Pohjoisen ilmasto ja meret ovat viilenneet viimeisen 10 vuoden aikana

Me olemme kuulleet mediasta ja Ilmatieteen laitoksen ns. asiantuntijoilta, että ilmaston lämpeneminen näkyy voimakkaimmin pohjoisilla alueilla. Olemme jännittäneet liki joka vuosi 2010-luvulla jäättömän Jäämeren ihmettä. Vaikka sellaista ei ole näkynyt, eivätkä alailmakehän lämpötila ole noussut tai merijään vuotuinen minimipinta-ala ole lineaarisella trendillä mitattuna laskenut 60. leveyspiirin pohjoispuolella tilastollisesti merkitsevästi enää yli 10 vuoteen, ei usko lämpenemiseen joissakin piireissä ole hiipunut. Tämä johtunee siitä, että ilmastomallinnukset ovat varmoja lämpenemisestä.

60. leveysasteen pohjoispuolisen ilmakehän keskilämpötilan
muutokset satelliittimittaussarjassa ja mallinnuksissa

Olen kuvaan 1 sijoittanut RSS-satellittiaikasarjan havainnoimat alailmakehän lämpötilat (sininen) 60. leveyspiirin pohjoispuolella ja viimeisten ilmastomallinnusten RCP8.5-ajojen tulokset samalla alueella (punainen) vuoden 2005 alusta lukien. Lineaariset trendit osoittavat, että joko satelliittimittaukset tai mallinnukset ovat väärässä merkkivirheen verran, mikä ei ole vähän. Siinä, että mallinnukset osoittavat lämpenevää ja mittaukset lievästi viilenevää, ei tietysti ole mitään uutta. Merkkieriävyyden lisäksi kuvasta tietysti näkyy paljaalla silmällä, että mallinnukset eivät pysty kuvaamaan pohjoisen ilmakehän lämpötilan melkoista vaihtelua.

Argo-poijujen toimintaperiaate

Kun tuo mallinnusten ja empiiristen mittausten välinen ristiriita on likipitäen sääntö, on ilmastotutkimuksessa tietysti jouduttu yhä enemmän pohtimaan, minne lämpö on kadonnut ilmakehästä. Jonnekinhan sen on pitänyt mennä, sillä ilmakehän fysiikkaa tarkasti simuloivat mallinnukset eivät kai voi olla väärässä? Vai...?

Viime vuosien aikana vastaus lämmön piiloutumisen kohteelle on ollut meret. No katsotaanpa tuon 60. leveyspiirin pohjoispuoleisia merialueita - siis käytännössä Arkistisia merialueita ja Pohjois-Atlantia. Yhdysvaltain meritietokeskus (NODC) on ystävällisesti päivittänyt Argo-poijujen mittauksiin perustuvia tietojaan merien lämpötilamuutoksista vuoden 2014 puoliväliin asti verkkopalveluunsa. Kävin hakemassa noiden merialueiden päällimmäisten sekä 100 että 2000 metrin lämpötilamuutokset. Valitettavasti minä en ole löytänyt merten lämpömallinnuksia mistään vertailukohdaksi mittauksille. Ehkä niitä ei ole kehdattu panna esille?

Jäätävää hiljaisuutta Ilmatieteen laitoksella?

CryoSat radallaan

Pohjoista merijäätä tutkivat tahot ovat vuodesta toiseen pitäneet kovaa meteliä julkisuudessa jään
hupenemisesta vuodesta toiseen. Nämä huolestuneet puheenvuorot ovat saaneet hyvin palstatilaa katastrofiuutisilla myyvässä mediassa. On ymmärrettävää, että pian jäänsä menettävän Jäämeren "puolustajista", noista Sini Saareloista, tehdään tässä yhteydessä sankareita.

Arktisen merijään väheneminen on ollut joidenkin mielestä selvimpiä merkkejä ilmaston lämpenemisestä. Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo ehdotti mielipidekirjoituksessaan Lapin Kansassa, että se otettaisiin indikaattoriksi lämpötilamittausten sijaan.  Ymmärrän Alestalon ehdotuksen syyt. Ennennäkemättömästä ilmaston lämpenemisestä ammattinsa puolesta kampanjoivien ja tutkijauransa uskottavuuden sen puolesta likoon heittäneiden klimatologien kannalta on kiusallista, kun lämpömittarit kieltäytyvät osoittamasta nousevaa lämpötilatrendiä.

Pohjoisen merijään pinta-ala joulukuun puolivälissä

Vaikka ymmärrän Mikko Alestalon ehdotusta, en sitä oikein hyvänä pitänyt. Eikö samalla pitäisi ottaa mittatikuksi myös eteläisen pallonpuoliskon merijään määrä, joka on viime vuosina lyönyt ennätyksiä toisensa perään, tai laskea edes molempien napaseutujen merijään määrä yhteen globaaliksi mittariksi? No se ei taida Alestalolle kelvata, koska suurempaa hälytystä sillä ei saisi aikaiseksi.

Epäilen Mikko Alestalon pysyvän aika hiljaisena Arktisesta merijäästä ainakin ensi kesään asti ja mahdollisesti paljon pidempäänkin. Nimittäin eurooppalaisen CryoSat-satelliitin tuoreet mittaustulokset tämän vuoden sulamiskauden lopulta on julkaistu, eivätkä ne tue Alestalon agendaa. 

CryoSat:n toimintaidea. Kuva BBC

Tuolla satelliitilla on yritetty muutaman vuoden ajan mitata arktisen merijään paksuutta. Ideana on mitata tutkapulssilla merijään railokohdista, kuinka korkealla kelluvan jäälautan pinta on merenpinnasta. Kun tiedetään, että jäästä noin seitsemän kahdeksasosaa on upoksissa ja yksi kahdeksasosa pinnan yläpuolella, voidaan siitä estimoida jäälautan keskimääräinen paksuus. Satelliiteilla on melko helppoa selvittää jäälauttojen pinta-ala. Kertomalla pinta-ala paksuudella saadaan sitten merijään tilavuus. 

