sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Voimmeko luottaa maanpinnalla tehtäviin lämpötilamittauksiin?

Kysymys heräsi mielessäni, kun luin Amerikan geofysikaalisen unionin (AGU) juuri päättyneessä syysseminaarissa esitellyn asiaa koskevan tutkimuksen. Sen mukaan huonosti Yhdysvalloissa ylläpidetyt NOAA:n (=Yhdysvaltain ilmastoa ja meriä tutkiva laitos) sääasemat aiheuttavat merkittävää vääristymää lämpötilan mittaustuloksiin ja niistä laskettaviin muutostrendeihin. Tutkimustuloksen mukaan jopa kolmasosa raportoidusta muutostrendistä johtuu tuosta vääristymästä.

Meteorologi Anthony Wattsin johdolla työskennellyt tutkijaryhmä vertasi tutkimuksessaan ”The quality of temperature station siting matters for temperature trends” laadullisesti eritasoisten sääasemien mittaustietoja. Heidän mukaansa 410 ”häiriöttömän” sääaseman lukemien otos antoi vuosien 1979-2008 lämpenemistrendiksi 0,204 astetta per 10 vuotta (0,204 °C/10v). Kun NOAA:n 800 muuta sääasemaa, jotka luokitellaan jostain syystä ”häirityiksi”, otetaan mukaan saadaan raakamittausten lämpenemistrendin 0,319 °C/10v. Tämän 1218 sääaseman verkoston tietoja vielä justeerataan erilaisin perustein, ja NOAA:n raportoima trendi käsittämättömästi on vielä tuostakin noussut tasolle 0,324 °C/10v. Raportoidun trendin ja parhaiden sääasemien raakamittauksiin perustuvan trendin ero on 0,12 °C/10v – siis peräti 59 % parhaiden asemien tulosten mukaan lasketusta trendistä. Vaikka numerot kuulostavat pieniltä, ne ovat trendierona melko paljon.

Kuva 1: Wattsin tutkimuksen trendikuvaajat. Sinisellä "häiriöttömät" asemat, oranssilla "häiriölliset" ja punaisella
NOAA:n julkaisemat lopulliset tulokset.




Kävin tarkistamassa NOAA:n CAMS-sarjasta, pitävätkö Wattsin tutkijaryhmän tiedot yhtä tuon sarjan kanssa. Kyllä ne melko tarkasti pitivät, sillä minun saamani lineaarinen trendi oli 0,33 °C/10v. NOAA on siis saattanut justeerata vielä vähän lisää sen jälkeen, kun Wattsin ryhmä on datansa sieltä hakenut.

Nyt tietysti herää kysymys, mikä noista tuloksista on lähinnä todellisuutta, sillä ne kaikki eivät tietenkään voi kuvata ilmastoa oikein. Minä kävin katsomassa satelliittimittausten alemman troposfäärin mittaustulokset suurin piirtein samalta alueelta. Ne noin kahden kilometrin korkeuden lämpötiloineen eivät mittaa täysin samaa asiaa kuin maan pinnalla olevat mittarit, mutta melko hyvin ne kuitenkin ovat ehkä viimeistä 10 vuotta lukuun ottamatta korreloineet. RSS-sarjan mukaan 48 osavaltion muodostaman mantereisen USA:n lämpötilamuutos on ollut 0,226 °C/10v ja UAHv6-sarjan mukaan 0,227 °C/10v. Satelliittimittausten mukainen trendi osuu varsin lähelle – vain kahden sadasosan etäisyydelle – noiden 412 ”häiriöttömän” sääaseman tulosten mukaan laskettua trendiä.

Todettakoon tähän väliin, että Ilmastorealismia-blogi on koko ajan luottanut satelliittimittauksiin johtuen siitä, että ne ovat alueellisesti kattavia, ja niiden sensorit ovat teoreettiselta tarkkuudeltaan kertaluokkaa parempia verrattuna maasääasemien vastaaviin. Satelliittimittausten tulokset yhtyvät varsin hyvin myös maanpinnalta luotauspalloilla tehtyihin pintamittauksia laajempiin ilmakehämittauksiin.

