Uudella-Seelannilla perusteita julistautua ilmastonmuutosvapaaksi vyöhykkeeksi

Kirjoitin pari vuotta sitten bloggauksen Uuden Seelannin lämpötilamittauksia koskeneista epäselvyyksistä. Asiaan on saatu vähän lisätietoa, sillä tuoreessa tutkimuksessa on analysoitu mitattuja aikasarjoja uudelleen.

Professori Chris de Freitas

Uuden Seelannin ilmatieteen laitos (NIWA) on väittänyt maan lämpötilojen kohonneen vauhdilla 0,9°C/100 vuotta – ja syynä tähän on tietysti ollut katastrofaalinen ja maailmanlaajuinen ilmaston lämpeneminen, jonka ihmiskunta on aiheuttanut (= CAGW-ilmiö). Aucklandin yliopiston professori Chris de Freitas on tutkijakollegoidensa kanssa tullut tulokseen, että vauhti vuosina 1909 - 2009 on ollut vain 0,28°C/100 vuotta – siis kolmasosa väitetystä. Ero paikallisen ilmatieteen laitoksen väittämään on tietysti hämmästyttävän suuri. Molemmat eivät voi olla oikeassa.

Täältä maapallon toiselta puolelta on vaikea sanoa, kumpi on oikeassa. Vai onko kumpikaan? Vanhana skeptikkona kävin lataamassa pisimmän Uudesta-Seelannista löytämäni adjusteeraamattoman kuukausilämpöjen mittaussarjan, joka oli eteläsaarella olevalta Hokitika Aeron sääasemalta. Tuon sääaseman alue on edelleen maaseutua, joten se voisi olla myös vapaa niin valitettavan monien sääasemien raakamittaustulosten uskottavuutta syövältä lämpösaarekeilmiöltäkin. Alla olevassa kuvassa on tuon sääaseman tulokset lämpötilapoikkeamina verrattuna keskilämpötilaan 1981 - 2010.

Noiden tulosten mukaan Hokitika Aeron lämpötila on kyllä jonkin verran vaihdellut, mutta viimeisen 120 vuoden trendi ei osoita lämpenemistä lainkaan. De Freitasin tutkijaryhmä ei voinut analysoida noin pitkää sarjaa osana koko Uuden-Seelannin keskilämpötilaa, sillä muista kuudesta mittauspisteestä ei yhtä pitkää mittaushistoriaa löydy.

EU:n olemattomasta sovusta ilmasto- ja energiapolitiikassa – peiliin katsomisen paikka

EU-maiden johtajat pääsivät Brysselissä viime torstain ja perjantain välisenä yönä ”sopuun” EU:n yhteisistä ilmasto- ja energiatavoitteista vuoteen 2030 mennessä. ”Sovittiin” – ja tarkoituksella panin tuon sanan lainausmerkkeihin – seuraavista tavoitteista:

1. Kasvihuonepäästöjen sitova vähennystavoite EU:ssa on vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
2. EU tavoittelee 27 prosentin energiansäästöjä vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta laskettiin yön neuvotteluissa ehdotetusta 30 prosentista, eikä se sido jäsenmaita.
3. Kolmas tavoite on, että 27 prosenttia energiasta tuotettaisiin uusiutuvista lähteistä. Tavoite sitoo EU:ta, mutta ei yksittäisiä jäsenmaita.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy otti
lapsenlapsensa kokouskuvaan kertoakseen, ketä varten maailma
jälleen kerran pelastettiin. Jaloa!

Ensimmäisessä kohdassa mainittu 40 prosentin päästövähennystavoite jaetaan kansallisesti sitoviin osatavoitteisiin niin, että korkeamman bruttokansantuotteen omaavat maat - siis mm. Euroopan puhtaimman energian omaava Suomi - saavat kovemmat tavoitteet. Huomioon otetaan kuitenkin myös Suomen ajama ajatus kustannustehokkuudesta: vähennyksiä tulisi kohdentaa aiempaa enemmän köyhempiin maihin, jotka eivät ole vielä tehneet suuria toimenpiteitä. Tuota ensimmäistä kohtaakaan ei ole siis jyvitetty jäsenmaille, joista jokaiselle lisäksi jätettiin veto-oikeus kaikkiin niitä koskeviin tuleviin päätöksiin kaikkien kolmen asian osalta.

Lopputulema on se, että sovittiin eräistä tavoitteista, joita ainoankaan jäsenmaan ei tarvitse noudattaa tai tavoitella. Kansankielessä tätä voisi kutsua kokoontumiseksi toiveiden tynnyrin ympärille. Puola saa jatkaa energiantuotantoa halvalla kotimaisella kivihiilellä, ja vihreää ilmastopolitiikkaa voimakkaimmin ajanut Saksa voi jatkaa puhtaiden ydinvoimaloidensa korvaamista ruskohiilivoimaloita rakentamalla. Hiilen polttaminen siis tulee lisääntymään Euroopassa tulevina vuosina, mutta tästä huolimatta EU virallisessa politiikassaan siis pyrkii kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiin. Minä en viitsi tuhlata aikaani enempää nollasovun analysointiin. Totean vain, että ”sopu” oli heikko yritys pelastaa väärän politiikan kasvot ja retoriikkaa, jolla johtava ilmastonmuutospropagoija yrittää selvitä marras-joulukuun vaihteessa pidettävän kansainvälisen Liman ilmastokokouksen yli.

