Oliko vuosi 2015 Suomen mittaushistorian lämpimin?

Ilmatieteen laitos kertoi ennakkotietoja tämän vuoden säätilastoista. Analyysit varmaan hieman tarkentuvat, kun tarvittavat tarkistukset ja vuoden viimeisten päivien tiedot otetaan huomioon, joten lopulliset tiedot kuulemme vasta ensi vuonna. Mutta uskaltaisin väittää, että olennaisia muutoksia ennakkotietoihin ei tule. Katsotaan muutamien keskilämpötilaa koskevien yksityiskohtien avulla, miltä Suomen säävuosi 2015 näytti. Kursiivilla merkityt tekstit ovat Ilmatieteen laitoksen, ja normaalitekstillä olevat ovat minun tekstiäni.

Kulunut vuosi oli alustavien tietojen mukaan Suomen mittaushistorian lämpimin. Viiden lämpimimmän vuoden joukossa ovat myös vuodet 1938, 2014, 1989 ja 2011.

Ilmatieteen laitoksen tiedotteen kuva

Näin voi olla, joskin tämän vuoden keskilämpötilan ero vuoden 1938 lämpötilaan lienee vain sadasosa-asteita.  Siinä ja siinä tuon lähes 80 vuoden takaisen ennätyksen lyöminen siis on, mutta katsotaan vastaus otsikon kysymykseen ensi vuoden puolella lopullisten tilastojen ja mittausten virhemarginaalien valossa. Olen laitoksen kanssa samaa mieltä noista muista vuosista.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi 2015 oli ennätyksellisen lämmin suurimmassa osassa maata. Maakunnista vain Lapissa vuosi ei aivan yltänyt ykkössijalle, vaan on jaetulla toisella sijalla. Vuoden 2015 keskilämpötila 4,2 astetta on noin 1,9 astetta pitkän ajan keskiarvoa eli jaksoa 1981–2010 lämpimämpi.

Minun laskujeni mukaan vuoden 1938 keskilämpötila – niin ikään 4,2 astetta – on noin 1,9 astetta jakson 1981-2010 keskiarvoa korkeampi.

Koko maan tasolla tarkasteltuna ainoastaan kesä- ja heinäkuu olivat keskimääräistä kylmempiä. Suhteessa lämpimintä oli helmi-maaliskuussa ja marras-joulukuussa, jolloin koko maan keskilämpötila oli 4–6 astetta tavanomaista korkeampi.

Keskilämpötilaltaan tavanomaisia kuukausia – siis sellaisia, joiden keskilämpötila poikkeaa keskiarvosta vain vähän, ja joita vuosikymmenessä esiintyy useita (>3) – olivat tammikuu, toukokuu, kesäkuu, elokuu ja lokakuu. Sellaisia harvemmin kuin kerran 10-30 vuodessa mitattavia keskilämpötiloja oli helmi-, maalis- ja syyskuussa. Nekään eivät siis ole aivan poikkeuksellisia, mutta eivät kuitenkaan tavanomaisia. Nyt ne olivat kaikki selvästi keskimääräisiä lämpimämpiä kiitos pitkään vallinneiden lounaisvirtausten. Marras- ja joulukuu kuuluivat tilastoissa kategoriaan kerran vuosikymmenessä ja nekin siis keskivertoa lämpimämpiä. 

Kun vuoden viisi kuukautta osuu selvästi keskimääräistä lämpimämpään kategoriaan, eikä hieman tavanomaista viileämmän alkukesän lämpö olennaisesti poikkea normaalista, nousee koko vuoden keskilämpö korkeaksi. Ilmatieteen laitoksen mustasta kuvaajasta näkyy hyvin, miten nimenomaan lopputalven lämpö nosti juoksevan keskiarvon korkealle tasolle, jolla se sitten pysyikin koko vuoden.

Olen välillä kritisoinut Ilmatieteen laitoksen tiedotteita panikoinnista tai liioittelusta. Nyt en löydä oikeastaan muuta kritisoitavaa kuin sen, että tulosten virhemarginaalit voisi tuoda esiin. Palaan tuohon yksityiskohtaan ensi vuonna säätilastojen valmistuttua. 

Lämmintä vuotta 2016 kaikille lukijoille toivottaa Mikko Ilmastorealismista!

Klimatologiaa vai klimastrologiaa?

Kirjoittaja Kannelmäen seurakunnan luontokerhon emeritusjohtaja Antero Järvinen

Klimatologia, ilmastotiede, on tiedettä. Astrologia, taivaankappaleista ennustaminen, on näennäistiedettä, humpuukia. Klimastrologia on kreationismin eli luomisuskon kaltainen sekasikiö, jossa tieteellä yritetään pönkittää uskomusten epäloogisia väittämiä. Kreationistien mielestä maapallo on noin 6000 vuotta vanha, klimastrologien mielestä hivenkaasu hiilidioksidi (CO₂) säätelee maapallon ilmastoa. Jälkimmäinen ajatuskulku muistuttaa biodynaamista viljelyä ja homeopatiaa. Monoteistisista uskonnoista kuten kristinuskosta ja kreationismista poiketen klimastrologia on polyteistinen. Sen ankara pääjumala on nimeltään Hiilidioksidi, jonka apupoikana häärii häntäkin ankarampi Ilmastomalli.

Kesäkuussa 2015 paavi otti rohkeasti kantaa ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta pitkällä Laudato Si’- eli Ole ylistetty -kiertokirjeellään (”Encyclical Letter Laudato Si’ of the Holy Father Francis on Care for Our Common Home”). Pariisin erittäin hyvin onnistuneen ilmastokokouksen jälkeen, jossa saatiin parin viikon ponnistelujen jälkeen sovittua seuraavan kokouksen pitopaikasta, piispa Sánchez Sorondo, Vatikaanin tiede(!)akatemian johtaja, julkisti bullan eli paavillisen asiakirjan. Sorondo näyttää olevan kiihkeämpi uuden taikauskon, klimastrologian, kuin kristinuskon kannattaja.

Uskonnoissa saattaa olla jotakin perää, mutta taikauskot ovat todistettavasti falskeja. Bullassa Sorondo sanoo, että paavin ‘opetus’ ilmastonmuutoksesta on pyhä ja koskematon, koska se on samalla tavalla kirkon opetusten mukainen kuin aikaisempien paavien opetukset esimerkiksi abortin syntisyydestä. Kirjeellä ja bullalla paavi ja hänen ’tieteellinen’ neuvonantajansa ovat varmasti saavuttaneet jotakin ainutlaatuista ja pysyvää inhimillisen ajattelun/ajattelemattomuuden historiassa, koska tiedeyliopistoni äänenkannattajakin, Yliopisto-lehti, ylisti paavin ulostuloa. Ilmeisesti samat edistykselliset tahot, jotka hämmästyttävää kyllä tuppaavat olemaan loppujen lopuksi taantumuksellisia, tukevat myös paavin ajatuksia abortista, avioerosta, naispappeudesta, samaa sukupuolta olevien henkilöiden liitosta ja eutanasiasta?

Paavi, piispat ja muut ilmastopelottelijat unohtavat luonnon
 suuren luonnollisen vaihtelun, johon hiilidioksidilla ei ole
mitään osuutta. Kuvassa Oulun Limingantulli sekä
 Etu- ja Taka-Lyötty 30. tammikuuta 1937.

Katolisen kirkon päämiehen lailla evankelis-luterilaisen kirkkomme päämiehet arkkipiispaa myöten ovat hekin hairahtuneet klimastrologia-harhaoppiin ja antaneet ilmastosta kirkon toimialaan kuulumattomia lausuntoja. Esimerkiksi Espoon piispa vetää kirkon ja (ilmasto)uskovaisten tiedeihmisten iltapäiväkerhoa. Kerholaiset levittävät ilmastosanaa mm. Sana-lehdessä  ja sotkevat ilmastonmuutoksen ilmansaasteisiin. Toimintaa ilmeisesti tuetaan kirkollisverovaroin. Ei kuitenkaan enää minun rahoillani. Roomalaiskatolisen filosofin Montaignen viisaudet olisivat ehkä voineet avata kirkonmiesten silmät: “Mitä vähemmän jostakin asiasta tiedetään, sitä kiihkeämmin siihen uskotaan.”

Klimastrologisella hurmoksella on yhteisiä piirteitä wanhojen uskontojen kanssa (mm. katastrofiin perustuva maailmankatsomus). Entisiin aatteisiinsa pettyneet ’älymystöpiirit’ ovat löytäneet siitä turvallisen kodin, uuden fundamentalistisen ismin, jonka puolesta taistella. Primitiivisissä yhteisöissä esimerkiksi sään ääri-ilmiöt selitetään jumalan tai jumalten rangaistukseksi ihmisten tekemistä synneistä (erityisesti Vanha testamentti). Nykypäivän postmodernissa yhteiskunnassa sään ääri-ilmiöt johtuvat klimastrologien mukaan länsimaiden piittaamattomasta teollistumisesta, jonka palkkana on tuhoisa ilmastonmuutos. He muistelevat kaiholla vanhaa hyvää esiteollista aikaa, jolloin ihmispopulaatiossa keski-ikä oli 30 vuotta.

 Tosi kristillistä: Paavi tuomitsee vähäosaiset ikuiseen köyhyyteen

Ian Plimerin kirjan kansikuva, jossa paavi
ottaa hämmentyneenä vastaan
’sirppi ja vasara’ - krusifiksin
Bolivian presidentiltä Evo Moralesilta. 