Kuva 2: Esimerkki sääasemasta, jonka ympäristö on muuttunut
Noiden ”häiriöllisten” ja ”häiriöttömien” maasääasemien eroina ovat mm. tarkastelujakson aikana tapahtuneet
  1. sensorien vaihtuminen rikkoutumisen yms. syyn vuoksi,
  2. aseman sijainnin vaihtuminen,
  3. aseman ympäristössä tapahtuneet maankäytön ja rakennetun ympäristön muutokset ja
  4. aseman mittaustietojen ohjeistuksessa (esim. tietojen taltiointiajoissa) tapahtuneet muutokset.
Esimerkiksi kuvassa 2 näkyvä mittauspaikka on takuuvarmasti ollut ennen ympäristön asfaltointia ja muuta rakentamista lämpöoloiltaan toisenlainen. Se on kokenut kohdassa 3 mainitun muutoksen, mistä lähtien sen mittauksissa näkyy ns. kaupunkilämpöefekti. Jos sitä ei korjata pois, aikasarjassa näkyy keinotekoinen lämpeneminen mahdollisesti myös laajemmalla alueella. Tosiasiassa tuollaisia mittauspaikkoja ei pitäisi käyttää lainkaan ainakaan aikasarjojen perusteina.

Mieleeni tulee monia kysymyksiä liittyen Wattsin ym. tutkimustuloksiin:

Miten on mahdollista, että maailman johtavan suurvallan ilmatieteen laitoksen maasääasemista kaksi kolmasosaa kuuluu ns. sekundaluokkaan? Jos maailman parhaiten resursoitu NOAA ei kykene ylläpitämään mittausverkkoaan laadukkaana, miten köyhempien maiden sääpalvelulaitokset kykenisivät? Kuinka kelvotonta raakamittausdataa sieltä mahtaa tulla?

Jos NOAA justeeraa lopullista raportoitavaa dataansa ja vielä poispäin parhaiden mittariensa lukemista, miten paljon ja mihin suuntaan kehitysmaiden yleensä hyvin korruptoituneet virkamiehet justeeraavat omia tuloksiaan? Tai miten paljon NOAA:n justeeraajat vielä lisäsäätävät vaikkapa Afrikasta, Aasiasta ja muualta tulevia mittaustuloksia. Muistetaan, että juuri NOAA ylläpitää globaaleista maanpintamittauksista muodostettavaa GHCN-sarjaa, johon monet muut laaja-alaiset aikasarjat (kuten GISSTEMP, HadCRUT ja BEST) perustuvat.

Miten paljon nykyisin globaalisti hyvin vaikutusvaltaisen ilmastopolitiikan tieteellisissä perusteissa on ”ilmaa”? Jos Yhdysvaltain mittaustrendi sojottaa viime vuosikymmenien osalta 59 prosentin virheellä ylöspäin, paljonko virhettä on muiden alueiden mittauksissa?

Ilmastotutkijat, jotka noihin arvoihin ovat luottaneet, kertovat pintamittausten globaalin keskiarvon nousseen 0,85 °C sitten esiteollisen ajan ja noin 0,4 °C sitten 1930-luvun. Onko mahdollista, että noissa varhaisemmissakin arvoissa olisi vastaavia vääristymiä? Jos noista arvoista otetaan pois 59 %, jää jäljelle 0,35 °C ja 0,16 °C vastaavasti. Vuosisataiseksi lämpenemistrendiksi muutettuna ne tarkoittaisivat suuruusluokkaa 0,17-0,30 °C/100v. Tai sitä, että tuon lämpenemistrendin jatkuessa vuonna 2100 olisi 0,1-0,3 °C nykyistä lämpimämpää. Moista lämpenemistä ei tänä vuonna syntyvä lapsi kykene aistimaan eikä paikallissäästään ehkä mittaamaankaan täyttäessään 85 vuotta vuosisadan vaihteessa. Ja Pariisin ilmastosopimuksen asettaman kahden asteen rajan alittuminen jäisi turvallisen asteen marginaalin päähän. Kun pienestä lisälämmöstä oikeastaan olisi vain hyötyä niin luonnolle kuin ihmiskunnallekin, kuka enää huolestuisi ilmaston lämpenemisestä?

