maanantai 4. elokuuta 2014

Lämpenemispaussista, trendeistä ja mallinnuksista

Remoten Sensing Systems on aika nopea tuottamaan edellisen kuukauden satelliiteista mitatut lämpötilat. Nytkin he olivat ensimmäisinä aikasarjojen tuottajista valmiina kuluneen heinäkuun osalta. RSS-sarjan perustiedot julkaistiin jo elokuun ensimmäisenä päivänä.

Globaalisti (+82,5°, -70°) heinäkuu oli melko lämmin sijoittuen vuodesta 1979 alkavassa sarjassa pistesijalle eli viidenneksi. Matkaa heinäkuiden huippusijjalle eli vuoden 1998 heinäkuuhun jäi kuitenkin aika paljon - noin 0,25 °C.

Lämpenemispaussi tuolla alueella alkaa lineaarisella trendillä mitattuna vuoden 1996 marraskuun alusta ollen siis 17 vuotta ja 9 kuukautta. Juu - tiedän eräiden muiden saavan pidemmänkin lämpenemispaussin (mm. Monckton 17 v 10 kk), ja sen voisi hyvin perustein väittää jo olevan yli 18 vuotta. Lineaarinen 100 vuoden vauhti kesäkuulta 1996 menneen heinäkuun loppuun nimittäin osoittaa hurjaa alle 0,1 asteen lämpenemistä.

Suomen alueen heinäkuun lämpötiloja ei minulla vielä ole vertailulaskentaan sopivassa muodossa. Mutta Suomen leveysasteilla (+60 - +82,5 N) heinäkuu ylsi 7. lämpimimmmäksi. Lämpimimpään vuoden 1998 heinäkuuhun matkaa jäi kuitenkin arktisilla alueilla yli 0,6 °C. Lämpenemispaussit ovat eri leveysvyöhykkeillä nyt seuraavat:
  • Globaali 17 vuotta 9 kuukautta (alk. 11/1996)
  • Pohjoinen pallonpuolisko 17 v 7 kk (alk. 1/1997)
  • Eteläinen pallonpuolisko 19 v (alk. 8/1995)
  • Tropiikki (± 20°) 20 v 10 kk (alk. 10/1993)
  • Arktika (+60° — +82,5°)  9 v 7 kk (alk. 1/2005)
  • Antarktika (-60° — -70°) ainakin 35 v (alk. sarjan alusta, siis 1/1979).
Lämpenemispaussit ovat tietysti kiusallisia selitettäviä ilmastopaniikkia huutaneille tutkijoille, poliitikoille ja aktivisteille. Ehkä vielä kiusallisempaa on se, että lämpenemistrendit tuppaavat vain laskemaan, mitä pidempiä tarkastelujaksoja katsotaan. Viereiseen kuvaan olen laskenut lineaariset globaalin keskilämpötilan muutostrendit viimeisten 10 - 100 vuoden ajalta sekä vuodesta 1979 alkavien satelliittimittausten (RSS) että pidemmälle historiaan ulottuvan pintalämpötilasarjan (HadCRUT) mukaisesti. Trendi kuvaa lämpenemisvauhtia projisoituna 100 vuoden ajalle. Siis esimerkiksi sininen kuvaaja kohdassa 1980 kertoo, että jos lämpeneminen vuoden 1980 alusta nykyhetkeen jatkuisi samalla vauhdilla seuraavat 100 vuotta, olisi vuonna 2114 noin 1,2 astetta nykyistä korkeampi globaali keskilämpötila. Vastaavasti punainen kuvaaja kohdassa 1920 kertoo tuosta vuodesta nykyhetkeen olleen lämpenemisvauhdin vastaavan noin 0,7 asteen nousua nykyisestä vuoteen 2114 mennessä. "Kirsikanpoimintaa" voi tuon kuvan avulla harrastaa 10 - 100 vuoden tarkastelujaksoilla.

