torstai 7. tammikuuta 2016

Näkyykö ilmastonmuutos vahinkotilastoissa?

Yksi maailman suurimmista jälleenvakuutusyhtiöistä, Munich RE, kertoi hiljattain luonnon viime vuonna aiheuttamista vahingoista. Seuraavassa tiivistetysti tulokset:
  • Vuonna 2015 vahingot olivat pienimmät sitten vuoden 2009. Kaikkiaan vahinkojen arvoksi laskettiin 90 biljoonaa US-dollaria, josta noin 27 biljoonan edestä oli vakuutus.
  • Kaikista viime vuoden luonnonvahingoista 94 prosenttia liittyi sääilmiöihin.
  • Tapahtumien seurauksena sai surmansa noin 23 000 ihmistä, mikä oli toki enemmän kuin edellisen vuoden luku 7000 mutta kuitenkin alle puolet viimeisen 30 vuoden keskimääräisestä vuosittaisesta 54 000 hengen menetyksestä. Eniten uhreja (noin 9000) aiheutti Nepalin huhtikuinen maanjäristys.
  • Ensimmäisen kerran merkittäviä vahinkotapahtumia raportoitiin yli 1000 yhden vuoden aikana. Munich Re epäilee raportoitujen tapahtumien määrän kasvun johtuvan sekä raportointijärjestelmän kehittymisestä että pienempienkin tapahtumien raportoinnista silloin, kun isompia on vähemmän.

Taloudellisesti merkittävimmät viisi vahinkotapahtumaa suuruusjärjestyksessä olivat
  1. Nepalin maanjäristys 25.4. (4,8 miljardia $)
  2. Filippiineille ja Kiinaan rantautunut taifuuni Mujigae 1.-5.10. (3,5 mrd. $)
  3. Kanadaa ja Yhdysvaltoja koetelleet talvimyrskyt 16.-25.2. (2,8 mrd. $)
  4. Taiwanille ja Kiinaan rantautunut taifuuni Soudelor 2.-13.8. (2,8 mrd. $)
  5. Kevätmyrskyt Yhdysvalloissa 23.-28.5. (2,5 mrd. $)

Euroopan suurin vahinkotapahtuma oli talvimyrsky Niklas 30.3.-1.4. Se aiheutti 1,4 miljardin dollarin vahingot, josta vakuutukset kattoivat 1,0 miljardia. Alla olevalla kartalla Munich Re osoittaa merkittävimpien tapahtumien paikat.
Kuva 1: Luonnonkatastrofit maailmankartalla Munich RE:n mukaan 

Vaikka tapahtumailmoitusten määrä kasvoi, emme siis voi vetää siitä suoraa johtopäätöstä sään äärevöitymisestä. Tapahtumailmoitukset nimittäin kasvavat paitsi em. vakuutusyhtiön ilmoittamista syistä myös vahingoille alttiin omaisuuden määrän kasvusta johtuen. Siksi on mielenkiintoista tarkastella luonnontapahtumien aiheuttamia globaaleja vahinkoja normalisoituna globaaliin bruttokansantuotteeseen. Sen on tehnyt puolestamme alan ekspertti, ympäristötieteiden professori Roger A. Pielke jr. Hänen palkkikuvansa vahingoista suhteessa bruttokansantuotteeseen on alla.



Kuva 2: Sään aiheuttamien vahinkojen osuus bruttokansantuotteesta globaalisti

Tuon kuvan mukaan vahinkojen taloudellisessa laajuudessa on melkoista vuosien välistä vaihtelua, mutta viimeisen 26 vuoden trendi näyttäisi selvästi laskevalta. Siitä emme tietysti voi tehdä muuta johtopäätöstä, kuin että suhteessa bruttokansantuotteeseen luonnonkatastrofien aiheuttamat
Kuva 3: Äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamat ennenaikaiset
kuolemantapaukset 1900-2010
taloudelliset vahingot ovat laskusuunnassa. Niin muuten ovat laskusuunnassa myös ihmishenkien menetyksetkin vaikka ihmisiä nykyisin on hieman enemmän verrattuna vaikkapa aikaan 100 vuotta sitten.

