttavalta.

Jääkarhut ja korallit eivät kuolleetkaan ilmastonmuutokseen

Greenpeacen tunnuseläin ei ole tosiasiassa uhanalainen.

Me saamme lukea hyvin usein siitä, miten jotkut eläin- ja kasvilajit kuolevat sukupuuttoon joko lähes heti tai viimeistään sadan vuoden kuluttua ihmisen aiheuttaman katastrofaalisen ilmastonlämpenemisen (CAGW) vuoksi. Tämän sukupuuttodraaman ikoneiksi ovat nousseet tietysti jääkarhut, joiden metsästysmaastona olevat merijääkentät ovat muka sulamassa pois, sekä korallit, joiden tuho johtuu merten muka lämpenemisestä ja happamoitumisesta.

Jäämerellä ei ole puutetta jäästä.

Vaikka jääkarhut ovat ilmastomantran mukaan äärimmäisen uhanalaisia, ovat niiden populaatiot tosiasiassa lähes kolminkertaistuneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Nykyisin jääkarhuja on suuruusluokkaa 25 000 - 30 000 yksilöä, kun kanta pienimmillään 1970-luvulla kävi mahdollisesti alle 10 000 rajan. Ilmastopaniikkia lietsova Yleisradiommekin osasi vuonna 2007 kertoa nopeasti menehtyvän jääkarhukannan olevan vain 16 000 yksilöä. Siitä huolimatta kanta on edelleen kasvussa.

Suurin ansio jääkarhujen kannan kääntymiselle kasvuun oli yksinkertaisesti lisääntymiskyvyn ylittäneen metsästyksen rajoittaminen vuoden 1973 jälkeen. Huvittavinta tässä on se, että jääkarhujen menestyksekäs lisääntyminen on tapahtunut nopeimmin 1990-, 2000- ja 2010-luvuilla, jolloin arktinen jääpeite on elo-syyskuun laajuudeltaan ollut hieman vähäisempää verrattuna esimerkiksi 1970- ja 1980-lukuihin. Siis eläin, jonka piti olla hätää kärsimässä jääpeitteen kadon vuoksi, onkin lisääntynyt mainiosti, vaikka jäätä on ollut vähemmän. Miten tässä nyt näin on käynyt?

Vaalenneita koralleja.

Jo 500 miljoonaa vuotta maapallon alati vaihtelevissa olosuhteissa selvinneet korallieläimet ovat olleet toinen paljon mainostettu CAGW-uhri. Niiden uhkana kuulemma on meriveden lämpötilan, suolaisuuden ja happamuuden muutokset, joita tuo CAGW-ilmiö aiheuttaa. Tästä saatiin lähes varma näyttö, kun 1990-luvun lopulla useat tropiikin koralliriutat alkoivat haalistua. Tuo haalistuminen johtuu siitä, että korallieläimet jostain syystä menettävät niiden kanssa symbioosissa elävät levät joko kokonaan tai osin, jolloin niiden ravinnonsaanti vaarantuu. Vakavissa tapauksissa haalistuminen voi johtaa koko riutan korallieläinkannan kuolemaan. Tutkijat ennustivat vakavasti haalistuneiden riuttojen - varsinkin etäällä laajemmista riuttakokonaisuuksista sijaitsevien sellaisten - palautumisen kestävän lyhimmilläänkin useita vuosikymmeniä.

Muutama päivä sitten Science-tiedelehdessä julkaistu tutkimus kertoo kuitenkin Australialle kuuluvan erillisen Scott-riutan toipuneen kokonaan tuollaisesta vakavasta haalistumisesta vain 12 vuodessa. Tutkijat painottavat päätuloksenaan sitä, että jopa kaukana olevat riutat voivat toipua haalistumisesta itsekseen, jos ne eivät joudu rasituksen kohteiksi. Tässä tapauksessa rasituksella ilmeisesti tarkoitetaan altistumista saasteille tai veden epäpuhtauksille. Hyvä niin.

Tuo Scottin riutan haalistuminen alkoi vuonna 1998, jolloin erittäin voimakas El Nino-ilmiö hulautti Tyyneltä mereltä tavanomaista lämpimämpää vettä itäiselle Intian valtamerelle, jossa riutta sijaitsee. Korallien siis arvioidaan altistuneen lämpöstressille. Mielenkiintoista tässä asiassa on tietysti korallien nopean toipumisen lisäksi se, että tuolla El Nino-ilmiöllä ei ole mitään tekemistä ihmiskunnan tai sen aiheuttamaksi väitetyn ilmastonlämpenemisen kanssa. Kyse on täysin luonnollisesta ilmiöstä, joka aika-ajoin heilauttaa laajemminkin maapallon merissä pintavesien lämpötiloja ja myös ilmakehän lämpöä, ilmavirtauksia jne.

