sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Heinä- ja elokuu pidensivät lämpenemistaukoa

Lineaarisella trendillä laskettu globaali alailmakehän lämpenemistauko on venynyt kahdella kuukaudella sitten edellisen katsauksen, jonka kirjoitin kesäkuun lämpötilamittausten perusteella. Nyt tauon pituus on RSS TLT -satelliittimittausten mukaan 18 vuotta ja 8 kuukautta alkaen tammikuusta 1997. Se on pisin lämpenemättömyysjakso sitten hetken, jolloin YK yhdessä ilmastomallintajien kanssa julisti globaalin ja ihmisperäisen ilmaston lämpenemisen suureksi ongelmaksi. Todettakoon lisäksi, että tilastollisesti merkitsevää (yli 95% luottamusasteella) lämpenemistä ei RSS:n tietojen perusteella ole havaittu sitten helmikuun 1993 - siis 22 vuoteen ja 7 kuukauteen.

Toisen satelliittimittauksien perusteella globaalia lämpötilaa laskevan UAH TLT -sarjan ylläpitäjät saavat lineaarisen trendin mukaiseksi lämpenemistauoksi hieman lyhyemmän 18 vuotta ja 4 kuukautta.

Olen kuvassa 2 hahmottanut tilannetta. Siinä on lisäksi punainen kuvaaja, joka edustaa tuoreimman CMIP5-mallinnuskierroksen RCP8.5-skenaarion keskimääräistä tulosta. Tuo vuonna 2012 laadittu mallinnusrypäs, johon ilmastopolitiikkamme perustuu, ennustaa jatkuvasti mitattuja kuumempaa keskilämpötilaa.

Kuva 2. Yksi kuvan sarjoista ei edusta todellisuutta.

Ettei tämä bloggaus menisi vanhan toistoksi olen laatinut pari muuta graafia. Ensimmäisessä on vertailtu satelliittimittausten havaintojen perusteella elokuiden lämpötiloja. Viime elokuu sijoittuu
Kuva 3
lämpimimpään päähän, mutta mitalisijalle sillä ei ole asiaa siitä huolimatta, että Tyynenmeren trooppisilla alueilla on käynnisssä keskilämpötiloja yleisesti nostava voimakas El Nino -ilmiö, jonka edeltäjät nostivat vuosien 1998 ja 2010 elokuut kulta- ja hopeasijoille.

Tarkoista, kattavista ja muutenkin luotettavista satelliittimittauksista huolimatta olen jokseenkin varma, että em. kriteereillä huomattavasti heikompien ja poliittisesti justeerattujen maanpintamittaussarjojen ylläpitäjät julistavat muutaman viikon kuluttua viime elokuun kaikkien aikojen lämpimimmäksi. Näin tehdään, jotta poliittista painetta voitaisiin nostaa lähestyttäessä joulukuun Pariisin ilmastokokousta. Siellähän on tavoitteena sopia kansainvälisestä ilmastosopimuksesta, jolla noin 20 vuoteen mittauksissa näkymätön ilmaston lämpeneminen pysäytetään tempuilla, jotka eivät toteudu. Juu, hullultahan tuo tuntuu, mutta sellaista kansainvälinen ja aivan erityisesti YK:n politiikka minun kokemukseni mukaan usein on.





Kuva 4
Kolmanneksi graafiksi  (Kuva 4) valmistin fiksuille lukijoilleni vertailun alailmakehän ja merenpintalämpötilojen vertailun. Ensin mainitun tiedot ovat RSS:n TLT -sarjasta ja jälkimmäiset Nasan Reynolds v2 -sarjasta (Reyn. vain viime heinäkuuhun asti), Molemmat ohuet kuvaajat ovat 12 kuukauden liukuvia keskiarvoja. Olen nuo lämpötilamuutokset normalisoinut vuoteen 1997, jotta niiden vertailu olisi helpompaa. RSS osoittaa lievästi mutta tilastollisesti merkityksetöntä laskevaa trendiä (paksu sininen viiva) ja Reynolds vastaavasti nousevaa. Tuo jokseenkin mitätön ero trendeissä selittyy joko alkaneella El Nino -ilmiöllä, joka on jo nostanut merenpinnan lämpöä mutta ei ole vielä ehtinyt täysimittaisesti vaikuttaa alailmakehän lämpötilaan, tai pienillä mittausvirheillä tai molemmilla. Jos nuo trendit projisioisi vuoteen 2100, olisi silloin keskilämpötila joko -0,2 tai +0,3 °C nykyisestä poikkeavaa. Pitäisikö ilmastohälytyssireeniin panna lisää ääntä?

Kuva 5
Olipa miten vaan, sanoisin maapallolla olevan hieno luonnollinen termostaatti, joka osaa ainakin lyhyellä aikavälillä (<20v) säätää lämpötilan melko stabiiliksi ilmakehän kasvaneesta hiilidioksidipitoisuudesta huolimatta. Muistetaan, että liki kolmannes ihmiskunnan kaikista teollisen vallankumouksen alun (n. 1750) jälkeisistä hiilidioksidipäästöistä on tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana. Kovin suurta vaikutusta tuolla kolmanneksella ei ole mittausten mukaan ollut, vaikka ilmastomallinnusten mukaan molempien lämpötilojen (alailmakehä ja merenpinta) nousun pitäisi olla melko rajusti kiihtyvää. Tässä suhteessa ilmastopolitiikkamme mallinnukset eroavat todellisuudesta noin kertaluokalla - siis kymmenkertaisesti. Isoäidin lämpömittarin asteikolla kuvattu ilmaston lämpeneminen (Kuva 5) rohkaiskoon terveen järjen käyttäjiä ilmastopolitiikan oudoilla poluilla!

Kuva 6
PS 27.9.2015 Lisäsin viimeiseksi kuvaksi 6 Alabaman yliopiston UAH-aikasarjaa pitävien tutkijoiden kuvan elokuun keskilämpötilan poikkeamasta vertailujaksosta.

Kuvassa näkyy tietysti itäisellä Tyynellämerellä käynnistynyt El Nino-ilmiö laajana vaaleankeltaisena alueena. Lisäksi huomio kiinnittyy melkoisiin lämpöalueisiin eteläisellä Atlantilla ja Etelämerellä sekä melko viileaan Arktikaan.



132 kommenttia:

  1. Minkä luottamusarvon saat tälle lämpenemättömyyssovituksellesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin korkean. En saa mitenkään tuolle 18v 8kk:n jaksolle nousevaa trendiä.

      Poista
    2. Ei yritetä tehdä siitä nousevaa kun kerran olet sen tasaiseksi laskenut.

      Mutta kun blogisti arvostaa dataa ja numeroita niin kerrotko mikä on numeerisesti tuon tasanteen tilastollinen merkittävyys..

      Tai jos sattuisi niin että tuolla 18v 8 kk pätkän tasanne ei jostain syystä olisi tilastollisesti merkittävä, niin milloinka se tilastollisesti merkittävä tasanne alkoi.

      Kiitos etukäteen

      Poista
    3. Se poikkeaa nousevasta trendistä alle 0,1%:n todennäköisyydellä satavarmasti.

      Poista
    4. Jep - ja sitäpaitsi sun isä on isompi kuin mun. ;).. Se siitä matikasta ja fysiikasta.. ;)

      Poista
    5. Anonyymille 9. syyskuuta 2015 klo 8.11: Satavarmastiko?