Jos Eurooppa-neuvosto olisi halunnut keskustella ilmastopolitiikan suuntaviivoista, sen tietysti olisi pitänyt käsitellä niitä lähinnä ilmastomallinnuksiin perustuneita ennusteita, joihin tuon politiikan luonti kymmenkunta vuotta sitten perustui. Nuo ennusteethan ovat menneet dramaattisesti pieleen, sillä globaalisti ilmasto ei ole juurikaan lämmennyt koko modernin EU:n olemassaolon aikana 1990-luvun puolivälistä alkaen. EU-johtajien kannattaisi katsoa peiliin ja kysyä, josko joukossa on hankalia änkyröitä, jotka kieltävät ilmastossa tapahtuneet asiat. Ja jos se olisi halunnut keskustella energiapolitiikasta, olisi sen pitänyt ensin arvioida, miten toteutetun energiapolitiikan keskeiset olettamat ovat kestäneet aikaa. Nuo keskeiset olettamathan olivat vuonna 2008 seuraavat:

1. Fossiilisten polttoaineiden hinnat nousisivat vääjäämättömästi, kuin maailmanlaajuinen kysyntä ylittää tarjonnan jo lähitulevaisuudessa.
2. Eurooppa saisi teollista kilpailuetua olemalla ensimmäinen merkittävä alue maailmassa, joka kehittää uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa vähähiilistä taloutta.
3. Asteittain nouseva hiilidioksidin hinta nostaisi ulkoisten vaikutusten - kuten ilmansaasteiden ja ilmastonmuutoksen - kautta hintaa, kunnes uusiutuvista energian tuotantomuodoista (tuuli- ja aurinkovoima, biopolttoaineet) tulisi täysin hintakilpailukykyisiä.
4. Voimakkaasti kohoavien energiakustannusten aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia globaalille kilpailukyvylle voitaisiin lieventää maailmanlaajuisella sopimuksella, jossa kaikki maailman suurimmat taloudet sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen vähentää päästöjä ja samalla korkeisiin energian hintoihin.

Toimittaja Kannisen tarinoista Bhutanista

Toimittaja Kanninen Paroni von Münchhausen
jossain matkallaan. Kuva Wikipediasta

Yleisradiolle veronmaksajilta kerätyillä rahoilla eksoottisiin paikkoihin matkusteleva toimittaja Jaana Kanninen on ehtinyt Himalajalla sijaitsevaan vuoristoiseen Bhutaniin. Kuten tavallista, Kannisen matkaraportointiin kuuluu katastrofaalisen ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen (CAGW) merkkien etsiminen matkakohteista. Hyvän toimittajan lailla hän yrittää esittää asian siten pelkistetysti, että keskimääräinen lukija tajuaa asian kauheuden heti. Tosin vähän syvemmälle asioihin mentäessä Kannisen jutuista on aina löytynyt vakavia uskottavuusongelmia. Katsotaanpa, onko Bhutanin kohdalla samoin.

Tällä kertaa Kanninen perustaa ilmaston lämpenemisen Bhutanissa kahteen asiaan: Jäätiköt sulavat, ja ennen ei kaalia ja porkkanaa voitu alueella viljellä. Olen ottanut joitakin otteita Kannisen jutusta "Sulavat jäätiköt muodostavat uhan Bhutanissa" alle sisennettynä.

Ilmastotutkijat ovat kauan kiistelleet Himalajan jäätiköiden kohtalosta. Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli esitti vuonna 2007, että jäätiköt katoavat vuoteen 2035 mennessä.

Laakso Bhutanissa. Kuva Wikipediasta

Juu, tuollainen hullu väite tosiaan oli 4. arviointiraportissa.

Väite todettiin pian tieteellisesti kestämättömäksi, ja viime vuonna ilmestyneessä IPPCC:n [sic] julkaisussa arviota oli korjattu. Sen mukaan 45 % jäätiköistä sulaa ensi vuosisadan alkuun mennessä, mikäli lämpötila kohoaa ilmastonmuutosen seurauksena 1,8 astetta Celsiusta.

Niin todettiin kestämättömäksi. Minä en ole vielä löytänyt tuoreimmasta 5. arviointiraportista kohtaa, jossa tuo edellisen raportin paha lipsahdus olisi suoranaisesti korjattu. Enkä myöskään löytänyt jonkin aikaa etsittyäni sellaista kohtaa, jossa 45% vuoristöjäätiköistä globaalisti tai koskien Himalajan itäosia, jossa Bhutan sijaitsee, sulaisi vuoteen 2100 mennessä. Yksi tuoreimmista ja kattavimmista Himalajan jäätiköitä arvioivista tutkimuksista pitää niitä kuitenkin suhteellisen vakaina, joskin alueen itäosissa osa jäätiköistä on selvästi viime vuosikymmeninä pienentynyt.

Bhutanin ilmatieteen laitosta vastaavan ”hydro-met” -osaston johtaja Karma Tshering sanoo, että jäätiköiden reuna vetäytyy 10-20 metriä vuodessa.
– Uskoisin, että Bhutanin jäätiköt ovat kadonneet ensi vuosisadan alkuun mennessä.

Hän ei pysty sanomaan, kuinka paljon Bhutanin lämpötila on kohonnut ilmastonmuutoksen seurauksena, koska mittaustuloksia on liian lyhyeltä ajalta.

