keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Helle vai kylmyys - kumpi tappaa enemmän?

Aiheuttaako altistuminen kuumuudelle ennenaikaisia kuolemantapauksia enemmän kuin altistuminen kylmyydelle? Entä kuinka paljon tulvat ja rajuilmat tappavat ihmisiä? Valitettavasti et saa kumpaankaan kysymykseen globaalisti kattavaa vastausta tästä jutusta. Mutta voit saada vihjeen suuruusluokista tuoreesta yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan vuosina 2006 - 2010 yli 10600 Yhdysvalloissa asuneen kuolinsyyhyn liittyi jotenkin sää. Tutkijat siis perustivat arvionsa ensisijaisesti kuolinsyytodistuksissa mainittuihin asioihin. Lähes kolmannes (31 %)  kuolemista johtui altistumisesta säästä johtuneelle kuumuudelle.  Noin 6 % oli myrskyjen, tulvien tai salamoinnin aiheuttamaa. Melkein kaksi kolmasosaa (63 %) sään aiheuttamista kuolemantapauksista johtui kuitenkin altistumisesta kylmyydelle tai hypotermialle. Kylmyys siis on ainakin Yhdysvalloissa kaksi kertaa pahempi primääri tappaja helteisiin verrattuna.

Tutkimuksen mukaan pienituloisilla ihmisillä on suurempi riski joutua sään puremaksi, mikä on tietysti aika ymmärrettävää. Kaikilla pienituloisilla ei edes Yhdysvalloissa ole varaa riittävään lämmitykseen tai jäähdytykseen. Kaikilla ei ole edes kotia. Historiallisista ja ehkä muistakin syistä johtuen Yhdysvaltain värillinen väestö on alttiimpaa sekä kylmän että kuuman ilman vaikutuksille. Jostain syystä tulvat ja salamaniskut tappavat suhteellisesti enemmän valkoihoisia amerikkalaisia.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Jamalin kraaterin arvoitus

Kuva 1. Näkymä kraaterin reunalta
Useampi Ilmastorealismin lukija on ottanut yhteyttä ja pyytänyt juttua parisen viikkoa sitten uutisoidusta Jamalin kraaterista. Iltasanomat kertoi siitä 17.7.2014 mm. seuraavaa:
Ilmakuvien perusteella reikä on noin 80 metriä leveä ja sijaitsee Jamalin niemimaalla, Bovanenkovossa sijaitsevalla pellolla. 
Subarktisen tutkimuskeskuksen mukaan kuopan syynä voi olla ilmastonmuutoksen aiheuttama kaasujen lämpeneminen. Teorian mukaan kaasut sekoittuivat maanpinnan alla veden ja suolan kanssa ja lopulta räjähtivät kuin samppanjapullon korkki aiheuttaen kuopan maahan.
Kuva 2. Kraateri helikopterista nähtynä
No, lähimmälle pellolle Jamalin niemimaan keskiosissa sijaitsevalta alueelta taitaa olla lähes 1000 kilometriä. Tuo seutuhan on puutonta tundraa, jonka maaperä on kesäisin ohutta pintakerrosta lukuunottamatta ikiroudassa kymmenien tai satojen metrien syvyyteen.

Kraateri löydettiin helikopterilennolla nyt heinäkuun alkupuolella, mutta emme vielä tiedä, milloin se syntyi. Kuvista voisi päätellä, että se on ollut paikallaan jo muutamia vuosia. Kesäiset sulamisvedet nimittäin ovat uurtaneet selviä ja syviä uria sen sisäreunaan, ja  reunojen ulkolaidoille on mielestäni ehtinyt nousta jo hieman tundrakasvustoa. Tuntuisi siltä, että tämä vasta alkanut kesä ei kaikkea tuota olisi ehtinyt aikaansaada.

Kuva 3
Kaikki asiantuntijat, joiden alustavia arvioita olen lukenut, ovat yksimielisisä siitä, että kyse ei ole maapallon ulkopuolisen voiman aiheuttamasta impaktikraaterista. Kaikki arvioivat myös, että sen syntyyn liittyy paikallinen maanalainen paineen nousu, joka on pullauttanut muutamien kymmenien metrien paksuisen pintakerroksen sen verran suurella voimalla ylöspäin, että mudasta, liejusta ja hiekasta koostuneet jäätyneet maakokkareet ovat lentäneet tai vierineet muutamia kymmeniä metrejä kraaterin reunan ulkopuolelle. Tuon "pullauksen" voima on varmasti ollut melko suuri. Vastaavan kuopan aikaansaamiseksi ihmisten tekniikalla tarvittasiin ehkä 50-100 metriä syvä reikä, jonne sijoitettaisiin kymmeniä tonneja TNT-räjähdettä. Mutta toisaalta vain lyhyen matkan siirtyneet jäiset maakokkareet eivät viittaa varsinaiseen räjähdykseen ainakaan lähellä pintaa.

Kuvaan 3 olen merkinnyt kraaterin paikan Jamalin niemimaalla. Kun tuon alueen kesäaikaan otettuja satelliittikuvia katsoo vähän suuremmalla resoluutiolla (kuva 4), näkyy tuhansia eri kokoisia mutta samankaltaisia pyöreitä järviä. Niiden voisi kuvitella olevan entisiä kraatereita, joiden reunat eroosio on tasoittanut satojen ja tuhansien vuosien aikana.

Kuva 4. Kraaterin syntypaikan tyyppillistä maastoa. Keltainen jana on 1 km:n pituinen.


Iltasanomat yhdisti kraaterin syntymisen muodikkaan populistisesti ilmastonmuutokseen. Katsotaanpa olisiko asiassa jotain perää. Kävin hakemassa CRU TS3.22 -aikasarjasta Jamalin niemimaan keskiosien kuukausikohtaiset keskilämpötilat vuodesta 1901 alkaen.

