sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Epäilyksen siemeniä lämpöaikasarjoihin Australiasta ja muualtakin

Alberto Boretti on tutkinut lämpötilamittausten säätämistä Australian Pohjoisterritoriossa. Hänen tutkimuksensa on julkaistu otsikolla Australian Pohjoisterritorion lämpötilamittausten tilastoanalyysi Theoretical and Applied Climatology -tiedejulkaisun viime marraskuun numerossa. Katsotaanpa, mitä Boretti paperinsa yhteenvedossa kertoo:
Pohjoisterritorio Australiassa
Australian Pohjoisterritorio on ainutlaatuinen. Se on alueeltaan Ranskaa laajempi, mutta siellä asuu vain 200 000 ihmistä. Koko tuolla alueella on vain kolme sääasemaa, jotka ovat toimineet yli 40 vuotta. Ja vain kaksi niistä on tuottanut säädataa yli 100 vuotta. Nämä ovat Darwin, Tennant Creek ja Alice Springs, joista ensimmäinen ja viimeinen ovat noita pidemmän ilmastohistorian asemia. Asemien väli tai niiden väli muihin Australian mantereen sääasemiin vaihtelee 500 kilometristä yli 100 kilometriin.

Tässä tutkimuksessa analysoidaan yksityiskohtaisesti eri mittausasemien datan yhdistelyä samaan paikkaan sekä naapuriasemien puuttuvien tietojen johtaminen täydentämään niiden tietoja ainakin 100 vuotta vanhoiksi katkeamattomiksi sarjoiksi. Samalla tutkitaan tuon toiminnan vaikutusta lämpötilatrendeihin.

Käyttäen asiallisesti yhdisteltyä data yli 130 vuodelta ja lineaarista sovitusta saadaan Alice Springsin maksimi- ja minimilämpötilojen trendiksi +0.009 ja +0.057 °C/10 vuotta sekä Darwinin vastaaviksi trendeiksi −0.025 and 0.064 °C/10 vuotta. Ainoa mahdollisuus tuottaa lämpeneviä trendejä on ylipainottaa 1970-luvun puolivälin kylmiä vuosia ja niitä seuranneita lämpimiä vuosia. Vuodesta 1980 alkaen Alice Springsissä on selkeästi lämpenevä trendi, Tennant Creekissä viilenevä trendi ja Darwinissa lämpenevä maksimilämpötilojen trendi mutta viilenevä minimilämpötilojen trendi.

Tuohan on Australian kuuminta aluetta, jonka lämpöennätykseksi englanninkielinen Wikipedia kertoo 48.3 °C vuodelta 1960 ja kylmyysennätykseksi −7.5 °C vuodelta 1976. Noista tutkijoiden kolmesta pitkäaikaisesta keskipisteestä lämpenevää trendiä osoittava Alice Springs ja viilenevää trendiä osoittava Tennant Creek ovat muuten ne läheisimmät sääasemat, joiden etäisyys on 500 km. En tunne tarkemmin em. kolmen aseman olosuhteita (ovatko asemien paikat muuttuneet jne.), mutta ainakin Darwinin ja Alice Springsin väkiluvut ovat satakertaistuneet viimeisen 100 vuoden aikana, millä on yleensä paikallisia lämpötiloja nostava vaikutus mm. maankäytön muutoksista johtuen. Vain Tennant Creekiä alle 4000 asukkaan kylänä voidaan pitää kaupungistumisilmiöstä jokseenkin vapaana alueena

No niin, siis liki kaksi kertaa Suomen kokoiselta alueelta on mitattu lämpötila kolmella mittarilla. Sehän vastaa sitä kuin Suomen lämpötila mitattaisiin enintään kahdella mittarilla, siis vaikkapa Helsingin Kaisaniemestä ja Sodankylästä. Hmm… ja sitten ekstrapoloitaisiin osin kaupunkisaarekeilmiön saastuttama data muualle Suomeen. Kyllä varmasti saataisiin ainakin eteläiseen Suomeen huikea lämpötilan nousu.

Kuva 2
Kävin katsomassa, mitä HadCRUT4- ja HadTS3 yhden maantieteellisen asteen hilapisteisiin adjusteeratut aikasarjat kertovat lämpötilakehityksestä keskimäärin Pohjoisterritorion alueella vuodesta 1901 alkaen (kuva 2). Keskimääräinen lämpötila on niiden mukaan noussut tuolla alueella 0,1 °C/10 vuotta, maksimilämpötila on laskenut 0,03 °C/10 vuotta ja minimilämpötila on noussut 0,06 °C/10 vuotta. Jotenkin nuo Hadley Centerin aikasarjat ovat minun mielestäni ristiriidassa paitsi keskenään myös Borettin tutkimuksen kanssa.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Haloo säteilyfyysikot, meillä on ongelma!

Olemme mielikuvituksessamme kaukana maan pinnasta ja pohdimme säteilyä, jota emme näe emmekä pysty
kotikonstein helposti mittaamaan. Mutta meillä on ongelma, joka saattaa uhata monen perheen kesän viettoa. Nyt tarvitaan fyysikkojen talkooapua!

Lukijani Merja kysyy periaatteessa seuraavaa:  
1) Voiko yli 0,1 kelvinasteen lämpöinen kylmäkalle lämmittää kylmälaukussa jääkaapista otettua olutpulloa?

0,1 kelvinasteen lämpöinen kylmäkalle on siis celsiusasteina - 273,05 °C. Ja jääkaapissa säilytetty olutpullo on lämpötilaltaan +6 °C. Siispä kuinka nopeasti olutpullo lämpenee juomakelvottomaksi (= normaalisti yli +15 °C) tavanomaisessa kylmälaukussa?

Toinen kysymys on:
2) Jos jätän 0,1 kelvinasteen lämpöisen kylmäkallen pois kylmälaukusta, kuinka paljon hitaammin tai nopeammin olueni pilaantuu?

Ilmastofysiikassahan kylmä troposfäärin yläosa voi lämmittää lämpimämpää alempaa ilmakehää. Miksei sama toimisi kylmälaukussakin? Pyydänkin kommentoijia luokittelemaan itsensä kommentin aluksi joko ilmastofyysikoiksi, joiden mukaan (usein) kylmä lämmittää lämmintä, tai jonkin muun fysiikan alan harrastajiksi. Ja parasta tietysti olisi, jos kommentoija kykenisi jotenkin esittämään empiirisen kokeen tuloksen.

Oma veikkaukseni vanhana ballistiikkaan erikoistuneena fyysikkona on ensimmäiseen kysymykseen noin kaksi minuuttia, minkä jälkeen olutpullollinen olisi juomakelvotonta. Mutta se ei perustu empiirisiin havaintoihin, enkä kerro vielä, mihin ilmastofysiikan kaavoihin se perustuu. Enkä tietenkään kiertoradan parametreihin erikoistuneena tiedä juuri mitään suorasta säteilystä, joten jättäkää maallikon arvaus omaan arvoonsa. Toiseen kysymykseen en osaa vastata muuta kuin että hitaammin.