Tuolla vauhdilla tietysti pienimmät ja alimpana olevat jäätiköt voivat kadota, ellei lämpötila laske seuraavan 85 vuoden aikana. Mutta Karma Tsheringillä on tietysti ongelma, jos hän ei osaa sanoa lämpötilan muutosta maassaan. Sen luulisi vaikeuttavan myös sulamisennusteita. Siksipä autan häntä. Olen hakenut viereiseen kuvaan (joka suurenee klikkaamalla) satelliittimittauksiin perustuvat Bhutanin alueen alailmakehän lämpötilat vuodesta 1979 alkaen. Taustalla näkyvä vaaleansininen murtoviiva kuvaa kuukausikeskilämpötilan poikkeamaa vuosien 1981-2010 vastaavien kuukausien keskiarvosta. Tummansininen viiva on em. arvojen 12 kuukauden liukuva keskiarvo. Vihreä murtoviiva kuvaa kesäkuukausien - siis voimakkaimman sulamiskauden - keskilämpötilaa. Mustan viivan hain CMIP5-ilmastomallinnuksista. Se on RCP8.5-ajojen keskiarvo.

Pelastaako Pyhä Alex meidät Brysselissä?

Pääministeri Stubb on menossa Brysseliin sopimaan EU:n ilmasto- ja energiapaketista ensi vuosikymmenelle. Hän katsoi viisaaksi selittää kansalle Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessa, miksi asiat käsitellään jo nyt. Siitä muutamia otteita:

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurimpia haasteita. Sen torjumisessa on kyse omasta ja lastemme tulevaisuudesta.

Kuva 1

Hmmm... Tulevaisuus on siis vaarassa, jollei haasteeseen vastata. Sijoitin tuohon viereen maapallon keskilämpötilakuvaajan vanhanaikaisessa muodossa, jotta pääministerin vanhemmatkin sukulaiset ymmärtävät, millainen CAGW-peto on nostamassa päätään. Pääministeri EU-kolleegoineen on siis päättäväisesti lähdössä torjumaan sitä, että sininen kuvaaja ei havaittavasti nousisi vaaka-akselilta tulevaisuudessa.

Jokainen meistä voi tehdä oman osansa päästöjen vähentämiseksi. Suomen, EU:n tai rikkaiden teollisuusmaiden omat toimet eivät kuitenkaan riitä siihen, että ilmasto lämpenisi vähemmän kuin kaksi astetta, jota pidetään kriittisenä rajana.

Uhkana siis ovat ihmiskunnan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt, jotka kieltämättä ovat kasvaneet viime vuosikymmeninä. Kasvihuoneilmiön voimistumista tosin ei oikein havaitse tuosta edellisestä kuvasta. Ja Stubb muiden lailla tähtää politiikkatoimillaan kahden asteen lämpenemisrajan alittamiseen. Sillä maailma pelastetaan.

Toivottavasti ensi vuonna Pariisin ilmastokokouksessa syntyy sitovampi kansainvälinen sopimus. EU on valmistellut omaa panostaan jo pitkään. Ratkaisujen aika on torstaina Brysselissä kokoontuvassa Eurooppa-neuvostossa, jossa on tarkoitus päättää unionin ilmasto- ja energiatavoitteista vuosille 2020–2030.

Sopivasti juuri ennen tuota Eurooppa-neuvoston kokousta Yleisradion poliittisesti vihreä toimittaja Yrjö Kokkonen latasi mediayhtiönsä nettisivuille uutisen lämpöennätystä rikkovasta vuodesta:

Kuluneet 12 kuukautta, eli ajanjakso viime vuoden lokakuusta tämän vuoden syyskuuhun ovat olleet maapallon tilastoidun ilmastohistorian lämpimimmät. Asiasta kertoo Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA.
Kalenterivuosina mitattuna tähän mennessä lämpimin vuosi on ollut 1998. Ilmastotieteilijät muistuttavat, että tuolloin vuosi alkoi voimakkaan el Nino -sääilmiön vaikutuksessa. Tyynellä valtamerellä esiintyvä El Nino -ilmiö nostaa maapallon keskilämpötilaa. Tänä vuonna el Ninoa ei ole ollut, mutta on todennäköistä, että loppuvuodeksi se syntyy, ilmastotutkijat ennustavat.

Pohjoisen ilmasto ja meret ovat viilenneet viimeisen 10 vuoden aikana

Me olemme kuulleet mediasta ja Ilmatieteen laitoksen ns. asiantuntijoilta, että ilmaston lämpeneminen näkyy voimakkaimmin pohjoisilla alueilla. Olemme jännittäneet liki joka vuosi 2010-luvulla jäättömän Jäämeren ihmettä. Vaikka sellaista ei ole näkynyt, eivätkä alailmakehän lämpötila ole noussut tai merijään vuotuinen minimipinta-ala ole lineaarisella trendillä mitattuna laskenut 60. leveyspiirin pohjoispuolella tilastollisesti merkitsevästi enää yli 10 vuoteen, ei usko lämpenemiseen joissakin piireissä ole hiipunut. Tämä johtunee siitä, että ilmastomallinnukset ovat varmoja lämpenemisestä.

60. leveysasteen pohjoispuolisen ilmakehän keskilämpötilan
muutokset satelliittimittaussarjassa ja mallinnuksissa

Olen kuvaan 1 sijoittanut RSS-satellittiaikasarjan havainnoimat alailmakehän lämpötilat (sininen) 60. leveyspiirin pohjoispuolella ja viimeisten ilmastomallinnusten RCP8.5-ajojen tulokset samalla alueella (punainen) vuoden 2005 alusta lukien. Lineaariset trendit osoittavat, että joko satelliittimittaukset tai mallinnukset ovat väärässä merkkivirheen verran, mikä ei ole vähän. Siinä, että mallinnukset osoittavat lämpenevää ja mittaukset lievästi viilenevää, ei tietysti ole mitään uutta. Merkkieriävyyden lisäksi kuvasta tietysti näkyy paljaalla silmällä, että mallinnukset eivät pysty kuvaamaan pohjoisen ilmakehän lämpötilan melkoista vaihtelua.