Trooppiset vedet eivät ole tilastollisesti merkittävästi
lämmenneet yli 30 vuoteen. Kuvassa piikkeinä
näkyvät El Ninot voivat hetkeksi nostaa lämpötilaa
 jopa asteella, kuten kävi 1998.

Kauniiden korallien haalistumistauti on tarkoituksellisesti kytketty väitettyyn CAGW-ilmiöön, vaikka tosiasiassa trooppiset vedet eivät ole mittausten mukaan lämmenneet koko ilmastohysterian aikana, kuten viereisen kuvasta voit todeta. Samoin komeiden jääkarhujen (olemattomalla) sukupuuton uhalla yritetään vedota ihmisten tunteisiin, jotta ilmastonmuutoksen torjunnalle saataisiin tukea.

Jääkarhut ja korallit siis voivat suhteellisen hyvin. Niitä saattavat hetkellisesti uhata kovat luonnonolosuhteet, kuten erittäin paksut 1970-luvun jäät tai lämmintä vettä pintaan tuottavat El Ninot. Ihminenkin saattaa niille olla uhka liiallisen metsästyksen, kalastuksen tai vesien likaamisen muodossa. Ravutkaan eivät ole ilmaston vuoksi uhattuna, vaikka Hesari tästä taannoin varoittikin. Mutta noiden eläinten sukupuutosta nyt, pian tai kauempana tulevaisuudessa ei ole ainuttakaan ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen viittaavaa todistetta. Ne kuolevat lähitulevaisuudessa vain tietokonemalleissa, jotka edustavat vihreää peliteollisuutta.

Muutama ilmainen neuvo EK:lle ja Hesarille

CO2-pitoisuus kasvaa tasaisesti,
mutta keskilämpötilan muutos on
kääntynyt hiljalleen laskevaksi.

Tämän päivän (6.4.2013) Helsingin Sanomissa oli kaksi hyvin erilaista ilmastoaiheista artikkelia. Isommassa
jutussa Hesarin toimittaja maalaili kuvaa Euroopan ilmastosta tämän vuosisadan jälkimäisellä puoliskolla. Pienempi oli EK:n uuden toimitusjohtajan, Jyri Häkämiehen, vieraskynäpalstalle saama kirjoitus EU:n ilmastopolitiikan selkeyttämistarpeesta.

Näistä kirjoituksista vain Häkämiehen tuotos ansaitsisi jonkinlaisen kommentoinnin, sillä siinä on jotain järkevääkin sanomaa tavanomaisten ilmastomantrojen lisäksi. Kommentoin kuitenkin lyhyesti tuota tulevaisuuden ilmastokuvaustakin, sillä Hesarin huonoillakin kirjoituksilla on merkitystä.

Toimittaja Lauri Seppälän kirjoitus on otsikoitu "Hellepäivien määrä jopa nelinkertaistuu Suomessa". Kirjoitus kuulemma perustuu Euroopan ympäristökeskuksen, EEA:n, viime vuonna julkaisemaan raporttiin.

No kävinpä tarkistamassa Ilmatieteen laitoksen säätilastoista, miten hellepäivien määrä on kehittynyt 2000-luvun Suomessa. Keskimäärin hellepäiviä on tällä vuosituhannella ollut vuosittain 41. Siis 41 päivänä vuodessa on ainakin jossain päin Suomea ylitetty 25 lä,mpöasteen raja. Valitettavasti noiden päivien trendikuvaaja on laskeva. Hellepäivien määrä on siis keskimäärin vähentynyt 2000-luvulla. Nollakohdan tuo trendikuvaaja leikkaa vuonna 2042, jolloin hellepäiväivien määrä sen mukaan siis olisi puhdas nolla. Emme siis saa ainakaan mitatusta 2000-luvun ilmastohistoriastamme tukea otsikon väitteelle. Todettakoon vielä, että en tuolla trendikuvaajalla ennusta tai väitä hellepäivien katoavan Suomen kesistä. Totean vain, että ne eivät 12 vuoden jaksossa ole lisääntyneet yhtään.