Alueen ilmastollinen vaihtelu on melko suurta sekä vuodenaikojen että vuosien välillä, kuten yleensäkin arktisilla alueilla. Talvi on kylmä ja pitkä alkaen lokakuussa, jolloin keskilämpötila putoaa jo alle -6 °C, ja kestäen kesäkuun alkuun asti. Kylmimmillään lämpötilat ovat tammi- ja helmikuussa, jolloin kuukauden keskilämpötila on -25 °C tuntumassa. Kevät alkaa kesäkuussa, mutta vasta heinäkuussa keskilämpötila nousee +10 °C tuntumaan. Elokuu on pari astetta heinäkuuta viileämpi, ja pakkasen puolelle lämpötila putoaa jo syyskuun loppupuolella. Vuoden keskilämpötila on noin -8 °C, mikä selittää tietysti mm. ikiroudan esiitymisen.

Kuva 5



Vuosikeskilämpötilalla mitattuna Jamalin ilmasto on hieman lämmennyt viimeisen reilun 100 vuoden aikana. Lämpenemistä on asteen verran. Mutta eniten ovat lämmenneet maalis- ja huhtikuut, joiden keskilämmöt siitä huolimatta ovat tällä vuosituhannella pysyneet tasolla -19 ja -11 °C, mitkä ovat vain asteen verran koko 113 vuoden keskiarvoja korkeampia. Kesäkuukaudet (kesäkuu - syyskuu) ovat lämmenneet puolen asteen verran. Noin vähäinen alueellinen lämpeneminen ei mielestäni voi selittää ainakaan pinnalta tapahtuvan ikiroudan sulamisen kautta niitä asioita, mitä kraaterin alla kymmenien metrien syvyydessä on ennen pullahdusta tapahtunut. Minulla on eräistä muista  mittauspaikoista tietoa, jonka mukaan ikiroudan lämpötila parinkymmenen metrin syvyydessä ei vaihtele edes puolta astetta vuodenaikojenkaan syklissä.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Jäähyväiset jääleinikille



Antero Järvisen ja Leena Järvisen vieraskirjoitus

Antero ja Leena Järvinen
Rauhoitettu jääleinikki Ranunculus glacialis on alpiininen laji, jolla on kukkakasvien korkeusennätys Skandeilla (Galdhøpigen, 2380 m). Meillä se elää vain Enontekiön suurtuntureilla alueella, jossa Skandit hipaisevat Suomi-neitoa. Laji vietti jääkauden Alppien itäosissa, josta se valloitti nopeasti Pohjoismaat jäämassojen jälleen sulettua. Jääleinikki selvisi kaikista jääkauden jälkeisistä lämpökausista, jopa kaikkein lämpimimmästä atlanttisesta kaudesta 8000-5000 vuotta sitten, jolloin mahtavat hongat humisivat Saanan ja Mallan rinteillä eikä Skandeilla ollut jäätiköitä. 

Mallan luonnonpuisto on maamme vanhin suojelualue. Se perustettiin jo 1916 harvinaisten tunturilajien suojaksi ja tieteellistä tutkimusta varten. Vuonna 1938 siitä tuli maamme ensimmäinen luonnonpuisto. Porojen laidunnus kiellettiin puiston alueella. Puistoa hallinnoivan Metsähallituksen kotisivuilla sanotaan muun muassa: ”Metsähallituksen luontopalveluille on uskottu vastuu lähes koko maamme luonnonsuojelualueista. Luonnonpuistot säilytetään luonnontilaisina vertailualoina tutkimusta varten, jotta luonnon omaa muutosta voitaisiin seurata.” Koko poronhoitoalueella (122 936 neliökilometriä eli 36 % Suomen pinta-alasta) pieni Mallan luonnonpuisto (30 neliökilometriä eli 0,01 % Suomen pinta-alasta) oli pitkään ainoa poroilta suojattu alue. Vastoin alkuperäistä tarkoitusta ja lain suojaa, tämä ainutlaatuinen luontoparatiisi on nyt tuhon partaalla ylilaidunnuksen vuoksi. Myös tutkimukselle on aiheutunut suurta haittaa.

Kuva 1: Luvaton porotokka Mallan luonnonpuistossa. Kuva Antero Järvinen 15.7.2014

Poro kesytettiin tunturipeurasta Norjassa Tromssan seudulla noin tuhat vuotta sitten. Poropaimennus alkoi Käsivarressa vasta noin 500 vuotta sitten. Ennen sitä saamelaiset pyydystivät villejä tunturipeuroja mm. kuoppa-ansoilla. Poromäärät olivat pitkään hyvin pieniä, korkeintaan muutamia kymmeniä eläimiä perhettä kohti ja vain joitakin satoja koko Käsivarressa. Poromäärät ja sen myötä ylilaidunnus ovat kasvaneet dramaattisesti Suomen, Norjan ja Ruotsin Lapissa vuodesta 1950. Käsivarren paliskunnan poromäärä on nykyisin yli 10000.


Kuva 2: Kääpiöitynyt jääleinikki. Kuvaaja Antero Järvinen, Iso-Malla 15.7.2014

Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arviointiraportissa (2008) porojen ylilaidunnusta pidetään tunturipaljakan suurimpana uhkana. Jääleinikki on säilynyt hengissä monista “lämpökausista” viimeisen 10000 vuoden aikana. Lajinkehityksessään sillä ei kuitenkaan ole ollut tarvetta sopeutua ja suojautua syödyksi tulemisen uhalta. Tuhansien porojen laiton laidunnus vuodesta 1990 lähtien romahdutti Mallan jääleinikkikannan ja sen hyvinvoinnin (kuva 3). Jääleinikit kärsivät huomattavasti siitä, että porot syövät ne toistuvasti.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Näkyykö ilmastonmuutos tuhotilastoissa?

Yhä useammin saat lukea mediasta tai muista lähteistä ilmaston äärevöitymisestä. Usein väitetään äärimmäisten sääilmiöiden lisääntyneen ja niiden aiheuttamien haittavaikutusten kasvaneen. Tällaisiin vaikutuksiin ovat vihjanneet tietysti ilmastopoliittista agendaa ajavat aktivistit mutta myös monet tietokonemallinnuksiin luottavat tutkijat. Ilmastopolitiikkaa tukevat toimitukset toimivat tietysti agendansa mukaisesti ja mielellään julkaisevat yksipuolisia juttuja vakuuttaakseen lukijansa samasta asiasta.

