keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Tiedettä vai pseudotiedettä: Tieteentekijän vaihtoehdot

Professori Antero Järvisen vieraskirjoitus


Kirjoitin kauan sitten (1982) Suomen Luonto -lehteen artikkelin ”Tarkkuutta vai taidetta: lintumaalarin vaihtoehdot”. Tuo vanha kirjoitus tuli mieleeni pohtiessani politisoituneen tieteen kuten ilmaston lämpenemistutkimuksen ja sen vesitetyn muunnoksen, ilmastonmuutostutkimuksen, vaikutuksia tieteentekijän arkeen. Muistaakseni sympatiani sai ruotsalaisen Bruno Liljeforsin impressionismi eikä von Wrightin taiteilijaveljesten höyhenentarkka biedermeier-tyyli. Toisin kuin taiteessa, tieteessä tarkkuus (mittaukset ja muu data) menee kuitenkin taiteellisuuden (kuvitelmien ja vaikutelmien) edelle. Olen käsitellyt tieteen ja taiteen eroja ja yhtäläisyyksiä ilmastonmuutosnäkökulmasta biotaidekirjassa ”Field Notes. From Landscape to Laboratory” (2013), joka on vapaasti netistä ladattavissa. 

Mikään ei ole ikuista, paitsi muutos


Australialaisen pilapiirtäjä Steve Hunterin näkemys
jatkuvasti muuttuvasta ilmastonmuutoksesta
Ennen luonnontieteellisen tutkimuksen lähtökohtana oli selkeä ja mahdollisimman arvovapaa hypoteesi tai ongelma, johon etsittiin vastausta. Tutkimuksen ja sille rahoitusta hakevan hankkeen nimi saattoi olla esimerkiksi ”Lämpötilan vaikutus kuukkelin pesimäbiologiaan”. 

Luonnontieteisiinkin pesiytyneen arvolatautuneen postmodernismin ja politisoituneen pseudotieteen seurauksena vapaa tyyli on syrjäyttänyt perinteisen tieteenteon tyylin. Jotta täsmälleen samanlainen kuukkelitutkimus saisi nykyisin rahoitusta ja sen tutkimustulokset hyväksyttäisiin helpommin julkaistavaksi tiedelehdissä ja mediassa, tutkijat ovat kantapään kautta oppineet, että hankkeen ja julkaisun nimen on oltava ”Ilmastonmuutoksen vaikutus kuukkelin pesimäbiologiaan”. Tutkimusaineistot tosin sekä ennen että nyt kattavat korkeintaan 10-15 vuotta ja ovat siten liian lyhyitä, jotta ilmaston mahdollisista pesimäbiologisista vaikutuksista voitaisiin sanoa yhtään mitään. Lämpötilan ja sään vaikutusten selvittämiseen kymmenen vuoden tutkimusjakso toki riittäisi.

Arvostettu Nature-tiedelehti julkaisi vuonna 1996 ekologi Camille Parmesanin kirjoituksen ”Climate and species’ range” (Ilmasto ja lajien levinneisyys), jossa hän väitti erään kalifornialaisen perhosen häviävän ilmaston lämpenemisen vuoksi, koska se on pakotettu siirtymään pohjoisemmaksi. Parmesan sai tästä paljon mainetta ja kunniaa, mm. kutsun Valkoiseen taloon ja hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raporttien kirjoittajaksi. Toinen yhdysvaltalainen ekologi, Jim Steele, löysi kuitenkin tutkimuksesta vakavia puutteita: Kaupunkilaistumisen aiheuttamien ympäristömuutosten vuoksi häviämisiä oli tapahtunut enemmän lajin levinneisyysalueen eteläosissa kuin pohjoisosissa. Vain tilastollinen keskiarvo oli siirtynyt kohti pohjoista, eivät perhoset.

Lämpötilamuutosten ja perhosten esiintymisen välillä ei myöskään ollut korrelaatiota. Kun Steele pyysi nähtäväkseen tutkimuksen dataa, Parmesan kieltäytyi tieteen pelisääntöjen vastaisesti antamasta sitä. Ehkä hän sai neuvoja samalla tavalla käyttäytyneiltä kokeneemmilta IPCC-raporttien kirjoittajilta Jonesilta ja Mannilta? Sittemmin perhoskannat ovat elpyneet entiselleen koko levinneisyysalueella.

Parmesanin kyseenalaista tutkimusta käytetään yhä todisteena ilmaston lämpenemisen luonnolle aiheuttamista haitoista ja jopa tutkimuksellisena mallina. Totuudenetsijä Steele on kiitosten sijasta saanut loukkaavan pilkkanimen ’ilmastonmuutoksen kieltäjä’ (denier). Steele kertoo perhosista, jääkarhuista, keisaripingviineistä ja monista muista ikonisista luontokappaleista kiinnostavassa kirjassaan “Landscapes & Cycles: An Environmentalist’s Journey to Climate Skepticism” (2013). 

Valtiovalta on monin tavoin tukenut siirtymistä politisoituneeseen pseudotieteeseen. Viimeisimpiä virstanpylväitä tieteen autonomian tuhoamisen tiellä on tutkimuslaitosten, Suomen Akatemian ja Tekesin vapaasti kilpailtavan tutkimusrahoituksen osittainen siirtäminen valtioneuvoston peukalon alle ns. strategiseksi tutkimusrahaksi. Aikaisemmin tiedeyhteisölle suunnatusta rahoituksesta noin 200 miljoonaa euroa jaetaan 2016 lähtien ’strategiseen’ tutkimukseen poliitikkojen haluamalla tavalla. 

Tutkijat ovat rahoituksen turvaamiseksi pakotettuja tekemään strategista ’ilmastonmuutostutkimusta’ elääkseen, niin kauan kuin aihe on poliittisesti korrekti. Siltä varalta, että tämä rahasampo lähiaikoina ehtyisi happosade- ja metsäkuolemasampojen tavoin, on jo löydetty uusi strateginen kohde - kestävä kehitys (sustainability). Kestävä kehitys, jos sillä tarkoitetaan luonnonvarojen järkevää käyttöä, on tietysti kaikkien kannattama hyvä asia. Ongelmana on se, että termiä jo käytetään epätieteellisesti ja tarkoitushakuisesti sisällyttämällä sen piiriin jokseenkin kaikki ihmistoiminnan vaikutus. Rahan haju leijuu jo kestävän kehityksen tutkimus- ja opetushankkeiden yllä. Politisoituneessa ’tieteessä’ liikkuu maailmalla kymmeniä miljardeja euroja vuosittain. Siksi on ymmärrettävää, että vakituista työtä ja turvattua tulevaisuutta vailla olevat nuoret tutkijat turvautuvat tarkoitushakuisiinkin rahoitusmahdollisuuksiin, jos he voivat niiden avulla jatkaa intohimoaan, tieteen tekemistä. 

Lämpenemisen hidastuminen tai loppuminen on pelurien painajaisuni. Ilmastonmuutostutkimuksen ainutlaatuisuus on siinä, että se sallii maalitolppien loputtoman siirtelyn sitä mukaa kun futurologiset ennusteet osoittautuvat vääriksi. Selitykset vetävät jo vertoja legendaariselle Spede Shown sketsille, jossa Pentti Siimes esitti Suomen Selitystoimiston selittäjää Kekkiä (förklarare Käcken), jonka arkistosta löytyi joka tilanteeseen joko kerta- tai kestoselitys. Myös luonnolliset luonnontapahtumat saadaan selittämällä näyttämään ihmisen aiheuttamilta muutoksilta. Millään muulla klassisella tieteenalalla tällainen pelaaminen ei tulisi kuuloonkaan, vaan sitä pidettäisiin epätieteellisenä puuhasteluna. Sanojen merkityskin on muuttumassa: Kymmenen päivän kylmä jakso on nykyisin kylmänpuuska, yhden päivän lämmin sää helleaalto.

Sinisilmäisesti voisi kuvitella, että yliopistojen ja tutkimuslaitosten kokeneilla johtajilla olisi kaukonäköisyyttä asettua tieteen kaapuun puettujen muoti-ilmiöiden yläpuolelle ja ainakin juhlapuheissa varoittaa niiden tieteelle aiheuttamista vahingoista, sillä vapaata ja moniarvoista tiedettä kahlitun ja yksipuolisen sijasta on perinteisesti pidetty yliopistojen ja muiden sivistyslaitosten keskeisenä arvona. Tärkein syy hampaattomuuteen lienee tieteeltä riistetty vapaus. Päinvastaisista lupauksista huolimatta tiedelaitosten resursseja on jatkuvasti pienennetty ja ne on laitettu kilpailemaan verisesti keskenään. Ulkopuolista rahoitusta, julkaisuja ja ranking-pisteitä on saatava keinolla millä hyvänsä. Kukapa ei hädässä ottaisi vastaan löysää rahaa, kun sitä on tarjolla?

Vapaa vai kahlittu tiede?


Löysä raha on kuitenkin harvoin vastikkeetonta. Vastikkeeksi halutaan vähintään kritiikistä pidättäytymistä ja tieteeseen sopimattoman konsensuksen noudattamista. Perinteinen tiede on vähitellen ajautunut kriisiin. Suvaitsemattomuuden ilmasto on saastuttanut miltei joka paikan, jopa teologian paaveineen ja arkkipiispoineen. Media, poliitikot, kirkko ja oppilaitokset puhuvat avoimuuden, sananvapauden, demokratian ja moniarvoisuuden puolesta. Nämä kauniit arvot koskevat vanhoja uskontoja, maahanmuuttoa ja muita aikaisemmin arkoja aiheita. On kuitenkin olemassa yksi pyhä asia, ilmasto, josta meidän on yhä oltava yksimielisiä ja vaiettava, ellemme halua joutua ikävyyksiin. 


Valikoivaa ja tarkoitushakuista suvaitsevaisuutta
Missä viipyvät älymystön protestit ja järjestöjen solidaarisuusmarssit? Ilmastouskovaisista on tullut uskomattoman fundamentalistinen lahko. Heidän harjoittamansa kiusaaminen ja vaino ylittävät jo kohtuuden rajat, mutta kenelläkään ei ole rohkeutta siihen puuttua. Suomesta ei löydy mediaa, joka osaisi tai edes haluaisi esittää asiallisia, mutta tiukkoja kysymyksiä ilmastosta. Miksi ilmatieteilijöiden annetaan jatkuvasti puhua ääri-ilmiöiden lisääntymisestä, kun tilastot eivät tue väitettä? Miksi Lähi-idän pakolaiskriisistä yritetään tehdä ilmastonmuutoskriisiä ilman todisteita? 

Viimeisin sananvapautta loukkaava silmänkääntötemppu on puhuminen ’vastuullisesta sananvapaudesta’. Vastuullisuus on ylevä sana, mutta usein sitä käyttävät sananvapauden yhteydessä ne, jotka haluavat sensuroida tai rajoittaa eri mieltä olevien vapauksia. Ranskan kuuluisin TV-meteorologi Philippe Verdier sai marraskuussa 2015 potkut valtiolliselta TV-kanavalta, kun hän oli kritisoinut ilmastolla uhkailun ylilyöntejä. Näin valikoivasti Ranskassakin, vapauden mallimaassa, noudatetaan sananvapautta, kun ilmastodogmasta on kysymys! 