Argo-poijujen toimintaperiaate

Kun tuo mallinnusten ja empiiristen mittausten välinen ristiriita on likipitäen sääntö, on ilmastotutkimuksessa tietysti jouduttu yhä enemmän pohtimaan, minne lämpö on kadonnut ilmakehästä. Jonnekinhan sen on pitänyt mennä, sillä ilmakehän fysiikkaa tarkasti simuloivat mallinnukset eivät kai voi olla väärässä? Vai...?

Viime vuosien aikana vastaus lämmön piiloutumisen kohteelle on ollut meret. No katsotaanpa tuon 60. leveyspiirin pohjoispuoleisia merialueita - siis käytännössä Arkistisia merialueita ja Pohjois-Atlantia. Yhdysvaltain meritietokeskus (NODC) on ystävällisesti päivittänyt Argo-poijujen mittauksiin perustuvia tietojaan merien lämpötilamuutoksista vuoden 2014 puoliväliin asti verkkopalveluunsa. Kävin hakemassa noiden merialueiden päällimmäisten sekä 100 että 2000 metrin lämpötilamuutokset. Valitettavasti minä en ole löytänyt merten lämpömallinnuksia mistään vertailukohdaksi mittauksille. Ehkä niitä ei ole kehdattu panna esille?

Ilmastonmuutoksen tarkastelua eduskunnassa 4.11.

Tutkijoiden ja kansanedustajien Tutkas-seura järjestää tiistaina 4.11.2014 klo 16–19 mielenkiintoisen seminaarin otsikolla "Ilmastonmuutos ja yhteiskunta". Pikkuparlamentin auditoriossa (Arkadiankatu 3) pidettävä tilaisuus on avoin yleisötilaisuus, mutta siihen täytyy ilmoittautua eduskunnan turvajärjestelyjen ja kahvin riittävyyden vuoksi.

Seminaarin ohjelma on saatu paitsi kohtalaisen laaja-alaiseksi myös sikäli mielenkiintoiseksi, että ainakaan kaikissa puheenvuoroissa ei toistettane vain perinteistä mantraa. Tässäpä ohjelma:

16:00 Tilaisuuden avaus
Kansanedustaja Sanna Lauslahti, Tutkaksen puheenjohtaja

16:10 Menneet ilmastonmuutokset ja ihminen
MMT, FT Risto Jalkanen, Metsäntutkimuslaitos
FT Markku Oinonen, Helsingin yliopisto

16:40 2000 – luvun ilmaston säätelijät: Ihminen ja/vai Aurinko?
Professori, yksikön päällikkö Ari Laaksonen, Ilmatieteen laitos
Aurinkofysiikan professori Kalevi Mursula, Oulun yliopisto

17:10 Kahvitauko

17:30 IPCC:n 5. arviointiraportti – tutkimuksesta politiikkaan
Ympäristömuutoksen professori Atte Korhola, Helsingin yliopisto

17:45 Ilmastonmuutos ja energia
Kunniapuheenjohtaja, professori Martti Tiuri, TUTKAS

18:00 Paneelikeskustelu
Kansanedustajat Osmo Soininvaara (vihr), Kimmo Tiilikainen (kesk), Martti Mölsä (ps)

19:00  Tilaisuuden päätös 

Alustajaluettelo on mukavan monipuolinen. Se voisi luvata vastauksia mm. sellaisiin kysymyksiin, joista nykyinen vallitseva ilmastoparadigma mieluiten vaikenee. Risto Jalkanen ja Markku Oinonen ehkä pystyvät kertomaan, miten poikkeuksellinen nykyinen ilmastomme on puiden kertomana verrattuna edellisten vuosituhansien oloihin.

Aerosolien ja pilvien tutkimukseen perehtyneeltä Ari Laaksoselta ja avaruusilmastotutkimusta Oulun yliopistolla johtavalta Kalevi Mursulalta saataneen jonkinlainen arvio epävarmuustekijöistä, joita kaiken ilmakehäfysiikan kuulemma ratkaisseella ilmastotutkimuksella ei enää voi olla auringon vaihtelun ja pilvien muodostuksen osalta,

Atte Korholan esityksessä olisi kiintoisaa kuulla hänen käsityksensä ilmaston viime vuosikymmenien lämpenemisen pysähtymiseen. Uskaltaako Korhola nostaa esiin mittausten ja mallinnustulosten kasvaneen ristiriidan, jää nähtäväksi. Lähes vuosi sitten pidetyn ilmastonmuutosaiheisen Studia Generalia -luentosarjan alustajana Korhola oli piristävä poikkeus, joten jotain voisi odottaa nytkin.

Ihkua, fantsua vai epistä ilmastosopimusta odotellessa

Australialainen Sydney Morning Herald -lehti avaa  Yhdysvaltain näkemyksiä YK:n kuvun suojissa käytävistä neuvotteluista mahdollisesta globaalista ilmastosopimuksesta, josta voitaisiin sopia Pariisissa loppuvuodesta 2015. Olen tuota asiaa käsitellyt ohimennen useammassa aiemmassa kirjoituksessani kasvavalla skeptisyydellä, mutta nyt ehkä on syytä sanoa asia suoraan.