Lämpötilapaussia enemmän huomiota pitäisi kuitenkin kiinnittää ilmastomallinnusten ja mitattujen lämpötilojen kasvavaan ristiriitaan. Olen viimeiseen kuvaan pannut RSS-sarjan globaalin keskilämpötilan ja viimeisen mallinnuskierroksen (CMIP5) RCP8.5-projektion mukaiset vastaavat arvot. Kun RSS-sateliittisarja (pun.) osoittaa lämpenemättömyyttä, kohoaa mallinnettu lämpötila (sin.) samana aikana jatkuvasti ja parhaimmillaan yli 3,5 asteen lämpenemisvauhdilla 100 vuoden jaksolle projisoituna. Reaalimaailman ja mallinnuksen välille on kasvanut vajaassa 20 vuodessa puolen asteen aukko, joka on hyvin iso ja ollut viime vuosina kiihtyvästi kasvamaan päin. Ilmastopolitiikan ja siitä seuraavien verotuksen ja muiden päätösten perusteena käytetään mallinnusta eikä todellisia arvoja. Hmmm... Ehkä se kuuluu nykypolitiikkaan. Samalla tavalla on taidettu Suomen julkinen talous sotkea viimeisten 10 vuoden aikana.

PS. Vielä ehdit ottaa osaa leikkimieliseen ennustekisaan arktisen merijään minimilaajuudesta täällä.



47 kommenttia:

  1. Asko Hutila kertoi iltapulussa.
    "Ilmastonmuutos on pitkän ajan prosessi, joka vaatii aina pidemmän ajan seurantaa, ennen kuin siitä pystyy sanomaan mitään."
    Ilmeisesti ~20v ole vielä kelvollinen jakso päätellä yhtään mitään muutoksen suunnasta tai paikallaan pysymisestä kun ovat tuppisuuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hutilasta en osaa sanoa, mutta noille mallinnusfriikeille ei mikään muu kuin mallinnukset merkitse mitään. Ei haittaa, vaikka mitattu data ja hypoteesin mukainen data ovat ristiriidassa, kuten alimmasta kuvasta näkyy. Postmodernin ilmastotutkimuksen mukaan mitattu data on väärässä!?!

      Poista
    2. Lyhyt jakso kelpaa tietysti tilanteen mukaan. Kun nykyinen lämpöjakso oli kestänyt alle 10 vuotta, ilmastotutkijat alkoivat pitää sitä kiistattomana todisteena ihmisperäisestä lämpenemisestä. Muun muassa hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) perustettiin jo vuonna 1988. Nyt kun ilmasto ei ole enää lämmennyt lähes 20 vuoteen, pitkä aikajänne on taas otettu käyttöön. Antero

      Poista
    3. Miksi vain RSS, kun UAH anta selkeän nousutrendin samalle ajalle. Samoin HADCRUT4Nybridi. Miksi taas tällaista kirsikanpoimintaa, millä ei juurikaan ole mitään ilmastollista relevanssia.

      Poista
    4. IPCC:n perustamisvuonna 30 vuoden tai sitä pidemmältä ajalta lasketut HadCRUT4-trendit antoivat 100 vuoden projektioina arvoja välillä +0,07 - +0,58 astetta. Paniikkiin ei siis pitänyt olla syytä. Mutta Hansenin mallinnukset alkoivat näyttää hurjaa lämmpenemistä...

      Poista
    5. Anonyymi 4.8. klo 17:55

      Kuvassa 2 on myös HadCRUT4:n trendikuvaaja 10 - 100 vuoden laskentajaksoille. Tämän vuosituhannen osalta sekin näyttää paussia.

      Poista
    6. Mihin ilmastofysikaaliseen faktaan perustuu tuo 100 vuoden lineaarinen ennuste? Sehän on vain tilastollinen ennuste siitä että menneisyys selittäisi tulevan myös. Minusta kaikki tuollaiset laskut ovat jonninjoutavaa. HADCRUT4Hybridimalli ja UAH näyttävät muuta.

