sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Merikotkan suojelun ryhdistäytymistarpeesta

Satakunnan Kansa –lehti osasi kertoa seuraavasta surullisesta tapahtumasta. Kursivoidut sisennykset ovat sen jutusta ja normaaliteksti on minun pohdintaani.

Satakunnan kansan artikkelin kuvitusta
Koiraansa ulkoiluttamaan pysähtynyttä Virroilla asuvaa Heimo Lehtimäkeä odotti karmea ja surullinen näky meren rannalla Porin Peittoossa lauantaina iltapäivällä. Tuulivoimalan numero kymmenen juurella oli kahtia silpoutunut merikotka.
– Ensin löytyi pyrstöpuoli. 

Kiersin koiran kanssa tuulimyllyn ympäri, ja toiselta puolelta löytyi sitten pääpuoli kotkasta. Oli se surullinen näky. Varmaan oli ollut komea ilmestys eläessään, miettii Lehtimäki.

Hän sanoo, että on tuulivoimasta vähän kahta mieltä.
– Periaatteessa se on hyvä asia, mutta näitä ongelmiakin riittää. Uhkahan nämä ovat kotkille. Tämä sen nyt ainakin todistaa.

Niinpä, uhka ovat. Mutta mikäs se tuulivoiman hyvä puoli sitten on? Minä en sellaista ole vielä keksinyt. Vai voisiko joku todistaa sellaisesta? Kommenttiosasto on vapaa, mutta kannattanee varautua kovaan kritiikkiin.

Porilainen luontokuvaaja ja merikotka-asiantuntija Seppo Keränen ei ole tapahtuneesta kovin yllättynyt.
– On ollut vain ajan kysymys, koska näin käy. Tuulivoimalan lapojen kärjet pyörivät niin nopeasti, ettei merikotka ehdi väistää.

Mitä isompia tuulivoimaloita rakennetaan, sitä isompi kehänopeus lapojen kärkiosissa on. Jo nyt nuo lavat pyörivät yli 200 km/h nopeudella, mikä ylittää kaikkien siivekkäiden käsityskyvyn. Ne eivät opi väistämään noita silppureita. Ja tuulivoimateollisuus on tuomassa maahamme todella suuria voimaloita, joiden kehänopeus voi ylittää 300 km/h ja lapojen vispaama alue on hehtaariluokassa.

Keräsen mukaan Suomesta on löydetty tuulivoimalan lapoihin kuollut merikotka Ahvenanmaalta.
– Manner-Suomesta ei ole aiempaa varmaa tapausta. Ongelma tosin on se, että ketut ja supit korjaavat kuolleen kotkan nopeasti pois.

Tämä oli minulle uusi tieto – siis se, että Ahvenanmaalla on jo tapaus. Se on selvää, että pikkupedot ja raadonsyöjät siistivät myös tuulivoimaloiden alueet nopeasti. Kuinka monella vastaavalla tapauksella on mahdollisuus tulla julkisuuteen? Veikkaanpa ettei juuri monellakaan. Ensimmäinen asia on se, että ruumiit katoavat luonnollisista syistä. Toiseksi jokainen silppurin uhrin löytänyt ei ilmoita asiasta. Ja kolmanneksi monien tiedotusvälineiden toimitukset eivät pidä ko. löydöksistä raportointia poliittisesti korrektina. Kuulemme siis vertauskuvallisesti sanottuna vain jäävuoren huipusta. Veikkaisin, että suuruusluokassa enintään joka kymmenennellä tapauksella on edes teoreettinen mahdollisuus nousta julkisuuteen tai edes tutkijoiden tietoon.

Suomen merikotkatyöryhmään kuuluva Keränen on seurannut Satakunnan ja Lounais-Suomen merikotkia vuosikymmenet. Hänellä on selvä mielipide.
– Tuulivoimalat ja merikotkat eivät sovi yhteen.

Olen samaa mieltä Keräsen mielipiteen kanssa. Sanoisin että laajemminkin lentävä faunamme ja nykyiset tuulivoimalat sopivat huonosti yhteen. Tästä ja muista syistä johtuen olen omistanut tähän mennessä 15 bloggausta (ehkäpä liiankin vähän?) tuulivoimalle, jota pidän ympäristörikoksena. Siitäpä tulikin mieleeni, että toivottavasti joku on tehnyt rikosilmoituksen rauhoitetun merikotkan surmaamisesta. Nimittäin aivan luonnollinen kuolemahan ei ollut kuvan tapauksessa kyseessä.


torstai 27. marraskuuta 2014

Ilmaston tappavuuden sietämätön keveys

Saan välillä palautetta ja vinkkejä Ilmastorealismin lukijoilta. Yksi vinkki tuli lukijalta, joka oli katsonut Yleisradion Prisma Studio-jakson 25.11.2014. Pakkohan ohjelma oli sitten katsoa Ylen Areenasta, jossa se on nähtävissä edellä olevasta linkistä jouluun asti. Siinä etsittiin Suomen luonnon tappavinta ilmiötä tai olentoa.