Voimmeko olla varmoja, etteivät kaupungistumisesta, muista maankäytön muutoksista, kelvottomasta mittausasemien hoidosta ja perusteettomista justeerauksista johtuvat vääristymät voisi olla vieläkin suurempia globaalisti? Kenties 100-prosenttisia? Ehkä en lähde nyt lietsomaan enempää epävarmuutta. Minä kuitenkin edelleen luotan kohtalaisen hyvin satelliittimittauksiin, jotka siis osuvat hyvin lähelle Wattsin tutkijaryhmän laskemia 1- ja 2-luokan maasääasemien justeeraamattomia tuloksia.

Ilmastomallinnusten spagettiparvi ampuu taivaisiin,
eikä kykene ennustamaan mittaussarjojen  näyttämää
todellisuutta.' Kuvan laatija on yksi Wattsin
tutkijaryhmän jäsen, tohtori John Christy.
Joku lukija saattaa ihmetellä edellä mainittuja pieniltä kuulostavia lämpötilalukuja. Niitähän ne ovatkin, mutta pienet trendimuutokset johtavat jatkuessaan isoihin muutoksiin 100 vuoden kuluttua. Ilmastomallinnuksiin uskovat ovat jo parin vuosikymmenen ajan odottaneet ilmaston lämpenemisen kiihtymistä, joka antaisi noille mallinnuksille uskottavuutta. Sellaista emme ole nähneet, mutta siihen riittäisi 0,1-0,2 °C/10v suuruusluokkaa olevan trendin nousu. Minulla on epäilykseni, että kyvyttömien mallinnusten uskottavuuden parantamiseksi ja paniikin lietsomiseksi trendejä NOAA:n lailla justeerataan pikkuhiljaa yhä enemmän nouseviksi. Se tapahtuu sekä aiempia lämpötiloja käsittämättömästi laskemalla että nykyisiä tavalla jos toisellakin nostamalla. Lopullisista justeerauksista voi lopulta päättää yllättävän pieni porukka - vain joitakin kymmeniä ihmisiä - muutamassa keskeisessä ja globaaleja aikasarjoja ylläpitävässä ilmatieteellisessä laitoksessa.

Noilla justeerauksilla voi olla iso taloudellinen merkitys koko ihmiskunnalle riippuen siitä, miten rajusti lähdemme yrittämään sään säätämistä seuraavina vuosikymmeninä. Esillä olleiden vaihtoehtojen hintalapuilla on eroa satoja biljoonia. Ne taas ovat niin suuria lukuja, että niitä on vaikea hahmottaa. Vaikkapa yhteensä 100 biljoonaa euroa seuraavan 50 vuoden aikana tarkoittaisi Suomen kansantalouden osuutena noin kahden miljardin euron suuruista uutta menoerää joka vuosi tämän vuosisadan loppuun asti, Tuo raha tietysti jouduttaisiin keräämään meiltä kaikilta. Kolmen prosenttiyksikön käytännössä ikuisella alv-korotuksella tai vastaavalla siitä selvittäisiin, mutta taloudessa summat ovat siis suuria.

Wattsin ryhmän tutkimuksesta voi tulla myös poliittista dynamiittia, sillä Yhdysvalloissa ilmastopolitiikka on monista syistä johtuen hyvin polarisoitunutta ja jyrkkää. Jos tutkimuksen tulokset kestävät kritiikin – kuten pikatarkistukseni perusteella uskon käyvän – saa republikaanien kongressissa jo käynnistämä selvitys säädatan justeerausten perusteista voimaa liekkiinsä. NOAA ja myös aggressiivisella ilmastonmuutoksen vastaisella politiikalla profiloitunut demokraattipuolue saattavat olla tästä syystä pulassa presidentinvaalin kampanjan aikana ja sen jälkeen. Jos niin kävisi, alkaisivat vastaavat kyselyt myös muualla englanninkielisessä maailmassa ja pian sen jälkeen meilläkin. Poliittinen ilmasto voi siis lämmetä ilman varsinaista ilmaston lämpenemistä, jota toki emme ole satelliittimittausten mukaan lähes 20 vuoteen nähneetkään.