Toisaalta hallitustenvälinen ilmastopaneeli, IPCC, on tutkimuskoosteissaan paneutunut  asiaan aika huolellisesti. Vuonna 2012 se julkaisi sään ääri-ilmiöihin keskittyneen raporttinsa (SREX) ja luonnollisesti asiaa käsiteltiin myös tänä vuonna julkaistuissa viidennen arviointiraportin osissa (AR5). Lyhyesti sanottuna IPCC ei noiden raporttien perusteella löytänyt merkitseviä ja uskottavia trendejä sään äärevöitymisestä.

Asiakokonaisuutta sekoittaa vielä se, että jotkut taloudelliset toimijat ovat tulleet mukaan keskusteluun melko äänekkäästi. Varsinkin jälleenvakuutusyhtiöt ovat kertoneet luonnonkatastrofien aiheuttamien vahinkojen kasvusta. En sinänsä epäile noiden yhtiöiden antamia tietoja, vaikka niitä ehkä mielellään käytettäisiin vakuutuslajitelman kasvattamiseen, myynnin lisäämiseen ja ainakin luonnonvahinkojen korvaamiseksi tarkoitettujen vakuutusten katteiden kasvattamiseen. Mutta sään lisäksi ihmiskunnan oma toiminta (lisääntyminen, omaisuuden kasvu, muuttoliike, maankäytön muutokset jne.) vaikuttaa siihen, miten altistumme aika-ajoin hurjistuvalle säälle.

Hiljattain asiasta on ilmestynyt uusi tutkimus Climatic Change -tiedejulkaisussa. Hollantilaiset tutkijat Hans Visser, Arthur C. Petersen ja Willem Ligtvoet arvioivat "Säähän liittyvien tuhovaikutusten, haavoittuvuuden ja ilmastonmuutoksen välistä suhdetta". Heidän keskeinen yhteenvetonsa on seuraava:
Normalisoitujen tuhovaikutusindikaattorien trendin puuttuminen näyttää olevan yhtäpitävä äärimmästen sääilmiöiden puuttuvan trendin kanssa. Tämä päätelmä on enemmän laadullinen koskien kuolleiden ihmisten määrää. Siitä johtuu, että haavoittuvuus on myös pääosin vakaa aikana, josta analyysi on laadittu (1980 - 2010).

Sääilmiöiden aiheuttamat kuolemantapaukset normalisoituna analyysin ajalta Visser et al.  (2014) kuva 4

Liittyen kirjoituksen alun johdantoon tutkimustuloksen voi pelkistää yksinkertaisella suomenkielellä  seuraavasti:  Väitteet ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen näkymisestä tuhovaikutustilastoissa eivät pidä paikkaansa. Data ja muut todisteet eivät niitä tue.

Visser et al:n tutkimustulos ei ole yllättävä, sillä se on saman suuntainen edellisten vastaavien analyysien kanssa. Näitä ovat mm. Bouwer 2011, Neumayer ja Bartel 2011, Mohleji ja Pielke 2014 sekä tietysti IPCC raporttien (SREX ja AR5) johtopäätökset. Mielenkiintoista ja koko tutkimusalueen tuloksia vahvistavaa on se, että tässä tutkimuksessa käytettiin muihin em. tutkimuksiin verrattuna hieman toisenlaisia tutkimusmenetelmiä ja eri dataa.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Oliko kesäkuu ennätyskuuma?

Yleisradio uutisoi ilmastohistoriaa otsikolla "Kesäkuu oli maailman mittaushistorian kuumin". Juttu jatkuu seuraavasti:
Maailman keskimääräisistä lämpötiloista on pidetty kirjaa vuodesta 1880. Nyt rikkoutui vuoden 2010 kesäkuussa tehty ennätys.
Kuva 1
Viime kuukausi oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kuumin kesäkuu, selviää Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA:n maanantaina julkaisemasta raportista.

NOAA:n ilmastotilastoyksikön (NCDC) mukaan viime kesäkuun globaali keskilämpötila todella ylitti edellisen kesäkuun ennätyksen, joka oli vuodelta 2010, kuten viereinen kuva 1 osoittaa.  Tältä osin Ylen uutinen oli siis totta. Ylitys oli huimat 0,03 °C, mitä Yle ei katsonut tarpeelliseksi kertoa lukijoilleen.

Kuva 2
NCDC:n ilmastolliset aikasarjat eivät kuitenkaan ole ainoita maailmassa, joten katsotaanpa pikaisesti, mitä nuo muut sanovat kesäkuun lämmöistä. Aloitetaan kahdesta satelliittisarjasta, UAH:sta ja RSS:sta, joiden mittaamat globaalit kesäkuiden lämpötilat ovat kuvassa 2. Kummassakaan niissä tämän vuoden kesäkuu ei yllä mitalisijoille, vaikkakin se lämmin niidenkin mukaan oli. UAH-sarjassa kesäkuu 2014 sijoittuu viidenneksi lämpimimmäksi ja RSS-sarjassa neljänneksi. Noissa sarjoissa tämän vuoden kesäkuu jää kuitenkin kauas - yli 0,2 °C päähän - lämpimimmästä kesäkuusta, joka molemmissa koettiin vuonna 1998.

Satelliittiaikasarjat ovat hyvin tarkkoja, mutta ne mittaavat hieman eri asiaa verrattuna perinteisiin maan- ja merenpinnan lämpötilamittauksiin. Ne ovat kyllä kattavampia sekä vaaka- että pystysuunnassa ja tarkempiakin, mutta ne kuvastavat kuitenkin laajemman ilmakerroksen - noin 0-10 km:n  - painotettua keskiarvoa toisin kuin pintalämpötilamittaukset, jotka nimensä mukaisesti koettavat kuvata kahden metrin korkeudella havaittua lämpöä. Verrataanpa NCDC:n mittauksia siksi myös kahteen muuhun pintalämpötila-aikasarjaan, Nasan GISS:in ja HadCRUT4:än.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Muutamia realistinkin pysäyttäviä graafeja

Satuin blogistanissa törmäämään muutamiin pysäyttäviin graafeihin, joiden data tulee BP:n vuosittaisesta energiakatsauksesta. Tässäpä kuvia muutaman virkkeen kommenteilla varustettuna.

