Hesari ja tieteen uskottavuus

Olen usein moittinut Helsingin Sanomia löysästä uutisoinnista koskien niin ilmastotutkimusta kuin -politiikkaa. Noista arvioinneista en anna mitään takaisin, mutta nyt on pakko antaa tunnustusta siitä, että Hesari uskalsi sohaista tiedepesää toisella alueella. Katja Kuokkasen artikkeli ” Valtion suurin tutkimuslaitos pimitti vakavat vilppiepäilyt – ”Olen huolissani VTT:n asenteesta”, sanoo Kari Raivio” osoittaa, että tutkiva journalismi ei ole Hesaristakaan täysin kuollut, vaikka henkitoreissaan se toki edelleen korisee. Kuokkasen kirjoitus on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

En tuota Kuokkasen nimellä julkaistua artikkelia tässä tarkemmin arvioi. Se saanee vastineensa aikanaan, ellei se ole niin murskaavan tarkka tiedoissaan, että vastine on tarpeeton ja vain rajut korjaustoimet ovat välttämättömiä. Pidän juttua kuitenkin hyvänä avauksena tiedevilpin maailmaan, ja toivon ravistelua muuallakin kuin VTT:ssä. Otan artikkelista kuitenkin muutamia yleisiä otteita, ja heijastan ne tämän blogin alueelle eli ilmastotutkimukseen.

VTT:n entinen tutkimusprofessori Matej Orešič

Kuokkasen artikkelin keskiössä oli slovenialainen fyysikko Matej Orešič, jonka epäillään syyllistyneen tiedevilppiin. Sillä tarkoitetaan tiedeyhteisön, rahoittajien ja median kautta myös tavallisten ihmisten harhauttamista. Yksi vilpin muoto on havaintojen tai tulosten vääristely. Havaintojen vääristely tarkoittaa niiden muokkaamista tai esittämistä niin, että tulos vääristyy.

Tulosten vääristely tarkoittaa tulosten muuttamista tai valikointia. Väärien tietojen tai tulosten esittäminen tiedeyhteisölle tai niiden levittäminen julkaisuissa, esitelmissä tai rahoitushakemuksissa on myös tiedevilppiä. Vääristelyä on myös johtopäätösten kannalta olennaisten tulosten tai tietojen esittämättä jättäminen.

Hesarin jutussa vihjataan Orešičin tehneen jokseenkin kaikkea edellä mainittua. Se on vakavaa varsinkin, kun kyseessä on yhden parhaiten rahoitetun tutkimusyksikkömme tutkimusryhmän johtaja. Entä jos epäilyksen alaisiksi asetettaisiinkin suhteellisesti vielä paremmin pärjänneiden tutkimusalueiden johtajat?

Ilmastoon ja aivan erityisesti ilmastonmuutokseen on suunnattu viime vuosina rahoitusta valtavasti. Minä en pystynyt laskemaan tarkkaa summaa, mutta sen arvellaan olevan globaalisti vuositasolla vähän yli 100 miljardin euron. Jos tuosta pääosin länsimaisesta tutkimusrahasta lasketaan Suomen osuus, joka OECD:n piirissä on suhteellisesti ollut kärkipäässä, pääsemme lukuun, joka on suuruusluokassa 100 miljoonaa vuodessa. Tuo olisi noin 1,7 % tutkimukseen ja kehitykseen suunnatusta rahoituksesta ja voi olla rajusti aliarvioitukin. Orešičin saamat muutama kymmenen miljoonaa vuosikymmenessä ovat tuohon vaatimattomaan lukuun verrattuna taskurahoja. Täytyy tietysti muistaa, että tuo 100 miljoonaa euroa ei ole pelkkä ilmastotutkimuksen osuus, vaan siihen sisältyvät niin biologian, geologian, fysiikan ja kemian (= energiateknologiat), maantieteen kuin ”pehmeiden” tieteiden (=sosiologia yms.) osuudet. Yhtä kaikki, ilmastonmuutoksen konteksti sitoo niitä yhteen.

Seuraavassa lainauksia Hesarin artikkelista:

Energinen Orešič hankki VTT:lle miljoonia euroja tutkimusrahoitusta.

Niin ovat tehneet monet ilmastonmuutoksella asiaansa markkinoineet tutkimusjohtajatkin.

Orešič esiintyi paljon julkisuudessa… Vaikutti siis siltä, että Orešič oli tehnyt ryhmineen uraauurtavaa huippututkimusta.