35 kommenttia:

  1. Yhdyskuntalämmön vaikutuksen maanpäällisiin mittauksiin toi havainnollisesti esiin YLE:n muutaman vuoden takainen kolmen MOT-ohjelman sarja "Ilmastonmuutos peruutettu". Viimeinen ja paras ko. ohjelmista tosin lähetettiin sopivasti samaan aikaan jääkiekon MM-kisojen Suomi-Ruotsi -loppuottelun kanssa, joten melko harva sitä taisi katsella.

    Ohjelmassa esitettiin mm. maailmanlaajuiseen lämpötilamittauskäyrään ilmaantunut jyrkkä nousu ajankohtana, joka seurasi Neuvostoliiton romahtamista. Suuri määrä kyseisen valtion ylläpitämiä mittausasemia lakkautettiin taloudellisista syistä. On luonnollista, että lopetettaviksi valittiin kalleimmin ylläpidettävät eli kaukana yhdyskuntalämmön vaikutusalueiden ulkopuolella sijainneet asemat.

    Onko kellään tietoa siitä, olisiko tämä pintalämpötilojen keskiarvoa merkittävästi ja virheellisesti nostanut seikka jätetty virallisessa ilmastotieteessä tahallisesti tai tahattomasti huomiotta?

    Ohjelman kolmas ja paljon muutakin kiinnostavaa sisältävä osa hävisi Areenasta yllättävän nopeasti, eikä sitä kyselyistäni huolimatta liene arkistoitukaan. Netin syövereistä tuo saattaisi tosin vielä löytyä.

    MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole jätetty huomioitta, vaan lisätty käänteisesti "rulal" mittauksiin.

      Tarkoittanet MOT ohjelmaa "ilmastokatastrofi
      peruttu", jos joltain jäi näkemäti, soon tosa linkissä.

      Sopii hyvin analysoitavaksi Mikon uuden avauksen
      kanssa jota pidän ylisanoja välttääkseni sangen oivallisena.

      https://www.youtube.com/watch?v=1gmJiZfyDPE

      Ilkka

      Poista
    2. Tuossahan tuota mottia:

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/05/17/ilmastokatastrofi-peruutettu

      Tapsa

      Poista
  2. Kiitos johdatuksestasi tiedon lähteille. Hyvä, että mittaussarjojen omituisuuksiin pureudutaan myös siellä, missä siihen on parhaat mahdollisuudet.

    Omalta osaltani olen menettänyt uskoni mittausasemien dataan jo kauan sitten. Syynä ovat olleet nimenomaisesti niissä esiintyvät uskomattomat omituisuudet.

    Yksi omituisuusista on se, että arviot globaalin ilmaston kehityksestä ovat epätarkentuneet viime aikoina. Oletus on luonnollisesti päinvastainen mittaustekniikoiden kehityksestä ja ilmastotutkimukseen käytetyn rahoituksen jatkuvasta lisääntymisestä johtuen.

    Toiseksi huomasin reilu vuosi sitten HadCRUT4-sarjaan tehtyjen korjausten olleen viime vuosina suurempia kuin sitä ennen - ja "tietenkin" ylöspäin. Myös tämän asian luulisi olevan toisin päin samoista syistä kuin edellä mainitsin.

    Kolmanneksi - tai itse asiassa ensimmäiseksi - epäilyni ilmastonmuutostieteen rehellisyyteen sai vakavan kolauksen, kun kiinnostuin Australian Alice Springsin mittausaseman lämpötilatiedoista. Koko havaintosarjani on dokumentoitu blogissani, viimeinen osa kuluneelta viikolta ja sen lopussa olevista linkeistä taaksepäin.

