Ilmatieteen laitoksen tutkijan harhalaukaus

Jostain syystä Yleisradion uutisten nettisivun oikeassa yläkulmassa olevalle luetuimmat-palstalle on noussut lähes kaksi vuotta vanha juttu otsikolla "Ilmastotutkija: Jos metaani vapautuu ilmakehään, niin peli on pelattu". Kyseessä on siis Aamu-tv:n lähes 11-minuutin klipistä tehdystä uutisesta 2.10.2012. Klipissä haastateltiin Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Jari Haapalaa, joka antoi rauhalliseen tyyliin melko räväköitä lausuntoja. Kun asia on nyt noussut uudelleen esiin ja saavuttanut jonkin verran tuoretta huomiota keskustelupalstoillakin, katsotaanpa Haapalan lausuntojen kestävyyttä näin kahden vuoden historian valossa. Sisennettynä ja kursivoituna ovat uutisen lainaukset ja normaalitekstillä kommenttini.

Jari Haapala

Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Jari Haapalan mukaan ilmastonmuutos on tapahtunut nopeammin kuin kukaan on osannut edes kuvitella. Kukaan ei myöskään tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Hmmm... Tuon jälkimmmäisen virkkeen kanssa voin olla samaa mieltä. Mutta viimeaikaisten muutosten osalta kannattaisi tutkia historiaa ja paleoklimatologiaa, jotka eivät selvästi ole Haapalan vahvuusalueita. Nimittäin arktisen jään laajuus on vaihdellut paljon Veiksel-jääkauden jälkeen (=Holoseenin aikana) ja jopa viimeisen 100 vuoden aikana. Viimeisten 20 vuoden aikana on julkaistu lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan "normaalisti" ympärivuotisen merijään peittämät alueet ovat olleet useita kertoja menneisyydessä jäättömiä. On jopa viitteitä, että koko Arktika on ollut (lähes) vailla merijäätä holoseenin lämpimimpinä jaksoina 10000 - 8000 vuotta sitten.

Jääpeitteen pinta-alan poikkeamat 1973-1995 (IPCC FAR)

Lämpenevästä ja vähäjäisestä Arktikasta on kirjoitettu kirjakin 1930-luvulla. Ehkä Haapala ei ole lukenut yhden varhaisen arktisen alueen tutkijalegendan, Nikolai Zubovin, kirjaan "Arktinen Jää"? Zuboville - jos hän vielä eläisi - ei viime vuosien jäämuutoksissa tai lämpötiloissa olisi mitään uutta.

Jäätä on 1920 - 1940 lukujen lisäksi ollut vähän myös 1970-luvulla, kuten varhaisimmat satelliittimittaukset (viereinen kuva) osoittavat. Siksi yleensä vuoden 1979 alusta - jolloin koettiin Arktikan viimeaikojen jääaksimi - alkavat graafit (pun. rengas kuvassa) antavat vinoutuneen käsityksen jään hupenemisesta.

Ylen uutisjutussa näytettiin alla oleva kuva pohjoisen jääalueen minimistä sulamiskauden 2012 lopusta. Tuona hetkenähän merijään pinta-ala oli pienimmillään sitten satelliittimittausten alkamisen. Ylen kuvatekstissä asiaa selitetetään seuraavasti:

Ylen klipin kuva jääminimistä 2012

Pohjoinen jäätikköalue sulaa kiihtyvällä vauhdilla. Aiempien laskelmien mukaan alueelle povattiin jäätöntä kesää vuosisadan kuluttua, nyt jo 20-30 vuoden kuluttua. Rohkeimpien arvioiden mukaa jäätön kesä voisi olla jo kolmen vuoden päästä. 

Rohkeimmat arviot ovat tosiasiassa ennustaneet jäätöntä Jäämerta jo vuosikymmeniä sitten - siis jo silloin, kun Zubov teki viime vuosisadan alkupuolella havaintojaan. Uskaliaimmat modernit jäätutkijat ovat ennustaneet jäättömyyttä lähes joka vuodelle 2007 alkaen. Ne asiat, jotka noita ennusteita yhdistävät, ovat täydellinen toteutumattomuus ja tutkijoiden kyvyttömyys ennustaa edes muutamia vuosia eteenpäin. Hmmm... Kuuluuko Haapala tuohon ennustajaukkojen konsensukseen?

Maailman vaarallisimman joukkotuhoaseen paljastajalle merkittävä palkinto

Meinasipa mennä ohi tärkeä palkintouutinen. Mutta kerrotaan se nyt pienellä viiveellä Ilmastorealismia-blogin lukijoille.