Aloitetaan virallisen politiikan mukaisesti ilmastonsuojelun kannalta hyvällä kuvalla 1, joka osoittaa tuuli- ja aurinkovoiman hurjaa kasvuvauhtia maailman sähkön tuotannossa. Tämähän on kuva, jota satuhassit ja orastynkkyset haluavat esitellä osoituksena ilmastopolitiikan mukaisen energiantuotannon osana. Hieno juttu, jos tuon tuotannon maksajilta ei kysytä. En nyt kuitenkaan pilaa iloa hintatiedoilla.
Kuva 1

Kuva vähän muuttuu, jos mukaan tuodaan vesivoima ja biopolttoaineet osana ns. uusiutuvia tuotantomuotoja (kuva 2). Kokonaisuudessanhan niiden osuus on viisinkertaistunut vuodesta 1965 alkaen, mutta vesivoima on ollut ylivoimaisesti suurin kasvaja.

Kuva 2
Vesivoiman ja muidenkin uusiutuvien tuotantomuotojen kasvusta huolimatta niiden osuus maailman sähköntuotannosta ei kuitenkaan ole kasvanut kuin hitusen, kuten kuvasta 3 näkyy.. Nimittäin sähkön kysyntäkin on kasvanut niin nopeasti, että uusiutuvien kasvu on juuri ja juuri riittänyt suhteellisen osuuden säilyttämiseen. Hyvä edes niin.

Kuva 3

torstai 17. heinäkuuta 2014

Sään aiheuttamat vahingot vähenemässä

Muutama päivä sitten Ilmatieteen laitos antoi tiedotteen otsikolla "WMO: Sääolosuhteiden aiheuttamat taloudelliset ja henkilövahingot ovat kasvussa". Seuraavassa muutamia otteita siitä:


Kuva 1
Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) ja belgialaisen Louvanin katolisen yliopiston onnettomuustutkimuskeskus (Center for Research on the Epidemiology of Disasters, CRED) ovat julkaisseet raportin sää-, ilmasto- sekä vesiolosuhteiden aiheuttamista taloudellisista ja henkilövahingoista eri puolilla maailmaa vuosien 1970 – 2012 aikana.
Vuosien 1970 – 2012 aikana kuivuus, äärilämpötilat, tulvat, trooppiset syklonit sekä näihin liittyvät epidemiat aiheuttivat raportin mukaan 8835 onnettomuutta, 1,94 miljoonaa kuolemaa ja 2,4 biljoonan dollarin taloudelliset vahingot.  Raportissa todetaan, että sääolosuhteisiin liittyvät onnettomuudet ovat kasvussa koko maailmassa. Kehittyneissä maissa taloudelliset vahingot ovat merkittävämpiä, kun taas henkilövahingot keskittyvät enemmän kehittyviin maihin.

Suurinta vahinkoa aiheuttivat myrskyt ja tulvat sekä kuivuus. Henkilövahinkoja aiheutui eniten vuoden 1983 kuivuudesta Etiopiassa sekä vuonna 1970 Bangladeshiin iskeneestä Bhola-syklonista. Molemmat ilmiöt vaativat 300 000 ihmisen hengen.  Suurimmat taloudelliset menetykset, noin 147 miljardia dollaria, aiheutuivat hurrikaani Katrinasta Yhdysvalloissa vuonna 2005.

Kuva 2
Euroopassa sääolosuhteisiin liittyvät onnettomuudet aiheuttivat lähes 150 000 kuolemaa ja noin 375 miljardin dollarin taloudelliset vahingot vuonna 1971 - 2012. Suurinta taloudellista vahinkoa aiheuttivat tulvat ja myrskyt. Ihmishenkien menetyksiä aiheuttivat eniten äärilämpötilat. Esimerkiksi vuonna 2003 Länsi-Euroopassa olleen helleaallon aikana menehtyi noin 72 000 henkeä ja vuonna 2010 Venäjällä olleen helleaallon aikana noin 56 000 henkeä.
Totuuden nimessä on kuitenkin katsottava kuvaa 2 (kuvat suurenevat niitä klikattaessa), josta käy selväksi, että sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat kuolemantapaukset tai ennenaikaiset kuolemat ovat dramaattisesti vähentyneet maailmanlaajuisesti viimeisen 100 vuoden aikana.
- Sääolosuhteiden aiheuttamat luonnonkatastrofit ovat lisääntymässä, sanoo WMO:n pääsihteeri Michel Jarraud. – Tulvien, kuivuuden, äärilämpötilojen sekä myrskyjen aiheuttamat vahingot koskettavat yhtälailla sekä teollistuneita että teollistuvia valtioita.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Hyvä ja tärkeä ilmastouutinen

Verkkojulkaisu Business Insider osaa kertoa, että Sir Richard Branson on lopettanut punaisen lihan syönnin. Poikkeuksellisesti en suomenna Sir Richardin ilmoitusta:
Meat consumption today contributes to global warming and environmental degradation.... It’s estimated that 14.5% of global man-made greenhouse gas emissions come from livestock – which is more than the contribution from all forms of transport. Beef production makes up 41% of those emissions.
Sir Richard, joka on yksi Yhdistyneen kuningaskunnan rikkaimmista miehistä, haluaa siis näyttää meille köyhemmille makkaransyöjille tärkeää esimerkkiä ilmastonmuutoksen torjunnassa.  Ainakin kuusi lentoyhtiötä omistava Branson haluaa siis pihvilihan ruokavaliostaan poistamalla tehdä oman osuutensa. Hieno juttu!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Lämpenevän Etelämantereen aiheuttaman sukupuuton ikoni ei vielä kuollutkaan

Jääpingviini tervehtii ystävällisesti suosikkibloginsa lukijaa
New York Times kirjoitti 11.4.2011 tiedepalstallaan jääpingviinien ongelmista ja vähenevästä määrästä Antarktikalla.

Jääpingviinien populaatio Antarktikalla on laskenut 50 prosentilla viime vuosina, ja kaikki jotka ovat katsoneet luontodokumentteja tietävät, että syynä on nopeasti sulava merijää, joka on rajoittanut niiden talvisten asuinalueiden kokoa. Mutta kaikki tuon tietävät saattavat olla väärässä. 