Ei tullut jäätöntä Jäämerta tänäkään vuonna

Eteläisen merijään laajuus syyskuussa 2013

Pohjoisen pallonpuoliskon jäät ja lumet ovat näinä päivinä saavuttamassa vuotuisen minimilaajuutensa, ja vastaavasti eteläisen pallonpuoliskon merijääpeite on lähellä maksimiaan. Katsotaanpa, millaisia tuloksia nämä ilmastonmuutoksen herkät mittarit tänä vuonna antavat. Aloitetaan Etelämannerta ympäröivästä merijäästä.

Antarktikan merijään kasvukäyrä

Etelämeren merijään laajuus on koko vuoden pysytellyt reilusti pitkäaikaista keskiarvoa suurempana. Sekä jään minimilaajuus helmikuussa kuin tässä kuussa todennäköisesti saavutettava maksimi ovat 1970-luvulta aloitetun satelliittiseurannan avulla mitatuista suurimpia. Tämä vahvistaa pitkäaikaista eteläisen pallonpuoliskon hitaasti mutta tasaisesti kasvavan merijääpeitteen trendiä, mistä ei paljoa julkisesti keskustella. Tämä on jossain määrin hämmästyttävää, sillä tänä vuonna jääpeite on tehnyt kymmeniä päiväkohtaisia ennätyksiä. Ehkä eteläisen jääpeitteen kasvu ei oikein sovi nykyisen ilmastokonsensuksen tarinaan?

Pohjoisen merijään tämän vuoden minimi-
laajuus verrattuna vuoden 2007 minimiin

Jos etelän jääpeitteet eivät tänäkään vuonna yllättäneet ketään, niin pohjoisella pallonpuoliskolla kaikki on toisin. Monet julkisuushakuiset jäätutkijat ja poliittiset ilmastoaktivistit ovat ennustaneet kesäisin jäätöntä Jäämerta täksi vuodeksi tai viimeistään joksikin tulevaksi vuodeksi. No sellaista ei tapahtunut. Tänä vuonna Jäämeren jääpeitteen laajuus palautui pitkähköksi lähes normaaliin laajuuteensa - siis kahden standardipoikkeaman sisäpuolelle pitkäaikaisesta keskiarvosta, millä alueella se taitaa pysyä ainakin seuraavan sulamiskauden alkuun asti.

Arktisen merijään sulamiskäyrä

Pohjoisen merijään alueellinen kehitys näyttää mielenkiintoiselta ajatellen ensi vuoden sulamiskautta. Jäätä on edelleen runsaahkosti läntisellä Arktisella - siis Kanadan pohjoisessa saaristossa ja Beaufortinmerellä. Tämä pääosin 1-2 -vuotinen jää on mahdollisimman kaukana Grönlannin ja Huippuvuorten välisestä Framminsalmesta, jonka kautta Jäämeren tuulet usein puhaltavat valtavia määriä paksuakin jäätä sulamaan Pohjois-Atlantin vesille. Nyt todella iso osa tämän kauden selvinneestä jäästä siis ehtii kasvaa paksuksi monivuotiseksi jääksi ja muutamana seuraavana vuotena virtausten mukana vahvistaa myös Venäjän Arktikan jääpeitettä, ennen kuin se lopulta ajautuu sulamaan Barentsinmeren ja Atlantin lämpimämpiin vesiin. On selvää, että sulamista paremmin kestävän monivuotisen merijään määrä siis kasvaa ainakin nyt ennätysvauhdilla.

Kuka rohkenee kiistää arktisen alueen lämpenemistä?

Lämpöhalvaukseen ennen ampumista kuollut jääkarhu

 

Minulla on hallussani ehkä arvovaltaisin Jäämeren jäästä kirjoitettu kirja. Se sisältää myös luvun Arktikan lämpenemisestä. Kirjan on kirjoittanut pohjoisen jäätutkimuksen pioneeri, N. N. Zubov. Tämä venäläinen tiedemies käytti koko työuransa arktisen alueen tutkimukseen.

Zubov teki lämpenevästä Arktikasta runsaasti havaintoja, joita hän kuvailee kirjassaan Arktinen Jää. Olen seuraavaan lainannut joitakin kappaleita (sivuilta 470-476), jotka varmasti vakuuttavat Sinutkin siitä, että arktisen alueen lämpenemistä ei oikein voi kieltää:

Viime vuosina on havaittu hyvin mielenkiintoinen ilmiö, kun jään määrän vaihteluita on seurattu. Jään määrän asteittainen ja alueellisesti kattava väheneminen todistaa lämpenevästä arktisesta alueesta. Tärkeimmät todisteet tästä yleisestä lämpenemisestä ovat:

1. Vetäytyvät jäätiköt ja pois sulavat saaret... Kaikki Grönlannin Koillislahteen ja Disko-lahteen päättyvät jäätiköt ovat vetäytyneet vuosisadan alusta alkaen. Frans Joosefin -maassa useat saaret ovat kuin jakautuneet kahtia. Selvisi, että niitä ennen yhdisti jääsilta... Havaitsin Jan Maienin ja Huippuvuorten jäätiköiden huomattavan kutistumisen. Ahlman kutsuu Huippuvuorten jäätiköiden vähenemistä "katastrofaaliseksi".
2. Lämpötilan nousu. Viimeisten 20 vuoden aikana talvikuukausien keskimääräinen lämpötila on tasaisesti noussut... Viimeisen 10 vuoden aikana koko arktisella sektorilla Grönlannista Tseljuskinin niemeen ei ole ollut ainuttakaan keskimääräistä kylmempää vuotta tai talvikuukautta, mutta tavanomaista korkeammat lämpötilat ovat olleet yleisiä...
3. Atlantilta Jäämerelle tulevan meriveden lämpötilan nousu...  Golf-virran pintaveden lämpötila on tasaisesti kasvanut.
4. Merijään määrä on laskenut... 15-20 prosenttia (20 vuoden aikana)... Ennenvanhaan pohjoisen jään reuna usein ulottui Islannin rannoille vaikuttaen kalastukseen ja merenkulkuun. Viimeisen 25 vuoden aikana tätä ei ole tapahtunut merkittävissä määrin.
5. Jään virtauksen nopeutuminen.
6. Muutokset voimakkaiden matalapaineiden reiteissä. Ei ole epäilystä, etteivätkö ilman ja Atlantin meriveden lämpötilan nousut, merijään voimakkaampi  ajelehtiminen jne. ole läheisesti kytköksissä ilmakehän virtauksien kiihtymiseen ja aivan erityisesti matalapaineiden muutoksiin korkeilla leveysasteilla. Vize osoittaa, että Atlantin syvät matalapaineet ovat siirtymässä huomattavasti pohjoisemmaksi, jopa useita satoja kilometrejä verrattuna niiden reitteihin ennen arktisen alueen lämpenemistä.
7. Lämpenevän Arktikan biologiset merkit... Kalat ovat ulottaneet elinpiirinsä pidemmälle ja pidemmälle pohjoiseen... Huippuvuorien ja Novaja Zemljan rannoille on ilmestynyt runsaasti turskaa... myös makrilleja ja delfiinejä havaitaan siellä, missä niitä ei ennen nähty... Viime vuosina kalastus on asteittain siirtynyt pohjoisemmaksi... Monia lämpöä tarvitsevia pohjaeliöitä löydetään nyt alueilta, joilta niitä ei tavattu (30 vuotta sitten). Knipovits sanoo: "Viidentoista vuoden aikana... tapahtui muutos... jollainen yleensä yhdistetään pitkien geologisten kausien vaihtumiseen."
8. Merenkulku... On tehty useita sellaisia purjehduksia, joita ei olisi voitu suorittaa edeltävän kylmän jakson aikana.

