Shokki: Himalaja ei sulakaan!

Himalaja kuvattuna kansainväliseltä avaruusasemalta.
Kuvan lähde: Nasa

Pari vuotta sitten YK:n kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) joutui noloon tilanteeseen, kun sen vuonna 2007 julkaisemassa neljännessä arviointiraportissa havaittiin paha virhe koskien Himalajan jäätiköiden hälyttävän nopeaa sulamista. Tuolloin paljastui, että ennusteen vuoteen 2035 mennessä tapahtuvasta nopeasta jäätikköalueen sulamisesta oli kirjoittanut IPCC:n palkkalistoille päässyt Greenpeacen aktivisti, jonka tieteellinen koulutus taisi yltää lukiotasolle. Asiahan on sikäli iso, sillä Himalajan jäätiköistä saa alkunsa usea iso joki, joiden valuma-alueella asuu noin viidesosa maapallon väestöstä. Ilmastopaneeli siis halusi herätellä intialaisia, bangladeshiläisiä, pakistanilaisia ja kiinalaisia pikaiseen ilmastonsuojeluun, jotta keskeiset makean veden lähteet eivät ehtyisi. Pari vuotta sitten intialaiset jäätikkötutkijat kuitenkin tylyttivät omilla tutkimuksillaan IPCC:n väittämää, mikä sai jopa ilmastojärjestön johtajan pahoittelemaan "tieteellisen" seulan läpi päässyttä virhettä.

Uusin 8.2.2012 julkaistu tutkimus osoittaa, että Himalajan jäätiköt eivät ole sulaneet ollenkaan viimeisen 10 vuoden aikana. Tämä kahden maata kiertävän satelliitin mittauksiin perustuva tutkimus siis osoittaa, että jo viisi vuotta ennen IPCC:n edellisen arviointiraportin julkaisua sulaminen oli pysähtynyt, jos merkittävää sulamista oli sitä ennenkään. Nämä maan eri osien painovoimakenttää mittaavat GRACE-satelliitit ovat olleet toiminnassa vasta tuon 10 vuoden ajan.

Tiedämme nyt, että IPCC:n raportin takana oleva tutkimus Himalajan jäätiköiden nopeasta sulamisesta oli laadittu ekstrapoloimalla alempien jäätikön osien sulamistietoja jäätikön ylempiin ja kylmempiin osiin. Kyse oli siis ilmastotieteessä niin valitettavan yleisestä ja huonosta tietokonemallintamisesta, jonka seurauksena IPCC:n "asiantuntijat" erehtyivät noin 50 miljardin sulamisvesitonnin verran vuodessa. Prosenteissa virhe on lähes äärettömän suuri verrattuna oikeaan tulokseen, joka siis on noin 0 -siis nolla eli zero. Vain IPCC-vetoinen ilmastotutkimus kykenee näin isoihin virheisiin.

Tässä Thomas Jacobin, John Wahrin, W. Tad Pfefferin ja Sean Swensonin tutkimuksessa kyllä väitetään, että muut jäätiköt sitten edelleen vuotavat mereen ja johtavat merenpinnan nousuun, joskaan he eivät väitä nousua kiihtyväksi kuten monet alarmisti-ilmastotutkijat. Yleensäkin uudet tutkimukset jäätiköiden sulamisista osoittavat oleellisesti vähäisempää jäätikkökatoa verrattuna vaikkapa 10 vuoden takaisiin tutkimuksiin.  Mutta missähän se merenpinnan nousu piileskelee, sillä tässä suhteessa tarkimpana pitämäni Envisat-satelliitti ei ole havainnut merenpinnan nousua useisiin vuosiin? Merenpinnan viimeaikaisen olemattoman nousun ja jäätikkötutkijoiden tulosten ristiriidoista voit lukea lisää täältä.

Jokseenkin kaikki jäätiköiden vaiheita selvittäneet tutkimukset ovat tulleet siihen tulokseen, että vuosituhansien aikana jäätiköt välillä etenevät ja välillä vetäytyvät sulaen, sillä ilmasto vaihtelee vähän lämpimämmän ja vähän kylmemmän välillä. Noin 90 prosenttia maapallon jäätyneestä makeasta vedestä sisältävä Etelämantereen jäätikkö ei ole myöskään sulamassa ennennäkemättömästi. Eikä Himalajan alueella sijaitseva Tiibet ole erityisemmin lämmennyt. Monien ilmastotieteilijöiksi itseään tituleeraavien alarmistien yllyttämä ilmastohysteria on siis jokseenkin turhaa.

