torstai 9. heinäkuuta 2015

Tiukkoja faktoja ja juttuja ilmastonmuutoksesta Hesarissa - osa 2

Jatketaanpa Hesarin eilisen ilmastonmuutoskimaran ruotimista osalla 2. Ensimmäisen osan voit käydä lukaisemassa täällä.

Jääkarhun ruokavaliomuutos ilmastonmuutoksen todisteena

Toimittaja Antti Berg oli laatinut toisenkin artikkelin otsikolla ”Ilmastonmuutos saa eläimet liikkeelle”. Tuossa jutussa otsikkoa perustellaan jääkarhujen ja harmaakarhujen käytöksellä.

Jääkarhu delfiininraadolla 23.4.2014 Huippuvuorilla
Bergin kirjoitelma on suoraan sanottuna huono. Siksi jouduin vähän kaivamaan tietoja, jotta todelliset asiayhteydet selviävät lukijoille. Berg viittaa jutussaan uutistoimisto AFP:n kirjoitukseen, mutta minä kävin hakemassa sen perustana olleen tutkimusraportin, josta jääkarhujen ravintoasiaa koskevien kommenttieni tiedot ja kuvat ovat. Bergin teksti on sisennettynä ja kursivoituna, ja minun kommenttini ovat normaalitekstillä.

Norjalaistutkijat ovat havainneet jääkarhujen alkaneen syödä delfiinejä, kertoi uutistoimisto AFP kesäkuussa.

Hmm… Vai ”ovat havainneet ... alkaneen syödä”. Jääkarhut ovat ihan vakiintuneen tutkimuskirjallisuuden mukaan syöneet seitsemää eri valaslajia, joista aktiivisesti metsästäen kahta – maitovalasta ja sarvivalasta.  Tässä tapauksessa ei ollut kyse em. lajeista vaan valkokuonodelfiineistä.

Tutkijoiden mukaan todennäköinen syy ruokavalion muutokseen on ilmastonmuutos, joka on vienyt delfiinit sulien vesien myötä yhä pohjoisemmas.

Jostain kummallisesta syystä minä en löytänyt moista ruokavalion muutoslausuntoa tutkimusraportista. Sen on siksi täytynyt syntyä toimittaja Bergin tajunnassa tai HS:n toimituksessa. Katsotaanpa tarkemmin, mitä tutkijat oikeasti sanoivat. Ensinnäkin he toteavat Huippuvuorten kuuluvan valkokuonodelfiinien levinneisyysalueeseen, joskaan näin pohjoisesta ei ole tehty havaintoja lajista huhtikuussa, koska yleensä alue on merijään peittämä ko. vuodenaikaan.

Mitä siis tapahtui? Tutkijoiden antama havaintokartta lajista vuosina 2002 - 2013 on vieressä. Olen siihen merkinnyt X-merkillä puheena olevan havaintopaikan. Alue siis on delfiinien normaalia levinneisyysaluetta, joskin niistä tuolla alueella tehdään havaintoja vasta jään sulettua, mikä normaalisti tapahtuu toukokuun loppupuolella. Se johtuu siitä, että havainnot tehdään turistilaivoilta, jotka eivät aja vahvan ajo- tai kiintojään alueilla. Havaintojen puute ei siis johdu siitä ettei delfiineitä alueella olisi jo huhtikuussa, vaan siitä, että alueella ei ole havaitsijoita tuohon aikaan.

Vuonna 2014 kyseinen vuono oli tutkijoiden mukaan jonkin aikaa jäätön jo huhtikuussa. Delfiinit saapuivat läheiseltä ajojääalueelta ehkä vähän tavanomaista aiemmin - emme tiedä - ja jäivät ansaan nopeasti muodostuneen 20 cm vahvan kiintojääkannen alle. Ne kykenivät pitämään pientä hengitysaukkoa jääkannessa ainakin jonkin aikaa mutta joko menehtyivät tai joutuivat aukossa jääkarhun saaliiksi elävinä. Sitten nälkäinen jääkarhu aloitti aterioinnin.

Ensimmäisen kerran norjalaistutkijat havaitsivat ilmiön huhtikuussa 2014.

Jääkarhu syö valkokuonodelfiiniä
Niin havaitsivat. Todettakoon aluksi, että ensimmäinen kerta on tutkimusraporttien valossa toistaiseksi myös ainoa kerta. Mistähän syystä ensimmäisen kerran? Johtuisiko se siitä, että tuolla tiettömällä ja vaikeakulkuisella alueella on ollut kohtalaisen vähän tutkijoita menneinä vuosikymmeninä? Aivan erityisen vähän heitä on ollut lentelemässä helikopterilla kuten tässä tapauksessa. Sen sijaan havaintoja ilmeisesti kiintojääkannen alle menehtyneistä valkokuonodelfiineistä ja muista valaista on tehty jo 1970-luvulla, jolloin helikopterit Yhdysvaltain ja Kanadan puolella tulivat havaintokäyttöön. Raportteja on paljon myös siitä, että jääkarhut ovat olleet pienten valaiden raatoja syömässä. Olisiko siinä jotain ihmeellistä, jos nälkäinen jääkarhu söisi mahdollisuuden tullessa myös valkokuonodelfiinin? Osaisiko se erottaa delfiinin vaikka nuoresta maitovalaasta? Minä pitäisin ihmeenä, jos se ei käyttäisi mahdollisuutta. Nälkäinen jääkarhu muuten syö mielellään myös vieläkin eteläisempiä lajeja, mm. ihmisiä, jos vain sattuu kiinni saamaan.

Kun toimittaja Berg linkitti tuon mielestäni aika normaalilta kuulostavan tarinan ilmastonmuutokseen, katsotaan vielä tuon havaintoalueen huhtikuun ilman lämpötilaa. Olen viereiseen kuvaan sijoittanut muutaman kymmenen kilometrin päässä havaintopaikasta olevan Ny-Ålesundin kylän sääaseman huhtikuun keskilämmöt viimeisen 20 vuoden ajalta. Huhtikuiden välinen vaihtelu on melko suurta, kuten on yleensäkin pohjoisilla alueilla, mutta kovin kummallista lämpötilan muutosta en ainakaan tuon jakson sisällä näe.


Mitä siis opimme toimittaja Bergin delfiinejä ja jääkarhua koskevasta jutusta: Norjalaiset tutkijat näkivät alueelle tyypillisen saalistajan syövän alueelle tyypillistä raatoa ajankohtaan nähden keskimääräisessä lämpötilassa, kun olivat sattuneet pääsemään helikopterilennolle, mutta siitä huolimatta on ilmastonmuutos. Jeps.

Jääkarhun ja harmaakarhun risteytymä

Toisessa esimerkissään toimittaja Berg yrittää todistaa jääkarhujen ja harmaakarhujen risteytymien kertovan ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutos on lisännyt eläinten liikkumista uusille alueille, mikä on mahdollistanut geneettisesti samankaltaisten lajien lisääntymisen keskenään. Niiden jälkeläisiä kutsutaan lajiristeymiksi tai hybrideiksi.

"On pikemminkin säännönmukaista kuin poikkeuksellista, että ilmaston muutoksen aiheuttama eliöiden kohtaaminen saa aikaan geneettistä vaihtoa", kertoi Georgian yliopiston genetiikan professori Michael Arnold tiedelehti Scientific Americanille.

Esimerkiksi vuonna 2010 Luoteis-Kanadassa inuiittimetsästäjä ampui karhun, jota aluksi luultiin harmaakarhun ja jääkarhun risteytykseksi. Myöhemmin paljastui, että karhun emo oli jääkarhun ja harmaakarhun poikanen ja isä taas harmaakarhu.


Nonniin, aloitetaan taas faktoista. Hain Wikipediasta sekä jääkarhun että harmaakarhun levinneisyysalueet, jotka ovat alla olevassa kuvassa.


Kuvasta selviää, että niillä on yhteistä levinneisyysaluetta reilusti yli 3500 kilometrin pituisella kaistaleella Jäämeren tuntumassa. Tuolla alueella asustelee ainakin 10 000 jääkarhua ja luultavasti muutamia tuhansia harmaakarhuja. Niiden kohtaaminen ei vaadi minkäänlaista ilmastonmuutosta.

Lajit muuten ovat kohtalaisen läheistä sukua toisilleen – ehkä jopa läheisempää kuin vaikkapa Homo sapiensin jäsenet neandertalilaisille ihmisille, joiden kanssa olemme tuoreiden tutkimustulosten mukaan risteytyneet.

Muistelen itse 1970-luvulla, kun jouduin varusmiespalveluksen aikana tykistöleirille pohjoiseen kuudeksi viikoksi. Siellä jänkhällä ei paljoa muuta elävää näkynyt kuin mäkäröitä läiskiviä sotilaita ja välillä poroja. Kyllä me tuohon aikaan hormonipökkyrässä olleet nuoret miehet aloimme jo kolmannen leiriviikon jälkeen arvostella vaatimien ulkonäköä erityisesti peräpään osalta. Minä en tuon muistelun valossa hirveästi ihmettele, jos hormonien riivaama yksinäinen 500-kiloinen harmaakarhu-uros lajinsa levinneisyysalueen pohjoisreunassa juoksee 200-kiloisen jääkarhunaaraan kiinni ja panee sen tiineeksi. Mielestäni siihen ei tarvita edes päätä sekoittavaa helleaaltoa saati muutaman asteen kymmenyksen ilmastonmuutosta.