Uusi tutkimus, joka on julkaistu maanantaina verkkoversiona The Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa esittää, että pingviinien todellinen ongelma onkin raju pudotus niiden pääasiallisena ruokana olevan Antarktikan krillin esiintymisessä. Sama ongelma myös on jääalueita välttävillä myssypingviineillä.

Minä kirjoitin pingviineistä lähes kolme vuotta myöhemmin, kun Time-lehden verkkoversio julkaisi tyypillisen alarmistisen puutaheinää-jutun. Timen kuva-artikkelissa jääpingviinien kohtalosta kerrottiin seuraavaa:

Viimeisen 25 vuoden aikana jääpingviinien kanta on pudonnut 65% johtuen merijään vähenemisestä ja lisääntyneestä kilpailusta ruoan saannissa muiden pingviinilajien kanssa.
Minä tiesin jo tuota edellistä juttua kirjoittaessani, että Time-lehti oli perusteellisen väärässä, enkä nyt lähde toistamaan edellisen jutun asioita. Lyhyesti sanottakoon kuitenkin, että Etelämantereen ympärillä olevan merijään määrä on kasvanut ja alueen lämpötilat - niin merenpinnan kuin ilman - ovat hitusen laskeneet viime vuosikymmeninä. Mutta sitä en tiennyt, että New York Timeskin oli totaalisen väärässä.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kymmenen asiaa, joista et ole saanut tietoa valtamediasta

Las Vegasissa pidettiin 7.-9.7.2014 järjestyksessään yhdeksäs kansainvälinen ilmastonmuutoskonferenssi (ICCC9). Seurasin aika montaa tuon konferenssin luentoa suorana netin välityksellä, mistä syystä bloggaaminen on ollut vähäistä. Mutta ajankäyttö ei ollut turhaa, sillä viisaampien kuuntelusta saa tulevia kirjoituksia varten ideoita. ICCC9:n esitykset ovat muuten katsottavissa hyvälaatuisina tallenteina täältä. Suosittelen!

Konferenssin ohjelmassa oli myös viihdyttäviä osia. Yksi niistä oli lordi Christopher Moncktonin puhe kokouksen viimeisen päivän lounastilaisuudessa. Monckton käsitteli esityksessään useita asiakokonaisuuksia, mutta nostan kymmenen kuvankaappauksen avulla esiin otsikossa mainitun asian.

Seuraavissa kymmenessä kuvassa on esitetty tosiasioita, joista hyvin suurella todennäköisyydellä et ole kuullut tai lukenut Helsingin Sanomista, Ylen uutisista tai nettisivuilta, maakuntalehdistä etkä edes seuraamasi englanninkielisen valtamedian sivuilta.

Kuvassa 1 on esitetty IPCC:n vuonna 1990 ennustama globaali ilmaston 0,67 asteen lämpeneminen (punaisella) nykyhetkeen mennessä ja satelliittimittauksilla havaittu 0,37 asteen lämpeneminen (sinisellä). IPCC:n ennuste, jota meillä mm. Ilmatieteen laitos on julistanut lopullisena totuutena, on siis liioitellut lämpenemistä lähes kaksinkertaisesti.

Kuvasta 2 selviää, että globaali alemman ilmakehän keskilämpötila ei ole noussut lainkaan lähes 18 vuoteen. Tätä ilmiötähän kutsutaan ilmaston lämpenemisen pysähtymiseksi tai lämpenemispaussiksi puhujan näkökulmasta riippuen. Kun Yleisradio vahingossa uutisoi asiasta viime kesänä, asia johti melkoiseen loukkaantumiseen ja tiedon väärinkäyttösyytöksiin. Pääosiin nousivat ympäristöministeri Ville Niinistö (Vihr) ja Ilmatieteen laitoksen johtaja Trofim Lys Mikko Alestalo.

Onko joku lukenut merenpinnan nousun hidastumisesta tai jopa laskusta 2000-luvulla? No, mittaukset kertovat siitä, vaikkakin erilaisilla korjauksilla ja säädöillä mittausdataan nousuvauhtia on koetettu kasvattaa, kuten Moncktonin kolmas kuva näyttää. Kirjoitin asiasta jutun joulukuussa 2012 perustaen Yhdysvaltain NOAA-tutkimuslaitoksen tuoreehkoon tutkimukseen. Uusimman merenpintajuttuni Tanskan salmissa piileskelevästä katastrofaalisesta merenpinnan noususta voit lukea täältä. Ja merenpinnan noususta Suomen rannikoilla on asiaa täällä. Ovatko tuttuja asioita katsomistasi, kuulemistasi tai lukemistasi isojen mediatalojen jutuista?

Globaali merijään pinta-ala, joka vähän notkahti vuosina 2007-2012, on palautunut 1980- ja 1990-lukujen tasolle, kuten kuva 4 osoittaa. Olet takuuvarmasti lukenut jäättömästä Jäämerestä, jonka useiden ennusteiden mukaan piti toteutua jo vuosia sitten, mutta että jään pinta-ala onkin palautumassa  normaalille tasolle. Ehkä media ei ole vielä uskaltanut uutisoida asiaa, sillä ilmastotietämyksestä Nobelin palkinnon saaneen Al Goren palkintopuheen mukaan jäättömyyden pitäisi toteutua tulevan syyskuun aikana - siis 50 vuorokauden sisällä. Saas nähdä!

Kaikki tietävät viime vuosien etusivujen uutisista, että erilaiset äärisääilmiöt ovat lisääntyneet, vaikka edes IPCC ei sellaista ole viime raporteissaan havainnut. Nykyäänhän hurrikaanit ja muut hurjat ilmiöt, joita tiettävästi on aina ollut, ovat poikkeuksetta ilmastonmuutoksen tuotoksia. Kuvasta 5 kuitenkin ilmenee, että ainakin hurjimpien myrskyjen määrä on viimeisen 20 vuoden aikana ollut laskusuunnassa.

Jos lehdissä ei ole ollut juttuja hurjista myrskyistä ja niiden aiheuttamista tulvista, niin sitten ilmastonmuutos on päättänyt aiheuttaa kuivuutta. Siksi onkin kummallista, että tutkimusten mukaan kuivuuden piinaamien alueiden pinta-ala on ollut laskussa jo 30 vuotta, kuten kuva 6 osoittaa. Ehkä se on liian hyvä uutinen julkaistavaksi isoissa tiedotusvälineissä?