      Poista
    6. Olisi kiva tietää tuolta ajanjaksolta (1/1997-8/2015) nousevan lämpötilatrendin
      a) kerroin
      b) luotettavuusväli
      c) tilastollinen merkittävyys.

      Poista
  2. Ennenkuin Mikko vastaa, voin todeta, että luotettavuusväli rss-datalle 1997-2015 on kk-tasolla (2sigma) ±0.17 ast/10v, eli ns. 0-trendin tilastollinen merkitys on ns. "kuutamolla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ehkä Mikolla on syy miksi tämä tasanne on tilastollisesti - tai muista syistä - merkittävämpi kuin trendi joka löytyy jos ottaa hieman enemmän havaintoja mukaan. Vaikka vain sen verran että päästään p 0.05 tasolle.. Ellei syystä tai toisesta haluta lähteä miikkeelle aivan tämän satelliittisarjan alusta asti..

      Poista
    2. Mähän en tiedä tilastotieteestä juuri mitään (pelkkä matematiikan laitoksen cumu), joten en ala kiistelemään luotettavuusvälin oikeasta laskentatavasta. Toinen juttu on sitten se, että vaikka luottamusarvo ei-nousulle on pieni, trendi on silti koko pituudelta laskettuna hyvin todennäköisesti pienempi kuin IPCC SPM on antanut meidän ymmärtää sen todennäköisesti olevan. Selvästi pienempi.

      Eli en kiistä lämpenemistä. Totean vain, että paniikkiin ei ole tänäkään vuonna aihetta. Meillä on hyvin varaa odottaa 10-20 vuotta ja katsoa, olisiko Kiina sitten halukas vähentämään hiilen käyttöä. Tähän mennessä ilmastonmuutos on aiheuttanut Suomessa varsin vähän vahinkoja, enkä ole edelleenkään vakuuttunut edes että Carteret-saaret uppovat vuonna 2015.

      Poista
    3. Janattuinen:

      Jos Mikko kritisoi nousevaa trendiä luottamusarvojen pohjalta niin on täysin asiallista käyttää samaa kriteeriä hänen nollasovitukseensa.

      Oletko laskenut tuon todennäköisyyden mistä puhut? Vai mihin uskosi perustuu?

      Poista
    4. "Tähän mennessä ilmastonmuutos on aiheuttanut Suomessa varsin vähän vahinkoja"

      En hiffaa oikeastaan muuta vahinkoa kuin mitä panikointi on tuonut tullessaan tuulivoiman, lisäverojen jne muodossa, mutta onko luonnolle muuten tapahtunut jotain kauhiaa?

      Poista
    5. Eipäs panna suuhuni sellaista, mitä en ole sanonut tai kirjoittanut, anonyymi 7.9. klo 13:55. En ole kritisoinut nousevia trendejä - mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Kritisoin kyllä ilmastomallinnuksia, jotka ovat kadottaneet otteen todellisuudesta, kuten kuvan 2 punaisesta kuvaajasta näkyy.

      Poista
    6. "En hiffaa oikeastaan muuta vahinkoa kuin mitä panikointi on tuonut tullessaan tuulivoiman, lisäverojen jne muodossa, mutta onko luonnolle muuten tapahtunut jotain kauhiaa?"

      Perhosten lajimäärä on lisääntynyt. Merenpinnan laskuvauhti on hidastunut viimeisten 30 vuoden aikana noin yhdellä millillä vuodessa -> Suomi kasvaa hitaammin. Kuivat ja kuumat hellejaksot ovat pidentyneet niin, että Ouluun voidaan kohta perustaa loma-Damaskos. On tämä kauheaa.

      "Vai mihin uskosi perustuu?"

      Jos oletetaan, että ilmakehä lämpenee jatkossa enemmän kuin nyt on havaittu, silti ollaan alle kahden asteen vuosisatavauhdissa. Pinnan olettaisi lämpenevän vähemmän. SPM taisi pelotella selvästi isommilla luvuilla.

      Kävin vilkaisemassa RealClimaten käsityksen RSS:n osoittamasta lämpenemisestä, ja kyllähän se niin on, että lineaarisella trendillä saa vuosien 1980-2000 muutosten avulla kohtalaisen korkean ylärajan (kuuluisa 'worse than expected'). Todennäköisyys on aika rohkea sana kun järjestelmä on monimutkainen ja siihen vaikuttaa mittaustulokset itse tulevaisuuden politiikan kautta. Kun ei vaan politiikka vaikuttaisi mittaustuloksiin.

      Minusta olennaista ei edes ole lämpeneminen (jota en pysty näkemään kovin poikkeuksellisena tähän mennessä - siihen tarvitaan ehkä 0.5 astetta nopeasti lisää), vaan se, miten hyvin mallit ennustavat mitä tapahtuu. Tähän mennessä mallien ennustuskyky ei ole vakuuttanut. Jäätiköt kuulemma sulavat Alaskassa, ja mallit ennustavat että näin tapahtuu, mutta jos tapahtuisi toisin, olisin varma että mallit pystyisivät ennustamaan senkin. Paradigma on liian joustava.

      Poista
    7. Kerrotko Mikko milloin tilastollisesti merkitsevä lämpeneisen pysähtyminen on alkanut. 95% riittää..

      Poista
    8. Helmikuusta 1993 alkaen RSS:n mukaan. Siis 22,5 vuotta sitten. Mutta sillä tai edes lineaarisen trendin vaihtelulla ei ole suurta merkitystä. Isoja asioita ovat, että emme ole nähneet 1900- tai 2000-luvun ilmastossa mitään kummallista tai proxysarjojen osoittamasta luonnollisesta vaihtelusta poikkeavaa. Toisaalta ilmastopanikointia lietsoneet ilmastomallinnusennusteet ovat ajaneet todellisuudesta koilliseen 100-prosenttisesti. Loppujen lopuksi kenelläkään ei ole esittää mitään kestävää tulevasta ilmastonmuutoksesta. Siksi meillä ei ole ollut oikeaan osuvia ennusteita 1, 5 tai 10 vuoden päähän. Maailman arvostetuin ilmatieteen laitos, brittien MetOffice, on säännönmukaisesti epäonnistunut jopa vuodenaikaennusteissaan.

      Ennustekykyisyyteen vaaditaan näyttöjä. Sellaisia tällä epäonnistuneiden mallinnusten laatijajoukolla ei ole. Kuvan 2 punainen kuvaaja osoittaa sen selvästi. Juuri enempää ei voi ilmastollisesti väärässä. Se on aika hurja asia, sillä ilmastopolitiikkamme kvasitieteelliset perusteet ovatkin suurinpiirtein siinä.

      Poista
    9. Mitä tarkoitat että RSS:n mukaan 95% tarkkuudella? Annatko jotain numeroita ja detaljeja miten olet tuon laskenut?

      RSS:n dataan sovitettu suora tuosta elokuuhun on kaukaa p 0.05 merkittävyystasoista - vai käytätkö jotain toisenlaista matematiikkaa?

      Poista
    10. "Mitä tarkoitat että RSS:n mukaan 95% tarkkuudella? Annatko jotain numeroita ja detaljeja miten olet tuon laskenut? "

      Anna arvaan. Jos sarja katkaistaan vuodesta 1993, käyrän trendin 95%-luottamusväli sisältää nollakohdan. Tämä on tietysti luonteeltaan maksimaalinen cherrypick.

      Lineaarinen sovitus ei oikein toimi jos järjestelmässä on syklisiä komponentteja.

