Helsingin Sanomat julkaisi 28.11.2015 aiemman julkaisulinjansa
vastaisen vieraskynäkirjoituksen. Olin hämmästynyt sellaisesta, sillä lukemani
perusteella Hesarin ilmastouutisointi on ollut hyvin yksipuolista, löysää ja
ajoittain puhtaasti propagandistista. Sitä olen useasti tässäkin blogissa
kritisoinut, ja se oli yksi syistäni Hesarin tilauksen lopettamiseen. En uskonut
lehden linjan järkevöitymiseen tältä osin – enkä usko siihen vieläkään – mutta joka
tapauksessa Hesarin pääkirjoitussivun juttu oli positiivinen yllätys. Lehtitalo
ei näköjään aivan täysin halua piilottaa poliittisesta valtavirrasta poikkeavia
näkemyksiä, joskaan yksi poikkeava juttu ei vakiintunutta linjaa tietenkään
miksikään muuta.
Bjørn Lomborg |
Kyse on yhden maailman tunnetuimman ympäristöpolitiikan
tutkijan, tanskalaisen Bjørn Lomborgin,
kirjoituksesta ”Pariisin
ilmastokokous jatkaa hymistelyä”, jossa hän arvioi tänään alkavan Pariisin
ilmastokokouksen ennakoidun lopputuloksen merkitystä. Lomborgin hyvin
kansantajuinen vieraskynäkirjoitus perustuu hänen aiemmin julkaistuun
tutkimukseensa. Olen valikoinut alle muutamia kirjoituksen tärkeimpiä
kappaleita (sisennettynä ja kursivoituna) ja niitä lyhyesti kommentoinut.
Maailman johtajat kokoontuvat ensi viikolla Pariisiin
ilmastohuippukokoukseen. Kokouksen päätteeksi he todennäköisesti kehuvat
toisiaan ilmastonmuutoksen hillitsemisestä.
Selkääntaputtelun yhteydessä jää kertomatta, ettei uusi ilmastosopimus
estä juuri lainkaan maapallon lämpenemistä. Päättäjien näkemys
ilmastonmuutoksesta pohjautuu nimittäin epärealistisiin oletuksiin ja
yltiöoptimistisiin ennusteisiin.
Näin varmaankin käy, mutta siitä lisää joulukuussa, kun on
aika katsoa, mistä Pariisissa lopulta sovittiin ja mistä ei sovittu.
… EU:ta on kehuttu kunnianhimoisista päästölupauksista, mutta valtaosa
unionin ”onnistumisista” ei ole hyödyttänyt maapalloa lainkaan. Saksa, Ranska
ja Espanja ovat ehkä supistaneet energiaintensiivistä tuotantoaan, mutta samaan
aikaan ne ostavat vastaavia tuotteita Kiinasta.
Suomi on ollut ehkä vieläkin voimakkaampi energiaintensiivisen
teollisuutensa supistaja – ainakin suhteellisesti.
Maapallon lämpenemisessä päästöjen syntypaikalla ei ole juuri
merkitystä. Teollisuuden hiilidioksidipäästöjä näyttäisi siirtyvän yhä enemmän
Intiaan, Vietnamiin ja muihin maihin, joiden sitoutuminen vähennyksiin on
heikko tai olematon. Päästömäärät luultavasti jopa kasvavat, koska kehittyvien
maiden tuotanto on tehottomampaa kuin länsimaissa.
Tätä energiaintensiivisen ja muunkin tuotannon siirtoa
kutsutaan joko globalisaatioksi tai hiilivuodoksi näkökulmasta riippuen. Jälkimmäisestä
näkökulmasta sitä on tarkastellut mm. Kokoomuksen entinen meppi, Eija-Riitta
Korhola, varsin ansiokkaasti taannoisessa väitöskirjassaan. Epäilen kadottaneemme
tuotantomme Aasiaan ja muuallekin osin ihan markkinaehtoisista syistä ja työmarkkinarakenteidemme
jäykkyydestä johtuen, mutta olemme kyllä olleet myös naiiveja nimenomaan tuon
hiilivuodon osalta, kuten Lomborg jäljempänä vihjaa sitä suoraan sanomatta.
[Lännen] päättäjät vannovat nykyisen [ns. uusiutuvan] teknologian nimiin tunnustamatta sen rajoja. Kansainvälinen
energiajärjestö IEA arvioi tuuli- ja aurinkovoiman kattavan tällä hetkellä
vaivaiset puoli prosenttia maapallon energiantarpeesta. Vuoteen 2040 mennessä
osuuden ennustetaan nousevan 2,4 prosenttiin. Pariisin ilmastokokous lupaa
lisää poliittista teatteria.
Ns. uusiutuvien energialähteiden osuus Lomborgin mukaan |
IEA, jonka ennusteesta on kyse, ei siis usko nykyisen
kaltaisten kalliiden tuuli- ja aurinkovoiman valtaavan markkinoita kuin
marginaalisesti. Eikä siihen usko optimistina pitämäni Lomborgkaan, jonka
käsitys nykyisten uusiutuvien energiateknologioiden menneisyydestä ja
tulevaisuudesta näkyy viereisessä kuvassa. Siihen eivät usko mitkään
rationaaliset markkinavoimat.
EU:n vuoteen 2020 mennessä lupaama viidenneksen päästövähennys vuoden
1990 tasosta näyttää vaikutuksiltaan heikolta. Vaikka lupaus pitäisi koko
vuosisadan eikä päästöjä ulkoistettaisi muualle – mikä on äärimmäisen
epätodennäköistä – maapallon lämpeneminen hidastuisi vuoteen 2100 mennessä vain
0,026 celsiusasteella.
Nyt tullaan aiemmin mainitsemani Lomborgin tuoreimman
tutkimuspaperin (Impact of Current Climate Proposals, Lomborg 2015) ydinalueelle. Tuossa tutkimuksessahan Lomborg arvioi nykyisiin
ilmastomallinnuksiin perustuen erilaisten päästölupausten vaikuttavuutta.
Noihin tuloksiin kannattaa suhtautua sopivalla epäluulolla, sillä viime
vuosikymmenien ilmastohistoria ja em. mallinnusten kyky sitä ”ennustaa”
viittaavat paljon pienempään vaikutukseen. EU:n päästövähennyslupauksen
todellinen vaikutus reaalimaailmassa voi olla myös yhtä tai kahta kertaluokkaa
pienempi – siis asteen tuhannes- tai kymmenestuhannesosia – jolloin emme
kykenisi sitä edes lähitulevaisuuden paremmalla mittaustekniikalla luotettavasti
havaitsemaan. Olipa niin tai näin, Lomborg käyttää alarmistisia malleja ilmastotoimien vaikutusten arviointiin, jolloin niitä on aika vaikea käyttää hänen johtopäätöstensä kumoamiseksi.
Jos kaikki maat täyttäisivät vuoteen 2030 ulottuvat lupauksensa,
maapallo hyötyisi 0,048 astetta vuoteen 2100 mennessä. Lysti maksaisi vähintään
häkellyttävät 3 000 miljardia Yhdysvaltojen dollaria vuodessa.