tiistai 28. tammikuuta 2014

Davosin ilmastokonsensuksesta



Eräs lukija pyysi minulta kommenttia Davosin vuosittaisen talousfoorumin ilmastonmuutoskeskusteluun. No lupasin sellaisen, ja tässä se on. Olen pettynyt aikaansaannokseeni, mutta yhtä väsynyttä jargonia oli kaikilla tuohon keskusteluun osallistuneillakin. Mitään uutta en keskustelussa kuullut. Siitä huolimatta kannattanee lukea juttu loppuun, sillä tärkeintä saattaakin olla se, mitä jutussa et kuule.

Ban Ki-moon
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, jolle senioriteettiin luultavasti perustuen annettiin alkupuheenvuoro, esitti kaikkein väsyneimpää YK-jargonia ilmastonmuutoksesta. En viitsi referoida tarkemmin hänen sanomisiaan, mutta tässä lyhyesti poliittinen viesti: Ensi syksynä pidettävään Ki-moonin johtamaan kokoukseen kaikkien hallitusten täytyy tulla lompakot täynnä rahaa tai ainakin rahalupauksia, jotta tulonsiirto pohjoisesta etelään onnistuu YK:n millenium-tavoitteiden mukaisesti ja Pariisin ilmastokokous 2015 saa aikaan kansainvälisen ilmastosopimuksen. Onkohan meillä puhuttu tästä asiasta järjestöjen ja puolueiden sisällä tai niiden välillä?

Jim Yong Kim: YK:n palkkasoturi millenium-tavoitteiden saavuttamiseksi. Samaa jargonia kuin Ki-moonilla, mutta paremmalla englannilla.

Al Gore
Ihmiskunnan aiheuttaman katastrofaalisen ilmastonmuutoksen (CAGW) ikoni Al Gore, jonka ennustusten mukaan Jäämeri oli jäätön jo viime vuonna, kertoi CAGW-äärisääilmiöden aiheuttaneen ennennäkemätöntä tuhoa maailmassa viime vuonna. Hänen mukaansa mm. Filippiinejä viime syksynä raadellut hirmumyrsky Haiyan ja sitä miedompi USA:n koillisrannikkoa koetellut Sandy johtuivat merien lämpenemisestä. Kummallista on se, että lämpötila-aikasarjat eivät todista mistään erityisestä lämpenemisestä eivätkä hurrikaaniaikasarjat todista ilmastollisen kiihtymisen puolesta? Gore taitaa vetää juttujaan edelleen taikurin hatusta? Yleensäkään äärimmäisten sääilmiöiden esiintymisen yleistymisestä ei ole empiirisiä havaintoja. Tästä asiasta en viitsi panna edes linkkiä, sillä jopa IPCC on kanssani samaa mieltä.

Mielenkiintoisin Al Goren väitteistä oli se, että tekniikan kehittymisen myötä aurinkosähköstä on tullut useissa maissa perinteistä verkkosähköä halvempaa. Sehän olisi hieno uutinen, jos se olisi totta. Silloinhan ei tarvitsisi maksaa niitä valtavan kalliita tukiaisia, joiden vuoksi Saksakin on menettämässä globaalin kilpailukykynsä. En voisi kannattaa enempää epäterveistä energiatukiaisista luopumista! Gore valitettavasti ei tuota luopumista kannata - päinvastoin. Jään odottamaan uutisia vapailla markkinoilla pärjäävästä aurinkosähköstä.

Bill Gates
Nyt tullaan tärkeään puheenvuoroon. Yksi maailman varakkaimmista ihmisistä, Microsoftin perustaja Bill Gates, oli puhumassa säätiönsä puolesta. Tuo säätiö lahjoittaa vuosittain miljardiluokassa erilaisiin terveydenhuollon ja ympäristönsuojelun projekteihin ympäri maailmaa. Gatesin puheenvuoron tähtäin oli köyhyyden ja sitä kautta ihmiskunnan lisääntymisen vähentämisessä. Ja siinä tavoitteessa tarvittavan energiantuotannon määrä ei vähene. Se lisääntyy, ja siksipä sen on oltava puhtaampaa. Olen samaa mieltä Gatesin kanssa. Mutta ihmettelin, miksi hän ei puhunut juuri mitään ilmastonmuutoksesta. Ehkä Gatesin säätiö on kiinnostuneempi oleellisemmista asioista?

Ngozi Okonjo-Iweala
Nigerian valtiovarainministeri, Ngozi Okonjo-Iweala, nosti esiin ympäristönsuojelun tärkeyden. En ihmettele asiaa. Hän totesi merkittäväksi saavutukseksi myös sen, että Nigeria on leikannut puoleen fossiilisten polttoaineiden tuen. Sehän on hienoa! Mutta sen seurauksena bensiinin hinta on räjähtänyt käsittämättömään 45 sentin litrahintaan, huomattavalla osalla Nigerian väestöstä ei enää ole varaa liikkua muutoin kuin jalan, ja öljytuotteiden salakuljetus rehottaa Nigerian rajoilla. Tämän rouva Okonjo-Iweala unohti mainita. Hän ei maininnut sanaakaan menestyksellisistä tuuli- tai aurinkovoimaloista maailman aurinkovoiman kannalta otollisimmassa maassa. Miksihän?