Australialainen geologian professori Ian Plimer käy tuoreessa (2015) kirjassaan ”Heaven + Hell. The Pope condemns the poor to eternal poverty” (Taivas + Helvetti. Paavi tuomitsee köyhät ikuiseen köyhyyteen) yksityiskohtaisesti läpi Laudato Si’-kirjeen sisällön sen ilmastonmuutosväitteiden osalta. Plimer tunnetaan mm. siitä, että vuonna 1994 hän osoitti vakuuttavasti kreationismin taikauskoksi ja tieteen vastaiseksi (kirja ”Telling Lies for God: Reason vs Creationism”, Valehtele Jumalan puolesta: Järki vastaan kreationismi). Plimerin käsittelyssä ilmastonmuutoshysteriaan perustuva klimastrologia osoittautuu kreationismin kaltaiseksi tieteen kaapuun puetuksi humpuukiksi, jollaista ei olisi enää uskonut syntyvän 2100-luvulla, sillä klimastrologian (ja kreationismin) kumoaa jo perehtyminen geologiaan.

Klimastrologian mukaan ihminen on saastuttamassa ilmakehän hiilidioksidilla. Ilman tuota hajutonta, mautonta, näkymätöntä ja myrkytöntä kasvien herkkua elämä ei olisi maapallolla mahdollista. Hiilidioksidia kirjaimellisesti mustamaalataan kutsumalla sitä ’hiileksi’ ja luokittelemalla tämä elintärkeä kaasu saasteeksi. Jos emme tee nopeasti parannusta ja laita kaikkia resurssejamme lohikäärmeen lyömiseksi, klimastrologien väittämän mukaan pallomme kärventyy elinkelvottomaksi kahden asteen lämpenemisrajan saavuttamisen jälkeen sadan vuoden kuluttua tai ehkä joskus myöhemmin. ”Joskus myöhemmin” pitää tietysti paikkansa. Viimeisen 5000 vuoden aikana maailmanlopun ennustuksia on laadittu sadoittain, aikaisemmin pääasiassa vanhauskovaisten, nykyisin ’ympäristöaktivistien’ toimesta. En löytänyt Googlesta, mikä on ollut ennusteiden onnistumisprosentti. 

Paavi teki vuonna 2015 saman virheen kuin 400 vuotta aikaisemmin asettamalla Maan aurinkokuntamme keskipisteeksi Auringon sijasta. Aurinko on ilmastonmuutosten veturi eivätkä ihmisen tuottamat hiilidioksidipäästöt. Paavin tärkeimpiä perusteita ilmastopelottelulleen on ns. konsensus: Sen mukaan valtaosa tiedeihmisistä olisi sitä mieltä, että ihmisperäinen ilmastonmuutos on totta ja vieläpä vaarallista. Presidentti Obaman, paavin konsensuskaverin, mielestä ilmastonmuutos on peräti suurin ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaava vaara, jonka rinnalla sodatkin kalpenevat. Paavin ja hänen neuvonantajiensa olisi ollut hyvä perehtyä tieteen historiaan. Esimerkiksi 1000-luvulla elänyt irakilainen oppinut Abū ‘Alī al-Haṣan ibn al-Haṣan ibn al-Haitham tai latinalaisittain Alhazen kirjoitti tieteellisestä metodista ja sanoi, että totuuden etsijä ei perusta näkemyksiään konsensukseen. Konsensus ja ’settled science’ jarruttavat tieteen kehitystä. Kenraali George S. Patton kiteytti tämän tosiasian: ”Jos kaikki ajattelevat samoin, silloin joku ei ajattele.” Oikea tiede on pikemminkin anarkiaa kuin konsensusta. Toisin kuin Alhazenin aikana, nykyajan konsensustieteen johtotähtenä ei ole uteliaisuus vaan seuraavan tutkimusrahoituksen saaminen.

Ilmastorealismin vuosi 2015

Ilmastorealismia-blogin vuosi 2015 on ollut monivivahteinen. Siitä voimme kiittää mediaa, poliittisia vaikuttajia, energiateollisuutemme mätiä omenia, Pariisin ilmastokokousta ja tietysti luontoa itseään. Kirjoittamiseen innoittaneita aiheita on ollut yllinkyllin, ja olen koettanut niitä monipuolisesti käyttää, jotta lukijat eivät tällaiseen yhden aihepiirin ympärillä pyöriskelyyn heti kyllästyisi.

Blogissa on tänä vuonna ollut 106 kirjoitusta tämä mukaan lukien. Yksi vielä ilmestyy ennen vuoden vaihdetta. Siitä annan pienen puffauksen kirjoituksen lopussa. Nyt menen vuosikatsaukseen. Olen valinnut jokaiselta kuukaudelta yhden kirjoituksen. Ne eivät edusta ko. kuukauden teemaa, mutta ne heijastavat kuitenkin melko kattavasti niitä aiheita, joita suomalaisessa yhteiskunnassa on kuluneen vuoden aikana ilmastoon liittyen käsitelty.

Tammikuu

Vehnän satoennuste 2015/16 joulukuun alussa

Ilmaston lämpeneminen leikkaa maailman vehnäsatoa, kertoi Maaseudun tulevaisuus nettisivuillaan 12.1.2015. Lehti viittasi Nature Climate Change -lehdessä joulukuussa julkaistuun artikkeliin, jonka mukaan:

Jos ilmaston lämpenemiseen ei pystytä sopeutumaan ajoissa, maailman vehnäntuotanto alenee keskimäärin kuusi prosenttia jokaista nousevaa lämpöastetta kohti.

Minä hain maailman ruokajärjestön, FAO:n, sivuilta tuotantotilastot, jotka todistavat aivan toisenlaisesta todellisuudesta. Alustavat tiedot tämän vuoden vehnäsadosta kertovat likimain yhtä hyvästä sadosta kuin vuonna 2014, joka oli kaikkien aikojen ennätysvuosi. Kun lämpötilan pintamittausaikasarjat väittävät tästä vuodesta tulevan kaikkien aikojen lämpimin, ehkä vehnäsadon olisi pitänyt romahtaa? FAO:n mukaan näin ei käy. Sadot ovat vain parantuneet, kuten tuosta tammikuun jutusta voit lukea täältä. Olen nuo kuukauden jutut merkannut hyperlinkeiksi.

Helmikuu

Esi-isämmekö syyllisiä ilmastonmuutokseen?

Helmikuun bloggaus julkaistiin tosiasiassa jo tammikuun viimeisenä päivänä, mutta se hallitsi lukkutilastoja niin vahvasti helmikuussa ja oikeastaan läpi vuoden. Tuo bloggaus oli Helsingin yliopiston professori Antero Järvisen synkähkö sinfoninen vieraskirjoitus, joka alkoi seuraavasti:

 ”Ja yössä mielesi jos kauhistuu, niin pensaskin se karhuks muodostuu.” Nämä Shakespearen sanat Kesäyön unelmasta luonnehtivat hyvin tavallisten ihmisten ajatuksia ilmaston lämpenemisestä eli ilmastonmuutoksesta, perusteettomasta pelottelusta maailmanlopulla. Kuinka te saatoitte, tiedeihmiset, media, ympäristöjärjestöt, poliitikot, kaikki! Pitämällä keinotekoisesti hengissä yliampuviin tietokonemalleihin perustuvaa tulevaisuudenkuvaa te rapautitte kansalaisten luottamusta kriittiseen, itseään korjaavaan ja vapaaseen tieteeseen, joka oli ollut sivistyksemme kulmakivi viimeiset 500 vuotta. Parissa vuosikymmenessä ilmastouskontonne hukkasi ison osan renessanssin perintöä.

Tämä kirjoitus kuuluu ns. "pakko lukea"-sarjaan.

Maaliskuu

Professori Satu Viljainen

Raikkaan poikkeuksen vallitsevan energiapolitiikkamme aiheisiin saat Lappeenrannan teknisen yliopiston kahden tutkijan, professoreiden Satu Viljaisen ja Kalevi Kyläheikon, julkaisussa "Tukimekanismeja ja tavoitekonflikteja Euroopan nykyisillä sähkömarkkinoilla".

Ainutkaan iso mediatalo ei ole noteerannut julkaisua - luultavasti poliittisista syistä. Toimitukset ovat toivottoman punavihreitä. Mutta Ilmastorealismia uskaltaa julkaista erilaisia näkemyksiä varsinkin silloin, kun noiden näkemysten tukena on reaalimaailmasta kotoisin olevia laskelmia.

Maaliskuun bloggaus, "Synkkä raportti modernista energiapolitiikasta", kannattaa lukea, vaikka olisit vielä tuulivoiman kannattaja. Asenteet kansan keskuudessa ovat rajusta propagandasta huolimatta muuttumassa, minkä panin tietysti mielihyvin merkille.

Huhtikuu

Huhtikuussa, kuten muutamina muinakin kuukausina 2015, käsiteltin ilmaston lämpenemistä tarkimpien satelliittimittausten avustuksella. Niin sanottu lämpenemistauko, joka voi olla myös viime vuosikymmenten lämpenemisen pitkäaikaisempi pysähdyskin, piteni useilla kuukausilla kuluneen vuoden aikana. Huhtikuun bloggauksessa esitin viereisen graafin, joka

1. Varmasti esitti todenmukaisesti mittausten todellisuutta, ja
2. asetti muutoksen suuruuden ihmisten todellisuuden tasolle.

Minä en tuosta kuvasta löydä mitään panikoimisen aihetta, vaikka silloiset ulkoministeri Tuomioja ja ympäristöministeri Grahn-Laasonen ovat todistaneet ilmastonmuutoksen olevan vakavin ihmiskuntaa kohtaava haaste. Pidän helpottavana, että em. käsitysten esittäjistä sentään toinen on ilmeisesti pysyvästi entinen ministeri ;-)

Toukokuu

Mitattujen lämpötilojen jälkikäteinen viilentäminen on nousemassa ongelmaksi pintamittausdatan ja niitä ylläpitävien laitosten uskottavuuden suhteen. Siitä kerrottiin toukokuun tarinassa. 

Mm. Sodankylän menneitä lämpötiloja on viime vuosina säädetty keskimäärin 0,25°C alaspäin ilman minun järkeeni käypää syytä. Muualla maailmassa - Islannissa, Australiassa, Yhdysvalloissa ja kuka tietää, miten paljon kehitysmaissa - säädöt tai justeeraukset ovat olleet suurempiakin, jolloin ne voivat vaikuttaa lukemiin globaalistikin.