Emme siis voi näistä kuvista väittää sään muuttuneen vähemmän rankaksi. Mutta kun epärehelliset ilmastopoliitikot ja tiedemiehen kaapuun pukeutuneet ilmastopolitrukit, joita molempia on aika paljon, väittävät ilmastonmuutoksen aiheuttaneen yhä enemmän taloudellisia vahinkoja, voimme sanoa ainakin sen, että suhteessa taloudelliseen toimeliaisuuteen tuo väittämä on perätön. Lisäksi voimme heille todeta, että ilmaston lämpenemistä ei voi syyttää oikeastaan mistään vahinkotrendistä ainakaan viimeisen 19 vuoden aikana, sillä kuvitteellisella ilmiöllä ei voi olla reaalisia vaikutuksia.


Tuossa professori Pielken kuvan trendissä saattaa kuitenkin näkyä yksi ilmiö, joka liittyy ihmiskuntaa aina riepotelleisiin sään ääri-ilmiöihin. Mitä vauraammaksi jokin osa ihmiskunnasta on tullut, sitä paremmin se näyttäisi pystyvän hyvin moninaisten toimintaketjujen avulla suojautumaan ainakin joiltain ilmiöiltä. Parasta suojautumista ikävää säätä vastaan näyttäisi siis olevan köyhyyden poistaminen. Se puolestaan onnistuu parhaiten tarjoamalla köyhimmille mahdollisuus koulutukseen sekä luotettavaan ja edulliseen energiaan.

38 kommenttia:

  1. Voi olla että kohta näkyy vahinkoja. Ruotsi on ilmoittanut kuulemma, että tuulituotantoa rajoitetaan/pysäytetään lapojen jäätymisen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan on suoemssa, iltasanomissa oli mielenkiintoinen kompentti:

      "Tuulivoimaintoilusta tuli vakava uhka Suomen huoltovarmuudelle"

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452139742691.html

      Poista
  2. Enpä huomannut Munich RE:n lehdistötiedotteen uutisointia hetimmiten missään päämediassamme. Se on kummallista, sillä näinä aika monitasoisesti kylmäävinä aikoina luulisi muutaman hyvän uutisen olevan poikkeuksia ja siten herättävän mielenkiintoa.

    VastaaPoista
  3. Miten sää/ilmasto aiheuttaa maanjäristyksiä? Tällaisesta mekanismista en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan.

    Valistakaa tietämätöntä, olkaa hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan näitä hypoteeseja esitetty:

      http://www.theguardian.com/environment/2012/feb/26/why-climate-change-shake-earth

      Vaan mitään ei ole näytetty toteen tilastollisesti tai geofysikaalisesti. Ensimmäisellä tavalla ei varmaan ainakaan instrumentaalimittausten historian perusteella voidakaan todistella mitään, sillä se on niin valitettavan lyhyt.

      Paleiklimatologisia perusteluja tuskin tuodaan esiin, sillä ne eivät tue nykyistä AGW-hypoteesia.

      Poista
    2. Kun jäätiköt sulavat niin niiden aiheuttama paine alapuoliseen maahn muuttu ja sitä kautta seisminen energia voi purkautua maanjäristyksinä. Myös järistyksiä voi syntyä itse jääkerroksessa, kun jäämassat muuttavat paikkaa. Tässä aihetta käsittelvä Science-julkaisu: http://www.sciencemag.org/content/349/6245/305

      Poista
    3. Pelkkiä hypoteeseja, siis. No, minäkin voin sitten heittää ilmaan yhden hypoteesin: Suomen ilmasto pysyi lämpimänä koko joulukuun sen vuoksi, että nuoret naiset käyttävät rikkinäisiä vaatteita julkisilla paikoilla, häpeämättä! Tämä on aivan yhtä validi hypoteesi kuin tiedelehti The Guardianin julkaisema.

      Poista
  4. Jään poistuessa maankuori ponnahtaa ylöspäin mikä aiheuttaa pieniä ja keskikokoisia maanjäristyksiä paikallisesti, kyllä. En näe syytä huolestua tästä.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän ei ole hätäpäivää. Toivottavasti jäätiköt sulavat pois pian, jäätä ei tarvita kuin drinkkilaseissa.