Mutta nyt arvaamaan tai mieluiten laskelmilla arvaukset todistamaan. Ja nyt en tähän bloggaukseen hyväksy kommentteja, joista ei selviä
  1. kommentoijan nimeä tai nimimerkkiä, tai
  2. kommentoijan suorittamaa arvosanaa fysiikassa korkeakoulussa.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Tehdään postmodernia ilmastotutkimusta

Kasvihuoneilmiö Helsingin Sanomien mukaan
Meille väitetään, että ihmiskunnan nykyisen energian tuotannon vuoksi ilmastomme on lämmennyt
esiteollisesta ajasta 0,9 astetta ja 1950-luvultakin noin 0,5 astetta. No, mistä tämä tiedetään? Maapallon eri puolilta tehdyistä mittauksista lasketut globaalit keskilämpötilat ovatkin nousseet. Sitä ei voi kiistää, tosin epäilyksen alaiseksi ainakin sen suuruuden voi asettaa. Lämpöaikasarjoissa on runsaasti puutteita niin ajallisessa kuin alueellisessa kattavuudessa. Meillähän on ollut aika harva mittausverkko mm. merillä, jotka kuitenkin muodostavat noin 70% maapallon pinnasta. Lisäksi kaikkia niiden tuloksiin vaikuttavia tekijöitä ei tunneta yksityiskohtaisesti, ja monissa tapauksissa niitä on säädetty tai adjusteerattu erilaisilla parametreilla, jolloin ne eivät enää kerro alkuperäisestä mittaustuloksesta. Jotkut tahot epäilevät myös globaalin keskilämmön laskenta-algoritmien vääristävän tulosta.

Tieteelliseksi selitykseksi lämpenemiselle annetaan tietysti kasvihuoneilmiötä ja erityisesti sen voimistumista, sillä eräiden kasvihuonekaasujen - varsinkin hiilidioksidin - pitoisuus ilmakehässä on kiistämättä viimeisen 100 vuoden aikana kasvanut.

Kasvihuonekaasuhypoteesin mukaan tuo lämpeneminen johtuu siis kasvihuonekaasujen lämpöä sitovasta vaikutuksesta mutta ei ainoastaan siitä. Iso osa ilmastojärjestelmään sitoutuneesta lämmöstä johtuu tuon sitovan pakotevaikutuksen aiheuttamista palautevaikutuksista, joita on monenlaisia. Merkittävin niistä on ilmakehän vesihöyrypitoisuuden nousu, kun hiilidioksidin lämmittämä ilma haihduttaa meristä enemmän vettä kiertoon. Muistetaan, että vesihöyry on myös kasvihuonekaasu, joka tietysti vahvistaa vähäisempien kasvihuonekaasujen lämmittävää vaikutusta. Palautevaikutus on siis hypoteesin mukaan positiivinen, koska se mahdollistaa suuremman energiamäärän (= lämmön) kerääntymisen ilmastoon. Kaikkein voimakkaimmin tuon lämpenemisilmiön pitäisi näkyä napa-alueilla, sillä samalla myös ilmakehän virtaukset voimistuvat, ja nehän sitä päiväntasaajan molemmilla puolilla päivittäin syntyvää lämpöä pohjoiseen ja etelään siirtävät.

Tiedemiehillä, jotka tuota kasvihuonehypoteesia mainostavat, on kuitenkin muutamia ongelmia. Ensinnäkin kasvihuonekaasujen pitkäaltoisen säteilyn aiheuttamaa muutosta on erittäin vaikeaa mitata. On tietenkin mahdollista mitata suljetussa koeympäristössä yksittäisen tekijän muutoksia, mutta koko ilmastojärjestelmämme merineen, mantereineen, ilmakehän kerroksineen ja ympäröivine avaruuden osineen sisältää niin paljon muuttuvia ja toisiinsa vaikuttavia elementtejä, että niiden kattava jäljittely ei ole mahdollista laboratorio-olosuhteissa. Niinpä ei ole varmuutta edes hiilidioksidin pakotevaikutuksesta, joskin melkoinen yksimielisyys sen pitoisuuden kasvun lämmittävästä vaikutuksesta toki on. Mutta absoluuttista arvoa et sille saa. Vielä suurempia epävarmuuksia liittyy moniin palautevaikutuksiin, joiden etumerkistäkin väitellään - siis lämmittävätkö ne vai jäähdyttävätkö. Siksi mm. IPCC:n viimeinen raportti ei osaa kertoa tarkasti, paljonko globaali ilmasto lämpenisi, jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kaksinkertaistuisi. IPCC antaakin melko laajan +1,5 - +4,5°C vaihteluvälin asialle, joskin monet tuoreet tutkimukset viittaavat vielä tuonkin alueen ulkopuolisiin arvoihin.

Amundsen-Scott. Etualalla ns. seremoniallinen etelänapa.
Jos kuitenkin haluaisit mitata vaikkapa vain kasvihuonehypoteesin ytimessä olevan hiilidioksidin pakotevaikutuksen ilmakehässä, eikä sinulla ole rahaa rakentaa riittävän suurta koelaboratoriota (suuruusluokka 9 000 000 kuutiokilometriä), löytäisitkö paikan, missä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden säteilyvaikutus olisi kaikkiin muihin pakotteisiin (mm. auringon säteily) ja palautevaikutuksiin (pilvet, meret jne.) verrattuna mahdollisimman hallitseva? Kirjassaan Landscapes & Cycles Jim Steele ehdottaa koepaikaksi etelänapaa. Tuo paikka onkin mielenkiintoinen, sillä siellä on sijainnut jo lähes 60 vuoden ajan Amundsen-Scott -tutkimusasema, joka on rekisteröinyt etelänavan lämpötiloja vuodet ympäriinsä.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Lyhyt johdatus vakiintuneeseen tieteeseen

Välillä ja viime aikoina aika useinkin kuulet sanonnan "tiede on varma asiasta". Tällä viitataan siihen, että joukko äänekkäimpiä tieteenharjoittajia on päässyt konsensukseen jostain asiasta. Englanninkielessä käytetään termiä "Settled Science", jonka olen kääntänyt vakiintuneeksi tieteeksi.

No joistakin asioista kai voikin olla aika varma, sillä niitä on testattu niin pitkään ja monipuolisesti, että mahdolliset merkittävät puutteet hypoteesissa olisi hyvin todennäköisesti löydetty. Mutta kaikki hypoteesit eivät täytä riittävän penkomisen vaatimuksia silloinkaan, kun konsensus on lähes 100-prosenttinen, ja sitä suitsutetaan lähes uskonnollisella hurmoksella kaikista mahdollisista tietolähteistä. Alla olevassa kuvassa on lähes kaikki olennainen vakiintuneen tieteen historiasta.


Oletko muuten miettinyt, minkä tieteellisen laitoksen johto Suomessa perustelee useimmin julistamaansa hypoteesia vetoamalla konsensukseeen ja tieteelliseen vakiintuneisuuteen?