      Poista
  3. Anonyymille 7. syyskuuta 2015 klo 8.52: Eihän se noin voi olla, silloinhan kaikilta jutun graafeilta putoaa pohja pois, eller hur?

    nm. hämmästynyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kun RSS-sarjan tilastollista merkittävyyttä lasketaan koko jakson yli 1979-2015 on trendi +0.12 ± 0.06 eli kyse on tilastollisesti merkittävästi noususta. Mikon tapa laskea trendi valikoidusti on vain yksi lukuisista eikä sillä ole tilastollista kerittävyyttä. Sitäpaitsi hän unohtaa kaikki ointamittaukset, jotka ovat 1998 eteenpäin tilastollisesti merkittävällä nousu-uralla. Satelliitit mittaavat troposfäärin lämpötilaa integroidusti siten, että mittausalueen painopiste 2-3 km korkeudella joten vertailtavuss pintahavaintojen kanssa ei ole relevanttia. Sitäpaitsi on näyttöä siitä, että satelliittien tulokset vääristävät havaintoja, koska niille täytyy tehdä leegio korjauksia ennenkuin saadaan lämpötilat selville. Lisäksi satelliitit vaihtuvat ja interkalibrointi on vaikeaa. En pitäisi satelliittitulosten pitkäajan trendejä välttämättä kauhean luotettavina. Varsinkin viime vuosikymmeninä.

      Poista
    2. "Satelliitit mittaavat troposfäärin lämpötilaa integroidusti siten, että mittausalueen painopiste 2-3 km korkeudella joten vertailtavuss pintahavaintojen kanssa ei ole relevanttia."

      Eikö teorioiden mukaan alatroposfäärin pitäisi lämmetä pintaa enemmän eikä vähemmän?

      "En pitäisi satelliittitulosten pitkäajan trendejä välttämättä kauhean luotettavina. "

      Sen sijaan pintamittauksia pidät luotettavina, koska niille ei tarvitse tehdä leegiota korjauksia?

      Minä en tiedä, mitä pitäisi uskoa, mutta kyllä kaksi hyvin toisiaan vastaavaa satelliittisarjaa antaa enemmän uskoa kuin pintamittaussarja, jonka historialliset osat muuttuvat jälkikäteen kohti teorian ennustamaa suuntaa. Olen pahoillani, mutta jotkut ilmastotieteilijät ovat mokanneet tekemällä ja hyväksymällä oikaisuja jälkikäteen tavalla, joka ei ole enää uskottava. Ongelmana ei ole enää ilmaston lämpeneminen vaan menneisyyden jäähtyminen.

      Poista
    3. No onhan se satelliittimittaus relevanttia kun lapse rate tuottaa maanpinnan lämpötilan ja ilmankosteuskin mitataan samalla, eli ilmankosteuden vaikutus lapse rateen korjataan pois havaintojen perusteella.

      Onhan se parempi menetelmä kuin ekstrepoloida tuhansien kilometrien päästä urban heatista..

      Plugging the average 6.5C/km lapse rate and 5100 meter or 5.1 km height of the ERL we determine above into our derived lapse rate equation (#6 from prior post) gives

      T = -18C - (6.5C/km × (h - 5.1km))

      Using this equation we can perfectly reproduce the temperature at any height in the troposphere as shown in Fig 1. At the surface, h = 0, thus temperature at the surface Ts is calculated as

      Ts = -18 - (6.5 × (0 - 5.1))

      Ts = -18 + 33.15C (gravity forced greenhouse effect)

      Ts = 15.15°C or 288.3°K at the surface

      which is exactly the same as determined by satellite observations and is 33.15C above the equilibrium temperature -18C or 255K with the Sun as expected."

      Lähde:

      http://hockeyschtick.blogspot.fi/2015/09/why-effective-radiating-level-erl-is.html

      Ilkka

      Poista
    4. Janattuinen: Mitä oikaisuja tarkoitat?

      Poista
    5. "Janattuinen: Mitä oikaisuja tarkoitat?"

      Karl 2015 tulee ekana mieleen, ja tietysti paljon puhuttu TOBS, mutta GISSin oikaisuthan ovat oikea legenda. Käyrät ovat muuttuneet vuosien mittaan niin paljon ja Goddard on piirtänyt jopa lätkämailoja amerikkalaisista oikaisuista - joista en nyt kovin vakuuttunut ole, mutta hauskojahan ne ovat silti.

      Niin, "Why the blip?" tulee myös mieleen.

      Poista
    6. "which is exactly the same as determined by satellite observations and is 33.15C above the equilibrium temperature -18C or 255K with the Sun as expected."

      HS olettaa, että ilmakehän keskikohdan (500 mb on noin 5 km korkeudessa) lämpötilan pitäisi olla -18C, ja sitten hän laskee tunnetun lapse raten avulla maan pinnan lämpötilan. No eihän se kovin väärin ole kun siinä on oikea lapse rate ja oikea lämpötila. Kun ilmakehään lisätään kosteutta niin sen lapse rate muuttuu. Kysymys onkin siitä, että voidaanko lämpötila viiden kilometrin korkeudessa noin vain laskea ja kuinka tarkasti. Summittain tietysti, tarkemmin ei. Jos ilmakehän tila menisi parilla staattisella lineaarisella yhtälöllä niin mihin me meteorologejakaan tarvittaisiin.

      HS:llä on ihan hirveä hybris. Hänestä on vahinkoa vakavamieliselle skeptismille.

      Poista
  4. Jos Kansanuutisetkin on Mikon kannalla, kyllä sitten minäkin,
    odotellessani seuraavaksi että Tiedonantajakin tulee mukaan, ja lopuksi lasitalon Pravda.

    http://www.kansanuutiset.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sqlxml&tem=d_aihepuu.tpl&topicid=125463&selected=126179

    Ilkka

    VastaaPoista
  5. Vähän aiheen vierestä, mutta selailin tässä (taas) Lunkan Maapallon ilmastohistoriaa. Lunkka kyllä uskoo hiilidioksidilla olevan vaikutusta ilmastoon, kuten minäkin. Kirjassa on kuitenkin runsaasti lueteltu epävarmuuksia, tutkimusten ristiriitoja ja asioita, joita ei vielä tunneta tarpeeksi tai ei ollenkaan.

    Yksi mielenkiintoinen kohta on sivulla 246. Hän kirjoittaa:

    "Vaikka auringon aktiivisuusvaihtelulla on vaikutusta auringon emittoimaan energiamäärään vain 0,1 prosenttia, aktiivisina aikoina suuri osa energiasta tulee ultraviolettisäteilynä ja absorboituu yläilmakehän happi- ja otsonimolekyyleihin. Vielä ei tarkalleen tiedetä, miten ultraviolettisäteilystä aiheutuvat muutokset yläilmakehässä vaikuttavat alempaan ilmakehään ja koko ilmastoon."

    Tästä tulee mieleen, että hoitaako lapse rate loput.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsoni on yksi linkki avaruuden ja ilmaston välillä.

      Minä ehkä taipuisin enemmänkin uskomaan, että maan magneettikenttä, kosminen säteily ja auringon aktiivisuus vuorovaikuttavat keskenään ja aiheuttavat ainakin jonkinlaisen mausteen pilvisyyden ja albedon kautta. Albedo on nimittäin aika tehokas globaalin lämpötilan säädin. Joku mainitsi tähtienvälisen pölyn; varmaankin aikaskaalassa > 1Ma sillä on pakko olla vaikutusta ainakin silloin kun aurinko on hiljainen. Nykyiseen interglasiaaliin sillä tuskin on ollut vaikutusta - tai mistä sitä tietää. Aika epävarmaa kaikki on lopulta.