Olet varmasti kuullut tuulivoimateollisuuden ongelmista Suomessa. Nimittäin ihan kaikkialla kunnanisät eivät tykkää kaavoittaa tuulipuistoja asutuille alueille. Monasti turbiinien matalataajuista melua, maisemahaittaa ja maan
arvonalenemaa pelkäävät maanomistajatkin valittavat tuulivoimaloiden rakentamisen sallivista päätöksistä ja siten hidastavat lupaprosesseja. Mutta oletko lukenut, että hyvin usein siivekkäiden eläinten muuttoreiteillä sijaitsevat voimalat tappavat vuosittain miljoonittain rauhoitettuja muuttajia. Tuulivoimaloiden omistajilta muuten ei vaadita korvausta roottorinlavan tappamasta kotkasta, mutta vastaavasta teosta kiinni jäävä ajattelematon metsästäjä nostettaisiin tikunnokkaan kaikilla etusivuilla, ja lisäksi hän voi saada käräjäoikeudessa jopa viisinumeroisen laskun rikoksestaan. Mutta siis sarjamurhaajat pääsevät vastaavista jutuista seuraamuksitta.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mittausdata suosittaa täyskäännöstä käytännön ilmastopolitiikkaan




Kansainvälinen ilmastopolitiikka on saamassa huipennuksensa vuoden 2015 syksyllä, kun maailman maat kokoontuvat Pariisin ilmastokokoukseen. YK ja monet muutkin tahot ovat panneet koko arvovaltansa noiden neuvottelujen taakse. Niissä on tarkoitus sopia sitovasta maailmanlaajuisesta ilmastosopimuksesta, jonka tarkoituksena on panna ihmiskunnan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt kuriin, jotta ihmiskunnan aiheuttama katastrofaalinen ilmaston lämpeneminen (CAGW) voitaisiin ehkäistä. Näin asian siis selittävät kovaa ilmastopolitiikkaa puoltavat poliitikot, joita meilläkin on enemmistö kaikissa puolueissa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

IBUKI-satelliitin lähtö
Pariisin kokoukseen tähtäävät valmistavat neuvottelut ovat kuitenkin olleet vaikeuksissa, sillä sekä ns. kehittyvät taloudet (mm. Kiina ja Intia) ja kehitysmaat ovat vaatineet sopimukseen kehittyneiltä mailta sitovaa korvausta jo vuosikymmeniä jatkuneista hiilidioksidipäästöistä, jotka ovat em. mukaan jo aiheuttaneet suurta vahinkoa jälkimmäisille esimerkiksi äärevöityneenä säänä - siis myrskytuhoina, kuivuutena, tulvina jne. YK:n ilmastomuutoskokousten (UNFCCC) sihteeristö on tätä vaatimusta puoltanut, ja Cancunin ilmastokokouksessa vuonna 2010 sovittiin mm. Vihreästä ilmastorahastosta, johon kehittyneet maat maksavat vuosittain 100 miljardin dollarin panoksen, jolla rahoitetaan kehitysmaiden toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Sittemmin kehitysmaiden vaatimukset ovat kasvaneet, ja viimeisessä Varsovan ilmastokokouksessa 2013 UNFCCC:n pääsihteeri, Christiana Figueres, vaati jo 1000 miljardin vuosipanosta, joka sisältäisi myös nuo korvaukset kehitysmaiden ilmaston pilaamisesta.

Kuten jo mainitsinkin, neuvottelut ovat olleet hankalia, sillä kaikilla kehittyneillä mailla ei ole ollut halua noin vain maksaa pyydettyjä ja käsittämättömän isoja summia hamaan tulevaisuuteen asti. Edes Vihreään ilmastorahastoon ei ole kertynyt kuin murusia 100 miljardista/vuosi. Vain sellaiset maat, joiden poliittiseen kulttuuriin on kuulunut rahan lappaaminen etelään, ovat sinne jotain lahjoittaneet. Yllätyksettömästi Suomi on noiden maiden joukossa. Suomi on myös joutunut neuvotteluissa vaikeaan tilanteeseen, sillä eräiden ilmastomallinnusten ja hiilitaselaskelmien mukaan laajat metsä- ja suoalueemme olisivat hiilidioksidin nettopäästäjiä - siis CAGW:n kiihdyttäjiä. Tämän vuoksi Durbanin ilmastokokouksessa 2011 ympäristöministeri Ville Niinistö (Vihr) suostui myöntämään tilanteen, minkä seurauksena Suomelle tuli useiden kymmenien miljoonien eurojen velvoite hyvin hoidetun metsäluontomme vuoksi.

No, vaikeat neuvottelut johtuvat vaikeista ja monimutkaisista asioista, joissa on paljon ristiriitaisuuksia. Nimittäin kaikki tutkijat eivätkä kaikki poliitikotkaan usko tietokonemallinnuksiin, jotka niin kovin huonosti sopivat yhteen empiirisen mittausdatan kanssa. En nyt tässä kirjoituksessa puutu sellaisiin triviaaleihin ja suoraan mittausdatasta kumpuaviin yksityiskohtiin, kuin onko viime vuosikymmenien lämpeneminen ollut luonnollisen vaihtelun rajoissa (jolloin CAGW olisikin vain pientä kohinaa sen sisällä), onko ilmasto jossain päin maailmaa äärevöitynyt (jota edes IPCC ei ole uskottavasti havainnut), tai onko CO2 ilmakehässä hyödyllistä vai haitallista. Jos ilmastossa ei olisi tapahtunut mitään kummallista normaalin vaihtelun lisäksi, ei tietysti ilmastonmuutoskorvauksillekaan olisi perusteita. Keskitytään hetki siihen, mitä satelliitit ovat havainneet maapallon CO2-päästölähteistä.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Estääkö ilmastonmuutos koralliriuttojen pelastamisen?