Hyvää pääsiäistä Ilmastorealismin lukijoille!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Poikkeuksellisia lämpötiloja pohjoisessa viime kuukausina

Viime kuukaudet ovat varsinkin pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosissa oleet lämpötiloiltaan erikoisia. Me olemme Suomessa kokeneet marraskuun alusta lukien neljä selvästi tavanomaista lämpimämpää kuukautta, sillä ainoastaan tammikuu oli lähellä keskimääräistä. Mutta kuten alla olevista kuvista näkyy, emme ole olleet ainoita ihmisiä, jotka ovat kokeneet poikkeuksellisia lämpötiloja loppusyksystä alkukevääseen.

Mennään järjestyksessä marraskuusta 2013 maaliskuuhun 2014 ja katsotaan, miten Nasan GISSTemp-aikasarja on kartalle sijoitettuna nähnyt lämpötilapoikkeamat vuosien 1998-2006 keskimääräisestä.
Marraskuu 2013

Ensimmäinen kuva on siis marraskuu 2013. Siitä jo näkyy seuraavien kuukausien kuva poikkeuksellisen lämpimästä Euraasiasta ja kylmästä Pohjois-Amerikasta. Muualla maailmassa lämpötilapoikkeamat olivat melko pieniä.




Joulukuu 2013


Joulukuussa 2013 Pohjois-Amerikan kylmyys korostuu edelleen, ja Euraasiassa tavanomaista lämpimämpi ilma levittäytyy niin läntiseen Eurooppaan kuin Siperian itäosiin.






Tammikuu 2014

Tammi- ja helmikuuksi ilmavirtaukset muuttuvat päästäen napa-alueen kylmän ilman jälleen Siperian ylle ja tuoden lämmintä ilmaa etelästä Alaskaan sekä myöhemmin Itä-Siperiaan. Suomessakin saadaan nauttia normaaleista talvilämpötiloista, mutta läntisen Euroopan leudot säät jatkuvat. Pohjois-Amerikan tiheimmin asuttujen itäiset osat kokevat kolmannen ja neljännen peräkkäisen tavanomaista kylmemmän kuukauden.
Helmikuu 2014
 
Maaliskuu 2014
Napa-aluetta kiertävät virtaukset polveilevat helmikuussa yhä enemmän kuljettaen kylmää Siperian kautta koko Keski- ja Itä-Aasiaan. Vastaavasti Atlantilta virtaa lämmintä ilmaa pitkälle Fennoskandian pohjoispuolelle, mistä syystä lumet sulavat eteläisestä Suomesta, jossa alkaa olla jo helmikuussa keväinen tunnelma. Jyrkimmät lämpötilakontrastit ovat Itä-Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa, jossa suurien järvien teollisuusalueella aletaan puhua ennätyskylmästä talvesta.

Maaliskuuksi palataan lähes marras- ja joulukuun tilanteeseen. Ajankohtaan nähden poikkeuksellinen kylmyys ei hellitä otettaan Pohjois-Amerikasta, ja Euraasian pohjoisosissa koetaan tavanomaista lämpimämpi kevään alku.

Kuvista näkyy silmiinpistävästi, että pohjoisten alueiden kylmien kuukausien alailmakehän lämpötilapoikkeamat mantereiden päällä ovat huomattavan suuria verrattuna merien yllä olevaan alailmakehään. Viime kuukausien aikana tuo ero näyttäisi korostuneen. Samana aikana eteläisellä pallonpuoliskolla oli kesä, joka näyttäisi olleen aika normaali tai ehkä hiukan vuosien 1998-2006 kesiä viileämpi.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Amerikkalais-suomalainen perhostutkimus viikon vitsi maailmalla



Amerikkalais-suomalaisen tutkijaryhmän tuore tutkimuspaperi yöperhosten kantojen kestävyydestä lämpenevässä ilmastossa on herättänyt kyseenalaista huomiota. Nimittäin maailman suosituin ilmastoblogi, WUWT (=WattsUpWithThat), tekee siitä jonkinlaisen vitsin nimettyään sen viikon hulluttelujutukseen. Katsotaanpa, mistä on kyse tutkimuksessa "Current temporal trends in moth abundance are counter to predicted effects of climate change in an assemblage of subarctic forest moths".
.
Tunturimittari lienee ollut yksi tutkimuskohteista
Hyönteistutkijat keräsivät vuosina 1978 - 2009 noin 390 000 yöperhosta valorysillä Sallan ja Savukosken alueella sijaitsevasta Värriön luonnonpuistosta. Lajeja rysiin osui 456, joista pyydystetyt määrät riittivät 80 lajin kannanmuutosten seurantaan tutkimuksen aikana. Noista 80 yöperhoslajista 90 prosentin kanta joko pysyi vakaana tai kasvoi. Tutkijoiden mukaan erityisen lämpimät ja kosteat säät hidastivat yöperhospopulaatioiden kasvua, mutta jokin tuntematon ympäristötekijä - "tukivaikutus" - auttoi perhosia silti ylläpitämään kantojaan.

Tähän asti siis kaikki on kaiketi hyvin. Mutta sitten Global Change Biology -julkaisussa ilmestyneeseen tutkimuspaperiin nimensä ensimmäiseksi saanut Michiganin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian laitoksen professori Mark D. Hunter lähtee oudolle kiertoradalle:

Emme tiedä, miten kauan tukivaikutus jatkuu, Hunter sanoo yliopistonsa tiedotteessa. Jatkuuko se loputtomasti, vai ylittävätkö ilmastonmuutoksen haitat sen jossain vaiheessa saaden perhospopulaatiot romahtamaan?

Erityisen lämpimällä tai kostealla säällä oli negatiivinen vaikutus populaatioiden kasvuun. Kuitenkin useimmat näistä yöperhospopulaatioista ovat joko vakaita tai kasvavia, joten ainoa mahdollisuus on se, että jokin muu asia kuin ilmastonmuutos - siis jokin sellainen, mitä emme mitanneet - tukee perhosia merkittävältä populaation supistumiselta ja samalla peittää ilmastonmuutoksen negatiiviset vaikutukset.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pingviinijuttu lämpenevältä Etelämantereelta

Arvostettu Time-lehti esittää verkkosivuillaa hienoja kuvasarjoja, joihin on liitetty opettavaisia juttuja ympäristötietoisille ja miksei muillekin. Tällä kertaa kyseessä on kuvasarja pingviineistä, joiden olemassaolo on uhattuna ilmaston lämpenemisen vuoksi. Olen ottanut muutamasta kuvasta kopiot ja suomentanut niiden tekstit. Katsokaapa noita kauniita lintuja, sillä pian niitä ei enää ole. Ja me ihmiset taidamme olla syyllisiä tuleviin sukupuuttoihin! Surullista. No niin -seuraavassa siis lainaukset Timesta.
Keisaripingviini

Keisaripingviiniä, joka on suurin ja näyttävin pingviinilaji, pidetään kaikkein haavoittuvimpana lajina Antarktikalla. Maailman Luonnonsäätiön (WWF) mukaan lämpötilan nousu sulattaa merijään ja dramaattisesti rajoittaa pingviinien elinympäristöä.
Keisaripingviinin poikasia

Keisaripingviiniuros tunnetusti hautoo munaa jalkojensa päällä lumimyrskyissä ja jopa -49 asteen lämpötiloissa, kunnes poikanen kuoriutuu. Proceedings of the National Academy of Sciences:n  vuonna 2009 julkaistu  raportti väittää, että pingviiniyhteisön asuinpaikkana olevan jään aikainen haurastuminen voi olla syynä alhaiseen lisääntymismenestykseen. 
Keisaripingviinejä

Keisaripingviinit painautuvat toisiaan vasten suojautuakseen Antarktikan äärimmäiseltä kylmyydeltä. Tiedemiehet varoittavat, että ilmaston lämpeneminen voi saattaa nämä upeat linnut sukupuuton vaaraan ensi vuosisadan loppuun mennessä.