Ilmastotutkimuksen salailusta, poliittisuudesta ja heikkoudesta

Nyt julkaistuista Climategate 2 – sähköposteista nousee esiin kolme keskeistä teemaa, jotka leimaavat sekä ne kirjoittaneet ”tiedemiehet” että näitä johtavina raporttien tuottajina käyttäneen kansainvälisen  ilmastopaneelin, IPCC:n. Nämä teemat ovat:

1. Sähköposteja kirjoittaneet ilmastotutkijat pyrkivät salaamaan yleensä julkisin varoin hankittua lähdemateriaaliaan ja tutkimusmenetelmiään sekä sensuroimaan tutkimustuloksistaan käytävää keskustelua.

Uskottavissa tiedeyhteisöissä on jo pitkään ollut keskeisenä periaatteena se, että tutkimusmateriaali julkistetaan vapaasti arvioitavaksi. Länsimaisen tieteen perusperiaatteena on ollut käydä avointa väittelyä hypoteeseista ja tutkimustuloksista, kunnes joku väittämistä lopulta saa jokseenkin yksimielisen tuen.

Jostain syystä mm. julkisin varoin kerättyä säädataa on salattu. Itä-Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikön johtajana toiminut Phil Jones kirjoittaa: ”Kaikki työt, jotka olemme tehneet, olemme tehneet apurahoilla. Ne (lähtöarvot) on pidettävä piilossa.” Jones kertoo yhdessä sähköpostissa keskustelleensa asiasta yhden keskeisen rahoittajan, Yhdysvaltain energiaviraston, kanssa, joka kuulemma on tyytyväinen, mikäli tiedot salataan.

Miten Jonesin ja hänen tutkimusryhmänsä tuloksia voi arvioida, jos he saavat salata lähtöarvonsa? Monella muulla tieteenalalla Phil Jonesin kaltaiset tiedemiehet lähetettäisiin joko ulos yliopistosta tai pantaisiin uudelleenkoulutukseen. Ilmastotieteessä kaikki on toisin. Se on jopa niin paljon toisin, että Jones sähköposteissaan kehottaa kollegoitaan tuhoamaan sähköpostiviestejä ja aineistoja, jotta epäilevästi hänen ”joukkueensa” tutkimustuloksiin suhtautuvilla olisi mahdollisimman vaikeaa arvioida niitä. Jos Jonesin porukan tutkimustulokset olisivat ns. tieteellisen varmoja, ei luulisi olevan tarvetta salailuun.

2. Keskeiset sähköpostien kirjoittajat pitävät ilmaston lämpenemistä riittävänä poliittisena syynä rajoittaa aitoa tieteellistä väittelyä ja toimia epätieteellisesti.

George Overpeck, joka on yksi edellisen IPCC:n arviointiraportin johtavista kirjoittajista, toteaa sähköpostissaan: ”Temppu tehdään päättämällä viestin keskeisestä osasta, jolla ohjataan sitä, mikä sisällytetään (IPCC:n raportteihin) ja mikä jätetään ulos.” Poliittisen tavoitteen saavuttamiseksi siis valitaan vain osa tutkimustuloksista jatkokäsittelyyn. Valinta tehdään siis poliittisin perustein – ei tieteellisin.

Lätkämailatutkimuksestaan tunnettu Michael Mann tunnustaa eräässä sähköpostiviestissään keskustelleensa ”tutkivien journalistien kanssa skeptisen Sten McIntyren taustojen selvittämiseksi ja paljastamiseksi”. Yleensä tieteellinen väittely järjestetään tiedemiesten kesken julkisella areenalla, jossa kuulijat voivat saada tietoa molempien argumenteista. Mannin tapa todistaa pikemminkin salaisten palveluiden toimintamalleista.

Avoimeen väittelyynhän nämä IPCC:n alarmistit eivät ole toistaiseksi suostuneetkaan. Tutkimusten tieteellisestä vertaisarvioinnistakin on siirrytty ns. kaveriarviointiin, jossa tutkijat vastavuoroisesti arvioivat toistensa tutkimuksia. Jos jonkun tiedelehden päätoimittaja ei ole järjestelyyn suostunut, hänelle järjestetään potkut uhkaamalla lehden omistajia kirjoitusboikotilla.

3. Monet sähköpostien kirjoittajat myöntävät toisilleen ilmastotutkimuksen tieteellisen uskottavuuden heikkouksia ja sen tulosten riippuvuuksista sekä tiedon että menetelmien manipuloinnista.