Alestalo todistamassa Prisma Studiossa äärimmäisistä tappajista
Minun mielestäni ohjelmassa esiteltiin aika hyvin muutamia Suomen luonnossa liikkuvia ihmisiä uhkaavia vaaroja. Mutta vähän yllätyin siitä, että ilmastonmuutos oli nostettu joukkoon mukaan. Haastateltavaksi tuosta asiasta oli saatu Ilmatieteenlaitokselta jo eläköitynyt entinen johtaja Mikko Alestalo. No mitä Alestalo osasi kertoa ilmastonmuutoksen tappavuudesta? Ja vielä juuri ennen kahta pahinta tappajaa? Seuraavassa muutama ote Alestalon kommenteista (noin kohdasta 17:35 alkaen):
Me tiedetään, että maailnanlaajuisesti hellejaksot ja kuumat ilmat ovat tulleet yleisemmiksi ja kuumemmiksi kuin aikaisemmin. Ja vastaavasti kylmät jaksot muodostuvat harvemmiksi ja lievemmiksi - tää nähdään selvästi.
Kuva 2: Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen
laajuus marraskuun puolivälissä 1979 ja 2014
Rutgersin yliopiston mukaan.
Tjaah... Jos luottaisimme vaikkapa hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tieteellisten osien raportteihin, voisimme kai noin väittää. Tuon monasti lähes raamatullisten auktoriteettien veroiseksi korotetun orgaanin äärisäihin keskittynyt SREX-raportti nimenomaan noin todisti, mutta mitään ilmastollisen tappavuuden muutostrendejä siinä ei mainita. Minä väittäisin, että emme olisi ilmastonmuutosta - siis imaginaarisen globaalin keskilämpötilan muutaman asteen kymmenesosan nousua - edes huomanneet, ellei asia saisi suhteetonta ja liioiteltua julkisuutta. No, tietysti asian huomaa myös joka vuosi kohoavina energiaveroina, joilla tuota ilmiötä fysikaalisesti yritetään torjua.
Suomi kuuluu pohjoisiin valtioihin täällä maapallolla, ja tässä ilmastonmuutoksessa on sellainen erikoispiirre, että nää arktiset alueet lämpenevät enemmän kuin maapallo keskimäärin. Se johtuu siitä, että täällä oleva lumi- ja jääpeite kohta häviää...
Hmm... Kuvassa 2 on esitetty pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen muutos  viimeisen 35 vuoden aikana Rutgersin yliopiston lumilaboratorion mukaan. Enpä sanoisi lumen kovasti vähenneen.
Kuva 3: Euroopan myrskyvahingot 
Lähde: J. I. Barredo
... mutta kyllä me kuitenkin nähdään jo se, että muutamat talvimyrskyt ovat olleet jo hyvin poikkeuksellisia - yli 300 000 taloutta ilman sähköä jopa viikonkin, kesällä nämä ukkosilmat ovat olleet erittäin voimakkaita, jopa yksi ihminen meillä on kuollut niissäkin... voi tulla vettä syksylläkin, kesällä voi tulla vettä rankkasateissa hyvin paljon.
Vai niin. Että peräti yksi kuollut salamaniskuun tai päälle kaatuvan puun alle? Ja että vettä voi tulla syksylläkin - herranjestas. Melkoisia ilmiöitä ilmastonmuutos tuo, vai olisiko kuitenkin kyse vain säästä. Eikä kuvassa 3 esitetystä Euroopan myrskyvahingoista oikein trendiä löydy. No, toki ilmasto voi vaihdella vuosikymmenten-, satojen ja -tuhansien sykleissä. Sanoisin, että viime vuosien pahimmankin talvimyrskyn jälkeen Suomessa on ollut yli kaksi miljoonaa vakaalla sähköllä varustettua taloutta enemmän  verrattuna aikaan 100 tai 500 vuotta sitten. Siinä on tietysti historiallista muutosta. Mutta liittyykö se ilmastoon, on toinen juttu.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Rikas Suomi mitalisijalla maailmaa pelastamassa

Hesari osasi kertoa 20.11.2014 seuraavaa:
HS:n jutun kuvituksessa ministerit Paatero ja Grahn-Laasonen
Suomi on luvannut lahjoittaa 80 miljoonaa euroa kansainväliseen ilmastorahastoon vuosien 2015–2018 aikana. Suomi kertoi rahoituslupauksestaan tänään torstaina kokouksessa Berliinissä.
Vihreän ilmastorahaston tarkoituksena on tukea tasapuolisesti kehitysmaita ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.
"Vihreä ilmastorahasto on Suomelle tärkeä keino osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden edistää vähähiilistä taloutta sekä kestävää kehitystä kehitysmaissa ja hyödyntää tehokkaasti päästökaupasta saatavia tuloja", sanoo kehitysministeri Sirpa Paatero (sd) tiedotteessa.
"Ilmastoneuvottelujen ilmapiirin kannalta on ollut tärkeää, että ensimmäinen rahoituskierros onnistuu. Berliinin kokouksen tulos lisää osapuolten välistä luottamusta Liman ilmastokokouksessa ja siten uskoa myös Pariisin sopimuksen syntymiseen", sanoo ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) tiedotteessa.
No niin. Vihreä ilmastorahasto (GCF), josta olen kirjoittanut aiemmin mm. täällä, on ehkä saamassa rahaa. Kaiken kaikkiaan Berliinissä pidetyssä rahoituskokouksessa sitä luvattiin 9,3 miljardia dollaria (= noin 7,5 miljardia euroa). Ilmestyvätkö luvatut rahat rahaston tilille, on vielä jossain määrin epäselvää. Monessa maassa nimittäin rahojen vapauttaminen edellyttää parlamenttien päätöksiä, eivätkä ne ole vielä selviä.

Katsotaanpa, millä mailla oli varaa edes luvata rahaa. Olen alla olevaan kuvaan pannut maiden lupaukset muutamaa pienintä lahjoittajaa lukuunottamatta. Palkit kuvaavat miljoonia US-dollareita.



Yhdysvallat on suurin yksittäinen lahjoittaja, mutta maan republikaanien mukaan kongressi ei tule antamaan kolmen miljardin summaa - tai luultavasti mitään muutakaan rahamäärää - GCF:lle. Kaikki luvut eivät myöskään ole yhteismitallisia, sillä kun lupaukset enimmäkseen olivat lahjoituksia, on esimerkiksi Ranskan lupauksessa mukana merkittävästi lainaa.