Jääpingviini

Viimeisen 25 vuoden aikana jääpingviinien kanta on pudonnut 65% johtuen merijään vähenemisestä ja lisääntyneestä kilpailusta ruoan saannissa muiden pingviinilajien kanssa.


Kuningaspingviini

Antarktikan pohjoispuolella olevilla saarilla elää nykyisin kaksi miljoonaa kuningaspingviiniparia. Tutkimusten mukaan niiden kanta on pienenemässä, kun meriveden lämpötila nousee ja lintujen on matkattava pidemmälle ruokaa löytääkseen.

Kuningaspingviinejä ruokailemassa


Aivan kuin isommat keisaripingviinit myös kuningaspingviinit syövät krillejä ja äyriäisiä, mutta meriveden pintalämpötilan nousu rajoittaa niiden saantia talvikuukausina.





sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Vedenkierron vaihtelu ilmaston lämpenemisen selittäjänä



Kuva 1: Professori Jyrki Kauppinen
Edellisessä bloggauksessani käsittelin vallitsevan ilmastoparadigman keskeistä perustelua hiilidioksidin osuudesta viime vuosikymmenten ilmaston lämpenemiselle. Tuo Argumentum ad ignorantiam -tyyppiseen perusteluvirheeseen pohjautuva väitehän kuuluu pelkistettynä seuraavasti:

Koska emme keksi mitään muuta syytä alailmakehän lämmön nousuun kuin hiilidioksidipitoisuuden kasvun, sen täytyy olla pääasiallinen syy.

Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksen tutkijaryhmä, johon kuuluvat emeritusprofessori Jyrki Kauppinen, laboratorioinsinööri Jorma Heinonen ja yliopistonlehtori Pekka Malmi, esittävät piakkoin Energy & Environment -tiedejulkaisussa ilmestyvässä tutkimuspaperissaan muun pääasiallisen syyn lämpenemiseen, joskin hekin myöntävät hiilidioksidilla olevan pieni - noin 10 %:n - vaikutus viime vuosisadalla havaittuun 0,8 asteen globaaliin lämpenemiseen.

Tutkimuspaperi on otsikoitu  INFLUENCE OF RELATIVE HUMIDITY AND CLOUDS ON THE GLOBAL MEAN SURFACE TEMPERATURES - suomeksi siis "Suhteellisen kosteuden ja pilvien vaikutus globaaleihin keskimääräisiin pintalämpötiloihin". Sen yhteenvedossa Kauppinen et al. (2014) tietysti jo kertovat olennaisen:
Ilmastonmuutoksen selitykselle etsitään edelleen kokeellisia todisteita, ja tärkein kysymys on ilmaston muuttumisen ihmisperäisyys. Hallitusten välisen ilmastopaneelin, IPCC:n, mukaan globaali lämpeneminen on pääosin ihmiskunnan aiheuttama ja johtuu CO2-pitoisuuden kasvusta.

Tässä tutkimuksessa tutkimme kosteuden ja pilvien vaikutusta pintalämpötilaan. Osoitamme, että muutokset suhteellisessa kosteudessa tai alapilvien peittoisuudessa selittävät suurelta osin muutokset globaalissa keskilämpötilassa. Esitämme tämän väitteen todisteeksi havaitut muutokset suhteellisessa kosteudessa vuosina 1970 - 2011 ja havaitut muutokset alapilvien peittoisuudessa vuosina 1983 - 2008. Yhden prosentin kasvu suhteellisessa kosteudessa tai alapilvien peitossa laskee lämpötilaa  vastaavasti  0.15 °C tai 0.11 °C. Edellä mainittuina ajanjaksoina CO2:n pitoisuuden kasvu vaikutti alle 10 prosentilla lämpötilan kokonaismuutokseen.

Kauppisen tutkimuspaperi sisältää kymmenkunta sivua kaavajohdattelua, jota en tässä tarkemmin referoi. Todettakoon kuitenkin, että itse kaava lämpötilamuutosten selittämiseksi on hyvin yksinkertainen sisältäen kaksi termiä:
Lämpötilan muutos ΔT = RΔQ – RΔG(p- pe), jossa
ilmastonherkkyys kasvihuonekaasuille  R = 0.063 °C/W/m2 ja hiilidioksidin säteilypakotteen muutos vuotta kohden ΔQ= 0.022 W/m2 vuosi. Lisäksi G = 82W/(m2kPa), kylläisen vesihöyryn keskimääräinen osapaine keskimääräisessä lämpötilassa on p=1.79 kPa ja osapaine lämpötilassa   -18 °C  pe = 0.14 kPa ( ilman kasvihuonekaasuja ja vettä).

Suhteellisen kosteuden avulla kaava saa seuraavan muodon
ΔT = RΔQ – RGΔØ(p-pe)/Ø, jossa
suhteellisen kosteus on Ø  ja sen muutokset ΔØ  ilmanpaineissa 700 mb ja 850 mb, eli sillä korkeudella, jossa alapilvet muodostuvat.

Kaavan oikean puolen kahdella termillä - siis kasvihuonekaasujen ilmastoherkkyyden ja niiden pakotteen vuosimuutosten tulolla  (RΔQ) sekä alapilvien muodostumiskorkeuden suhteellisen kosteuden muutoksilla (RGΔØ(p-pe)/Ø ) - voidaan ratkaista lämpötilamuutos. 

Kuva 2
Ennen kuin mennään Kauppisen tutkimusryhmän tuloksiin, katsotaanpa miten suhteellinen kosteus on muuttunut 700 ja 850 millibaarin korkeudella - siis noin 3 ja 1,5 kilometrin korkeudella vastaavasti. Kuvassa 2 on esitetty ilman suhteellisen kosteuden muutokset Yhdysvaltain ilmatieteen laitoksen, NOAA:n, mukaan vuosina 1950 - 2011. Muutoksethan ovat noissa korkeuksissa aika isoja verrattuna melko stabiiliin suhteelliseen kosteuteen maan pinnalla ja pilvien yläpuolisissa ilmakehän kerroksissa.