      Poista
    7. Hupsista Anonyymi 4.4. klo 18:22. Sinulle on tullut väärinkäsitys. Nuo 100 vuodelle projisoidut trendit eivät ole ennusteita. Ne kertovat vain menneestä ja siitä, että ilmaston lämpeneminen on merkittävästi hidastunut viimeisen 20 vuoden aikana - ellei jopa pysähtynyt.

      Kuten kuvasta 2 näkyy, RSS ja HadCRUT4 ovat melko yksimielisiä muutoksen suunnasta.

      Poista
  2. Entäs meren lämpeneminen sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenpintalämpötilaa kuvaava HadSST3 näyttää viilenemistä globaalissa merenpintakeskilämpötilassa tammikuusta 2001 alkaen.

      Poista
    2. Varmaankin totta mutta tuohan mittaa vain promillen pientä murto-osaa koko vesipatsaasta.

      Poista
  3. Satelliittidataa voidaan lukea vaikka niin, että koko mittausjaksolla, 35 v, lämpötila on hypähtänyt n. 5 v aikana 0,3 astetta ja muuna aikana ei ole tapahtunut yhtään mitään, siis lämpötilassa. Hiilidioksidipitoisuun on kyllä jatkanut tasaista kasvuaan vuodenaikavaihtelun pois lukien. Siitä sitten etsimään niitä moninkertaisia takaisinkytkentöjä.

    Tapsa

    VastaaPoista
  4. Kannattaisiko nämä käänteentekevät tutkimustulokset ja rautaiset johtopäätökset julkaista vaikkapa Naturessa eikä jossain takahikiän plokissa? Fysiikan Nobel olisi kyllä korkea aika saada Suomeen. Huikeasta neroudestahan palkitaan rahallakin ruhtinaallisesti, lisänä roimasti mainetta ja kunniaa! :D

    VastaaPoista
  5. Luin juuri WSI:n julkaiseman ennusteen seuraavan trooppisten myrskyjen ja hurrikaanien lukumäärästä. Sattumaa tai ei, mutta WSI onnistui ennustamaan viimeisimmän talven ja vallitsevan kesän lämpötilat Euroopan aluella kohtuullisen tarkasti. Ennusteen mukaan hurrikaanien ja trooppisten myrskyjen esiintyminen tulisi olemaan alkavalla hurrikaanikaudella keskimääräistä vähempää johtuen Atlantin pintaveden vallitsevasta lämpötilasta, joka on MITTAUSTEN mukaan alempi kuin kahteen vuosikymmeneen.

    Sikäli kuin lämpöenergia katoaa väitetysti merien syvyyksiin, ovat fysiikan lait kääntyneet päälaelleen. Lyhyenkin fysiikan oppimäärän asiallisesti suorittanut tietää, että vesi on raskaimmillaan +4 celsiusasteen lämpötilassa. 24 celsiusasteen lämpöinen vesi on noin 0,3% keveämpää kuin neliasteinen, minkä vuoksi vesi kerrostuu lämpötilan mukaisesti kylmempi pohjalle ja lämpimämpi pinnalle. Tästä syystä mm Golfvirta on pintavirtaus.

    Minulla olisi kovasti käyttöä keksijälle, joka on onnistunut piilottamaan lämpöenergiaa syvyyksiin painuvaa merivettä hyödyntämällä sillä sellainen nero kykenee varmastikin muuttamaan tusinametallin kullaksi tai tuottamaan päästötöntä energiaa merivedestä.

    Seppo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T:"ovat fysiikan lait kääntyneet päälaelleen. Lyhyenkin fysiikan oppimäärän asiallisesti suorittanut tietää, että vesi on raskaimmillaan +4 celsiusasteen lämpötilassa. 24 celsiusasteen lämpöinen vesi on noin 0,3% keveämpää kuin neliasteinen, minkä vuoksi vesi kerrostuu lämpötilan mukaisesti kylmempi pohjalle ja lämpimämpi pinnalle. ..
      Minulla olisi kovasti käyttöä keksijälle, joka on onnistunut piilottamaan lämpöenergiaa syvyyksiin painuvaa merivettä hyödyntämällä.. "


      Peace of Cake. Anna merenpintavirtauksen saliniteetin kasvaa 34 PSU:sta 37:aan PSU:hun kasvihuoneen vaikutuksen alaisen lämpiämisen, haihtumisen ja tuulen lisääntymisen ansiosta niin tämä +12 C ja 37 PSU:n vesi painuu tiheämpänä jopa -2 C, 34 PSU:n veden alle.