Miksi toimittaja Antti Berg ei viitsinyt tarkistaa karhulajien levinneisyysalueita, on minulle arvoitus. Aikaa minä siihen käytin reilun minuutin. Ehkä Bergin ei tarvitse tarkistaa faktoja, koska "tiukat faktat" asuvat HS:n lasipalatsin penaaleissa, ja meidän rahvaan on ne syytä omaksua?

Kalat muuttavat

Tämäkin bloggaus menee liian pitkäksi, mutta lyhyesti vielä kolmannesta artikkelista muutama yksityiskohta. Tuon artikkelin otsikolla "Ilmastonmuutos pakottaa kalat muuttamaan viileämpiin vesiin" on kirjoittanut ulkomaantoimittaja Aishi Zidan.

Hiilidioksidipäästöt ovat johtaneet muun muassa merten happamoitumiseen, lämpenemiseen sekä merenpinnan nousuun. Tämä kehitys jatkuu vielä pitkään, vaikka päästöjä vähennettäisiin. Jos päästöjä ei vähennetä, muutokset ovat kuitenkin entistä dramaattisempia.

Hmmm... Tiettävästi meriveden pH-arvo on edelleen tukevasti emäksisen puolella, eikä näköpiirissä ole mitään sellaista, joka saisi sen muuttumaan happamaksi.

En nyt päästä tämän bloggauksen kommenttiketjua ryöpsähtämään jälleen kerran jankkaamiseksi merten lämpenemisestä tai merenpinnan noususta. Totean vain, että merten pintakerrosten lämpötilat vaihtelevat sekä ajallisesti että alueellisesti niin vuodenkierron kuin noin 1000-vuotta kestävän termohaliinikierron mukaisesti. Kyllä tällä on vaikutus kaloihin ja merinisäkkäisiin, kuten on aina ollut. Täytyykin pohtia bloggausta vaikkapa aiheesta "Kalojen pakolaisuus merenpinnan nousun seurauksena".

Muutokset pakottavat useita meressä eläviä kalalajeja ja merinisäkkäitä muuttamaan jopa 400 kilometrin matkoja vuosikymmenessä.

Lentokala muuttaa pakoon merenpinnan nousua
Jestas. Minä luulin, että lukemattomien merenelävien ja lintujen ihan vuosittain tapahtuvat vaellukset - usein paljon pidemmät kuin 400 kilometriä - olisivat olleet yksi luonnonihme. Panin viereen itse valitsemani kuvan, joka olisi sopinut Zidanin jutun kuvitukseksi.

Tämä tuottaa vaikeuksia esimerkiksi kalastajille. Muutoksilla merissä voi tutkijoiden mukaan olla vakavat vaikutukset sadoille miljoonille ihmisille. Vaikutukset tulevat näkymään esimerkiksi ruokaturvallisuudessa ja turismissa.

Sanoisinpa, että todelliset ongelmat ovat syntyneet aivan muista syistä. Ehkä ylikalastus - siis kantojen todellinen ihmisperäinen alasajo - olisi niistä tärkein. Mitättömän pienellä - asteen sadasosissa mitattavalla - lämpenemisellä ei ole asiaan mitään vaikutusta. Tuo lämpeneminen on murto-osia normaalista kausivaihtelusta ja vuosikymmenien aikana tapahtuvista luonnollisista muutoksista.

Tutkijat muistuttavat, että meret hillitsevät ilmastonmuutoksen vaikutuksia, mutta samalla ne kärsivät itse muutoksista. Meret imevät nimittäin hiilidioksidia ja lämpöä.

Nojuu, merten lämpökapasiteetti on tietysti valtava verrattuna ilmakehään. Sitähän tuolla ehkä tarkoitetaan. Mutta muuten kyllä Zidan vetää mutkat suoriksi. Nimittäin meret ovat kuitenkin se ensisijainen lämmön lähde ilmakehälle. Nyt ei jaksa enempää, tämä on niin kamalaa....

--------------------------------------

En entuudestaan tiennyt noiden neljän jutun toimittajista (Antti Berg, Johanna Junttila ja Aishi Zidan) mitään liittyen ilmastoon tai edes laajemmin ympäristöön. Kirjoituksista päätellen ko. aihepiirit eivät ole heille tuttuja eivätkä edes innostavia. Jutut oli kirjoitettu nopeasti ja huolimattomasti. Minulle jäi vaikutelma, että ne olisi kirjoitettu pakosta tai käskystä. Tätä vaikutelmaa vahvistaa se, että ne julkaistiin eilen aamulla kahdeksan minuutin aikaikkunassa. Oliko jollakulla heidän toimituksellisella esimiehellään tulostavoitteena saada ulos määrätty määrä ilmastonmuutospropagandaa, jää arvailujen varaan.

Jutuista ylivoimaisesti ponnettomin oli viimeksi ruotimani Aishi Zidanin juttu. Hän on kuitenkin tästä joukosta ainoa, jota olen josssain vaiheessa seurannut toisessa yhteydessä. Vaikka en Zidanin muuttokalajutusta pitänytkään, hänellä on ansionsa muissa yhteyksissä. Toivottavasti muillakin toimittajilla on. Muuten asettaisin palkanmaksun järkevyyden kyseenalaiseksi.

99 kommenttia:

  1. Ehkä delfiinit eivät vain ole jääkarhujen lempiruokaa? Sellaisestakin syystä havaintoja jäänalleista delfiinin kimpussa voisi olla vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylje on rasvaisempaa ja maukkaampaa.

      Poista
  2. Jääkarhuja esiintyy jopa Hudsoninlahden eteläkärkeä myöten (lähellä leveyspiiriä 50) ja hyvin menee. Hirveetä haloota asiasta ei pidetä:

    "W Hudson Bay polar bear population no longer “declining” – where are the headlines?"

    http://polarbearscience.com/2014/10/29/w-hudson-bay-polar-bear-population-no-longer-declining-where-are-the-headlines/

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jääkarhujen määrä on moninkertaistunut 40 vuoden takaisesta ja siitä huolimatta, että arktisella alueella ilmasto on tuona aikana hitusen lämmennyt. Niitä lienee nyt enemmän kuin 100 - 200 vuoteen. Arktisen ilmastonmuutoksen ikoni voi siis lajina oikein hyvin, ja menukin näyttää monipuolistuvalta.

      Tärkein syy kannan elpymiseen on rajoittamattoman/holtittoman metsästyksen lopettaminen.

      Poista
  3. Jääkarhujen karmeaa tilannetta voidaan miettiä eri kanteilta.

    Onko vaikka vuoden 2014 toukokuun alun ja minimijäiden eli syyskuun puolivälin tilanteilla jotain eroa ja mihin suuntaan?

    http://igloo.atmos.uiuc.edu/cgi-bin/test/print.sh?fm=05&fd=01&fy=2014&sm=09&sd=15&sy=2014

    Mitä jääkarhu tarvitsee? Sen metsästysaluetta on avoin jään reuna. Kummassa tapauksessa sitä reunaa on enemmän?

    Miten jääkarhu selviää, kun jääpeite kasvaa eikä avovettä löydy mistään, kuten tilanne on talvella ja vielä pitkälle kevääseen? Veikkaan, että aika moni joutuu hakemaan ravintoa muualta kuin merestä, kun avovettä ei näy missään.

    Tapsa

    VastaaPoista
  4. Polar Bear Science risteytymisen tulkinnoista.

    "That last sentence (link in original) refers to a New York Times article from last year (14 August 2014), where the “some” people projecting more hybrids in a warmer world is a single person – alarmist polar bear biologist Andrew Derocher, who implies that warming in the Arctic is responsible for grizzlies moving north to breed with polar bears:"

    http://polarbearscience.com/2015/06/21/polar-bear-news-1st-fat-bear-ashore-in-whb-trouble-in-s-greenland-and-more-hybrid-hype/

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäys, kyllä Berg sittenkin osoitti erinomaista sähäkkyyttä kun
      ymmärtääkseni uutinen onkin blogista nimeltä Polar Bear Science,
      jonka nimi on varastettu samannimiseltä tunnustetulta blogilta vasta
      pari päivää sitten.