Jos jotain motiivia tuollaisille muutoksille pitäisi pohtia, ensimmäiseksi tulee tietysti mieleen viime vuosisadan lämpenemissignaalin vahvistaminen tai suurentaminen. Ehkä raakamittausten mukainen lämpeneminen on ollut liian hidasta, sillä ilmastomallinnusten mukaan vauhdin olisi pitänyt olla kovempaa? Ilmastonmuutoksessa on kyse isoista rahoista, joista merkittävät osuudet tulevat myös alan tutkimuslaitoksille. Muutamien asteen kymmenesosien justeerauksilla tietysti voisi korjata historiaa, jotta rahoituslähteet pysyvät auki? Hmm… 

Kesäkuu

Helsingin energiayhtiö, Helen, mainosti loppuvuonna Kivikkoon rakennettavaa aurinkovoimalaansa ja houkutteli asiakkaitaan vuokraamaan oman paneelin:

Ryhdy sähköntuottajaksi ja hanki oma aurinkopaneeli Helsingin Kivikkoon rakennettavasta aurinkovoimalasta. Saat aurinkosähköä helposti ja tuet uusiutuvan energian lisäämistä Suomessa.
Hinta: 4,40 €/kk

Asiakas voi valita "nimikkopaneelinsa" ja seurata sen sähköntuotantoa vaikkapa mobiililaitteestaan. Hieno homma! Helenin harmiksi Ilmastorealismi laski aurinkosähkön tuottajan "voiton", joka ei hääppöiseksi jäänyt. Mainiosti alkanut Kivikon aurinkopaneelien markkinointi lässähti täysin. Oheinen graafi esittää niiden myyntiä eiliseen asti. 

Paneeleita on vuokrattavissa lähes 3000 kappaletta. Helsingistä ei ole toistaiseksi löytynyt kuin 1200 laskutaidotonta, ideologisista syistä Kivikon aurinkovoiman kannattajaa tai muuten kajahtanutta. No, etsintä jatkuu, ja varmaan tuottaa hitaasti tulosta.

Ovatko lintumme Suomen ensimmäiset ilmastopakolaiset?

Tutkijat Aleksi Lehikoinen ja Raimo Virkkala ovat saaneet Global Ghange Biology -julkaisuun tutkimuspaperinsa, joka on otsikoitu ”Pohjoiseen ja luoteeseen: Ilmastonmuutos ja lintujen tiheyden muutosten suunnat”. He aloittavat johdantonsa toteamalla ”Ilmastonmuutoksen vaikutuksen ymmärtäminen lajien populaatioihin on perusasia, jotta voisimme hillitä ilmastonmuutosta”. Tuo aloituslause oli minulle kuin karhulle hunajasyötti. Tutkimuspaperi oli ehdottomasti luettava.

Ylen jutun kuvitusta

Yleisradiommekin kaksi toimittajaa kiinnostuivat asiasta, ja raportoivat tutkimuksesta 22.12.2015 14 minuutin välein. Sattumako?

Toimittaja Anu Passoja totesi juttunsa "Tunturilinnut siirtyvät ilmastopakolaisina Ruotsiin ja Norjaan" alkukirjoituksessa

Lintupopulaatiot siirtyvät ilmastonmuutoksen vuoksi hitaasti ja moneen suuntaan. Lapin tunturilinnuista osa saattaa jättää Suomen tällä vuosisadalla kokonaan.

Toimittaja Vesa Sundqvistin jutun "Uusi tutkimus lintujen muuttoliikkeistä – 30 vuodessa 37 kilometriä pohjoiseen" kiteytys kuului

Helsingin yliopistolla tehdyn tutkimuksen mukaan lintujen siirtymisessä lämpeneville alueille on suuria eroja. Tutkimuksessa seurattiin 128 lintulajin pesintää suhteessa lämpötilaoloihin. Se perustuu lintuharrastajien 1970-luvulta lähtien keräämään aineistoon.

Kumpi oli oikeammassa vai olivatko kumpikaan edes siellä päin? Se on tämän bloggauksen kysymys. Tarkastelen tässä nyt vain Lappia, sillä siellä asuvat lajithan olisivat pahimmassa pulassa, jos lämpeneminen ahdistaisi.

Sitkeä Euphydryas editha, joka ei kadonnutkaan

Epäilykseni heräsi tutkimuksen johdannon yhdeksännellä rivillä, kun vastaan tuli yhdysvaltalaisen Camille Parmesanin tutkimusviite. Rouva Parmesan nimittäin on tiedemaailmassa hyvin tunnettu läpimurtotutkimuksestaan, jonka mukaan eräs perhoslaji (Euphydryas editha) on kadonnut eteläisimmiltä elinpiireiltään ilmaston lämpenemisen vuoksi. Parmesanin tutkimus aikanaan vahvisti biologista mallia, jonka mukaan lajeilla olisi tarkat ilmaston lämpötilaan sidotut rajansa – "ilmastotaskut" – joiden ulkopuolisiin lämpöihin ne eivät voi sopeutua. Parmesan sai presidentti Clintonin (Dem) aikaan paljon kuuluisuutta ja mainetta. Jossain määrin harmillisesti Parmesanin kannalta ko. perhoslaji kuitenkin on palannut vanhoille eteläisille asuinsijoilleen – jos se sieltä koskaan oli kadonnutkaan – ja rouva Parmesan päätti muuttaa Yhdysvalloista Englantiin, kun v..tuilu tutkimushutiloinnista alkoi kotiseudulla käydä liian kovaksi.

Eniten Parmesanin uskottavuutta söi se, että hän ei pyynnöistä huolimatta suostunut julkaisemaan tutkimusdataansa, jotta muut olisivat voineet sen verifioida. Sellaista pidetään tieteessä yleensä anteeksiantamattomana, mutta Parmesanilla oli kovin vaikutusvaltaisia kavereita – Clintonit ja Al Gore.

No, yksi hölmö lähdeviite ei tietenkään todista Lehikoisen ja Virkkalan tutkimusta humpuukiksi, mutta minun kiinnostustani se valitettavasti laski. Katsotaanpa kuitenkin asiaa nopeasti ilmastotilastojen näkökulmasta.

Miten siis Lapin ilmasto, jonka linnuista on kysymys, on muuttunut? Kävin faktantarkistusmielessä hakemassa CRU TS 3.23 –sarjasta pituus- ja leveysasteittain määritetyt lämpötilatiedot Pohjois-Lapin (69-70N, 23-29E) ja Etelä-Lapin (67-69N, 23-29E) osalta erikseen. Ne perustuvat suomalaisiin mittauksiin. Talvilämpötilat tuskin tältä osin kiinnostavat ketään, sillä tutkimuksen lajit Lapin osalta olivat lähes kaikki muuttolintuja. Mutta kesälämpötilat osoittavat likipitäen nollatrendiä viimeisen reilun 100 vuoden ajalta. Missä siis se tutkimuksen johdannon ensimmäisessä lauseessa mainittu ilmastonmuutos? Alla olevassa kuvassa se kesäkuukausien osalta näkyy.

Kyllähän Lapin kesäkuukaudet ovat hitusen lämmenneet viimeisen 100 vuoden aikana – noin vauhdilla 0,4 °C sataa vuotta kohti. Tämän vauhdin jatkuessa Inarissa kesäkuukausien keskilämpötila voisi vuonna 2100 olla nykyisen 30-vuoden keskiarvon 10,5 °C sijasta peräti 10,9 °C. Vähän lyhyemmillä jaksoilla muuttolintujen kannalta kriittisen kesäkuun lineaarinen trendi näyttää viilenevää Pohjois-Lapin osalta vuodesta 1986 alkaen ja Etelä-Lapin kohdalla vuodesta 1966. Mitähän linnut mahtavat moisesta ajatella? Olen muuten hämmästellyt sitä, että lämpötilalle paljon herkemmät tunturikoivut eivät ole lehtimisensä perusteella huomanneet lämpenemistä viime vuosikymmeninä, vaikka ne tietysti joka vuosi reagoivat senhetkiseen lämpötilaan.

Tunturikoivun lehteen puhkeaminen Kilpisjärvellä

Kesäkuukausien kuukausikeskilämpötilojen 95 %:n vaihteluväli on kaikkialla Lapissa suuruusluokkaa 6-9 °C. Vuorokausikohtainen ylimmän ja alimman lämpötilan vaihtelu on vielä moninkertaisesti isompi. Lineaarisen trendin vuosikymmenten välinen asteen sadasosissa havaittava muutos on lyhytaikaiseen vaihteluun verrattuna prosentti- tai promilleluokkaa. Olisiko linnuilla tai niiden ruokavaliolla niin herkät aistit, että moisesta muutoksesta liikuttaisiin luoteeseen, pohjoiseen tai koilliseen ahdistavaa ”lämpöä” pakoon? Sanoisin, että tutkijoilla Lehikoinen ja Virkkala on iso ongelma. Heillä on pettänyt suhteellisuuden taju ilmaston osalta ja pahasti. 

Lämpötilaennätysten suhteellisuudesta

Viime viikkoina on toistuvasti uutisoitu lämpöennätyksistä tyyliin ”Satakunnassa uusi joulukuun lämpöennätys + 11,3 astetta”.  En epäile, ettei tuota lämpötilaa olisi mitattu Kokemäellä ja Porissa. Mutta mitä se meille tosiasiassa kertoo? Kertooko se jotain esimerkiksi globaalista ilmaston lämpenemisestä?

Linkissä mainitun Ylen jutun kuvitusta

Tieto kertoo meille, että sekä Kokemäellä että Porissa olevissa lämpömittarien antureissa – siis kahdessa peukalonpäätä pienemmässä pisteessä – mitattiin ko. lämpötila. Lisäksi nuo lukemat varmaankin ovat korkeimmat, mitä niistä on joulukuussa tätä ennen mitattu. Oikeastaan mitään muuta tuo tieto ei kerrokaan. Voimme tietysti koettaa arvata, että kutakuinkin yhtä lämmintä on saattanut olla myös noiden toisistaan 30-40 kilometrin etäisyydellä olevien mittarien lähistöllä ja välialueella. Mutta arvauksemme voi mennä myös pieleen. Lähialueella on voinut noina mittaushetkinä olla lämpimämpää tai kylmempää, sillä meillä ei ole mittaustietoa todisteena asiasta.