      Mihin tai kehen pitää ottaa yhteyttä ?

      nimim2. "patentteja rustaillu - Kemiralle hommaillu".
      JK. linkkivinkki:
      http://en.wikipedia.org/wiki/Seawater#mediaviewer/File:WaterDensitySalinity.png

      Poista
    2. "Reis wos gyyd bat tö kaar wos pääd." " Me ei oikein päästy peliin mukaan eikä kiekkokaan oikein pomppinut meille". "Me pelattiin ihan hyvin, mutta tuomari vei meiltä mahdollisuuden voittoon,"

      Hyviä, mutta liian usein toistuvia selityksiä ja aina häviäjän suusta kuultuja. Voittajan ja oikeassa olevan ei tarvitse esittää mielikuvituksellisia selityksiä suorituksensa tai mielipiteensä puolesta.

      Tähänkin kysymykseen löytyy varmasti useita erillisiä syitä ja vastauksia: Miksi lämpöenergia ei sitoutunut meriveteen silloin kun Telluksen globaali keskilämpötila mitatusti ja todistetusti kohosi lievästi? Tämä tapahtui siis noin vuoteen 1997 saakka.

      Oikein pätevällä ja uskottavalla perustelulla voi olla jopa mahdollisuuksia saada allekirjoittaneenkin kiuasta viilennetyksi.

      Ai niin. Empiiristen tuntoaistimittausten perusteella lämpöeristeen lisäämisellä ei ole pitkäaikaista vaikutusta kesämökin sisälämpötilan alenemiseen siinä vaiheessa kun kamiinasta tuli hiipuu.....

      T.: Termostaatti

      Poista
    3. Missä mielessä meri ei lämmennyt vuoteen 1997 asti? Lähde?

      Poista
  6. Ja mikä on se mekanismi joka kuljettaa lämmön ilmasta merenpohjaan lämmittämättä pintavettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säteily, tuuli ja virtaukset. SST mittaa ylimpiä millimetrejä vesipatsaasta.

      Poista
    2. Niinpä, onhan tekniikka kehittynyt mm. liesien osastolla. Nykyaikaisin versio lienee induktioliesi, jossa ei padan pohjaa tarvitse minkään välittäjäaineen koskettaa ja silti ferromagneettisen astian pohja kuumenee ja vesi kiehuu.

      Jokin fyysikoillekin tuntematon säteilyn taikka johtumisen muoto on siis onnistunut lämmittämään merivettä viilentäen samalla pintavettä.

      Odotan erittäin kiinnostuneena tämän ilmiön syiden paljastumista.

      T.: Termostaatti

      Poista
  7. Aika taitaakin olla kypsä teokselle:
    "Ilmastotieteen kootut selitykset eli Ilmastonmuutosfiaskon historia"

    Toki ongelmana on, että teoksesta tulee julmetun paksu!
    -PX

    VastaaPoista
  8. Varmat todisteet ihmisen vaikutuksesta ilmastoon olisi taas länsinaapurin sotasankareista kertovan opuksen paksuinen, ellei jopa ohuempi.

    VastaaPoista
  9. Jos pörssimeklareille suotaisiin mahdollisuus käyttää itse keksittyä mallia tai julkisesti kilpailutetua arvonmääritystä (nk. pörssikauppa), niin kumpaa arvelette meklarin käyttävän mieluiten hänen myydessään rahastoja asiakkailleen tulevaisuuden sijoituksena?

    Tämä liittyy kirjoituksen aiheeseen sikäli, että vertaan malleja ja jotain yleisesti mitattua. Jos Talvivaaran osakkeita myytäisiin ns. ilmastopositiivisena yrityksenä ja näin erityisesti mallinnettuna, niin kurssi huitelisi aivan toisissa lukemissa. Mittauksista ja havainnoista viis.