The Jackson -palkinto

Yhdysvalloissa vaikuttava "Tiede- ja ympäristöpolitiikkaprojekti" -niminen järjestö (SEPP) jakaa vuosittain aprillihölmöyden palkinnon. Palkintoa ei jaeta aprillipäivänä, mutta ehdokkaiden asettaminen äänestykseen alkaa silloin. Vaalin jälkeen tulos vahvistetaan kokouksessa, ja palkinnon saaja julkistetaan heinä- ja elokuun vaihteessa SEPP:n kanssa yhteistyötä tekevän "Tohtorit katastrofivalmiuden puolesta" (DPP) nimisen järjestön vuosikokouksessa.

Palkinnon saajan ja tietysti myös vaaliin ehdolle pantujen täytyy täyttää seuraavat kriteerit:

1. Ehdokas on kasvattanut tai aikoo kasvattaa merkittävästi hallitusvaltaa julkisen tai yleisen talouden sääntelyn ja valvonnan lisäämiseksi.
2. Ehdokas julistaa em. toimet välttämättömiksi yleisen terveyden, hyvinvoinnin tai ympäristön suojelemiseksi.
3. Ehdokas julistaa fysikaalisten tieteiden tukevan em. toimia.
4. Ehdotettujen toimien fysikaaliset perusteet ovat hyvin hataria tai olemattomat.

Voittaja saa The Jacksoniksi nimetyn palkinnon, jossa on jalustan päälle asetettu kivihiilikimpale. 

Tänä vuonna ehdolle vaaliin asetettiin 20 henkilöä yhteensä neljästä eri maasta. Vaalin tulos oli kuitenkin nyt niin selvä, että normaalia kokousta tuloksen vahvistamiseksi ei tarvinnut edes pitää. No niin, oletko valmis arvaamaan, kuka sai tänä vuonna tämän vähemmän kunniaa tuovan fyysikkojen palkinnon?

Mikä on pikkuruisten meritähtien kohtalo katastrofaalisesti lämpenevissä ja happamoituvissa merissä?

Odotin näihin aikoihin pääseväni kirjoittamaan Tyynenmeren El Niño -ilmiöstä, sillä muutamia kuukausia sitten sellaisen tulosta oli orastavia merkkejä. Asiaan paneutumisestani huolimatta luontoäiti huijasi minua taas ja odottamani ilmiö jäi niin mitättömäksi, ettei siitä ja sen odotettavista vaikutuksista ole kerrottavaa. No, pannaan muistiinpanot odottamaan, josko sitten ensi vuonna... Mutta otetaan käyttöön korvaava tarina, ja kuvitellaan hurjaa merten lämpenemistä sekä happamoitumista katastrofaalisen ja ihmisperäisen ilmastonmuutoshypoteesin (CAGW) pohjalta.

Aikuinen Parvulastra exigua leväaterialla

Kaukana Australiassa kaksi tutkijaa, H.D. Nguyen ja M. Byrne, päättivät selvittää, miten kivikkoisissa vuorovesialtaissa rannan tuntumassa elävät pienet meritähdet selviäisivät ihmiskunnan aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. He valitsivat tutkimuskohteeksi aikuisenakin vain noin kolme senttiä läpimitaltaan olevan Parvulastra exigua -meritähden, jolla ei taida olla suomenkielistä nimeä. Kutsutaan sitä vaikka kääpiötyynytähdeksi tässä jutussa. Tutkijat tiesivät, että lajin aikuiset yksilöt ovat melko kestäviä, sillä ne altistuvat päivittäin monenlaisille olosuhteille elinympäristössään. Mutta kukaan ei ollut tutkinut sitä, miten vain puolen millimetrin kokoiset kääpiötyynytähtinuorukaiset selviäisivät lämpenevässä ja happamoituvassa meressä. Jaksaisivatko ne kasvaa aikuisiksi?

Nguyen ja Byrne pitivät pikkuisia tyynytähtiään niiden luonnollista kasvuympäristöä lämpimämmissä altaissa (2-4 astetta) ja laskivat jatkuvasti meriveden pH-arvoa neliviikkoisissa koejaksoissa. Tulosten mukaan meriveden lämpenemisellä ei ollut havaittavaa vaikutusta nuorukaisten kasvuun. Vasta meriveden pH-arvon laskulla kokonaisella yksiköllä 7,2:en oli kasvua hidastava vaikutus.