      CO2-CAGW-porukka on ollut niin riemuissaan ja varma sekä omista malleistaan että muiden pahansuopuudesta, että on tehty kaikki mahdollinen kosmisten tekijöiden tutkimuksen ja tutkijoiden marginalisoimiseksi.

      Maallikkoskeptikot vielä kaivavat omaa hautaansa antamalla tukea useillekin eri crackpot-teorioille, kuten nyt vaikka sille, että "termodynamiikka nyt vaan estää hiilidioksidin Tyndall-efektin". Crackpot-tulkinnaksi katson tämän, en siksi, että vaatimaton teoreettisen fysiikan tuntemukseni ulottuisi fotonivaihdon termodynaamisiin vaikutuksiin, vaan siksi että sen kannattajat (Doug Cotton jne) möyhkäävät suu vaahdossa kuinka kukaan ei tajua mitään ja MIT opettaa väärin fysiikkaa. Tunnistan persoonallisuustyypin, joka korreloi sen kanssa, että ei kannata tuhlata aikaa argumenttien ymmärtämiseen. Tämä ei tietysti suoraan todista, että teoria on väärä; ainoastaan että sen äänekkäin kannattaja ei osaa puolustaa ideaansa oikein. Mulle se nyt kuitenkin riittää.

      Jos uskomme AR5:ttä, "human influence has been the dominant cause of the observed warming since the mid-20th century", niin kyllä minäkin sen uskon että lämpenemisestä välillä 1950-201x merkittävin osuus on ihmisperäistä. Kysymys on ennemminkin pitäisikö tästä huolestua, kun vuosien 1900-1950 vaihtelu on kaliiberiltaan samantyyppistä. Jos ilmasto olisi hyvin herkkä CO2:lle, luulisi ilmaston lämpenevän huomattavasti nopeammin. Jos taas se ON herkkä, vaikuttaa siltä että olemme onnekkaasti pysäyttäneet muista syistä tulevan jääkauden oikea-aikaisella CO2-tuotannolla. Jälkimmäisessä tapauksessa on syytä huolestua, mutta kysymys onkin pikemminkin siitä, tuotammeko riittävästi hiilidioksidia!

      Poista
    2. Uusimmat havainnot todististivat otsonivelheen vain valheeksi.
      satelliitti ja Avaruussukkulamittauksin.

      Unohtiko FMI kertaoa asiasta, vai unohtiko sen tahallisesti.

      http://www.mitosyfraudes.org/Ingles/Crista.html


      Poista
    3. Olisko off-topic?

      Olen täysin varma että yksi "internet-96"-tyyppinen linkki (myytit ja valheet.org) osoittaa tieteellisen vastaanpanemattomasti miten kyseessä on valhe.

      Blogin pitäjä poistanee väsyneen kommenttini jos tuntee tarvetta asiallisempaan käsittelyyn. Minä en nyt pysty.

      Poista
    4. Kerrotko Janattuinen mitä tekemistä on Tyndall efektillä lämmönsiirtymislakien kannalta? Termodynamiikan lait kun vaan tekee lämmönsiirtymisen mistä tahansa kylmemmästä kuumempaan mahdottomaksi, se on fakta jota yritetään vähätellä (kuten sinä)kun on valtavat summat laitettu rahaa palamaan vääriin teorioihin ja uusien fysiikanlakien keksimiseksi.

      Kukaan ei ole kaskaan saanut energiaa lisääntymään ja näin ollen lämpötilaa nousemaan kylmästä kuumaan. Laita yksikin koejärjestely, missä näin olisi onnistuttu tekemään ilman ulkopuolista energiaa. Sellaista ei vaan ole, koska se on mahdotonta. Miksi ei näin yksinkertaista asiaa oteta huomioon, säästyisi maailmalta paljon rahaa oikeaan luonnonsuojeluun tämän AGW-typeryyden sijaan.

      Poista
    5. "Termodynamiikan lait kun vaan tekee lämmönsiirtymisen mistä tahansa kylmemmästä kuumempaan mahdottomaksi"

      Niin? Entä sitten? Kyllä mulla on yliopistocumu fysiikastakin.

      Poista
    6. "Termodynamiikan lait kun vaan tekee lämmönsiirtymisen mistä tahansa kylmemmästä kuumempaan mahdottomaksi"

      Niin? Entä sitten?

      Poista
    7. Asiaan liittyy paljon väärinkäsityksiä, jotkut jopa kuvittelevat että "termodynamiikan lait" estävät detektoreja kylmempien kappaleiden lämpötilan mittauksen kokonaan. Todellisuudessa marketista saa muutamalla kympillä lämpömittareita jotka pystyvät moiseen helposti.

      -L4

      Poista
    8. Nyt taas on jutut menemässä viistoon kylmempi kuumempaa-keskustelussa. L4 on tähän innolla osallistunut jo niin monta kertaa, että olisiko syytä olla kiihdyttämässä tätä soopaa? Ja muutkin, lopettakaa jankutus hyvän sään tai ilmaston aikana.

      Tapsa

      Poista
    9. Joo, propellihattuja käynnistetään jo...parempi jättä väliin.

      -L4

      Poista
    10. Minä puran timeticseja ja jos purat itsesi , katoat olemattomuuteen,
      saadessani taustasi tietooni.

      http://www.onlineconversion.com/unix_time.htm

      Haluarko ja uskallatko kokeilla?

      Muut, eleköö kokkeilko.

      Joku yrittää palstalla hyödyntää käyttämällä nikissään yhtä havinaista välimerkkiä, mutta eleköö paljastako identiteettiänne vastaamalla siihen.

      Se joku asuu postiolikerossa joka on jonkuin FMI,n lakimiehen joka
      juhlisti John Dalyn Kuolemaa suomalaisena skeptikkona joka asuu FMI postilikerossa, ei ole olemassa.

      John Dalyä koskevat emailit, ja jos on "salattu" aukeavat timeticseilla, tai jopa väililyöntijonolla grepperillä, elii Turingin koneella, joka on itseasiassa oma selaimenne,

      http://www.ecowho.com/foia.php?search=john+daly

      John Daly, hän elää, Cheerio.

      Ilkka Mononen

      Poista
    11. Tapsa: "Ja muutkin, lopettakaa jankutus hyvän sään tai ilmaston aikana."

      Aikuismainen kommentti oikeaan paikkaan. Pyydän anteeksi, meinasi minultakin palaa käämi ihan turhaan.

      Poista
    12. John Daly ei tajua mitään edes keskiarvon keskivirheestä joten hänet voi jättää täysin huomiotta.

      -L4

      Poista
    13. Todiste John Dalyn olemassaolosta.

      "So Far so good.

      "Mathematica" first plots out the data itself (see Atachment 1)

      The first part of the instruction set lets "mathematica" do a Fourier Transform
      on the data, ie. searching out the periodicities, if there are any. The result is
      shown on Attachment 2."

      http://www.ecowho.com/foia.php?file=0839635440.txt&search=john+daly+

      Ilkka

      Poista
    14. Ylläoleva asiakirja on luottamuksellinen, ette saa jakaa tai lainata sitä.

      Itseäni sitoo vaitiolovelvollisuus, kenelle se on osoitettu Joensuun yliopistoon ja ??? ei saa purkaa ilman vastuuta lain edessä, enkä ikinä kerro kenellekkään miten se puretaan.