Koska Charlie Hebdo’n tapahtumista Pariisissa oli kulunut vasta alle vuosi, odotin, että ainakin Philippe Verdier’in kollegat ilmatieteen laitoksilla olisivat protestoineet ja kantaneet Je suis Philippe-kylttejä. Suomalainen media jostain syystä pimitti koko uutisen. Yhdysvalloissa on jo menty niin pitkälle, että ilmastopelottelijat ovat vedonneet presidentti Obamaan, jotta hän edistäisi aloitteita haastaa ns. konsensuksen kanssa eri mieltä olevat tiedeihmiset oikeuteen tutkimustuloksistaan tai käsityksistään. Vastaavanlaisia pseudotieteellisiä ja diktatuuriin johtavia inkvisitioprosesseja harkitaan ihme kyllä Euroopassakin. Tiedeinstituutioiden ikiaikaisesta motosta ”Nullius in verba” (Älä usko kenenkään sanaan) on alettu lipsua.

Älä usko vaan epäile!


Hiilidioksidi (CO₂) on vain yksi monista ilmastoon
vaikuttavista tekijöistä. Esimerkiksi vesihöyryyn
verrattuna hiilidioksidin ’säätelynuppi’ on pieni,
 minkä myös brittiläinen pilapiirtäjä Josh on oivaltanut.
Evoluutioteoria on yleisesti hyväksytty, koska sen tilalle ei ole löydetty toista tieteellistä teoriaa, joka selittäisi elämän kehityksen sitä paremmin. Me voimme jopa sanoa, että evoluution kieltäjät kuten kreationistit eivät edusta tiedettä vaan pseudotiedettä. Samaa logiikkaa on yritetty käyttää niitä aidosti totuutta etsiviä tiedeihmisiä vastaan, jotka ovat perustellusti rohjenneet epäillä hiilidioksidiperäisen ilmaston lämpenemisen voimakkuutta ja vaarallisuutta, tai jotka ovat korostaneet ilmaston luonnollisten muutosten merkitystä ja lievän lämpenemisen hyviä puolia. Näitä kriittisiä tiedeihmisiä on kutsuttu loukkaavasti holokaustin kieltäjiksi tai verrattu syyttä tupakkateollisuuden voitelemiin oman edun tavoittelijoihin. 

Tupakka aiheuttaa todistettavasti riippuvuutta ja tappaa miljoonia ihmisiä vuosittain. Sen sijaan ilmastonmuutoksen piikkiin ei ole voitu laittaa vielä yhtään kuolonuhria 30 vuoden odottelusta huolimatta. Voi olla, että sadan vuoden kuluttua löytyy joku ilmastovainajakin, mutta ennen sitä meillä on hyvää aikaa tutkia, kuinka suuri osuus muutoksesta on luontaista ja mikä ihmisen aiheuttamaa, kuinka vaarallista muutos olisi, voiko ihminen ylipäätään estää muutosta sekä millä keinoilla ja kustannuksilla ilmastoa vastaan olisi mahdollista taistella?  Joka tapauksessa on hyvä muistaa, että ilman ihmispopulaation muutosta eli väkimäärän kääntymistä laskuun, ’ilmastonmuutosta’ saati ympäristöjen tuhoutumista ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä ei voida estää.

Yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, astrofyysikko, astrobiologi ja tieteen yleistajuistaja Carl Sagan kirjoitti kirjassaan ”The Demon-Haunted World: Science As a Candle in the Dark” (1997) näin: 
”Surullisimpia historian opetuksia on tämä: Jos meitä huijataan tarpeeksi kauan, pyrimme torjumaan kaikki todisteet huijauksesta. Emme ole enää kiinnostuneita etsimään totuutta. Olemme huijauksen vallassa. On yksinkertaisesti liian tuskallista tunnustaa edes itsellemme, että meitä on kusetettu. Kun annat huijarille vallan, saat sitä tuskin koskaan takaisin.” 
Viimeisen 150 vuoden aikana maapallon keskiarvoistettu ilmasto on lämmennyt luonnollisista ja ihmisen aiheuttamista syistä arviolta 0,8 astetta verrattuna esiteolliseen poikkeukselliseen kylmään aikaan. Se on niin vähän, että meitä on muistutettava siitä päivittäin, koska emme voi sitä itse aistia. Ilmastonmuutostaistelun ydinkysymys on: Voiko luontoon kuuluvan ja kasveja ruokkivan hiilidioksidikaasun (CO₂) määrän kaksinkertaistuminen sadassa vuodessa 300 miljoonasosasta 600 miljoonasosaan (ppm) muuttaa ilmaston niin pelottavaksi, että tarvitaan huippukivuliaita ja astronomisen kalliita toimenpiteitä, joiden tehosta ei ole luotettavaa tietoa? Tuoreen tutkimuksen mukaan globaalisti biljoonia ja Suomenkin tasolla kenties kymmeniä miljardeja euroja maksavat ilmastotalkoomme - jos ne onnistuisivat optimaalisesti - voisivat laskea lämpötilaa korkeintaan 0,2 astetta vuoteen 2100 mennessä, jos uskoisimme nykyisten ilmastomallinnusten tuloksia. Pienemmillä ja ehkä todennäköisemmillä ilmastoherkkyyksillä talkoiden vaikutus jää vieläkin vähäisemmäksi. 

1960- ja 1970-luvuilla ilmaston kylmeneminen
ja lähestyvä jääkausi olivat tieteen
hyväksymä konsensus ja näkyvästi esillä
mm. aikakauslehdissä
Vuonna 1971 maailman johtavat ilmastotutkijat Rasool ja Schneider julkaisivat Science-tiedelehdessä tutkimuksen hiilidioksidin vaikutuksesta troposfäärin lämpötilaan. Heidän mukaansa ilmakehän hiilidioksidimäärän kaksinkertaistuminen silloisesta 325 ppm:stä nostaisi lämpötilaa 0,8 astetta. Hiilidioksidivaikutuksen logaritmisuuden vuoksi lämpeneminen tasaantuisi lopulta lähes kokonaan. Kirjoittajat myös totesivat, että edes hiilidioksidimäärän kymmenkertaistuminen (yli 3000 ppm) ei nostaisi lämpötilaa kuin korkeintaan 2,5 astetta ja että hallitsematon nousu olisi mahdollista vain, jos hiilidioksidimäärä yli tuhatkertaistuisi eli ylittäisi arvon 325000 ppm (maapallon kehityshistorian aikana hiilidioksidimäärä ei ole koskaan ylittänyt arvoa 7000 ppm). 

Tähän mennessä tiede ei ole löytänyt todisteita julkisuudessa esiintyvälle kahden asteen lämpötilan nousun kriittiselle rajalle, joka teoriassa saavutettaisiin sadan vuoden kuluttua ja joka voisi käynnistää jonkin pelottavan tapahtumasarjan. Kuten Rasool ja Schneider toteavat, rajan saavuttaminen on mahdotonta jo sen vuoksi, että ilmakehän hiilidioksidista huomattava osa päätyy maaperään, meriin ja elolliseen luontoon. Monet muutkin tutkimukset osoittavat, että hiilidioksidin kaksinkertaistuminen johtaisi noin yhden asteen lämpenemiseen. Itse asiassa herkkyysarviot ovat tasaisesti laskeneet ja lähestyvät nollaa lähellä olevia desimaalilukuja. Tästä huolimatta IPCC käyttää arvioissaan ja uhkakuvissaan poikkeuksellisen suurta lukua: IPCC:n mukaan kaksinkertaistuminen nostaisi lämpötilaa keskimäärin kolme astetta. 

Mainittua kolmea astetta vielä paisutellaan ilmastomallien mielikuvituksellisilla positiivisilla eli kiihdyttävillä takaisinkytkentämekanismeilla. Luonnosta ei ole kuitenkaan löydetty tällaisia mekanismeja, negatiivisia eli palauttavia kylläkin. Kansaa on harhautettu pitämään ilmastomallien tietokoneskenaarioita mittausten veroisina todisteina. IPCC välttää puhumasta vakavasti otettavista ennusteista (predictions) ja korvaa ne tieteeseen sopimattomilla skenaarioilla tai projektioilla. Vielä vuonna 2001 IPCC:n omankin johtopäätöksen mukaan ”ilmastotutkimuksessa ja -mallinnuksessa tulisi tunnustaa, että olemme tekemisissä kaoottisen, epälineaarisen järjestelmän kanssa, ja siksi pitkäaikaiset ennustukset ilmaston kehityksestä ovat mahdottomia”. Suurin yksittäinen kriisin aiheuttaja on korruptoitunut ja politisoitunut IPCC, joka pitäisi lakkauttaa.

Kohtuullisuuden vetoomus 


Syyskuussa 2015 kirjoitin Yliopisto-lehdessä (Vapaa ja moniarvoinen yliopisto?) mm. näin:
”Muiden tieteellisten kysymysten tavoin ilmastonmuutokseen liittyvät erimielisyydet ratkeavat ajan myötä tieteellisin keinoin. Pelottelu ja toisinajattelijoiden syrjiminen johtaa yliopistomme näivettymiseen ja innovaatioiden ehtymiseen. Tiede ei anna varmoja vastauksia eikä ole koskaan valmis. Huolimatta siitä pitääkö ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä katastrofina vai ei, tiedeihmisten ja muiden yliopistolaisten ei pidä alentua eri mieltä olevien kollegoidensa vaientamiseen ja noitavainoihin, sillä totuus ei pala roviollakaan. Minun yliopistoni on avoin ja kriittinen yhteisö, joka pyrkii kaikin keinoin puolustamaan vapaata tiedettä ja ihmisoikeuksia. Toivon sen myös säilyvän sellaisena.” 

Jälkikirjoituksia: 


Tätä artikkelia olisi ollut turha tarjota vaikkapa Suomen Kuvalehteen tai Helsingin Sanomiin, koska kokemuksesta tiedän, että ne eivät olisi sitä julkaisseet. Eläköön nettiin siirtynyt vapaa lehdistö!


_______________________________________________________________


Professori Antero Järvinen on toiminut yli 35 vuotta Helsingin yliopiston biologisen tutkimusaseman johtajana Kilpisjärvellä. Hän on seurannut ilmastotutkimusta ja -keskustelua 1970-luvulta lähtien.



143 kommenttia:

  1. Hieno ja kattava kirjoitus! Että suvaitsevaisuus johtaakin noitavainoihin, siinä on miettimistä itse kullekin.
    Koska äskettäin kirjoitin blogiini tuosta Rasoolin ja Schneiderin tutkielmasta, niin ehkä on hyvä tuoda esille sekin, että heidän painopisteensä oli aerosoliuhassa, josta saattoi seurata jääkausi ja että myöhemmin ainakin Schneider pyrki peruuttelemaan heidän saamaansa "liian pientä" CO2:n ilmastoherkkyysarvoa.

    VastaaPoista
  2. Loistava kirjoitus.

    Itselle tulee mieleen aiemmat tiedesodat, joista on kirjoitettu jopa suomeksi, mutta onko otettu opiksi, ei välttämättä.

    http://www.helsinki.fi/lehdet/yolehti/1996_11/ylart11.htm

    Nooh' lähen tännään Mäntyharjulle ja jätän aiheen taakseni toviksi, ku ei siel oos sähköökään eikä vissiin tulipesääkään, joten otan muurarin lastan kopraani ja katon vieläkö tiili nousee ja onko siiankutu nilallaan.

    http://www.helsinki.fi/lehdet/yolehti/1996_11/ylart11.htm

    Ilkka

    VastaaPoista
  3. Olihan siinä näkökulmaa kerrakseen vuosien varrelta. Miten vaan voisi saada laajempaan levitykseen? Kiitoksia!

    Tapsa

    VastaaPoista
  4. Aivan käsittämättömän hyvä synteesi ja ilmastomätäpaise"tieteen" analysointi. Kiitos.

    calculator

    VastaaPoista
  5. Erinomainen kirjoitus, todellakin pitäisi saada laajaan levitykseen.