Sanoisin, että ilmastonmuutostutkijoihin verrattuna Orešič teki töitään jossain taustalla – ehkä ns. asiantuntijoiden julkisuuden keskuudessa. Jos Hesari tunnustaa kirjoittaneensa Orešičisn tutkimusaiheesta kerran, on se julkaissut satoja juttuja ilmastonmuutoksesta viime vuosina.

Tutkimusryhmän jäsenet olivat syvästi huolissaan Orešičin tavasta valikoida tutkimustuloksia. Useita ryhmän jäseniä kalvoi epäilys ryhmässä tehdyn tieteen eettisyydestä. Huolesta oli kuitenkin ollut vaikea puhua. Orešičin autoritäärinen johtamistyyli oli saanut työntekijöitä ahdistumaan.

Kyllä jotain perustavanlaatuista on ollut pielessä koko VTT:n johtamisessa, jos Hesarin jutussa on perää. Tieteeseen nimittäin sisäänrakennettuna kuuluu epäilys, jota testataan toistettavilla tuloksilla.

Minulla on vihjeitä useilta tutkijoilta samankaltaisesta asiasta ilmasto- ja ympäristötutkimuksen saralta. Se on osaltaan saanut jatkamaan tämän blogin ylläpitämistä.

Tulosten tai analyysimenetelmien kyseenalaistaminen kuitenkin johti siihen, että Orešič vaiensi hyvinkin uhkaavasti vastakkaiset näkemykset.

Mikko "Lysenko" Alestalo

Tuo ei kuulosta vieraalta ilmastotutkimuksen sarallakaan. Ilmatieteen laitoksen taannoinen kakkosmies, Mikko Alestalo, käytti lysenkolaisia menetelmiä yrittäessään vaientaa ”väärinpuhujat” niin omalla tieteenalallaan kuin naapurialoilla. Henkisesti tuo rinnastuu Jatkosodan jälkeisen Valtiollisen poliisin toimintaan muun yhteiskunnan suhteen.

Pahinta oli se, etteivät tutkijat voineet luottaa omiin tuloksiinsa. Orešič halusi itse tehdä lopulliset analyysit. Moni ryhmän tutkija oli vakuuttunut, että analyyseista oli tahallaan jätetty pois tietoa, joka käytännössä tekisi tulokset tyhjiksi.

Kilpailu rahasta käy tiedemaailmassa yhä kovemmaksi leikkausten takia. Siksi valovoimaisuus ja rahoituksen hankkimisen taito ovat tutkimuslaitoksille ja Orešičin kaltaisille tutkimusjohtajille korvaamattomia kykyjä.

Kuinkahan tyypillistä tämä onkaan millä tahansa tieteenalalla. Vaikuttavinta se tietysti on niillä tutkimusaloilla, joilla on kykyä tai jo perinteitä ennustaa maailmanloppua. Ilmastotutkimus tulee näistä ensimmäisenä mieleen. Geologeilla ja biologeilla olisi tietysti yhtä hyvät lähtökohdista johtuvat mahdollisuudet siihen, mutta jostain syystä valtavirta ei ole asiaan innostunut.

Rahoituksen haaliminen voi kannustaa tutkijoita oikopoluille. Suurimmat palkkiot näyttävät usein seuraavan räväkimmistä esityksistä ja eniten lupaavista apurahahakemuksista. Huolellinen tulosten analysointi tai kokeiden toistettavuus eivät palkitse samalla tavalla.

Niinpä! Kun tutkimussuunnitelmissa Antarktikan tai Grönlannin jäätiköt romahtavat, rahoitus aukeaa. Sama pätee pienemmässä mittakaavassa kaikkeen tutkimukseen. Helsingin yliopiston biologian professori Antero Järvinen totesi kirjoituksessaan: ” Luonnontieteisiinkin pesiytyneen arvolatautuneen postmodernismin ja politisoituneen pseudotieteen seurauksena vapaa tyyli on syrjäyttänyt perinteisen tieteenteon tyylin. Jotta täsmälleen samanlainen kuukkelitutkimus saisi nykyisin rahoitusta ja sen tutkimustulokset hyväksyttäisiin helpommin julkaistavaksi tiedelehdissä ja mediassa, tutkijat ovat kantapään kautta oppineet, että hankkeen ja julkaisun nimen on oltava ”Ilmastonmuutoksen vaikutus kuukkelin pesimäbiologiaan”.”

Suomessa on vielä luotettu tieteentekijöiden korkeaan moraaliin. Siksi tutkimusrahojen käyttöä valvovat samat korkeakoulut ja tutkimuslaitokset, joissa tutkimukset tehdään ja jotka hyötyvät niiden avulla saadusta rahoituksesta.

