Voit unohtaa ilmaston lämpenemisen? It's the Sun, Stupid.

Daily Mail Onlinessa on auringosta ja ilmastonmuutoksesta juttu, joka näyttää leviävän vauhdilla englanninkielisessä lehdistössä ja nettimaailmassa. Kyse ei ole aivan uudesta asiasta, mutta koska suomenkieliset vihreät toimittajamme eivät todennäköisesti nosta asiaa virallisen ilmastopolitiikan vastaisena esiin edes pikkujuttuna, annetaan sen esittelylle tilaa tässä Ilmastorealismia-blogissa. Juttu kannattaa lukea alkuperäisenä yllä olevasta linkistä.

Tiedetoimittaja David Rose aloittaa kertomalla viime viikolla Iso-Britannian ilmatieteenlaitoksen ja Itä-Anglian ilmastontutkimusyksikön hiljaisesti päivittämästä lämpöaikasarjasta, jonka mukaan ilmasto ei ole lämmennyt viimeiseen 15 vuoteen.

Maapallon keskilämpötila 1997-2011

Sitten hän siirtyy aurinkoon, jonka aktiivisuus näyttää aika dramaattisesti muuttuvan lähivuosina. Auringon aktiivisuushan normaalisti vaihtelee noin 11 vuoden jaksoissa, joita ihminen on kyennyt havainnoimaan kaukoputken keksimisestä 1600-luvulta alkaen. Jo usean vuoden ajan on nykyaikaisemmalla auringon tarkkailulla havaittu paljon uusia asioita auringosta mutta myös noiden auringonpilkkujaksojen venyneen ajallisesti ja myös jakson aikana vuosittain näkyvien auringonpilkkujen vähenevän. Auringonpilkuilla on yhteys auringosta purkautuviin hiukkassuihkuihin ja niiden muodostamaan auringon magneettikenttään, joka voimakkaimmillaan ulottuu kauas maan kiertoradan ulkopuolelle.

Auringonpilkkuhavainnot osoittavat aktiivisuusvaihtelua.
1900-luvulla aurinko oli erityisen aktiivinen.

Yhteys on yksinkertaistettuna seuraava: Vähän auringonpilkkuja merkitsee harvempia purkauksia ja heikkoa magneettikenttää. Heikko magneettikenttä puolestaan suojaa maapalloa vahvaa magneettikenttää huonommin avaruuden muilta hiukkasilta, jotka ovat peräisin linnunratamme ja tietysti muidenkin galaksien räjähtäneistä ja vielä auringon lailla säteilevistä tähdistä. Jo jonkin aikaa on epäilty, että noilla maahan osuvilla ionisoituneilla hiukkasilla olisi roolinsa mm. alailmakehän pilvisyyttä muodostavana tekijänä. Palaan tähän pilvien muodostumisteoriaan myöhemmin, mutta tämän Svensmarkin teorian mukaan siis runsas hiukkassäteily avaruudesta lisäisi pilvisyyttä ja vähäinen säteily hidastaisi sadepilvien muodostumista, jolloin aurinkoisuus olisi vähän yleisempää.

Auringon aktiivisuusmuuutokset näkyvät myös 1900-luvun
lämpötiloissa. Kuvassa magneettikentän Ap-indeksin kuvaaja.

Keskilämpötila laski lievästi 1940-luvulta 1970-luvulle,
mitä ei voi selittää hiilidioksidinteoriallan