Huomiota kiinnittää myös se, että maailman suurimmista talouksista, siis G20-maista, mm. Argentiina, Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Indonesia, Intia, Kiina, Saudi-Arabia, Turkki ja Venäjä eivät halunneet osallistua rahaston kartuttamiseen. Mutta onhan siellä sentään Suomi mukana. Ilmeisesti meillä on varaa osallistumiseen?


torstai 20. marraskuuta 2014

Pingviiniarviointi Yleisradion Antarktika-journalismista

Yle Uutisten ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen on päässyt kesälomalle maapallon toiselle puolelle, Etelämantereen tuntumaan. Sieltä hän on päivittäin kirjoittanut lyhyen jutun Yle Uutisiin. Minulle on syntynyt selkeä käsitys, miksi joku (kaiketi Yle?) on maksanut matkan. Mutta palaan tuohon matkan motiiviin vasta bloggauksen lopussa.

Toimittaja Mika Mäkeläinen
Eilen 19.11.2014 julkaistun matkakertomuksensa pingviiniaiheisessa osassa Mäkeläinen kertoo seuraavaa (siis sisennetty on Mäkeläisen tekstiä, lihavoinnit blogistin):
Etelämantereen pingviineillä menee erittäin hyvin tai erittäin huonosti – lajista riippuen. Antarktiksen niemimaan ilmaston voimakas lämpeneminen on ollut pingviineille todellinen eloonjäämistesti.
Olen pingviinien ystävä, ja siksi niitä uhkaavat "todelliset eloonjäämistestit" kuulostavat huolestuttavilta. No, katsotaanpa, kuinka huolestuneita meidän on syytä olla.

Antarktiksen niemimaa, joka on hyvin pieni ja luonnollisestikin lämpimin osa koko mantereesta, on lämmennyt pikkuisen - siis ei voimakkaasti - viimeisen 50 vuoden aikana. Lämpimimmät vuodet siellä ovat olleet 1970-luvun alussa ja 1980-luvulla. Lineaarisella trendillä mitattuna se ei ole lämmennyt lainkaan viimeisen 15 vuoden aikana. Jos tarkastellaan tuon alueen lämpimimpiä kuukausia - siis kevättä, kesää ja syksyä eli aikaa lokakuusta maaliskuuhun - se ei ole lämmennyt viimeisen 25 vuoden aikana. Viereinen kuva esittää IPCC:nkin käyttämät ja lämpömittareihin perustuvat HadCRUT4-aikasarjan lämpötilapoikkeamat alueelta verrattuna vuosien 1981-2010 keskiarvoihin.

Me emme tiedä tarkasti, paljonko lämpötilat ovat niemimaalla vaihdelleet 1900-luvun alkupuolella, tuhat vuotta sitten tai miljoonien vuosien aikana. Mutta pingviinit ovat selvinneet eteläisellä pallonpuoliskolla kymmeniä miljoonia vuosia. Siksi epäilen, että niiden esi-isät ja -äidit ovat selvinneet aika paljon muutamien viime vuosikymmenien aikana nähtyihin jokseenkin mitättömiin muutoksiin verrattuna paljon suuremmista ilmastollisista vaihteluista.
Voittajia ovat ne, jotka ovat sopeutuneet muutokseen nopeasti.
Selviytymisen mestariksi on osoittautunut valkokulmapingviini, joka ei nuukaile ruokansa suhteen. Se nielee mukisematta sekä äyriäisiä, lähinnä etelänkrilliä, että kaloja ja mustekaloja. Siksi valkokulmapingviinit eivät ole nähneet nälkää, vaikka etelänkrillin määrä on vähentynyt.
Tapahtumaketju menee suunnilleen näin: Antarktiksen niemimaan ilmasto on lämmennyt nopeasti. Sen takia merijään peittämä alue on täällä supistunut – vaikka muualla Antarktiksen alueella se on pääosin laajentunut voimakkaasti.
Hienosti on suhteellisuudentaju Mäkeläisellä hämärtynyt. Perustelenpa vähän. Niemimaa muodostaa Antarktikan alueesta vajaat kolme prosenttia. Vaikka pikkuisen nykyistä enemmästä lämmöstä hyötyvien pingviinipopulaatioiden osuus niemimaalla olisi hieman muuta Etelämannerta isompi, ei valkokulmapingviini ole voinut olla merkittävä voittaja koko alueella kolmen sadasosan vuoksi.

Merijään peittämä alue on toki niemimaan  ympäristössä hieman vähentynyt Reynoldsin OI SST-sarjan mukaan. Mutta tähän pätee sama kuin muihinkin lyhyisiin aikasarjoihimme. Emme tarkasti tiedä millaisia viime vuosien pienet muutokset ovat satojen, tuhansien tai miljoonien vuosien aikaiseen vaihteluun verrattuna. Mutta sen verran tiedämme, että niiden voi sanoa olevan mitättömiä. Vaikka Reynoldsin sarjan mukaan alueen merijään pinta-ala on niemimaan tuntumassa kyllä pienentynyt hitusen lineaarisella trendillä mitattuna, ovat viime vuodet pysyneet samalla tasolla mittausten alkuvuosien kanssa. Toisin on Antarktiksen ylivoimaisessa pääosassa - siis 97%:ssa - jossa merijään määrä on kasvanut voimakkaasti Mäkeläisenkin mukaan.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Eija-Riitta Korhola teki ilmastopragmaatikolle ajankohtaisen käsikirjan

Pitkäaikaisen meppimme, Eija-Riitta Korholan, tohtorin väitöstilaisuus pidettiin 15.11.2014 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa. Menin sitä seuraamaan, sillä olin jo ehtinyt netin kautta tutustumaan väitöskirjan joidenkin lukujen antiin. Mieleeni hiipi ajatus dramatiikasta. Olisiko kiinalainen vastaväittäjä kenties ankara Korholan jossain määrin Eurooppaan ja Suomeen painottuvalle monografille? Tai olisivatko radikaalimpaa ilmastopolitiikkaa vaativat ryhmät järjestäneet mielenilmauksia tilaisuuteen?