Kaikkein merkittävintä on se, että Arktikan lämpeneminen ei rajoitu mihinkään tiettyyn alueeseen.

Minusta nämä havainnot varsin vakuuttavia todisteita siitä, että Arktikan lämpeneminen on todellakin ennennäkemätöntä. Kuka uskaltaisi sen kieltää? On selvää, meidän on tehtävä jotain hiilidioksidipäästöillemme! 

HUOMAUTUS: Voi, minua typerää. Tämä kirja on kirjoitettu 1930-luvun lopulla. Nevermind.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Yllä oleva on lainattu kuvaa myöten Roy Spencerin blogista.

Professori Nikolai Nikolajevits Zubov oli Neuvostoliiton alkuaikojen tunnetuin arktisen alueen tutkija. Hän sai monia tunnustuksia elämänsä (1885-1960) aikana. Viereisessä postimerkissä N. N. Zubov ja Sadko-laiva, jolla professori teki useita tutkimusretkiä.

Arktisen alueen (70-90N) vuotuinen keskilämpötila

Lisään loppuun vielä graafin arktisen alueen lämpötilasta viimeisen 112 vuoden ajalta. Kun Zubov teki yllä kuvatut havaintonsa, elettiin 1930-lukua. Tuon vuosikymmenen lopulla ja 1940-luvulla mitatut lämpötilat ovat samankaltaisia kuin vuosina 2005-2012 mitatut. Ilmasto vaihtelee siis myös Arktikan alueella. Kuinka paljon siellä mahtaa jälleen viilentyä, kunhan Atlantin virtaukset (AMO) kääntyvät kylmempään vaiheeseensa 35-40 vuodeksi? Tuo muutos on odotettavissa ehkä jo 10-15 vuoden kuluttua. Ennennäkemätöntäkö? Tuskinpa.

Merten lämpösisältö iso ongelma ilmastoaktivisteille

Uusimmat ilmastomallit kertovat lämpenemisestä, jota ei näy
reaalimaailman mittauksissa. Satelliittimittaukset (UAH ja RSS)
eivät osoita lämpenemistä kuten ylöspäin kiipeävät mallit.
Kuva Roy Spencer

Tässä blogissa on aika-ajoin väitelty ilmaston viimeaikaisesta lämpenemisestä tai lämpenemisen jatkumisesta. Tuo väittely on aika turhaa, sillä kaikki globaalin kattavuuden omaavat ilmakehän lämpöaikasarjat osoittavat lämpenemisen pysähtyneen jo 1990-luvulla. Globaali keskilämpötila poikkeaa joka vuosi yhä enemmän niistä mallinnuksista, joiden varassa hiilidioksidiin perustuva lämpenemishypoteesi huojuu. Tuota todistamatonta CAGW-hypoteesia lämpenemättömyydestä huolimatta puolustavat ilmastoaktivistit yrittävät jälkikäteen keksiä selityksiä sille, miksi sääasemat eivät ole havainneet lämpenemistä. Nämä selitykset saavat joskus hassujakin piirteitä. Usein selitykseksi tarjotaan lämmön katoamista meriin. No katsotaanpa, löytyisikö alarmistien etsimä lämpeneminen sieltä.

Merien lämpötilaa on kyetty mittaamaan maa-alueita huonommin, sillä merille on ollut aiemmin vaikeaa sijoittaa kattavaa havaintoverkkoa. Kattavuusongelma ratkesi oikeastaan vasta satelliittitekniikan käyttöönoton myötä 1970-luvulla. Satelliititkaan eivät kykene mittaamaan kuin pintalämpötiloja, jolloin keskimäärin 3800 metriä syvien valtamerien veden lämpötilat jäävät niiltäkin pääosin mittaamatta. Vasta vuodesta 2004 alkaen käytössä on ollut ajelehtiviin ja määrävälein sukeltaviin Argo-poijuihin perustuvaa mittaustietoa merien ylimmän kahden kilometrin lämpötiloista. Argo-mittauksetkaan eivät anna vielä täysin kattavaa kuvaa, sillä ne eivät kata alimmaista lähes kahden kilometrin vesikerrosta, eikä niiden määrä riitä edes tuon päällimmäisen kerroksen ajallisesti kattavaan mittaukseen.

Valtamerissä olevan Argojen kattaman veden tilavuus (päällimäinen 2km:n kerros) on suuruusluokkaa 760 miljoonaa kuutiokilometriä. Kun Argo-poijut suorittavat kuukausittain noin 3500 sukellusta, jää jokaiselle sukellukselle mitattavaa tilavuutta noin 220 000 kuutiokilometriä. Jos tämä suhteutetaan vaikkapa Suomen pinta-alaan, tarkoittaisi se siis lämpötilan mittaamista Suomen kokoisen alueen päällä olevassa 650 metrin syvyisessä vesialtaassa yhdellä mittarilla. Kun mittaustarkkuuden tuon kadonneen lämmön löytämiseksi lisäksi pitäisi olla asteen tuhannesosissa tai pidemmällä jaksollakin sadasosaluokassa, taitaa ihmisen aiheuttama lämpeneminen jäädä havaitsematta Argoiltakin. Muistetaan, että vuodesta 1955 nykyhetkeen tuo valtamerien kahden kilometrin kerros on lämmennyt huikeat 0,09 Celsius-asettta - siis keskimäärin reilun asteen tuhannesosan vuodessa.