Tutkijoiden hämmästykseksi nuoret kääpiötyynytähdet osoittautuivat käytännössä lähes tunteettomiksi ihmiskunnan aiheuttamalle katastrofaaliselle ilmastonmuutokselle. Luonto on varustanut ne nuoresta saakka kyvyillä sopeutua monenlaisiin oloihin. Todettakoon, että meriveden pH:n laskiessa tasolle 7,2 täytyy ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousta nykyiseen verrattuna yli kymmenkertaiseksi - siis tasolle 4430-4600 ppm. Siihen menisi aikaa nykyvauhdilla noin 2000 vuotta. Epäilen joko hiilivarantojen ehtyvän paljon ennen tuota hetkeä tai ihmiskunnan löytävän jonkun halvemman keinon tuottaa energiaa, joten tulevien kääpiötyynytähtien ei tarvitse ainakaan sen vuoksi jäädä keskenkasvuisiksi. Tutkijoiden mukaan ne ja alueen muut lajit (Sanford and Kelly, 2011) selviävät pian koittavista muutoksista merissä.

Halusin jakaa tämän tärkeän Journal of Experimental Marine Biology and Ecology -tiedejulkaisussa (453: 36-42) olleen tutkimuksen (Early benthic juvenile Parvulastra exigua (Asteroidea) are tolerant to extreme acidification and warming in its intertidal habitat.) lopputuleman Ilmastorealismia-blogin uskollisimpien lukijoiden kanssa seuraavasta syystä: Jälkeemme jää kaikista WWF:n ja Greenpeacen tuhoennusteista huolimatta ainakin yksi elinkelpoinen laji.

Todellisuudessa tuolla Australian etelärannikolla P. exiguan elinympäristön rantaveden keskilämpötila on noussut viimeisen 100 vuoden aikana muutaman asteen kymmenesosan, mikä on vähemmän kuin päivittäinen luonnollinen vaihtelu ja murto-osia vuodenaikaisvaihtelusta. Meriveden pH on muuttunut niin vähän, että sekä luonnollinen vaihtelu että mittausten virhemarginaali taitavat olla muutosta suurempia. Tutkijat eivät siis viittaa jo tapahtuneeseen ilmastossamme, vaan vain tietokonemallinnusten virtuaalimaailmassa nähtyyn CAGW-ilmiöön.

Lämpenemispaussista, trendeistä ja mallinnuksista

Remoten Sensing Systems on aika nopea tuottamaan edellisen kuukauden satelliiteista mitatut lämpötilat. Nytkin he olivat ensimmäisinä aikasarjojen tuottajista valmiina kuluneen heinäkuun osalta. RSS-sarjan perustiedot julkaistiin jo elokuun ensimmäisenä päivänä.

Globaalisti (+82,5°, -70°) heinäkuu oli melko lämmin sijoittuen vuodesta 1979 alkavassa sarjassa pistesijalle eli viidenneksi. Matkaa heinäkuiden huippusijjalle eli vuoden 1998 heinäkuuhun jäi kuitenkin aika paljon - noin 0,25 °C.

Lämpenemispaussi tuolla alueella alkaa lineaarisella trendillä mitattuna vuoden 1996 marraskuun alusta ollen siis 17 vuotta ja 9 kuukautta. Juu - tiedän eräiden muiden saavan pidemmänkin lämpenemispaussin (mm. Monckton 17 v 10 kk), ja sen voisi hyvin perustein väittää jo olevan yli 18 vuotta. Lineaarinen 100 vuoden vauhti kesäkuulta 1996 menneen heinäkuun loppuun nimittäin osoittaa hurjaa alle 0,1 asteen lämpenemistä.

Suomen alueen heinäkuun lämpötiloja ei minulla vielä ole vertailulaskentaan sopivassa muodossa. Mutta Suomen leveysasteilla (+60 - +82,5 N) heinäkuu ylsi 7. lämpimimmmäksi. Lämpimimpään vuoden 1998 heinäkuuhun matkaa jäi kuitenkin arktisilla alueilla yli 0,6 °C. Lämpenemispaussit ovat eri leveysvyöhykkeillä nyt seuraavat:

• Globaali 17 vuotta 9 kuukautta (alk. 11/1996)
• Pohjoinen pallonpuolisko 17 v 7 kk (alk. 1/1997)
• Eteläinen pallonpuolisko 19 v (alk. 8/1995)
• Tropiikki (± 20°) 20 v 10 kk (alk. 10/1993)
• Arktika (+60° — +82,5°)  9 v 7 kk (alk. 1/2005)
• Antarktika (-60° — -70°) ainakin 35 v (alk. sarjan alusta, siis 1/1979).

