lauantai 9. elokuuta 2014

Maailman vaarallisimman joukkotuhoaseen paljastajalle merkittävä palkinto

Meinasipa mennä ohi tärkeä palkintouutinen. Mutta kerrotaan se nyt pienellä viiveellä Ilmastorealismia-blogin lukijoille.

The Jackson -palkinto
Yhdysvalloissa vaikuttava "Tiede- ja ympäristöpolitiikkaprojekti" -niminen järjestö (SEPP) jakaa vuosittain aprillihölmöyden palkinnon. Palkintoa ei jaeta aprillipäivänä, mutta ehdokkaiden asettaminen äänestykseen alkaa silloin. Vaalin jälkeen tulos vahvistetaan kokouksessa, ja palkinnon saaja julkistetaan heinä- ja elokuun vaihteessa SEPP:n kanssa yhteistyötä tekevän "Tohtorit katastrofivalmiuden puolesta" (DPP) nimisen järjestön vuosikokouksessa.

Palkinnon saajan ja tietysti myös vaaliin ehdolle pantujen täytyy täyttää seuraavat kriteerit:

  1. Ehdokas on kasvattanut tai aikoo kasvattaa merkittävästi hallitusvaltaa julkisen tai yleisen talouden sääntelyn ja valvonnan lisäämiseksi.
  2. Ehdokas julistaa em. toimet välttämättömiksi yleisen terveyden, hyvinvoinnin tai ympäristön suojelemiseksi.
  3. Ehdokas julistaa fysikaalisten tieteiden tukevan em. toimia.
  4. Ehdotettujen toimien fysikaaliset perusteet ovat hyvin hataria tai olemattomat.
Voittaja saa The Jacksoniksi nimetyn palkinnon, jossa on jalustan päälle asetettu kivihiilikimpale. 

Tänä vuonna ehdolle vaaliin asetettiin 20 henkilöä yhteensä neljästä eri maasta. Vaalin tulos oli kuitenkin nyt niin selvä, että normaalia kokousta tuloksen vahvistamiseksi ei tarvinnut edes pitää. No niin, oletko valmis arvaamaan, kuka sai tänä vuonna tämän vähemmän kunniaa tuovan fyysikkojen palkinnon?

Hän on Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry - parhaat onnittelut myös Ilmastorealismi-blogista!

John Kerrylle The Jackson -palkinto vuonna 2014
Kerry on tuonut Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan voimakkaan ilmastonmuutosta vastustavan sävyn mahdollisista seurauksista välittämättä. Viimeksi hän luennoi Afrikan valtioiden johtajille sanomaa, jonka mukaan viljasatojen kasvattaminen nälkäisten suiden tyydyttämiseksi peltoalaa lisäämällä on huono asia, sillä se voi lisätä hiilidioksidipäästöjä. Mitähän hiilidioksidipäästöjen osalta yhdysvaltalaisiin vain murto-osalla per henkilö selviävät afrikkalaisjohtajat mahtoivat ajatella tavalliseen pohjoisamerikkalaiseenkin hiilijalanjäljeltään jättiläismäisen Kerryn viestistä?

Palkintoperusteissa SEPP mainitsi aivan erityisesti John Kerryn 16.2.2014 Jakartassa indonesialaisille päättäjille ja opiskelijoille pitämän puheen, jossa hän julisti ilmaston lämpenemisen/muuttumisen olevan maailman pelottavin joukkotuhoase. Ilmastorealismia-blogi julkaisi jutun tuosta merkittävästä puheesta tuoreeltaan.


Minä olen aina pitänyt sellaisista vanhoista hyvistä perinteistä, joihin ansioituneiden palkitseminenkin kuuluu. Pitäisikö meillä Suomessa aktivoitua vastaavaan kansalliseen palkitsemiseen myös ilmastoasioiden kohdalla? Olisiko esimerkiksi Ilmastofoorumi ry sopiva taho kilpailun toteuttajaksi? Minun mielestäni ainakaan hyvistä ehdokkaista ei olisi pulaa.

PS. Vielä ehdit ottaa osaa leikkimieliseen ennustekisaan arktisen merijään minimilaajuudesta täällä.





18 kommenttia:

  1. Voisin ehdottaa tämän blogin pitäjälle vuoden ilmastohuijarin titteliä, sillä niin kelvotonta on tämän sisältö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavan vahva ja hyvin tarkasti perusteltu ehdotus yllä ;-)

      Poista
    2. Keskustelu senkuin jatkaa puuroutumistaan. Toisinajatteljat ovat siirtyneet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kampittamaan ilmastonmuutosuskovaisten armeijaa eikä mikään mahti tunnu olevan riittävän vahva tukkimaan näiden maailman tuhoutumista edistävien järjettömien luontokappaleiden äänitorvia. Tämä on pöyristyttävää! Hiilidioksidipäästöjä on ryhdyttävä verottamaan niin rankalla kädellä, ettei ilmastonmuutosuskontoa vastustavilla ole yksinkertaisesti varaa ostaa sähköä perättömien julkaisujensa levittämiseen käyttämiinsä informaatioteknologialaitteisiin. On se niin väärin, kun joku osaa ajatella omilla aivoillaan.

      Terveisin: Termostaatti

      Poista
    3. Se omilla aivoilla ajatteleminen on todella väärin potenssiin tuhat. Kyllä siihen joku tolkku on saatava! Kaikki vaan jodlaamaan tulevia tuhonäkymiä!
      -PX

      Poista
    4. Aivan, blogin pitäjähän pitää naulita ristiin oitis! Viis siitä että tämäkään syyttäjä ei esitä vähäisintäkään perustelua syytteilleen! Ristiinnaulitkaa! Ristiinnaulitkaa! Ristiinnaulitkaa!