    Tapio Rantanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antero Järvisen aiempi Ilmastorealismissa julkaistu vieraskirjoitus "Ilmastoharhan lyhyt historia ..." on saanut yli 40 000 lukijaa, koska sitä on jaettu runsaasti Facebookissa, Twitterissä ja näkökulmaa karsastavan media kommenttipalstoilla. Joten jakamaan tätäkin nopeasti ja kestävästi, niin lukijoita kyllä tulee lumivyörymäisesti.

      Poista
  6. Tähän kohtaan sopii varmaan katsoa, mitä tulevaisuudentutkija Risto Linturi kertoo, mitä kaikkia mahdollisuuksia tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Yhdestä asiasta hän on kuitenkin varma: ilmasto lämpenee IPCC:n mallien mukaan.

    Ymmärtääkseni hän on koulutukseltaan bittinikkari, joten erikoisiakin kommetteja löytyy:

    "Merien suuri ongelma tulee olemaan hiilidioksidin imeytymisestä johtuva happamoituminen, joka on todella suuri uhka esimerkiksi krilleille, simpukoille ja
    muille ravinkoketjujen kannalta olennaisille lajeille. Happamuus kasvaa vuosisadan loppuun mennessä 150%. Monet merien ravintoketjut voivat tuhoutua jo vuoteen
    2050 mennessä. Meri on ollut yhtä hapan viimeksi 20 miljoonaa vuotta sitten."

    Reippaasti emäksisestä merestä, tuo on mielenkiintoinen ilmaus. Jos tämä neutralointi kuitenkin tehtäisiin hiilidioksidia lisäämällä, siihen tarvittaisiin yli. sadan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus, jos yhtään ei menisi pohjasedimentteihin.

    Mutta mielenkiintoisia näkymiä hän esittelee. Niistä voi tehdä vain yhden johtopäätöksen. Nykytekniikalla ei kannata tehdä mitään energiainvestointeja, kun kaikki uusi ja ihana on kohta käsillä. Tuulimyllyjä ei ainakaan kannata rakentaa eikä aurinkopaneeleja viritellä, kun hinnan laskuvauhti on niin hurja.

    Valitettavasti paneelien hinta on vain murto-osa koko energiajärjestelmästä, jos se paneelien varaan rakennetaan.

    http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/02/risto-linturi-mahdollisuuksien-utopia-vai-vaarojen-vuoristorata-kohti-tulevaisuutta

    Tapsa

    VastaaPoista
  7. Tuossa Linturin luennon alussa oli hauska kohta: "Meille useimmille tiede ei onneksi ole politiikkaa. 98% aihetta käsitelleistä tutkimuksista osoittaa ihmisen syypääksi."

    Oliko tuo nyt sitten tiedettä vai politiikkaa?

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Linturilla on oma tapansa laskea konsensuksen kannattajien osuutta, eikö se kuuluisa AGW-uskovien osuus ole pysynyt 97 prosentissa jo vuosia?

      Poista
    2. Ei ole tiedettä eikä politiikkaa vaan uuden ajan ideologiaa. On nimittäin niin, että ihmiset uskovat faktoideja siksi, että ne sopivat omaan arvojärjestelmään, ei siksi että ne olisivat tosia tai relevantteja.

      En osaa sanoa, paljonko 'happamuus lisääntyy' vuoteen 2100 mennessä, mutta on ihan selvää että mediasta löytyy mainintoja tieteellisistä julkaisuista jotka juurikin käyttävät moisia sanankäänteitä. Omalla kohdallani BS-detektori huutaa punaisella, mutta se ei johdu jäsennellystä tiedosta vaan arvopohjasta, joka varoittaa vastakohtaisten arvojen haltijan yrityksestä manipuloida epärelevantilla tai väärällä tiedolla.

      Dan Kahan on tästä kirjoittanut ja on ihan sika oikeassa, mutta valitettavasti tämä tieto ei ratkaise sitä, onko Linturin puheissa mitään tolkkua.

      Kokemuksen mukaan kumminkin kohkaaminen vaikuttaa hölmöltä myöhemmin, joten jätän kohkaamisen Linturille ja kuittaan sit vuonna 2050 jos olen hengissä ja oikeassa edes vähän.

      Poista
    3. Itkettävän naurettavaa Linturin tulevaisuusennusteissa on, että vaikka hän on katsovinaan laaja-alisesti tulevaisuuden skenaarioita, Ilmastonmuutos menee hänen mukaansa IPCC:n skenaaroiden mukaan. Mikä se sitten onkaan, kun skenaarioviuhka leviää kuin varpusparvi.

      Bittinikkarilla ei tietenkään ole mitään edellytyksiä miettiä sitä, mitä tapahtuisi, jos ihmiskunta lopettaisi CO2-päästönsä kokonaan ja pallomme elämä lähtisi uudelleen kohti vääjäämätöntä loppuaan.

      Tapsa

      Poista
  8. Viimeisin sananvapautta loukkaava silmänkääntötemppu on puhuminen ’vastuullisesta sananvapaudesta’.

    On vanha sanonta, että valtaa ja vastuuta. Eli se, kenellä on valtaa, kantaa myös vastuun. Näinhän on esimerkiksi yriityselämässä tai lapsiperheessä.

    Näin ollen puhe (sanan)vapaudesta ja sen kytkeminen vastuuseen on suuren luokan ideologinen kusetus. Vapauden vastinpari on nimittäin velvollisuus. Eli länsimaisen yhteiskunnan vapaus perustuu siihen, että kansalaisilla on myös velvollisuuksia. Käydä koulussa, armeijassa ja töissä. Ne ovat löyhiä eivätkä sido jokaista yksilöä, mutta suurta populaatiota tarkastellessa siis kykenemme pitämään yhteiskunnassa yllä ihmiskunnan historiassa harvinaisia yksilönvapauksia (uskonvapaus, elinkeinovapaus jne) vain sen takia, että huolehdimme velvollisuuksistamme (vaikutamme demokraattisesti, emme käytä väkivaltaa jne).

    Sananvapaus saadaan kun täytetään tietyt velvollisuudet: ei valehdella (tietoisesti), ei yllytetä rikokseen, pyritään rehellisyyteen suorapuheisuudesta tinkimättä.

    Vain poliitikko voi olla niin yksinkertainen, että kuvittelee vallan tuovan vapautta. Mitä se tietenkin politiikassa tuokin - valta tuo vapauden sikailla. Mutta yhteiskunnassa normaalisti valta tuo ainoastaan vastuun. Velvollisuus tuo vapauden.

    VastaaPoista
  9. Meret nousee & lämpenee, jäät sulaa ja mittaushistorian tod.näk lämpimin vuosi tärähtämässä tauluun. Kässärin mukaan mennään!

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merijäät kasvussa, kässärin vastaisesti. Lämpötilojen nousu pysähdyksissä jo yli 18 vuotta, kässärin vastaisesti. Merien pinnan nousuissa ei kiihtymistä, kässärin vastaisesti.
      Nyt alkaa olla usko koetuksella!

      Pekka

      Poista
    2. Etkö L4 oikeasti osaa mitään muuta kirjoittaa kuin miljoonannen kerran tuota samaa lässytystä?

      Poista
    3. L4 parka, kun ei ole mitään todellista sanottavaa, hänen täytyy tyytyä toistelemaan samoja vanhoja kuluneita fraaseja vailla sisältöä.

      Poista
  10. Ilmastoskeptismin jukaistuja huiputuloksia kannattaisi myös puffata. Missä ovat vaihtoehtoiset selitykset lämpenemiselle kun Auringosta ei siine ole? Onko pilvisyys skeptikkojen viimeinen linnake?

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, missähän ne mahtaa olla, IPCC:n jutuista niitä on turha etsiä, mutta niitä kuitenkin on, ja paljon:

      http://notrickszone.com/2013/10/11/gross-scientific-negligence-ipcc-ignored-huge-body-of-peer-reviewed-literature-showing-suns-clear-impact/#sthash.GYdNkZSo.dpbs

      Poista
    2. Eikös ns. alarmisteilla ole yhtä lailla selitettävää ilmastohistoriassa?

      Sisäinen vaihtelu ja pakotettu vaihtelu joka ei johdu CO2:sta on huomattavaa ja jotenkin tämä poofpoof johtuu aerosoleista tuntuu ihan yhtä pöljältä kuin auringonpilkut.

      Notrickszone on muuten senkaltaista scheissea että mieluummin luen RealClimatea. En silti sulje pois auringon vaikutusta, totean vain että kunnollista tiedettä asiasta on tehty kovin vähän. Wuwt-tyylin Vukcevic ei oikeestaan vakuuta.

      Poista
  11. Vaihtoetoisia selityksiä sille että miksei lämpene on jo ilmestynyt kohta sata kappaletta. Miksi keksiä selitys sille mitä ei tapahdu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi lämpötila nousi niin korkealle että viimeiseen 18 vuoteen mahtuu niin suuri määrä mittaushistorian lämpimimpiä vuosia? Ja miksi meri on mittaushistorian lämpimimmässä tilassa? Selitys?

      -L4

      Poista
    2. Niitä mahtuu sen takia, että ilmasto hiukan lämpeni 90-luvulla eikä ole siitä viilennyt, mitä ihmettelemistä siinä on tai kysyttävää? Kässäristä vaan ollaan jäljessä n. 0,3 astetta.

      Ei kannata riemastua tästä menossa olevasta El Ninosta, jos se vaikka uuden ennätyksen toisikin 98 on vielä edelleen se lämpimin vuosi.

      Tapsa

      Poista
    3. Joskus on tullut "keskusteltua" jehovien kanssa. Siinä on aika paljonkin samaa kuin L-4:n kanssa "keskustelussa". Usko on luja, mutta kun alkaa kysellä perusteita, niin sitten aletaan vedota auktoriteetteihin ja siihen että samalla tavalla uskovia on paljon.

      TTH

      Poista
    4. Herätkää, Vartiotorni kaatuu!

      Tapsa

      Poista
    5. Ilmassa on tiedevastaista värinää, tieteellinen metodi onkin "auktoriteettiuskoa". LULZ.

      -L4

      Poista
    6. "Ilmasotiede on asettunut (settled)..." "Ilmastotieteessä vallitsee konsensus...." "98% tiedemiehistä on sitä mieltä että..." Eiks joo, niinhän se on, vai mitä L-4? tieteellinen metodi... LOL!

      TTH

      Poista
    7. L4: "Miksi lämpötila nousi niin korkealle että viimeiseen 18 vuoteen mahtuu niin suuri määrä mittaushistorian lämpimimpiä vuosia? Ja miksi meri on mittaushistorian lämpimimmässä tilassa? Selitys?"

      Jospa mittaushistoriamme on vain kovin lyhyt, jolloin se ei pysty havaitsemaan luonnollista vaihtelua kuin osin. Siltä jää havaitsematta vuosisataiset ja vuosituhantiset vaihtelut.

      Mitä tulee tieteelliseen metodiin tai "kässäriin", ainakaan Nullius in verba -hengessä ei tukeuduta fiktioon, propagandaan, tietojen vääristelyyn, kritiikittömyyteen, tarkoitushakuisuuteen, erimielisten poliittiseen sortamiseen jne. Tästähän Antero Järvinen juuri kirjoittaa.

      Poista
  12. Pohjoisesshan väitetään lämpenevän eniten ja juuri kerrottiin, että meillä lämpenee tällä vuosisadalla kuusi astetta, paljonko siis Lapissa?