      Ilkka Mononen.

      Poista
  6. Napa-alueiden väitetään lämpiävän nopeammin kuin muiden alueiden. Miten niiden lämpiäminen on mitattu (siis oikein mitattu ei mallinnettu)? Montako kiinteää pintalämpötilojen mittausasemaa navoilla on ja kuinka lähellä/kaukana ne sijaitsevat navoilta?
    -PX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa? Kaikki (ilmastoveijarit) tuntuvat olevan täysin varmoja napa-alueiden huimasta lämpenemisvauhdista, mutta kukaan ei tunnu tietävän miten se (lämpeneminen) on mitattu? Todella outoa?
      -PX

      Poista
    2. Arktisella alueella sijaitsevista sääasemista lähes 80 % on ihmisasutuksen kuten lentokenttien keskellä, mikä nostaa lämpötiloja luonnollista tasoa korkeammalle (ns. kaupunkiefekti, urban heat island effect). Ainoastaan yksi (Sodankylä) "Arktiksen" kuudesta sääasemasta, jonka havaintojakso kattaa vähintään 75 vuotta, on aidosti maaseutuasema.

      T. Antero

      Poista
    3. Grönlanti on lämmennyt paljon ja Huippuvuoret `ja Kanadan pohjoiset saaret myös, en ole tarkistanut missä muualla lämpötiladataa on keräilty.

      -L4

      Poista
    4. Jäämerelle virtaa Atlantilta nykyään enemmän ja lämpimämpää vettä kuin lämpimällä keskiajalla. Se aiheuttaa monia positiivisia palautekytkentöjä. Mielestäni tuo selittää, miksi nykyään pohjoisessa on lämpimämpää kuin keskiajalla ja on hyvä selittäjä koko globaalille lämpenemiselle. Ihmisellä ei tuohon ole osuutta, sillä virtausten lämpeneminen on alkanut jo 1700-luvulla.
      http://www.nature.com/ncomms/journal/v3/n6/fig_tab/ncomms1901_F5.html

      Jos tuo trendi jostain syystä loppuu, voi pohjoisessa alkaa taas viilenemään kuten uusissa tutkimuksissa jälleen varoiteltiin.

      Wade

      Poista
    5. Vähän eppäilen Grönlannin ja Huippuvuorten viimeaikaista lämpenemistä ainakaan ilmastollisesti, sillä RSS-satelliittisarja näyttää viilenevää trendiä pohjoisille leveyspiireille sitten lokakuun 2004. Taitaa lämpeneminen olla jo ohi?

      Poista
    6. Piti vielä lisätä, että aiheesta - siis pohjoisimpien alueiden lämpenemisestä - on tulossa bloggaus seuraavien 1-2 kuukauden aikana. Jutellaan silloin lisää.

      Poista
    7. Ette kai te nyt yritä väittää että UHI efektiä ei olisi huomioitu globaaleissa lämpötilasarjoissa..? Vai oliko se sitä "manipulaatiota" mitä ei saanut tehdä?

      Poista
    8. Ei saisi manipuloida dataa koskaan. Koska UHI:n vaikutuksen suuruutta on vaikea (mahdoton) mitata, ne mittauspisteet, jotka ovat UHI:n "saastuttamia" tulee jättää pois kaikista varteenotettavista tutkimuksista. Nämä poistot tulee luonnollisesti esittää tutkimuksen liitteenä, perusteluineen.

      Poista
    9. Ktyllähän ne väittää että UHI on otettu huomioon, ja että se on jokatapauksessa aika merkityksetön, joitain asteen kymmenyksiä.

      Itse olen huomannut että sellaisessakin tuppukylässä kuin helsinki, se on kevyesti 2-3 astetta, ja isoissa metropoleissa se voi olla jopa 10-12 astetta, eli eipä sitä juuri huomioida.

      Poista
    10. Turkkulaiselle, ja miksei muillekkin erinomainen esitelmä aiheesta,
      ja myös hauskuuttava.

      https://www.youtube.com/watch?v=Gmc5w2I-FCA

      Ilkka

      Poista
    11. Onhan tuota UHI:tä tutkittu - ja se poistetaan trendeistä. Sitäpaitsi ne on aivan samat trendit http://www.realclimate.org/index.php/archives/2013/02/urban-heat-islands-and-u-s-temperature-trends/.

      Poista
    12. Mutta eihän uhia ole poistettu trendeistä, vaan lisätty saadakseen aikaan mallinnusksiin manipuloidun lätkämailan.

      http://www.c3headlines.com/global-warming-urban-heat-island-bias/

      Ilkka

      Poista
    13. Salaliittouskovaisiin ei mikään uppoa.. :(

      Poista
    14. Nikkisi yrittää avata portteja, olet maksettu taputtaja, kuka maksaa, FMI vai reenpeace?

      " PPPoA (PPP over ATM):"

      Lopeta ajoissa.

      Minuusta anonyymissä pitäisi olla merkkijono 4 bit, jotta selviäisi kuka on sanojen takana vähemmällä vaivalla.

      Tämä on viimeinen varoitus.

      Ilkka Mononen

      Poista
    15. Anonyymi12. syyskuuta 2015 klo 17.43

      Kertoisitko missä alarmistiopistossa opetetaan että aina kun tulee vähänkin epämiellyttävä asia eteen niin pitää heittää salaiittoteoriakortti pöytään?

      Merkillinen pakkomielle tiellä AGW-uskovaisilla...

      Poista
    16. Tuo globaalin lämpenemistrendin peittäminen tavalla / mittakaavassa jota täällä on esitetty edellyttää että sadat tuhannet tutkijat ovat jonkinlaisessa salaliitossa pimittämässä sen "oikean" tiedon - tai muuten vain tyhmiä. Mitenkähän mahtaa olla todellisuus?

      Mitä tuo Monosen "viimeinen varoitus" oikein tarkoittaa - varsinkin kun hän tuntuu olevan Mikon erityisessä suojelussa.. Pitäisikö tässä huolestua kun ylittää katua seuraavan kerran..?

      Jos Mikko haluaa päästä anonyymeistä eroon siihen on helppo tapa: blogin voi asettaa tilaan missä vain rekisteröityneet voivat kommentoida. Nykytilassa blogi viestittää sitä että anonyymit ovat tervetulleita..

      Poista
    17. Sanomiseni tarkoitus on se että yritykset tunkeutua viestiyhteyksiini
      johtavat oikeudellisiin toimenpiteisiin niin tahtoessani,

      Ei sen kummempaa.

      Anonyymit itse pyrkivät saamaan Mikolle rekisteröintipakon,
      syyttääkseen Mikkoa sensuurista, ja vähentääkseen näin palstan mielenkiintoisuutta kansalaisten keskuudessa, monet eivät asemansa vuoksi voi ilmaista mielipidettään omalla nimellään joka on varsin ymmärrettävää.

      Ilkka Mononen

      Poista
  7. Voisi melkein väittää olevan kirsikan poimintaa edes verrata rcp8.5 enseblen keskimääräistä pintalämpötilan kuvaajaa (lämpötila parin metrin korkeudella maanpinnasta) kahteen satelliitilla tehdyn troposfäärin lämpötilamittasarjan osajoukkoon (lämpötila muutama kilometri maanpinnasta ylempänä) joihin on vedetty tilastollisesti merkityksetön (?) vaakaviiva.