      Poista
    5. Mikähän tässäkin aloituksessa sai aikaan hepulikohtauksia eri
      tahoilla kun kyse on paljolti Kerryn sanomisista joita ei liene kiistäminen.

      Luulisi tämän tason vaikuttajalla olevan erilaista puheenkirjoittajaa
      ja neuvonatajaa, mikä ei kylläkään näy lopputuloksessa.

      Mieshän on kävelevä eli siis lentävä katastrofi, eikä ainakaan lisää US.
      arvovaltaa maailmalla mölätyksillään.

      Tulee ihan mieleen ammoinen US ulkoministeri joka Lähi-Idässä kehoitti Arabeja ja Israelia sopimaan kiistansa tosiikristillisessä hengessä.

      Ilkka

      Poista
    6. Ongelmahan on täällä se, että blogisti poistaa kiiruusti kaikki hänen väittämiään asiallisesti kritisoivat viestit. Näin tänne jäävät hihkumaan kannatustaan vain Pillit ja Pullat.

      Poista
    7. Mahtaisiko blogisti sallia sinun antavan yhden esimerkin "asiallisesti kritisoivasta viestistä", mikä on poistettu kiiruusti, niin pääsisivät Pillit ja Pullat arvioimaan tätä asiallisuutta?

      Tapsa

      Poista
    8. Anonyymi 10.8. klo 11:47

      Kannattaa lukea sivun alalaidassa olevat moderointisäännöt. Jos niitä noudattaa, komentti pysyy näkyvillä. Tämän kirjoituksen kommenttiosuudesta on poistettu tähän mennessä yksi komentti, jossa oli perustelematon loukkaustarkoitus. Netissä on runsaasti keskustelupalstoja, jonne voi mennä purkamaan turhautumista alatyylisesti. Ilmastorealismia-blogi ei ole sellainen.

      Moderointi ei sekään kuulu kommenttipalstalle. Siihen liittyvät huomiot voi lähettää sivun alimmalla rivillä näkyvään sähköpostiosoitteeseen.

      Poista
    9. Seli, seli. Täällähän loukataan jatkuvasti eri ilmatieteen edustajia ilman että näitä kirjoituksia poistetaan. Kyse on vain valikoivasta sensuroinnista, joka romuttaa tämän blogin arvoa ja uskottavuutta.

      Poista
    10. Miksi sitten kirjoittelet tänne ja vielä perustelematonta potaskaa? Kannattaisi perustaa oma blogi ja suunnata se puolustuskyvyttömille lapsille, vai onko sinulla jo sellainen?

      Tapsa

      Poista
  2. Näkyy tuo Jackson palkinnon saaja saaneen myös aasinhatun.

    Palkitsisin myös ylläolevan yhden huumorintajuttoman kommentoijan sitruunalla,
    ja ehkä myös Jouni Räisäsen "fysiikan"myyräntyöstään koulukkaiden parissa kumiankalla, sellaisella joka parahtaa kun sitä vähän taputtelee.

    http://theresilientearth.com/?q=content/ignorance-climate-alarmism

    Ilkka

    VastaaPoista
  3. Onkos anonyymi 14.10 mahdollisesti joku kotimaisesta palkinnosta tiukasti taisteleva?

    VastaaPoista
  4. En osaa sanoa, mutta teksti näyttää olevan kotoisin "astrofyysikko" LG.ltä,
    jolle voisi antaa jonkun lohdutuspalkinnon, esim.ääntä toistavan musiikkilaitteen.

    Ilkka

    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä latekin pitäis palkita, on varmaan käännyttänyt ihmisiä enemmän kuin kukaan pois ilmastouskosta ;) .

      Poista
    2. Late se osaa tuon nimittelyn ja ad hominemin, eipä sitte juuri muuta näytä osaavankaan. Ja on sentään ollut mm skepsiksen puheenjohtajana aikoinaan, josta tulikin mieleeni tämä Skepsis ry, ovat kovasti paljastamassa kaikenlaisia kusetuksia, mutta eivät uskalla ilmaista tätä kaikista kusetuksista suurinta, eli AGW:tä. Samalla linjalla on tämä Marko Hamilo, skeptikoksi itseään kehtaa nimitellä.

      Poista
  5. onhan tämä kerry-case mielenkiintoinen paratoxi jenkkien näkövinkkelistä; ensin rummutetaan maailmanlopun aseesta ja kun sanoma menee perille ja tavallaan pudotaan
    itse rakenneltuun ansaan, todetaan, että meillä ei nyt kuitenkaan ole dollareita "pelastaa" teitä?! ehkäpä siis muut vielä tyhmemmät maksavat.. mainintoja löytyy kerryn donkkihottemaisesta käyttäytymisestä ja todellisten vaikeuksien unohtamisesta. maailmaa uhkaa useat konfliktit, niin ulkoministeri pauhaa intiassa toivomassa, että intialaiset eivät eivät edes yrittäisi
    parantaa maansa elintasoa, vaan keskittyisivät co2:n torjuntaan.
    ei voi olla näin simppeliä, vai voiko, vai onko ilmastonmuutostavotteiden läpivienti
    niin uskomattoman korkealla mittareissa, että kaikki muu tämän rinnalla on vähintäänkin
    tarpeetonta.

    VastaaPoista
  6. Tästä vaarallisimmasta aseesta tuli taas potaskaa luonto-ohjelmassa: Iso valliriutta.

    CAGW lämmittää meriä niin, että korallit kuolevat, väitettiin. Liitukaudella lämpötilat olivat useita asteita nykyisiä korkeampia ja koralleja eli laajemmin kuin tiettävästi koskaan. Kuka mahtaa hyötyä tästä pelottelusta? Ei luonto ainakaan.

    Tapsa

    VastaaPoista