Luottamus on ollut hyväuskoisuutta tai sinisilmäisyyttä. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten nykyiset johtajat ovat yhtä huonoja tai kenties vielä huonompia byrokraatteja, mitä minä aikanaan olin. Nimittäin jätin useammankin kerran lakien salauspykäliin vedoten julkaisematta tilatun tutkimuksen, joka ei tukenut haluttuja tuloksia. Huoli pois näistä minun toimistani – nuo tutkimukset koskivat pieniä asioita, eivätkä olleet merkittäviä sen paremmin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Enemmän niiden salaamisessa suojeltiin tutkimuksen asettajan hölmöyttä. No paljastuvathan ne lopulta 10 – 15 vuoden kuluttua, kun salaamisaika umpeutuu, mutta ei niistä skandaaleja saa.

  

Rahan haussa asetelmia parantaa artikkelien saaminen tiedejulkaisuihin. Niiden tavoite taas on myydä, joten arvostettuunkin julkaisuun voi päästä myös hyvällä puheenaiheella.

Meille on syntynyt professoreiden ja laitosten johtajien verkosto, joka huolehtii vertaisarvioinnin kautta  yhteistyössä tiedejulkaisujen alakohtaisten päätoimittajien kanssa, kenen tutkimuspaperi pääsee julkaistavaksi. Ennen tuota prosessia kutsuttiin vertaisarvioinniksi. Nyt sitä joillain tieteenaloilla voidaan kutsua kaveriarvioinniksi. Jos et kuulu kaveripiiriin, joka ajattelee samoin, et saa ansiokastakaan tutkimustasi julkaistuksi. Lysenkolaisuus on voimissaan kaikissa vihreiksi leimautuneissa tieteissä.

Ilmiantajan on usein vaikea ottaa esiin vilppiepäilyt. Ilmoitus pitäisi käytännössä tehdä omaa työnantajaa vastaan omalle työnantajalle.

Professorisi ja tutkimuksen valvojasi, joka maksaa tulevan palkkiosi, vaatii korjaamaan tuloksia sopivasti. Seuraava tutkimusprojektisi ja tulosi ovat tuosta muutosmyönnytyksestä riippuvaisia. Sinulla on tuloihisi nähden iso asuntolaina, tilillä alle 100 euroa, kaksi lasta ja työtön humanistivaimo. Mitä teet? Voisitko ”joustaa” tieteen etiikasta? Kenen puoleen kääntyisit? Kanslerinko?

Tyhjiksi osoittautuvat lupaukset apurahahakemuksissa tai korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haluttomuus selvittää toiminnassaan ilmeneviä epäkohtia ovat yleinen ilmiö. Näin sanovat emerituskansleri Kari Raivio ja huippututkija Kai Simons.

"Mattotuomari" Kari Raivio

Vai näin sanoo emerituskansleri Kari Raivio, jonka laatiman selvityksen mukaan ”tutkimusrahoitus muuttuu yhä enemmän poliittista päätöksentekoa palvelevaksi [=poliittiseksi]. Tähän tarkoitukseen siirretään valtion tutkimuslaitosten, Suomen Akatemian ja Tekesin määrärahoista varoja vuoteen 2017 mennessä 70 milj. euroa. Strategisen tutkimuksen neuvosto tulee tilaamaan korkeakouluilta tutkimusta, joka etsii ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin [=poliittisesti haluttuja tuloksia].”

”Olen huolissani VTT:n asenteesta. He ovat menetelleet tässä tapauksessa toistuvasti piilottamalla selvitykset. Suomessa on puutteelliset mahdollisuudet valvoa tieteen etiikkaa ja estää tiedevilppiä. Tenk [Tieteen eettinen neuvottelukunta] on hampaaton”, Raivio sanoo.

”Monessa maassa ajatellaan jo, että tiedemiehet salaavat asioita. Silloin kaikki ulkopuoliset vain taputtavat käsiään, jos tieteeltä viedään rahat”, Raivio sanoo.

Ilmastotutkimuksen alalla ”mattotuomariksikin” itsensä nimittänyt Raivio voi olla oikeassa. Oireita on juuri useammallakin suunnalla maailmassa. Australiassa maan suurin tutkimuskeskus, CSIRO, aikoo ajaa huomattavan osan ilmastotutkimusyksiköstään alas ja lähettää kenties satoja tutkijoita etsimään uusia töitä. Yhdysvalloissa kongressin valiokunnat ovat alkaneet epäillä maan ilmastotutkimuslaitosten lämpötilajusteerausten perusteita. Ilmastomallinnusten ennustekykyä epäillään yhä enemmän, kun todellinen ilmasto ei ole muuttunut niiden ennustamalla tavalla. Epäilyä oikeastaan vain lisää viime vuosikymmeninä rajusti kasvaneen rahoituksen saajina olleiden tutkijoiden yhä äänekkäämpi konsensuskuoro toteen näyttämättömien ennustetulostensa oikeellisuudesta. Rehellinen mattotuomari ei antaisi sellaisesta pisteitä. Mutta Raivio antaa.