Eija-Riitta Korhola
Mitään tuollaista en nähnyt. Väitöstilaisuus soljui läpi tyylikkäästi sekä väittelijän että vastaväittäjän näkökulmasta katsottuna. Vastaväittäjänä toiminut pekingiläisen Tsinghuan yliopiston ympäristöpolitiikan professori Ye Qi esitti erittäin ymmärrettävällä amerikanenglannilla kysymyksiään, joihin Korhola vastasi enemmän eurooppalaisella englannilla. Mutta ihan vähällä vastaväittäjä ei Korholaa päästänyt. Kysymykset kattoivat väitöskirjan substanssilukujen kaikki aiheet, ja aikaakin koko asiaan vierähti lähes kolme tuntia.

Yritin selvittää vastaväittäjän taustoja. Nopeasti kerrottuna selvityksen tulokset sanoisin hänen olevan huomattavan vaikutusvaltainen ainakin Kiinan sisäisessä ilmastopolitiikan tieteellisessä arvioinnissa. Kiinan mittasuhteet huomioiden voisin kuvitella hänen olevan tiedemiesten huippurankingissa maailmanpolitiikan mittakaavassakin, vaikkakaan professori Qi ei ole tullut voimakkaasti julkisuuteen eräiden amerikkalaisten ja eurooppalaisten kollegoidensa lailla. Miten vaan, mutta sanoisin Korholaa kohdellun hyvin, kun tuollainen vastaväittäjä saadaan lentämään Pekingistä asti Helsinkiin. Onnittelut siis myös väitöstutkimusta ohjanneille ja kustokselle. Melkoinen saavutus. Vai olisiko siinä myös kiinalaista poliittista tai tiedepoliittista sanomaa mukana?

Silmiinpistävää oli mielestäni se, että professori Qi ei kysymyksillään kyseenalaistanut vakavasti ainuttakaan Eija-Riitta Korholan väitöskirjan teesiä. Kysymykset keskittyivät noiden teesien avaamiseen. Johtuiko se itäaasialaisesta akateemisesta kohteliaisuudesta vai aidosta konsensuksesta väittelijän teesien kanssa, voimme vain arvailla. Minä arvailen jälkimmäistä.

Minulla on useita pieniä muistilappuja, joihin kirjoitin muistiinpanoja tuosta väittelytilaisuuden keskustelusta. Voin niitä avata kommenteissa, jos se lukijoita kiinnostaa. Mutta kiinnostavinta minun mielestäni ovat Korholan väitöskirjan teesit, jotka ovat eurooppalaisen ja myös suomalaisen ilmastopolitiikan kannalta aika murskaavia. Jos sen summaisi rahvaanomaisesti yhteen lyhyeen virkkeeseen: Ilmastopolitiikka ei pelitä.

torstai 13. marraskuuta 2014

Mistä Pekingissä sovittiin?

Yleisradio uutisoi 12.11.2014 otsikolla ”Yhdysvallat ja Kiina ilmoittivat vähentävänsä kasvihuonekaasuja huomattavasti”. Katsotaanpa, onko uutisjutussa perää, ja unohtuiko siitä kenties jotain oleellista. Sisennettynä Ylen jutun kappaleita, ja kommenttini ovat normaalitekstillä.

Mistä Obama ja Xi sopivat?
No, hassusti jo otsikossa on asiavirhe. Eivät nuo suurvallat aio vähentää kasvihuonekaasuja maapallolta tai muualtakaan. Otsikossa ehkä tarkoitetaan, että ne aikovat vähentää kasvihuonekaasupäästöjä? Näin tuo varmaan on ymmärrettävä. Kesätoimittaja on tainnut saada jatkaa marraskuulle?

Maailman suurimmat saastuttajat aikovat saada päästönsä laskuun. Asiantuntijat pitävät yhteisen rintaman syntyä ilmastonmuutosta vastaan historiallisena. Suurvallat ilmoittivat haluavansa vauhdittaa uuden ilmastosopimuksen syntyä ensi vuonna Pariisin ilmastokokouksessa.

Hmmm… vai saastuttajat. Uutisessa kasvihuonekaasuilla kaiketi tarkoitetaan hiilidioksidia eikä esimerkiksi kaikkein tärkeintä ja yleisintä kasvihuonekaasua eli vesihöyryä. En tosin kumpaakaan noista kaasuista voi pitää saasteina. Elämän edellytyksiä ne ovat liki kaikille eliöille. Sanoisin, että aika löysää on sanojen käyttö. Mutta menköön, kun taisin kuitenkin ymmärtää asian.

Kiinan ja Yhdysvaltain presidenttien ”sopimus” on minunkin mielestäni tarkoitettu lähinnä Pariisin kokouksen valmisteluaineistoksi. Vauhdittaako se kansainvälisen ilmastosopimuksen valmistumista, on toinen juttu.  Epäilen, että annettua signaalia ei tulla katsomaan hyvällä oikein missään.

Yhdysvallat ja Kiina ovat sopineet vähentävänsä kasvihuonekaasuja merkittävästi. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti Pekingissä, että Kiina aikoo saada kasvihuonekaasupäästönsä laskuun vuoden 2030 tienoilla.