    Toistaiseksi kuitenkin Sodankylässä on ollut lämpimintä 30-luvulla. Eikä etelänkään lämpötilakehitys korreloi pätkääkään hiilidioksidin kanssa.

    http://ilmatieteenlaitos.fi/vuositilastot

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisessa läämmennyt paljon, minkä globaaleista zonal-keskiarvoista näkee.

      -L4

      Poista
    2. siis politisoituneista mittareista luettuna kuka enää uskoo tuohon muutkuin sopivasti maalitolppia alati siirtävät alarmistit

      lf


      Poista
    3. Anonyymi ei sitten ole tietoinen siitä että Arktinen merijää on vähentynyt jykevästi ja Grönlanti on alkanut menettämään massaa aika vauhdilla? Tämä menee samaan sarjaan kuin väitteet että Urban Heat Island - efekti aikaansai vuoristojäätiköiden sulamista.

      -L4

      Poista
  13. No nyt Merja Ylä-Anttilan MTV 3 uutiset oli löytänyt jostakin museosta ihka oikean ja pätevän eläin tutkijan, jolla oli uutta ja ajankohtaista tutkimustietietoa ilmastonmuutoksesta ja siksi uutinen oli erittäin ajankohtainen. On kuulemma ilmennyt, että mammutti hävisi jääkauden jälkeen, kun ilmasto lämpeni. Sitten tutkija veti esille norppakortin sanoen, että se on vaarassa hävitä, JOS ilmasto lämpenee 5-6 astetta, kuten on ennustettu.

    Ihan maallikkona tuli mieleen, että miksi tutkija ei lähestynyt asiaa positiivisuuden kautta. Nimittäin sikäli kun olen ymmärtänyt, mammutti meni, mutta Suomeen tuli tuhansia uusia eläinlajia lämpenemisen myötä. Mm. se norppa. Toisaalta JOS sama meno jatkuu, niin norppa häviää, mutta lämpenemisen myötä tilalle tulee satoja uusia ihania eläinlajeja. Miksi pitää olla niin negatiivinen? Siksi varmaan, että Suomi on vanhaa itkijäkansaa, jonka täytyy elää surussa ja murheessa ihan vaan siksi, että se on perinne, eikä positiivisuuden tielle ole syytä lähteä. Ei sitten missään asiassa.

    Pave

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin satuin näkemään tuon haastattelun, jonka antoi itse laitoksen johtaja. Se ei oikein vastannut sitä, mitä olen tottunut kuulemaan LuonnonTIETEELLISELTÄ keskusmuseolta.

      Antero

      Poista
    2. Tämä on sitä samaa sarjaa sen kanssa, että boreaalinen havumetsä kuolee, kun se ei voi vetäytyä enää pohjoiseen, kun jäämeri on vastassa.

      Unohdettiin kertoa, että boreaalisen havumetsän pohjoisraja ei ole saavuttanut jäämerta lähellekään ja nyt jo pelotellaan, että etelärajakin uppoaa jäämereen.

      Tapsa

      Poista
    3. Joo ja Riekot ovat kadonneet Etelä-Suomesta ja työntyvät Jäämeree, kun eivät osaa kurvata kohti Siperiaa. Totuus on kuitenkin se, että Riekot ovat kadonneet etelästä siksi, että suurin osa Suomen soista on ojitettu niin, ettei etelässä kasva enää Hillatkaan. Tämä yksipuolinen uutisointi on niin surullista katsottavaa. L4:n kaltaiset ilmastojehovat ovat vallanneet joka ikisen median, ja seurakunta hylkää, jos joku uskaltaa käyttää omia aivojaan ja puhua muuta kuin ennustettua totuutta.

      Pave

      Poista
    4. Tieteellisistä tutkimuksista lukemani mukaan esimerkiksi männyn pohjoinen levinneisyys noin 8300 - 4000 vuotta sitten kattoi lähes koko Lapin käsivarren ja päälaella myös Utsjoen alueen ja kenties Jäämerelle asti. Ilmaston viileneminen noista ajoista on tuonut tuota rajaa etelään päin Inarin länsiosien pituusasteilla noin 200 kilometriä. Epäilen muutamien muidenkin lajien vetäytyneen kylmenevää säätä pakoon etelämmäs karskin männyn mukana.

      Minä en tuosta oikein voi vetää muuta johtopäätöstä, kuin että ilmastomme on hitusen viilentynyt viimeisten vuosituhansien aikana. Kesäisissä lämpötiloissa kyse lienee keskimääräisestä 2 - 3 asteen viilenemisestä.

      Poista
    5. Mammuttien katoaminen lienee edelleen suuria mysteereitä. Liuta selityksiä on keksitty. Nyt tämä rohvessoori on sitten löydetty kertomaan varmana tietona, että ilmastonmuutos homman hoiti.

      Noinkohan hän uskoo tähän selitykseen: "Viime jääkauden lopulla noin 17 000-18 000 vuotta sitten ilmasto alkoi lämmetä ja mannerjäätikkö sulaa. Sateet lisääntyivät, vuodet läpeensä valinneet viileät ja kuivat kelit päättyivät ja nykyisen kaltaiset vuodenajat ilmaantuivat. Metsät marssivat pohjoiseen, ja valtavat mammuttiarot kutistuivat. Lopulta jäljellä oli vain hajanaisia tierakkeita. Niiltäkin löytyi huonosti mammuttien ruokaa, sillä kylmänkestävät ruohot olivat vaihtuneet hallanarkoihin kasveihin."

      http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/mika_mammutit_tappoi_

      Tämän mukaan mammutit olivat siis ruohonsyöjiä. Mihin ne mahtoivat sitten tarvita kärsiään ja miten ne pystyivät syömään ruohoa?

      Tämä touhu nyt menee niin villiksi, että mielikuvitus ei mitenkään riitä.

      Tapsa

      Poista
    6. Osaatko Antero tai joku muu lukija kertoa mistä tämä luonnontieteellisen museonjohtajan uunituore tutkimus löytyy? Olisi mukava vilkaista sitä, koska se katsottiin niin tärkeäksi asiaksi, että pääsi ihan TV uutisiin asti.

      Poista
    7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    8. Tuli epäilys kommentointiohjeiden noudattamatta jättämisen vuoksi bannatun nimimerkki xyz:n paluuyrityksestä. Siksi yllä olevan kommentin poisto.

      Poista
    9. Tapsan linkin artikkeli taisi olla elokuulta. Minä kaipailin sitä uutta tutkimusta, joka on juuri julkaistu, ja josta MTV3 teki uutisen. Jos sellaista ei ole olemassa, vaan tiedettä teki Merja-Yläanttila, juttu oli selkeä trolli. Ylehän keksii myös trolleja päivittäin, kuten Hesarikin ja nyt yhteisrintamaan on todistetusti liittynyt MTV3, ellei tuota uusinta johtajan tekemää mammuttitutkimusta löydy luettavaksi.

      Media paheksuu Putinia, jonka johdolla Venäjä trollaa kaiken aikaa, mutta tekee samaa minkä kerkiää. Näihin trollitutkimuksiin sitten L4:n kaltaiset kiihkojököttävät vetoavat kaiken aikaa ja niin ne jäävät elämään totuuksina kuten trollaaja haluaakin.
      Pave


      Pave

      Poista
  14. Yritin etsiä millaista porukkaa ympäristöministeriö on nyt lähettämässä Pariini ilmastokokoukseen.Mitään en löytänyt, joten lähetin ministeriöön vaatimuksen delegaation julkaisusta.

    Onko kukaan muu tästä tietoa löytänyt?

    Tapsa

    VastaaPoista
  15. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Kissankorkuisista kirjaimista ei löytynyt vieläkään mitään asiaa.

    Kyseenalaistaja: Tapsa

    VastaaPoista
  17. Valtionhallintoon, jos sähköpostin lähettää ns. kirjaamoon, niin sieltä tulee saman tien kuittaus viestin vastaanotosta. Kappas vaan ympäristöministeriö ei tätä tapaa noudata. Syytä voi vain arvailla.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain edellisen ilmastokokouksen delegaatiosta, kustannuksista, niiden virallisesta esittelystä ja aikaansaannoksista vastauksen, kun lähetin tietopyynnön kansliapäällikkö Pokalle. Vastaus tuli pääneuvottelija Laurikalta.

      Poista
    2. Vai niin, että pitää kiivetä huipulle asti, jotta tiedon saisi. Oletko muuten nuo Liman tiedot tänne blogannut tai kommenttiin kirjoittanut, en muista nähneeni?

      Tapsa

      Poista
  18. Data puhukoon puolestaan:

    http://data.giss.nasa.gov/tmp/modelE/ltmap/tmp.4_obserTs250_12_1880_2012_1951_1980-0/global.gif

    Osaselitys arktikan jäiden vähenemiselle...

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tuo linkki sisältää noin L-4:n omin sanoin kertomana? mitä ja miten se jostain jotain todistaa? en avaa yhtään linkkiä jollei linkkaaja itse omin sanoin kerro mitä siellä on ja mitä sen pitäisi meille todistaa ja miten.

      TTH

      Poista
    2. Hups postasin vahingossa väärän kuvan, zonal meanit eli lämpötilan kehitys GISS-aikasarjan mukaan leveysasteittain on värikoodattu tähän kuvaan:

      http://data.giss.nasa.gov/tmp/modelE/ltmap/tmp.4_obsLOTI_E4_12_1880_2012_1951_1980-0/ltmap.gif

      ..kuvasta nähdään kuinka Arktika on lämmennyt nopeammin kuin planeetta keskimäärin.

      -L4

      Poista
    3. Ja mihin dataan tuo perustuu? pintamittauksiin? arktikalla?

      TTH

      Poista
    4. Eihän NASA:lla ole edes mitään mittareita arktikassa, kun ne piti korvata malleilla ja hyvinhän ne toimivat: https://notalotofpeopleknowthat.wordpress.com/2012/03/11/ghcn-temperature-adjustments-affect-40-of-the-arctic/

      Tapsa

      Poista
    5. tuo L4 webbiosoite ei toimi
      onko justeerauksen alla
      giäh giäh

      lf

      Poista
    6. Aukeaahan tuo jälkimmäinen. Ekanhan hän sanoi olevan väärän kuvan. Tosin se ei tunnu ollenkaan löytyvän oli suora tai väärä.

      Tapsa

      Poista
    7. joo nyt toimii eri koneella
      värillinen käppyrä pohjoisessa lämpimämpi hiukan kuin 30-40 luvuilla
      ei tuo mitään uutta ja justeerausta saatettu käyttää
      giss

      Poista
    8. Vai saatettu, kun mittarit puuttuu, niin ei ole muita mahdollisuuksille.

      Tapsa

      Poista
    9. Tässä pelkkä SST mikä sekin on lämpimämpi kuin 30-40 luvuilla:

      http://data.giss.nasa.gov/tmp/modelE/ltmap/tmp.4_obsdSST_E4_12_1880_2012_1951_1980-0/ltmap.gif

      -L4

      Poista
  19. Mukana myös SST.

    -L4

    VastaaPoista
  20. Tässä uusinta "tieteellistä" uutisointia. On se aika ihme, että hait ovat pärjänneet mainiosti ylki 400 miljoonaa vuotta, läpi kaikenlaisten ilmastojen. Ja nyt parin asteen kuviteltu ilmaston lämpeäminen yhtäkkiä surmaisi koko lajin. Tätä on nykyajan ilmastotieteen taso.

    VastaaPoista
  21. Tieteen vapaus on ilman muuta perusarvo. Siinä kritiikin tulessa paperi palaa ja teräs karaistuu. Niinpä ilmastonmuutoksestakin käsityksemme varmasti tarkentuvat matkan varrella siinä missä evoluutioteoriakin, mm. koska Darwinilla ei aikoinaan ollut käytössään DNA-menetelmiä. Nyt tutkimuksen volyymi ja vauhti on vaan ihan toista luokkaa. Siksi en olisi huolissani vaan uskon ilmastomallienkin tarkentuvan entisestään kiihtyvällä vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan näin tapahtuu, mutta miten meille käy ennen järjen valon löytymistä?