Emme myöskään tiedä, ovatko nuo joulukuun ”lämpöennätykset” korkeimmat joulukuun lämpötilat ko. pisteissä viimeisen tuhannen tai sadan vuoden aikana. Tiedämme varmuudella vain sen, että ne ovat korkeimmat ko. sääasemien lyhyen historian aikana. En tiedä itse, miten lyhyestä historiasta Kokemäen ja Porin sääasemien tapauksessa on kyse – ehkä yhdestä tai muutamasta vuosikymmenestä.

Mitä nuo mittaukset todistavat Suomen ilmastosta? No ainakin sen, että hyvin paljon vaihtelevina talvikuukausinamme noin korkeita lämpötiloja voidaan mitata. Vastaavia on ennenkin mittausten virhemarginaalien rajoissa mitattu, joten ”ennätyksellisyydestään” huolimatta nuo arvot olivat odotettavissa. On hyvin todennäköistä, että jostain päin Suomea mitataan ennätyksellisiä sääarvoja jatkossakin – niin alimpia kuin ylimpiä. Siihen merkittävin syy ei ole ilmastonmuutos vaan kovin lyhyt instrumentaalimittaustemme historia. Emme siis ole vielä ehtineet mitata ilmastomme koko kirjoa.

Alueelliset maksimi-, minimi- tai keskilämpötilamme, joista puhumme ilmastoa arvioidessamme, eivät ole mitattuja arvoja. Ne ovat useista peukalonpään kokoisista pisteistä enemmän tai vähemmän tarkasti mitattujen arvojen perusteella laskettuja arvioita. Nykyisin Suomen alueella on käsitykseni mukaan riittävästi mittauspisteitä ja niissä tarkat mittarit, jotta vaikkapa valtakunnallinen keskilämpötila voidaan esim. kuukausi- tai vuosikohtaisesti laskea kohtalaisen luotettavasti. Pari mittauspistettä Satakunnassa kuitenkaan ei siihen riitä. Asemia tarvitaan Suomen kokoiselle alueelle useita kymmeniä. Mitä pidemmälle taaksepäin instrumentaalimittausten historiassa menemme, sitä harvemmaksi tuo verkosto käy, ja myös sen mittaustarkkuuden epävarmuudet kasvavat monistakin syistä.

Voimmeko luottaa maanpinnalla tehtäviin lämpötilamittauksiin?

Kysymys heräsi mielessäni, kun luin Amerikan geofysikaalisen unionin (AGU) juuri päättyneessä syysseminaarissa esitellyn asiaa koskevan tutkimuksen. Sen mukaan huonosti Yhdysvalloissa ylläpidetyt NOAA:n (=Yhdysvaltain ilmastoa ja meriä tutkiva laitos) sääasemat aiheuttavat merkittävää vääristymää lämpötilan mittaustuloksiin ja niistä laskettaviin muutostrendeihin. Tutkimustuloksen mukaan jopa kolmasosa raportoidusta muutostrendistä johtuu tuosta vääristymästä.

Meteorologi Anthony Wattsin johdolla työskennellyt tutkijaryhmä vertasi tutkimuksessaan ”The quality of temperature station siting matters for temperature trends” laadullisesti eritasoisten sääasemien mittaustietoja. Heidän mukaansa 410 ”häiriöttömän” sääaseman lukemien otos antoi vuosien 1979-2008 lämpenemistrendiksi 0,204 astetta per 10 vuotta (0,204 °C/10v). Kun NOAA:n 800 muuta sääasemaa, jotka luokitellaan jostain syystä ”häirityiksi”, otetaan mukaan saadaan raakamittausten lämpenemistrendin 0,319 °C/10v. Tämän 1218 sääaseman verkoston tietoja vielä justeerataan erilaisin perustein, ja NOAA:n raportoima trendi käsittämättömästi on vielä tuostakin noussut tasolle 0,324 °C/10v. Raportoidun trendin ja parhaiden sääasemien raakamittauksiin perustuvan trendin ero on 0,12 °C/10v – siis peräti 59 % parhaiden asemien tulosten mukaan lasketusta trendistä. Vaikka numerot kuulostavat pieniltä, ne ovat trendierona melko paljon.

Kuva 1: Wattsin tutkimuksen trendikuvaajat. Sinisellä "häiriöttömät" asemat, oranssilla "häiriölliset" ja punaisella
NOAA:n julkaisemat lopulliset tulokset.

Kävin tarkistamassa NOAA:n CAMS-sarjasta, pitävätkö Wattsin tutkijaryhmän tiedot yhtä tuon sarjan kanssa. Kyllä ne melko tarkasti pitivät, sillä minun saamani lineaarinen trendi oli 0,33 °C/10v. NOAA on siis saattanut justeerata vielä vähän lisää sen jälkeen, kun Wattsin ryhmä on datansa sieltä hakenut.

Nyt tietysti herää kysymys, mikä noista tuloksista on lähinnä todellisuutta, sillä ne kaikki eivät tietenkään voi kuvata ilmastoa oikein. Minä kävin katsomassa satelliittimittausten alemman troposfäärin mittaustulokset suurin piirtein samalta alueelta. Ne noin kahden kilometrin korkeuden lämpötiloineen eivät mittaa täysin samaa asiaa kuin maan pinnalla olevat mittarit, mutta melko hyvin ne kuitenkin ovat ehkä viimeistä 10 vuotta lukuun ottamatta korreloineet. RSS-sarjan mukaan 48 osavaltion muodostaman mantereisen USA:n lämpötilamuutos on ollut 0,226 °C/10v ja UAHv6-sarjan mukaan 0,227 °C/10v. Satelliittimittausten mukainen trendi osuu varsin lähelle – vain kahden sadasosan etäisyydelle – noiden 412 ”häiriöttömän” sääaseman tulosten mukaan laskettua trendiä.

Mitä haittaa pienestä lämpenemisestä olisi? Vai olisiko se hyväksi?

Yksi Ilmastorealismin lukijoista lähetti minulle yhteydenottolomakkeen kautta viestin, joka mielestäni ansaitsee huomiota. Seuraavassa tuo viesti (minun lihavoinneillani), jota kirjoituksen lopussa lyhyesti kommentoin:

Terve Mikko!

Kuva 1: Ylen Elävän arkiston kuvitusta

Voisitkohan joskus laatia kirjoituksen lämpenemisen hyödyistä? Sellaisia niin kovin harvoin näkee. Rustasin itse tällaista tekstiä justiin, mutta en oikein tiedä missä sitä voisi hyödyntää. Teksti on vapaasti sinun käytettävissäsi ilman jälkivaatimuksia (mutta en halua nimeäni mainittavan):

Esiteolliselta ajalta tähän päivään saakka tapahtunut lämpeneminen on pääasiallisesti parantanut elinolojamme radikaalisti. Maasta on tullut taas parempi paikka elää. Lähes kaikki mitattavissa olevat indikaattorit puhuvat tämän kehityksen puolesta. Planeetastamme tuli lämpenemisen myötä kertaheitolla elinkelpoisempi. Vehnäsadot ovat nousseet, samoin kahvisadot, metsät kasvavat paremmin kuin vuosisatoihin, kuolleisuus kylmyyteen on kääntynyt laskuun. Sahelin alue Saharan eteläpuolella on alkanut taas vihertää lisääntyneen ilmankosteuden ja lisääntyneiden sateiden ansiosta ja alueen pakolaiset Nigerin/Nigerian puolelta ovat pikku hiljaa alkaneet palailla vanhoille asuinseuduilleen.

Onneksi olemme selvinnet elävinä pikkujääkauden (karkeasti n. 1450-1850) aiheuttamista nälkäkuolemista. Silloin esim. Suomessa pahimpina katovuosina kuoli kolmannes väestöstä. Lämpötila oli tuolloin 2-3 astetta nykyistä kylmempi, mutta se riitti aiheuttamaan katastrofin. Olemme nippa nappa selvinneet siedettävälle tasolle lämpötilan suhteen. Valitettavasti kyllä tämä nähdään nykyään huonona ilmiönä. Entisaikoina lämpimät kaudet merkitsivät luonnon kaikinpuolista kukoistamista, toisin kuin kylmät kaudet. Nykyään sellainen nähdään uhkana.

Mutta mitä tekee ihminen? Tuhoaa planeettaamme kaikin mahdollisin tavoin. Viime vuosina on puolet sademetsistä tuhottu, suurin osa valtamerien kalakannoista ryöstökalastettu, luontoa saastutettu mielin määrin ja lähes kaikki isot villieläimet ajettu sukupuuton partaalle. Tuholle ei ole loppua näköpiirissä. Tämä kehitys ei ole hyvä. Ilmastouskovaiset kuitenkin vain harvoin kiinnittävät huomiota tähän.

Kuva 2: Ylen Elävän arkiston kuvitusta

Viestinsä lopussa lähettäjä, joka toivomuksensa mukaisesti jää lukijoille anonyymiksi, antaa kerrassaan mainion ja viestiään tukevan linkin Yleisradion syksyllä 2001 lähettämään radiosarjaan ”Mitä Pikkujääkausi sai aikaan”. Ylen Elävän arkiston toimittaja Elina Yli-Ojanperä on aivan hiljattain laatinut hyvän tiivistelmän tuosta viisiosaisesta ja yhteensä 2,5-tuntisesta sarjasta, jossa asiantuntijoina esiintyvät poikkitieteellisiä historiallisia tutkimuskysymyksiä selvittelevä arkkitehti Aaro Söderlund, metsätutkija Mauri Timonen, Suomen historian professori Jussi T. Lappalainen ja hydrologi Esko Kuusisto. Yli-Ojanperän tiivistelmä on luettavissa ja ohjelmasarja kuultavissa klikkaamalla edellä olleesta linkistä avautuvia kuvia.