En ole vielä nähnyt presidenttien Obama ja Xi solmimaa sopimusta. Mutta kansainvälisten uutistoimistojen välittämä Obaman viesti, että Kiina aikoo saada kasvihuonekaasupäästönsä laskuun vuoden 2030 tienoilla saattaa sisältää pienen käännösvirheen.  Siitä nimittäin voi puuttua yksi tärkeä sana. Jos se lisättäisiin, tuo virke kuvastaisi Kiinan aiempaa linjaa asiassa varsin hyvin. Silloin tuo virke kuuluisi seuraavasti: ”Kiina aikoo saada kasvihuonekaasupäästönsä kasvun laskuun (siis kasvun taittumaan, ei absoluuttista päästöjen vähentämistä) vuoden 2030 tienoilla.”

Olipa tuo virke kummin päin hyvänsä, sen voi kirjoittaa suomeksi ja selkeämmin seuraavasti: Kiina aikoo lisätä fossiilisilla polttoaineilla tuotettavan energian määrää ainakin seuraavat 15 vuotta. Jos tuon sanalisäyksen ottaa huomioon, voi edellisen virkkeen luvun kasvattaa ainakin 25:en.

Yhdysvallat vuorostaan aikoo Obaman mukaan leikata päästöjä vähintään neljänneksen vuoden 2005 tasosta vuoteen 2025 mennessä.

Tämä kuulostaa hienolta. Siinäkin valitettavasti on pari mutta- ja jos-kohtaa. Yhdysvaltain politiikkaa seuraavat tietävät, että äskettäisissä välivaaleissa Obaman demokraattipuolue menetti enemmistönsä senaatissa jo ennestään edustajainhuonetta hallinneille republikaaneille, joilla siis on ensi vuodenvaihteesta alkaen enemmistö molemmissa kamareissa. Obaman mahdollisuudet saada läpi ilmastosopimuksia kongressissa ovat hyvin heikot. Ja ne ovat nollaluokkaa, ellei kaavailtu sopimus sisällä Yhdysvaltain päästövähennysten luokkaa olevia vähennyksiä myös kaikille muille merkittäville hiilidioksidin päästäjille. Tämän "sopimuksen" mukaan näin ei ole ainakaan Kiinan kohdalla. Jokainen laskutaitoinen hallitus maailmassa tietää, että vähän yli kahden vuoden päästä eläkkeelle siirtyvä Obama ei pysty vaikuttamaan enää aikansa jälkeisestä ilmastopolitiikkaan. Niinpä hänen aikomuksilleen ei enää panna kovin paljoa painoa.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Maailman suurimmalla aurinkovoimalalla on ongelmia

Ivanpahin voimalaitos Kaliforniassa on monella tavalla merkittävä. Se on maailman suurin aurinkovoimala ja vasta tämän vuoden alussa käyttöönotettuna edustaa keskittävän aurinkovoiman uusinta teknologiaa. Se on myös Yhdysvalloissa poikkeuksellisen vihreää ilmasto- ja energiapoliittista suuntaa ajavan Kalifornian osavaltion lippulaiva sähkön tuotannossa.  Yhtiön omistavat ns. uusiutuvaa energia promovoivat energiayhtiö NRG Energy, BrightSource Energy ja Google. Yhdysvaltain energiaministeriö on ollut merkittävä hankkeen tukija.

Ivanpahin aurinkovoimala
Voimalan mittasuhteet ovat niin ikään melkoisia. Sen yli 300 000 autotallin oven kokoista kauko-ohjattavaa peiliä keskittävät lähes 14 neliökilometrin alueelta keräämänsä aurinkoenergian kolmeen yli 140 metriä korkeaan höyrystintorniin, joissa muodostettu vesihöyry pyörittää turbiineja, joilla tuotetaan sähkö yli 140 000 kotitaloudelle. Ja kaikki tämä tehdään kuulemma ilman hiilidioksidipäästöjä, luontoystävällisesti ja markkinaehtoisesti. Kuulostaa todella hienolta! Mutta valitettavasti vajaan vuoden toimineen voimalan alkutaipaleella on orastavia ongelmia. Ne liittyvät voimalan tuotantoon, talouteen ja ympäristöystävällisyyteen. On olemassa todellinen vaara, että yhtiö limboaa noissa kaikissa.

Aloitetaan tuotannosta. Voimalan pitäisi tuottaa noin miljoona megawattituntia (= 1 terawattituntia = TWh) energiaa. Mutta tammi-elokuun tilastojen mukaan sähköä oli syntynyt vasta noin 0,25 TWh:a – siis neljännes odotetusta vuosituotannosta – vaikka vuodesta oli kulunut jo kaksi kolmannesta. Edes kesäkuun huipputuotanto ei lupaisi jatkuessaan vuosituotannoksi kuin 0,6 TWh:n tason. Onko voimala siis jäämässä alle 60 prosentin tasolle investointilaskelmissa odotetusta tuotannosta? Mielestäni tuo on aika kaukana investointilaskelmien perusteista. No, en ole energiateollisuuden ammattilainen. Ehkä joku lukija osaa ottaa kantaa tähän asiaan.

Ehkä tästä syystä Ivanpah, jonka 2,2 miljardin dollarin rakennuskustannuksia Yhdysvaltain liittovaltio tuki 1,6 miljardin lainatakauksella, hakee nyt samaltaliittovaltiolta yli 0,5 miljardin avustusta, jotta voisi maksaa investointilainan ajallaan. Hmm… siis haet avustusta lainasi takaajalta, jotta voit maksaa lainan niin, ettei takaaja joudu siitä vastuuseen. Tuo kuulostaa ihan aidosti vihreältä jaa uusiutuvan innovatiiviselta. Veikkaanpa, että ilmastonmuutosta maailman suurimpana uhkana pitävä Obaman hallinto laskee menettävänsä vähemmän antamalla puoli miljardia ilmastoa pelastavalle yhtiölle. Mutta miten turvataan sähkön saanti niille 40 000 taloudelle, jotka eivät nyt saakaan luvattua aurinkoenergiaa?