    VastaaPoista
  3. No eipä tuo niin kovin dynamiittiselta tutkimukselta näytä, kannattaa tutustua sen kritiikkiin:

    http://blog.hotwhopper.com/2015/12/anthony-watts-agu15-poster-on-us.html

    AGU:ssa muuten on yli 10000 osallistujaa vuosittain - oliko tämä yksi posteri ehkä skeptisen yhteisön koko tieteellinen outputti AGUssa?

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tarkoittaa 10 000 osallistujaa.

      Ovatko kaikki maailman johtavimpia ilmastotieteilijöitä joilla on 97% konsensus?

      "AGU Fall Meeting, largest worldwide conference in geophysical sciences, with nearly 24000 Earth & space scientists, educators, students, & policy makers."

      Pariisissa oli sentään 40 000 erilaista
      sukankuluttajaa.

      Missä on oma tutkimuksesi?

      Ilkka

      Poista
    2. Minun dynamiittisanani liittyikin USA:n kongressissa ja käynnissä olevissa presidentinvaalikampanjoissa käsiteltävään ilmastopolitiikkaan.

      Tietänet, L4, että HotWhopper-blogi on lähinnä keskittynyt Anthony Wattsin vainoharhaiseen mustamaalaamiseen? Mutta niin tai näin, en "kritiikistä" löytänyt dataan perustuvia ja uskottavia vasta-argumentteja.

      Poista
    3. Mitenköhän tän L4:sen saisi tajuamaan että tiedettä ei tehdä millään IPCC:n poliittisilla julistuksilla, konsensuksilla, saatikka tietokonemalleilla, vaan tiedettä tehdään ihan vaan emppiirisin havainnoin, kokeilun, yrittämisen ja erehdyksen kautta.

      Tähän mennessä mitkään emppiiriset havainnot ei todista sitä että ihminen olisi millään tavalla syyllinen mihinkään ilmastonmuutokseen.

      Ilmasto on aina muuttunut, se tulee aina muuttummaan, ja minä en sitä yritä kieltää muuttumasta.

      TK

      Poista
    4. Hotwhopper nyt on mitä on, mutta Wattsin paperia ei ole vielä edes julkaistu.

      Luulisi, että big oililta löytyisi rahaa, mutta ilmeisesti tunnetun denialisti Nielsen-Gammonin epäpätevyys estää julkaisemisen itseään kunnioittavissa lehdissä.

      ( ;)

      Poista
    5. Ei Nielsen-Gammonin CV,stä löytynyt mitään mainintaa
      denialismista, mutta sinun viestisi tuo julki ettet halua kommentoida aihetta vaan syyllistyt tapasi mukaan argumentointivirheeseen turvautumalla
      Ad Hominemiin.

      Lisäksi tutkimus on julkaistu koska se on edessäsi aloituksessa olevan linkin takana.

      http://geotest.tamu.edu/userfiles/222/NGcurrent.pdf

      Ilkka

      Poista
    6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    8. Jospa pysyttäisiin bloggauksen aiheessa.

      Poista
    9. "Ei Nielsen-Gammonin CV,stä löytynyt mitään mainintaa denialismista"

      Ei niin. ;)

      Poista
    10. "Lisäksi tutkimus on julkaistu koska se on edessäsi aloituksessa olevan linkin takana."

      Ei ole julkaistu tutkimusta, ainoastaan tulokset.

      Tässä asiassa olen tosissani.

      Poista
    11. Mitä mahtaa tarkoittaa tutkimuksen julkaisu? Yleensä juuri tulokset julkaistaan. Jotain kyllä kerrotaan tutkimusmenetelmästäkin, mitenkään koko tutkimusta ei voida julkaista.
      Tapsa

      Poista
    12. Gal Ore on oikeassa ja minäkin ehkä löysällä sanavalinnalla... Mutta Wattsin mukaan tutkijaryhmä siis aikoo julkaista nyt esiteltyjen tulosten lisäksi tutkimuksen toteutuksen ja lähdeaineiston jossain tiedejulkaisussa. Sitten myös muilla on hyvät mahdollisuudet joko vahvistaa tulokset tai osoittaa niistä virheitä.