Iso-Britannian Ilmatieteenlaitoksen Peter Thorne kirjoittaa yhdessä sähköpostissaan Itä-Anglian professori Jonesille seuraavasti: “Havainnot eivät todista nousevista lämpötiloista koko tropiikin alailmakehässä, ellet hyväksy lähteeksi vain yhtä tutkimusta ja hylkää kaikki muut. Tämä on suorastaan vaarallista. Meidän on keskusteltava epävarmuustekijöistä ja oltava rehellisiä.“ Thorne joko ei saanut tilaisuutta keskustella rehellisesti tai hänet vaiennettiin? Thorne kuitenkin jatkaa toisessa viestissään: ”Minun mielestäni tiedettä manipuloidaan poliittisiin (vihreisiin) tarkoituksiin, mikä ei ehkä ole kovin viisasta meidän kannaltamme pidemmän päälle.”

Vuodettujen sähköpostien lähettäjät kritisoivat kyllä toisiaan välillä rajustikin. Erityisesti IPCC:n ikoniksi nousseen Michael Mannin tutkimustulokset ja käytös saavat kyytiä. Mutta julkisesti Mannia ei kukaan uskalla kritisoida. Miksihän?

Puolet läntisestä maailmasta tekee ilmasto- ja energiapolitiikkaa, jonka perusteiden laatimisessa herrat Jones ja Mann ovat olleet keskeisiä tekijöitä. Siksi heidän epätieteellisiä ja poliittisia sähköpostejaan on kovin vastenmielistä lukea. Vielä vastenmielisempää on maksaa jokaisessa maksussa ja laskussa ilmastoperusteisia veroja sekä muita kuluja, jotka salailevat, viherpoliittiset ja tieteellisesti heikot tutkijat ovat osaamattomille poliitikoillemme myyneet.

Ps. Tänä vuonna ilmasto ei lämpene: http://ilmastorealismia.blogspot.com/2011/10/tana-vuonna-ilmasto-ei-lampene.html.
Ps 2. Climategate 2 -sähköposteissa on toki paljon muutakin. Niistä myöhemmissä kirjoituksissa lisää.

Kun IPCC jättää hiilidioksidihömpötyksen väliin, se osuu lähemmäs realismia

SREX-raportin kansikuva

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viimeisin erikoisraportti - Managing the Risks of Extreme Events and Disasters to Advance Climate Change Adaptation (SREX) - keskittyy tuhoisiin sääilmiöihin varautumiseen osana ilmastonmuutokseen sopeutumista. Seuraavassa Ilmatieteenlaitoksen tiedote erikoisraportista normaalitekstinä ja kommenttini kappaleittain kursiivilla.

Äärevissä sääilmiöissä jo muutoksia

Ilmastonmuutos muuttaa sään ja ilmaston ääri-ilmiöiden esiintymistaajuutta, voimakkuutta, sijaintia ja kestoa ja voi aiheuttaa myös ennen kokemattomia tilanteita. Muutoksia äärevissä säätilanteissa on jo havaittavissa. Esimerkiksi lämpimien vuorokausien määrä on globaalitasolla lisääntynyt ilmakehän kasvihuonekaasujen määrän kasvusta johtuen. IPCC:n erikoisraportin mukaan on todennäköistä, että ihmisen aiheuttamat vaikutukset ovat johtaneet korkeimman ja matalimman päivälämpötilan muuttumiseen globaalilla tasolla. Myös mm. voimakkaisiin sateisiin ja merenpinnan korkeuden ääriarvoihin ihmisen toiminnalla näyttäisi jo olleen vaikutusta.

Ilmasto on ollut jatkuvassa muutoksessa jo muutamia miljardeja vuosia. Ihmisen olemassa olon aikanakin ilmasto on muuttunut dramaattisesti. Vasta viimeisen kahdensadan vuoden aikana on sään ääri-ilmiöitä kyetty mittaamaan. Ratkaisevasti kykymme havainnoida globaalia ilmastoa on kuitenkin kehittynyt vasta maata kiertävien sääsatelliittien myötä 1970-luvun lopulta lukien. Lyhyestä mittausjaksosta johtuen on jokseenkin varmaa, että edelleenkin vuosittain havaitaan uusia paikallisia, alueellisia ja myös globaaleja sääennätyksiä.

Ihmisen osallisuutta sääennätyksiin IPCC:n raportti ei vieläkään kykene todistamaan. Saattaa olla, että ihmisen ainoa osuus niihin rajoittuu mittaamiseen ja ehkä myös niiden merkityksen liioitteluun. Mittaushistorian aikana nimittäin ollaan oltu todella kaukana paleoklimatologian keinoin rekonstruoiduista sääilmiöistä, joihin ihmisellä ei ole voinut olla vaikutusta.