Olen kirjoittanut aiemmin niin paljon ilmastomallinnusten epäonnistumisesta, etten nyt jaksa toistaa itseäni. Niinpä lainaan tuon Hesarin kirjoituksen kommenttiosuudesta nimimerkin PhD tech mainion kommentin:

Voitaisiinko näiden uutisten yhteydessä tarkastella myös sitä miten entiset ennustukset ovat onnistuneet? Tieteessä teoriaa ei pitäisi uskoa ennen sen kokeellista varmentamista.

Ennustiko kukaan 16 vuotta sitten että maapallon lämpötila ei nouse seuraavaan 15 vuoteen. Tämän tuloksen ovat todenneet IPCC:n johtaja Pachauri (ei lämpenemistä 17 vuoteen) ja ilmasnmuutoksen isä Hansen (ei lämpenemistä 15 vuoteen). IPCC:n vuosikymmen sitten tehdyssä arviossa kaikki skenaariot (useita kymmeniä) ovat havaitun lämpenemisen yläpuolella. On olemassa rippikuoluikäisiä ihmisä joiden elämän aikana maapallon keskilämpötila ei ole noussut. Ja silti näitä ennusteita toistetaan kritiikittä mediassa. Onneksi Economist ja Der Spiegel osoittavat jo pieniä heräämisen merkkejä.

Euroopan ympäristökeskuksella on tässä hommassa oma lehmä ojassa. Moni laitoksen johtajista on sitotutunut katastrofaaliseen ilmastonmuutokseen koko persoonallaan ja rahoituksesta iso osa tulee juuri ilmastonmuutoksen perusteella. Sama pätee myös omaan Ilmatieteen laitokseemme ja sen johtajaan Taalakseen. Pukki kaalimaan vartijana voisi olla sopiva vertaus tähän tapaukseen.

Nyt sitten EK:n toimitusjohtajan vakavampaan kirjoitukseen "EU:n ilmastopolitiikkaan tarvitaan nyt selkeyttä". Häkämies ei tosiasiassa kirjoita ilmastosta mitään. Hän kirjoittaa energian tuotannosta, joka on varsinkin Euroopassa jäänyt ilmastonmuutoshysterian panttivangiksi. On kyllä aika hämmentävää huomata EK:n johtomiehen sitoutuvan EU:n hiilidioksidipäästöjen vuoden 2050 vähennystavoitteeseen itsestään selvyytenä, annettuna tosiasiana sekä selkeästi energiapolitiikkaa dominoivana tekijänä. Tuntuu siltä, että EK:ssa luetaan ilmaston tietokonemallinnuksia, kuin ne olisivat mitattua ilmastohistoriaa. Jos siellä luettaisiin samalla tavalla 2100-luvulle projisoituja talousennusteita, ja jätettäisiin lukematta tilastoidut taloudelliset tunnusluvut, olisin tietysti vielä huolestuneempi.

Häkämies kuitenkin epäsuorasti nostaa pari merkittävää asiaa esiin. Hän ei halua EU:n ja Suomen nostavan hiilidioksidipäästötavoitteitaan, ennenkuin asiasta on kattava ja sitova globaali sopimus. Suomeksi tuo tarkoittaa sitä, että päästötavoitteita ei pidä nostaa ollenkaan, sillä käynnissä olevista neuvotteluista huolimatta tuollaisen globaalin ilmastosopimuksen syntyminen näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Toiseksi Häkämies ilmoittaa vastustavansa muita päästökaupan rinnalla tehtäviä toimia energia- ja liikennesektoreilla. Suomeksi ne tarkoittavat markkinaehtoisesti kilpailukyvyttömien vihreiden energiaratkaisujen - siis esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoiman tai sähköautoilun - suosimista mm. erilaisilla tukiaisilla. Niinpä ei ole ihme, että Suomen Greenpeace sai kirjoituksesta lähes latvaräjähdyksen. Häkämiehen kirjoituksella on siis ansionsakin.

Otetaanpa myös Häkämiehen vieraskynäkirjoituksen kommenttiosuudesta nimimerkin wäsäilijä naseva vastaus:

Poliitikon uskottavuus on nykyään mahdollista romuttaa kertaheitolla. Tarvitsee ainoastaan kertoa miten herttilettan tärkeää on saada "päästökauppa" jaloilleen ja osallistua "hiili"päästöjen vähentämiseen. Välittömästi syntyy kuva epärehellisestä tai asiaan täysin perehtymättömästä henkilöstä.