Kun selvittelin Ivanpahin voimalan tuotantoprosessia, minulle selvisi, että voimala onkin kaukana CO2-päästöttömästä. Se päästää ilmaan myös muita ja vaarallisempia fossiilisten polttoaineiden polttamisessa syntyviä hiukkasia. Voimalassa nimittäin on kaasupolttimia, joilla joudutaan esilämmittämään vesi. Aurinko kun ei edes Kaliforniassa paista ympäri vuorokauden, joten voimalan käyttöluvissa on hyväksytty reilun tunnin ajan kestävä veden esilämmitys maakaasulla. Ongelmana on se, että tämä ei riitä, joten Ivanapah on hakenut muutosta saadakseen lämmittää vettä kaasua polttamalla peräti neljä tuntia lisää per vuorokausi. Olematta voimala-asiantuntija väittäisin, että aurinkovoimainsinöörien laskelmat ovat menneet melkoisesti pieleen tässäkin asiassa. Laskuvirhe saattaa olla samaa suuruusluokkaa, mitä olen epäillyt lahjakkaimpien vihreiden tiedemiesten tehneen ns. ilmastoherkkyyden arvioinnissa.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Lustot kertovat Järvi-Suomen ilmaston palautuneen liki normaaliksi

Tarkka kesän lämpömittari
Olen suhtautunut menneisyyden ilmastoa kuvaaviin proxy-tutkimuksiin melkoisella skeptisyydellä. Tosin skeptisyyteni myös instrumentaalimittauksiin on sattuneista syistä – adjusteerausskandaaleista yms. johtuen – kasvanut viime aikoina. Silmääni kuitenkin sattui Tutkas-seuran seminaarissa 4.11.2014 kuulemani Risto Jalkasen luennon innoittamana tuore tutkimus, joka kiinnosti paljon. Päätin siihen uhrata hieman aikaani ja selvittää samalla suhdettani yhteen proxyluokkaan.

Kyseessä on Samuli Helaman vetämän suomalaisen tutkijaryhmän puulustoanalyysi Järvi-Suomen kesälämpötiloista (toukokuusta syyskuuhun) 600-luvun lopulta viime vuosituhannen vaihteeseen – siis yli 1300 vuoden ajalta. Tuollaisen aikajakson lämpöaikasarja voisi antaa jo melkoisesti perspektiiviä viime vuosikymmenten lämpenemiseen, jos rekonstruoitua sarjaa voisi pitää luotettavana. Siispä lähdin selvittämään, josko puulustoaineistosta mallinnettu lämpötilatieto osuisi edes lähelle instrumentaalimittauksilla saatua tietoa.

Helaman tutkijaryhmän lämpötila sinisellä, CRU TS-sarja
mustalla ja Seutulan mitattu lämpötila punaisella.
Ystävällisesti ja avoimesti Helaman tutkijaryhmä oli antanut rekonstruoimansa lämpötilatiedot Yhdysvaltain ilmastoa ja meriä tutkivan viraston, NOAA:n, palvelimille. Sieltä sen sai noukittua helposti Excel-ohjelmalla käsiteltävään muotoon. Sitten kävin hakemassa Alankomaiden ilmatieteenlaitoksen, KNMI:n, verrattomalta palvelimelta pari instrumentaaliaikasarjaa samalta alueelta tai läheltä sitä, ja ryhdyin vertaamaan asioita. Sanon suoraan, että tulokset yllättivät tällaisen harrastelijan. Hain siis maailman arvostetuimman ilmastotutkimusyksikön, brittien CRU:n (Climate Research Unit), TS3.22-sarjan vastaavalta alueelta ja oman ilmatieteen laitoksemme Seutulan (juu, Seutula on 200 km Helaman ryhmän tutkimusalueelta lounaaseen, mutta pisin läheinen aikasarja kuitenkin) mittauspisteen sarjan kuukausikeskilämpötilat ja lähdin vertailemaan niitä Helaman ryhmän arvoihin. Tulokset ovat viereisessä kuvassa.

Tuossa kuvassa punaisella viivalla esitettynä on Seutulan mittausten touko-syyskuun keskilämpötilan 30 vuoden liukuva keskiarvo. Sininen viiva esittää Helaman rekonstruoimaa pohjoisempaa Järvi-Suomen alueen keskilämpötilan vastaavaa arvoa. Ja musta viiva CRU:n vastaavaa rekonstruktiota Helaman ilmoittamalta tutkimusalueelta 1900-luvun alusta lukien. 