      Samalla se antaa osoituksen miten nämä tekaistut alaarmit siirtyvät salamannopeasti valtamediaan hämäräperäisiä tiedoituskanavia pitkin, todennäköisesti siihen palkattujen PR toimistojen kautta, kuka lie palkannut.

      http://polarbearscience.com/2015/07/05/polar-bear-science-envy-polar-bear-biologist-andrew-derocher-steals-my-blog-name/

      Ilkka

      Poista
  5. Taitaa 7-päivää kirjoittaa enemmän totta kuin Hesari. Onkos tuo Berg joku kulttuuritoimittaja. Eikös siellä Hesarissa ollut joku nainen, joka noita ilmastotrolleja kirjoitti? Seaavalainen tai joku. Taisi olla kulttuuripuolelta hänkin vai kotimaan toimituksesta. Varmaan kuitenkin molemmat ovat käyneet Taalaksen ilmasto-opiston ja siltä pohjalta ovat ansioituneita luonnon ja ilmaston tutkijoita, kuten koko Suomen IPCC leegio. Muutkin uskon asiat näyttävät olevan tällä ilmastotoimittaja Bergillä hallussa:
    http://www.hs.fi/kulttuuri/a1419311362372

    Pave

    VastaaPoista
  6. Kiitos Mikko loistavasta taustatyöstä ja myös vastakkaisen näkemyksen esilletuomisesta. Hesari on valitettavasti muuttunut mielipidejournalismiksi, josta puuttuu kokonaan toinen näkökulma. Tämä sama linja on nähtävissä Hesarin kaupunkibulevardi kirjoittelussa sekä kaikessa ekokirjoittelussa. Nykyisin parempaa journalismia löytää näistä blogeista, kuin koulutuksen saaneilta toimittajilta. Ei ihme että lehdillä menee huonosti.

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.

    VastaaPoista
  8. Lisää "faktoja": http://www.tekniikkatalous.fi/maailmalta/mikaan-ei-enaa-auta-monet-maapallon-kaupungeista-tulevat-katoamaan-3325579

    Merenpinta nousee 2,3 m/aste kuulemma. Se on nyt sitten vissiin jo nussut ainakin 1,5 m 1900-luvulla. Millähän mittatikulla?

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi siinä lukee ilmoitus keskellä.

      Eikö kyseessä olekkaan uutinen vaan maksettu mainos?

      Onko tämä uudentyyppistä piilovaikuttamista, siis eräänlaista tuotesijoittelua?

      Ilkka

      Poista
  9. Nyt katkesi tämän kamelin selkä. Olen ollut vuosikymmeniä HS:n vakiotilaaja. Mutta nyt se on loppu. Näin surkeaa journalismia, mitä HS:n tämäkin artikkeli edustaa, voisi kuvitella syntyvän jossain mitättömässä viherfanaatikkojen nyrkkipajassa, mutta ei valtakunnallisessa sanomalehdessä. On ollut toisaalta mielenkiintoista, toisaalta murheellista seurata miten HS on vähitellen luopunut kaikista journalistiikan perusperiaatteista ja muuttunut propagadistiseksi törkytorveksi.
    Ei voi kun toivottaa HS:lle ansaitsemaansa tulevaisuutta!
    -PX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa kerhoon! Minä olen jo 2,5 vuotta pärjäillyt ilman pravdaa. En ole paljon menettänyt, säästänyt kyllä.

      Tapsa

      Poista
    2. Ja minulla jää taas(kin) määräaikaiseksi jota en aio jatkaa heinäkuun jälkeen. Mikään ei ole muuttunut näköjään miksikään!

      Poista
    3. Eilen Hesari heitti löylyä lisää, kun jutussaan väitti Esson rahoittavan ilmastonmuutoksen vastaista kirjoittelua. Vanhat sähköpostit sen todistavat. Tiedä vaikka Mikko ja sadat tuhannet muut asiallisesti tätä uskonasiaa käsittelevät olisivat Esdon palkkalistoilla!

      Vaikka nämä tämän kaltaiset jutut johtuisivat siitä, että Hesarissa aivopestyt kesätoikittajat riehuvat näin kylmään aikaan Hesarissa, niin sillä ei näitä riman alituksia voi perustella. Sanaakaan eivät muuten ole kirjoittaneet East Anglian tietivuodosta, jossa koko homman alulle panijat tunnustavat, etyä taisi hieman väärin tiedoin mopo karata ja leviää kuin rutto, eikä sille enää mahda yhtään mitään.

      Pave

      Poista
    4. Seuraavassa kyseessä olevaa 1980 luvulla lähetettyä ihmeellistä "sähköpostia" ruoditaankin mikä saa HS "uutisen" tai toimittajan älynlahjat vallan ihmeelliseen valoon.

      Uutimoijaksikin paljastuu joku kemisti joka on myös IPCC.n
      "lead author" ym.

      http://wattsupwiththat.com/2015/07/09/exxonomics/

      Ilkka

      Poista
    5. Täytyy matkustaa Englantiin asti, jotta voi edes jostakin lehdestä lukea, mitä tiedemiehet sanovat

      http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-3156594/Is-mini-ICE-AGE-way-Scientists-warn-sun-sleep-2020-cause-temperatures-plummet.html

      Poista
    6. Tässä tapauksessa kyseessä olivat tiedenaiset. Ennusteet siitä, että auringon aktiivisuus olisi laskemassa tulevina vuosikymmeninä ns. Maunderin minimin tasolle (145-1715) ei ole uusi juttu, vaan siitä on kirjoitettu kymmeniä tutkimuksia viime vuosina, myös lehdistössä. Myös alan suomalaiset tutkijat ovat siinä mukana. Aiheesta kirjoitti mm. Helsingin Sanomat viime vuonna: http://www.hs.fi/tiede/a1406515850754 . Jos vähän viitsii nähdä vaivaa ja etsiä alan tutkimuksia ja kirjoituksia niin niitä löytyy kyllä.

      Guardian-lehti kytkee uudet tulokset Maunderin minimistä ns. Pieneen jääkauteen, mutta sellaisestahan mainitut tutkijat eivät puhu mitään. Maunderin minimin aikaiset ilmasto-olot eivät olleet alentuneen auringon aktiviteetin aiheuttamia. Tästäkin on kosolti tutkimuksia.

      Poista
  10. Itse lopetin sen tilaamisen juurikin täysin ammattitaidottoman journalismin takia jo 6 vuotta sitten. Onneksi monet ovat huomanneet saman, Hesarin omistavat tahot eivät näköjään vieläkään, kun eivät saa ammattitaitoisia toimittajia palkattua.

    En kaipaa mielipidevaikuttajia, kaipaan älykkäitä juttuja, jossa asioita pohditaan ja selvitellään asioita eri näkökulmista perusteellisesti alan ihmisten toimesta. Näistä sitten jokainen voi oppia, muodostaa oman näkemyksensä ja mielipiteensä. Kuvitellaan ihmisten olevan tyhmiä. No olen sen verran tyhmä että lopetin tilaukset ja seuraavaksi vaihdan sähköyhtiöni johonkin muuhun. Sen verran paljon maksan sinne vuosittain lämmityskuluineen, että kaipaan oikeaa tietoa. Jokainen vihreyttä mainostava sähköyhtiö on automaattisesti pois listoiltani. Jääköhän muuten enää mitään jäljelle, en tiedä?

    Lukiessani eri energiayhtiöiden kotisivuja ja blogeja en voi olla ihmettelmättä, että missä se asiantuntemus noissa yrityksissä oikein on. Miten ne voi edes toimia kunnolla noilla periaatteilla? Onko siellä insinööritaito ja koulutus heitetty romukoppaan, luullakseni niitä siellä tarvitaan jos on omaa tuotantoa. Niin paljon propagandaa ja vihreyttä niissä on, että ihan kauhistuttaa jo pelkästään noiden juttujen takia. Ilmeisesti haluavat miellyttää suuria tietämättömiä massoja sen sijaan, että kertoisivat tosiasioita ammatti-ihmisten suusta, jotka sitä työtä siellä oikeasti tekevät ja ovat korkeasti koulutettuja alalle. Säälittävää toimintaa ja peitellään ongelmia kaunistelluin sanoin. Paljon enemmän arvostaisin faktoja asioiden tiimoilta, jotka johtavat aitoon kehittymiseen.



    VastaaPoista
  11. Sitten on näitä rahantuhlausfaktoja:

    http://www.hs.fi/talous/a1436505178766?jako=0e5e5869b3f302e8bef41dddbdb4cf9c&ref=nl-hs-aamu

    Sipilän hallitus vähentää kehitysyhteistyörahoja siirtämällä 100 miljoonaa niistä Finnfundille, joka puolestaan rahoittaa niillä tuulimyllyjä ja aurinkovoimaa ties missä.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS. uutisoi juuri tänään että FinFund rahoittaa veroparatiiseissa mihin menevät tuulirupellien syöttötariffitkin.

      http://www.hs.fi/talous/a1436505178766

      Mitä tulee Maunderin minimiin, olisi kiva jos ed. ano kertoisi mikä sen
      ajan ilmasto-olot aiheutti jollei se ollut aurinko, kuten ano siteeraa tiedelähdettään eli Guardian aviisia, jonka uutista ei toivottavasti ole kirjoittanut naispuolinen yksilö kun sillä näkyy olevan merkitystä anolle.

      Ilkka

      Poista
    2. Näyttäisi siltä että tuossa keskiajan paikallisessa lämpötila-anomaliassa jota jotkut pikkujääkaudeksi haluavat kutsua oli enemmänkin kyse ilmaston luontaisesta vaihtelusta yhdistettynä tulivuorten purkauksiin - aurinko ei ollut merkittävässä roolissa

      http://www.carbonbrief.org/blog/2013/11/solar-activity-and-the-so-called-%E2%80%9Clittle-ice-age%E2%80%9D/

      - xyz

      Poista
    3. Minusta taas näyttäisi siltä että sinun pitäisi näyttää kyseiset
      luontaiset vaihtelut ja niihin yhdistetyt tulivuorenpurkaukset.