    Puolueeton

    VastaaPoista
  10. saksikäsi edward-niminen tiedemies esiintyi hs:n kuukausiliitteessä. kosmologina tunnettu viisas mies puhi viisaita asioista joita ei vieläkään voidaan todistaa sinne tai tänne.
    kuitenkin sanoo ilmastotieteestä, että kaikki tiedetään. on myös sanonut että jos teoria ei vastaa mitattua todellisuutta niin niin teoria on väärä. kuitenkin viisaana miehenä toteaa ettei koske ilmastotiedettä, jolloin siis teoria kävelee yi todellisuuden. on aika hupaisaa tuon aivokapasitettin omaavalta sedältä?!

    VastaaPoista
  11. pieni korjaus: saksikäsi edwardia muistuttava tiedemies....

    VastaaPoista
  12. Sama kaveri osallistuu myös maailmanpolitiikkaan ja siellä tietää tarkoin mikä on oikein ja mikä väärin. Osoittaa hyvin miten aivokapasiteetti ei korreloi tunteiden hallinnan kanssa. Tämä tunteiden ja tietoisuuden sekoittaminen on ongelmana myös näiden ilmastohutkijoiden kanssa. On vaikeata olla oikea tieteentekijä ja pitäytyä pelkissä faktoissa. Silloin täytyy myös olla rohkeutta myöntää tosiasiat varsinkin kun ne osoittavat, että aikaisemmat näkemyksesi ja julkaisusi voidaan heittää roskakoriin.
    -PX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Mikko suo, laitettakoon alla oleva kirjoitukseni tähän, koska Hesari ei sitä aikanaan julkaissut.

      Luonnon tiede kartoittaa epävarmuuksia, mutta perustuu faktoihin

      XX kartoitti tieteellisen tiedon rajoja ja tulosten soveltamista päätöksentekoon mielenkiintoisessa kolumnissaan (HS 30.6.2014). Toisin kuin XX antaa ymmärtää vain hyvin harvat ns. skeptikoista kiistävät ilmastonmuutoksen tai edes ihmisten vaikutuksen siihen. Vain faktoilla on merkitystä. Väitteet, että esimerkiksi öljy-yhtiöt rahoittaisivat skeptikkoja, ovat populistisia ja kertovat asiallisten argumenttien puutteesta. Monet skeptikot ovat kriittisiä, rehellisiä ja totuutta etsiviä tiedeihmisiä. Ilmastonmuutoksen todenperäisyyttä ei myöskään ratkaista yleisöäänestysten prosenttiluvuilla ja pelottelulla. Ennen kuin minä käännyn ilmastouskoon, haluaisin selvyyden mm. siitä miksi ilmasto ei ole enää lämmennyt liki 20 vuoteen, mikä on ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen todellinen vaikutus lämpötilan nousuun, miksi ilmastomalleissa käytetään mielikuvituksellisia hiilidioksidin vaikutusta moninkertaistavia positiivisia takaisinkytkentämekanismeja, vaikka luonnossa vallitsevat negatiiviset eli ylilyöntejä hillitsevät mekanismit, mikä aiheutti edellisen 1910-40-luvuilla koetun jokseenkin samankaltaisen lämpöjakson, miksi ei ole olemassa yhtään tieteellistä julkaisua, joka sulkisi pois luontaiset ilmastosyklit viimeisimmänkin lämpenemisjakson syynä? Nämä ja monet muut seikat perustuvat niin epävarmaan tietoon, että en sen varassa povaisi lämmön aiheuttamaa ilmastokatastrofia ja tuhlaisi miljardeja varsinkin kun elämme parhaillaan jääkauden jälkeisen kymmentuhatvuotisen ilmastohistorian kylmintä tuhatvuotisjaksoa.