Unileverin pääjohtaja Paul Polman nosti myös esiin köyhyyden ja metsien katoamisen. No metsiä kyllä hävitetään lähinnä länsimaiden ja Kiinan energiapelloiksi, mikä onkin huolestuttavaa oikeiden ympäristönsuojelijoiden näkökulmasta. Mutta epäilen Polmanin tietoja kasvillisuuden vähenemisestä, vaikka jaan huolen. Olisiko Unileverin etu ohittamassa tavallisen ihmisen tai YK:n edun?

Norjan pääministeri, Erna Solberg, on kerännyt hiilidioksidijalanjälkeä reippaasti viime aikoina. Hänenkin agendanaan olivat köyhyys, jonka torjumiseen tarvitaan energiaa: Ja sen tulee olla olla aiempaa puhtaampaa. Hienoa puhetta pääministeriltä, jonka kansa elää öljy- ja kaasukaupalla.

Juontaja Mishal Hussein
Tapahtuman juontajana oli BBC:n Mishal Hussein, joka pääasiassa vain jakoi puheenvuoroja ennalta sovittujen kysymysten pohjalta. No se lienee noissa piireissä ainoa keino nostaa kohtuullisia palkkioita uskottavuuden menetyksestä. Mutta hän nosti esiin sen, että ilmastonmuutoksen torjuntaa johtanut EU on löysentämässä tavoitteitaan ainakin uusiutuvan energia ja energiansäästön osalta. Ainoan vastauspuheenvuoron tuohon kysymykseen sai amerikkalainen sai Al Gore, joka poliitikon taidoillaan koetti muuntaa Euroopan ilmastoaktivistien pettymyksen lähes voitoksi. Uskoo selitystä, ken haluaa, mutta minusta EU:n komission ehdotus on lievennyksistä huolimatta käsittämätön yritys karkottaa teollisuus Euroopasta. Siksi se on asia, josta pitäisi yhdessä kaikkialla nousseisiin energiahintoihin liittyen keskustella EU-vaalien alla. 

No lopuksi kriittinen kysymys siitä, mistä vaiettiin. Sanaakaan ei sanottu ilmaston lämpenemättömyydestä viimeisen 17 vuoden aikana. Ei sanaakaan merien lämpenemättömyydestä? Ei sanaakaan Etelämantereen kaikki ennätykset rikkoneesta jääpeitteestä 2013 ja myös jo tänä vuonna. Mitään ei ennätyksellisestä pohjoisen merijääpeitteen toipumisesta viime vuonna? Ei sanaakaan aiemmista lämpimistä jaksoista, joita ilmastohistoria on pullollaan. Kukaan ei kyseenalaistanut nykyistä ilmastoparadigmaa. No miksei? Koska puheenvuorot oli ennalta sovittu, ja rahansiirroista erimieliset sen perusteella oli Davosista luultavasti eristetty. Panelisteista uskottavuutensa menetti juontaja Mishal Hussein, jolta ei kirvonnut ainuttakaan terävää kysymystä. No ehkä palkassa oli sovittu tästä? Nostan kuitenkin hattua Bill Gatesille, joka jaksoi pitää isoja asioita pinnalla muiden maalaamista ilmastokatastrofeista huolimatta.

On selvää, että maailman johtajat jatkavat ilmastonmuutoksen kauhuskenaarioillaan ja niitä tukevilla isoilla rahoillaan tänä ja tulevina vuosina pitkästä lämpenemättömyydestä huolimatta. Siksi ensi syksyn YK:n pääsihteerin koolle kutsumasta kokouksesta tulee iso mediatapahtuma. Toivottavasti meitä sinne lähtee edustamaan joku järeän sarjan poliitikko, kuten Ilmatieteen laitoksesta vastaava Merja Kyllönen. Siksi myös tulevat EU-vaalit ovat kovin tärkeät. Millaisilla ilmastokäsityksillä varustetut päättäjät me valitsemme Brysseliin, jonne olemme jo tainneet menettää osan itsenäisyydestämme - siis ilmastopoliittisen päätösvaltamme. No siitä tämä vaatimaton blogi aikoo kyllä ottaa selvän. Kyselyjä ja niiden tuloksia voit lukea täältä kevään edistyessä.

Ehkä löysä ja innostumaton analyysini Davosin ilmastokeskustelusta on pettymys lukijalle, joka asiaa ehdotti? Yritin, kun lupasin. Paskan maku tästä mieleen kuitenkin jäi. Antakaapa kommenteissa ja blogin arviointiosuudessa ohjeita, miten keskustelua olisi pitänyt analysoida? Epäonnistumiseni kannattaa ehkä jakaa Facebookissa muille vastaaville surkimuksille. Terveisiä ilmastonmuutoksen eniten kaltoin kohtelemaan pohjoiseen Suomhen! Koettakaa selvitä siellä helteinenne!