Yhdysvallat ja ilmeisesti useimmat muutkin isot valtiot Euroopan unionin maita lukuunottamatta ovat pääsemässä sopimukseen kansainvälisen ilmastosopimuksen hengestä. Pariisissa 2015 ehkä hyväksyttävä sopimus voi olla globaali ja sitova, jotta sopimusta ajanutta YK:a ei aivan jyrätä, mutta yksi pieni ja merkittävä asia sitä lieventää. Nimittäin yleisiä vaateita päästövähennyksille ei taida tulla, vaan valtiot voivat ihan itse päättää omista hiilidioksidipäästötavoitteistaan.

Se periatteessa sopisi hyvin lähes kaikille Euroopan unionia ja Yhdysvaltoja lukuunottamatta, mutta näistäkin jälkimmäinen näyttäisi suostuvan nielemään asian. Siis voimakkaasti kehittyvät maat (mm. Kiina ja Intia) voivat jatkaa kivihiileen perustuvan energiateollisuutensa kehittämistä ja saman voivat aloittaa myös todelliset kehitysmaat. Päästövähennyksiä odotettaisiin vain teollistuneilta länsimailta - kuten Suomelta - jotta ns. hiilivuoto teollisuuden työpäikkojen siirtymisineen itään ja etelään jatkuisi.

Mutta valitettavasti asia ei yksityiskohtien osalta ole ollenkaan niin selvä, kuin alussa linkkaamani Yhdysvaltain neuvottelija, Todd Stern, kertoo. Kehitysmaiden tavoitteena on lisäksi saada vuosittain vähintään 100 miljardin korvaukset länsimailta ns. ilmaston "pilaamisesta". Suomen osuus tuosta vaatimuksen alarajasta voisi olla 500 - 1500 miljoonaa euroa vuodessa laskentaperusteista riippuen. Summan suuruus riippuu tietysti Stubbin hallituksen neuvottelijoiden saamasta ohjeistuksesta ja Brysselin päätöksistä, sillä EU todennäköisesti koettaa pysyä asiassa yhtenäisenä ja alan johtavana toimijana. Siksi summa saattaa kivuta tuon haarukan yläpäähän.

Tuulivoimayhdistys ei tykännyt Hesarin artikkelista

Helsingin Sanomat julkaisi 5.10.2014 ilmastonmuutosasioidensa punavihreästä linjastaan poiketen tuulivoimaan terveysnäkökulmasta kriittisesti suhtautuvan artikkelin otsikolla "Terveyshaitat voivat hiljentää tuulivoimaloita". En tässä bloggauksessa nyt puutu tuon artikkelin väittämiin, vaan eräisiin tuulivoiman tehokkuuteen ja taloudellisuuteen liittyviin väitteisiin, joita Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen nosti esiin yhdistyksen sivulla julkaistussa vastineessa Hesarin jutulle. Alla kursiivilla ovat Mikkosen kirjoituksen loppupuolella esitetyt väitteet ja normaalilla tekstillä kommenttini.

Artikkelissa käytetään termejä kuten ”mehevä syöttötariffi”, ”kehno hyötysuhde” ja ”kohtalokas tuotannonrajoitus”. Kerrotaan, että jätevoimala voi tuottaa "moninkertaisesti” enemmän sähköä kuin tuulivoimala. Lisäksi kommentoidaan kuuden terawattitunnin tuottamiseen tarvittavaa tuulivoimaloiden määrää. Toimittajan käyttämät termit ovat asenteellisia ja luvut virheellisiä...

Hesarin jutun kuvitusta

No, haetaanpa vähän tietoa asiasta. Vuonna 2013 koko vuoden ajan syöttötariffia saaneita tuulivoimaloita oli Energiaviraston mukaan 15 kappaletta. Sähkön tukkuhinta tuona vuonna oli keskimäärin 41 euroa megawattitunnilta. Tuulivoimayhtiöille maksettiin jokaiselta megawattitunnilta keskimäärin vähän yli 64 euroa markkinahinnan lisäksi syöttötariffia. Kyllä se aika "mehevä" hinnan lisä on - etten sanoisi jopa tosi messevä. Se on niin messevä - kiitos aikanaan elinkeinoministerinä toimineelle Mauri Pekkariselle (Kesk) siitä - että tuulivoimayhtiöiden omistajilla ei liene minkäänlaisia taloudellisia riskejä. Tai no katsotaanpa riskiä pian uudestaan.

Tyypillinen mittari eri sähköntuotantomuotojen tehokkuudelle on niin sanottu kapasiteettikerroin, joka ilmaisee, paljon voimalaitos tuottaa vuositasolla sähköä suhteessa teoreettiseen maksimiin. Tuulivoimalla tämä on tyypillisesti noin 30–35%. 40 prosenttiakaan ei ole mitenkään tavaton luku.  

Laskin jokaisen voimalan kapasiteettikertoimen yhtiöiden Energiavirastolle ilmoittamista luvuista. Ne näkyvät kuvassa 2. Keskimääräinen kapasiteettikerroin on 23%, mikä on aika kaukana Mikkosen ilmoittamasta tyypillisestä. Yksikään voimala ei yltänyt 40 prosenttiin, vaikka yhden turbiinin (2,1MW) Sumituuli-1-voimala aika lähelle sitä pääsikin. Mikkosen tehokkuusväitteet siis eivät pitäneet paikkaansa.

Tariffilain puitteissa Suomeen rakennettavien tuuliturbiinien keskimääräinen nimellisteho vaihtelee välillä 3‐4MW. Jos oletetaan varovaisesti turbiinien keskimääräiseksi tehoksi 3 MW ja kapasiteettikertoimeksi 30 %, tarvitaan hieman yli kuuden terawattitunnin tuotantoon alle 800 turbiinia, eli alle puolet kirjoituksessa väitetystä 1600 turbiinista. Jos turbiinien keskikoko olisi 3,5 MW ja kapasiteettikerroin keskimäärin 35 %, selvittäisiin alle 600 turbiinilla, joka olisi noin kolmasosa kirjoituksessa väitetystä.