Lämpenemispaussit ovat tietysti kiusallisia selitettäviä ilmastopaniikkia huutaneille tutkijoille, poliitikoille ja aktivisteille. Ehkä vielä kiusallisempaa on se, että lämpenemistrendit tuppaavat vain laskemaan, mitä pidempiä tarkastelujaksoja katsotaan. Viereiseen kuvaan olen laskenut lineaariset globaalin keskilämpötilan muutostrendit viimeisten 10 - 100 vuoden ajalta sekä vuodesta 1979 alkavien satelliittimittausten (RSS) että pidemmälle historiaan ulottuvan pintalämpötilasarjan (HadCRUT) mukaisesti. Trendi kuvaa lämpenemisvauhtia projisoituna 100 vuoden ajalle. Siis esimerkiksi sininen kuvaaja kohdassa 1980 kertoo, että jos lämpeneminen vuoden 1980 alusta nykyhetkeen jatkuisi samalla vauhdilla seuraavat 100 vuotta, olisi vuonna 2114 noin 1,2 astetta nykyistä korkeampi globaali keskilämpötila. Vastaavasti punainen kuvaaja kohdassa 1920 kertoo tuosta vuodesta nykyhetkeen olleen lämpenemisvauhdin vastaavan noin 0,7 asteen nousua nykyisestä vuoteen 2114 mennessä. "Kirsikanpoimintaa" voi tuon kuvan avulla harrastaa 10 - 100 vuoden tarkastelujaksoilla.

Arktisen merijään hupeneminen on hidastunut - ellei peräti ...

Noin 45 päivää on aikaa pohjoisella merijäällä sulaa, ennenkuin laskevan auringon mukana kovenevat pakkaset saavat sen pinta-alan taas kasvamaan. Tällä vuosituhannella tuo käännekohta on ollut tässä kirjoituksessa käyttämäni Japanin avaruustutkimuslaitoksen tuottaman sarjan mukaan keskimäärin 15.9.

Arktisen merijään totaalista hupenemista on ennustettu jo menneille vuosille, ja tulevinakin vuosina voimme jännittää ennusteiden osuvuutta. Kaikki tähän asti umpeen menneet ennusteet jäättömästä Jäämerestä ovat tietenkin epäonnistuneet pahasti. Ne ovat tietysti olleet aika hurjia yrityksiä. Jos me nyt pystymme alueellisesti ennustamaan edes jotenkin luotettavasti säätä pohjoisilla leveysasteilla 5 - 7 vuorokauden ajalle, osoittaa tietysti melkoisia poppamiehen kykyjä antaa ennusteita 5 - 100 vuoden päähän. No, meillä on sellainen ilmastotutkijoiden ja -poliitikkojen joukko, jolla noita kykyjä on.

Katsotaanpa, miten pohjoinen merijää on viimeisten 10 vuoden aikana sulanut JAXAn mukaan. Kuvassa 2 on siis jokaisen vuoden ajanjakso alkaen päivästä 60 (= 1.3.) ja päättyen päivään 273 (= syyskuun loppu). Tätä kirjoitettaessa oli päivä 213 (= 1.8.). Olen leikkinyt ilmastotutkijaa - hyvin vaatimatonta sellaista - ja merkinnyt kuvaan  ennusteeni jääpeitteen sulamisesta tämän vuoden osalta. Veikkaukseni jääminimiksi on 4,8 miljoonaa neliökilometriä, ja ennustan tuon syntyvän 19.9.2014. Olen aika varma siitä, että pärjään ennusteellani ainakin Nobel-palkinnolla palkitulle ilmastoasiantuntija Al Gorelle, joka ennusti jo vuonna 2007 tälle vuodelle jäätöntä merta.

Kuva 2

Kun sulamiskauden jyrkin kohta on todennäköisesti takana, nobelvoittaja on tosiasiassa jo epäonnistunut. Tästä eteenpäin eniten vaikuttavat Arktisen alueen matala- ja korkeapaineet - käytännössä pilvisyys ja tuulet - jotka voivat joko kiihdyttää sulamista tai hidastaa sitä. Tosiasiassa pidän mahdollisena jääminiminä mitä tahansa lukua välillä 4 - 6 miljoonaa km². Mutta uuden jääminimiennätyksen syntyminen taitaa jo olla aika epätodennäköistä.