      Poista
    2. Kun siirryt mallasviskiin, et tarvitse sielläkään. Jäätiköiltä on sen verran pitkä matka asutuille seuduille, että senkun tutisevat.

      Poista
    3. 3-5 metriä merenpinnan nousua on jo tilattu ja sikäli kun CO2-nousua ei katkaista tulee sitä varmaan ajan kanssa enemmänkin.

      -L4

      Poista
    4. Milläs aikataululla tilaus toimitetaan?

      Poista
    5. Satoja vuosia veikkaan.

      -L4

      Poista
    6. Kunhan nyt ensin onnistuisivat todistamaan että CO2 ohjaa lämpötilaa, empiiriset havainnot kun on osoittaaneet että se suraa lämpötilaa.

      Poista
    7. Ohjaa ja seuraa, tunnetuista syistä.

      -L4

      Poista
    8. Mitenniin tunnettuista syistä, kuka ne tuntee?

      http://notrickszone.com/2016/01/08/agw-theory-is-collapsed-japanese-scientist-finds-co2-climate-sensitivity-grandly-overstated-by-factor-of-three/#sthash.wrsDuFYe.dpbs

      Ilkka

      Poista
    9. Nuo tunnetut syyt sitten kaavan muotoon, missä takaisinkytkennät ovat hallinnassa, mutta kuitenkin vahvistavat lämpenemistä moninkertaiseksi. Antaa tulla!

      Poista
    10. Lisä-CO2:n aiheuttama muutos maapallon spektrissähän on mitattu jo joitakin vuosia sitten. Tämän vaikutus on lämmittävä.

      -L4

      Poista
    11. Ja notrickszone linkkaa pal-review by non-experts käyttävää EE roskajulkaisua. Ei vakuuta.

      -L4

      Poista
    12. Olen ollut sitä mieltä, että on ihan hyvä, että L4 aina "muistuttaa kuolevaisuudestamme" ja jaksaa jatkaa täällä, mutta nyt taas tämä nollan keksiminen lähti lapasesta. Ehkä onkin hyvä, että hän ei viitsi kirjautua ja pääsemme hänestä 15.01.

      Poista
    13. Puhdasta trollaustahan noi L4:sen jutut on ollu jo vuosikaudet, niin täälla kuin aikoinaan ilmastofooruminkin puolella, kannattais ignoroida kokonaan.

      Poista
    14. Tämä nyt sitten taitaa tapahtua ihan hänen oman ilmoituksensa mukaan. FIM:n maksettu taputtajahan hän on, joka jauhaa samoja mantrojaan ja pyrkii työllistämään muita linkeillään, joita ei ole itse lukenut tai sisältö on niin laaja, että kukaan ei sieltä sitä punaista lankaa löydä.

      Tosin sinua Ano 19.25 uhkaa sama kohtalo.

      Poista
    15. Tämän blogin kommenttipalstan ideana on keskustelu bloggauksen aiheista eikä toisista kommentoijista. Minuun voi ottaa yhteyttä sivun oikeassa ylälaidassa olevan yhteydenottowidgetin kautta, jos on ehdotuksia vaikkapa trollauksen vähentämiseksi. Kommenteissa nuo ehdotukset eivät kauaa elä.

      Ja tosiaankin, anonyymi kommentointi loppuu 15.1. klo 00:00. Kannattaa siis hommata Google-, Yahoo- tai muu OpenID-tunnus, jos haluaa täällä kommentoida.

      Poista
    16. Niin sitten vain jees-miehet jäävät jäljelle.

      Poista
    17. Täällä taitaa olla useampikin anonyymi jotka ei vain yksinkertaisesti voi ottaa sitä pienintäkään riskiä siitä että henkilöllisyys selviäisi, koska se olisi kenkää töistä samantien.

      Poista
    18. Riski potkuista taitaa olla todellisuutta. Siksi olisi harmi jos anonyymit eivät uskaltaisi ottaa itselleen mitään tunnusta ja jatkaa keskusteluun osallistumista. Mitä paljastumisen riskejä tunnuksesta voisi olla?