Vihreä kansojenmurha ja niin sanotut uusiutuvat energiat

Olet takuuvarmasti kuullut ilmaston lämpenemisestä muutoksesta. Maailmanlaajuisesti keskiarvoistettuna tätä joidenkin maailman suurimmaksi uhkaksi leimaamaa asiaa - siis lämpenemistä - ei ole tapahtunut satelliittimittausten mukaan yli 18 vuoteen. En nyt kuitenkaan kirjoita tuosta asiasta, vaan ihan oikeasta ja todellisesta ilmasto-ongelmasta, jonka ratkaisemisen esteeksi erilaiset vihreät puolueet ja järjestöt ovat ryhmittyneet tuon vähemmän huolestuttavan ilmaston lämpenemisen torjunnan nimissä.

Tuo todellinen ilmasto-ongelma on hyvin erilainen verrattuna siihen median hypettämään ongelmaan, josta olet kuullut mm. kotimaisen vihreän liikkeemme äänitorvilta, Mutta meidän vihreidemme ilmasto-ongelmalla ja sillä todellisella on toki paljonkin yhtymäkohtia. Yksi niistä on uusiutuva energia - siis esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoima tai puun poltto. Tuolla ns. uusiutuvan energian käytöllä on kaksi keskeistä ominaisuutta, jotka estävät sen todellisen ilmasto-ongelman ratkaisun. Toinen niistä on puhtaasti poliittinen ja toinen on taloudellinen.

Maailman energiaköyhyys. Kuvassa ihmiset
vailla sähköä (oranssi) ja puhdasta keitto-
mahdollisuutta (punainen) maailman eri osissa.
Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Poliittinen ominaisuus on väriltään punavihreä, joskin väri on ollut leviämässä myös muun värisiin puolueisiin. Se näkyy mm. siten, että likipitäen kaiken uuden energiatuotannon pitäisi olla juuri tuota punavihreiden hyväksymää "uusiutuvaa", jossa hyväksyntä perustuu kaiken elämän raaka-aineena olevan ilmakehän hiilidioksidin kasvun rajoittamiseen kustannuksista piittaamatta. Taloudellinen ongelma johtuu tietysti juuri noista kustannuksista, joihin edes rikkaimmilla länsimailla ei näytä olevan varaa. Jos niillä ei ole varaa noin 2-4 kertaa perinteisiä energian tuotantotapoja kalliimpiin vihreiden hyväksymiin ratkaisuihin, miten kehittyvillä talouksilla, kuten vaikkapa Kiinalla tai Intialla, olisi varaa sellaisiin kehitysmaista puhumattakaan?

Se todellinen ilmasto-ongelma nimittäin on "sisäilmastollinen". Se altistaa ainakin 2500 miljoonaa energiaköyhyydessä - käytännössä toimivien sähköverkkojen ulkopuolella - elävää ihmistä Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa tappavalle sisäilmalle. Heidän ympäröivästä luonnosta keräämänsä biopolttoaineet - puu, kuiva ruoho ja eläinten lanta - palavat epäpuhtaasti uuneissa, liesissä tai avotulena aiheuttaen asumusten sisäilman saastumisen sellaisilla palokaasuilla ja partikkeleilla, jotka suoraan sairastuttavat ihmiset ja aiheuttavat miljoonia ennenaikaisia kuolemia vuosittain.

Ovatko syksyt pitenemässä?

Syksy on sumun aikaa

Yle uutisoi eilen 9.10.2014 seuraavasti. "Ilmastonmuutos pidentää syksyjä: luvassa yhä harmaampaa säätä." Juttuun oli haastateltu meteorologi Asko Hutilaa Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelusta. En kyseenalaista Hutilan kertomaa syksyjen sumuisuudesta, mutta halusin tarkistaa tilastoista, ovatko syksyt pidentymässä, kuten Ylen uutinen väitti. Katsotaanpa pari kappaletta Ylen jutusta:

Hutila arvioi, että tulevaisuudessa sumuisia päiviä saattaa olla nykyistä enemmän. Ilmastonmuutos vaikuttaa vuodenaikojen kulkuun ja Suomessa nimen omaan syksy pitenee.
– Ja koska syksy on kaikkein sumuisin vuodenaika, voi olettaa, että samean sumuiset säätkin lisääntyvät.

Säät eivät tietenkään muutu kertaheitolla, mutta talven tuloa saadaan eteläisessä Suomessa odotella helposti tammikuulle saakka ja kirkkaan kuulasta taivasta on todennäköisesti luvassa aiempaa harvemmin.

Syksyt meteorologisen määritelmän mukaan ovat ajankohta syyskuun alusta marraskuun loppuun. Katsotaan ensin tilastoista, miten syyslämpötilat ovat muuttuneet viimeisen 80 vuoden aikana. Seuraavat graafit on laskettu Crutem4-aikasarjasta Suomen alueelle (60-70N ja 20-30E).

Äkkiseltään näyttäisi, että syyskuukausien lämpötilat ovat muuttuneet hyvin vähän sitten vuoden 1934. Lämpimin syksy oli vuonna 1938, joka muuten on mittaushistorian lämpimin vuosi Suomessa. Toki viimeisten syksyjen joukossa on lämpimiä sellaisia, mutta mitään erityistä niissä ei ole vaikkapa 1930- ja 1960-lukujen syksyihin verrattuna. Voinemme siis todeta, että ainakaan 80 viimeisen vuoden aikana syksyt eivät ole merkitsevästi lämmenneet.