    VastaaPoista
  8. Kuva 2 on ongelmallinen. Siinä on ensinnäkin maanpinnan ja alemman troposfäärin lämpötilat samassa kuvassa. Eivät ole sama suure. Suurempi ongelma on verrata malliajojen keskiarvoa havaintoihin. Eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

    I.K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä mitään ongelmallista ole. Pintalämpötilat ja alemman troposfäärin (2-3 km:n korkeudella) korreloivat erittäin hyvin.

      IPCC on arvostettuna kollegiona käyttänyt malliajojen keskiarvoa paljon. En itsekään tätä ymmärrä, mutta niin ilmastotutkimuksen valtavirta tekee.

      Olen muuten useaan otteeseen tarjoutunut julkaisemaan vieraskirjoituksia onnistuneista mallinnuksista. Tarjouksia ei ole tullut - miksihän?

      Poista
    2. Entäpä jos kuvaan 2 kiteytyykin juuri tämän blogin ydin?

      Poista
    3. IPCC on käyttänyt tutkimustulosten keskiarvoistuksia muuallakin ja asiaa on kritisoitu. Ilmeisesti tarkoitus on ollut pysyä neutraalimpana eikä ottaa kantaa siihen mikä tutkimuksista on mahdollisesti tuloksiltaan luotettavampi ja mikä epäluotettavampi.

      -L4

      Poista
  9. Ilmastomalleista keskusteleminen näyttää aivan liian vaativalta aiheelta blogiin missä lineaarisen regression soveltaminen on tilastollisista / fysikaalisista kriteereistä irrallista polemiikkaa.

    Varsinkin kun koko kirjoitelman (ja varmaan tusinan aikaisemman) pohjana on tarkoitushakuisesti viimeisestä mittapisteestä taaksepäin vedetty viiva siihen saakka kunnes saadaan kulmakertoimeksi nolla -- ilman että käsitellään tuon sovituksen matemaattista hyvyyttä / soveltuvuutta fysikaalisen ilmiön luonnehdintaan.

    Siitähän tässä on kyse: blogisti väittää ilmaston lämpenemisen (fysikaalinen ilmiö) lakanneen x vuotta sitten tekemällä matemaattisen silmänkääntötempun.

    Tämän pohjalta on vaikea ymmärtää mitä esimerkiksi tuo korrelaatio pinta- ja troposfäärilämpötilojen välillä tarkoittaa hänen näkemyksensä mukaan.

    Data voittaa aina ja matikka on ikävää kun se ei tue agendaa? Vai miten se meni?

    http://www.woodfortrees.org/plot/rss/mean:12/plot/uah/mean:12/plot/hadcrut4gl/from:1970/mean:12/plot/gistemp/from:1970/mean:12/plot/rss/trend/plot/uah/trend/plot/gistemp/from:1970/trend/plot/hadcrut4gl/from:1970/trend

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 8.9. klo 10:26!

      Linkaamistasi WFT-kuvaajista (kaksi satelliitti- ja kaksi pinta-aikasarjaa) näkyy mainiosti sarjojen välinen hyvä korrelaatio. No satelliittisarjat myös merien päällä pari kertaluokkaa kattavampina tietysti ovat vähän herkempiä merten pintalämpötilamuutoksille, ja niistähän puuttuvat myös kyseenalaiset menneen ilmaston justeeraukset alaspäin, joilla pitkä lämpenemispaussi on pintasarjoista koetettu häivyttää.

      Itku ja vikinä ei kuitenkaan poista sitä reaalimaailmasta mitattua tosiasiaa, joka näkyy sekä kuvasta 2 että kuvasta 4. Ilmastomallinnusten täysin yksimielisesti ennustamaa globaalia lämpenemistä ei lineaarisella trendillä arvioituna näy lähes 19 vuoteen. Laadukas data ja matikka ovat joskus niin harmillisia, kun ne kieltäytyvät näyttämästä mallintajan ja ilmastopoliitikon toivomaa tulosta.

      Kuvaan 5 sijoitin linkkigraafisi ajanjakson (1979-2015) siten kuin ihminen tai luonto saattaisi vuosikymmenien jaksoissa luonnostaan tapahtuvan pienen keskilämpötilan vaihtelun havaita, jos omasta lämpömittaristaan sitä voisi seurata.

      Havaitsin kommentissasi saman ikävän sävyn, jonka jatkuvan käytön vuoksi poistin kommentoijien joukosta erään xyz-nimimerkkiä käyttäneen. Sillä sävyllä ei kannata jatkaa, jos haluaa tänne kommentteja kirjoitella.

      Poista
    2. Sinäkö opetat tekmättä analyysiasi asiastasi vedoten auktoriteetteina mielikuviisi, ja käsityksiisi matemaattisista funktioista.

      Open Office ilmainen, pururata vaaditaan, vaikka märkäkin.

      Gnuh Gnuh sanoi Gnu.

      https://www.openoffice.org/download/

      Ilkka


      Poista
    3. "Siitähän tässä on kyse: blogisti väittää ilmaston lämpenemisen (fysikaalinen ilmiö) lakanneen x vuotta sitten tekemällä matemaattisen silmänkääntötempun."

      Statistisesti paussin merkitys on lähinnä siinä, että se kumoaa lausahduksen "worse than expected". Trendi on aika kohtuullinen ja vuoden 2000 tienoilla suoritettu panikointi oli turhaa. Trendin ylempi luottamusraja putoaa koko ajan.

      Kerro sinä minulle mikä silmänkääntötemppu tämä on:

      Monckton : 0.121 C/vuosikymmen (RSS global mean 1979-2015)
      RealClimate: 0.175 C/vuosikymmen (hadcrut4 sama aika)

      Onko oikeasti joku peruste, miksi HadCrut4 kuvaisi globaalia lämpenemistä paremmin kuin satelliittimittaus? Ei silti, vaikka totuus olisi vaikka 1.5 C/100a, niin sehän on aika vaatimaton vauhti suhteessa Kiinan päästöihin, jotka siis kiihtyvät vielä ainakin 15 vuotta.

      http://www.realclimate.org/index.php/archives/2014/12/recent-global-warming-trends-significant-or-paused-or-what/

      http://wattsupwiththat.com/2015/09/08/the-pause-is-driving-down-the-long-term-warming-trend/

      Poista
    4. Jäi vielä sanomatta, että lineaarinen sovitus on ikävä kompromissi sinänsä, koska jos uskomme CO2-teoriaan, sovituksen pitäisi olla pikemmin CO2-pitoisuuden logaritmin joku feedback-silmukallinen kaava. Jos taas oletamme muitakin merkittäviä tekijöitä, nämä veivaavat käyrän niin, että lineaarisuudesta ei ole tietoakaan. En siis oikein tiedä, millä perusteella luottamusrajan laskeminen voisi tuottaa merkityksellisen vastauksen. Aika tämän ratkaissee, sitä ennen jurotan tässä.

      Poista
  10. Niin, blogisti ei vieläkään kerro selkeästi nollasovituksensa tilastollista merkitsevyyttä. Ei kai siinä ole mitään salattavaa? Vai eikö tilastollinen merkitys tällä kertaa olekaan merkittävää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa nyt tuli toteen näytetyksi se, että ns. reaalimaailma ja tämä täällä harrastettu ilmastorealismi pelaavatkin ihan eri lainalaisuuksilla? Ja ikävä sävyhän siitä silloin voi olla seurauksena.

      nm. hämmästynyt

      Poista
    2. Putosin iloisesti kärryiltä: Mitä "reaalimaailmasta mitattu tosiasia" ja postauksessa olevat "todellisuutta edustavat graafit" meille oikein kertovat? Mikä on niiden painoarvo, miksi lineaarisella trendillä laskettu globaali alailmakehän lämpenemistauko on blogistin mielestä kiistämätön tosiasia?