      Ilkka

      Poista
    4. Mitä tiedämme luontaisista vaihteluista? millä perusteella voidaan sulkea pois se vaihtoehto että nykyinen pieni lämpeneminen johtuisi jostain luonnollisen vaihtelun syklistä? jos kerran voidaan sulkea keskiajan lämpäjakso pois, niin pitänee olla todisteet siitä että nykyinen EI ole luonnollista? eikö?

      Poista
    5. Oheisessa linkissä käydään läpi aika laajalti miksi nykyistä lämpenemistä ei voi pitää luontaisena vaihteluna. Osa graafeista voisi olla tuoreempia, mutta niitä löytyy vaikka viimeisestä IPCC raportista

      https://en.m.wikipedia.org/wiki/Attribution_of_recent_climate_change

      - xyz

      Poista
    6. Et sitten osannut itse asiaa kertoa. En lähde edelleenkään selailemaan mitään linkkejä joita teikäläiset postailevat ilman että kertovat mikä kohta siellä väitteenne todistaa. Teepä referaatti ja kerro mistä kohtaa se tieto löytyy, niin tarkistan että sanotaanko siinä kohtaa oikeasti niin. Liian monta kertaa olette laitelleen tällä samalla tavalla linkkejänne ja tuhlanneet aikaani koska linkistä ei olekaan löytynyt todistetta väitteellenne. Eli, kerro mikä kohta todistaa asiasi ja miten, niin katsotaan.

      Poista
    7. Ilmeisesti asia ei oikeasti kiinnosta vaan mieli tekee vängätä. Asia ei selviä yhdestä lauseesta vaan tulee laajasta tutkimus.materiaalista. Jätän nyt tällä kertaa väliin tämän "keskustelun" - ehkä paremmalla ajalla myöhemmin..
      - xyz

      Poista
    8. Ihme inttämistä ja etsimistä epäjatkuvuuskohtia datasta joka on meille
      annettu "ylhäältäpäin", datasta josta ei siis löytynyt syytä haudata päätään hiekkaan koska meille esitetyt vaihtelut ovat kovin minimaalisia.

      Tämähän on vain "Road to Paris" mediakuohuntaa jonka odotetaan kohoavan kliimaksiin marraskuun alussa joten luvassa on maailmanloppu päivässä ja kaksi parhaassa.

      http://yle.fi/uutiset/lopun_ajan_ennuste_merten_vedenpaisumusta_ei_voi_enaa_estaa/8148986

      Ilkka

      Poista
    9. Tai sittenkin.. Jos tältä sivulta ei löydy perusteluita sille miksi nykyinen lämpeneminen ei ole luontaista niin suosittelen avaamaan silmät.

      http://earthobservatory.nasa.gov/Features/GlobalWarming/page4.php

      Jos taas on perusteltuja syitä kyseenalaistaa sivun sisältö niin suosittelen julkaisemaan tutkimuksen tulokset eli nykyistä paremmin mittauksiin ja fysiikan lakeihin tukeutuvan maailman selityksen jossain tieteellisessänsä sarjassa. Siinä olisi Nobel ainesta
      - xyz

      Poista
    10. No mutta olematonta ei tarvitse tai edes voi todistaa olevaksi.

      Esittämässäsi lukee ens'alkuun "These natural causes are still in play today, but their influence is too small or they occur too slowly to explain the rapid warming seen in recent decades." eli väitetään viime vuosikymmenten lämmenneen nopeasti vaikka kaikki tiedämme
      ettei ole lämmennyt kohta 20 vuoteen lainkaan, ja tiedemiehet ovat enemmänkin huolissaan vuonna 2002 alkaneeksi katsotuksi globaalista kylmenemisestä.

      Mitä Milankovichin sykleihin tulee, näkemystähän ei ole koskaan laajalti hyväksytty koska laskennallisesti ko. syklien vaikutus jäisi pienemmäksi kuin vaihtelut jääkausien ja lämpimimpien ajanjaksojen välillä.

      Tämä taas johtuu laskuihin käytetystä aurinkovakioista jota on iteroitu maan päältä eikä kuten nykyään avaruudesta josta pystyy mittaamaan auringon säteilemän koko energiaspektrin, joka paljastaa ettei mitään aurinkovakiota ole olemassa vaan aurinko on ns. muuttuva tähti
      josta tähtitieteilija William Herchel teki mullistavia havaintoja jo 1700 luvulla mutta "tiede" oli ja on niin fakkiutunut jo silloin ettei hänen teorioitaan ole hyväksytty vieläkään vaikka niiden oikeellisuus on todistettu jälleen viime vuosina.

      Osana oli tietysti se että hän oli itseoppinut tiedemies.

      http://simostronomy.blogspot.fi/2013/01/sir-william-herschel-variable-stars.html

      CAGW teoretisoija kyllä vetoaa Milankovitchin sykleihin jääkausien selityksenä vaikkei ne tomi CAGW proponenttien käyttämän "aurinkovakion " kanssa, mutta nyt satelliittimittaukset todistavat auringon säteilykirjon vaihtelevan suuresti 11 vuoden sykleissä.

      Ilkka

      Poista
    11. Missä tuossa Nasan jutussa selitettiin, miksi ilmastomallit ovat aivan ...suksillaan?

      Tapsa

      Poista
    12. Tuosta xyzin wiki-linkistä:

      "The warming occurred in both the ocean and the atmosphere and took place at a time when natural external forcing factors would likely have produced cooling."

      Minusta hyvin kummallinen väite kun PDO:han vaihtui positiiviseksi samaan aikaan kun alkoi lämmetä.

      http://research.jisao.washington.edu/pdo/img/pdo_latest.jpeg

      Pilvipeitteen vähenemisenkin luulisi vaikuttaneen lämmittävästi.

      http://climate4you.com/images/CloudCoverTotalObservationsSince1983.gif

      Mielenkiintoisesti pilvipeitteen rebound osuu samaan kohtaan kuin lämpenemisen loppuminen...

      -Kimmo

      Poista
    13. Tuo wikipedian teksti on peräisin täältä

      https://www.ipcc.ch/publications_and_data/ar4/wg1/en/tssts-4-1.html

      mistä myös lähdeviitteitä löytyy. Ymmärtääkseni esittämäsi "huolenaiheet" on otettu huomioon vaikka suora maininta PDO:sta ei osunutkaan silmääni.
      - xyz

      Poista
  12. http://www.independent.co.uk/environment/climate-change/mini-ice-age-coming-in-next-fifteen-years-new-model-of-the-suns-cycle-shows-10382400.html

    VastaaPoista
  13. Ihan tyhmä kysymys xyz:lle. Jos tulivuori purkaantuu niin auringon energia lämmittää ne pienet tummat tuhkahiukkaset ja sen valtavan määrän CO2:ta. tuhkan absorptiokerroin (SiO2) on paljon suurempi kuin maanpinnan ja hiilidioksidin keskimäärin. Miksi siis tulivuorenpurkaukset jäähdyttäiisvät maata koska sinun mukaasi kylmästä tuleva takaisinsäteilykin lämmittää maanpintaa ja nostaa lämpötilaa. Nythän ne säteilevät maata kohti paljon, paljon enemmän korvaten auringon suoraa energiasäteilyä. Miksi siis paljon paremmin absorboivat tuhkahiukkaset vähentäsivät takaisinsäteilyä maahan, kun kerran CO2:kin säteilee energiaa kasvihuonekaasuna (teorian mukaan) lähes samanverran kuin aurinko.

    Odotan vastausta milenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anolle 16:39 Tulivuorenpurkaus (joka ulottuu stratosfääriin) jäähdyttää maata, koska pienhiukkaset kuten SO2 heijastavat auringonsäteilyä takaisin avaruuteen, ts. luovat eräänlaisen "aurinkovarjon" ilmakehän ylle.

      -Kimmo

      Poista
    2. Voimmeko siis päätellä etteivät tulivuorenpurkaukset aiheuttaneet em. keskiajan lämpimää?

      Mutta kuitenkin kun oli lämmintä syynä luontainen vaihtelu, miten eroittaa nuinkin suuri luontainen vaihtelu väitetystä ihmisperäisestä.

      Ilkka

      Poista
    3. Noiden purkausten seurauksilla voidaan spekuloida loputtomasti. Jäähdyttävä vaikutus riippuu juurikin siitä, kuinka korkealle tuhka nousee ja siitä mitä tavaraa purkaus sisältää.

      Jääkausisykliin liittyvää CO2-pitoisuuden seuraamista lämpötilakehitystä joku pelle tekniikan päivillä yritti selittää sillä, että kyse on mittausvirheestä. Jätti kuitenkin kertomatta, että mistä tämä CO2 pulpahtaa esiin säännöllisin väliajoin ennen lämpenemistä.

      Muuta vaihtoehtoahan ei todellisuudessa CO2-lähteenä ole kuin meret. Ne taas eivät halua tätä tavaraa luovuttaa, jos eivät ensin lämpene.

      Tapsa

      Poista
    4. Ilmakehään päätyvä SO2 vähentää auringosta maan pinnalle saapuvan säteilyn määrää aivan kuten täällä on jo todettu.