Jos syksyt pitenisivät, se tietysti edellyttäisi sitä, että ensimmäisestä talvikuukaudesta tulisi syyskuukausien kaltainen lauha kuukausi. No katsotaan, miten melko paljon vaihtelevan joulukuun lämpötilat ovat muuttuneet viimeisen 80 vuoden aikana.

Hmmm... Lineaarinen trendi näyttäisi joulukuiden lämpötilan osoittavan lievän viilenemisen suuntaan, mikä ei todista syksyn pitenemisen puolesta vaan pikemminkin päinvastaisesta. Tosiasiassa viidestä lämpimimmästä joulukuusta on neljä koettu ennen 1980-lukua. Mittaushistorian lämpimin joulukuu löytyy vuodelta 1929.

Palatkaamme meteorologi Hutilan lausuntoon, jonka mukaan "Ja koska syksy on kaikkein sumuisin vuodenaika, voi olettaa, että samean sumuiset säätkin lisääntyvät", koska ilmeisesti hänen olettamansa mukaan joulukuut lämpenevät. Sille ei löydy tukea menneisyydestä - ei minkäänlaista. Mihin sitten Hutilan arvio perustuu? En ole asiaa Hutilalta kysynyt, mutta veikkaisin vastaukseksi ilmastomallinnuksia, jotka ovat jokseenkin kaikkien lämpenemisennusteiden taustalla siitä huolimatta, että niiden tulokset häviäisivät lähes varmasti kolikonheittoon perustuvalle ennustamiselle. En siis menisi veikkaamaan meteorologi Hutilan mukaisesti.

Mutta lineaariset trendit eivät kerro sitä, mitä ilmastossa tulevaisuudessa tapahtuu. Ne kertovat vain menneisyydestä. Myös ilmastomallinnusten ennustuskyky on nollaluokkaa, vaikka meille muuta väitetään. Niinpä, kun en odota montaakaan kommenttia Hutilan ennusteisiin tai Ylen uutiseen, haluaisin herättää keskustelua itseäni viisaampien lukijoiden keskuudessa sään tai ilmaston ennustamisesta edes muutaman kuukauden tai vuoden päähän. Millaisella vedolla Ilmastorealismia-blogin tai jonkin muun tahon kannattaisi haastaa Ilmatieteenlaitos tai peräti ympäristöministeriö siten, että tulos olisi selvillä ennen osallistujien kuolemaa ja jo mielellään ennen seuraavia isoja ilmastopolitiikan keskeisiä päätöksiä?

PS. Meni alle viisi minuuttia syyskuukausien ja joulukuiden lämpötilojen tsekkaukseen. Tarttisko järjestää kurssi Ylen toimittajille asiasta? Vähentäisikö se huuhaa-uutisia?

PS2. Alla Käsivarren rautuja Antero Järvisen kuvaamalla videolla syyskuun lopulta. Ne eivät näytä kärsineen ilmastonmuutoksesta.

Ympäristöministerin uskottavuusongelma alkoi ensimmäisellä työviikolla

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen on blogannut 7.10.2014 Iltalehdessä, Uudessa Suomessa ja ehkä muissakin medioissa ilmastopolitiikasta otsikolla "Ilmastonmuutos vaatii tekoja joka päivä". Ennen kolmivuotista edustajauraansa ja pätevöitymistään ympäristöministeriksi hän on työskennellyt Alexander Stubbin lehdistöavustajana sekä toimittajana, uutispäällikkönä ja Tukholman-kirjeenvaihtajana Iltalehdessä. Katsotaanpa, mitä asiaa Grahn-Laasosella on.

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen

Eduskunnassa keskusteltiin tänään Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Asialistalla oli pääministerin ilmoitus energiapolitiikan kokonaisuudesta.

Juu, minäkin katsoin tänään Ylen Areenasta tuon eduskuntakeskustelun. Tosin vahingossa otin jossain vaiheessa sen aikana 20 minuutin päiväunet ilmeisesti mitään menettämättä.

Energiaratkaisumme vaikuttavat suoraan siihen, kuinka tehokkaasti torjumme ilmastonmuutosta. Tavoitteena on tehdä tulevaisuuden Suomesta hiilineutraali yhteiskunta. Se edellyttää monipuolista energiapalettia. Fossiilisista polttoaineista luopuminen vaatii niin uusiutuvan energian laajamittaista käyttöä, ydinvoimaa kuin energian säästöäkin.

Olen pitkään odottanut ympäristöministereiltä laskelmaa, paljonko pudotamme lämpötilaa tai hidastamme ilmaston lämpenemistä tulevaisuudessa, jos teemme Suomesta hiilineutraalin yhteiskunnan. Odottelu jatkuu, sillä Grahn-Laasosellakaan ei näytä olevan lukuja. Niinikään hänellä ei liene lukuja siitäkään, mitä hiilineutraaliuden saavuttaminen ns. uusiutuvilla energiatekniikoilla maksaa. Tai ehkä nuo luvut ovat jossain, mutta niitä ei kehdata ääneen sanoa, sillä ne kuulostavat vitsiltä.

Aihe on erittäin ajankohtainen, sillä kansainvälisesti kuluva syksy on ratkaisuiden aikaa. Valmistaudumme EU-rintamassa kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin. Euroopan päämiehet kokoontuvat lokakuun loppupuolella, ja tarkoituksena on sopia EU:n yleisestä päästövähennystavoitteesta vuodelle 2030. Komissio ehdottaa 40 prosentin päästövähennystavoitetta, ja Suomi on suhtautunut tähän myönteisesti.