      Poista
    13. Wattsin julkaisemattomasta tutkimuksesta käytiin suuri vääntö jo vuonna 2010. Aiheesta julkaistiin useampiakin vastatutkimuksia ja -tutkielmia, kuten Menne et al. 2010, jossa ei löydetty todisteita mittausasemien huonon sijainnin vaikutuksista lämpötilamittauksiin.

      http://www1.ncdc.noaa.gov/pub/data/ushcn/v2/monthly/menne-etal2010.pdf

      Ihan hyvä, jos Watts saisi tutkimuksensa julkaistua jossain asiallisessa julkaisussa. Siellä voisi tälläkin kertaa laaja rintama alkaa ruotimaan tapausta.

      Wade

      Poista
    14. Nielsen Gammonin CV,ssä ko. tutkimus on otsikon "Julkaisut" alla, niin kaipa sitten kyseessä on julkaisu.

      Kyse lienee siis että pitäisi julkaista "arvostetussa" tiedelehdessä, joka on tietysti melko
      mahdotonta peer rewiew prosessin korruptoiduttua pahasti lätkäjengin käsittelyssä.

      Climategate mailithan paljastivat korruption ja sen syyksi estää muiden kuin CAGW tutkimusten julkaisun peer rewiev tiedelehdissä jotta voidaan väittää etteivät ns. skeptikot ole julkaisseet ko. julkaisuissa, joten turha on työsi jos oletat näkeväsi Naturessa.

      http://blogs.telegraph.co.uk/news/jamesdelingpole/100075232/realclimategate-hits-the-final-nail-in-the-coffin-of-peer-review/

      Ilkka

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Ilmatieteen laitoksellakin on lusikkansa sopassa ainakin sillä tavalla, että jos lämpenemistä todistelevia käyriä esitellään, ne ovat yleensä mitattu Helsingin Kaisaniemeltä. Se on tietysti Suomen surkein paikka mitata ilmaston lämpenemistä, paitsi jos halutaan tahallaan paisutella asiaa. Mittaushistoriansa aikana pääkaupunkiseutu on kasvanut aivan valtavasti ja sehän tarkoittaa valtavaa UHI-ilmiötä. Jokainen autoilija on varmasti havainnut, miten lämpötila nousee monta astetta, kun talvipakkasilla siirrytään isoon taajamaan sen ulkopuolelta. Ilmiö on selvä ja merkittävä eikä sen poistaminen datasta jälkeenpäin ole oikeastaan mahdollista. Siispä tällaisten mittauspisteiden dataa ei pitäisi käyttää tutkimukseen eikä näyttää todisteena lämpenemisestä.

    Jos yhtä käyrää pitää tuijottaa, katsotaan Kaisaniemen sijaan vaikka Sodankylän aseman käyriä. Silläkin on pitkä mittaushistoria, mutta ei juurikaan UHI-vääristymää. Lisäksi Sodankylä on arktisempaa aluetta, joten lämpeneminen pitäisi näkyä korostuneesti. Mutta kas, eihän sieltä käyrästä oikein pysty näkemään lämpenemistä 30-luvun jälkeen edes parhaalla tahdolla.

    VastaaPoista
  6. Satelliittimittaukset eivät ole ongelmattomia koska ne mittaavat lämpötilaa vain tiettyinä satelliitin radasta riippuvina kellonaikoina. Näitä mittausarvoja sitten korjaillaan että saadaan hyvä arvio vuorokauden keskilämpötilasta. Esim. Roy Spencerin käyttämiä korjauksia on kritisoitu, mikä on tietysti normaalia. Mikään erehtymätön gold-standard hänen satelliittiaikasarjansa ei kuitenkaan ole.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satelliittimittauksetkaan eivät ole ongelmattomia, se on päivänselvää. Kattavuudeltaan kuitenkin ylivoimaisia. Historia vaan on liian lyhyt.

      Tapsa

      Poista
    2. Maanpäälliset mittaukset eivät ole ongelmattomia koska päivittäistä mittausaikaa ja määrää on muutettu.