Minulta tuo Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti Jorma Kallenaution toimittama kerrassaan kutkuttavan hieno sarja jäi aikanaan kuulematta. Varoitan lukijoita eilisen illan kokemuksellani. Kun ensimmäisen osan olin kuunnellut, jäin koukkuun, ja loputkin osat oli kuultava yhteen pitkään putkeen. No, ehkä kohta koittavana joulunaikana siihen monilla on hyvät mahdollisuudet?

Energiaterveisiä vihreiden teletappien Pariisin jälkeiseen maailmaan

Pariisin ilmastokokousta on hehkutettu historialliseksi tai käänteentekeväksi. Minä en oikein jaksa uskoa, että se historiankirjoituksen aikanaan valmistuessa osoittautuisi kummaksikaan. Pääasiallisin peruste käsitykselleni on esitetty alla olevissa kuvissa. Nuo kuvat olen lainannut Paul Homewoodin mainiosta blogista, ja kävin silmämääräisesti tarkistamassa BP:n arvostetusta tilastosta, että Paulin graafit on laadittu oikein.

Kuva 1: Primäärienergian kulutus energialajeittain maailmassa vuosina 2014

Ensimmäisessä kuvassa on kuvattuna energialajeittain primäärienergian kulutus maailmassa. Fossiilisten polttoaineiden osuus on 86 %, ja erilaisten maailmanparantajien niille korvaajiksi ehdottamien tuuli- ja aurinkovoiman osuus vastaavasti yhteensä 3 %. Näin siis viime vuonna.

Kuva 2: Fossiilisten polttoaineiden kulutuksen kasvu  koko maailmassa 2000-luvulla

Pariisin ilmastosopimus – pelastettiinko maailma?

Pariisin ilmastosopimuksen lopullinen versio on julkaistu. Olen sen kertaalleen ehtinyt lukea. Seuraavassa ovat mielestäni sopimuksen tärkeimmät kohdat, ja kirjoituksen lopussa koetan vastata otsikon kysymykseen.

Sopimuksen 2. artiklassa asetetaan sopimuksen periaatteelliset tavoitteet, joita ovat

• globaalin keskilämpötilan nousun rajoittaminen alle kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan,
• ilmastonmuutoksen haitallisten vaikutusten minimointi, ja
• ilmastorahoituksen lisääminen em. tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sopimus syntyi ja ranskalainen diplomatia riemuitsee

Kahden asteen rajan lisäksi ilmeisesti jonkinlaisena kompromissina pykälässä todetaan lisäksi pyrkimys lämpenemisen rajoittamiseksi vain 1,5 asteeseen. Nuo rajat ovat sikäli turvallisia, että niitä ei tultane nykyisten sivilisaatioiden aikana ylittämään sopimuksesta riippumatta. 

IPCC:nkin käyttämä HadCRUT4-aikasarja näyttää 100 vuoden lämpenemisvauhdiksi ajalla 1878 - 2014 noin 0,55 °C/100v. Meteorologisten mittausten lämpöaikasarjat eivät globaalisti kauemmas historiaan yllä, mutta jos uskoisimme paleoklimatologisia tutkimuksia, olisi lämpötilakehitys ollut viilenevää ainakin viimeisen 8000 vuoden ajan. 1,5 °C -raja on siis joko valtavan kaukana tai kuitenkin turvallisen kaukana. Saapas nähdä, mikä ajanjakso otetaan edustamaan esiteollista aikaa.

Sopimuksen 4. artiklassa tunnustetaan ero kehittyneiden ja kehitysmaiden osalta. Jälkimmäiset saavat sopimuksen mukaan kasvattaa CO2-päästöjään, mutta niitä kannustetaan ajan mittaan vähentämään siten, kuin talous sallii. Ja kyllähän nuo päästöt kasvavatkin, sillä muutamien seuraavien vuosien aikana Kiina, Intia ja muut kehittyvät taloudet pystyttävät vähintään kerran viikossa vastaavan kapasiteetin hiilivoimaa, jonka Helsingin kaupungin energiayhtiö aikoo valtuustonsa mukaan sulkea vuonna 2024.

Vähiten kehittyneille maille ja pienille tropiikin saarivaltioille annetaan mahdollisuus luoda sellaisia ”alhaisen hiilipäästön strategioita”, kuin ne haluavat. Tuvalu, Malediivit, Kiribati jne., voivat siis ostaa edelleen dieselgeneraattoreita siten kuin tykkäävät. Tämä on sikäli kummallista, että juuri noilla maillahan pitäisi olla parhaat mahdollisuudet ottaa käyttöön nykyistä aurinko- ja tuulienergiaa, mutta ehkä ne eivät kansainvälisen yhteisönkään mielestä ole kilpailukykyisiä ja noiden maiden mahdollisuuksien rajoissa.

Neljännen artiklan 11. kappaleessa todetaan, että valtiot voivat muuttaa ”ilmastolupauksiaan”, mutta tärkeintä lienee se, että velvoitetta moiseen ei ole. Yleensäkin sopimus on kirjoitettu konditionaaliin siten, että maat saavat tehdä suurin piirtein niin kuin haluavat. Niinpä ei ole ihme, että sopimus näyttäisi sopivan hyvin mm. Kiinalle ja Intialle, jotka aikovat rakentaa massiivisesti uutta hiilivoimaa tulevina vuosina.

5. artikla saattaa muodostua jollain tavoin ongelman Suomelle. Siinä kehotetaan huolehtimaan hiilinielujen suojelusta ja aivan erityisesti metsät mainiten. Sanoisin, että tältä osin nykyisen hallituksemme halu lisätä metsäpohjaisen bioenergian käyttöä ei välttämättä ole aivan sopimuksen hengen mukaista.

9. artiklassa säädetään, että kehittyneiden maiden on osoitettava taloudellisia resursseja kehitysmaiden toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Mitään määrällisiä ohjeita rahoituksen osalta ei kuitenkaan anneta. Nykyinen tai jopa sitä pienempi määräkin siis riittäisi.

Pariisin ennustetut rituaalit huonosti lämpenevässä ilmastossa

Pariisin ilmastokokous (COP21) on ollut käynnissä jo neljä päivää. Se toistaa samaa kaavaa kuin kymmenkunta edellistä ilmastokokousta. Brittiläinen pilapiirtäjä Josh on tuon kaavan ikuistanut aika mainiosti alla olevaan piirrokseen.

Ensimmäisessä kuvassa lähdetään pelastamaan maailmaa kuten aina ennenkin. Toisessa kuvassa todistetaan, että nyt on viimeinen mahdollisuus - aivan kuten jo 10 vuotta sitten. Historian harrastajana muistan lukeneeni jo muinaisten egyptiläisten käyttäneen samaa retoriikkaa, jota kuulin niin monessa puheessa pari päivää sitten Pariisista.

Sirkusosuus on nyt laimentunut verrattuna aiempiin kokouksiin, sillä Ranskan ei-ilmastollisista syistä johtuvat poikkeustilalait ovat pakottaneet myös kaikkein kahjoimmat osallistujat pitämään suunnitellut esityksensä jossain esikaupunkien majoitustiloissa, joihin suuretkaan mediayhtiöt eivät ehdi. Ehkä paras sirkusesitys nähtiin, kun Yhdysvaltain presidentti Obama todisti ilmastonmuutoksen kaikkein suurimmaksi ihmiskuntaa kohtaavaksi turvallisuusuhaksi keskellä Pariisia. Tuon logiikan mukaan ISIS-roistotkin ajettaisiin nurkkaan keskittymällä ilmastonmuutoksen torjuntaan. Jäin miettimään, mitä Ranskan kovimman terrori-iskun yli 70 vuoteen kokeneet pariisilaiset moisesta ajattelivat.

Olipa miten tahansa, Yhdysvaltain lainsäätäjät viestittävät vastakkaista signaalia Washingtonista. Kongressi kertoo repivänsä Pariisissa mahdollisesti solmittavan ilmastosopimuksen kaikilta osiltaan palasiksi. Samaa viestivät Kiina, Intia ja kymmenet kehitysmaat. Niinpä neljäntenä päivänä on ehditty jo Joshin kuvaan viisi, jossa umpikuja uhkaa.

Umpikujaan on useitakin syitä, mutta merkittävin niistä lienee tavoitellun ilmastosopimuksen rahoitusosuus. On ollut jo pitkään täysin selvää, että köyhimmät maat tavoittelevat merkittävää lisää ns. kehitysapuun sitä ilmastonmuutoksen torjunnalla ja siihen sopeutumisella perustellen. Toki on myös selvää, että jo vaurastuneilla läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan mailla sekä muutamilla muilla, kuten Japanilla, Australialla jne. olisi varaa maksaa enemmän, jos ne tuon rahan kansalaisiltaan verottaisivat tai maksuina keräisivät. Ongelmana on kuitenkin pari asiaa.

Syvää epäilyä Pariisin ilmastokokouksen vaikuttavuudesta

Helsingin Sanomat julkaisi 28.11.2015 aiemman julkaisulinjansa vastaisen vieraskynäkirjoituksen. Olin hämmästynyt sellaisesta, sillä lukemani perusteella Hesarin ilmastouutisointi on ollut hyvin yksipuolista, löysää ja ajoittain puhtaasti propagandistista. Sitä olen useasti tässäkin blogissa kritisoinut, ja se oli yksi syistäni Hesarin tilauksen lopettamiseen. En uskonut lehden linjan järkevöitymiseen tältä osin – enkä usko siihen vieläkään – mutta joka tapauksessa Hesarin pääkirjoitussivun juttu oli positiivinen yllätys. Lehtitalo ei näköjään aivan täysin halua piilottaa poliittisesta valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä, joskaan yksi poikkeava juttu ei vakiintunutta linjaa tietenkään miksikään muuta.