Suhteellinen kosteus on molemmissa em. kerroksissa laskenut noin vuodesta 1975 noin vuoteen 2000, mikä tuon viimeisen kaavan jälkimmäisen termin mukaan merkitsisi ilman lämpenemistä. Tiedämme toki, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on samana aikana ja ihan viime päiviin asti kasvanut, joten sekin on vaikuttanut alailmakehää lämmittävästi. Näinhän on tosiasiassa tapahtunutkin. Mutta vuodesta 2000 alkaen suhteellinen kosteus on pysynyt alapilvien muodostumiskorkeuksissa liki samana tai hieman kasvanutkin. Tämänhän pitäisi tuon jälkimmäisen termin mukaan hidastaa lämpenemistä tai jopa pysäyttää se, mikäli se saa suuremman arvon kuin ensimmäinen termi.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Argumentum ad ignorantiam ja teepannun olevaisuus



Ilmastotutkimuksen hellimä paradigma hiilidioksidipitoisuuden noususta ilmakehän lämpenemisen pääasiallisena syynä perustuu otsikossa mainittuun argumentointiin. Kyse on siis  vetoamisesta tietämättömyyteen tai todisteiden puutteisiin, kuten tuon otsikon voisi kääntää suomeksi. Ilmastotutkimuksessa se tarkoittaa seuraavaa:

Koska emme keksi mitään muuta syytä alailmakehän lämmön nousuun kuin hiilidioksidipitoisuuden kasvun, sen täytyy olla pääasiallinen syy. Ja koska tuolle kasvulle emme keksi muuta syytä kuin ihmiskunnan polttamat fossiiliset polttoaineet, on ihmiskunta siis syyllinen lämmön nousuun.

Minä olen kuullut tuon selityksen monen ilmastotutkijan suusta. Harvoinhan se esitetään noin pelkistetysti. Usein selityksen uskottavuuteen lisätään vuolaasti vakuutteluja vahvasta fysikaalisesta perustasta, tietokonemallinnusten yksimielisyydestä ja tiedemiesten konsensuksesta asiassa.

Argumentum ad ignorantiam tarkoittaa käytännössä samaa kuin käänteinen todistustaakka: syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Filosofi Bertrand Russell havainnollisti asiaa kirjoituksessaan "Onko Jumalaa olemassa?" seuraavasti:
Jos esittäisin että Maan ja Marsin välissä on posliininen teekannu, joka kiertää aurinkoa elliptisellä radalla, kukaan ei voisi todistaa väitettäni vääräksi, jos vain muistaisin lisätä että teekannu on liian pieni havaittavaksi parhaimmillakin teleskoopeilla. Mutta jos jatkaisin sanomalla, että koska väitettäni ei voida osoittaa vääräksi, sen epäileminen olisi ihmisjärjen kannalta suunnattoman röyhkeä teko, niin minun ajateltaisiin aivan oikeutetusti puhuvan hölynpölyä. Jos tällaisen teekannun olemassaolo kuitenkin vahvistettaisiin muinaisissa kirjoissa, jos sitä opetettaisiin pyhänä totuutena joka sunnuntai ja jos se istutettaisiin lasten mieliin jo koulussa, sen olemassaolon epäilemistä pidettäisiin merkkinä poikkeavaisuudesta. Valistuneella aikakaudella epäilijä saisi osakseen psykiatrin huomion, varhaisemmalla ajalla peräti inkvisiittorin.

Korvaa tuossa Russelin tekstissä teepannu hiilidioksidilla tai tarkemmin sanoen ns. ilmastoherkkyydellä, joka tarkoittaa arviota lämpötilan noususta ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa, ja muinaiset kirjat hallitustenvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n, raporteilla, näet analogian ilmastoparadigmaan. Jos et pysty todistamaan, että CO2:n ilmastoherkkyysarvo on pieni - siis teekannua ei ole kiertoradalla - et voi väittää ihmiskuntaa syyttömäksi.

Monissa muissa yhteyksissä käänteinen todistustaakka on aikoja sitten hylätty, ja sitä pidetään pahana argumentointivirheenä. Ihmiset saattaisivat lähteä suorastaan kapinoimaan, jos sen käyttö olisi sallittua vaikkapa oikeudenkäytössä. Miltä sinusta tuntuisi tilanne, jossa jonkun talo paloi, ja poliisi tulisi pidättämään teini-ikäisen poikasi, jolta tivattaisiin todisteita syyttömyydestä? Tai verottaja mätkäisisi sinulle jälkiveroja 10000 euroa, koska et ole kyennyt todistamaan, että sinulla ei ole pimeitä tuloja.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Punavihreät tiedottajasoturit laiskanläksylle

Kun luit viime viikolla sitä maailmanlopun ennustusten luetteloa, jonka IPCC:n 5. arviointiraportin (AR5) 2. työryhmän (WG2) Japanin Jokohamassa julkaistu raportti sai aikaan mediassamme, saatoit masentua. Tai jos olet ideologisesti läpikotaisin vihreä, saatoit innostua. Ehkä ajattelit nyt isketyn sellaiset kortit pöytään, että persut ja muutkin paskanpuhujat menevät hiljaisiksi. Meidän kaikkien on noiden tosiasioiden edessä nöyrryttävä ja ryhdyttävä todellisiin ilmastotalkoihin maapallon pelastamiseksi. Ajattelitpa kummin päin tahansa, erehdyit pahasti.

Minä olen vihdoin viimein saanut luetuksi kokonaan tuon WG2:n raportin, eikä se muistuta miltään osin noita Ylen toimittaja Jaana Kannisen tai Helsingin Sanomien toimittaja Heli Saavalaisen juttuja eikä oikeastaan mitään niistä jutuista, jotka kotimaisesta mediasta olen sattunut lukemaan. Siis ei miltään osin. En tiedä, mistä lähteistä Kanninen ja Saavalainen mielikuvitustarinansa ammentavat tai mitä piristeitä he innoituksekseen käyttävät. Kannisen jutun lähteistä on tietysti pieniä viitteitä sikäli, että hänellä oli jutussaan lainauksia Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Taalakselta. Voisiko olla mahdollista, että tarinat ilmastonmuutoksen aiheuttavista sodista, nälänhädistä, taudeista ja sadoista miljoonista ilmastopakolaisista, joista minä en varsinaisesta raportista löytänyt ainuttakaan uskottavaa mainintaa, tulevat Ilmatieteen laitoksen pääjohtajalta?

Voin hyvin kuvitella, että toimittajien Kanninen ja Saavalainen kielitaito ja peruskoulutus ei välttämättä edes riitä AR5 WGII -raportin lukuun saati ymmärrykseen, sillä onhan se vaikeaa tekstiä. Siitä en siis voi olla aivan varma, mutta takuuvarma olen siitä, että he eivät ole lukeneet raporttia ennen maalis-huhtikuun vaihteessa ilmestyneitä juttujaan. Eikä raporttia ole ehtinyt lukea kukaan heidän juttunsa lähteistäkään - ei edes Petteri Taalas. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Siitä pääsemme seuraavaan asiaan, joka koskee heidän esimiehiään. Nimittäin toimittajan esimiehen täytyy olla jollain tavalla tietoinen jutun faktojen todenperäisyydestä. He eivät ole voineet olla sitä, koska jutut tosiasiassa ilmestyivät ennen yli 1000-sivuisen raportin ilmestymistä. Se olisi toimitusten esimiesten pitänyt tietää hyvin yksinkertaisilla tarkistuksilla. Mutta hyveenä noissa toimituksissa taitaa olla tarkistusten välttely ja selittely, mikä ainakin Ylen suhteen käy selväksi mm. Kannisen Malediivien ilmastopakolaisuutta koskevan perättömän uutisoinnin suhteen. Valitettavasti tuo asenne näyttää ulottuvan koko ketjun läpi aina päätoimittaja Atte Jääskeläiseen. No, halvaantuneesta päästä kärsii tietysti koko ruumis.