Globaali merten lämpösisältö. Kuva Bob Tisdale

Vilkaistaan kuitenkin muutamia merien lämpötilaa kuvaavia aikasarjoja.

Argo-ajan alkaessa merten lämpeneminen loppui (sininen
viiva). Ihmisen lämmittävä vaikutus näkyy mittaustiedon
korjaamisessa (punainen viiva). Kuva Bob Tisdale

Aloitetaan globaalista merten lämpösisällöstä. Viereinen kuva kertoo, että merten lämpösisältö on kasvanut 1970-luvulta alkaen. Kuvaajien mittausperusta kuitenkin horjuu todella pahasti aina vuoteen 2003 asti. Nuo mittaukset on tehty pääosin hyvin satunnaisesti laivareiteiltä, jotka kattavat vain pienen osan meristä, ja muutenkin kontrolloimattomasti. Asiaa voisi verrata seuraavasti: Sinulla on sadassa ämpärissä eri lämpöistä vettä. Mittaat viiden ämpärin lämpötilaa. Laske noiden mittausten perusteella, mikä on kaikkien ämpärien veden keskilämpötila. No Argo-poijujen mukaan tulo viimeisen 10 vuoden aikana on osin korjannut tuon ongelman.

Pohjois-Atlantin lämpösisällön muutos

Viimeisen vuosikymmenen lämpösisällön kehityssuunta riippuukin siitä, kumpaa viivaa tuosta kuvasta uskot. Sinisellä on kuvattu enemmän raakadataan perustuva tieto (UKMO EN3) ja punainen (NODC OHC) esittää monin eri tavoin korjatun tai oikaistun tiedon. Ehkä hätkähdyttävintä viivoissa on se, että Argo-poijujen tuottaman datan mukaan tulo lopetti lämpenemisen (sinisen viiva) kokonaan jo 10 vuotta sitten. Punainen kuvaaja jatkaa lämpenemistä, koska sen dataa korjataan samoilla perusteilla ja menetelmillä kuin epäonnistuneita ilmastomallinnuksiakin. Merien päällimmäinen kahden kilometrin kerros siis ei ole lämmennyt lainkaan 10 vuoteen.

Itä-Grönlanninmeren lämpösisällön muutos

Katsotaanpa vielä, miten meitä lähimpänä olevien merialueiden lämpösisältö on muuttunut. Vieressä olevassa kuvassa näkyy Pohjois-Atlantin lämpösisällön kehitys. Alue on kääntynyt jäähtymisen puolelle vuonna 2007.

Seuraavissa kuvissa on esitetty vielä pohjoisempien ja pienempien alueiden lämpösisällöt. Arktisen alueen vedetkään eivät ole tilastollisesti merkittävästi lämmenneet. Toki pientä lämpenemistä näkyy 2000-luvulla verrattuna 1990-lukuun. Ehkäpä tuo selittää myös merijään samanaikaisen pinta-alan pienenemisen?

Barentsinmeren lämpösisällön muutos

Todettakoon vielä se, että nämä viimeiset professori Ole Humlumin Climate4you-sivustolta kopioidut kuvaajat edustavat NODC:n "lämpenevää" tietokantaa.

Pohjois-Atlanti on siis viilenemässä. Se tarkoittaa myös sieltä Jäämerelle virtaavan veden lämpösisällön vähenemistä. Olisi kummallista, jos se ei vaikuttaisi tulevina vuosina myös Grönlanninmeren ja Barentsinmeren lämpöihin.

Huippuvuorten merialueen lämpösisällön muutos

Ilmasto ei lämpene, kuten tietokonemallinnusten mukaan pitäisi tapahtua. Tämä on iso ongelma CAGW-hypoteesin puolustajille. Vielä isompi ongelma lienee se, että meret, joiden lämpökapasiteetti on tuhatkertainen ilmakehään verrattuna, niinikään kieltäytyvät lämpiämästä ennusteiden mukaisesti. CAGW-alarmistilta eivät siis jälkikäteen annettavien selitysten tarpeet näytä loppuvan. Minne se tietokonemallien osoittama lämpeneminen piiloutuu? Merten syvänteisiin, jonne Argokaan ei ulotu? Vai pitäisikö koko ajan enemmän erehtyviä malleja korjata realistisempaan suuntaan? Yleensä tieteessä toimitaan seuraavasti: Kun empiiriset mittaukset eivät tue teoriaa, jälkimmäistä korjataan. Ilmastotutkimuksessa taitaa olla päinvastoin?

Keisarin uusien vaatteiden paikkaamisesta pohjoisen talvessa ja etelän kesässä

Ihmisen aiheuttaman katastrofaalisen ilmastonlämpenemishypoteesin (CAGW) puolustajat ovat olleet kovilla viime aikoina. Ei nimittäin ole ollut odotuksien mukaisesti lämmintä talvea oikeastaan missään pohjoisella pallonpuoliskolla. Lehtitiedoista päätellen kylmyys- ja lumiennätyksiä on rikottu niin Venäjällä, Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin.

Huonosti menee myös eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa Etelämantereen kesä on kääntynyt syksyyn, mutta lyhyt kesä ei vienytkään jäitä mukanaan. Antarktikan merijääkenttä on sitkeästi pysytellyt lähes miljoona neliökilometriä viime vuosikymmenien keskiarvoa laajempana.

Kylmissään hytiseville pohjoisen asukkaille ei enää tahdo kelvata vanha selitys, jonka mukaan talven
kylmyys johtuu juuri ilmaston lämpenemisestä. Tuo selitys kuuluu yhä useamman kuulijan mielestä sarjaan Keisarin uudet vaatteet. Niinpä vaatteiden olemassaoloa yritetään todistaa paikkaamalla niitä. Eihän olematonta voi paikata? Joten jos paikka pysyy, täytyy paikkauksen kohteenkin olla olemassa.