      Ja myös kuvattu vaikka seuraavissa

      http://scied.ucar.edu/shortcontent/how-volcanoes-influence-climate
      http://www.scientificamerican.com/article/how-do-volcanoes-affect-w/

      Eli siis ilmakehän läpi pääsee vähemmän auringon energiaa läpi.

      Kasvihuoneilmiön suhteen täytyy muistaa että auringon säteily ei merkittävästi absorboidu ilmakehän CO2:sen: "ensimmäistä" kertaa planeetalle saapuessaan auringon energia menee pääasiassa "ohi" ilmakehässä olevan CO2:n absorptiokaistan.

      Auringon energia lämmittää maanpinnan joka sitten säteilee energiaa taajuudella joka on pitkäaaltoisempaa kuin millä se auringosta saapui. (Joo, energiaa maan pinnasta poistuu myös mm konvektiolla mitä myös tarvitaan koko kuvion kuvaamiseen.. Mutta jos fokusoidaan tässä siihen säteilyyn..)

      Tätä pitkäaaltoista säteilyä sitten ilmakehän CO2 (ja H2O jne) tehokkaasti absorboi ja edelleen emittoi.. Ja osa emittoidusta säteilystä päätyy alas takaisin maanpintaan ja siten hidastaa maanpinnan viilenemistä.. Ja aiheuttaa lämpenemistä..

      Tuossa ei ollut koko stoori, vain keskeisiä "valittuja paloja". Mutta ilmiön jäljille yksityiskohtineen pitäisi päästä vaikka täältä

      http://scienceofdoom.com/2014/06/26/the-greenhouse-effect-explained-in-simple-terms/

      (ja artikkelin sisältämistä linkeistä)

      Jos siis asia oikeasti kiinnostaa..

      - xyz

      Poista
    5. No voi voi taas.

      "I think this is why NASA’s latest energy budget diagram doesn’t show the mythical ‘upward’ and ‘downward’ components separately like the old Keihl-Trenberth cartoon."

      https://i1.wp.com/science-edu.larc.nasa.gov/EDDOCS/images/Erb/components2.gif

      Ilkka

      Poista
    6. Hei Ilkka
      Olet jostain syystä poiminut yhden kaavion ilman kuvatekstejä ja koko dokumentin kontekstia näkyviin väittäen että NASA on perunut kasvihuoneilmiön ja planeetan energiaepätasapainon. Tuo kuva on yksi näkymä - ei koko asia.
      NASA:n sivuilla löytyy kokonaisuudesta vaikkapa tämä
      http://science-edu.larc.nasa.gov/energy_budget/
      Missä esimerkiksi tämä käy läpi sen että säteilyä tulee enemmän kuin poistuu
      http://science-edu.larc.nasa.gov/energy_budget/pdf/EarthsEnergyBudget_Nov14_sm.pdf
      Ei kasvihuoneilmiötä ole mihinkään kuopattu..
      - xyz

      Poista
    7. Lisäksi Ilkka, tuo referaattisi näyttäisi googlen mukaan jo olevan muutaman vuotta vanha väärin ymmärrys

      https://tallbloke.wordpress.com/2012/04/14/yes-virginia-back-radiation-delivers-measurable-heat-just-not-very-much/

      - xyz

      Poista
    8. No mutta missä on väärinymmärrys.

      Jos "takaisinsäteily" kylmentää Peltier ilmaisimen pintaa se ei voi lämmittää sitä 350 W/m^2 teholla millään ilveellä.

      Itseasiassa Käpylän Pyrgeometrin ilmaisin on vastaava "thermopile"
      ja limatolookit laskevat sen tuottaman ympäristöä kylmemmän
      lukeman (esim -70C) väärinkäyttämällä SB lakia ikäänkuin 200K
      lämmittäisi ympäristöään vastaavalla teholla.

      http://claesjohnson.blogspot.fi/2011/08/how-to-fool-yourself-with-pyrgeometer.html

      Ilkka

      Poista
    9. Korjasin vain virheellisen väitteesi siitä mitä NASA kertoo kasvihuoneilmiöstä ja planeetan energiatasapainosta.
      Siitä mitä Claes Johnson väittää en jaksa kiistellä kanssasi. Uskosi on liian vahva.
      - xyz

      Poista
    10. Näytin vain NASA,n kuvan missä ei ole "takaisinsäteilyä".

      Pidä sinä vain huoli omista käsityksistäsi ja väitteistäsi ja jätä oikeellisuuden määrittely asiantuntijoille.

      Ilkka

      Poista
    11. Kerrotko sitten mitä poimimasi kuva mielestäsi sitten kertoo? Eli mitä haluat viestiä valitsemalla tuon kuvan isommasta kokonaisuudesta.
      - xyz

      Poista
    12. Ota itse silmä käteen ja katso.

      Kuvasta puuttuu 350W/m^2 (tai mikä se milloinkin onkaan)
      "takaisinsäteily" kokonaan mikä taas löytyy hyvinniin jostain toisesta globen säteilyvuokaaviosta, ainakin Trenbethin karttuuneista.

      Siitä voi päätellä olevan pienen ristiriidan eli onko sitä vai ei.

      Ilkka

      Poista
    13. Lopettakaa hyvät ihmiset tämä aivan älytön hourimointi takaisinsäteilystä. Asiahan on ollut tiedeyhteisön tiedossa jo ainakin 100 vuotta ja sitä mitataan rutiininomaisesti kaikenaikaa kaisssa alan laitoksissa. Miksi pitää tuota asiaa aina vaan vatvoa, vaikka ilmil on fysikaalisesti ilmiselvä totuus. Läytäkää aikanne johonkin järkevämpään pohdiskeluun.

      Poista
    14. Miten se on voinut olla tiedeyhteisön tiedossa ainakin 100 vuotta kun ei edes fysiikka tunne ko. termiä tai suuretta.

      Ilkka

      Poista
    15. Tämä jankkaaminen menee nyt kyllä aivan absurdiksi. Oletteko tästä maailmasta ollenkaan? Jääkää hyvästi Tapsat, Mikot ja Ilkat ja muut .

      Poista
    16. Soromnoo vaan, vaikka en kyllä tiedä mitään jankanneeni.

      Tapsa

      Poista
    17. En nyt taas muista mistä ihmeestä Ilkka olet keksinyt että tuo takaisinsäteily ei olisi fysiikan tuntema asia.. Netti on täynnä ihmeellisiä väittämiä..
      - xyz

      Poista
  14. Niin siis tummat noki/tuhkahiukkaset heijastavat auringon säteilyä avaruuteen, mutta ne myös absorboivat erittäin suuren absorptiokertoimensa takia sekä auringosta tulevaa että maasta tulevaa lämpösäteilyä. Niiden siis pitäisi säteillä lämpöä myös maanpinnalle. Samoin ilmakehän massa kasvaa ainakin hiukkasten leviämisalueella. Kysymykseni siis kuuluu miksi se ei lämmitä maanpintaa ja miksi CO2 lämmittäisi. Kysehän pitäisi olla yhtälailla erittäin voimakkaasta kasvihuoneilmiöstä kun hiukkaset absorboivat paljon tehokkaamin maastatulevan lämpösäteilyn CO2:n tapaan, mutta niin ei vain tapahdu, miksi? Miksi lämpötila laskee huomattavassa kasvihuoneilmiössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vulkaaninen tuhka ei taida olla kuitenkaan nokea eikä pysy stratosfäärissä yhtä pitkään kuin SO4 tai ne yhdisteet mitä SO4 korkeuksissa muodostaa..
      - xyz

      Poista
    2. Tässä nyt yritetään väittää että tulivuorenpurkaukset lämmittävät ilmastoa. Miksi sitten ihan todistetusti ne ovat reaalielämässä johtaneet laajojen alueiden lämpötilan laskuihin ja katovuosiin? Eli meidän ei tarvitsisikaan pelätä ydintalvea? mielenkiintoista...... ;-)

      Poista
    3. Tuhkan absoprtiokerroin on kyllä kaikkien fysikaalisten faktojen mukaan paljon suurempi kuin minkään kaasun, kaasuillahan sitä ei käytänössä ole alhaisissa lämpötiloissa. Lisäksi tuhka vielä pyörii samoissa korkeuksissa. Lisäksi tuhka varmasti absrboi paljon enemmän maasta tulevaa lämpösäteilyä kuin CO2. Miksi siis CO2 lämmittäisi lähes olemattomattomalla absorptiokertoimellaan paljon enemmän kuin tuhka? Lisäksi tämä tuhkahan on kuumaa ja lämmittää johtumalla ilmamassaa ainakin jonkin aikaa.

      Poista
    4. Vulkaaninen tuhka on muuta kuin tavallinen tuhka tai joku ja pysyy ilmakehässä luokkaa päiviä - viikkoja kun taas SO4 vuosia..

      http://www.hindawi.com/journals/amete/2014/340123/

      Kappale 4 voi kiinnostaa

      When volcanic ash is released into the atmosphere during volcanic eruptions or remobilisation events, it reduces visibility and solar irradiation reaching the earth’s surface thereby cooling the earth’s surface [139]. The short atmospheric residence time of the majority of volcanic ash restricts its direct radiative effects (and indirect radiative effects, see Section 4.2) to the region close to the eruption and along the major transport pathways in the atmosphere, where, however, the direct radiative effects of volcanic ash may be dominant [48].