Ettei juttu menisi pelkästään toimittajakunnan ammattitaidottomuuden huuteluksi, katsotaan muutamia julkaistuja asioita, jotka ehkä tukevat kantaani. Onneksi meillä on sosiaalista mediaa, joka jaksaa tehdä palkatta sitä työtä, jota (tiedon vääristelystä) palkitut toimittajat eivät tee. Ystäväni Risto Jääskeläinen pitää erinomaisen lupaavalta vaikuttavaa ilmastoaiheista blogia, Roskasaittia, jonne hän on ystävällisesti kääntänyt kolmen sivullisen verran IPCC:n tuoreen AR5-raportin epävarmuuksista. Otetaanpa sieltä muutamia lainauksia (lukekaa loput Riston blogista):
  • Luottamus troposfäärin lämpenemisen muutosnopeuden ja sen pystyrakenteen tietoihin on vain keskinkertaisesta alhaiseen
  • Aineiston epätäydellisyydestä johtuen luottamus globaalin  sademäärän muutoksen tietoihin on alhainen ennen vuotta 1951 ja keskinkertainen tämän jälkeen.
  •  Merkittävästä monitulkintaisuudesta johtuen luottamus säilyy alhaisena havaintoihin pilvien vaihtelevuudesta ja suuntauksista maailmanlaajuisesti.
  • Luottamus havaittuun maailmanlaajuiseen suuntaukseen kuivuuskausissa ja kuivuudessa (sateiden puutteessa) on alhainen, johtuen suorien havaintojen puutteesta...
  • Näytteiden otto on ollut ajan ja paikan suhteen liian harva valtamerien 700 m alapuolisesta syvyyydestä, jotta niistä voisi tuottaa vuosittaisia merien maailmanlaajuisia lämpötilojen ja -sisältöjen arvioita edeltäen vuotta 2005.  
  • Ilmastoon vaikuttavien merivirtojen ominaisuuksia (esim. meridiaaniensuuntaiset pystyvirtaukset) mittaavien jatkuvien havaintoaikasarjojen lukumäärä on rajallinen ja aikasarjat ovat vielä liian lyhyitä vuosikymmenien tai pitempien suuntauksien määrittämiseksi 
  • Mallinnuksen epävarmuudet, jotka liittyvät mallien erotuskykyyn ja merkityksellisten prosessien mukaanottamiseen, käyvät tärkeämmiksi alueellisessa mittakaavassa ja sisäisen vaihtelevuuden vaikutus korostuu. Tästä syystä haasteita riittää nimettäessä ulkoisia pakotteita havaituille alueellisille muutoksille. Joillakin ilmastojärjetelmän tahoilla, mukaan luettuina muutokset kuivuudessa, muutokset trooppisten syklonien aktiivisuudessa, Etelämantereen lämpiäminen, Etelämantereen merijään laajuus ja Etelämantereen massatase, luottamus tietoihin ihmisvaikutuksesta säilyy alhaisena johtuen mallinnusepävarmuuksista ja vähäisestä tieteellisten tutkimusten välisestä yksimielisyydestä.
  • Mallien tulosten perusteella sekä maailmanlaajuisen keskiarvon että joidenkin maantieteellisten alueiden osalta lämpötilan keskiarvon  vuosittaisesta vuosikymmenittäiseen ennustettavuuteen on rajallinen luottamus. Monimalliset tulokset sadannalle osoittavat yleensä alhaista ennustettavuutta. Lyhytaikaiset ilmastoennusteet ovat myös rajallisia johtuen luonnollisten pakotteiden ennusteiden epävarmuudesta.
  • Ilmastojärjestelmän useissa osatekijöissä tai ilmiössä voi mahdollisesti esiintyä äkillisiä tai epälineaarisia muutoksia, mutta useille ilmiöille sellaisten tapahtumien todennäköisyydelle 21. vuosisadalla on alhainen  luottamus ja vähäinen yksimielisyys.
  • Vallitsee alhainen luottamus ennusteisiin, jotka koskevat useita ilmastoilmiöiden osia, jotka vaikuttavat alueellisiin ilmastonmuutoksiin. Näihin kuuluvat muutokset ilmaston vaihtelevuuden laajuudessa ja alueellisten esiintymisten kuvioissa.
No niin. Tuo viimeinen täppä muuten koskee juuri niitä ennusteita, joiden perusteella Suomen maakunnat ja kunnat tekevät ilmastostrategioitaan. IPCC:n omien sanojen mukaan ne tekevät niitä siis perustaen alhaiseen tieteelliseen luottamukseen.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Jäätävästä videosta apua huonosti lämpenevään ilmastoon

Professori Steffensen
Ilmaston lämpeneminen riippuu lähinnä siitä, miten mittaamme asiaa. Tarkoitan siis sitä, miten määrittelemme normaali-ilmaston maapallolla, jonka ilmastossa oikeastaan ainoa pysyvä asia on jatkuva vaihtelu. On ollut äärimmäisiä jääkausia, joiden aikana koko Pohjois-Eurooppa on ollut jopa muutaman kilometrin paksuisen jäätikön peittämä. On ollut lämpimämpiä kausia, jolloin jää on sulanut, ja nykyisin Saksan korkeudella elävät kasvit ja eläimet ovat asuttaneet Lappia. Ja kaikkea tältä väliltä. Siis ikuinen ilmastonmuutos.

Suosittelen katsomaan tarkkaavaisesti Kööpenhaminan yliopiston tutkijaprofessorin ja yhden maailman johtavan jäätutkijan, Jørgen Peder Steffensenin, julkaiseman videon, jonka saat käyntiin alla olevasta kuvasta. Siinä Steffensen kertoo, mitä Grönlannin jäätiköstä poratut näytteet kertovat mm. viimeisen 8000 vuoden ilmastohistoriasta.


We live in cold times from climateclips on Vimeo.

Professori Steffensenin sanoma videon lopussa kertoo paljon:

"Olen täysin samaa mieltä, että maailman ilmaston keskilämpötila on noussut 1900-luvulla – mutta noussut mistä? ..Todennäköisesti nousu on tapahtunut viimeisen 10000 vuoden alhaisimmasta lämpötilasta. Me aloitimme ilmatieteelliset mittaukset (1800-luvun puolimaissa) ilmeisesti kylmimpänä hetkenä 10000 vuoteen."
Maapallon muista osista tulevat ilmastohistorialliset tutkimustulokset vahvistavat Steffensenin sanomaa.

8000 vuotta Grönlannin jäätikön pintalämpötilaa
Steffensen ei videolla spekuloi, mikä saattaisi olla 20. vuosisadan vajaan asteen lämpenemisen syynä ihan normaalin luonnollisen vaihtelun lisäksi. Ihmisen tai hiilidioksidin syyllisyydestä lämpenemiseen hän toteaa tieteellisesti ja terveen skeptisesti sen, että asiaa on erittäin vaikeaa todistaa.