      Tapsa

      Poista
    2. Eletään kädestä suuhun keppikerjäläisinä, miten niin?

      Poista
    3. Sehän on löytytnyt jo monta vuotta sitten kun mallinnuksesta poistetiin hiilidioksidin takaisinsäteily ja huomioitiin auringon aktiivisuus. Meni aika yks yhteen.

      Poista
    4. Keiltäs turkkulaanen kerjätään, toinen toisiltammeko?

      Tapsa

      Poista
    5. Niin anonyymi, ilman AGW-vaikutusta ilmaston lämpenemiselle ei ole löytynyt selitystä. Voi olla että olet käsittänyt asiat väärin.

      -L4

      Poista
    6. Niin, kun ei ole edes haluttu löytää luonnollista selitystä lievälle lämpenemiselle, koska silloin koko poliittiselta kusetukselta putoaisi pohja pois.

      Poista
  22. No mutta professori Järvinenhän voisi julkaista nämä valtaisaan empiriaan, teräviin johtopäätöksiin ja kiistattomiin faktoihin perustuvat käänteentekevät havaintonsa jossain johtavassa sarjassa, vaikkapa Naturessa. Veikkaanpa että fysiikan Nobel tulee Suomeen että heilahtaa!

    Ai niin... mutta kun siellä on se Suuri Salaliitto. Voi voi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoisa anonyymitön Anonyymi13. marraskuuta 2015 klo 9.28,

      Kiitos rohkeista mielipiteistäsi. Omalla nimellä kirjoitettuna ne olisivat vakuuttavampia.

      Kirjoituksestasi käy ilmi, että et ole ymmärtänyt kirjoitustani. Se on tietysti oma vikani.

      Parhain terveisin, Antero

      Poista
    2. Mielestäni uskonnollisiin kiistakysymyksiin ei kannata osallistua omalla nimellään. Mutta tsemppiä kuitenkin tuulimyllyjä vastaan taistelulle, Don Quijote -hahmojakin tarvitaan tässä ajassa piristämään usein niin kuivakkaa tieteeöllistä keskustelua! :)

      Poista
    3. Nuo anonyymit (Anonyymi 13.11.2017 klo 11.18 ja 11.33) puskistahuutelijat ovat jotenkin säälittävyydestään huolimatta pikkuisen huvittavia. Heillä ei ole mitään kompetenssia osallistua asiallisesti keskusteluun, mutta kuitenkin heillä on jonkilainen sisäinen palo päästä edes jotenkin osallistumaan keskusteluun. Tuloksena tosin on vain edellisen kaltaisia onnettomia oman pahanolon päästöpurkauksia.
      Toivottavasti olosi parani kun pääsit osallistumaan!
      Pekka

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Siis anonyymit (Anonyymi 13.11.2015 klo 9.28 ja 11.33)
      ;-) Pekka

      Poista
    6. Ano 9.28 on penaalin terävin kynä, niin viiltävää on analyysi. Taitaa olla huipputiedemies suoraan Suomi24 palstoilta. Tuota salaliittoasiaa mietin ja sitä, miksi noin äärettömän asiallisia ja asiantuntevia kirjoituksia ei kelpuuteta mihinkään suomalaiseenkaan lehteen, mitä Professori Järvinen ja Mikko tekee. Jotkut Saavalaisen tai Kannisen jutut ovat valovuoden jäljessä näistä Järvisen ja Mikon kirjoituksista ja anlyyseista mainittuine lähteineen. Saavalainen haastattelee jotakin eskimoa tai Römpän ukkoa jossakin, tai museon johtajaa ja kun he sanovat, että kelit ovat muuttuneet, on se tiedettä ja todisteita jostakin. Paras on, kun saa vielä jonkun kauhuskenaarion liitettyä juttuun. Mutta kuten Pekka sanoo, hyvä kun nuo saavat tuolleen päästettyä höyryjä pihalle, vaikka ei pysty mitään asiallista sanomaankaan. Se on terapiaa se.

      Pave

      Poista
    7. Noiden puhtaiden anonyymien kirjoitukset loppuvat sillä, että te muutkin lopetatte kommentoimasta heidän kirjoituksiaan. L4 yritti aikansa olla puhdas anonyymi, mutta hänen kirjoitustyylinsä tuntien, paljastin hänet ja samalla kieltäydyin vastaamasta puhtaille anonyymeille.

      Nyt L4 kirjoittaa nimimerkillään ja olen siihen tyytyväinen. Blogi kaipaa vastapainoa, ilman sitä homma menee liian sisäsiittoiseksi.

      Tapsa

      Poista
  23. Taannoin tuli mielenkiintoinen dokumentti termohaliinikierrosta. Uutta siinä oli mm. visualisointitekniikka. Ohjelman mukaan termohaliinivirran maailmanlaajuinen pyörähdys kestäisi 1000 vuotta. IPCC:n päätöksentekijöille suunnatussa suomenkielisessä tiivistelmässä vuodelta 2014 kerrotaan sivulla 8 merien syvien kerrosten lämpenemisestä, ja sivulla 27 niiden jatkavan lämpenemistä tulevaisuudessakin. Voiko näin käydä syvimpien kerrosten osalta, siitä saatan olla eri mieltä, mutta teoriassa merten tiettyjen kerrosten lämpeneminen voisi olla seurausta osin 1000 vuotta sitten valinneista ilmasto-oloista. Jokin merkitys sillä saattaisi olla nykyiselle lämpenemisellekin.
    En ole tutkinut asiaa, mutta tällaista huomasin miettiväni ohjelman jälkeen. T. Jari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvemmällä kuin 1 km ei tapahdu mitään muutoksia kuin paikallisesti. Siellä ollaan neljän asteen tuntumassa eikä se siitä muutu.

      http://ocean.stanford.edu/courses/bomc/chem/lecture_03.pdf

      Tapsa

      Poista
  24. Antero, on todella arvokasta, että jatkat kriittistä otetta pohdiskeluissasi ja synnytät itse kullekin ajattelemisen aihetta. Sitä ilmastotutkimuksessakin kaivataan kipeästi. Skeptisyys on tutkijan välttämätön kumppani ja eteen päin vievä voima. Kuinkahan monesti on omissakin tutkimuksissaan hyötynyt siitä, että epäilys on kannustanut sinnikkäästi jatkamaan asioiden penkomista, jolloin mahdolliset sudenkuopat virhepäätelmineen ovat saattaneet paljastua. Sekään ei tietenkään takaa täydellistä tulosta, mutta onpahan kuitenkin yksi virhetekijä vähempänä sotkemassa päätelmiä. Käsittelen seuraavassa erästä virhetekijää, aikaperspektiiviongelmaa.

    Ilmastotutkimusten ja -tulkintojen murheenkryyniksi muodostuu turhan usein liian lyhyt aikaperspektiivi, jolloin on vaikeaa nähdä ”metsää puilta”. On rohkeaa tehdä laajakantoisia päätelmiä esimerkiksi sadan vuoden havaintojen perusteella, sillä yksi vuosisata edustaa vain 0,85 prosentin osuutta holoseenin yli 11500 vuodesta.

    Ilmastomalleistakaan ei ole liioin hyötyä, sillä niissäkään ei osata huomioida ilmaston luontaisen vaihtelun monimuotoisuutta ja vaihteluskaalaa. Luontaiseen vaihteluun olennaisesti liittyvä syklisyys on jostain syystä jäänyt ilmastomalleissa erityisen vähälle huomiolle. Kysymys ei ole tiedon puutteesta, koska holoseeni-ilmaston luontaisia vaihteluita käsitteleviä vertaisarvioituja juttuja on riittämiin.

    Lapin metsänrajamännyn yli 7650-vuotisesta lustokalenterista näkyy hyvin ilmaston syklisyys, joka aurinkoperäisenä ilmiönä pätee ainakin pohjoisella pallonpuoliskolla. Sama on todettu lukuisissa muissakin tutkimuksissa, joista viitteitä löytää esimerkiksi täältä:
    http://lustiag.pp.fi/data/Advance/supralong_papers_2015-1974.pdf

    Mielenkiintoisen näkymän tarjoaa suomalais-norjalainen tutkimus holoseenin aikaisista ilmaston vaihteluista pohjoismaissa ja muuallakin pohjoisella pallonpuoliskolla. Ilmasto on viilentynyt viimeisten seitsemän vuosituhannen aikana keskimäärin 0,30 ─ 0,35 astetta vuosituhannessa. Pikku jääkausi näyttäisi selittävän nykyisen lämpenemisen jopa kokonaan. Tuloksista enemmän koosteessa, jota on hiukan päivitetty aiemmasta: http://lustiag.pp.fi/data/pdf/holoseeni-ilmaston_trendit.pdf.

    MauriT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mauri.

      Tässä on kadonnut halu nähdä epävarmuutta, sen sijaan on tullut pelko. Tiedemiesten pitäisi pystyä ilmaisemaan ilmastohistoria mallien avulla, eikä rakentaa mallia parin ymmärretyn tekijän ympärille.

      Nyt on vaara, että luontainen jäähtyminenkin tulkitaan AGW:ksi ja seuraa energiakriisi. Siinä tulisi ruumiita paljon.

      Poista
    2. Ruumiiden tulo saattaa olla ovella (kai minäkin voin kirjoittaa "saattaa", kun ilmastotiede käyttää sitä ilmaisua jatkuvasti), kuten linkkasin äsken, Suomen sähköverkko on romahtamisuhassa. Jos se tapahtuu kovalla pakkasella, kun nyt ovat ilmeisesti naapurien veisvoimavaratkin heikoilla, omistamme puhumattakaan, niin nostamisprosessi on pitkä ja monivaiheinen.

      Vilu voi tulla moneen mökkiin. Kuka on vastuussa? Tuulimyllärit eivät ainakaan.

      Tapsa

      Poista
  25. Jälleen yksi iso jäävirta on kiihdyttänyt menoaan, tällä kertaa Grönlannissa:

    http://news.sciencemag.org/environment/2015/11/how-warming-oceans-unleashed-ice-stream

    Meret nousee jäät sulaa, kässäri jyrää.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Could.Might. Scientist suggest.

      Lisää rahaa!

      Poista
  26. Miten vaikeaa se voi olla ymmärtää ja sisäistää tätä prof Järvisen siteeraamaa, ja itsensä IPCC:n tekemää johtopäätöstä ”ilmastotutkimuksessa ja -mallinnuksessa tulisi tunnustaa, että olemme tekemisissä kaoottisen, epälineaarisen järjestelmän kanssa, ja siksi pitkäaikaiset ennustukset ilmaston kehityksestä ovat mahdottomia” Kaikki -L4:n "kässärit" ovat totaalista potaskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sitaatissa on mielestäni ymmärrysvirhe tai käännösvirhe. Future climate states tarkoittaa ilmastojärjestelmän hetkellistä tilaa, ei ilmastoa sinänsä.

      Full quote: 'The climate system is a coupled non-linear chaotic system, and therefore the long-term prediction of future climate states is not possible. Rather the focus must be upon the prediction of the probability distribution of the system�s future possible states by the generation of ensembles of model solutions'

      Eli ei voida ennustaa hetkellisiä arvoja, mutta yritetään ennustaa joku todennäköisyysjakauma. Onko onnistunut, voidaan olla montaa mieltä.