Napapyörre Wikipediassa piirrettynä

Tuo pohjoisen paikkaus koostuu oikeastaan kahdesta paikkalapusta. Ensinnäkin pohjoisen merijää on sulanut, ja meri velloo siellä vapaana. Tästä olen jo aiemmin kirjoittanutkin täällä. No tuon jääpalan puuttuminen kuulemma aiheuttaa kalottia reunustavan napapyörteen heikkenemisen sillä seurauksella, että alueen kylmä ilma pääsee leviämään tavanomaista etelämmäs, ja me koemme tuon kylmänä talvena. Hmmm...

Ehkä tuon napapyörteen voimakkuudella todella on jotain tekemistä korkeapaineiden sijoittumisen suhteen, jolloin oikeaan kohtaan sijoittuessaan sellainen todella voisi puhaltaa kunnon puhurit vaikkapa Eurooppaan. Nythän laaja korkeapaineen alue on ollut lähes koko maaliskuun juurikin tuon puuttuvan jääpalan tuntumassa Huippuvuorien seudulla. Mutta tämä teoria herättää kyllä myös uusia kysymyksiä. Eikö CAGW-hypoteesi ollutkaan niin selvää tieteellisesti, kuin on annettu ymmärtää?

Ilmastotutkijat kertovat tuon puuttuvan jääpalan paikalla olevan ja ilmakehän hiilidioksidin lämmittämän meriveden aiheuttavan tuon korkeapaineen syntymisen tai pääsyn noin pohjoiseen. Kuitenkin vakiintuneen meteorologisen käsityksen mukaan lämpimän meren päälle yleensä syntyy voimakkaita matalapaineita, jolloin meille pitäisi syntyä etelänpuoleisia virtauksia, joista yleensä ei ole seurauksena kovin kylmää ilmaa. Toiseksi ilmakehän lämpötila tuolla alueella ei ole talven aikana oleellisesti poikennut normaalista ainakaan satelliittimittausten mukaan.

Minä en aivan heti näe tuon paikkapalan kiinnittymistä varsinkaan, kun tuo Grönlanninmereltä ja Barentsinmereltä puuttuva jääpala/lämpimän veden alue on niin mitättömän pieni - vain ehkä puolen Suomen kokoinen. Se on yhden prosentin luokassa koko arktisen jääpeitteen viime vuosikymmenien keskimääräisestä pinta-alasta. Sanoisinkin, että paikka on yhtä läpinäkyvää ainetta kuin paikattava kangaskin.

Sitten mennään etelään Antarktikalle asti. Siellä keisarin vaatteissa on useitakin reikiä. Ilman lämpötila ei ole noussut keskimäärin ollenkaan, jäätiköt eivät hupene, eikä merijään laajuuskaan näytä pienenemisen merkkejä. Oikeastaan kaikki on juuri päinvastoin, joskin muutokset ovat melko pieniä. Perusongelma on kuitenkin se, että helpoimmin mitattava asia, merijään laajuus, näyttää pikkuhiljaa kasvaneen koko CAGW-hysterian ajan. Miten siis selittää se, että eteläinen kalottialue, jonka yhdessä pohjoisen vastinparinsa kanssa pitäisi olla niitä kaikkein nopeimmin lämpeneviä paikkoja, muuttuu yhä jäisemmäksi?

Ylemmässä kuvassa Antarktikaa ympäröivän merijään kasvu.
Alemmassa alueen merenpintalämpötilan lasku.

Paikkausyritys on seuraava: Etelämanner sulaakin alakautta. Jääkylmät sulamisvedet siis valuvat tutkijoiden katseilta piilossa ympäröiville merialueille, nousevat kevyempinä pintaan ja jäätyvät siinä nopeasti. Selitys kuulostaa näppärältä, sillä piilossa olevia sulamisvirtoja ei tarvitse todistaa, ja samalla voidaan selittää Etelämantereen vesien lämpiämättömyys, joka sekin on ollut jo pitkään kiusallinen asia CAGW-hypoteesille. Tämän paikkauksen räätäliksi on valittu itse BBC.

En näe tuon eteläisenkään paikan pysyvän paikallaan, vaikka sen loimina olevassa tutkimuksessa saattaisi vähän lankaa ollakin. Siihen yksinkertainen syy on se, että maailman nopeimmin lämpiävä ja pian sulava Etelämanner itsepintaisesti kieltäytyy tekemästä kumpaakaan. No toki sielläkin on paikallista vaihtelua, jota luonnossa on aina.

Minun arviointini mukaan molemmat paikkausyritykset jättävät keisarin edelleen ilman rihman kiertämää. Pitäisikö tämä CAGW-hypoteesi suomentaa KUV-hypoteesiksi (Keisarin Uudet Vaatteet)?

Miksi vain pohjoisen merijää sulaa?

Eteläisen pallonpuoliskon päivittäisen
jääpeitteen laajuuden poikkeama
vuosien 1979-2008 keskiarvosta

No sulaahan tuo Etelämantereen ympärille muodostuva merijääkin. Mutta toisin kuin pohjoisessa Antarktikan merijään laajuudessa on viime vuosina lyöty suuruusennätyksiä. Siellä on sulamiskautta jäljellä enää parisen viikkoa, ja saatamme tänä vuonna saada uuden satelliittimittausten ajan ennätyksen merijään laajuudessa, kuten viereisestä kuvasta voit todeta. En kuitenkaan nyt kirjoita etelän merijäästä. Koetan pohtia sitä, miksi napa-alueiden merijäät käyttäytyvät niin eri tavoin. Siis kun etelässä tehdään sulamiskauden laajuusennätyksiä, pohjoisessa laajuus supistuu. Mikä mahtaisi olla syy näihin eroavuuksiin?

