lauantai 16. helmikuuta 2013

Lämpötilan vihreästä säätämisestä

Tapasin muutama viikko sitten yhden vihertävästi ajattelevan ystäväni, jonka kanssa keskustelu jälleen kerran vaivihkaa siirtyi ilmastonmuutokseen. Näin käy usein, vaikka kumpikaan meistä ei kahdenkesken enää jaksaisi asiasta jauhaa. Jääräpäät nyt vaan eivät osaa välttää kiistelyjä. Ystäväni hiljeni hetkeksi, kun ilmastonmuutoksen todentamisen sijaan kysyin, mille tasolle maapallon keskilämpötila pitäisi säätää. Tuosta lämpötilan säätämisestähän tässä on kysymys ainakin hyvää tarkoittavien vihreiden kohdalla. Jätän tässä kirjoituksessa kokonaan käsittelemättä pahat punavihreät, joiden tarkoitus on ilmastomuutoshysterian avulla vain ajaa alas vapauksia korostava läntinen sivilisaatio.

Maapallon keskilämpötilapoikkeama verrattuna vuosien
1961-1990 keskilämpötilaan viimeisen 400 000 vuoden aikana
Kysyin tuon hetken hiljaisuuden aikana, onko nykyinen lämpötila hyvä. Vai olisiko 1960-luvun puoli astetta viileämpi parempi? Vaiko 1600-luvun lopun jopa pari astetta kylmempi ilmasto sittenkin se oikea? No entä tuhat vuotta sitten vallinnut keskiajan lämpökauden 1-2 astetta nykyistä lämpimämpi ilmasto? Miltä tuntuisi jääkauden aikaisena lämpöhuippuna 8000 vuotta sitten vallinnut 2-4 astetta lämpimämpi ja Suomen asuttamistakin edistänyt ilmasto? Tai viime jääkautta edeltäneen Eem-lämpökauden jopa kahdeksan astetta näillä leveysasteilla lämpimämpi ilmasto? Mikä näistä ilmastoista olisi se, jolle ihmiskunnan pitäisi maapallo säätää?

Ystäväni vastaus oli usein kuulemani hokema ilmaston lämpenemisen ehkäisystä alle kahden asteen, jota ajavat YK, kaikkien maiden hallitukset, 95 prosenttia ilmastotutkijoista ja päläpäläpäläpälä..... Lopuksi tuli tietysti todistelu siitä, että jos lämpötila nousisi tuon kahden asteen yli, Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköt sulaisivat, merenpinta nousisi usealla metrillä hukuttaen rannikkokaupungit, äärisäät lisääntyisivät ja ihmiskunta olisi tuhoon tuomittu viimeistään 2200-luvulla. Minä koetin pitää pokkani, ja vastasin ihmiskunnan selvinneen jo reilut 10000 vuotta sitten moninkertaisesta ilmastonmuutoksesta, jolloin merenpintakin nousi lähes 100 metriä. Ja luonto - siis kasvit ja eläimet - on kestänyt hyvin tuon jääkauden vaihtumisen holoseeniksi ja myös viimeisten 8000 tuhannen vuoden aikaiset vaihtelut sekä hitaan viilenemisen. Ehkä niin, mutta ihmiskunnalla ei ole oikeutta muuttaa ilmastoa, minua muistutettiin.