      Poista
    2. "prediction of the probability distribution of the system's future possible states"

      Öö...siis...häh? Saako nuo ittekään tolkkua tuommoisista lausehirviöistä? :D

      Poista
  27. Olavi, CO2 lisääntyy ilmakehässä ei-kaoottisesti ja sillä on lämmittävää vaikutusta maapallon säteilyntasapainon muutoksen kautta. Takaisinkytkentöjen määrästä riippuu kuinka suuri tuo lämmitysvaikutus on. Ilmasto ei todellakaan ole täysin kaoottinen, eihän silloin olisi selviä vuodenaikojakaan.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et sentään yksinkertaistaisi asiaa noin tolkuttomasti. Jos ilmakehän lämpötilaa säätelesi pelkästään hiilidioksidi, kuten ilmastomallit tai pikemminkin niiden tekijät uskovat, lämpötila jatkaisi kehitystään kuin juna ja mallit näyttäisivät oikein tai ainakin lähes.

      Nythän lämpötila ja CO2-pitoisuus eivät ole korreloineet ollenkaan pitkässä juoksussa ja sinä yritä selittää ilmaston olevan kovin yksinkertaisen.

      Tapsa

      Poista
    2. Planeetan lämpötila määräytyy vähänkin pidemmässä juoksussa tasan tarkkaan säteilytasapainosta avaruuden kanssa ja tätähän kasvihuonekaasut viilaavat suoraan.

      -L4

      Poista
    3. Mikä aiheutti Pleistoseenin, ei ainakaan hiilidioksidi. Eivätkä ne viilaa suoraan, pikemminkin logaritmisesti ja sen viilauksen voimakkuus on sitten ihan toinen juttu, takaisinkytkennöistä puhumattakaan.

      Tästä epälineaarisuudesta se, että lämpöisempään suuntaan takaisinkytkennät tuskin ovat positiivisia tai ainakin paljon vähemmän kuin kylmempään suuntaan. Tästä kai ei ole epäilystä?

      Jos puolet ihmiskunnan päästöistä menee meriin ja biosfääriin, päästömme lopettaminen tarkoittaa sitä, että hiilidioksidi alkaa vähetä samaa tahtia, mitä se on nyt noussut. Tosin hidastuu, kun fottosynteesikin hidastuu tämän myötä. Loppuu kuitenkin joskus kokonaan. Sitäkö haluamme?

      http://www.thegwpf.com/28155/

      Tapsa

      Poista
    4. Pidemmästä juoksusta puhuen, en näe tässä merkkejä mistään suoraan viilaamisesta.

      http://s90.photobucket.com/user/dhm1353/media/Climate%20Change/CO2_Phanerozoic.png.html

      Toisaalta, mikä on "planeetan lämpötila"? Voiko valtamerten syvyyksien, mantereiden pinnan ja planeettaa ympäröivän ilmakerroksen olosuhteita todella kuvata yhdellä ainoalla luvulla?

      Poista
    5. Tuohon edelliseen kirjoitukseeni viitaten annan sen verran periksi, että kyllä hiilidioksidilla saattoi olla pieni merkitys valitettavan Pleistoseenikauden syntyyn, jolle ei loppua näy.

      Ainakin senaikainen hiilidioksidin väheneminen on varsin vaarallinen ilmiö. Onneksi ihminen ilmestyi tätä prosessia viivästämään. Tuskin kuitenkaan pitkään pystymme tätä hommaa hoitamaan. Ilmastoalarmistit ovat sille ensimmäinen este.

      Tapsa

      Poista
    6. Mie luulin ymmärtäneeni miten CO2 lämmittää, mutta sitten aloin yrittää ymmärtää lapse ratea, saturaatiota, molekyylien vapaata matkaa, efektiivistä pintaa, konvektiota ja lopuksi tajusin, että mua on vedetty nenästä populaaritieteellisellä pelottelulla.

      Vieläkään en ymmärrä, miten homma toimii, mutta sen osaan sanoa että kun säteily imeytyy CO2:een ja muuttuu kaasuseoksen lämmöksi, vaikeudet lopputuloksen laskemiseksi vasta alkavat. Jos Teoria on oikeassa, pitäisi satelliittisarjojen osoittaa troposfäärin hotspot. Vaan ei löydy. Joten teoria oli väärä ja vaihtoehtoja missä virhe on, on aika runsaasti. Kasvihuoneilmiö kun on ennen kaikkea veden kiertokulun ilmiö. Se taas on teoreettisesti vaikea hallita.

      Poista
  28. Kävin pitkästä aikaa katsomassa, mitä CO2-raporttiin kuuluu. Voisin sanoa, että ei siellä mitään likaisia juttuja ollut. Puhdasta paskaa se oli.

    Tapsa

    VastaaPoista
  29. Pariisissa paukkui etuajassa. Noinkohan pommittajat pommittivat ilmastomme katastrofiin, jos ilmastokous peruutettaan?

    Tapsa

    VastaaPoista
  30. Kässärin mukaan mennään.

    VastaaPoista
  31. Kässärin jota muutetaan vähän väliä?

    VastaaPoista
  32. Tänään tuli taas Arto Nybergin haastattelu. Hyviä ovat mielestäni, kuten tänäänkin. Nyt yksi aihe oli salaliittoteoriat. Tähän liittyen lähetin hänelle kysymyksen, johon toimittajan pitäisi pystyä vastaamaan ihan omasta kokemuksestaan.

    Miten toimittajien käyttämä termi "global warming" muuttui kuin taikaiskusta termiksi "climate change" kaikialla maailmassa?

    Mitä luulette, saanko vastauksen?

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Automaatikuittaus tuli tietenkin heti:

      "Kiitos yhteydenotosta. Olemme vastaanottaneet viestisi.
      Palaamme tarvittaessa asiaan mahdollisimman pian."

      Saas nähdä tuleeko tarvetta.

      Tapsa

      Poista
    2. Tähän jatkoksi, että kysyin tätä YLE:n toimittajalta, Matti Virtaselta, joka tunnetusti on vähän eri linjoilla ilmastopolitiikkamme kanssa. Hänkin vain vastasi, että termi piti muuttaa, kun ilmasto ei pitkään aikaan ollut lämmennyt.

      Hänkään ei uskaltanut kertoa, miten tämä prosessi saatiin aikaan kaikialla maailmassa.

      Tapsa

      Poista
    3. Siis jos ilmasto ei lämpene eikä kylmene, niin miten se muuttuu?

      Poista
    4. Eihän se ole oleellista, syy on kuitenkin ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.

      Poista
  33. Kun CO2-pitoisuus on veemevuosikymmeninä nousut oletettavasti ihmiskunnan ansiosta n. 2 ppm vuodessa, ilmoittaukoon, joka haluaa sen kääntyvän samanvauhtiseen laskuun.

    Tapsa

    VastaaPoista
  34. Hei,

    Tästä linkistä voi ladata HY:n luonnonmaantieteen professorin Matti Seppälän kirjoituksen ”Kritiikki närästää meteorologeja”:

    ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/download/6092/5235

    T. Antero

    VastaaPoista
  35. Kysymys Antero Järviselle. Miksi käytät tulosten julkaisuun pienen kielialueen pienivaikutuksista blogia?
    Miksi et julkaise vaikka artikkelisarjaa kovan impaktfaktorin julkaisussa? Muistuttanen, että refereeksi saa itse ehdottaa haluamiaan henkilöitä. Kenties lehdet myös nodattavat näitä toiveita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tomi,

      Tiedeihmiselle on jo tarjolla runsaasti tietoa johtopäätösten tekemiseen. Sen sijaan suomeksi tietoa on vaikea saada vapaaseen keskusteluun, minkä vuoksi Ilmastorealismia-blogi on hyvin tärkeä ja sen lukijamäärät kasvavat jatkuvasti. Esimerkiksi kirjoituksessani mainittu Lomborgin tuore tieteellinen artikkeli (alla olevassa linkissä on sen lehdistötiedote englanniksi) kertoo sen oleellisen, joskin suomalaisilta pimitetyn, tosiasian, että astronomisen kalliilla ’ilmastotalkoilla’ ei saavuteta juuri mitään. Tiedeihmiset myös tietävät että hiilidioksidi on pieni ’säätelynuppi’ ja että arviot sen tehosta ovat laskeneet tasaisesti. Kirjoitukseni ydin oli kuitenkin se, että ilmastodogma on johtanut ennennäkemättömään sananvapauden loukkaamiseen, jota myös tiedeihmiset tullevat katumaan.

      T. Antero

      http://www.lomborg.com/press-release-research-reveals-negligible-impact-of-paris-climate-promises

      Poista
    2. Hei vielä Tomi,

      Kirjoituksesi lopussa mainitsemasi Pal Review ("Muistuttanen, että refereeksi saa itse ehdottaa haluamiaan henkilöitä. Kenties lehdet myös nodattavat näitä toiveita.") on keinen osa ongelmaa.

      Antero

      Poista
  36. Nyt sitten energiataloutemme kuulemma pelastetaan hevonpaskalla, kun sitä voidaan ruveta polttamaan eikä viedä ongelmajätelaitoksille.

    Herranjesta, onko hevonpaska viety ongelmajätteeksi ja lehmänpaska pelloille? Toivottavasti ymmärsin jotain väärin äsköisestä maikkarin uutisesta.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Globbali hömppä-muua päättäjämme ovat varmasyikkin innoissaan pelastaen maailman paskalla.

      Jätettä on mäntyöljykin ja kannot. kun niistä saa kaksinkertaiset tukiaiset
      jos niistä tekee "uusiutuvaa energiaa". ja eiköhän oljetkin muutu jätteeksi, jolleivat ole jo.

      http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-11-12/jumbo-poop-helps-french-switch-to-green-power-in-climate-fight

      Ilkka

      Poista
    2. Hevonpaskasta tuli mieleeni tämänaamuinen "tietokirjailija" Elina Grundströmin kirjoitus tämän aamuisen Hesarin pääkirjoitussivulla. Sellaista uskonnollista paatosta en ole koskaan mistään ikinä lukenut. Se on aivan huippu. Edes Isomäki ei kykene noin falskiin juttuun. Voi herra varjelemeitä tuollaiselta hevonpaskalta! Ei ole Hesarin härskiydellä pienintäkään rotia. Eikö Antero voisi kirjoittaa samalle palstalle asiallista juttua?

      Pave

      Poista
  37. Grundströmin kirjoituksella on vahva tieteellinen pohja, kun hän on käynyt haastattelemassa lappalaista lintutieteilijää, joka kertoo lintujen kadonneen Lapista ja palsojen romahtamisesta soilla. Ketut ovat kulemma kupanneet naalien pesäkolot jne. Tämä lintumies, valokuvaaja ja sen myötä ilmastonmuutostiedemies on esitellyt kuviaan Kolilla lokakuussa, eli vahvaa näyttöä on pohjaksi tälle kirjoituksellekin ihan pääsivulle asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se tieteellinen kun on pätevöitynyt Vihreän Langan päätoimittajana
      ja nyt JSN johtajana valvoessaan etteivät valitukset tai oikaisupyynnöt mene läpi vaikka "uutinen" olisi hevonkakkaa, vaan että uutisointi säilyy CAGW ortodoksisena kuten näimme yllä.

      Ilkka

      Poista
    2. Tuo jälkimmäinen "pätevöityminen" on vähän ennenaikaista. Ei ole tainnut vielä virkaan astuakaan. Nyt olisikin hyvä hetki tehdä hänen jutustaan kantelu. Tulisi ensimmäisenä eteen oma juttunsa. Ymmärtäisiköhän jäävätä itsensä?