Mitä noista ilmastollisista arvoista voisi lukea? Minusta niiden muutossuunnat ovat aika hyvin yhdentyvät. Siis kun ilmasto on lämmennyt instrumentaalimittausten (punainen ja musta murtoviiva) mukaan, myös puulustoaineisto (sininen) osoittaa samaa. Näyttäisi siltä, että eniten on lämmennyt viimeisen reilun 150 vuoden aikana puiden lustojen kertomana – siis jopa 1,6°C. Seutulassa vastaavaa lämpenemistä on näkynyt 0,5 astetta. CRU:n aikasarjaa voi verrata vasta viime vuosisadan alusta alkaen, ja se osoittaa Seutulan kanssa samaa suuruusluokkaa olevaa 0,6 asteen lämpenemistä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Eduskunnan ilmastoseminaarissa ei löytynyt konsensusta

Tutkijoiden ja kansanedustajien Tutkas-yhdistyksen järjestämässä ilmastonmuutosseminaarissa 4.11.2014 oli alustajina neljä eri alojen professoria ja kaksi tohtoria, joilla kullakin oli noin 15 minuuttia aikaa tiivistää alansa uusin käsitys ilmastonmuutoksesta. Olet ehkä kuullut, että tiede on asiasta liki yksimielinen - siis noin 97-prosenttisesti. Seminaarissa tuota konsensusta kannatti yksi tutkimusprofessori, joten konsensus romahti Pikkuparlamentin auditoriossa alustajien osalta alle 17 prosenttiin, jos mittatikkuna pidetään IPCC:n uskoa ihmiskunnan hiilidioksidipäästöjen pääasiallista osuutta viime vuosikymmenien globaaliin lämpenemiseen (joka tosin ei ole globaalia ja on ollut jonkinlaisella tauollakin jo kohta 20 vuotta).

Olin kuuntelemassa seminaarin annin alusta loppuun. Tässäpä huomioitani.

Jalkanen ei löytänyt ilmastomallinnusten spagetista juuri
mitään ennustekykyä Lapin mennyttä ilmastoa kuvaavien
proxyjen (paksu viiva) suhteen.
Ensimmäinen alustaja oli Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Risto Jalkanen, joka keskittyi lähinnä Lapin ilmastohistoriaan mm. puulustotutkimusten ja eräiden muiden metsään ja kevään ilmiöihin liittyvien proxytutkimusten valossa. Jalkasen hyvästä alustuksesta tuli täysin selväksi, että ainakaan noiden tutkimusten valossa viimeaikaisessa ilmastohistoriassamme ei ole tapahtunut mitään poikkeuksellista tai huolestuttavaa. Hmm... ehkä Lapin männyt eivät ole vielä ehtineet hätääntyä ihmisperäisistä ilmasto-ongelmistamme?

Viimeisessä esityskuvassaan Jalkanen kehotti syventämään tietämystä ilmaston pitkäaikaisvaihteluista eri syineen, arvioimaan kriittisesti hiilidioksidin merkitystä ilmastoon ja suositti siirtymistä asenteellisuudesta kohti avointa keskustelua. Istuin viisi metriä Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalon takana. Olen hänen lysenkolaista suhtautumistaan erilaisiin ilmastotutkimuksen näkökulmiin aiemmin kritisoinut. Tuon viimeisen kuvan kohdalla huomasin Alestalon niskan punoituksen nousseen havaittavasti puoli senttiä paidan kauluksen yläpuolelle.

Jalkasen jälkeen esiintyi Helsingin yliopiston tohtori Markku Oinonen, Hänen esityksensä oli sinänsä mielenkiintoinen keskittyessään Suomen varhaishistorian ihmisperäisten jälkien arviointiin radiohiiliajoituksista, mutta ehkä asioista toistaiseksi on liian vähän näyttöä. Mutta mieleen jäi se, että Oinonen on pohtimassa, onko ilmastollisella vaihtelulla yhteyttä siihen, että ihmisasutuksen jäljet Suomessa ovat lähes kadoksissa ajalta noin 1500 ennen nykyisen ajanlaskun alkua. Tuohon aikaanhan sattuu yksi pitkähkö kylmä ajanjakso. Kylmyys on ymmärrettävästi ollut iso ongelma maailman pohjoisimmalle kansalle aina.

Seuraavana alustajana oli sitten se ainoa konsensuksen edustaja, Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hannele Korhonen. Hän näytti lähinnä IPCC:n viimeisen arviointiraportin kalvoja. Niihin tutustuneena osasin arvata likipitäen jokaisen hänen lauseensa ennalta. Korhonen oli alustajana selkeäsanainen ja ymmärrettävä, mutta en hänen sanomaansa analysoi pidemmälle, sillä kaikki Ilmastorealismin vakiolukijat osaavat nuo mantrat jo itsekin ulkoa. Ihmiskunnan syytä siis on viime vuosikymmenien lämpeneminen pääosin. Korhonen kertoi selkeästi olevansa eri mieltä edellisten alustajien kanssa - tarkoittaen ehkä Jalkasen skeptistä asennetta vallitsevaa ilmastoparadigmaa kohtaan. Johtaja Alestalon niskapunoitusta en havainnut Korhosen alustuksen lopussa.


tiistai 4. marraskuuta 2014

Fiktiot katoavat nopeasti - neuvo Perussuomalaisille ja Keskustalle

En ole Steven Goddardin Real Science -blogin fanittaja, mutta siitä huolimatta käyn lukaisemassa muutaman päivän välein blogin sisällön. Mielestäni parasta tuossa blogissa ovat historiatiedot, jotka ovat täysin kateissa ilmastotutkimuksen nykyiseltä valtavirralta. Siksi lainasin Goddardilta pari kuvaa, jotka saavat ilmastoasioihin vakavasti suhtautuvat aika syviin mietteisiin.

James Hansenin ennustus globaalista keskilämpötilan
muutoksesta vuonna 1988.
Ensimmäinen kuva alempana kertoo ilmastonmuutoksen isän, James Hansenin, ilmastomallinnuksiin perustuvista laskelmista vuodelta 1988.