Minä muistutin tietysti vastaan, että eniten tässä YK ja vihreät poliitikot haluavat säätää ilman lämpötilaa. Minähän en sitä vaadi. No tästä päästiin väittelemään vielä ilmaston lämpötilan säädöstä. Yritin kysellä, paljonko Suomen kansantalouden toimilla siihen pitäisi vaikuttaa. No kuulemma kahden asteen lämpeneminen pitäisi välttää, maksaa mitä maksaa. Kun totesin, että vaikka lopettaisimme kaiken kivihiilen, turpeen ja puun polton, jäisi vaikutuksemme asteen tuhannesosiin, jota ei voi edes mitata, ja hävisin väittelyn. Minulla ei kuulemma ole kunnianhimoa ja tahtoa näyttää esimerkkiä kiinalaisille, amerikkalaisille, venäläisille, intialaisille jne. (joita on noin 2/3-osaa maapallon väestöstä), jotta hekin lopettaisivat hiilidioksidipäästönsä. Siihen tuo keskustelu sitten loppui, kun juna saapui Järvenpäähän. En enää nöyryytettynä jaksanut jatkaa keskustelua, ja poistuimme omiin suuntiimme. Jäi sanomatta monta asiaa ihmisen ja muunkin luonnon kyvystä sopeutua eteen tuleviin asioihin ja yleensäkin luonnonilmiöiden vaihtelusta.

Olen näissä väittelyissä surkea, sillä minulla ei ole intohimoa pelastaa planeettaa tai mitään muutakaan. Uskon evoluutioon ja luonnossa vahvimpien voittoon. Siksi epäilen geenieni katoavan historian hämärään joko hirvittävän ilmastonmuutoksen seurauksena tai vihreän ystäväni aiheuttaman ihmisperäisen itsetuhon seurauksena. Nimittäin näillä leveysasteilla on mahdotonta ylläpitää seuraavan sadan vuoden aikana sivistysyhteiskuntaa ilman kohtuullista hiilijalanjälkeä. On pakko lämmittää talot ja tuottaa työpaikkojen vaatima energia. Se ei onnistu vielä pitkään aikaan ilman fossiilisia polttoaineita.

Kannatan energian säästöä taloudellisista syistä, ja aivan erityisesti kannatan kansallisen energiaomavaraisuuden lisäämistä. Kannatan myös jokaista uutta energiantuottamiskeinoa, joka on markkinaehtoisesti kilpailukykyistä. Valitettavasti sellaisia ei ole keksitty sitten ydinvoiman markkinoille tulon. Mutta en haluaisi olla säätämässä ilmakehämme lämpötilaa, sillä en tiedä sille oikeaa säätöarvoa. Enkä usko ihmiskunnalla olevan siihen edes oleellisia vaikutusmahdollisuuksia. Kaikkein vähiten haluaisin olla tekemässä kansallista itsemurhaa yrittämällä jotain sellaista, johon emme pysty, ja johon meillä ei ole myöskään varaa. Ilmastoa säätämällä olemme tosiasiassa säätämässä teollisuuspolitiikkaamme kylmempään suuntaan ja hiilidioksidipäästöjä sitä eniten tuottavia suosivaksi. 


Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutos 2009-2012
Tulevaisuudessa ostamme yhä enemmän tuotteita, jotka on valmistettu Kiinan ja Intian kivihiilivoimaloiden tuottaman halvan energian avulla. Yrittäessämme säätää ilmastoa kääntämällä kotimaisesta ja eurooppalaisesta hiilidioksidisäätönupista, olemme tosiasiassa kasvattaneet CO2-päästöjä moninkertaisesti kasvavissa teollisuusmaissa. Ilmaston vihreät säätäjät ovat siis kääntäneet globaalia säätöä kuumenevaan suuntaan, jos uskotaan heidän todistamatonta teoriaansa ihmiskunnan hiilidioksidipäästöjen lämmittävästä vaikutuksesta. Samalla he ovat kääntäneet kansantaloutemme säätönuppia köyhtyvään suuntaan. Energian hintaa ja tuottavuutta he nimittäin ovat säätäneet. Ilmastoon tai edes hiilidioksidipitoisuuteen sillä ei ole ollut vaikutusta.  

Lukijoiden kommentoitavaksi jätän kuitenkin pari kysymystä seuraavaa vihreää keskustelua varten:
1) Mihin lämpötilaan maapallo pitäisi säätää tulevia sukupolvia varten?
2) Onko meillä moraalinen oikeus yrittää lämpötilan säätämistä?
3) Oletko valmis tinkimään elintasostasi 30 -80 % yrittääksesi tätä vihreää hiilidioksidipäästöjen vähennykseen perustuvaa säätöä.