Jos olet seurannut ajoittain kuumana käynyttä keskustelua koralliriuttojen tilasta, olet takuulla kuullut ilmastonmuutoksen olleen pääsyy riuttojen elämän havaittuun heikkenemiseen. Asiasta on ollut vahva konsensus varsinkin ympäristöpoliitikkojen keskuudessa. Sitä ovat ruokkineet tietysti erilaiset postmodernit ja ilmastomallinnuksiin perustuneet tutkimukset, jotka ovat mediajulkisuudellaan hukuttaneet alleen vakavammin tehdyt empiiriset tutkimuspaperit. Tämä tilanne saattaa olla muuttumassa. Nimittäin vastikään julkaistiin sekä ajallisesti, alueellisesti että menetelmällisesti kattavin tutkimus riuttojen muutoksista, ja sen koordinaattori pitää ilmastonmuutosuhkaa merkittävänä esteenä koralliriuttojen pelastamiselle. No katsotaanpa tarkemmin, mistä on kyse.

Raportti Karibian alueen koralliriuttojen tilasta ja trendeistä kattaa yli 35 000 tutkimusta ajalta 1970 - 2012. Alueellisesti se on kartoitus koko Karibianmeren alueelta. Itse loppuraportin kirjoittamiseen on osallistunut 90 tutkijaa. Tutkimuskoosteen on rahoittanut Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN).

Raportti antaa melko synkän kuvan koralliriuttojen taantumisesta viimeisen reilun 40 vuoden aikana. Äärimmilleen tiivistetysti sanottuna se varoittaa vielä elävien Karibian koralliriuttojenkin elämän loppumisesta muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana, ellei alueen ylikalastusta ja likaantumista saada loppumaan. Merkittävimmiksi syiksi riuttojen kuolemille raportti toteaa kalakantojen ja merisiilien määrän vähenemisen juuri kestämättömän kalastuksen ja heikon jätevesien puhdistuksen seurauksena. Riutta-alueiden elinvoimaa on siis rajusti ja monella tavalla ylikuormitettu pitkään. On tietysti aika selvää, mikä taho on tähän syyllinen. Alueen raju väestönkasvu ja ehkä sitäkin suhteellisesti rajummin kasvanut turismi yhdessä heikon sääntelyn (mm. puutteelliset kalastusrajoitukset ja jäteveden puhdistus) kanssa on mahdollistanut kehityksen, joka on jättänyt vain alle kymmenesosan tutkituista riutta-alueista elinvoimaisiksi.

Riutat siis eivät enää toimi, kun niiden suojana ja rakennusmateriaalin tuottajina toimivia papukaijakaloja ja merisiilejä ei ole. Ne tavallaan tukehtuvat levään. Mutta raportti antaa myös toivoa. Nimittäin alueen valtioiden on mahdollista lopettaa niin ylikalastus, puhdistamattomien jätevesien juoksuttaminen kuin muukin riuttoja kuluttava ihmisten toiminta. Niihin asioihin voidaan puuttua melko nopeastikin ja tehokkaasti rajoituksilla ja niiden noudattamisen valvonnalla.

Kun tämä on ilmastoasioita käsittelevä blogi, katsotaan vielä, mitä tutkijoilla on sanottavanaan ilmastonmuutoksesta ja korallien selviämisestä:

"Ilmastonmuutosta on pitkään pidetty pääsyyllisenä korallikantojen rappioon. Vaikka se muodostaakin vakavan uhan muuttamalla meret happamemmiksi ja aiheuttamalla [korallien] vaalenemista, raportti osoittaa, että papukaijakalojen ja merisiilien - alueen kahden merkittävimmän kasvinsyöjäryhmän - häviäminen on tosiasiassa ollut päätekijä korallien taantumiseen."

torstai 3. heinäkuuta 2014

Ilmaston lämpeneminen lisää merijään määrää


Antarktikan merijään anomalian uusi ennätys 29.6.2014
Nyt se on selvitetty. Kiitos selvittämisestä kuuluu yhdysvaltalaiselle lehtimiehelle, Harold Amblerille, joka on julkaissut blogissaan "Säästä puhuen" kattavan selityksen Etelämantereen merijään tähän asti hämmästellylle kasvulle, vaikka ilmasto lämpenee koko ajan katastrofaalisesti kiihtyvän ihmisperäisen kasvihuoneilmiön (CAGW) seurauksena. Ambler kunnollisena journalistina ihmetteli sitä, miksi Antarktikan merijään trendi on ollut kasvava, ja sen laajuus tekee jatkuvasti ennätyksiä, vaikka ilmastomallit ovat ennustaneet kutistuvaa jääpeitettä. No tietysti ns. maalaisjärkikin sanoo, että lämpenevässä ilmastossa jään määrä vähenee, ja katastrofaalisesti lämpenevässä ilmastossa se vähenee katastrofaalisesti.

Ambler haki Illinoin yliopiston Cryosphere Today -sivustolta tuoreimman Etelämeren jäägrafiikan ja huomasi sen tehneen laajuudessa mittaushistorian ennätyksen ajankohtaan nähden. Koskaan ennen sitten satelliittimittausten alkamisen vuonna 1979 ei jääpeitteen laajuuden poikkeama keskimääräiseen nähden ole ylittänyt kahta miljoonaa neliökilometriä. Hain vastaavan kuvan tämän päivän osalta (kuva 1). Ambler päätti kysyä tieteellistä selitystä ilmiölle muutamilta alan huippuosaajilta, ja onneksi Yhdysvaltain Lumi- ja jäätietokeskuksen johtaja, Mark Serreze vastasi sähköpostilla. Hänen selityksensä ole yrittänyt kääntää niin tarkasti kuin mahdollista seuraavaan:
Professori Mark Serreze

Ensisijainen syy tähän on Etelämeren virtauksen luonne. Korkeilla eteläisillä leveyspiireillä lämmennyt vesi kulkeutuu kohti päiväntasaajaa, ja sen korvaa alhaalta nouseva kylmempi vesi, mikä ehkäisee jään vähenemistä. Tästä luonnollisesta merellisestä termostaatista johtuen nähdään  vaikutuksia luonnollisessa ilmaston vaihtelussa, ja [nousu] näyttää parhaiten selittävän muutoksia ilmakehän kiertokulussa, vaikka useat muut tekijät ovat myös todennäköisesti mukana.