Kun nyt valtamediakin alkaa toteamaan ettei ilmastotiede ollut ihan oikeassa, ja että hiilidioksidi (siis tämä "hiili", ilmaisu josta epärehellisyyden/tietämättömyyden tunnistaa) ei olekaan uhka, yksittäisten lehtien poliittisista kytköksistä riippuen kiihtyvällä vauhdilla alkaa esiintymään artikkeleita joissa kyseenalaistetaan koko huijaus. Hyvä niin. Esimerkkinä Economist.

"Kunnianhimoinen saa olla muttei hölmö". Siinä Häkämies on täsmälleen oikeassa. Hölmön osa kun on maksajan osa.

Vaatii suurta rohkeutta poliitikolta nostaa kissa pöydälle ja ilmoittaa ettei hiilidioksipäästöjen rajoittaminen ole tärkeää. Tällainen lausunto kuitenkin kertoisi rehellisyydestä ja selkärangasta. Suurin osa poliitikoista kun jo varsin hyvin tietää, että päästökauppa on vahingollinen ilmiö. Samoin he jo tietävät ettei ilmastotiede ollut oikeassa. Nyt on enää ongelmana poliitikkojen rehellisyyden puute. Sehän on perinteisestikin ollut maailmanlaajuinen ongelma.

Ihan lopuksi antaisin sekä Hesarille että EK:lle muutaman ilmaisen ilmasto- ja energianeuvon:

1. Ilmastomme lämpeneminen on ollut pysähdyksissä jo yli 15 vuoden ajan, vaikka ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut tasaisesti. Asian voi tarkistaa helposti kaikista globaaleista lämpöaikasarjoista.
2. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutoksilla on empiiristen mittausten mukaan kyllä yhteys lämpötilaan. Hiilidioksidipitoisuuden muutos seuraa lämpötilan muutosta. Seuraus ei yleensä ole syy tai aiheuttaja.
3. Hiilidioksidilla on kiistaton vaikutuksensa luontoon, mutta saaste se ei ainakaan ole. Ilmakehän vähän runsaampi hiilidioksidipitoisuus edistää kasvien yhteyttämistä, saa ne kasvamaan nopeammin ja auttaa niitä kestämään kuivuutta paremmin.
4. Ihmisille ja elinkeinoelämälle paras energiapolitiikka on sellaista, joka mahdollistaa varman ja edullisen energiatuotannon. Ilmastorealistille tämä on aivan erityisen selvää kylmässä Pohjolassa.

Keisarin uusien vaatteiden paikkaamisesta pohjoisen talvessa ja etelän kesässä

Ihmisen aiheuttaman katastrofaalisen ilmastonlämpenemishypoteesin (CAGW) puolustajat ovat olleet kovilla viime aikoina. Ei nimittäin ole ollut odotuksien mukaisesti lämmintä talvea oikeastaan missään pohjoisella pallonpuoliskolla. Lehtitiedoista päätellen kylmyys- ja lumiennätyksiä on rikottu niin Venäjällä, Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin.

Huonosti menee myös eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa Etelämantereen kesä on kääntynyt syksyyn, mutta lyhyt kesä ei vienytkään jäitä mukanaan. Antarktikan merijääkenttä on sitkeästi pysytellyt lähes miljoona neliökilometriä viime vuosikymmenien keskiarvoa laajempana.

Kylmissään hytiseville pohjoisen asukkaille ei enää tahdo kelvata vanha selitys, jonka mukaan talven
kylmyys johtuu juuri ilmaston lämpenemisestä. Tuo selitys kuuluu yhä useamman kuulijan mielestä sarjaan Keisarin uudet vaatteet. Niinpä vaatteiden olemassaoloa yritetään todistaa paikkaamalla niitä. Eihän olematonta voi paikata? Joten jos paikka pysyy, täytyy paikkauksen kohteenkin olla olemassa.

Napapyörre Wikipediassa piirrettynä

Tuo pohjoisen paikkaus koostuu oikeastaan kahdesta paikkalapusta. Ensinnäkin pohjoisen merijää on sulanut, ja meri velloo siellä vapaana. Tästä olen jo aiemmin kirjoittanutkin täällä. No tuon jääpalan puuttuminen kuulemma aiheuttaa kalottia reunustavan napapyörteen heikkenemisen sillä seurauksella, että alueen kylmä ilma pääsee leviämään tavanomaista etelämmäs, ja me koemme tuon kylmänä talvena. Hmmm...