Mielenkiintoinen yhteys auringonpilkkujen ja maapallon keskilämpötilan välillä on havaittu jo aika kauan sitten. Nimittäin tuona aikana, jolloin auringonpilkkuja on voitu havainnoida, ne ovat kadonneet kahdesti pitkähköksi ajaksi. Silloin myös keskilämpötila on laskenut vastaavaksi jaksoksi jopa useilla asteilla. Viimeksi tällainen jakso oli  vuosina 1645-1715. Tuo jakso on nimetty Maunderin minimiksi Edvard Maunder nimisen tähtitieteilijän mukaan. Hyvin vähäisiä auringonpilkkujaksoja on ollut myös Daltonin miniminä tunnetun jakson aikana 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa sekä 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin vasta aloitettiin järjestelmälliset lämpötilamittaukset maailmanlaajuisesti. Myös noiden jaksojen aikana keskilämpötilat ovat selvästi pudonneet runsaampien auringonpilkkujaksojen aikoihin verrattuna. 1800-luvun lopusta aina 1990-luvun alkuun asti auringon aktiivisuus on on ollut em. jaksoihin verrattuna vilkasta, ja myös maapallon keskilämpötila kohosi 1900-luvulla lähes asteen verran

Svensmarkin teoria selittäisi tämän ilmiön. Sen mukaan runsaampi pilvisyys erityisesti alailmakehässä heijastaisi enemmän auringon säteilyä takaisin avaruuteen ennen kuin se ehtii lämmittämään meriä ja maata verrattuna vähäisempään pilvisyyteen. Jo muutaman prosentin ero pilvisyydessä vaikuttaa watin verran neliömetrille maanpinnalle tulevaan kokonaisäteilytehoon, mikä on pitkällä aikavälillä riittävästi aiheuttamaan selvästi mitattavia muutoksia merien ja alailmakehän lämpötilassa.

Kerjäläisiä ruokitaan 1860-luvun nälkävuosina Hämeessä

Ja sitten tulee Rosen jutun pommi. Aurinkotutkijat ovat aika yksimielisiä siitä, että auringon aktiivisuus on vaihteeksi hiipumassa kenties kymmeniksi vuosiksi. Aurinkopilkkujaksojen ajallinen pituus on siis kasvamassa ja pilkut saattavat kadota vuosiksi kokonaan havaitsemattomiin tavallisilla kaukoputkilla. Olemmeko siis sen myötä menossa kohti samanlaista ilmaston viilenemistä, joka 100, 150 ja 300 vuotta sitten kohtasi suomalaisia? Kannattaa muistaa, että Suomi koki kaksi erittäin kovaa nälänhätää sekä 150 että 300 vuotta sitten. Vuosien 1695-1697 nälkävuosina Suomi menetti mahdollisesti jopa kolmanneksen kansasta nälkään ja huonon ravinnon aiheuttamiin tautiepidemioihin menehtyneenä.


Täällä pohjoisessa emme ole kovin monen asteen päässä kevät- ja syyshalloista emmekä aina edes kesäpakkasista, jolloin sadon menetys on reaalinen uhka. Uhka tietysti kasvaa merkittävästi, jos marginaali pienenee.


Muistutetaan nyt vielä, ennenkuin nykyisen hiilidioksidiin perustuvan ilmastonlämpenemisteorian kannattajia ja ilmastopolitiikalla meitä raskaasti verottavia poliitikkoja aletaan henkisesti kierrättämään tervassa ja höyhenissä, että yllä kuvattu on myös vasta ilmastonmuutosteoria, jota tosin tutkitaan vakavasti. Jos se on oikeassa, tulemme todella näkemään selvää keskimääräistä viilenemistä jo seuraavan 10 vuoden aikana. Vihreille hiilidioksidialarmisteille tulee silloin hätä. Taidamme joutua kääntämään hiilivoimalat täysille, jotta saisimme lisää hiilidioksidia taivaalle, sillä kyllähän se hiilidioksidikin taitaa ihan vähän lämmittää - ehkä kymmenesosan harvenevan pilviverhon viilentävään vaikutukseen verrattuna. Kukas se sanoikaan, että "It's the Sun, Stupid"?

Ja vielä pari lohdutuksen sanaa: Talviset loskakelit vähenevät, ja jäät kyllä sulavat kesäisin järvistä - viimeistään juhannukseksi!