Pohjoisen pallonpuoliskon päivittäisen
jääpeitteen laajuuden poikkeama
vuosien 1979-2008 keskiarvosta

Ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen uskovat ovat yrittäneet todistaa ilmakehän kasvaneen hiilidioksidipitoisuuden vaikutuksen sulattaneen Jäämeren jääpeitettä. Kun kuitenkin tiedämme ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden olevan tuulten vaikutuksesta melko tasainen molemmilla pallonpuoliskoilla, pitäisi saman vaikutuksen toimia myös Etelämannerta ympäröivään jääpeitteeseen. Mutta kun tämä vaikutus ei empiiristen mittausten mukaan toimi etelässä, voisi pohjoisen merijään sulamisen epäillä johtuvan jostain muusta syystä. Mikä tämä tekijä voisi olla? Vai voisiko niitä olla useita?

Ehkä helpointa on sulkea ensin pois niitä isoja tekijöitä, jotka eivät ainakaan voi olla ratkaisevia asioita. Ainoakaan tutkimus ei vihjaa auringon tai muunkaan avaruudesta tulevan tekijän merkityksestä napajäiden erilaiseen käyttäytymiseen. Hiukkaspäästöt ovat jo ristiriitaisempi asia, sillä tutkimukset auringon säteilyä absorboivan noen ja sulfaattien vaikutuksista lumen ja jään sulamiseen vaihtelevat paljon. Nokipitoisuudet pohjoisen ja teollistuneemman pallonpuoliskon ilmakehässä toki ovat suuremmat, mutta selittäisikö jään pinnalle laskeutuva noki pääosan sulamisesta. Joidenkin tutkimusten mukaan se selittäisi jopa puolet.

Vuoden 2012 keskilämpötila 80 leveysasteen pohjoispuolella.
Sininen viiva on 0-astetta celsiusasteikossa.
Lähde: Tanskan ilmatieteenlaitos (DMI)

Keskilämpötilan kehitys arktisella elueeella
(70. leveyspiirin pohjoispuolella) vuosina 1920-2012

Ovatko ilman lämpötilat nousseet niin paljon, että jää sulaa aiempaa nopeammin vuodenkierron aikana? Oheisesta kuvasta (huom: kuvat suurenevat klikkaamalla niitä) näet 80 leveyspiirin pohjoispuoleisen alueen lämpötilan kuvaajan viime vuodelta, jolloin arktisen merijään laajuus kävi pienimmillään sitten satelliittihavainnoinnin alkamisen vuonna 1979. Kuvasta näkyy selvästi, että päivittäinen lämpötila vaihtelee pitkän talven aikana paljonkin, mutta lyhyen sulamisjakson aikana (noin päivät 160-240) lämpötila pysyi hyvin tarkasti pitkän aikavälin keskiarvon (kuvassa  ERA40-kuvaaja) tuntumassa. Näin on jokaisen vuoden osalta tuossa Tanskan Ilmatieteenlaitoksen lämpöaikasarjassa, jota voit tarkastella täällä. Pohjoisen lyhyen kesän lämpötilat siis eivät ole merkittävästi nousseet viimeisen 50 vuoden aikana ainakaan 80 leveysasteen pohjoispuolella. Myöskään laajemmalla alueella (79-90 leveyspiirit) ei keskilämpötilassa näy mitään luonnollista vaihtelua kummempaa. Ilmakehän kasvaneet hiukkas- ja kasvihuonekaasupitoisuudet eivät siis näy tuon alueen sulamiskauden lämpötiloissa, jotka ovat vuosi toisensa jälkeen yhtä kylmiä kuin 50 vuotta sitten. Tältä osin mm. Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan, Petteri Taalaksen, vihjailut ilmaston lämpenemisen vaikutuksesta jääpeitteen sulamiseen ovat outoja.

Pohjoisen merten pinta-
lämpötilapoikkeamat
vertailukauteen

Jos ilman lämpötilamuutos ei pysty selittämään Jäämeren jään aiempaa laajempaa sulamista, löytyisikö syy jään alla olevan veden lämpötilasta? Viereisessä kuvassa on esitetty pohjoisen vesialueiden pintalämpötilojen poikkeama 12.2.2013 verrattuna pitkäaikaiseen keskiarvoon vastaavana helmikuun päivänä. Kuvasta näkyy, että Skandinavian pohjoispuolella on poikkeuksellisen lämmintä vettä (ruskea). Samoin Grönlannin ja Islannin välissä vesi on tavanomaista lämpimämpää. Mutta Jäämeren toisella puolella, Beringin salmen tuntumassa, vesi on hieman tavanomaista viileämpää. Kun tuota kuvaa vertaa seuraavaan kuvaan, jossa on satelliiteista mitattu merijään laajuus 11.2.2013 ja viivana esitetty keskimääräinen jääpeitteen raja, huomataan jäätä puuttuvan juuri noilta lämpimän veden alueilta - Barentsinmereltä ja Grönlanninmereltä - mutta ei juurikaan muualta. Miten tuo lämmin vesi on päässyt noin pohjoiseen, sillä normaalisti vesi ei siellä noihin asteisiin lämpene?

Pohjoisen jääpeitteen laajuus 11.2.2013
verrattuna keskimääräiseen

Selitys taitaa piillä Golf-virrassa, joka tuo valtavan määrän lämmintä vettä ja energiaa Karibian meren suunnalta Jäämerelle. Virta tuo etelän auringon alla lämmennyttä vettä Pohjois-Amerikan sivuitse pohjoiseen jopa 150 miljoonan kuutiometrin virtaamalla sekunnissa. Energiamäärältään se vastaa satakertaisesti ihmiskunnan tuottaman kaiken energian määrää. Ilman Golf-virran tuomaa energiaa Barentsinmeri, Grönlanninmeri ja myös Pohjanmeri Norjan länsipuolella olisivat vailla jääpeitettä vain hyvin lyhyen aikaa loppukesästä.

Nykyisin tiedetään, että Golf-virran tuoman energian määrässä tai jakautumisessa on vaihtelua. Tuota vaihtelua koetetaan ilmentää ns. Atlantin vuosikymmeniä kestävän vaihtelun indeksillä (AMO = Atlantic Multidecadal Oscillation). Tuo indeksi seuraa pintavesien lämpötilamuutoksia Pohjois-Atlantilla ja osoittaa selvästi, että viimeiset kolme vuosikymmentä ovat olleet tuossa hitaassa vaihtelussa lämpimimpiä. AMO-indeksi on ilmeisesti kääntymässä seuraavan 10 vuoden aikana negatiiviseksi, mikä ennustaisi kylmemmpiä pintavesiä Barentsinmerelle ja muuallekin. Jos näin kävisi, pohjoisen jääpeitteen laajuus taitaisi palata takaisin 1970-luvun lukemiin.