      Näitä mittausarvoja sitten korjaillaan TOBS (time observation bias) korjauksella että saadaan hyvä arvio vuorokauden keskilämpötilasta. Esim. Ilmastotieteen käyttämiä korjauksia on kritisoitu, mikä on tietysti normaalia.

      Suurempi virhe Wattsin tutkmuksen mukaan näkyy syntyneen sääasemien urbanisoitumisen sekä huomioitujen asemien valikoinnin kautta kun virhe tutkimuksen mukaan on peräti 50%.

      "Fall, S., A. Watts,J. Nielsen-Gammon
      , E. Jones, D. Niyogi, J. R. Christy, and R. A. Pielke
      Sr., 2011: Analysis of the impacts of station exposure on the U.S. Historical Climatology
      Network temperatures and temperatu
      re trends.
      J. Geophys. Res.,
      116, D14120,
      doi:10.1029/2010JD015146"

      Vieläkin suurempi virhe lienee se että kun ilmastotiede todistaa hyvinkin sadasosadesimaaleilla globaaleja lämpötilasarjoja vuodesta 1880 alueilta joista on erittäin harvasti jos lainkaan mittausdataa, kuten Phil Jones kirjottaakin kolleegalleen Tom Wigleylle että eteläisen pallonpuoliskon 40 - 60 asteen väliseltä merialueelta on niin vähän dataa menneisyydestä että data on pitänyt keksiä, eikä Etelänapa-mantereelta ole senkään vertaa mittauksia.

      https://stevengoddard.wordpress.com/2015/12/20/southern-hemisphere-temperature-fraud/

      Ilkka

      Poista
  7. Näin joulun kynnyksellä sallittaneen pieni poikkeama blogin aiheesta jouluarvoituksen muodossa.

    Pukilla on niin paljon tehtävää ja lahjoja annettaviksi, että hänen pitää olla myös matemaattisesti lahjakas.

    Eräänä jouluna pukki meni taloon, jonka isäntä sanoi: "Minulla on kolme lasta, joiden ikien tulo on 72 ja ikien summa sama kuin taloni numero, minkäikäisiä lapseni ovat?

    Pukki sanoi, että hän vielä tuosta pysty ongelmaa ratkaisemaan. Isäntä jatkoi: "Nuorin lapsistani on tytär."

    Ahaa, nyt asia on selvä, vastasi pukki.

    Minkäikäisiä lapset olivat?

    Tapsa

    VastaaPoista
  8. Veikkaisin, että perheessä kaksoispojat ja tytär, joten ikien on oltava 2, 6 ja 6.

    Pekka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut, oikea vastaus! Tosin noiden kaksosien sukupuolesta ei ole tietoa.

      Voitko vielä perustella, miten päädyit tähän tulokseen?

      Tapsa

      Poista
    2. Arvelin, jotta tuolla tytär tiedolla olisi jotain merkitystä, täytyy kolmen luvun tuloissa joissa tulon arvo on 72, olla vaihtoehtoja, joissa summa on sama. Ja niitähän löytyi juuri kaksi: 2+6+6=14 ja 3+3+8=14. Jälkimmäisessä tapauksessa kaksoset olisivat olleet nuorimpia. Poikakaksoset olivat puhdas arvaus.

      Pekka

      Poista
    3. Aivan oikein. Eihän noita vaihtoehtoja monta ollut. Oikein päätelty tuo syy, miksi vanhemmat kaksoset tuli valita.

      Tapsa

      Poista
    4. Talonnumerollakin on se tolokku et kokonaisluvusta kyse

      Poista
  9. Voimmeko sitten luottaa siihen, että merenpinnan noususta 1 mm/y on lämpölaajenemista ja tietenkin ihmisperäistä? Ny en ota kantaa siihen onko nousu kiihtynyt vai ei.

    1 mm/y ei kyllä vaadi kummoista säteilypakotetta 0,64 W/m^2 riittää. Mutta mikä sen sitten aiheuttaisi?