      Antero Järvinen, Espoo

      Poista
    2. Kaikkiin Anteron esittämiin kysymyksiin löytyy tieteellisesti perustellut vastaukset, ei niitä tarvitse Hesarissa kuuluttaa, löytyy sisäluvun kautta IPCC:n uusimmasta raportista AR5 (WG1). Vaatii tietysti vähän viitseliäisyyttä. Uutta punnittua tietoa mm. niin sanotusta 20 vuoden pysähdyksestä löytyy kasapäin julkaisuja alan johtavissa tiedelehdissä, joita kannattaa tutkia enemmin kuin joutavanpäivisiä ilmastoblogeja näennäistietoineen.

      Poista
    3. Miksi et vastaa esitettyihin kysymyksiin, vaan kehoitat etsimään netistä
      L4?

      Eikö sulla taaskaan ole mitään sanottavaa?

      Aloitetaan helpoimmasta päästä, eli mistä IPCC raportista valitset vastauksesi, kun ne vaihtelee ihan kuin tiede ei ollisilkaan asettunut, kun eihän helppoon kysymykseen voi olla montaa toisensa poissulkevaa vastausta, vai voiko sittenkin "ilmastotieteessä" josta sinun on sitten valittava kulloinkin oikea, muiden ollessa vastaavasti vääriä.

      "siitä miksi ilmasto ei ole enää lämmennyt liki 20 vuoteen"

      Ilkka



      Poista
    4. Kiitos rohkeudestasi, Anonyymi 6.8.2014 13.19! Annat liioitellun kuvan IPCC:n viimeisimmän raportin sisällöstä ja varmuusasteesta. Raportissa mm. myönnetään, että:

      "”Arctic temperature anomalies in the 1930s were apparently as large as those in the 1990s and 2000s. There is still considerable discussion of the ultimate causes of the warm temperature anomalies that occurred in the Arctic in the 1920s and 1930s.”

      Parhain terveisin ja voi hyvin, Antero

      Poista
    5. Hienoa L4! Sinähän alat jo puhua kielillä!!

      Poista
    6. Hyvääksyykä Moderaattori tällaisen Ad Hominen pilkan täällä? Liittyykö se mitenkään käsiteltävään aiheeseen?

      Anterolle sanoisin, että mainittu sitaatti on kylläkin peräisin IPCC:n raportista, mutta olet sen kopioinut Judith Curry blogista. Kun sitaatista jää edeltävä lause pois, niin lauseen viestistä voisi päätellä juuri sen kuin haluaa, mutta edeltävä lause tarkentaa, että siinä käsitellään Arktikan tilaa sen tietouden perusteella joka oli vallalla suunnilleen vuonna 2007. Ottamalla sitaatin sieltä ja täältä , niin kokonaisuus hämärtyy, mutta se kai olikin Judith Curryn tarkoitus USA:n Senaatin kuulemistilaisuudessa.

      Poista
    7. Ymmärränkö oikein, että tällä foorumilla viittaaminen IPCC:n viimeisimpään raporttiin osoittaa toisaalta suurta rohkeutta ja toisaalta suurta tyhmyyttä? Ilmeisesti ko. raportin sisältö ja varrmuusaste on ko. blogin asiantuntijoiden toimesta todistettu keveäksi. Hieno homma, jos ilmastoasiantuntijoiden kerma löytyy täältä.

      Poista
    8. Jos Anonyymi 6.8. klo 14:15 tarkoittaa ylempänä olevia viittauksia Saksikäsi-Edwardiin, suosittelen kommentoijille oikeiden nimien käyttöä. Tuolla ilmeisesti tarkoitettiin Syksy Räsästä? Hänen tuoreimmat lausuntonsa eivät ehkä liity suoraan tämän kirjoituksen aiheeseen - lämpenemispaussiin ja ilmastomallinnuksiin. Mutta Räsäsellä näyttää olevan ideologinen tausta ja puutteita tiedoissa, jotka ehkä estävät häntä näkemästä ilmastollista historiaa ja nykytilaa ml. ilmastotutkimuksen varmuudet tieteellisesti tai realistisesti. Kun sellainen on tyypillistä myös lämpenemispaussin kieltäjille, katson epäsuoran yhteyden olevan olemassa. Mutta ei Syksy Räsäsestä kannata pitkään täällä jankata. Ehkä miehestä pitää kirjoittaa juttu joskus, jolloin siellä asiaa voi analysoida enemmänkin.