Hansenin ennusteen skenaario A, joka edustaa likipitäen toteutunutta hiilidioksidipäästöjen määrää, on erehtynyt aivan valtavasti toteutuneeseen GISS- ja RSS-aikasarjoihin verrattuna. Toteutunut lämpötilakehitys on jäänyt jopa alle skenaario C:n, jonka mukaan hiilidioksidipäästöjen kasvu olisi loppunut noin 15 vuotta sitten. Tuota kuvaa katsoessa ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että Hansen oli totaalisen väärässä. Hansenin hypoteesi on hallinnut myös YK:n ja sen IPCC-nimisen raportointiorganisaation käsitystä ilmastonmuutoksesta.

IPCC:n ennuste tulevasta lämpötilakehityksestä
verrattuna 20 viimeisen vuoden toteutumaan.
Toiseksi Goddardin kuvaksi valitsin IPCC.n mallinnuksen ja todellisuuden välisen eron. Ensin mainitun mukaista viestiähän meille on kerrottu liki kaikista medioista viime päivinä, kun IPCC julkaisi synteesiraporttinsa viime viikonloppuna. Sanoisin, että seuraisi melkoinen naurunremakka, jos lähes minkä tahansa tieteen harjoittajat heittäisivät vastaavia ennusteita vain tietokonemallinnuksiin perustaen eteemme. Ok, poikkeuksia toki on näissä uusissa "tieteissä" kuten naistutkimuksessa ja muissakin sosiaalialan lajeissa. Mutta fysiikan, kemian, matematiikan tai kovimpien luonnontieteiden aloilla tuollaiset ennusteet eivät menisi läpi. Jos ennuste ei vastaa todellisuutta, kuten ensimmäinen kuva selvästi osoittaa, sen mukainen hypoteesi hylättäisiin.

Eilen 3.11.2014 poliittiset johtajamme reagoivat noihin Hansenin ja IPCC:n ennusteisiin pohjautuviin "uusimpiin tietoihin" (jotka tosiasiassa ovat jo noin 4-6 vuotta vanhaa tutkimususkomusta) Yleisradion etusivun uutistensa mukaan seuraavasti (fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisestä):

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Vain yksi sinulta puuttuu, IPCC, ja sen mukana kaikki!

Paavo Ruotsalainen
IPCC:n viidennen arviointiraportin synteesiosa on ilmestynyt. Minä ehdin jo lukea sen ”tiivistelmän poliitikoille”. Kuten jokseenkin kritiikitön valtamediamme on jo kertonut, kyseinen synteesiraportti maalaa ilmastonmuutoksesta yhä synkemmän kuvan. Minulle tuo ei tullut yllätyksenä. Enkä hämmästynyt siitäkään, että mitään uutta tuo synteesiosa ei tuonut mukanaan ainakaan poliitikoille tarkoitetun tiivistelmän osalta.

Mihin IPCC:n 5. arviointiraportin synteesiosaa tarvitaan, jos siinä ei ole mitään uutta? Sanoisin, että sitä tarvitaan propagandatarkoituksiin marras-joulukuun vaihteessa pidettävän Liman ja siitä vuoden kuluttua Pariisissa pidettävän ilmastokokousten tarpeisiin. Se on YK:n pääasiallisen kontribuution viimeinen vaihe kansainväliseen ilmastosopimukseen tähtäävässä prosessissa. Mutta se ei pure kirjoittajien haluamalla tavalla, sillä siitä puuttuu se oleellinen. Se on empiirinen evidenssi, joka tulevaisuuden ilmaston osalta puuttui myös 5. raportin edellisistä osista. Ja ilman sitä se ei ole uskottava empirismiin pohjaaville tiedemiespiireille, se ei vaikuta todellisten riskienhallinnan ammattilaisten keskuudessa, eikä siihen silloin uskota myöskään maailman politiikkaa säätävissä piireissä riittävässä laajuudessa.

Ilman tuota empiiristä evidenssiä IPCC on marginalisoitumassa propagandakoneistoksi, jonka poliitikot 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa loivat poliittisiin tarkoituksiinsa. Se luottaa poliitikkojen rahoittamiin ilmastomallinnuksiin, joiden pääasiallisena tarkoituksena on osoittaa ihmisperäiset syyt ilmastonmuutokseen, joka ilmiönä on tuhansia kertoja ihmiskuntaa vanhempi.

Minä en kiistä ihmiskunnan vaikutusta ilmastoon – en siis ole ns. ”ilmastodenialisti”. Mutta en pidä IPCC:n argumentteja vakuuttavina. Kyseenalaistan myös sen väittämän ihmiskunnan ilmastoa dominoivasta vaikutuksesta. Jos minut ja monet muut tuohon poliitikkojen propagandakoneeseen skeptisesti suhtautuvat haluttaisiin saada ”ilmastouskoon”, tarvittaisiin pari näyttöä. Raamatullisia ilmauksia käyttääkseni tarvittaisiin pari ihmetekoa. Seuraavista voisi aloittaa:

  1. Ilmastomallinnuksiin on pantu rahaa viime vuosina kymmeniä miljardeja euroja. Voisiko joku kertoa minulle sellaisesta mallinnuksesta, joka on pystynyt ennustamaan tulevan ilmaston edes lähelle toteutunutta? Luen aktiivisesti alan tiedejulkaisuja, mutta silmiini ei moista ole sattunut.
  2. Olisi hienoa, jos joku julkaisisi osuvan ennusteen vaikkapa ensi talven ja kesän ilmastosta, jotta luottamukseni jopa 100 vuoden päähän ulottuviin IPCC:n ennusteisiin kasvaisi edes hiukan nollatason yläpuolelle. Vielä parempi olisi, jos tuo ennuste osuisi vaikkapa seuraavat viisi vuotta osapuilleen kohdilleen. En ole nähnyt onnistuneita yrityksiä tuohon suuntaan.
  3. Ihan todellinen empiirinen todiste ilmastonmuutoksellisesta haitasta.