      Tapsa

      Poista
    3. Saavalainen pistää samankaltaista lannoitetta heti perään:

      Järjestöt: Fossiiliset polttoaineet pois ja päästöt nollaan vuoteen 2050 mennessä

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1447746081074

      Poista
    4. Kylläpä sitä tuubaa nyt pukkaa tiheesti, nyt Sixten Korkman yrittää selittää että kyllä vihervouhotus ja talous menee hyvin yhteen jne...

      http://www.hs.fi/talous/a1447913346310

      Poista
  38. Tekniikan tohtori ja itl tohtori väittelee.
    http://www.talouselama.fi/tebatti/puheenvuoro/ilmastoa-pitaa-tarkastella-pitkalla-aikavalilla-6067144

    VastaaPoista
  39. Ei ole ilmastonmuutos tappanut Suomenlahden lohikalojakaan:

    http://yle.fi/uutiset/suomenlahden_lohi-_ja_taimenkannat_vahvistuneet_entisesta/8458386

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan ei ole semmoista väittänytkään. Liikakalastus ja jokien patoaminen ovat lohen ja taimenen uhkana.

      Sisävesissä vesien lämpeneminen on kuitenkin uhka taimenelle (ja lohelle, vaikka järvilohikantamme ovat käytännössä täysin istutusten varassa).

      Poista
    2. Ei ole väitänyt, Lämpenemisen kyllä väitetään sen tekevän ja niin tapahtuukin, jos riittävästi lämpenee.

      Kalaportaiden puuttuminen vieläkin on käsittämätön juttu. Toivottomasta ilmaston pelastamisyrityksestä voisi pienen siivun ottaa niiden rakentamiseen.

      Tapsa

      Poista
  40. No tulihan se päivän pläjäys tietenkin taas Hesarista ja niin optimistista juttua että. Ja miksi ei olisi, kun on asialla itse superasiantuntija Oras Tynkkynen:

    "Ilmasto leppyy tutuin tavoin"

    http://www.hs.fi/talous/a1447750903424?jako=dd1ca77a55034bab004427edd1c7a9ce&ref=nl-hs-aamu

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sen oltava totta kun Oras Tynkkynenkin on asiantuntijana,
      ja uudin UNEP,ilta tarkoituksenaan alustaa Pariisin ilmastobakkanaalia.

      Näin uutisen eilen maailmalla, että luulen ettei "toimittaja" ole tälläkertaa keksinytkään sitä itse, mutta kaipa toimittaja haluaisi Saavalaiseksi Saavalaisen paikalle ja suomen johtavimmaksi ilmastoasiantuntijaksi.

      Mitä SITRA,an tulee, sieltä on odotettavissa enään korva ja nenävaloja sekä häkäpönttö-ikiliikkujia, moiset sosiologit, ei ku sosiopaatit.

      Mutta mihin "uutinen" perustuu, eli miten päästöttömyyteen päästään taluden ollessa kuralla energiahihhuloinnin vuoksi, maiden ollessa hätää kärsimässä, eli missä se taikasauva jolla velat muuttuvat saatavissa, puuttuu tuosta hs. valheellisesta energiatrollauksesta joten se on vain CAGW propagandaa ja todistaa vain hesarin asenteellisen punavihreän toimituslinjan joka palvelee ....

      Lopettakaa tilauksenne.

      http://www.thegwpf.com/britain-to-end-pursuit-of-green-energy-at-all-costs/

      Ilkka

      Poista
    2. Lisäys:

      Tuossa lienee alkuperäisempi uudin, siis oli jo aamun hesarissa,
      ja ilmestyi tänään SITRA,n tiedoitteena?

      Siis kyseessä on selvitys jne... ja kaipa rahoitusta on riittänyt,
      eikä tuossakaan luvata ilmaston leppyvän vaan lepyttämesen maksavan 3 senttiä per nuppi.

      Yhteistyökumppanitkin lienevät jotain viherinstituutteja, en viitsi pöyhiä enempää että paska jäisi hyödynnettäväksi päättäjillemme energiavallankumouksellisesti, esim. iso sammio pulputtamaan
      istuntosalin keskelle ja voisivat hihhuloida siellä sitten kelmeässä kaasulampun valossa karvalakit päässä.

      http://www.sitra.fi/uutiset/ilmastopaastojen-vahentamiseen-ei-tarvita-innovaatioita-tai-suuria-paaomia

      Eikä vieläkään tiiä kuka lähtee Pariisiin hihhuloimaan, onko siinä jotain salattavaa tai hävettävää, sehän on vuosittaisen läpimurron aika taas
      tähän aikaan vuodessa, ja paluuta riemusaatossakin on valmisteltu mediassa.

      Lienee liuta sosiologeja ja ulkoministeriön kynnysmattoja ym. kirkonmiehiä ja teollisuuden edunsaajia, eihän siellä nyt ilmastosta
      kun rahaa pitäisi olla jaossa.

      Ilkka

      Poista
  41. Kahden asteen ’kriittisestä’ rajasta:

    Lähetin jokin aika sitten Suomen Luonnonsuojeluliiton, WWF:n ja Greenpeacen ilmastoasiantuntijoille kyselyn ”kahden asteen kriittisestä” rajasta, jota mm. he usein viljelevät.

    Eräs heistä vastasi ystävällisesti näin:

    ”Kiitoksia viestistäsi. Kahden asteen tavoitteella on pitkä historia... Mikäli olet kiinnostunut yksityiskohdista, niin tämän linkin takaa löytyy:

    http://www.carbonbrief.org/two-degrees-the-history-of-climate-changes-speed-limit

    Kaksi astetta on ennen kaikkea poliittinen sopimus. Meille kansalaisjärjestöille 1,5 astetta on ajamamme rajoitus ja siihen nivoutuu moraalinen kannanotto. Puhe kahdesta asteesta on pinnalla usein siksi, koska siihen maailman valtiot ovat sitoutuneet ja näin ollen asettaa raamit politiikkatoimien valinnoille.”

    Tähän minä vastasin näin:

    ”Kiitos kovasti vastauksesta! Lähettämäsi linkin takaa en kuitenkaan valitettavasti löytänyt mitään faktaa "kahden asteen" tueksi, minkä voisin esittää esimerkiksi oppilailleni.

    Eipä silti, kukaan mukaan ei ole voinut minua auttaa tässä asiassa vuosien uurastuksestani huolimatta, mikä tiedemiehenä ihmetyttää minua suuresti.

    P.S. Oletko ehtinyt perehtyä tähän tuoreeseen tutkimukseen:

    http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/1758-5899.12295/full?mc_cid=580378d1cd&mc_eid=405b86f43c

    joka vahvistaa aikaisemman MIT laatiman tutkimuksen tulokset?”

    Jatkovastaus ei ole vielä tullut.

    Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä nyt kiusaa niitä, todennäköisesti eivät tedä mistä se on kotoisin,
      sen ollessa jokatapauksessa kanonisoitu ilmastomantra.

      Voithan sinä kertoa niille.

      "But this is scientific nonsense. "Two degrees is not a magical limit -- it's clearly a political goal," says Hans Joachim Schellnhuber, director of the Potsdam Institute for Climate Impact Research (PIK). "The world will not come to an end right away in the event of stronger warming, nor are we definitely saved if warming is not as significant. The reality, of course, is much more complicated."

      http://www.spiegel.de/international/world/climate-catastrophe-a-superstorm-for-global-warming-research-a-686697-8.html

      Ilkka

      Poista
  42. Hei,

    Tilastotieteilijä Pekka Hjelt oli oikeassa:

    Ilmastotieteilijät käyttävät vääriä tilastollisia menetelmiä. Lukekaa varsinkin alla olevan linkin loppuosa, jossa on viittaukset aikasarja-analyysien asiantuntijoiden kirjoihin ja heidän lausuntoihinsa (”lämpötilasarjat ovat trendittömiä satunnaisprosesseja”).

    http://www.informath.org/Contest1000.htm

    Antero

    P.S. Surukseni huomasin, että Pekka Hjelt kuoli 72 vuotiaana 9.9.2014. Hän olisi luultavasti ilahtunut tästä tilastouutisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täysin järkyttävää, että ilmastotiede käyttää edelleen pienimmän neliösumman menetelmää aikasarjoissa. Se menetelmähän on tarkoitettu saman mittauksen virheen pienentämisen toiston avulla. aaaaayksinkertaistuna esimerkinä, mitataan jonkin kappaleen pituutta moneen kertaan ja lasketaan tällä menetelmällä ns.oikea arvo.

      Menetelmää käytetään kyllä yleensä monimutkaisempien prosessien yhteydessä. Itsekin muistan tätä käytetyn opiskeluaikaan fysiikan labarakokeissa.

      Ilmastotiede soveltaa sitä aikasarjoihin, jolloin ei ollenkaan toisteta samaa mittausta, koska esim. lämpötila tai merenpinnan korkeus on jo muuttunut, kun seuraava mittaus tehdään.

      Silti "ilmastotiede" väittää, että mitä kauemmin mitataan koko ajan muuttuvaa suuretta sitä tarkemmaksi tulos tulee. Siinä ei ole järjen häivääkään.

      Tapsa

      Poista
    2. Mistäs tuo pitkä aaaa mahtoi tulla? Ehkä lauloin sen ääntä avatessani.

      Tapsa

      Poista
    3. Muistutan, että minäkin käytän pienimmän neliösumman menetelmää trendiraporteissani vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi ilmastotutkimukseen. Teen sen siis siitä huolimatta, että pidän Keenanin kritiikkiä perusteltuna. Itse asiassa piti aikanaan kirjoittaa asiasta bloggauskin, kun MetOffice oli vaikeuksissa tuohon kritiikkiin vastatessaan.

      Poista
    4. ’Vääriä’ aikasarjojen analyysimenetelmiä käyttävät lähes kaikki. Tärkeä syy tähän on se, että ’oikeat’ ARIMA-menetelmät jne. ovat niin vaikeita ja monimutkaisia, että esim. Suomessa on vain harvoja alan taitajia. Pekka Hjelt oli yksi heistä. Meihin tavallisiin ihmisiin verrattuna klimatologien metodisilla väärinkäytöksillä on ollut dramaattiset vaikutukset niin tieteeseen kuin talouteen.

      Antero

      Poista
    5. Alla olevassa linkissä on ilmainen aikasarja-analyysiohjelma, jota olen käyttänyt. Muitakin voin suositella (mm. SYSTAT), mutta ne maksavat yleensä yli tuhat euroa.

      http://www.jmulti.de/

      Antero

      P.S. En ole alan asiantuntija, mutta olen yrittänyt siihen perehtyä.

      Poista
  43. No niimpa hyvinniin, mutta menetelmien korjaaminen ei palvele ilmastopoliittisia päämääriä, jotka eivät etsi totuutta.

    "A few people at NOAA understand that recent warming is just background noise in the long term picture, and that Michael Mann’s hockey stick is meaningless junk science.".

    http://www.ncdc.noaa.gov/paleo/globalwarming/paleobefore.html

    Ilkka

    VastaaPoista
  44. Yritin vastata Paven kommenttiin yllä, mutta "Vastaa"-nappula ei jostakin syystä toiminut. Siksi laitan alla olevan tähän paikkaan. Tiedoksenne, että toistaiseksi Hesari ei ole julkaissut mielipidettäni.

    Antero

    Arvoisa Helsingin Sanomien toimitus,

    Toivon että julkaisisitte lehdessänne alla olevan lyhyen kirjoitukseni
    sananvapauden hengessä.