      Poista
    3. Anonyymi 8. syyskuuta 2015 klo 13.11: Reaalimaailmasta mitattu tosiasia tarkoittaa mitattua dataa, jota oikeat empiiriset tieteet hyödyntävät, erotuksena kuvitteellisesta keinotodellisuudesta johon ilmastotiede, uskomustieteenä nojaa.
      -PX

      Poista
    4. "Jospa nyt tuli toteen näytetyksi se, että ns. reaalimaailma ja tämä täällä harrastettu ilmastorealismi pelaavatkin ihan eri lainalaisuuksilla?"

      Kyllä täällä harrastettu ilmastorealismi on huomattavan paljon lähempänä reaalimaailman lainalaisuuksia, kuin mitä IPCC ja sen malleihin ja politiikkaan perustuvat 'lainalaisuudet'.

      Poista
    5. Eikös tuo Mikon piirtämä vaakasuora näytä - ainakin tähänastisen pohjalta kuitenkin olevan lujasta sisäisestä uskosta kumpuavaa piirtämistä enemmän kuin reaalitodellisuuden mallittamista fysiikan ja matematiikan lakien mukaan?

      Poista
    6. Anonyymi8. syyskuuta 2015 klo 19.40: Itse varmaan valitsisit jonkun todella luotettavan mallinnetun lähtökohdan esim. vuoden 2070, jonka perusteella voisit todeta ilmaston jo lämmenneen ja lämpiävän "odottamattoman" nopeasti, 95% varmuudella.
      Mutta kuten kaikki hyvin tiedämme, ilmastouskonnolla ei ole mitään tekemistä tieteen tai todellisuuden kanssa.
      -PX

      Poista
    7. Tollanen suorahko viivahan siitä tulee jos on kattellu perinteisen "mummonmittarin" näyttämää kyseisen ajanjakson, dramatiikkaa saadaan mukaan asteen osilla.

      Poista
    8. Hyvä Anonyymi 8.9. klo 19:40!

      Minua alkavat nyt jo huvittaa kestämättömät väittämänne. Minä en ole tuota kuvan 2 vaakasuoraa viivaa tai oikeastaan kahta sellaista piirtänyt. Ne piirsi lahjomattoman Excel-ohjelmani LinRegr-funktio. Minä en voi mitään sille, että se on 100% varma asiasta: Lämpenemistä ei ole todellisuudesta tehtyjen tarkimpien ja kattavimpien RSS-satelliittimittausten mukaan tapahtunut sitten tammikuun 1997 - siis viimeisten 18,67 vuoden aikana.

      Mikään perustelematon epäilys tai argumentointivirhe ei tuota asiaa muuksi muuta. Matikka ja fysiikka on!

      Poista
    9. Aivan varmasti LinRegr funktio on sitä mieltä kun kysyt siltä tuolla lailla..

      Oletko kysynyt siltä minkä luotettavuustason se antaa tuolle sovituksellesi ja verrannut sitä luotettavuustasoon joka tulee koko datajoukon sovituksesta?

      Oletko kysynyt siltä että kumpi sovitus on tilastomatemaattisesti parempi - siis uskottavampi malli sille mitä troposfäärissä tapahtuu?

      Voitko sitten perustella matematiikan ja fysiikan avulla miksi tuo lahjomattoman LinRegr funktion "löytämä" 18v+ tasanne on merkityksellisempi kuin koko data-aineistoon sovitettu kuvaaja?

      Vai pitääkö meidän vain uskoa?

      Poista
    10. RSS-sarjan trendiviivan (Mikon 0) luotettavuusväli kk-arvoisa 1997-2015 on ±0.17 ast/10v, joten Mikon nollaviivan tilastollinen merkitsevyys on aika olematon. Tämä siksi, että kyseiseen ajanjaksoon sisältyy voimakkaita ei-lineaarisia vaihteluja /El Nino jne/, joten signaalli "kohina" -suhde on lin.regr. laskullu epäedullinen. Koko RSS-kauden 1979-2015 trendi on 0.12±0.06 ast/10, joten kyseessä on todellinen kasvusignaali .

      Miksi muuten Mikko jättää kaikki pintamitaukset huomiotta, jotka kaikki näyttävät kasvua 1998-2015, useat jopa tilastollisesti merkittävästi. Erityisesti sitä tekee ns. Berkeley-sarja, joka perustuu ns. raw data analyysiin, jolloin sarja näyttää suurempa lämpenemistä kuin GISS ja muut.

      Mikko taitaa ikäänkuin kurkistella ilmastonmuutosrealismia vain avaimenreiästä, sen sijaa, että avaisi ovet ja ikkunat niin maailma näyttäisi enemmä realistiselta.

      Poista
    11. Voisiko johtua siitä, että pintamittauksissa on pikku uhi-vääristymä? Saattaisiko olla niin, että itse katsot avaimenreiästä

      Poista
    12. Valitettavasti luottamukseni kaikkiin NCDC-pohjaisiin sarjoihin (GISS ja NOAA) on huvennut niihin lukemattomiin menneisyyden lämpötilojen justeerauksiin, joihin en kykene löytämään rationaalisia perusteita. Siksi en niihin pohjautuvia arvioita voi esittää usein aika kriittisille lukijoilleni, joita kiinnostaa mahdollisesti poliittisesti manipuloitujen sarjojen tulosten sijasta enemmän todellisuus.

      Pintamittaussarjojen yleisenä ongelmana ovat em. justeerauksien lisäksi kehno kattavuus niin horisontaalisesti (laajat katvealueet maalla, polaarisilla vyöhykkeillä ja merillä) kuin vertikaalisesti (ilmakehäähän on jonkin verran myös yli 2 metrin korkeudella maanpinnasta) sekä ainakin kertaluokkaa huonompi yksittäisen mittauksen tarkkuus verrattuna jatkuvasti avaruuden taustasäteilyyn kalibroituviin satelliittisensoreihin.

      Nämä ongelmat koskevat myös BEST-sarjaa, mutta se on kieltämättä mielenkiintoinen referenssi myös satelliittisarjoille ainakin mantereisten alueiden lämpötilavertailuissa. Olen niin BEST:iä kuin CRUTEM4:ä käyttänytkin moneen otteeseen tässä tarkoituksessa. Muistetaanpa, että bloggauksia on jo lähes 500, joten jos Berkeley-sarja yhdestä tai muutamasta puuttuu, se ei tarkoita sarjan hylkäämistä.

      En kurkistele avaimenreiästä, kuten ei kenenkään pitäisi tehdä. Siksi olen kiitollinen nimenomaan kriittisistä kommenteista. Kyllä ne aina panevat miettimään.

      Mutta kritiikistä huolimatta tämän bloggaukseni kuvat eivät muutu. Lämpenemistä ei ole havaittu lähes 19 vuoteen satelliittisarjojen kertomana. No, tästähän emme taida olla erimielisiä. Jopa satelliittisarjat ovat ihan viimeisen 40 vuoden lämpenemisen havainneet sitten satelliittien lähettämisen 1970-luvun lopulla. Olen nuo kuvaajat sijoittanut kuvaan 5, jotta myös desimaaleista piittaamattomat suurpiirteisemmät lukijat pysyvät kärryillä. Ehkä tuosta viimeisestä kuvasta avautuu selkeimmin jo tapahtuneen ilmastonmuutoksen ongelmallisuus tavallisen ihmisen näkökulmasta?