      Totean vielä,että silloin, kun käydään kiinni nimetyn henkilön mielipiteisiin, on korrektia esiintyä tunnistettavalla nimellä tai vähintään nimimerkillä. Mutta siis nimittelyille stoppi ja heti!!!!!

      Poista
    9. "Valitset sieltä vain omia mielikuviasi vastaavat manipulaatiot."

      Kiitoksia diagnoosistasi, Ilkka :)

      By the way, en ole L4, en vaikka puhun vähän kieliäkin.

      Poista
    10. Eli taloustieteen professori Richard Tol kirjoituksineen ym. on tällä palstalla luotettava lähde, jonka kirjoitusten sisältö ja varmuusaste on kovaa valuuttaa. Niistä ei siis ole löydettävissä mitään virheitä vai puuttuuko niistä poliittinen kädenjälki?

      Poista
    11. Anonyymi 15.30 (L5?). Tuo Richard Tol kommenttisi on juuri sitä Ad Hominemiä, minkä perään huutelit! Mitäpä jos kertoisit mitkä ne hänen virheensä ovat?

      Poista
    12. No mutta kommentoihan suomessakin paniikkihäiriönen arkkitehtipudokas, elänlääkäri, toimittaja, sosiologi sekä elokuvamaisteri Suomen johtavimpana ilmastoasiantuntijoina mediatuutin täydeltä.

      Ilkka

      Poista
    13. En ole huudellut minkään perään vaan esitin käsittääkseni aika yksinkertaisen kysymyksen.

      Poista
    14. Niin minäkin.

      Poista
    15. No vastataan sitten anonyymiin kysymykseen, jos Rickhard Tol on hyväksytty "lead authoriksi" IPCC prosessiin, kaipa on hyväksyttävää katsoa mitä hänellä on sanottavaa ko. prosessista.

      IPCC käsittelee myös "ilmastonmuutoksen" taloudellisia seurauksia,
      joten olisiko elokuvamaisteri ,tiedonjulkistamispalkunnon saanut toimittaja ,eläinlääkäri taikka arkkitehtipudokas kuten meillä suomessa pätevämpi käsittelemään talousaihetta kuin taloustieteilijä?

      http://www.climatedepot.com/2014/05/29/un-ipcc-lead-author-dr-richard-tol-rips-ipcc-the-ipcc-leadership-has-in-the-past-been-very-adept-at-putting-troublesome-authors-in-positions-where-they-cannot-harm-the-cause-that-practice-must-en/

      Ilkka

      Poista
  13. Aiemmin joku pohdiskeli kannattaako AGW teorian kannattajille tarjota nykytieteen vastauksia ja havaintoja kun niille ei kelpaa edes IPCC AR5 raportti, eikä sitä hämärästi muistuttava eli alkuperäisestä liioiteltu "Summary Of Policymakers".

    PR toimistojen tämän päivän suursaavutus Suomessa onkin ihmisen "viherleväjalanjäljestä" joka on riippuvainen veganismin määrästä, vaikka samassa uutisessa kerrottiin sinileväkutintojen johtuvan viime vuoden myrskyistä, ensimmäisten kirjattujen havaintojen olleen 1700 luvulta, ja Merentutkimuslaitoksen aiemmin selvittäneen pohjasedimenteistä
    ettei tilanteessa ole mitään aiemmin kokematonta.

    Äskenhän tuli esiin että Ympäristöministeriö on palkannut jonkuin PR toimiston luomaan AGW alaarmeja, mutta eivät pitemmän päälle tule pesemään käsiään luomistaan alaarmeista, jollei rahoitusta julisteta valtiolliseksi salaisuudeksi suojellaakseen edunsaajia, sun muita pekkarointeja ja vävylöintejä.