Bjørn Lomborg

Kyse on yhden maailman tunnetuimman ympäristöpolitiikan tutkijan, tanskalaisen Bjørn Lomborgin, kirjoituksesta ”Pariisin ilmastokokous jatkaa hymistelyä”, jossa hän arvioi tänään alkavan Pariisin ilmastokokouksen ennakoidun lopputuloksen merkitystä. Lomborgin hyvin kansantajuinen vieraskynäkirjoitus perustuu hänen aiemmin julkaistuun tutkimukseensa. Olen valikoinut alle muutamia kirjoituksen tärkeimpiä kappaleita (sisennettynä ja kursivoituna) ja niitä lyhyesti kommentoinut.

Maailman johtajat kokoontuvat ensi viikolla Pariisiin ilmastohuippukokoukseen. Kokouksen päätteeksi he todennäköisesti kehuvat toisiaan ilmastonmuutoksen hillitsemisestä.

Selkääntaputtelun yhteydessä jää kertomatta, ettei uusi ilmastosopimus estä juuri lainkaan maapallon lämpenemistä. Päättäjien näkemys ilmastonmuutoksesta pohjautuu nimittäin epärealistisiin oletuksiin ja yltiöoptimistisiin ennusteisiin.

Näin varmaankin käy, mutta siitä lisää joulukuussa, kun on aika katsoa, mistä Pariisissa lopulta sovittiin ja mistä ei sovittu.

… EU:ta on kehuttu kunnianhimoisista päästölupauksista, mutta valtaosa unionin ”onnistumisista” ei ole hyödyttänyt maapalloa lainkaan. Saksa, Ranska ja Espanja ovat ehkä supistaneet energiaintensiivistä tuotantoaan, mutta samaan aikaan ne ostavat vastaavia tuotteita Kiinasta.

Suomi on ollut ehkä vieläkin voimakkaampi energiaintensiivisen teollisuutensa supistaja – ainakin suhteellisesti.

Maapallon lämpenemisessä päästöjen syntypaikalla ei ole juuri merkitystä. Teollisuuden hiilidioksidipäästöjä näyttäisi siirtyvän yhä enemmän Intiaan, Vietnamiin ja muihin maihin, joiden sitoutuminen vähennyksiin on heikko tai olematon. Päästömäärät luultavasti jopa kasvavat, koska kehittyvien maiden tuotanto on tehottomampaa kuin länsimaissa.

Tätä energiaintensiivisen ja muunkin tuotannon siirtoa kutsutaan joko globalisaatioksi tai hiilivuodoksi näkökulmasta riippuen. Jälkimmäisestä näkökulmasta sitä on tarkastellut mm. Kokoomuksen entinen meppi, Eija-Riitta Korhola, varsin ansiokkaasti taannoisessa väitöskirjassaan. Epäilen kadottaneemme tuotantomme Aasiaan ja muuallekin osin ihan markkinaehtoisista syistä ja työmarkkinarakenteidemme jäykkyydestä johtuen, mutta olemme kyllä olleet myös naiiveja nimenomaan tuon hiilivuodon osalta, kuten Lomborg jäljempänä vihjaa sitä suoraan sanomatta.

[Lännen] päättäjät vannovat nykyisen [ns. uusiutuvan] teknologian nimiin tunnustamatta sen rajoja. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi tuuli- ja aurinkovoiman kattavan tällä hetkellä vaivaiset puoli prosenttia maapallon energiantarpeesta. Vuoteen 2040 mennessä osuuden ennustetaan nousevan 2,4 prosenttiin. Pariisin ilmastokokous lupaa lisää poliittista teatteria.

Ns. uusiutuvien energialähteiden osuus Lomborgin mukaan

IEA, jonka ennusteesta on kyse, ei siis usko nykyisen kaltaisten kalliiden tuuli- ja aurinkovoiman valtaavan markkinoita kuin marginaalisesti. Eikä siihen usko optimistina pitämäni Lomborgkaan, jonka käsitys nykyisten uusiutuvien energiateknologioiden menneisyydestä ja tulevaisuudesta näkyy viereisessä kuvassa. Siihen eivät usko mitkään rationaaliset markkinavoimat.

EU:n vuoteen 2020 mennessä lupaama viidenneksen päästövähennys vuoden 1990 tasosta näyttää vaikutuksiltaan heikolta. Vaikka lupaus pitäisi koko vuosisadan eikä päästöjä ulkoistettaisi muualle – mikä on äärimmäisen epätodennäköistä – maapallon lämpeneminen hidastuisi vuoteen 2100 mennessä vain 0,026 celsiusasteella.

Nyt tullaan aiemmin mainitsemani Lomborgin tuoreimman tutkimuspaperin (Impact of Current Climate Proposals, Lomborg 2015) ydinalueelle. Tuossa tutkimuksessahan Lomborg arvioi nykyisiin ilmastomallinnuksiin perustuen erilaisten päästölupausten vaikuttavuutta. Noihin tuloksiin kannattaa suhtautua sopivalla epäluulolla, sillä viime vuosikymmenien ilmastohistoria ja em. mallinnusten kyky sitä ”ennustaa” viittaavat paljon pienempään vaikutukseen. EU:n päästövähennyslupauksen todellinen vaikutus reaalimaailmassa voi olla myös yhtä tai kahta kertaluokkaa pienempi – siis asteen tuhannes- tai kymmenestuhannesosia – jolloin emme kykenisi sitä edes lähitulevaisuuden paremmalla mittaustekniikalla luotettavasti havaitsemaan. Olipa niin tai näin, Lomborg käyttää alarmistisia malleja ilmastotoimien vaikutusten arviointiin, jolloin niitä on aika vaikea käyttää hänen johtopäätöstensä kumoamiseksi.

Jos kaikki maat täyttäisivät vuoteen 2030 ulottuvat lupauksensa, maapallo hyötyisi 0,048 astetta vuoteen 2100 mennessä. Lysti maksaisi vähintään häkellyttävät 3 000 miljardia Yhdysvaltojen dollaria vuodessa.

Julkisen mittausdatan taivuttelu on vaikea laji jopa yksikön päällikölle

Yleisradiomme uutiset julisti  otsikolla ”Ilmastonmuutos näkyy jo Suomen säässä – Joulukuut lämmenneet eniten” eräitä väittämiä, jotka särähtivät korvassani. Tutkitaanpa, mikä moisen riitaäänen

Ylen jutun kuvitusta

aiheutti. Seuraavassa lainaukset Ylen jutusta ovat sisennettynä ja kursivoituna.

Suomen keskilämpötila on noussut 1800-luvun puolivälistä jo yli kaksi astetta. Suomessa lämpötila on noussut kaksinkertaisesti koko maapalloon verrattuna. Talvikuukaudet ovat lämmenneet selvästi kesäkuukausia enemmän.

Kävin hakemassa Suomen (60-70N, 20-30E) kuukausikohtaiset keskilämpötilat vuodesta 1855 alkaen brittien CRUTEM4-tietokannasta. Tuon IPCC:nkin käyttämän aikasarja-aineiston lisäksi hain lisäksi paljon tarkemmasta mutta lyhyemmästä RSS-satelliittiaikasarjasta vastaavat alemman troposfäärin (TLT) tiedot vuodesta 1979 alkaen. Seuraavassa kaikki lämpötilatiedot ovat lämpötilapoikkeamia eli anomalioita sarjojen perusjaksoihin tai lämpötilamuutoksia.

Vuosikeskilämpötiloista lineaarisella trendillä laskettuna Suomen alue on CRUTEM4-sarjan mukaan lämmennyt välillä 1855 - 2014 noin 1,7 °C. Asiasta saa lisävalaistusta tarkasteltaessa lämpenemistä vaikkapa 30 vuoden ilmastojaksoina. Olen laatinut alla olevan graafin, jossa paksut viivat esittävät lämpötilojen 30 vuoden liukuvaa keskiarvoa.  Vuosilämpötilojen osalta kylmin 30 vuoden jakso on 1855 - 1884, anomalialtaan -0,71 °C, ja lämpimin on 1985 - 2014, +0,82 °C. Noiden välinen erotus on noin 1,5 °C. Mutta suurin lämpötilan nousu tapahtui noin välillä 1860 - 1940, sillä vuosien 1925 - 1954 keskilämpötila on +0,5 °C. Kokonaislämpenemisestä siis yli puolet (noin 1,2 °C eli 80%) tapahtui ennen kuin ihmisperäinen vaikutus IPCC:n raporttienkaan mukaan saattoi merkittävästi asiaan vaikuttaa.

Ohuet viivat kuvaavat kyseisen vuoden lämpötilapoikkeamaa vertailujaksosta. Paksummat 30 vuoden liukuvat keskiarvot
kuvaavat arvopistettä edeltäneen 30 vuoden lämpötilojen keskiarvoa.

Talvikuukaudet ovat toki lämmenneet viimeisen 150 vuoden aikana, tai oikeastaan pitäisi sanoa vuosina 1855 - 1954, noin 1,9 °C, mutta siitä alkaen lämpenemistä ei ole näkynyt. Käytännössä kaikki 30-vuotisjaksot, jotka alkavat aikaisintaan 1920-luvulla ja päättyvät 1950-luvulla, ovat talvikuukausien keskilämmön osalta viimeisintä jaksoa 1985 - 2014 lämpimämpiä.

– Joulukuut ovat lämmenneet jopa viitisen astetta, elokuussa lämpenemistä ei ole juurikaan tapahtunut, sanoo Ilmatieteenlaitoksen yksikön päällikkö Ari Laaksonen.

Risusavottaan linjoille ja vähemmän ilmaston syyttelyä

Viikonlopun 21.-22.11.2015 kotimaan uutisia hallitsi märkä lumisade, joka katkaisi Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa monilta sähkön saannin ja osin junaliikenteenkin. Useissa uutisissa lumisateen poikkeuksellisuus nousi esiin, sanaa ääri-ilmiö käytettiin ja syntipukiksi löydettiin ilmastonmuutos. 35000 Elenian asiakasta edelleen sähköttä – ”Monenlaista nähty, mutta ei vielä tällaista”, josta olevat lainaukset ovat alla sisennettynä ja kursivoituna.

