Satakunnan Kansa –lehti osasi kertoa seuraavasta
surullisesta tapahtumasta. Kursivoidut sisennykset ovat sen jutusta ja
normaaliteksti on minun pohdintaani.
Satakunnan kansan artikkelin kuvitusta |
Koiraansa ulkoiluttamaan pysähtynyttä Virroilla asuvaa Heimo Lehtimäkeä odotti karmea ja
surullinen näky meren rannalla Porin Peittoossa lauantaina iltapäivällä.
Tuulivoimalan numero kymmenen juurella oli kahtia silpoutunut merikotka.
– Ensin löytyi pyrstöpuoli.
Kiersin koiran kanssa tuulimyllyn ympäri,
ja toiselta puolelta löytyi sitten pääpuoli kotkasta. Oli se surullinen näky.
Varmaan oli ollut komea ilmestys eläessään, miettii Lehtimäki.
Hän sanoo, että on tuulivoimasta vähän kahta mieltä.
– Periaatteessa se on hyvä asia, mutta näitä ongelmiakin riittää.
Uhkahan nämä ovat kotkille. Tämä sen nyt ainakin todistaa.
Niinpä, uhka ovat. Mutta mikäs se tuulivoiman hyvä puoli
sitten on? Minä en sellaista ole vielä keksinyt. Vai voisiko joku todistaa
sellaisesta? Kommenttiosasto on vapaa, mutta kannattanee varautua kovaan
kritiikkiin.
Porilainen luontokuvaaja ja merikotka-asiantuntija Seppo Keränen ei ole tapahtuneesta kovin yllättynyt.
– On ollut vain ajan kysymys, koska näin käy. Tuulivoimalan lapojen
kärjet pyörivät niin nopeasti, ettei merikotka ehdi väistää.
Mitä isompia tuulivoimaloita rakennetaan, sitä isompi
kehänopeus lapojen kärkiosissa on. Jo nyt nuo lavat pyörivät yli 200 km/h
nopeudella, mikä ylittää kaikkien siivekkäiden käsityskyvyn. Ne eivät opi
väistämään noita silppureita. Ja tuulivoimateollisuus on tuomassa maahamme
todella suuria voimaloita, joiden kehänopeus voi ylittää 300 km/h ja lapojen
vispaama alue on hehtaariluokassa.
Keräsen mukaan Suomesta on löydetty tuulivoimalan lapoihin kuollut
merikotka Ahvenanmaalta.
– Manner-Suomesta ei ole aiempaa varmaa tapausta. Ongelma tosin on se,
että ketut ja supit korjaavat kuolleen kotkan nopeasti pois.
Tämä oli minulle uusi tieto – siis se, että Ahvenanmaalla on
jo tapaus. Se on selvää, että pikkupedot ja raadonsyöjät siistivät myös
tuulivoimaloiden alueet nopeasti. Kuinka monella vastaavalla tapauksella on
mahdollisuus tulla julkisuuteen? Veikkaanpa ettei juuri monellakaan.
Ensimmäinen asia on se, että ruumiit katoavat luonnollisista syistä. Toiseksi
jokainen silppurin uhrin löytänyt ei ilmoita asiasta. Ja kolmanneksi monien
tiedotusvälineiden toimitukset eivät pidä ko. löydöksistä raportointia poliittisesti
korrektina. Kuulemme siis vertauskuvallisesti sanottuna vain jäävuoren
huipusta. Veikkaisin, että suuruusluokassa enintään joka kymmenennellä
tapauksella on edes teoreettinen mahdollisuus nousta julkisuuteen tai edes
tutkijoiden tietoon.
Suomen merikotkatyöryhmään kuuluva Keränen on seurannut Satakunnan ja
Lounais-Suomen merikotkia vuosikymmenet. Hänellä on selvä mielipide.
– Tuulivoimalat ja merikotkat eivät sovi yhteen.
Olen samaa mieltä Keräsen mielipiteen kanssa. Sanoisin että
laajemminkin lentävä faunamme ja nykyiset tuulivoimalat sopivat huonosti
yhteen. Tästä ja muista syistä johtuen olen omistanut tähän mennessä 15
bloggausta (ehkäpä liiankin vähän?) tuulivoimalle, jota pidän ympäristörikoksena. Siitäpä tulikin
mieleeni, että toivottavasti joku on tehnyt rikosilmoituksen rauhoitetun
merikotkan surmaamisesta. Nimittäin aivan luonnollinen kuolemahan ei ollut kuvan
tapauksessa kyseessä.