    Alarmistiveljesten tekemä MODTRAN väittää alastulevan säteilyn kasvavan 0,3 W/m^2, jos hiilidioksidi lisääntyy 300 => 400 ppm. Samaan aikaan hiilidioksidin lisääntymisen kanssa lämpötila on noussut ehkä 0,6 astetta. Se aiheuttaa maanpinnan säteilyintensiteetin kasvun n. 3 W/m^2. Läheskään kaikki ei pääse suoraan avaruuteen, mutta onhan ilmakehä lämmennyt korkeammallakin, joten lisäystä on pitänyt tapahtua. Vai löytääkö joku mittauksia avaruudesta, ei mallinnuksia, joissa ei olisi lisääntynyt? Kovin huonosti minä olen noita mittaustuloksia löytänyt. Aina tuppaa tulemaan se ikivanha spektrikuva vuodelta 1972, missä on käppyrät Saharan ja Antarktikan yläpuolelta. Jälkimmäisessä näkyy selvästi, että hiilidioksidi lisää säteilyä.

    Tapsa

    VastaaPoista
  10. Kysymyksesi lienee retorinen kun ihmisen osuudesta lämpenemiseen kontra merenpinnan nousuun on esitetty arvioita 0 - 100% välillä josta kukin taho näkyy valinneen näkemyksensä mukaisesti oman arvonsa.

    Mahdotontahan tuota on todistaa varteenotettavalla tarkkuudella.

    Nooh' oli miten oli uusin tekijä paletissa on pohjavesien kiihtyvä pumppaaminen jonka tuloksena sen aiheuttama merenpinnan nousuosuus lähenisi 1mm/v, ja olisihan tuokin ihmisperäistä joskaan ei ihmisperäisen lämmityksen tulos.

    Uskokoon ken tahtoo.

    http://www.desertsun.com/story/news/environment/2015/12/19/groundwater-depletion-global-sea-level-rise/77587028/

    Ilkka

    VastaaPoista
  11. Onkohan nää ilmatieteen herrat tulosvastuullisia, jos ennätyksiä ei
    ala tulla on virka katkolla????

    VastaaPoista
  12. Tiedä tuosta tulosvastuullisuudesta, mutta kova hätä heillä on vahvistaa uskoaan valtamedian tuella. Eilenkin uutisissa kerrottiin New Yorkin lämmöstä, mutta ei sanaakaan Denverin ennätyspakkasista puhumattakaan napojen ennätyksellisen hyvästä jäätilanteesta.

    Jotenkin tuntuisi, että FIM tapaisen laitoksen ja valtamedian tehtävä olisi kertoa tasapuolista sää asiaa ja rauhoitella ihmisiä, eikä lietsoa omaa uskoaan heittämällä bensaa kaiken aikaa liekkeihin. Nyt asiallisen sää- ja ilmastotiedon jakaminen jää niiden harvojen lehtien varaan, jotka uskaltavat maailman menosta asiallisesti kertoa. Yksi tällainen lehti löytyy Tampereelta:

    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195011596939/artikkeli/kokosimme+kaikki+tampereen+mustat+joulut+1930+alkaen+2000-luku+ei+ole+edes+pahimmasta+paasta.html

    Pave

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottahan mediatalojen päätoimittajilla on vastaavanlainen diili kuin BBC,llä on aktivistijärjestöjen sekä aktivisti"tiedemiesten "
      FMI,n ja SYKE,n kanssa tiedoituslinjasta mm. ilmastokysymyksessä.

      Näkeehän sen lopputuloksesta joka on täysin yksipuolinen.

      Kyllä joku katkeroitunut HS toimittaja purkaa
      kaunaansa kohtapuoliin kun HS.lle luetaan lopulliset madonluvut.

      Eihän tuosta ole lipsahtanut julkisuuteen kuin FMI,n ja YLE,n sopimus ilmastouutisoinnista.

      Nämä ovat niitä journalismin saloja, joihin voi tutustua linkissä.

      https://suomi2017.files.wordpress.com/2012/11/sananvapaus-kauppatavarana_salat-2_martti-valkonen.pdf

      Ilkka

      Poista