Vertaammeko siis viime vuosikymmenien lämpötilakehitystä kenties väärään lähtökohtaan - siis holoseenikauden kylmimpään hetkeen - ja liioittelemmeko viime hetkien muutoksia, kun emme ole osanneet reaaliaikaisesti mitata aiempia isoja muutoksia?


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Miksi ilmastokeskustelu puuroutuu? Pitäisikö skeptikot poistaa pelikentältä?



Aamu-tv:n Petteri Taalas ei hymyillyt kuten yllä
Ilmatieteen laitoksella on pahoitettu mieli siitä, että ilmastokeskustelu puuroutuu tai on jotenkin asymmetristä. Tuota pahaa mieltä oli Ylen aamu-tv kutsunut purkamaan laitoksen pääjohtajan, Petteri Taalaksen. Häntä auttoi purkautumaan toimittaja Nicklas Wancke. Olen keskustelusta tekemäni yhteenvedon osat sisentänyt ja kursivoinut. Korostan sitä, että ne eivät ole sanatarkkoja lainauksia, sillä en kyennyt tallentamaan keskustelua. Omat kommenttini alkavat normaalileveydeltä.

Taalaksen mukaan varsinainen media (siis lehtitalot, radiot ja tv-kanavat) julkaisee ilmastonmuutoksesta muuten asiallista tietoa, mutta… Ongelmana on se, että ikään kuin tasapuolisuuden nimissä mukaan uutisointiin päästetään myös ei-asiantuntijoita, jotka usein ovat aktivisteja, valehtelijoita ja epätieteellisiä litteän maan puolustajia.

Vähän ihmettelen sitä, että Taalaksella ei ole moitittavaa vaikkapa Ylen Jaana Kannisen tai HS:n Heli Saavalaisen taannoisista jutuista. Nimittäin ne antavat paljon hälyttävämmän kuvan ilmaston lämpenemisen vaikutuksista kuin julkaistu 5. arviointiraportin (AR5) työryhmä 2:n osaraportti (WGII). Tjaah, ehkäpä syynä on se, että Taalas väkineen taisi opastaa toimittajia käyttäen sellaista raporttiluonnosta, jossa noita kauhukuvia oli korostettu? Lopullisesta raportistahan niitä melko lailla siivottiin pois. No se ei nyt ollut pääasia.

Ilmastonmuutostiedotuksen ja -uutisoinnin siis pilaavat ns. skeptikot, joita Taalas kutsuu aktivisteiksi, valehtelijoiksi ja epätieteellisiksi litteän maan puolustajiksi. Hmm… Sanoisin, että aika kovaa kieltä käyttää pääosin verovaroin rahoitettavan laitoksen pääjohtaja rahoittajistaan. Kieli on niin kovaa, että erittäin huonon tyylitajun lisäksi taustalla täytyy olla syvää turhautumista. Eipä ole ihme, että aamu-tv jätti Taalaksen purkauksen sisältävän 10-minuuttisen pois Areenaan jäävästä koosteestaan.

Minä vetäisen tuosta purkauksesta kaksi johtopäätöstä. Ilmatieteen laitoksen johdon sisällä arvostelun sietokyky on hyvin huono asiakysymyksissä. Tätä tukee se, että myös laitoksen kakkosmies, johtaja Mikko Alestalo, on toistuvasti kiihtynyt, kun esitetään kysymyksiä ilmastollisista epävarmuuksista. Toinen johtopäätökseni on se, että erilaisten arvostelijoiden vaikutus on ilmeisesti kiusallisen vaikuttavaa. Tämähän näkyy myös mm. mielipidekyselyissä.

Wancken kysymykseen, miksi keskustelu aiheesta puuroutuu juupas-eipäs -jankkaamiseksi, Taalas löysi kaksi syyllistä. Ensimmäinen on media, joka sallii väittelyn, ja toisena olivat nuo epäasiantuntijat ml. sellaiset akateemisen tutkijakoulutuksen saaneet, jotka eivät ilmastoa itse tutki.

Taalas? Lysenko puhumassa
Onko Taalas vihjaamassa, että ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvat äänet olisi syytä vaientaa estämällä julkinen väittely asiasta? Samankaltaisen toiveen esitti johtaja Alestalo pamflettikirjoituksessaan Tieteessä tapahtuu -julkaisussa kysymällä: "Kuinka kauan vielä jaksamme kuunnella ilmastokieltäjien kyynisiä mielipiteitä?" Nuo heitot eivät ole kovin kaukana lysenkolaisuudesta, mutta ne loittonevat länsimaisesta tieteellisestä prosessista liki samaa vauhtia kuin herrojen tilaamat ilmastomallinnukset reaalimaailman mittauksista. 

Nimittäin länsimaiseen tieteeseen on aina kuulunut väittely hypoteeseista, todisteluista ja jopa paradigmoista. Niin tiedettä on viety eteenpäin, olemme vaihtaneet pannukakkumaasta maapalloon, maakeskeisestä universumista heliosentrisen kautta laajenevaan kosmokseen jne. Vakiintuneet autoritarismiin perustuneet käsitykset flogistonista ja eetteristä on hylätty, vaikka aikanaan niiden kanssa kilpailleiden ja sittemmin hyväksyttyjen hypoteesien vastustajat Taalaksen lailla konsensukseen vedoten vaativat virallisen totuuden kritisoijien vaientamista.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Ylen hupaisa ilmastokeskustelu

Mitä ilmastonmuutos Suomessa muuttaa? Mitä meidän pitää tehdä sopeutuaksemme siihen? 

Noilla kysymyksillä mainostettiin Ylen 2.4.2014 järjestämää livekeskustelua, jossa yleisö sai kysyä asiantuntijoilta ilmastonmuutoksesta ja Suomen sopeutumisesta siihen.

Minut tuohon keskusteluun valpasti Ilmastorealismia-blogin lukija, joka vihjasi asiasta edellisen bloggauksen kommenttiosuudessa. Kiitokset vinkistä, joka saattoi suunnata myös monen muun blogin lukijan huomion tuohon keskusteluun.

Mikko Alestalo, Jaana Husu-Kallio ja Leo Stranius
Innostukseni oli kuitenkin lopahtaa, kun luin tältä sivulta, ketkä nuo asiantuntijat olivat. Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalon tietysti kuuluisi jotain ilmastonmuutoksesta tietääkin. Jaana Husu-Kallion maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä ja entisenä Eviran pääjohtajana pitäisi toki tietää jotain ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Mutta mitä hallintotieteiden maisteri Leo Stranius teki tuossa joukossa? Onko hänet pätevöittänyt ilmastoasiantuntijaksi puheenjohtajavuodet Maan ystävissä, toiminnanjohtajuus Luonto-Liitossa, poliitikon ura Vihreissä vai varapuheenjohtajuus maan suurimman kivihiilen polttajan, Helsingin Energian, hallituksessa? No, ehkä Stranius oli siellä syystä, jonka eräs toinen tämän blogin kommentoija oli ymmärtänyt: "Niin kauan kuin esimerkiksi rautatie-insinööri tai hallintotieteiden maisteri/poliitikko saavat esiintyä ilmastoasiantuntijoina, meillä muillakin on oikeus siihen."