Ambler ei ymmärtänyt selityksessä paria yksityiskohtaa. Mitä tarkoitettiin "korkeilla eteläisillä leveyspiireillä", ja mitä tarkoitetaan "jään vähenemisellä"? Jään määrän väheneminenhän ei ole hidastunut - jään määrä on dramaattisesti kasvanut etelässä. Niinpä hän soitti Serrezelle ja sai seuraavan vastauksen puhelimitse:

Puhumme nyt vedestä joka on 60 leveysasteen [E] kohdalla ja sitä etelämpänä, ja perusasia on se, että Etelämannerta ympäröi melko vahva ja jotakuinkin vakaa länsituulten vyöhyke, jota kutsutaan Raivoavaksi nelikymppiseksi, mutta sitten on tämä koriolisvoima, joka haluaa kääntää asiat vasemmalle. Se, mitä tapahtuu, on se, että vedet korkeilla leveysasteilla, siis mitä tapahtuu, on se, että lämmittäessämme tuota vettä luomme Ekmanin poikkeaman, mikä kuljettaa pinnalla vettä korkeilta eteläisiltä leveysasteilta kohti päiväntasaajaa.
Mitä tapahtuu on se, että täytyy olla jatkuvuutta, jonka on tapahduttava niin, että mitä tapahtuu on, että siellä on kylmän veden kumpuamisalueita. Siellä on koko kiertosilmukka, missä vesi painuu alemmilla eteläisillä leveyspiireillä, ja sitten on paluuvirtaus, joka tuo saman määrän massaa korkeammille leveysasteille.

Periaatteessa mitä tapahtuu on se, että Arktikalla voit lämmittää pintavettä, ja se ei kulkeudu pois. Se pysyy siellä, ja se auttaa sulattamaan jäätä, mutta Etelämantereella [lämmin] vesi kulkeutuu pois.

Ambler tunnusti puhelussa, ettei hän vieläkään ymmärtänyt, mikä lämmittää merivettä korkeilla eteläisillä leveyspiireillä. "Olisiko se yksinkertaisesti vain ilmaston lämpeneminen", Ambler kysyi.

"Juuri se", vastasi Serreze.

"Monellako asteella vesi lämpenee, ennen kuin se kulkeutuu kohti päiväntasaajaa", kysyi Ambler.

"Minulla ei ole tuota lukua", Serreze vastasi, mutta otaksui ilmastomallintaja ja merijääspesialisti Marika Hollandin tietävän vastauksen. No, ilmastomallintaja Marika ei koskaan vastannut Amblerin useisiin kyselyihin.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Metsätuhojen ja ilmastonmuutoksen yhteydestä

Professori Jarkko Hantula
Metsäntutkimuslaitoksen metsäpatologian professori Jarkko Hantulalla on mielenkiintoinen bloggaus US:n Puheenvuoro-palstalla. Otsikolla "Palaavatko 1980-luvun metsätuhot?" Hantula kertaa lyhyesti nykytietämyksen 1980-luvun metsätuhoista: 
Tämän vuoden suvi on ollut kylmä ja sateinen. Mikäli kesän luonne säilyy samanlaisena syksyyn saakka, saatamme kokea déjá-vu -ilmiön 1980-luvulle, jolloin ympäristökysymykset nousivat Suomessa eturivin uutisiksi ja mm. pitkään valmisteltu ympäristöministeriö perustettiin lähes maailmanlopun tunnelmissa.

Mutta ensin kerron nuoremmille lukijoilleni hiukan historiaa. Keski-Euroopassa oli 1970-luvun lopulla ankara kesäinen pakkasjakso, jonka seurauksena jo valmiiksi ilmansaasteiden rasittamat kuuset paleltuivat laajoilla alueilla. Tästä monet saastetutkijat, media, poliitikot ja lopulta myös tavallinen kansa tekivät sen johtopäätöksen, että laajat metsäkuolemat olivat ihmisen toiminnan eli ilmansaasteiden seurausta. Havainto vauhditti merkittävästi silloista vihreän aatteen läpimurtoa Euroopassa.

Kun Suomessa sitten 1980-luvun aikana oli useita koleita kesiä ja suomalaiset männyt alkoivat ruskettua vuosi vuodelta pahemmin, tarttui media aiheeseen ja sai puolelleen muutamia tutkijoita kuten Erkki Lähteen ja Satu Huttusen. Nämä antoivat professorinstatuksellaan uskottavuutta väitteille saasteiden aikaansaamista tuhoista ja maailmanlopun ennusteista suomalaisille metsille.
Ristiriita Suomen ja etenkin Lapin alhaisten saastepitoisuuksien ja metsäkuolemien välillä selitettiin pois Suomen karulla ilmastolla, jonka seurauksena maamme mäntyjen sanottiin olevan äärimmäisen herkkiä ilmansaasteille. Tähän kuvaan sopi erinomaisesti pahimpien tuhojen löytyminen pohjoisesta Sallan Rikkilehdosta, venäläisen teollisuuskaupunki Montsegorskin läheltä.
Versosurmaista taimikkoa. Kuva Timo Kurkela 
Toki Suomessa oli tutkijoita, kuten Timo Kurkela, jotka ymmärsivät että ilmiön taustalla olivat poikkeuksellisen sateiset kesät ja niiden villitsemä surmakkasieni. Media ei kuitenkaan halunnut kuunnella heidän tylsää selitystään 1980-luvun mäntytuhojen taustalla, vaan piti viimeiseen asti kiinni saasteteoriasta.

Niinpä 1980-luvun ruskeiden mäntyjen aiheuttajaksi hyväksyttiin vasta kymmenien miljoonien markkojen tutkimushankkeen tulosten pohjalta surmakan aiheuttama versosurma (silloin myös versosyöpänä tunnettu); ratkaisevia todisteita tästä esittelivät rovaniemeläinen Risto Jalkanen ja hänen oppilaansa Juha Kaitera. Sekä tietenkin itse mäntymetsät, jotka hankkeen valmistuessa olivat jo karistaneet ikävän sienen niskoiltaan ja kasvoivat taas yhtä vihreinä kuten aina ennenkin.