      However, the major global direct radiative effects after volcanic eruption result from stratospheric sulphate aerosols [6, 31]. They scatter incoming shortwave solar radiation, thereby, leading to a cooling of the earth’s surface and counteracting global warming. Therefore, the injection of sulphate aerosols into the stratosphere is a proposed geoengineering technique [110, 140] to counteract global warming, which is however discussed very controversially with respect to technical solutions, costs, efficiency, side effects, and ethical issues [141]. In addition to sulphate aerosols, volcanic ash particles have been observed for several months in the lower stratosphere following major volcanic eruptions [33, 34]. They may become coated with aqueous H2SO4 and can also contribute to the cooling of the earth’s surface. Sulphate aerosols also absorb and emit radiation in the near-infrared spectral range thereby heating the stratosphere [6]."


      - xyz

      Poista
  15. Ja taas mennään..... http://www.hs.fi/kotimaa/a1436584321964?jako=98b658bcc77cacc06edd13543ff9b910&ref=fb-share

    VastaaPoista
  16. Fossiilisten polttoaineiden käyttämättäjättäminen olisi poliittinen päätös
    joka tuottaisi energiafirmoille mahtavan laskennallisen tuoton kun voisi
    myydä kansalaisille eijjoota myyjän ehdoilla.

    Tuskin kansalaiset suostuvat siirtymään savupirtteihin ja päreisiin.

    Ilkka

    VastaaPoista
  17. Taas tämä:"Fossiiliset energiamuodot keräävät yli nelinkertaisesti enemmän tukirahoja kuin niiden uusiutuvat kilpailijat. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n arvion mukaan vuonna 2013 fossiilinen energia kahmaisi noin 410 miljardin euron edestä julkisen sektorin tukia. Jokaista ilmakehään pääsevää hiilidioksiditonnia tuetaan maailmassa suunnilleen 14 eurolla, vaikka päästöt aiheuttavat kustannuksia."

    Tukiapa hyvinkin. Postmodernin vihervasemmistolaisesti sana "tuki" on määritelty uudelleen tarkoitukseen paremmin sopivalla tavalla......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tukirahoja vaan ei näy missään kyseen ollessa IPCC raportissa
      siteeratusta Stern raportista oleva maailmanlopun hinta, raportin joka ei ollut vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus eikä olisi näin pitänyt päätyä IPCC raporttiin jossa piti olla vain vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia, eikä kuten pääsi käymään Greenpeace pamfletteja, Tiibetin asukkien muisteluita 1800 luvun jäätiköistä tai koulukkaiden harjoitustöitä saatika
      tarinoita extreme urheilijoiden harrastelehdistä.

      http://www.breitbart.com/big-government/2015/05/20/5-3-trillion-on-government-fossil-fuel-subsidies-what-total-and-utter-bilge/

      Ilkka

      Poista
    2. Tässä yhteydessä "tuki" tarkoittaa tämän postmodernin määritelmän mukaisesti sitä ettei jollekin asialle, josta tämä määrittelijä ei tykkää, ole asetettu veroja ja maksuja joka tekisi siitä yhtä kallista kuin jokin toinen asia, josta määrittelijä tykkää. Tämä tuki on siis sen suuruinen, kuin mitä se tykätty asia on sitä ei tykättyä asiaa kalliimpi. Aika surullista. Siis se että joku ottaa moisen tosissaan ja menee joko tahallaan tai tyhmyyttään halpaan ja toistelee sitä tosiasiana.

      Poista
  18. Tiukkoja faktoja arkrtisten lämpötilojen manipuloinneista:

    http://notrickszone.com/2012/03/01/data-tamperin-giss-caught-red-handed-manipulaing-data-to-produce-arctic-climate-history-revision/#sthash.U4LGfbK7.dpbs

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten lie tiukkoja.

      http://www.hi-izuru.org/wp_blog/2014/12/waste-of-time/

      - xyz

      Poista
  19. Päivän epistola jatkuu pravdassa:

    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1436670079314?jako=da72bb9af806b56d406a63d5cad2e04a&ref=nl-hs-aamu

    Kauhukuvia Pariisia varten.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämäräperäinen Pariisi vedätys ts. höystö.

      Mistäköhän ovat naaranneet vai onko HS toimittajat höystäneet tämän karmaisevan alaarmin ihan itse?

      Ilkka

      Poista
    2. Tuo postilla jäi vaivaamaan, eli mikä on tämä taho jota HS. kuvailee

      "Tänään julkaistava kansainvälinen Ilmastonmuutos: Riskiarvio ,

      Usean kymmenen tutkijan koostama raportti

      Raportin kirjoittamisprojektia ovat isännöineet muun muassa Harvardin ja Cambridgen yliopistot.

      Britannian ulkoministeriö on yksi raportin pääsponsoreista, ja se on saanut tukea myös Intialta, Kiinalta ja Yhdysvalloilta.

      Raportti tehtiin nyt, koska hallitusten halutaan tiukentavan toimiaan huomattavasti, sanoo Britannian ulkoministerin ilmastoerityisedustaja Sir David King HS:lle puhelimitse.

      Ilmastonmuutos on niin tärkeä asia, että valtionjohtajien pitää itse ottaa tilanne haltuun."

      Nyt näyttääkin siltä hesarin lanseeraama alaarmi eli "tiedemiesraportti" on kotoisin "CampPlatoo NGO for sustainable mountain development"
      nimiseltä NGO ympäristöaktivistiryhmältä.

      Ja kun minäkään en viitsinyt kuin vilasta pumaskaa koska sisältö on pelkkää spekulaatiota ja arvailua, näyttää siltä että HS,n toimittajat ovat ottaneet ihan vapaat kädet kirjoittaa ihan puutaheinää maailmanlopunalaarmeineen tämän raportin jota ei siis näytetty
      nimeen.

      http://cdkn.org/wp-content/uploads/2013/08/Climate-Risk-Assessment-Guide.pdf

      Ilkka

      Poista
    3. Hesari on ihan liekeissä tämän kuvitellun ilmastonmuutoksen suhteen tilanteessa, jossa maapallolla riittää ihan ajankohtaisiakin murheita. Mitä noiden sotien lisääntymiseen tulee, niin maailmasotia on aina ollut tietyllä syklillä ja tulee olemaankin. Ja itse asiassa silloin lun ihminen sinnittelee hengissä, sillä on muuta ajattelemista kuin sotiminen. Pahinta on, kun joku kiihkeä agw raho keksii oikeutuksen sotaan tämän ilmastouskonnon varjolla. Ei taida olla sekään päivä kovin kaukana.

      Eniten olen huolissani siitä, että luonkontieteet menevät rappiolle, kun laittavat kaiken kuvitellun ilmastonmuutoksen piikkin.

      Samassa Hesarissa oli näet juttu, jossa tällä kertaa kerrottiin Latvian perhoslajien levinneen Suomeen. Ei sanottu, että ilmastonmuutoksen vuoksi, mutta sitähän siinä viestitettiin. Nyt ovat perhoset kuolemassa kun jäähtyy, kuten käy monelle lajille, kun maapallon ilmasto vaihtelee. Siinä vaan unohtuu näiden kiihkoagwpunkki- ja perhostutkijoiden kohdalla se, että ei evoluutio ole pysähtynyt 2000-luvulle. On myös niin, että erilaisista eläin- kasvi-, ja ihmislajeista kehittyy vaikkapa kylmän kestäviä lajeja siinä kuin lämpimän kestäviä lajeja. Ei muuten olisi kaktuksia tai eskimoita, eikä kylmän kestäviä omenoita tai perunoita. Huolestuttaa kovadti tuo, että oman uskon vahvistamiseksi luodaan uskontunnustuksellisia tutkimuksia, joissa työnnetään pää ilmastonmuutoksen autuaaseen pensaaseen.

      Pave

      Poista
    4. Toki evoluutio jyrää yhä. Haasteena on nykyisen muutoksen nopeus. Ei planeetalle mutta nykyoloista riippuvalle ihmiselle
      - xyz

      Poista
    5. xyz: Mikä muutos? Mikä nopeus? Mitkä nykyolot?
      -PX

      Poista
    6. Minäkin olen väittämiä mm. lämpötilan muutoksen nykyisestä nopeudesta aikanaan ihmetellyt. Kirjoitin yhden yksinkertaisen jutunkin aiheesta:

      http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2013/10/testaa-kykysi-ilmastoasiantuntijaksi.html

      Pitkiä paleoaineistoja selatessani olen vastaavia muutaman kymmenen vuotta kestäneitä lämpenemis- ja viilenemisjaksoja löytänyt yleensä muutama per vuosisata. AMO-syklin vaikutuksia?