Kuva 1: Elenian sähkökatkokarttaa Juupajoelta 23.11. illalla

Tutkitaanpa asiaa säätilastoja vastaan. Olen uutisista poiminut esimerkiksi Iltasanomien verkkopalvelussa sunnuntai-iltana (22.11.) julkaistun jutun otsikolla

Sähköyhtiö Elenian asiakkaat ovat kärsineet viikonlopun lumisateiden aiheuttamista sähkökatkoista Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas kertoo, että pahimmillaan ilman sähköjä oli yli 50 000 asiakasta.

Noin 30 senttiä märkää lunta on kaatanut tuhansittain puita erityisesti itäisellä Pirkanmaalla. Esimerkiksi Juupajoella ilman sähköjä oli pahimmillaan lähes koko kunta. Keskustaan sähköt saatiin palautettua sunnuntaina iltapäivällä.

Tuo määrä uutta lunta on aika paljon. Kun lumi lisäksi on märkää tai rännänsekaista, puut tietysti ovat koetuksella.

Kuusela-Opas kuvailee, että näkymät ovat Pirkanmaalla hurjat, kun puuta, joka kaatuu lumen painosta on tuhansittain. Hän kuitenkin kiistää, että talvi olisi yllättänyt sähköyhtiön.

– Lumentulo tähän aikaan vuodesta on normaalia. Meillä on ollut pitkään varautumissuunnitelma, jossa henkilöstölle määritelty tehtävät. Tästäkin tuli tieto Ilmatieteen laitokselta, mutta lumen määrä ja sen laatu olivat poikkeuksellista ja kova koettelemus sähköverkolle. Kokeneet asentajat sanovat, että monenlaista nähty, mutta ei vielä tällaista.

Viestintäjohtaja Kuusela-Opas on oikeassa sanoessaan lumentulon olevan tähän aikaan vuodesta normaalia. Jyväskylän lentokentän sääaseman mukaan lunta on marraskuun 22. päivänä keskimäärin noin 9 cm:n kerros GHCN v2- aikasarjan mukaan. Tilastollinen kahden sigman vaihteluväli (siis 95 %:n luottamuksella) on 1 – 32 cm. Tuon alueen sadantatilastojen mukaan yli 30 cm:n lumikuormia voi em. 95 %:n luottamuksella odotella jo 17.10. alkaen – siis kuukautta nyt tullutta aiemmin – joten vuodenaikaankaan nähden ensilumessa ei ollut mitään poikkeuksellista.

Ehkä lumisade ei varsinaisesti yllättänyt sähkön jakeluverkon omistavaa Eleniaa, koska sille kerrottiin muutamaa päivää aiemmin lumisateen mahdollisuudesta varmaan ihan asiallisesti. Mutta oliko se varautunut tällaiseen sääilmiöön, jollaisia voi ilmastohistorian valossa esiintyä muutamia kertoja vuosisadassa tai pahimmillaan jopa muutamia kertoja vuosikymmenessä? Olisiko Elenia ehtinyt varautua asiaan kunnolla ja sähkökatkot välttäen, vaikka sille olisi kerrottu asiasta kaksi viikkoa tai kuukautta aiemmin? Tuskinpa – mutta tästä asiasta lisää jäljempänä.

– Jos lumi olisi tullut 2–3 asteen pakkasessa, ei olisi tapahtunut mitään.

Ylen säälittävä ilmastonmuutosanimaatio

YK:n vetämän ilmastokokouksen alkuun on alle kaksi viikkoa. Sen on määrä synnyttää uusi, kattava ilmastosopimus. Tällä viikolla Yleisradiomme on päättänyt julkaista animaatioita ilmastonmuutoksen perusasioista. Ensimmäisen tarkoituksena on kertoa epäilevälle kansalle vastaus kysymykseen: Mikä ilmastonmuutos? No katsotaan. Olen kopioinut animaation alle:

Ilmastonmuutos on seurausta kasvihuoneilmiöstä

Näinhän se ei ole – ei ainakaan noin kategorisesti. Ilmaston muuttumista voivat aiheuttaa monet tekijät alkaen lähes yksinomaisen lämpölähteemme – auringon – aktiivisuuden muutoksista moniin vaikeasti mitattaviin ja vielä aika epätarkasti tunnettuihin muutoksiin merivirtauksissa, pilvisyydessä, maaperän geologisissa prosesseissa jne. Pitkillä (yli kymmenien tuhansien vuosien) aikaväleillä ilmastollisia muutoksia aiheuttavat lisäksi maapallon kiertoradan ja akselin kallistuskulman vaihtelut huojuntoineen.

Ilmakehän kaasut estävät lämpösäteilyä pääsemästä avaruuteen

Tässä kohtauksessa näytetään auringon lämpösäteilyn saapuminen maan pinnalle ja sitten sen pomppiminen vangittuna maanpinnan ja ilmakehän yläkerrosten välillä. Niin ei tapahdu, sillä ilmakehä on aivan yhtä läpinäkyvä tulevalle auringonsäteilylle kuin samalla taajuudella poistuvalle – siis maan pinnasta tai pilvistä heijastuvalle ja avaruuteen poistuvalle säteilylle.

Kasvihuonekaasut kyllä absorboivat auringon lämmittämältä maapallolta ylöspäin suuntautuvaa pidempiaaltoista infrapunasäteilyä, mutta senkään pääsyä avaruuteen ne eivät estä. Viimeisten 34 vuoden aikana satelliitit ovat itse asiassa mitanneet tuon maapallolta avaruuden syvyyksiin katoavan infrapunasäteilyn määrän hieman kasvaneen, kuten viereisestä graafista ilmenee. Siinä on esitetty keskimääräinen vuosittainen säteily yläilmakehästä ulos avaruuteen (NOAA OLR dataset) kolmelta eri vyöhykkeeltä, päiväntasaajalta (10N – 10S), Arktikalta (70 – 90N) ja Antarktikalta (70 – 90S).

Kaasut toimivat samaan tapaan kuin kasvihuoneen katto

No eivät toimi ollenkaan samalla tavalla. Kasvihuoneen katto ja seinät estävät huoneen sisällä lämmenneen kaasuseoksen kulkeutumisen, mitä kaasut eivät ilmakehässä estä. Päinvastoin niiden liikkeen mukana lämpöä siirtyy paitsi päiväntasaajalta napojen suuntaan myös pinnasta yläilmakehään, josta se sitten pääseekin karkaamaan avaruuteen.

Ilmastonmuutos on kasvihuoneilmiön voimistumista

Voisihan se osin sitäkin olla, mutta moista voimistumista emme ole kyenneet mittaamaan esimerkiksi täältä karkaavasta infrapunasäteilystä. Todellisille menneisyydessä tapahtuneille ilmastonmuutoksille on löydetty aivan muita syitä, joista muutamia jo mainitsinkin bloggauksen alkupuolella, eikä niillä ole juuri mitään yhteyttä sen paremmin ihmiskuntaan kuin hiilidioksidiinkaan. Noista syistä Ylen animaatiossa ei mainita sanallakaan.

Tähän kohtaan animaatiota on lisätty köhimiskohtaus. Nykyisinä tai edes kasvaneina pitoisuuksina ilmakehän kasvihuonekaasut, vesihöyry, hiilidioksidi, metaani, typpioksiduuli tai otsoni, eivät aiheuta köhimistä tai muitakaan ikäviä reaktioita.

Jos köhimisellä viitataan sisäilman puhtauteen tai epäpuhtauteen, väittäisin sen ainakin Suomessa parantuneen merkittävästi viimeisten 100 vuoden aikana, kun savupirteistä on päästy eroon. Minä en ymmärrä, miten köhiminen liittyy kasvihuoneilmiöön tai ilmastonmuutokseen.

Tiedettä vai pseudotiedettä: Tieteentekijän vaihtoehdot

Professori Antero Järvisen vieraskirjoitus

Kirjoitin kauan sitten (1982) Suomen Luonto -lehteen artikkelin ”Tarkkuutta vai taidetta: lintumaalarin vaihtoehdot”. Tuo vanha kirjoitus tuli mieleeni pohtiessani politisoituneen tieteen kuten ilmaston lämpenemistutkimuksen ja sen vesitetyn muunnoksen, ilmastonmuutostutkimuksen, vaikutuksia tieteentekijän arkeen. Muistaakseni sympatiani sai ruotsalaisen Bruno Liljeforsin impressionismi eikä von Wrightin taiteilijaveljesten höyhenentarkka biedermeier-tyyli. Toisin kuin taiteessa, tieteessä tarkkuus (mittaukset ja muu data) menee kuitenkin taiteellisuuden (kuvitelmien ja vaikutelmien) edelle. Olen käsitellyt tieteen ja taiteen eroja ja yhtäläisyyksiä ilmastonmuutosnäkökulmasta biotaidekirjassa ”Field Notes. From Landscape to Laboratory” (2013), joka on vapaasti netistä ladattavissa. 

Mikään ei ole ikuista, paitsi muutos

Australialaisen pilapiirtäjä Steve Hunterin näkemys
jatkuvasti muuttuvasta ilmastonmuutoksesta

Ennen luonnontieteellisen tutkimuksen lähtökohtana oli selkeä ja mahdollisimman arvovapaa hypoteesi tai ongelma, johon etsittiin vastausta. Tutkimuksen ja sille rahoitusta hakevan hankkeen nimi saattoi olla esimerkiksi ”Lämpötilan vaikutus kuukkelin pesimäbiologiaan”. 