7 kommenttia:

  1. No mitäpä tuosta voisi keksiä? Vanhojen mantrojen toistamista ja "antakaa lisää rahaa meille...". Jotta tuosta saisi kiinnostavan analyysin, pitäisi heittäytyä kokonaan kaunokirjallisuuden puolelle. Syy ei ole sinun, Mikko.

    VastaaPoista
  2. Lubos Motlin analyysi keskittyy Al Goreen ja hänen hedelmällisyydensäätelyohjelmaansa, jota hän ehdottaa toisille kansakunnille.

    http://motls.blogspot.com/2014/01/it-is-immoral-for-al-gore-to-organize.html

    VastaaPoista
  3. 95 miljoonaa nollan torjuntaan? eikö tosiaan yksikää poliitikko ala edes hiukan epäillä.
    vihreään rahastoon on mennyt tukku euroja, ja kuka tsekkaa mitä niillä on tehty?
    olen vaan hiukan onnellinen taantumasta täällä ja muualla. on entistä vaikeampaa nyhtää ilmastoon tyhjästä pussista.
    tuo kirjoitus oli oikein sanotaanko avartava; ja kuten monckton sanoi, tapahtuman on kaapannut vihreä blokki.

    VastaaPoista
  4. Näyttää kuitenkin siltä, että sermien takana ja syrjäkujien kuppiloissa
    kuiskuteltiin myös taloudesta, meinaan Davosin talousforumissa, ettei
    se ehkä ollutkaan pelkkä ilmastofoorumi.

    http://www.cnbc.com/id/101365772#_gus

    Ilkka

    VastaaPoista
  5. Vaikea sitä on kommentoida näytelmää, jossa on samat näyttelijät ja vuorosanat vuodesta toiseen. Jos veto oli oikeasti live, niin ei voi huonosta pokerinaamasta moittia.

    Puolueeton

    VastaaPoista
  6. Löysä ja innostumaton? Turhaa itsesäälissä kieriskelyä - analyysi oli tavalliseen tapaan terävää. Mutta turhautuminen on ehkä liian näkyvää.

    Olen seuraillut tätä blogia jo jonkin aikaa ja minusta täällä on oikeita havaintoja asioista. Mutta kommentoijien joukko on melko vakio ja tällaista vanhaa strategikkoa jää epäilyttämään saatu vaikutus. Olisi aika saada enemmän näkyvyyttä.

    Olen itse luonnonsuojelun kannattaja ja pidän Suomen luonnosta. En pidä nykyisestä linjasta, jolla todelliset asiat (myrkyt, saasteet ja vesien rehevöityminen) piilotetaan näennäisvihreyteen. Toistetaan SYKEn ja muiden mantroja omaksi edukseen ja ollaan hiljaa isommista ja vaikeimmista asioista.

    Niinkuin teollisuuden kilpailukyky. Jos emme itse sössi, niin suomalaisin voimin osataan tehdä kaikenlaista ja saada sitä myös maailman markkinoille. Strategisesti Suomelle olisi edukasta kaikki lämpeneminen mitä tänne saadaan aikaiseksi ilman myrkkyjä. Mutta on hullua vedota sellaisiin asioihin (CO2, metaani yms.) joilla ei ole todistetusti vaikutuksia tai ne ovat vähäisiä.

    Nyt Suomalaiselle teollisuudelle ajetaan kustannuksia ja myös kaikille Suomalaisille. Vaihtoehtoja rajataan ja veroja korotetaan. Olen itse maksanut aivan naurettavia summia autostani CO2 päästöjen takia. Mitä varten?

    Davosin kokous on maailman vaikuttajille suunnattu keskustelutilaisuus ja sinne otetaan myös poliitikkoja mukaan - heillä on kuitenkin sääntelyvalta. Tilaisuuden tavoite 2014 oli muuttaa maailmaa ja auttaa kriisistä toipumiseen. Saada teollisuus muuttumaan ja ohittaa kriisi näkemyksellä, aloitteilla ja toiminnalla.

    Sen vuoksi kokous on tärkeä. Sen vuoksi on surkeaa, jos yksisilmäinen ilmastousko on ainoa näkökulma. Tärkeää olisi saada Mikko puhumaan Davosiin, jotta tasapaino toteutuisi! Tavoite on mahdollinen ja on tavoiteltava tarpeeksi korkealle.

    - Pekka

    PS Minustakin Bill Gates onnistui säilyttämään neutraalin ja järkevän näkökulmansa painostuksesta huolimatta - valitettavasti ainoana.

    VastaaPoista
  7. On olemassa kuitenkin yksi maa, joka ei anna lisää rahaa Pariisin 2015 kokouksessa. Australian pääministeri Tony Abbott. Puolaan ei lähetetty edes ministeriä, ja niille, jotka lähetettiin, oli annettu ohjeet, ei yhtään lisää rahaa luvata mihinkään. Ei allekirjoiteta mitään sopimuksia, joka nostaa kuluja. En muista, saiko Tony Abbott puheenvuoron Davosissa ilmastonmuutos keskustelussa. Hänelle ei ilmastonmuutos kuitenkaan ollut pääasiallinen syy Davosiin osallistumiseen.

    VastaaPoista