      Poista
    7. Oheiset artikkelit ja tutkimukset mihin niistä löytyy linkkejä kertovat siitä että muutoksen nopeus on nyt suurempaa kuin miljooniin vuosiin

      http://www.scientificamerican.com/article/todays-climate-change-proves-much-faster-than-changes-in-past-65-million-years/

      http://news.stanford.edu/news/2013/august/climate-change-speed-080113.html

      "We know from past changes that ecosystems have responded to a few degrees of global temperature change over thousands of years," said Diffenbaugh. "But the unprecedented trajectory that we're on now is forcing that change to occur over decades. That's orders of magnitude faster, and we're already seeing that some species are challenged by that rate of change."


      Ja kuinka ilmaston lämpeneminen ajaa lajeja sukupuuttoon

      https://news.vice.com/article/heres-how-many-animals-could-go-extinct-because-of-climate-change


      Sixteen percent of all know species could go extinct because of climate change, says University of Connecticut ecologist Mark Urban in a new paper published in the journal Science.

      That's right: If human greenhouse gas emissions are not reduced, and warming continues along its current trajectory, about one in six species could vanish from the face of the Earth, according to Urban.


      - xyz

      Poista
    8. Yllä olevissa xyz:n linkeissä ei puhuta reaalimaailmasta mitatuista muutoksista sanaakaan. Niissä kerrotaan virtuaalimaailmassa tehdyistä maliinnustuloksista. Pahoitteluni, mutta minulle ne eivät kelpaa, koska ne eivät ole empiiristä dataa, eivätkä ilmastomallinnukset ole kyenneet missään vaiheessa ennustamaan edes suurinpiirtein oikein. Jopa merkkivirheet ovat tyypillisiä.

      Olen kauan etsinyt sitä ensimmäistä eliölajia, joka olisi kuollut sukupuuttoon ilmaston lämpenemisen vuoksi, vaan en ole löytänyt. Olisiko xyz:lla vinkejä etsintääni? Tuo viimeinen asiaa koskeva linkki ei auta asiassa ollenkaan, koska sekin kertoo virtuaalimaailmasta, jollaista ei ole todellisuudessa olemassa.

      Poista
    9. Tämä sukupuuttoalaarmi toistuu aika ajoin okken ns. kestoalaarmi.

      Tällöin pitää aina kysyä, missä ovat ruumiitm semminkin kun uusia lajeja löytyy enemmin kuin aktivistit löytävät sukupuuttoja.

      http://wattsupwiththat.com/2011/10/25/new-paper-from-loehle-eschenbach-shows-extinction-data-has-been-wrongly-blamed-on-climate-change-due-to-island-species-sensitivity/

      Ilkka

      Poista
    10. Minunkaan tiedossani ei ole yhtään tapausta, jossa joku laji olisi kuollut sukupuuttoon ilmaston lämpenemisen vuoksi. Ilmaston kylmenemisen aiheuttamia sukupuuttoja kyllä löytyy. Koska asia kiinnostaa minua ja varmasti muitakin, toivoisin Ilmastorealismia-palstan lukijoilta tiedoja lämpenemisen aiheuttamista sukupuutoista, mielellään lähdeviitteen kera.

      Kiitos jo etukäteen! Antero

      Poista
    11. Ilmaston kylmeneminen, jos niin käy, saattaa viedä yhden ilmastokuukkelilajin sukupuuttoon.

      http://theclimatescepticsparty.blogspot.fi/2015/07/the-doomsayers-are-real-dodos.html

      Ilkka

      Poista
    12. Tässä hieman tietoa, joka perustuu todellisiin tapahtumiin, ei kuviteltuihin mallinnuksiin. Antaa hieman perspektiiviä noihin ”miljoonien vuosien” huuhaa-heittoihin.
      Lähde:
      Jouko Vahtola: Suomen Historia, Jääkaudesta Euroopan unioniin, 2003 Otavan Kirjapaino Oy
      Sivu 19: ”Rautakauden jaksona kansainvaellusaika(400-550/600 jKr.) oli Suomessa suotuisaa eteenpäinmenon aikaa. Perustana oli suorastaan poikkeuksellisen lämmin ilmastovaihe etenkin noin vuodesta 400 aina 500-luvun jälkipuoliskolle”
      Sivu 20: ”Oulun Kaakkurin röykkiökalmistosta on löydetty 12 hautaa runsaan esineistön kera. Suomalaisesta asutuksesta ei näin pohjoisessa tullut kuitenkaan jatkuvaa, se sammui kaiketi sääolojen epävakaisuuteen ja kylmenemiseen jo 500-luvun lopulla.”
      ”Euran aika (600-800): Ilmastollisesti Euran aika oli lämmintä, suotuisaa aikaa, jonka loppupuolella 700-luvun lopulta lähtien sääolot alkoivat huonontua, kesät kylmenivät ja tulivat sateisiksi ja epävakaisiksi, hallat yleistyivät ja vuotuinen kasvukausi lyheni. Kylmeneminen tavoitti – puun paksuuskasvuun perustuvan kronologian mukaan – aallonpohjan vuoden 800 tienoilla, viikinkiajan alkaessa.”
      Niin, eli mitä epätavallista ilmastoa me nyt siis koemme?
      -PX

      Poista
    13. PX:n kirjavinkki on hyvä. Jos osaat englantia edes välttävästi, suosittelen tätä kirjaa:

      Behringer, W. 2010. A cultural history of climate. – Polity Press, Cambridge, 295 sivua.

      Sama kirja ilmestyi ensin saksaksi.

      T. Antero

      Poista
    14. Artikkelissa http://advances.sciencemag.org/content/1/5/e1400253.full tarkastellaan sukupuuttoilmiön nopeutumista fossiilisen ja myöhäisemmän aineiston pohjalta, mm käyttäen http://www.iucnredlist.org/ rekisteriä hävinneistä ja uhanalaisista lajeista.

      "The loss of biodiversity is one of the most critical current environmental problems, threatening valuable ecosystem services and human well-being (1–7). A growing body of evidence indicates that current species extinction rates are higher than the pre-human background rate (8–15), with hundreds of anthropogenic vertebrate extinctions documented in prehistoric and historic times (16–23). For example, in the islands of tropical Oceania, up to 1800 bird species (most described in the last few decades from subfossil remains) are estimated to have gone extinct in the ~2000 years since human colonization (24). Written records of extinctions of large mammals, birds, and reptiles date back to the 1600s and include species such as the dodo (Raphus cucullatus, extinguished in the 17th century), Steller’s sea cow (Hydrodamalis gigas, extinguished in the 18th century), and the Rodrigues giant tortoise (Cylindraspis peltastes, extinguished in the 19th century). More species extinction records date from the 19th century and include numerous species of mammals and birds. Records of extinction for reptiles, amphibians, freshwater fishes, and other organisms have mainly been documented since the beginning of the 20th century (14, 17). Moreover, even in species that are not currently threatened, the extirpation of populations is frequent and widespread, with losses that far outstrip species-level extinctions (18, 25). Population-level extinction directly threatens ecosystem services and is the prelude to species-level extinction (18)."

      Tutkimus nostaa ilmastonmuutoksen yhtenä ilmeisenä uhkana - mutta ei identifioi yhtään lajia joka sen jalkoihin vielä olisi jäänyt, mutta tämä ei liene ollut artikkelin tarkoituskaan.
      "The evidence is incontrovertible that recent extinction rates are unprecedented in human history and highly unusual in Earth’s history. Our analysis emphasizes that our global society has started to destroy species of other organisms at an accelerating rate, initiating a mass extinction episode unparalleled for 65 million years. If the currently elevated extinction pace is allowed to continue, humans will soon (in as little as three human lifetimes) be deprived of many biodiversity benefits. On human time scales, this loss would be effectively permanent because in the aftermath of past mass extinctions, the living world took hundreds of thousands to millions of years to rediversify. Avoiding a true sixth mass extinction will require rapid, greatly intensified efforts to conserve already threatened species and to alleviate pressures on their populations—notably habitat loss, overexploitation for economic gain, and climate change (31–33). All of these are related to human population size and growth, which increases consumption (especially among the rich), and economic inequity (6). However, the window of opportunity is rapidly closing."

      -xyz

      Poista
    15. Eihän tuossa xyz:n pitkässä lainauksessa ole mitään lämpenemisen ja sukupuuttojen suhteesta. Kaikki nuo esimerkit ovat tuttuja ja kertovat pääasiassa ihmisen (esim. kosteikkojen kuivatus) ja hänen seuralaislajiensa (kissat, rotat jne.) aiheuttamista sukupuutoista varsinkin saarilla.

      T. Antero

      Poista
    16. Antero hyvä, luit aivan oikein.. ;).. Tuossa artikkelissa (mihin olet varmasti syvällisesti muutenkin biologina tutustunut) ei nähdäkseni väitetä ilmastonmuutoksen tappaneen yhtään nimettyä lajia vielä mutta nostetaan tämä yhtenä todennäköisenä ja loogisena - mutta ei mitenkään ainoana uhkana mikäli "business as usual" jatkuu..