    Parhain terveisin, Antero

    Ilmastohurmosta Pariisin taivaan alla

    Vihreän Langan entinen päätoimittaja, journalistiikan vierailijaprofessori ja Julkisen sanan neuvoston tuleva puheenjohtaja Elina Grundström katsoi asiakseen pelotella meitä hurmoshenkisesti ilmastonmuutoksella, ilmaston lämpenemisen vesitetyllä muunnoksella (HS 17.11.). Grundström oli säikähtänyt, kun hän oli nähnyt valokuvanäyttelyssä romahtaneen palsakummun ja ketunpoikasen naalin entisessä pesäkolossa.

    Me elämme parhaillaan kaikkein kylmintä tuhatvuotisjaksoa jääkauden päättymisen jälkeen. Esimerkiksi 7000 vuotta sitten jääkarhut tepastelivat kesäisin jäättömällä Arktiksella ja Kölivuoristo oli ilman jäätikköjä. Palsasuot syntyivät vasta 5000--2000 vuotta sitten, kun ilmasto oli kylmentynyt riittävästi. Palsat ja muut suot ovat jatkuvasti muuttuvia luonnonelementtejä. Ne ovat kautta aikain tuottaneet vaihtelevia määriä metaania. Metaania syövien bakteerien ansiosta Arktiset suot pikemminkin sitovat kuin vapauttavat metaania lämpiminä aikoina (The ISME Journal, Lau ym. 2015). Bakteerit siis toimivat hillitsevänä palautemekanismina. Arktisella alueella oli viimeksi lämpimämpää tai yhtä lämmintä kuin nyt 1920—1940-luvuilla. Naalin taantuma, jonka syitä ei varmuudella tiedetä, alkoi Pohjoismaissa jo 1930-luvulla. Muualla pohjoisessa laji voi mainiosti.

    Indonesian tulipalot ovat tosiasia. Totuuden nimessä Grundström olisi voinut myös mainita, että sademetsiä poltetaan, koska ilmastonmuutoksen varjolla niistä on lupa tehdä biopolttoainetta suomalaistenkin moottoriajoneuvoihin! Grundströmin mielestä ”Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä veden ja viljelymaan ehtyminen ovat ihmiskunnan suurin uhka.” Tässä lauseessa tarvitsisi vaihtaa vain yksi sana, ”ilmastonmuutos”, ja korvata se sanalla ”väestönkasvu”. Merenpinnat ovat nousseet hitaasti ja tasaisesti luonnollista syistä jo pari sataa vuotta, tilastot eivät tue väitteitä ääri-ilmiöiden lisääntymisestä, Golf-virran muutoksista ei ole varmuutta jne.
    Jarrutusliikkeen eli ilmastotalkoittemme teho on olematon.

    Tuoreen tutkimuksen mukaan (Global Policy, Lomborg 2015) maapallon lämpötilaa ei voitaisi laskea kuin korkeintaan 0,2 asetta vuoteen 2100 mennessä, vaikka torjuntaan käytettäisiin kaikki maailmassa olevat varat ja resurssit. Tähän mennessä tiede ei ole löytänyt todisteita Grundströmin esittämälle kahden asteen lämpötilan nousun kriittiselle rajalle, joka voisi käynnistää jonkin pelottavan tapahtumasarjan.

    Grundström sotkee ilmastohurmokseensa myös uskonnon ja kehottaa meitä talvisodan hengessä veisaamaan Pariisin ilmastokokouksen alla virttä ”Jumala ompi linnamme”. Minä puolestani uskon, että journalistiikan professorin ilmasto-opeilla ”nykypäivän lasten ja nuorten aikuiselämä tulee olemaan raskasta”.

    Antero Järvinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antero, tyylikäs vastine. Ehkä aamulla saan lukea sen Hesarista uudestaan.

      Ihan juuri äsken MTV3:n julki-ilmastouskovainen meteorologi kertoi ennenkuin alkoi näyttää kylmää ja kovilla pohjoisilla pakkasilla varustettua sääkarttaa, että vuosi on mittaushistorian lämpöisin. Kova on hätä noilla uskovaisilla todistella lämpöä etenkin tämmöisenä vuonna, kun kesä ja heinäkuu olivat juuri ja juuri plussan puolella ja nyt marraskuun puolen välin jälkeen on talvi tulossa eteläänkin. Toki monina vuosina ensi lumi on tullut aiemminkin, mutta sen tapaisetkin syksyiset ääri-ilmiöt ovat vähenemään päin. Jännä nähdä millainen on Kaisaniemen lämpötila jouluaattona klo 14. Joko edes se olisi mukana noissa pintalämpömittauksissa silleen, että kielisi lämpöisestä vuodesta. 160 vuoteenhan se ei ole kehittynyt sillen, kun meteorologit ja Grunström väittää muuna aikana tapahtuneen.

      Pave

      Poista
    2. Hätä on kova ja nyt museoihmiset tietävät takuuvarmasti, että meillä lämpenee ihan hirveästi:

      "Yksikään laji ei ole nähnyt niin lämpimiä aikoja

      Suomi on lämmennyt jo nyt reilut kaksi astetta esiteollisesta ajasta, kun maapallo keskimäärin on lämmennyt 0,8 astetta. Jos maapallo lämpenee reilut pari astetta, Suomi lämpenee paljon enemmän, 5–6 astetta."

      http://yle.fi/uutiset/kuusi_haviaa_etela-suomesta_tilalle_pyokkimetsia__ilmastonmuutos_muuttaa_suomen_luontoa/8448037

      P.S. Pave annatko Mikolle mailiosoitteesi, hän voi sen minulle jatkaa. Olisi vähän asiaa.

      Tapsa

      Poista
    3. Tapsa, Mikko tietää sen ja voi tällä puheella antaa sen. Olipahan aikamoista ilmastouskoa Ylen uutisissa. Vähän se menee niillä sekaisin, kun sanotaan jos lämpenee ja toisaalta kun lämpenee ja ei lämpene jos rajoitetaan hiilidioksidipäästöjä jne. Aikamoista sekasotkua, arvailua ja uhkakuvien maalailua. Kaipa se jotakin sitten palvelee.

      Pave

      Poista
  45. Nyt on tapahtunut joku lipsahdus Hesarille. Päivän pläjäys onkin tällainen, ei kovin asiantunteva kirjoitus, mutta jotain ihan muuta kuin aiemmat pläjäykset:

    "Tuulella on jo liikaakin ystäviä"

    http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1447837058213?jako=71a89210423c8887fa3c6924d10d5493&ref=nl-hs-aamu

    Tapsa

    VastaaPoista
  46. Ehkä tämä sopii tähän, eli näkyy olevan tiedettä, ja mitä jos, tiedettä.

    https://www.youtube.com/watch?v=3Zw9DCvPTD8&feature=youtu.be

    PS. Tänään YLE todisti sinitiaisen todistaneen ilmaston jo lämmenneen,
    mutta en ole vielä saanut toimittajakoppeloa kynittäväksi eli löytänyt netistä.

    Ilkka

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä oli tosiaan Ylekin vetäissyt norppakortin peliin, kun Pariisi lähestyy. Kovat on medioilla piipussa, kun kansaa pelotellaan ja kusetetaan!

      Norppa on kuulemma katoamassa jos ei saa pylsiä jäällä. Sitähän ei kyllä tiedä, jos vaikka siirtyy lisääntymishommiin rantakallioille. Tiedä vaikka tolleen olisi ihminenkin pikkuhiljaa syntynty, kun merestä jonkun luonnonoikun myötä siirtyi kuksimaan ensin rantahietikoille ja siitä pikkuhiljaa vällyjen väliin. Itse asiassa hyvältähän se norpankin tulevaisuus näyttää. Eikä se evoluutio kait vielä ole saavuttanut loppupistettään, mutta sekin asia on sukeltanut kuvitellun ilmastonmuutoksen syövereihin, kuten niin moni luontoon liittyvä asia. Itse luonto jää suojelematta, kun kässärisdä on valmis selitys kaikelle ja yksi paha, hiili, joka hoitamalla luullaan, että maapallo pelastuu. Voi maapalloparkaa, pahalta näyttää, koska tuo syvä yksipuolinen ilmastousko on sen tuhon pahin vihollinen!

      Pave

      Poista
  47. No nyt pomppas!

    Uutisissa sanottiin vuosisadan lopussa olevan lämpimämpää kuin miljooniin vuosiin ja että ei ole yhtään eliötä joka olisi elänyt niissä olosuhteissa.

    VastaaPoista
  48. Alla olevassa linkissä on tuore esimerkki siitä, että tiede ei todellakaan ole "settled" eli ratkaissut esim. ilmastoasioita. David Evansin mukaan hiilidoksidin vaikutus on selvästi yliarvioitu. Varmaan uutisoidaan Suomessakin.

    http://www.express.co.uk/news/science/611111/Former-government-expert-disproves-climate-change-and-says-world-will-soon-cool-down

    Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä julkaistu? Lähdekritiikki? "He says, he claims" - so what? Jos olette ilmastoskeptikkoja tehkää se edes kunnolla!

      -L4

      Poista
  49. Missä ja missä taas L4, loputtomasti.

    CO2 vaikutusta ei ole pelkästään liioiteltu, se on suorastaan lähtökohtaisesti väärennetty.

    "Säteilypakote" ei ole minkään hienojen harakanvarvasfunktioiden tulos
    joissa on Bolzmannin funktiokin ja muuta hienoa.

    Silloinhan tulos olisi eksakti, eikä välillä 0 - (+10C) astetta.

    Suure on iteroitu jostain esiteollisen ajan CO2 pitoisuudesta, joka taas on peräisin jäätikkökairausten dilutoituneeta eli satojen vuosien integroituneesta pitoisuudesta joista lyhyenpiaikaiset vaihtelut ovat siis suodattuneet.

    Sitten on otettu 1900 luvun lopun lyhtyaikainen lämpenevä jakso, ja on eksrapoloitu lämpenevä ilmasto vuoteen vaikkapa vuoteen 2100, jopa 16C astetta.

    CO2 kuitenkin valittiin ensin syntipukiksi, ja teesit väärennettiin ihmistä syyllistämään, kyse ei todellakaan ole ilmastosta,eikä lämpenemisestä,
    mutta 20 vuotta valtiojohtoista ilmastopropagandaa näkyy jättäneen jälkensä
    yhteen sun toiseenkin.

    http://www.warwickhughes.com/icecore/

    PS. Aiemmin joku ihmetteli Marsin olematonta kasvihuoneilmiötä, ja
    sitä selittäviin lukuisiin väitteisiin joissa ei nähnyt tolkkua.

    Eikö mieleen juolahtanut että CO2 pitoisuuden vaikutus olisi niin
    pieni Marsissa eli 1 C aste.

    Siintähän sopii laskea "säteilypakote" ihan laboratorio-oloissa.

    Itse menisin vieläkin pitemmälle ollen sitä mieltä ettei mitään säteypakotetta ole olemassa, vaan Marsin sangen ohut kaasukehä riittää tuottamaan tuon asteen Maxwellin "gravito thermal" teorian kautta.

    http://hockeyschtick.blogspot.fi/2015/08/new-paper-confirms-gravito-thermal.html

    Ilkka

    .

    VastaaPoista
  50. No niin kaikki moraalittoma, Hesari palasi tutulle linjalleen.

    "Aktivistikirjailija Naomi Klein HS:lle: Ilmastonmuutoksen vähättely on moraalitonta"

    Kapitalismi hukuttaa saaret!

    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1447912454947?jako=c1efcd2820cc764a99a108e0b3bc537e&ref=nl-hs-aamu

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on tiedostava ja vastuullinen journalismi tänään. Ei riitä, että uutisoi kritiikittömästi, vaan lisäksi pitää aktiivisesti luoda ja levittää propagandaa. Vastenmielistä!

      Poista