      Antero

      Poista
    19. Jep. Hienoa, että anonyymit lähtevät täältä. On niin ärsyttävää keskustella kenenkään kanssa, jos keskustelukumppanina on Anonyymi, Anonyymi ja Anonyymi joka liittää oman kommenttinsa loppuun nimimerkin josta ei voi tietää lisäsikö sen sama kaveri vai joku muu, ihan piruuttaan.

      Oman nimimerkkini luonti sujui minuuteissa. Sen ei luulisi olevan vaikeampaa muillekaan.

      Poista
    20. Niille, jotka pelkäävät työpaikkansa puolesta:
      Nimimerkkini takana ei ole kuin yksi oikea tieto, se mikä näkyy jo itse nimimerkissä: Turku. Tietenkin joku voi käyttämästäni IP-osoitteesta identifioida minut, mutta sen luulisi olevan hankalaa kotikonstein; varsinainen henkilön identiteetti kun pitää saada haettua palveluntarjoajalta. Jos oikeasti olisin huolissani henkilöllisyyteni jäljittämisestä käyttäisin TOR-verkkoa. Suosittelen sitä niille, joille mielipiteidensä rehellinen esittäminen on riskitekijä.

      Poista
  5. Ei maanjäristysen lisääntyminen esim. Grönlannissa jääkatoalueilla ole mikään hypoteesi vaan havaittu fakta. Kerrataan nyt taas mitkä kaikki instrumentit näkevät jäämassan vähenemisen:

    - altimetrit (avaruudessa ja ilmassa)
    - SAR-tutka (näkee sekä liikkeen että korkeusmallin muutokset)
    - optiset satelliittikuvat (sama kuin edellisessä kohdassa)
    - gravimetrit (avaruudessa, ilmassa ja maassa)
    - GPS-laitteet (maankuoren ponnahdus ylös on helposti mitattavissa)
    - Seismografit (maankuoren ponnahdus lisää pieniä maanjäristyksiä)
    - Simmu (millään ei näe niin hyvin kuin silmällä)

    Eihän tätä varmempaa tietoa jään vähenemisestä voi oikein ollakaan.

    -L4

    VastaaPoista
  6. No mutta mittaukset puuttuvat ts. faktat.

    Onko ennustuksesi paavillinen fatva?

    http://www.telegraph.co.uk/comment/columnists/christopherbooker/5067351/Rise-of-sea-levels-is-the-greatest-lie-ever-told.html

    Ilkkaq

    VastaaPoista
  7. Huippusuorituksen teki tämän blogin aiheessa aikoinaan Petteri Taalas, kun sanoi, että ilmaston ääri-ilmiöiden RAPORTOINTI on lisääntynyt monikymmenkertaiseksi 1980-luvulta nykypäivään.

    Tätä en epäile yhtään enkä muunkaan raportoinnin samanlaista kiihtymistä.

    VastaaPoista
  8. L4 sanoi että co2 muuttaa maapallon spektrin. Voiko joku joka ymmärtää hyvin asian tiimoilta laittaa informaatiota eteenpäin. Tässä asiassa tiede on tietääkseni "settled". Ainoastaan blogistaniassa huudellaan erimielisyyksiä.
    Antero kirjoitti että co2 vaikutus on kyllästynyt. Mutta virallinen totuus on kait jotain muuta.
    Aihe on tavallaan aika keskeinen koska se on ilmastonmuutos narratiivin keskiössä.
    Ville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virallisella totuudella ei useinkaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, kuten me kaikki historiaa vähänkään lukeneet tiedämme. Antero on luonnotieteisiin ja todellisuuteen perehtynyt järki-ihminen. Luotan hänen sanaansa paljon enemmän kuin 'Viralliseen totuuteen' joka muuttuu kuin tuuliviiri poliittisten tuulten mukaan.

      Poista
    2. Tässä on aika selkeä esitys asiasta.
      Kertoo erittäin hyvin missä tässä AGW-hömpötyksessä mennään.