Valtioneuvoston kanslian (VK) raportiin 3/2014 otsikolla ”Näyttöön perustuva päätöksenteko – suomalainen neuvonantojärjestelmä” kirjoittamassaan selvityksessä Raivio haluaa mattotuomareiden lisäksi jonkinlaista tiedepoliisia poliitikkojen avuksi. En innostunut Raivion ajatuksesta, joka todennäköisesti vain politisoisi tieteen tutkimus- ja tavoiteasettelua nykyistä enemmän ja lopulta johtaisi kulloisenkin tiedepoliisin ennakkoasenteista johtuvaan mielivaltaan. Tuossa asemassahan vaikkapa Raivio juoksisi mm. ilmastotutkimusta kriittisesti arvioivien ”roistojen” perässä.

Vaihtoehtokin olisi. Kai Simons on tehnyt merkittävän uran Saksassa ja kertoo ”VTT:n koko sotkun” läpi käytyään ajattelevansa, että Suomen tieteellisen valvonnan on muututtava. Yksi mahdollisuus olisi korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista riippumaton tieteen asiamies, jolle esimerkiksi yksittäiset tutkijat voisivat ilmoittaa suoraan vilppiepäilyistään. Sellainen on Saksassa.

Simonsin saksalaisidea on harkinnan arvoinen jonkinlaisena ensiapuna. Mutta sekään ei ole riittävä ratkaisu tieteen vilppiepäilyihin. Osin tai kokonaan poliittinen poliisitoiminta toisi esiin vain jäävuorten huippuja jos niitäkään samalla, kun kokonaiset poliittisesti korruptoituneet tutkimusalat jäisivät pinnan alle piiloon. Nimittäin mikään ei muutu ennen kuin tutkimustoiminnassa laajasti palataan tieteen hyveisiin, sekä ryhdytään arvostamaan tulosten avoimuutta, toistettavuutta, vertailtavuutta todellisesta maailmasta mitattuihin havaintoihin ja ennen kaikkea tieteen olemukseen kuuluvaa tervettä skeptisyyttä.

Mitä sensaatiomaisemmasta tutkimustuloksesta on kyse, sitä innokkaammin sen kimppuun tulisi käydä niin keskustelussa kuin vertailevin tutkimuksin. Rahoitusta tuolle innolle pitäisi löytää niin, että riippumattomilla vertailuryhmillä olisi tarvittaessa varaa sukeltaa myös pinnan alle. Kun tiedevilppiä, harhaanjohtamista ja muuta vilunkia ilmenee, on siitä seurattava sanktioita: Rahoitus poikki tai törkeissä tapauksissa takaisin, ja tutkija tekemään jotain sellaista, missä vilunki ei niin helposti onnistu. Voisin mennä vieläkin pidemmälle jakamalla tuntuvia stipendejä tiedevilpin paljastajille ja kengänkuvan myös vilpistelijän tutkimukselliselle esimiehelle. Tämä vaan ei onnistu yhden tiedeasiamiehen tai -poliisin toimiston valvonnalla. Siihen tarvitaan akateemisen tutkimuksen koko johto, ja siitä on irrotettava Himas-tutkimuksia tilaileva poliittinen eliitti jokseenkin kokonaan.

Kirjoituksensa lopussa Katja Kuokkanen kysyy ja synkästi vastaa:

Mitä nyt kuuluu Matej Orešičille? Hän siirtyi keväällä 2014 töihin Tanskaan, Steno Diabetes -keskukseen. Yhteydet Suomeen ja suomalaisiin rahoittajiin ovat olemassa. Orešič on päätoimensa ohella tutkimusryhmän johtajana myös Turun yliopistossa. Ryhmä tutkii Suomen Akatemian projektissa, jonka kokonaisrahoitus on kaksi miljoonaa euroa. Hänen ryhmänsä on mukana myös Tekesin projektissa, jonka kokonaisrahoitus on runsas miljoona euroa. Orešičin ryhmä tutkii ykköstyypin diabeteksen syitä ja biotunnisteita, jotka ennustavat sairauden kehittymistä.