AMO-indeksi vuosina 1856-2009
Lähde Wikipedia

Lisää arktisen merijään sulamisen syistä voit lukea englanniksi esimerkiksi täältä ja täältä. Ovatko pohjoisen jään sulaminen ja eteläisen jään sulamattomuus ihmiskunnan syytä vai ei? Erään tuoreen Arktikan merijään tilavuuden muutosta koskevan tutkimuksen kirjoittaja, Washingtonin Yliopiston tutkija Axel Schweiger, totesi asiasta seuraavaa: "Meidän täytyy nyt kysyä, mitkä prosessit johtavat näihin muutoksiin pohjoisen merijäässä. Missä määrin kyse on meressä vaikuttavista prosesseista, ja missä määrin kyse on ilmakehästä? Meillä ei taida olla asiasta vielä hyvää käsitystä." Tutkijat siis eivät tiedä sulamisen syytä, eivätkä tiedä myöskään, jatkuuko sulaminen viime vuosien lailla.Ja saatamme joutua odottamaan jäätöntä Jäämerta pitkään - ihmisikä huomioiden luultavasti liian pitkään.

Beaufortinmereltä kylmää kyytiä ilmastouskovaisille

Uusi kanadalainen tutkimus, joka on julkaistu Biogeosciences-julkaisussa, kertoo Beaufortin meren lämpötilan, suolaisuuden ja jääpeitteen vaihdelleen melko paljon viimeisten 150 vuoden aikana. Nykyinen jääpeitteen vuotuinen kesto - siis vuosittaisen jääpeitteen aika - on keskimääräistä tasoa. Tutkimus on tehty rekonstruoimalla panssarilevien esiintymiä merenpohjan sedimentissä.

Vieressä olevan kuvan kohta B kuvaa merijään peitteen vaihtelua alueella 150 vuoden aikana. Sen mukaisesti jääkansi on viime vuosina peittänyt merta yli kahdeksana kuukautena vuodessa, mikä on hieman pitkäaikaista keskiarvoa enemmän.

Viime vuosina arktisen alueen jääpeitteen määrä on ollut poikkeuksellisen vähäinen Atlantin puoleisilla alueilla. Tämä on tietysti heijastunut myös mitattuihin ilman lämpötiloihin alkaen Grönlannista päätyen Novaja Zemljaan. Nyt julkaistu tutkimus ei siis kerro vastaavasta ilmiöstä läntisemmän Arktikan osalta. Jostain syystä Euroopan puoleinen Jäämeri on lämmennyt, mutta Pohjois-Amerikan puoleinen osa ei ole sitä tehnyt.

Jos kyse olisi ilmastollisesta asiasta - siis ilmaston lämpenemisestä - voisi ajatella Arktikan lämpenevän niin idässä kuin lännessä yhtälailla. Mutta näin siis ei ainakaan jääpeitteen osalta ole tapahtunut. Näyttää siltä, että Atlantilta on saapunut voimakas lämpimän veden pulssi, joka on nostanut Norjanmeren, Barentsinmeren ja Karanmeren lämpötiloja niin paljon, että jäätyminen siellä on merkittävästi hidastunut, ja Arktisen alueen merijään peite on jo yli viiden vuoden ajan ollut selvästi alle aiempien vuosikymmenien keskiarvon. Mutta läntisellä Jäämerellä tätä jääpeitteen vähenemistä ei ole havaittu. Pikemminkin päinvastoin siellä ja Beringin salmen tuntumassa jääpeite on ollut jopa ennätyksellistä. Samoinhan on ollut myös koko Etelämantereen alueella.

Vasemmalla satelliittiaikana mitattu pohjoisen jääminimi ja
oikealla nykyinen tilanne. Jään vähyys Skandinavian pohjois-
ja koillispuolella on silmiinpistävää. Muualla Arktikalla jään
puutetta ei havaitse.

Tämä tutkimus on masentava niille, jotka toivoivat luoteisväylän pysyvää avautumista ilmastonmuutoksen seurauksena. Se kyllä kertoo, että luoteisväylä olisi ollut avoimempi useina vuosina menneisyydessä, mutta se ei anna lupausta pysyvästä avautumisesta - siis aina jäättömästä Beaufortinmerestä. Ja epäsuorasti se vihjaa siihen, että Jäämeren viime vuosien jääkato johtuu enemmän Atlantilta tulevan merivirran - Golf-virran - vaihtelusta, kuin ilmastollisista asioista.

Mutta tämä on aika luonnollista, sillä meriin sitoutunut lämpö lopulta säätelee kaikkea muutakin - jääpeitteitä ja meriä lähellä olevien maa-alueiden ilmastoakin. Valitettavasti ilmastotutkimus tuntee edelleen hyvin huonosti merivirtojen vaikutuksia ilmastoon.

Todettakoon vielä lopuksi, että tässä tutkimuksessa havaitut jääpeitteen, meriveden lämpötilan ja sen suolaisuuden vaihtelut eivät korreloi mitenkään ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kanssa. Tästä johtuen tutkimuksesta ei taida olla hyötyä IPCC:lle tai muillekaan ilmastopaniikkia lietsoville tahoille.

Arktinen jääpeite ennätysminimissä

Yhdysvaltain meteorologinen yhdistys (AMS) julkaisi muutama päivä sitten etusivuille tarkoitetun lausunnon tänä kesänä ennätyspieneksi kutistuneesta Jäämeren jääpeitteestä. Lausunto nousi monissa uutismedioissa otsikoihin, mutta niin se herätti voimakasta kritiikkiäkin arvovaltaisilta tahoilta mm. täällä ja täällä.