10 kommenttia:

  1. Korutont' on kertoma.

    http://www.americanthinker.com/2010/02/wind_energys_ghosts_1.html

    Ei sitä tarvi miettiä, kun se juuri syö itsensä.
    Kysymys on vain siintä millä tavalla?

    Pelottaako historian esimerkit?

    S.

    VastaaPoista
  2. 1. Ei puututa lämpötilaan mitenkään.
    2. Ei tule edes yrittää säätää lämpötilaa. Haitoista ei ole tietoa, ja saatamme jollain utopistisella ('avaruuspeilit') keinolla ITSE aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia ja tuhoja.
    3. Ei. Jäljet tähänastisista toimista pelottavat: työttömyys kasvaa, elintaso laskee, velat kaatuvat. Siis:
    -suomalaisten verorahat vain suomalaisten käyttöön
    -kehitysapu keskeytetään kunnes valtio tuottaa voittoa
    -EU:lle maksetaan vain maksu/palautus-saldon erotus: miksi kierrättää tehottomasti edestakaisin euroja. Vrt SPR:n jäsenmaksu, kertamaksu menköön mihin menee. Erotus käytetään itse järkevimpiin kohteisiin.
    -valtionvelkaa suunnattava investointeihin, ei syömävelaksi
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  3. Ensin pitäisi selvittää ilmastot joissa ruuan tuottaminen 7 miljardille ihmiselle on ylipäätään mahdollista, ja sitten pyrkiä pitämään nousu sellaisena että ruokahuolto ei vaarannu. 2 astetta tuskin vielä vaarantaa monsuunisateita mutta kuka tietää mitä viidestä asteesta seuraa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoan tuottamisessa ihmiskunta on edistynyt valtavasti. Pellot kaikkialla maailmassa tuottavat pinta-alayksikköä kohti paljon enemmän kuin vaikkapa 40 vuotta sitten. Yksi syy tähän on ilmakehän kasvanut hiilidioksidipitoisuus, jossa kasvit voivat paremmin.

      Poista
    2. Jos ei sada, eivät pellot tuota mitään riippumatta teknologisesta kehityksestä.

      Poista
    3. Sateet eivät ole vähentyneet. Ajoittaiset kuivuusjaksotkin ovat osa ilmaston normaalia vaihtelua. Teknologisella kehityksellä niiden vaikutusta voidaan kuitenkin torjua. Kastelu on yksi näistä kenoista. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu niinikään auttaa kasveja kestämään kuivuutta paremmin.

      Poista
    4. Jos vuotuiset monsuunisateet loppuvat, ei teknologia paljon auta jos kesteluvettä ei yksinkertaisesti ole.

      Poista
    5. Entä jos taivas putoaa niskaasi, anonyymi? ;-)

      Poista
  4. 1. Keskiajan lämmön tasolle, eri asteen pari korkeemmaksi, historia on selkeesti osoittanut että lämpiminä aikoina yhteiskunnalla meni hyvin, kylminä aikoina huonosti.

    2. Olettaen että ihminen pystyisi säätämään maapallon lämpötilaa niin kuka siitä asteluvusta päättäisi? Siitä kiistasta syttyisi vielä maailmansota, joten meidän ei pidä lähteä sitä säätämään.

    3. En todellakaan, en halua kurjistaa itseäni enkä suomea.

    VastaaPoista
  5. 1. Nykyinen lämpötila on hyvä.
    2. Voidaanko silloin puhua moraalista, jos tekijä on tekoa tehdessään täyttä ymmärrystä vailla?
    3. Minulta tuskin kysytään mitä haluan eli sopeuduttava on elintason laskuun.

    VastaaPoista