Luonnontieteisiinkin pesiytyneen arvolatautuneen postmodernismin ja politisoituneen pseudotieteen seurauksena vapaa tyyli on syrjäyttänyt perinteisen tieteenteon tyylin. Jotta täsmälleen samanlainen kuukkelitutkimus saisi nykyisin rahoitusta ja sen tutkimustulokset hyväksyttäisiin helpommin julkaistavaksi tiedelehdissä ja mediassa, tutkijat ovat kantapään kautta oppineet, että hankkeen ja julkaisun nimen on oltava ”Ilmastonmuutoksen vaikutus kuukkelin pesimäbiologiaan”. Tutkimusaineistot tosin sekä ennen että nyt kattavat korkeintaan 10-15 vuotta ja ovat siten liian lyhyitä, jotta ilmaston mahdollisista pesimäbiologisista vaikutuksista voitaisiin sanoa yhtään mitään. Lämpötilan ja sään vaikutusten selvittämiseen kymmenen vuoden tutkimusjakso toki riittäisi.

Arvostettu Nature-tiedelehti julkaisi vuonna 1996 ekologi Camille Parmesanin kirjoituksen ”Climate and species’ range” (Ilmasto ja lajien levinneisyys), jossa hän väitti erään kalifornialaisen perhosen häviävän ilmaston lämpenemisen vuoksi, koska se on pakotettu siirtymään pohjoisemmaksi. Parmesan sai tästä paljon mainetta ja kunniaa, mm. kutsun Valkoiseen taloon ja hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raporttien kirjoittajaksi. Toinen yhdysvaltalainen ekologi, Jim Steele, löysi kuitenkin tutkimuksesta vakavia puutteita: Kaupunkilaistumisen aiheuttamien ympäristömuutosten vuoksi häviämisiä oli tapahtunut enemmän lajin levinneisyysalueen eteläosissa kuin pohjoisosissa. Vain tilastollinen keskiarvo oli siirtynyt kohti pohjoista, eivät perhoset.

Lämpötilamuutosten ja perhosten esiintymisen välillä ei myöskään ollut korrelaatiota. Kun Steele pyysi nähtäväkseen tutkimuksen dataa, Parmesan kieltäytyi tieteen pelisääntöjen vastaisesti antamasta sitä. Ehkä hän sai neuvoja samalla tavalla käyttäytyneiltä kokeneemmilta IPCC-raporttien kirjoittajilta Jonesilta ja Mannilta? Sittemmin perhoskannat ovat elpyneet entiselleen koko levinneisyysalueella.

Parmesanin kyseenalaista tutkimusta käytetään yhä todisteena ilmaston lämpenemisen luonnolle aiheuttamista haitoista ja jopa tutkimuksellisena mallina. Totuudenetsijä Steele on kiitosten sijasta saanut loukkaavan pilkkanimen ’ilmastonmuutoksen kieltäjä’ (denier). Steele kertoo perhosista, jääkarhuista, keisaripingviineistä ja monista muista ikonisista luontokappaleista kiinnostavassa kirjassaan “Landscapes & Cycles: An Environmentalist’s Journey to Climate Skepticism” (2013). 

Valtiovalta on monin tavoin tukenut siirtymistä politisoituneeseen pseudotieteeseen. Viimeisimpiä virstanpylväitä tieteen autonomian tuhoamisen tiellä on tutkimuslaitosten, Suomen Akatemian ja Tekesin vapaasti kilpailtavan tutkimusrahoituksen osittainen siirtäminen valtioneuvoston peukalon alle ns. strategiseksi tutkimusrahaksi. Aikaisemmin tiedeyhteisölle suunnatusta rahoituksesta noin 200 miljoonaa euroa jaetaan 2016 lähtien ’strategiseen’ tutkimukseen poliitikkojen haluamalla tavalla. 

Tutkijat ovat rahoituksen turvaamiseksi pakotettuja tekemään strategista ’ilmastonmuutostutkimusta’ elääkseen, niin kauan kuin aihe on poliittisesti korrekti. Siltä varalta, että tämä rahasampo lähiaikoina ehtyisi happosade- ja metsäkuolemasampojen tavoin, on jo löydetty uusi strateginen kohde - kestävä kehitys (sustainability). Kestävä kehitys, jos sillä tarkoitetaan luonnonvarojen järkevää käyttöä, on tietysti kaikkien kannattama hyvä asia. Ongelmana on se, että termiä jo käytetään epätieteellisesti ja tarkoitushakuisesti sisällyttämällä sen piiriin jokseenkin kaikki ihmistoiminnan vaikutus. Rahan haju leijuu jo kestävän kehityksen tutkimus- ja opetushankkeiden yllä. Politisoituneessa ’tieteessä’ liikkuu maailmalla kymmeniä miljardeja euroja vuosittain. Siksi on ymmärrettävää, että vakituista työtä ja turvattua tulevaisuutta vailla olevat nuoret tutkijat turvautuvat tarkoitushakuisiinkin rahoitusmahdollisuuksiin, jos he voivat niiden avulla jatkaa intohimoaan, tieteen tekemistä. 

Lämpenemisen hidastuminen tai loppuminen on pelurien painajaisuni. Ilmastonmuutostutkimuksen ainutlaatuisuus on siinä, että se sallii maalitolppien loputtoman siirtelyn sitä mukaa kun futurologiset ennusteet osoittautuvat vääriksi. Selitykset vetävät jo vertoja legendaariselle Spede Shown sketsille, jossa Pentti Siimes esitti Suomen Selitystoimiston selittäjää Kekkiä (förklarare Käcken), jonka arkistosta löytyi joka tilanteeseen joko kerta- tai kestoselitys. Myös luonnolliset luonnontapahtumat saadaan selittämällä näyttämään ihmisen aiheuttamilta muutoksilta. Millään muulla klassisella tieteenalalla tällainen pelaaminen ei tulisi kuuloonkaan, vaan sitä pidettäisiin epätieteellisenä puuhasteluna. Sanojen merkityskin on muuttumassa: Kymmenen päivän kylmä jakso on nykyisin kylmänpuuska, yhden päivän lämmin sää helleaalto.

Sinisilmäisesti voisi kuvitella, että yliopistojen ja tutkimuslaitosten kokeneilla johtajilla olisi kaukonäköisyyttä asettua tieteen kaapuun puettujen muoti-ilmiöiden yläpuolelle ja ainakin juhlapuheissa varoittaa niiden tieteelle aiheuttamista vahingoista, sillä vapaata ja moniarvoista tiedettä kahlitun ja yksipuolisen sijasta on perinteisesti pidetty yliopistojen ja muiden sivistyslaitosten keskeisenä arvona. Tärkein syy hampaattomuuteen lienee tieteeltä riistetty vapaus. Päinvastaisista lupauksista huolimatta tiedelaitosten resursseja on jatkuvasti pienennetty ja ne on laitettu kilpailemaan verisesti keskenään. Ulkopuolista rahoitusta, julkaisuja ja ranking-pisteitä on saatava keinolla millä hyvänsä. Kukapa ei hädässä ottaisi vastaan löysää rahaa, kun sitä on tarjolla?

Vapaa vai kahlittu tiede?

Löysä raha on kuitenkin harvoin vastikkeetonta. Vastikkeeksi halutaan vähintään kritiikistä pidättäytymistä ja tieteeseen sopimattoman konsensuksen noudattamista. Perinteinen tiede on vähitellen ajautunut kriisiin. Suvaitsemattomuuden ilmasto on saastuttanut miltei joka paikan, jopa teologian paaveineen ja arkkipiispoineen. Media, poliitikot, kirkko ja oppilaitokset puhuvat avoimuuden, sananvapauden, demokratian ja moniarvoisuuden puolesta. Nämä kauniit arvot koskevat vanhoja uskontoja, maahanmuuttoa ja muita aikaisemmin arkoja aiheita. On kuitenkin olemassa yksi pyhä asia, ilmasto, josta meidän on yhä oltava yksimielisiä ja vaiettava, ellemme halua joutua ikävyyksiin. 

Valikoivaa ja tarkoitushakuista suvaitsevaisuutta

Missä viipyvät älymystön protestit ja järjestöjen solidaarisuusmarssit? Ilmastouskovaisista on tullut uskomattoman fundamentalistinen lahko. Heidän harjoittamansa kiusaaminen ja vaino ylittävät jo kohtuuden rajat, mutta kenelläkään ei ole rohkeutta siihen puuttua. Suomesta ei löydy mediaa, joka osaisi tai edes haluaisi esittää asiallisia, mutta tiukkoja kysymyksiä ilmastosta. Miksi ilmatieteilijöiden annetaan jatkuvasti puhua ääri-ilmiöiden lisääntymisestä, kun tilastot eivät tue väitettä? Miksi Lähi-idän pakolaiskriisistä yritetään tehdä ilmastonmuutoskriisiä ilman todisteita? 

Viimeisin sananvapautta loukkaava silmänkääntötemppu on puhuminen ’vastuullisesta sananvapaudesta’. Vastuullisuus on ylevä sana, mutta usein sitä käyttävät sananvapauden yhteydessä ne, jotka haluavat sensuroida tai rajoittaa eri mieltä olevien vapauksia. Ranskan kuuluisin TV-meteorologi Philippe Verdier sai marraskuussa 2015 potkut valtiolliselta TV-kanavalta, kun hän oli kritisoinut ilmastolla uhkailun ylilyöntejä. Näin valikoivasti Ranskassakin, vapauden mallimaassa, noudatetaan sananvapautta, kun ilmastodogmasta on kysymys! 

Koska Charlie Hebdo’n tapahtumista Pariisissa oli kulunut vasta alle vuosi, odotin, että ainakin Philippe Verdier’in kollegat ilmatieteen laitoksilla olisivat protestoineet ja kantaneet Je suis Philippe-kylttejä. Suomalainen media jostain syystä pimitti koko uutisen. Yhdysvalloissa on jo menty niin pitkälle, että ilmastopelottelijat ovat vedonneet presidentti Obamaan, jotta hän edistäisi aloitteita haastaa ns. konsensuksen kanssa eri mieltä olevat tiedeihmiset oikeuteen tutkimustuloksistaan tai käsityksistään. Vastaavanlaisia pseudotieteellisiä ja diktatuuriin johtavia inkvisitioprosesseja harkitaan ihme kyllä Euroopassakin. Tiedeinstituutioiden ikiaikaisesta motosta ”Nullius in verba” (Älä usko kenenkään sanaan) on alettu lipsua.