Lausunnon tarkoituksena oli siis saada julkisuutta ja sitä kautta vahvistaa viime vuosina kaikkialla maailmassa hiipunutta uskoa ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen ilmastoa lämmittävään vaikutukseen. Kun Suomenkin mediatalot luultavasti pian löytävät lausunnon ja julkistavat asian, en lähde tässä toistamaan AMS:n sanomaa. Totean vain sen loppukappaleesta (Final Remarks) yhden huomion. On totta, että Arktisen jääpeitteen jo pidempään jatkuneen pienenemisen lisäksi ilmakehän pintakerrokset ja meret ovat viime vuosikymmeninä hieman lämmenneet, meriveden keskimääräinen korkeus vähän noussut ja jotkut vuoristojäätiköt vähän sulaneet. Mutta mikään näistä ilmiöistä ei ole ollut ennennäkemätöntä nopeudeltaan tai suunnaltaan, kun vertaamme viime aikojen havaintoja viimeisten satojen tai tuhansien vuosien ilmastonvaihteluun.

Kuvan lähde: Nansen Environmental and Remote
Sensing Center (NERSC) –  Arctic Regional Ocean Observing
System (ROOS) 

Ja kuten olen moniin uusiin tutkimuksiin viitaten tässäkin blogissa todennut, lämpenemisen, sulamisen ja merenpinnan kohoamisen vauhti on merkittävästi hidastunut ellei peräti pysähtynyt viimeisen 15 vuoden aikana. Ilmaston vaihtelu sinänsä ei siis todista pysyvästä lämpenemisestä ja vielä vähemmän CO2-hypoteesin oikeellisuudesta saati ihmisen syyllisyydestä. Mutta Arktinen jääpeite on kiistämättä huvennut jo ainakin 1980-luvun alusta alkaen, kuten voit viereisestä kuvasta nähdä. Mikä siis voisi olla syynä tuolle hupenemiselle?

Kuvan lähde: Centre for Ocean and Ice  -
Danish Meteorological Institute

Ainakaan syynä eivät voi olla  tämän kesän poikkeuksellisen korkeat ilman lämpötilat napajäätikön päällä, sillä ne ovat olleet jokseenkin pitkäaikaisten keskiarvojen tasolla koko kesän, kuten näet toisesta kuvasta. Ja jokseenkin kaikkina vuosina kesän keskilämpötilat tuolla 80 leveysasteen pohjoispuolella pysyvät asteen osien tarkkuudella samoissa luvuissa. Pohjoisen vuosikeskilämpötiloja heiluttelevat lähinnä talviset matalapaineet, jotka voivat vaikuttaa jäätymiseen mutta eivät sulamiseen.

Mitkä muut tekijät voisivat vaikuttaa jääpeitteen kokoon sulamiskauden lopulla? Yksi mahdollisuus on tietysti mittausvirhe. Satelliittien passiiviset infrapunasensorit eivät kykene havaitsemaan pienemmiksi jääkappaleiksi hajonnutta jääpeitettä yhtä hyvin kuin ehjää kantta. Arktisella alueella riehui muutama viikko sitten melkoinen myrsky, joka kyllä hajoitti laajalti jääkantta ja ahtoi jäätä samalla pienemmälle alueelle. Mutta aika moni jääpeitettä seuraava tutkimusyksikkö kuitenkin väittää ennätyspientä peittoa. Voisivatko ne kaikki erehtyä samaan mittausvirheeseen? Hmm.

AMO-indeksi

Yksi mahdollinen selitys on tietysti napa-alueelle etelästä lämpimämpää vettä tuovat merivirrat. Niiden lämpö voisi tietysti sulattaa jäätä altapäin. Tosiasia on, että merivesi Islannin ja läntisen Siperian pohjoispuolella on ollut useana viime vuotena hieman keskimääräistä lämpimämpää. Atlantin merivirtauksissa tapahtuu usean vuosikymmenen välein vaihtelua, jolloin Jäämeri saa pitkään vuoroin tavanomaista kylmempää vettä ja vastaavasti lämpimämpää. Tämän AMO-ilmiön lämmin pulssi on ollut hallitseva 1970-luvulta alkaen. Kymmenen vuoden sisään sen pitäisi muuttua viileämpään suuntaan, jolloin kesäiset jääpeitteet saattavat jälleen lähteä lähteä kasvutrendille.

Kaikki edellä mainitut mahdolliset asiat olisivat luonnollisia syitä vähenevään jään määrään pohjoisnavan ympäristössä. Mennyttä pohjoisen jääpeitettä selvittäneet tutkimukset osoittavat, että jääpeitteen koko on vaihdellut huomattavan paljon jääkauden jälkeisenä aikana. Joskus noin 6000 vuotta sitten pohjoinen jääpeite on jopa sulanut kokonaan kesäisin.

Mutta en voi sulkea pois myöskään ihmisen vaikutusta asiassa. Epäilen kuitenkin jääpeitteelle varisevia nokipäästöjä ilmakehässä leijuvia hiilidioksidipäästöjä paljon suuremmaksi syylliseksi. Nokipäästöjen aivan ylivoimaisesti suurin aiheuttaja on Kiinan Kansantasavalta, jonka hiilivoimaloista pääosa ei pese nokea pois, vaan kaikki päästetään taivaalle. Ja Kiinan hiiliteollisuus on kasvanut parin viime vuosikymenen aikana todella paljon.

Luultavasti kaikki edellä luettelemani asiat ovat tuoneet oman panoksensa arktisen jääpeitteen vähenemiseen. Epäilen AMOn (Atlantic Multidecadal Oscillation) pääsyyllisyyttä, mutta vaikeaahan asiaa on todistaa. Pääosin luonnollisesta ilmiöstä siis taitaa kuitenkin olla kyse. Kokonaan toinen asia sitten on se, onko kesän vähäinen jääpeite ihmiskunnalle ja muulle luomakunnalle hyvä vai paha asia.

Datan lähde:  http://nsidc.org/data/seaice_index/index.html
H/t Ole Humlum  Climate4you

Lisäys 30.8.2012: Jostain syystä eteläinen merijää ei ole kutistunut ollenkaan viimeisen 30 vuoden aikana vaan päinvastoin, kuten näet viereisen kuvan kuvaajasta. Mutta sinnepä ei AMO vaikutakaan samoin kuin Arktikaan.

Kumman napa-alueen merien jääkansia tässä pitäisi pitää lämpenemisestä varoittavina kanarialintuina?