Näinhän asia valitettavasti on. Mutta mutkia on matkassa jo alkutaipaleella, sillä Puola ja monet muutkin EU:n itäiset jäsenmaat eivät aio tuota tavoitetta pureskelematta niellä. Puola on asettanut ehdoksi sen, että sähkön kuluttajahinta ei saa nykyisestä nousta, Muut Visegrad-maat puolestaan vaativat rikkaampaa Luoteis- ja Pohjois-Eurooppaa maksamaan tarvittavan energiapolitiikan muutoksen kustannukset myös heidän osaltaan. Suomea siis odottaa uusi miljardiluokan rahoitusaukko EU-jäsenmaksun tästä johtuvana korotuksena tai jonain muuna uutena rahoitusvaatimuksena. Joten katsotaanpa, saako uusi komissio jäsenvaltioiden rivit suoriksi, kun hintalappu tulee mukaan keskusteluihin.

Hys... Valtakunnansalaisuus on täysi-ikäinen

Se on nyt sitten virallista. Onnittelut täysi-ikäiselle vähän myöhästyneenä, sillä syntymäpäivä oli jo syyskuun puolella! Lämpenemispaussi on nyt RSS-neuvolakortin mukaan 18 vuoden ja yhden kuukauden ikäinen. Mutta juhlitaan tuota merkkipäivää niin hiljaa, etteivät kasvanutta lasta vinoon katsoneet vihreät ja ilmastotutkijat huomaa asiaa, ennenkuin vielä kasvava päivänsankarimme tulee niin vahvaksi, että tarvittaessa pärjää itse vinoilijoille.

Yllä oleva kuva vahvistaa asian. Globaali alailmakehän keskilämpötila ei ole tarkimpien lämpötilamittauksissa käytettävien mittareiden ja alueellisesti kattavimpien satelliittimittausten mukaan noussut sitten syyskuun 1996, kun asia määritellään ilmastotutkimuksessa tyypillisesti käytetyn simppelin lineaarisen trendin mukaisesti. Jos paussin ikää haluttaisiin tarkastella vaikkapa tilastollisen merkitsevyyden valossa, olisi ikää jo yli 26 vuotta. Siis yli neljännesvuosisataan ei ole tapahtunut tilastollisesti merkitsevää lämpenemistä.

RSS-aikasarjan tarkastelu Excel-ohjelmalla paljastaa myös mielenkiintoisia vyöhykekohtaisia asioita, jotka kuka tahansa ohjelman käytön osaava voi tarkistaa lataamalla mainitsemani "neuvolakortin" tiedot tietokoneeseensa.  Maapallon kuumimmat trooppiset alueet (20 astetta päiväntasaajan molemmin puolin) eivät ole lämmenneet lineaarisen trendin mukaan lainkaan sitten lokakuun 1993. Juuri tuolla vyöhykkeellähän ilmastomallinnusten mukaan voimistuvan lämpenemisen olisi pitänyt kasvihuonekaasujen - erityisesti hiilidioksidin - kasvavan konsentraation myötä tapahtua. Vaan ei ole tapahtunut 21 vuoteen.

Aiheetonta ilmastopelottelua mursuilla

Mursulauma Point Layssa 27.9.2014.
Kuva Corey Arrardo.

Viime päivinä mursujen (Odobenus rosmarus divergens)  kokoontuminen Alaskan rannikolla on saanut huomiota valtamediassa. Asia kuulemma johtuu ilmastonmuutoksesta, joka on vienyt mursuilta merijään, jolla ne normaalisti tähän vuodenaikaan lekottelisivat. Suomalaisesta mediasta ainakin Hesari, Iltalehti ja Uusi Suomi ovat tehneet jutun mursujen "hädästä" ilmastonmuutoksen kourissa. Otetaanpa noista tarkasteltavaksi US:n toimittaja Teppo Ovaskaisen "tiedekategoriaan" sijoittuva juttu, joka on otsikoitu "35 000 mursulla huutava hätä: Alaskassa luonnoton tilanne".

Kansainvälisissä uutisissa on viime päivinä ihmetelty arviolta noin 35 000 mursun laumaa, joka on noussut rannalle luoteisessa Alaskassa. Käytös on poikkeuksellista, sillä normaalisti mursut pitävät levähdystaukonsa merijäällä. Toisin kuin hylkeet, mursut eivät kykene uimaan loputtomiin vaan tarvitsevat taukoja. Pakkautuessaan yhteen kuivalle maalle, mikä ei ole niiden käytökselle ominaista, niitä uhkaa toistensa alle talloutuminen ja ruoan loppuminen.

Point Lay kartalla

Niin, siis iso joukko mursuja on kokoontunut pienelle alueelle Alaskan luoteisrannikolla, kuten ne aina ovat tehneet tähän aikaan vuodesta muuttaessaan hiljalleen jäätyvältä Tšuktšienmereltä Beringinsalmen kautta talven viettoon leudommalle Beringinmerelle. Sekä läntisen Alaskan että Tšukotkan alkuperäiskansat ovat metsästäneet niitä juuri noilta rannikon kokoontumispaikoilta.

Mursulaumojen kokoontumisista rannikolle ja niiden yhteydessä sattuneista alle tallautumisista on myös tieteellistä raportointia kuten tämä Francis H. Fayn ja Brendan P. Kellyn tarkka kuvaus vuodelta 1978. Niinpä on täysin selvää, että mursujen kokoontuminen isoksi laumaksi rannikolle on aivan normaalia ja luonteenomaista käytöstä, kuten myös englanninkielinen Wikipedia osaa kertoa.