Voi olla, että lämpimät jaksot lisääntyvät tai sitten ei. Joka tapauksessa tämä raportti tuo johtopäätöksen aiempaa varovaisemmin esiin.

Ilmastomallit ennustavat, että vuosisadan loppuun mennessä lämpötilaennätykset kohoavat merkittävästi. On myös erittäin todennäköistä, että kiusallisen kuumien kausien pituus ja toistuvuus lisääntyvät edelleen maa-alueilla. Myös rankkasateiden ennustetaan lisääntyvän, merenpinnan korkeuden nousevan, trooppisten syklonien (kuten hurrikaanien) tuulten maksiminopeuksien kasvavan ja kuivuuden lisääntyvän tietyillä alueilla.

Niinpä tietokoneissa pyörivät ilmastomallit varmaan ennustavat. Reaalimaailmasta tehdyt mittaukset puolestaan erkaantuvat yhä kauemmas näistä malleista. Edellä mainittujen ilmiöiden esiintyminen vaihtelee aika-ajoin. Kuivuuskin on lisääntynyt vielä 10000 vuotta sitten vihreiden kasvien peittämän Saharan alueella merkittävästi. Samoin Suomen alueen lämpötilat ovat huomattavasti lämmenneet verrattuna vuoteen 15000 ennen ajanlaskun alkua. Jopa 1000 vuotta sitten Suomessa oli selvästi nykyistä lämpimämpää, jolloin mm. pähkinäpensaat vielä kasvoivat Lapissa.

Katastrofit vaikuttavat raskaimmin köyhiin maihin

Taloudelliset vahingot sää- ja ilmastokatastrofeissa ovat raportin mukaan kasvussa, mutta vuosittaiset vaihtelut ovat suuria. Arviot menetysten vuosittaisesta suuruudesta vaihtelevat muutamasta miljardista 200 miljardiin dollariin. Suurimmat taloudelliset menetykset ja kuolonuhrien määrät katastrofeissa ovat tyypillisesti kehittymättömissä maissa. Esimerkiksi vuodesta 1979 vuoteen 2004 yli 95 % kuolemista luonnonkatastrofeissa tapahtui kehitysmaissa.

Äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamat taloudelliset vahingot ovat epäilemättä kasvussa. Mutta se ei taida kuitenkaan johtua äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymisestä vaan siitä, että moninkertaisesti viime vuosisatoina lisääntynyt ihmiskunta on levittäytynyt hyvinkin uhanalaisille alueille. Köyhien kehitysmaiden kaupunkilaistuneet asukkaat ovat osanneet ja kyenneet varautumaan huonoiten normaaleihin ja ikiajat tulvineisiin rannikkoseutuihin sekä jokivarsiin, joiden asutus on kasvanut eniten.   

Raportissa korostetaankin, että ilmaston ääri-ilmiöistä johtuvien katastrofien vakavuus riippuu paitsi ilmiöistä itsestään, myös yhteiskunnan riskiherkkyydestä ja haavoittuvuudesta – esimerkiksi tulva vaikuttaa hyvin eri tavoin eri yhteisöissä riippuen niiden haavoittuvuudesta ja katastrofin jälkeisestä kyvystä palauttaa yhteiskunnan toimivuus.

Näissä kohdissa näkyy selvästi sekä kiinalaisten tiedemiesten että reaalimaailman havaintoihin tutkimuksensa perustavien länsimaisten tutkijoiden korostunut panos. Keskeinen havainto siis on se, että ilmastoon kuuluu normaalisti ääri-ilmiöitä, ja niiden aiheuttamat vahingot ihmisille riippuvat paljon valmistautumisen tasosta. Nämä asiat eivät tule esiin aiempien raporttien johtavina kirjoittajina toimineiden tietokonemallinörttien tutkimuksissa.

Yhteiskunnan haavoittuvuuteen ja alttiuteen vaikuttavat monet taloudelliset, sosiaaliset, demografiset, kulttuuriset, institutionaaliset sekä hallinnolliset tekijät. Nopea kaupungistuminen ja suurkaupunkien kasvu erityisesti kehittyvissä maissa on johtanut herkästi haavoittuvien kaupunkiyhteisöjen syntyyn. Haavoittuvan yhteiskunnan kehityksen takana on usein myös ympäristön pilaantuminen, hallinnon epäonnistuminen sekä väestön toimeentulomahdollisuuksien puuttuminen.