Ehkä tuon napapyörteen voimakkuudella todella on jotain tekemistä korkeapaineiden sijoittumisen suhteen, jolloin oikeaan kohtaan sijoittuessaan sellainen todella voisi puhaltaa kunnon puhurit vaikkapa Eurooppaan. Nythän laaja korkeapaineen alue on ollut lähes koko maaliskuun juurikin tuon puuttuvan jääpalan tuntumassa Huippuvuorien seudulla. Mutta tämä teoria herättää kyllä myös uusia kysymyksiä. Eikö CAGW-hypoteesi ollutkaan niin selvää tieteellisesti, kuin on annettu ymmärtää?

Ilmastotutkijat kertovat tuon puuttuvan jääpalan paikalla olevan ja ilmakehän hiilidioksidin lämmittämän meriveden aiheuttavan tuon korkeapaineen syntymisen tai pääsyn noin pohjoiseen. Kuitenkin vakiintuneen meteorologisen käsityksen mukaan lämpimän meren päälle yleensä syntyy voimakkaita matalapaineita, jolloin meille pitäisi syntyä etelänpuoleisia virtauksia, joista yleensä ei ole seurauksena kovin kylmää ilmaa. Toiseksi ilmakehän lämpötila tuolla alueella ei ole talven aikana oleellisesti poikennut normaalista ainakaan satelliittimittausten mukaan.

Minä en aivan heti näe tuon paikkapalan kiinnittymistä varsinkaan, kun tuo Grönlanninmereltä ja Barentsinmereltä puuttuva jääpala/lämpimän veden alue on niin mitättömän pieni - vain ehkä puolen Suomen kokoinen. Se on yhden prosentin luokassa koko arktisen jääpeitteen viime vuosikymmenien keskimääräisestä pinta-alasta. Sanoisinkin, että paikka on yhtä läpinäkyvää ainetta kuin paikattava kangaskin.

Sitten mennään etelään Antarktikalle asti. Siellä keisarin vaatteissa on useitakin reikiä. Ilman lämpötila ei ole noussut keskimäärin ollenkaan, jäätiköt eivät hupene, eikä merijään laajuuskaan näytä pienenemisen merkkejä. Oikeastaan kaikki on juuri päinvastoin, joskin muutokset ovat melko pieniä. Perusongelma on kuitenkin se, että helpoimmin mitattava asia, merijään laajuus, näyttää pikkuhiljaa kasvaneen koko CAGW-hysterian ajan. Miten siis selittää se, että eteläinen kalottialue, jonka yhdessä pohjoisen vastinparinsa kanssa pitäisi olla niitä kaikkein nopeimmin lämpeneviä paikkoja, muuttuu yhä jäisemmäksi?

Ylemmässä kuvassa Antarktikaa ympäröivän merijään kasvu.
Alemmassa alueen merenpintalämpötilan lasku.

Paikkausyritys on seuraava: Etelämanner sulaakin alakautta. Jääkylmät sulamisvedet siis valuvat tutkijoiden katseilta piilossa ympäröiville merialueille, nousevat kevyempinä pintaan ja jäätyvät siinä nopeasti. Selitys kuulostaa näppärältä, sillä piilossa olevia sulamisvirtoja ei tarvitse todistaa, ja samalla voidaan selittää Etelämantereen vesien lämpiämättömyys, joka sekin on ollut jo pitkään kiusallinen asia CAGW-hypoteesille. Tämän paikkauksen räätäliksi on valittu itse BBC.

En näe tuon eteläisenkään paikan pysyvän paikallaan, vaikka sen loimina olevassa tutkimuksessa saattaisi vähän lankaa ollakin. Siihen yksinkertainen syy on se, että maailman nopeimmin lämpiävä ja pian sulava Etelämanner itsepintaisesti kieltäytyy tekemästä kumpaakaan. No toki sielläkin on paikallista vaihtelua, jota luonnossa on aina.

Minun arviointini mukaan molemmat paikkausyritykset jättävät keisarin edelleen ilman rihman kiertämää. Pitäisikö tämä CAGW-hypoteesi suomentaa KUV-hypoteesiksi (Keisarin Uudet Vaatteet)?