      Mike Sanicola:
      I'm a professional infrared astronomer who spent his life trying to observe space through the atmosphere's back-radiation that the environmental activists claim is caused by CO2 and guess what? In all the bands that are responsible for back radiation in the brightness temperatures (color temperatures) related to earth's surface temperature (between 9 microns and 13 microns for temps of 220K to 320 K) there is no absorption of radiation by CO2 at all. In all the bands between 9 and 9.5 there is mild absorption by H2O, from 9.5 to 10 microns (300 K) the atmosphere is perfectly clear except around 9.6 is a big ozone band that the warmists never mention for some reason. From 10 to 13 microns there is more absorption by H2O. Starting at 13 we get CO2 absorption but that wavelength corresponds to temperatures below even that of the south pole. Nowhere from 9 to 13 microns do we see appreciable absorption bands of CO2. This means the greenhouse effect is way over 95% caused by water vapor and probably less than 3% from CO2. I would say even ozone is more important due to the 9.6 band, but it's so high in the atmosphere that it probably serves more to radiate heat into space than for back-radiation to the surface. The whole theory of a CO2 greenhouse effect is wrong yet the ignorant masses in academia have gone to great lengths trying to prove it with one lie and false study after another, mainly because the people pushing the global warming hoax are funded by the government who needs to report what it does to the IPCC to further their "cause". I'm retired so I don't need to keep my mouth shut anymore. Kept my mouth shut for 40 years, now I will tell you, not one single IR astronomer gives a rats arse about CO2. Just to let you know how stupid the global warming activists are, I've been to the south pole 3 times and even there, where the water vapor is under 0.2 mm precipitable, it's still the H2O that is the main concern in our field and nobody even talks about CO2 because CO2 doesn't absorb or radiate in the portion of the spectrum corresponding with earth's surface temps of 220 to 320 K. Not at all. Therefore, for Earth as a black body radiator IT'S THE WATER VAPOR STUPID and not the CO2.

      Pekka

      Poista
    3. Satakunta nyt kunnostautuu noissa sääennätyksissä enemmänkin. Nyt sitten tämä ennätyslumisade Merikarvialla ja Siikaisissa. Porissa taas ei satanut ollenkaan, ainakaan keskustassa.

      Tässä uutisointia aiheesta: http://www.hs.fi/kotimaa/a1452238068768

      Mielenkiintoista kommentoinnissa on ruotsalainen oletus tämän ennätyksen syystä.

      Missään näissä enneätyslukemissa ei kyllä näytä otettavan huomioon satanutta vesimäärää. Pääkaupunkiseutu on toinen, mihin on nyt lunta tullut. Meillä on tupuruttanut kohta kaksi vuorokautta yhteen menoon ja näyttää jatkuvan. Kerrosta on kuitenkin kertynyt vain n. 20 cm ja niin kevyttä, että ei lumitöissä hiki tullut.

      Poista
    4. Mitä nuo sääennätykset oikeasti kertovat? Kyse lienee siitä, että kovin lyhyen instrumentaalimittaushistoriamme aikana olemme kyenneet havaitsemaan vasta osan luonnollisesta vaihtelusta.

      Maanantaina aamupäivällä ilmestyy mielenkiintoinen kirjoitus, jossa yhdistyvät mm. Ban Ki-moon, Al Gore, Pentti Linkola ja Leonardo Di Caprio. Saas nähdä, kuka selviää tarinan sankariksi, ja ketkä ovat konnia!

      Poista
    5. Niin, mistä nyt jokin pumpulilumisaderyöppy kertoisi? Oli ihan arvattavissa, että lunta tulee, kun oli monta viikkoa tuullut lounaasta ja meri pysynyt harvinaisen lämpimänä. Sitten tuli kunnonn pakkaset, mitä oli odotettavissa? Ennätysuutisia ilmastonmuutoksesta.

      Minä olin onnessani, että hirveät lumisateet pysyivät pitkään Suomenlahdella. Jos tänne kaikki olisivat osuneet, savupiippua saisi etsiä.

      Mitäköhän ennätyksiä tammikuu hipoo? Samapa tuo, meidän syymme ja siitä selviämme Hanasaaren sulkemalla.

      Poista