Kyllä näin varmaankin on. On varmaan vielä vaikeampaa suojautua sään ääri-ilmiöitä vastaan, jos suojautuminen tulva-, maanjäristys- ja kuivuusriskien torjumisen sijasta suunnataan pääsääntöisesti hiilidioksidin torjuntaan. Hiilidioksidia torjumalla nimittäin ei ole kyetty tuhansien miljardien eurojen panostuksesta huolimatta torjumaan ainoatakaan luonnonkatastrofia.

Altistumisen ja haavoittuvuuden vähentäminen tavoitteena

Riskejä ei voida kokonaan poistaa, mutta riskinhallinnalla ja ilmastonmuutokseen sopeutumalla voidaan kasvattavaa sietokykyä mahdollisille ilmaston ääri-ilmiöiden seurauksille. Säätekijöille altistumisen ja haavoittuvuuden alentaminen on tärkeä tekijä katastrofiriskien hallintastrategioissa ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

Erinomaista! Vieläkään Ilmatieteenlaitoksen tiedotteessa ei mainita hiilidioksidia syypäänä ilmastonmuutokseen!

Raportti muistuttaa, että sään ja ilmaston ääri-ilmiöihin liittyviin riskeihin varautuminen vaatii vähintään lisämuutoksia olemassa oleviin teknisiin, hallinnollisiin tai arvojärjestelmiin. Alueilla, joissa haavoittuvuus on suurta ja sopeutumiskyky matala, ilmaston ääri-ilmiöiden muutoksiin sopeutuminen voi olla haastavaa ilman todella merkittäviä muutoksia: on puututtava haavoittuvuuden ja epätasa-arvon takana oleviin sosiaalisiin ja taloudellisiin rakenteisiin.

Aivan. Ei kannattaisi rakentaa historiallisille tulva-alueille, sateessa sortuville rinteille jne. Eikä muuten kannattaisi myöskään rakentaa sellaista energiatuotantoa, joka ei tuota energiaa kovimmilla talvipakkasilla tai ei kestä normaaleja ääri-ilmiöitä kuten tsunameja.

Parhainta sopeutumista ja riskinhallintaa ovat raportin mukaan ne toimet, jotka tarjoavat hyötyjä suhteellisen nopeasti, mutta vähentävät haavoittuvuutta pitkän ajan kuluessa.

Lopuksi

Erikoisinta on se, että tämän uuden IPCC-raportin tiivistelmässä poliitikoille ei sanaa hiilidioksidi mainita kuin kerran. Myös ilmastonmuutoksen sisältö on jossain määrin muuttunut. Se ei enää tarkoita yksinomaan ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen vaikutusta ilmaston lämpenemiseen, vaan luonnolliset ilmastoa muokkaavat tekijät ovat normaalin vaihtelun korostamisen myötä nousseet jopa pääosaan.

Kun kaksi edellistä IPCC:n arviointiraporttia ovat ylikorostaneet ihmisen päästöjen ja erityisesti hiilidioksidin ratkaisevaa vaikutusta ilmastonmuutoksessa, tämä raportti jopa epäilee, että ihmisen ilmastoa muuttava vaikutus ei ehkä edes näy seuraavina vuosikymmeninä tehtävissä mittauksissa. Tämä voi johtua vain kahdesta syystä: Joko ihmisellä ei ole globaalisti mitattavaa vaikutusta, tai se on niin vähäinen, että se hukkuu luonnolliseen ilmaston vaihteluun.

En silti vielä väittäisi, että IPCC on hylännyt ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutosteorian ja hiilidioksidin syyllisyyden. Mutta tähän asti oikeastaan vain tietokoneissa pyöriviin ilmastomalleihin luottanut tutkijoiden eliitti on joutumassa vaikeuksiin, kun reaalimaailmasta mitatut tulokset erkaantuvat yhä kauemmas mallien tuloksista. Globaali ilmasto ei ole tilastollisesti merkittävästi muuttunut tuhansiin vuosiin, myrskyt eivät ole lisääntyneet, eivätkä muutkaan mallien mukaisesti ennustetut ilmiöt näytä olevan aiempaa lähempänä toteutumistaan.

Tämän raportin perusteella vihreän poliitikon on aiempaa vaikeampaa vaatia äänestäjiltä mittavia uhrauksia hiilidioksidin torjumiseksi. Sen sijaan järkevää yhdyskuntarakentamista ajavalle poliitikolle raportti antaa työkaluja. Hyvä näin!