Siirrytäänpä sitten varsinaiseen keskusteluun, sillä olen aina karsastanut keskustelua keskustelijoista. Toivonpa, että tämänkin bloggauksen kommenttiosuudessa keskitytään siihen eikä keskustelijoihin! Käyttäytykäämme ilmastoasiantuntijan arvokkuudella!

Olin yllättynyt, kuinka vähäiseen määrään kysymyksiä "asiantuntijat" ehtivät puolen tunnin chat-keskustelun aikana vastaamaan. Lisäksi minulle jäi vaikutelma, että vastaamatta jätettiin liki kaikkiin vaikeiksi koettuihin kysymyksiin. Palaan muutamiin niistä myöhemmin, mutta otetaan ensin herkkupaloiksi muutama kysymys-vastaus -pari.
Luottamus mallinnuksiin kasvaa vaikka ne erehtyvät yhä enemmän

Nimimerkki Tutkiva kysyy: Väitetään että tämä muutos on ihmisen aiheuttama 95% todennäköisyydellä. Mistä tutkimuksista tulee 5% todennäköisyys että ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttama? Eli millä tavalla tuo 5% on saatu laskettua?

Mikko Alestalo vastaa: Todennäköisyydet lasketaan ilmastomallikokeiden avulla. Tieteellisesti jää aina pieni (teoreettinen) mahdollisuus sille, että muutos olisi ilmaston luonnollista vaihtelua
Hienoa, että Alestalo vastasi rehellisesti. Mutta ehkä tulosten tulkintakyvyssä on vielä vähän parannettavaa. Nimittäin ilmastotutkijoiden todennäköisyys (tai ehkäpä pitäisi puhua luottamuksesta) on kasvanut koko ajan, vaikka ilmastomallinnusten tulokset ovat vuosi vuodelta yhä kauempana reaalimaailmasta tehdyistä havainnoista. Muutenkin tuntuu ihmeelliseltä, että ilmastotutkimuksessa todennäköisyyksiä lasketaan mallikokeiden perusteella. Yleensä fysiikassa hypoteesia testataan empiirisiä havaintoja vastaan. Niin muuten tehdään taloustieteissäkin, vaikka siellä voisi tehdä vieläkin isomman tilin todistamalla mallikokeiden avulla velat saataviksi. 

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Perusteettomista tuomiopäivän saarnoista

 Professori Antero Järvisen vieraskirjoitus
Professori Antero Järvinen rautututkimuksen
parissa maaliskuussa 2013

Tämän päivän (1.4.) Iltalehdessä on juttu ”Tältä Suomi näyttää vuonna 2114”, jossa minuakin on ”haastateltu”. Toimittaja Olli Waris pyysi etukäteen kommentteja esittämäänsä kysymykseen ”Minkälaiset uhkakuvat ovat uskottavia Suomen kannalta esim. 50-100 vuoden aikajänteellä? Mitä kriittisiä havaintoja IPCC:n raportista voi esittää?” Koska hänen poimimansa pienet palat kirjallisesta vastauksestani eivät muodosta kokonaisuutta, laitan koko vastaukseni tälle palstalle, jos Mikolle sopii. Kun sanoin toimittajalle, että olipahan kauhujuttu, hän vastasi ilmeisen rehellisesti: "Kauhulla se piti myydä."

Arviointiraportti perustuu kyseenalaisten ilmastomallien antamiin ”ennusteisiin” huimista lämpötilannousuista (Suomessa jopa 6 astetta). Mallit ovat olleet sataprosenttisesti väärässä, sillä ilmastonmuutos eli ilmaston lämpeneminen päättyi jo lähes 20 vuotta sitten. Uusimpien tutkimusten mukaan CO2 voi parhaimmillaankin nostaa lämpötilaa vain noin yhden asteen verran vuosisadan loppuun mennessä, mistä olisi pelkästään hyötyä eikä vakavia riskejä luonnolle ja ihmisten hyvinvoinnille kaikkialla maailmassa.

Vuonna 2000 meille ilmoitettiin, että lapset eivät kohta tiedä mitä lumi on. Vuonna 2010 he sanoivat että odotettavissa on kylmiä ja lumisia talvia. Poukkoilevia ennustuksia kuvaa hyvin erään asiantuntijan lausahdus: ”Epävarmuus kasvaa. Pitää varautua siihen, että ei oikein tiedetä, mihin varautua” (HS 30.3.2014). Kun vuosikymmenien tai sadan vuoden päähän ulottuvat ilmastoennusteet laaditaan niin, että ne kattavat kaikki mahdolliset vaihtoehdot, ennustukset toteutuvat aina. Tämä ei ole tiedettä. Kun vielä konfirmaatioharhan mukaisesti kerätään vain ennakko-odotuksia tukevat tiedonmuruset ja sivuutetaan niiden kanssa ristiriidassa olevat havainnot, kalliiksi käyviä kauhukuvia on helppo rakennella. Lähes jokaisessa raportin lauseessa on lisäksi ehtoja (voi, ehkä, mahdollisesti, jos), jotka tiukan paikan tullen vesittävät povaukset.

Kun ilmaston lämpenemistä ei voida enää käyttää mörkönä, tilalle on keksitty uusia uhkia kuten sään ääri-ilmiöiden runsastuminen. Tilastot ovat ristiriitaisia eivätkä pääsääntöisesti tue runsastumisväitettä. ”Eniten kärsivät köyhät maat” raportissa sanotaan. Aivan. Tosiasiassa IPCC ja sitä lähellä olevat tahot ovat olleet omilla toimenpiteillään vaikeuttamassa nimenomaan köyhien asemaa. Rikkaiden maiden asukkaille kuten meille suomalaisille on esimerkiksi tuotettu biopolttoaineita ruuasta (maissi, vilja, soija, ruokosokeri jne.), jolla köyhät olisi voitu ruokkia. Ruokaa on köyhille vähemmän ja hinta on noussut. Samalla luontoalueita kuten sademetsiä on hakattu biopolttoainepelloiksi. Kuten tiedämme, tämä ilmastopolitiikka ei ole lainkaan vähentänyt hiilidioksidipäästöjä, päinvastoin. Tehottomien ja kalliiden energialähteiden (tuulivoima, aurinkopaneelit) suosiminen on sekin rokottanut juuri köyhiä.

Maapallon ruokavarojen on ennustettu loppuvan jo Malthusin ajoista lähtien satoja vuosia sitten. Tilastojen mukaan ruuan tuotanto on kuitenkin koko ajan kasvanut ja pysynyt tahdissa tarpeen kanssa. Ilman CO2-pitoisuuden kasvu on tutkimusten mukaan lisännyt kasvien fotosynteesiä eli ravinnon tuottoa ja samanaikaisesti tehostanut niiden vedenkäyttöä. Koko maapallo on tullut vihreämmäksi ja paremmaksi paikaksi elää. “Ilmastonmuutoksen” vaikutukset eivät siis ole “pääasiassa kielteisiä” vaan pääasiassa myönteisiä.