      - xyz

      Poista
    17. "A growing body of evidence indicates that current species extinction rates are higher than the pre-human background rate, with hundreds of anthropogenic vertebrate extinctions documented in prehistoric and historic times."
      Varmaan, jos ihmistä ei olisi, niin eläimiä voisi olla enemmän. Mutta mitä tekemistä tällä on ilmastonmuutoksen kanssa? Kuinka monta sukupuuttoon kuolemista, asteen kymmenysosien suuruinen ilmaston lämpeneminen vuosisadassa, on aiheuttanut?
      -PX

      Poista
    18. xyz, Sinun edellisen kommenttisi "business as usual" ei ole tästä maailmasta. Se on ilmastomallinnuksista, jotka eivät ole tähän mennessä osoittaneet muuta kuin sen, että ne eivät osaa ennustaa tulevaisuutta. Siksi niiden osoittaman muutoksen suunnan pitäminen todennäköisenä on minun järkeilyni mukaan hyvin epäloogista.

      Taidan jäädä jälleen kerran vaille sitä ensimmäistäkään lajia, joka olisi kadonnut historiaan AGW-lämpenemisen seurauksena. En muuten ole löytänyt sellaisiaakaan lajeja, jotka olisivat joutumassa olennaisesti huonompaan tilanteeseen viimeisen vuosisadan lämpötilamuutoksen vuoksi. Sen sijaan tiedän useita lajeja, joiden olemassaoloa tai ainakin levinneisyysalueita uhkaa ilmastopolitiikan seurauksena tehty vihreä energiapolitiikka energiakasviviljelmineen.

      Poista
    19. Jep. Biologina olen syvällisesti tutustunut mm. sukupuuttoihin sekä ilmaston ja sään luontovaikutuksiin. Väitöskirjani (1984) käsitteli pohjoisen ankaran sään ja ilmaston vaikutuksia varpuslintujen populaatiodynamiikkaan. Luonnolle, ihminen mukaan lukien, kylmyys on suurempi ongelma kuin lämpö.

      Oikein hyvää kesän jatkoa! Antero

      Poista
    20. Ihan ummikkona tulee mieleeni radio-ohjelma, jonka kuulin radiosta. Siinä Lappiin talvella lähetetyillä varusmiessisseillä tutkittiin, miten sopeutuvat kylmään. Tutkimuksen tuloksista ei ole tietoa, mutta samassa ohjelmassa kerrottiin, että ihminen tottuu parissa viikossa sekä kylmään, että lämpimään. Kalastajat metellä talvisaikaan kokevat verkkojaan paljain käsin, koska ne varmaankin ovat rasvoittuneet kestämään kylmää. Meidän koira vaihtaa turkkinsa kesäksi. En sitten tiedä kuinka laajasti eläimiä on tutkittu, mutta ainakaan kahta viikkoa nopeammin ei ilmasto lämpene, joten ihminen ainakin sopeutuu siihen, eikä kuole sukupuuttoon, vaikka joutaisi ensimmäisenä kuolemaan. Kylmä jos tulee pohjolaan, on etelään muuton aika suomalaisillakin.

      Pave

      Poista
    21. Wikipedia kertoo Veiksel-kauden jälkeisestä rajusta lämpenemisestä:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Bölling-interstadiaali

      "Talvilämpötila nousi silloin dramaattisesti muutamassa kymmenessä vuodessa 15–25 astetta. 14 670 vuotta sitten talvilämpötila nousi Pohjois-Saksassa −21:stä −6 °C:een, Irlannissa −25 °C:stä 0 °C:hen, mutta kesälämpötila nousi 55. leveysasteella vain 3–6 °C. Grönlannin keskilämpötila nousi muutamassa kymmenessä vuodessa 9 °C."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Pleistoseenin_ja_holoseenin_raja

      "...kylmä dryaskausi päättyi noin 11 640-11550 kalenterivuotta sitten noin 7 °C:n nopeaan lämpenemiseen suunnilleen 50–75 vuodessa, kolmessa 5 vuoden portaassa. Siirtyminen saattoi viedä alle 20 vuotta pölynäytteiden mukaan."

      Se siitä "unprecedented trajectorysta". Eiköhän se ole niin, että *kaikki* ilmastolliset muutokset ovat järjestään äkillisiä. Eritoten jääkauden aikaiset. Juuri siksi niiden jälkiä voidaan kaiketi ylipäänsä löytää.

      -Kimmo

      Poista
    22. Kimmon ja Paven logiikan mukaan siis ei huolta koska tämä on kaikki jo nähty ennenkin ja aina on sopeuduttu? Ja sitäpaitsi ei lämpene ja jos lämpenee niin se ei ole ihminen..
      Maailma oli aika lailla erilainen paikka sille pienelle ihmispopulaatiolle väistellä muuttuvaa luontoa yli 10000 vuotta sitten...

      Poista
    23. Teknologisen kehityksen ansiosta sopeutuminen tuleviin muutoksiin on *helpompaa* kuin ennen.
      Tosin seuraavaan jäätiköitymiskauteen sopeutuminen on suhteessa paljon vaikeampaa kuin siihen että (ehkä) lähestytään Holoseenioptimin olosuhteita.

      -Kimmo

      Poista
  20. Jopa Suomen vuotuinen lämpötila voi vaihdella 88°C . Jos toi muutos ei ole nopea niin mikä on? Ja aika hyvin luonto sekä ihmiset on sopeutunut nopeisiin muutoksiin. Eikös tämän maan nopein vuorokautinenkin lämpötilan muutos ole ~30°C, onko joukkokuolemia raportoitu muuten kuin vesiputkien osalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne lajit jotka tuossa lämmön vaihtelussa pärjäävät ovat tänne valikoituneet. Osa tulee käymään vain kesäisin.Jotkut eivät ollenkaan. Mikäli ilmasto merkittävästi muuttuu pidemmäksi aikaa se ilman muuta vaikuttaa lajistoon.

      Poista
    2. Täällä talvehtivat lajit pysyvät, niitä ei asteen kymmenysosien lämpötilanmuutos haittaa. Mutta tämä kesä näytti että muuttolintuja saattaa olla tulematta, kylmän takia ei lämmön.

      Poista
  21. Taas uusi päivän puujalka:

    "Ilmastotutkijoiden vuositarkastus: Maa on vakavasti sairas

    Merkittävimpien kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä rikkoivat viime vuonna uudet ennätykset. Samaan aikaan maapallon keskilämpötila nousi korkeimmilleen 135 vuoteen."

    Minusta kasvihuonekaasupitoisuudet ovat rikkoneet ennätyksiä joka vuosi kymmenien vuosien ajan.

    Erikoista, että 135 v. sitten oli vielä lämpimämpää. Paljonko sitä hiilidioksidia silloin olikaan?

    http://yle.fi/uutiset/ilmastotutkijoiden_vuositarkastus_maa_on_vakavasti_sairas/8162485

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kiinnittää myös huomio väitteisiin :

      "Etelä- ja pohjoisnapojen alueella sulavan jään uskotaan vaikuttavan koko maapallon ilmastoon.

      Merenpinnan taso mitattiin 67 millimetriä korkeammaksi kuin vuonna 1993, jolloin mittaaminen satelliiteilla aloitettiin."

      Tuo jälkimmäinenkin taitaa olla mallinnusten tulos eli 3,2mm/v muiden
      arvioiden liikkuessa 0 - 2 mm/v välillä.

      Ilkka

      Poista
    2. 135v sitten lämpimämpää? Missä?

      Poista
    3. YLE,n uutisoimasta NOAA,n julkaisemasta maapallon sairaskertomuksesta voisi päätellä yli 130 vuotta sitten olleen
      lämpimämpää kuin NOAA on adjustoinut olevan juuri nyt.

      Aiheesta on säilynyt myös historiallisia dokumentteja joita
      myös Britit voisivat ihmetellä odotellessaan johtavimman ilmastotieteen jokavuotiseksi luvattua grillikesää.

      https://stevengoddard.wordpress.com/2011/03/02/1885-extreme-heat-wave-in-the-uk-children-dying-by-the-hundreds/

      Ilkka

      Poista
    4. Ehkä 135 vuotta sitten ei ainakaan ilmastollisesti ollut aivan yhtä lämmintä kuin nyt. Mutta Luterbacher et al. (2004) lämpötilarekonstruktion mukaan eteläisessä Suomessa oli 1720 - 1760 yhtä lämmintä kuin 1983 - 2002. Vuosikymmenet 1930 - 1960 jäävät vain 0,1 asteen päähän siitä. Näin siis 30 vuoden keskilämpötilalla mitattuna. Lisäksi lämpötilarekonstruktioista tiedämme, että kaikki edeltäneet 10 vuosituhatta ovat olleet viimeksi kulunutta vuosituhatta lämpimämpiä.

      Poista
    5. Tiede menee eteenpäin. Tuoreempiakin rekonstruktioita on kuin Luterbacher 2004. Vaikkapa tämä open access viime vuodelta joka päättelee että aikaisemmin ei välttämättä ollut aivan niin lämmintä kuin tässä on hehkutettu..

      http://link.springer.com/article/10.1007/s00382-014-2328-9/fulltext.html

      - xyz

      Poista
    6. No mutta kun on niin paljon rekonstruointeja, kuka valitsee ne oikeat.

      http://lustiag.pp.fi/__CC-Art/__FinnishRes/1978_hustich_change_in_attitudes_regarding_importance_of_climatic_fluctuations.pdf

      Kun ihmisen osuudesta ei näy löytyvän todisteita.

      Ilkka

      Poista