    Aiempi pohdiskelia esitti että maailmanlopuntoitottajat olisi tieteellisen vastakkaistodistelun sijaan toimitettava psykiatriseen hoitoon jotta saisivat tarvitsemansa terapiaa, kun se tulisi halvemmaksi yhteiskunnalle vaikka se
    vaatisi 10 000 uutta laitospaikkaa
    entisten lisäksi.

    http://motls.blogspot.fi/2014/08/climate-disagreements-do-pr-firms-matter.html#more

    Ilkka

    VastaaPoista
  14. Mitä tulee Eetvarttiin, en itsekkään saanut yhteyttä, kun mulla ei ole edes ensimmäistä yhteyttä, eikä yritys olisi todennäköisesti onnistunut, vaikka pyydettiin osallistumaan (ajanhukkaa?), en kuitenkaan sano etten olisi lapsena ja myöhemminkin viehättynyt ajatuksesta, kun se on mahdollisuuksien rajoissa nykyisillä RF tehoilla,
    ja meitinkin tekniikalla.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Carl_Sagan

    Tämä Eetu ei enään osallistu keskusteluun, ns. luonnollisisita syistä.

    Kuvaus aiheesta.

    https://www.youtube.com/watch?v=8JIYSqfEKdA

    Ilkka

    VastaaPoista
  15. Nyt Luonnontieteellinen keskusmuseo ottaa järeät aseet käyttöön vakuuttaakseen köyhän kansan ilmastomuutoksen katastrofaalisuudesta. Hinaavat ikkunasta kolme mammuttia sisään muistuttamaan, mitä tulee tapahtumaan suurimmalle osalle eläinlajeista, kun ilmasto kuulemma lämpiää 6 astetta seuraavan sadan vuoden aikana. Tämä on yhtä paljon kuin lämpeneminen jääkaudesta nykyaikaan. Näin sanoi radiossa juuri museon johtaja, Leif Schulman.

    Kuinka mahtaa käydä tämän ennusteen kanssa? Toteutuuko, vai jatkuuko lämpenemispaussi?

    Mammutit kuulemma kuolivat osittain ihmisen metsästyksen takia, mutta ilmaston lämpeneminen oli kuulemma pääsyy. Mikä lie totuus? Jotenkin kuvittelen, että mammutit tulisivat lämpötilojen suhteen hyvin toimeen nykyisessä Siperiassa.

    Tapsa

    VastaaPoista
  16. Pilvien mallinnus on edelleen täysin levällää, kuten hyvin tiedetään. Ei kovin helposti näistä alan tutkimuksistakaan mitään löydä saati, että koko raporttia saisi ostamatta sikaa säkissä.

    Tästä löytyi yksi. jossa mm. vertaillaan eri mallien pilvitakaisinkytkentöjä:

    ftp://luna.atmos.washington.edu/pub/breth/CPT/zhang_cloud-feedback-04.pdf

    Lopussa kuitenkin todetaan:

    "This paper reviewed the concepts of cloud feedback and its role in defining the sensitivity of a climate model. It also discussed methods that have been used to diagnose the cloud feedbacks in climate models. I have attempted to present what cloud feedbacks are in current models, what processes caused the cloud feedbacks, and how model clouds compare with observations. From the discussions presented, it can be concluded that we are still far away from confidently simulating model clouds and their climate feedbacks."

    Viimeinen virke kertoo sen tärkeimmän.

    Tapsa

    VastaaPoista
  17. Tuli taas kuukkeloitua, mitä D-työni valvoja, Martti Tiuri nykyään kirjoittaa ilmastoasioista. 6-7 v sitten lähetin hänelle sähköpostin, jossa kehoitin häntä tutustumaan aiheeseen, kun tiedän, että hän on tiedemies viimeisen päälle.

    Silloin hän vastasi, että luottaa geofyysikoiden ammattitaitoon. Myöhemmin hänen kantansa on muuttunut, kuten tästä linkistäkin voi havaita:

    http://users.tkk.fi/~mtiuri/uskoilmmjuutokseen.htm

    Otsikko on tämä:

    Poliitikkojen on herättävä, usko ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen johtaa harhaan

    Tapsa

    VastaaPoista