      Poista
  11. Oskari olematin, nollakatu nolla.

    Minulla on merkki leimattuna jotten eroitä tummaa itsestäni.
    Ei tarvi mediaa, kivi kertoo sen.

    https://www.youtube.com/watch?v=UFIBx-IhVZA

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
  12. Janatuiselle erityisesti-

    Tuliko mertsäratiosta 60 luvulla.

    Kiitos!

    Ilkka

    https://www.youtube.com/watch?v=xW1yChKfRQ8

    VastaaPoista
  13. Ja kauhea huuto jatkuu... porukka kiljuu paniikissa, vain siksi koska ilmasto pikkuhiljaa lämpeää pikkujääkaudesta. Haluavatko he (pikku)jääkauden takaisin, haluavatko he että eläminen Suomen korkeudella tulee mahdottomaksi? Miksi? Saahan sitä muuttaa täältä Espanjaan (tai vaikka Nigeriaan!) ilman kylmenevän ilmaston asettamaa pakkoakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä viitteitä on siitä että nyt ollaan lämpenemässä pikkujääkaudesta, joka loppui siis noin vuonna 1850? Kätevää tuollaista on väittää mutta ilman perusteita sellainen ei nyt vaan tule kuuloon.

      -L4

      Poista
    2. Tuolla Fimin sivuilla on mun lempparimummonmittarin lukemajouluaattona klo 14 Kaisaniemessä 1838 lähtien. Kyllä kiihtyvä lämpeneminen väistää Kaisaniemen jouluaattona klo 14. Yksi paikka ja hetki vuodessa, kun ilmasto ei ole lämmennyt. Sitä en tiedä kuinka merkittävä asia se on, mutta sitä hetkeä ei pysty kukaan kiistämään. Aika erikoinen sattuma, vaikka Kaisaniemessä on nykyisin kaupunki-ilmasto. Siksi siellä on luultavasti hieman viilentynyt jouluaattona klo 14. Nyt vaan selityksiä kehiin.

      http://ilmatieteenlaitos.fi/joulunaika

      Pave

      Poista
    3. En löytänyt dataa numeroina. Käyrästä minä en menisi sanomaan yhtään mitään, kun aste on niin kapea viiru.

      Pitkän ajan tilastossa Kaisaniemestä ja Sodankylästä FMI:n asteikko on vielä hullumpi, kun sitä ei ole ollenkaan:

      http://ilmatieteenlaitos.fi/vuositilastot

      Antero lienee kuitenkin oikeassa, että Sodankylä on ainoa paikka, jossa UHI ei ole vaikuttanut mittaustuloksiin. Silmällä katsottuna 30- ja 40-luku olivat samanlämpöisiä kuin nykyään. Miksi siis muualla arktikassa on lämmennyt, mutta Sodankylässä ei? Ehkä katsoin viisaria vinoon, mutta tiettävästi millään ei näe niin hyvin kuin silmällä.

      Niin, mihin se vertailukohta pitääkään laittaa, varmaan siihen kylmimpään hetkeen, vai kuinka?

      Tapsa

      Poista
    4. Arktika on viilenemässä vauhdilla. Sekä RSS että UAH kertovat -0,5 asteen muutoksesta elokuusta 2014 viime elokuuhun.

      Poista
    5. Arktika on viilenemässä vauhdilla. Sekä RSS että UAH kertovat -0,5 asteen muutoksesta elokuusta 2014 viime elokuuhun.

      Tuo kertoo aika paljon..

      Oletko muuten pannut merkille että tammi-helmikuusta 2014 vastaavaan aikaan 2015 oli jopa yhden asteen viileneminen 60N-82.5N tiedoston http://data.remss.com/MSU/monthly_time_series/RSS_Monthly_MSU_AMSU_Channel_TLT_Anomalies_Land_and_Ocean_v03_3.txt perusteella. Ilmaston lämpeneminen on siis yksiselitteisesti peruutettu.

      Tosin.. Aikuisten oikeasti..

      Ei kai kukaan vakavasti otettava kommentoija tai blogisti nyt tällaisesta voimakasta sisäistä vaihtelua omaavasta datasta lähde yhden vuoden kahden mittapisteen perusteella julistamaan suuria päätelmiä siitä miten ilmasto muuttuu..?

      (jopa Mikon "laskutekniikalla" Arktikassa "paussi" on RSS TLT mukaan paljon lyhyempi kuin globaaisti). Vai mikä on Mikon määritelmä Arktikalle?

      Poista
    6. Juu, RSS:n lineaarisen trendin mukaan Arktika on viilentynyt tai ei ainakaan lämmennyt tammikuusta 2005. Mutta viimeisen vuoden muutos elokuusta elokuuhun on aika iso. Täytyy tietysti muistaa, että keskilämpötilavaihtelut pohjoisilla alueilla ovat yleensäkin olleet aina suuria verrattuna vaikkapa tropiikin vaihteluun. Siksi olettaisin pohjoisen luonnonkin niihin sopeutuneen vuosimiljoonien aikana.

      Poista
    7. Kommentti: "Mitä taas tulee tuohon 20 vuoden lämpenemättömyyteen, tämä on näitä ilmastomyyttejä" on sangen paljon avaava, sillä lämpenemättömyys noudattaa ”kässäriä”, jonka on kirjoittanut keskimäärin 87-vuotinen aurinkoperäinen Gleissberg-syklisyys. Aiempi nouseva trendi ja nykyinen tasannevaihe ovat syklin osia. Laskuvaihe on alkamassa tai jo alkanut, mikä merkitsee seuraavan minimin sattumista 2040—2050-luvulle.
      Lisätietoa syklisyysnälkäisille. :)

      Mauri T.

      Poista
    8. Mauri T:lle: Ymmärsinkö oikein, että männyn vuosilustoista tietyllä alueella on vedettävissä suora korrelaatio globaalilämpötilan kehitykseen?

      Ja selittäjäksi siis löytyy 87-vuotinen aurinkoperäinen Gleissberg-syklisyys...?

      Vuosilustot ovat ilmeisesti lahjomaton tutkimuskohde (tuloksia ei tarvitse justeerata eikä alueellisia vaihteluja tai ilmastojärjestelmän monimutkaisuutta sen enempää huomioida) eikä johtopäätöksiä, korrelaatioita tai yleistyksiä ko. tutkimustuloksista voi tehdä väärin, tätäkö ajat takaa?

      Eivätkö ilmastotieteilijät ole edes tätä yksinkertaista asiaakaan oivaltaneet?

      nm. Yhä vain hämmästynyt

      Poista
    9. Jos olen oikein ymmärtänyt, on kyseessä metsänrajamännyt. Männytistä saadaan ajankohta, milloin ne ovat kasvaneet. Käsittääkseni metsänrajan paikka ja sen muutokset, on se oleellisin juttu eikä niinkään lustot, varmaan kyllä molemmat antavat tietoa ilmastosta.

      Mauri varmaan rakentaa, kun ehtii.

      Olenko muuten oikeassa, kun muistelen, että nämä tutkimukset on lopetettu tai päätetty lopettaa?

      Tapsa

      Poista
    10. Vuosilustoja ei voi justeerata, jos ottaa näytteenottotaajuudeksi
      1 lusto per vuosi, olettaen että puu tallentaa 1 lusto/vuosi,
      jolloin näytteenottotaajuus on kerran vuodessa.

      Lämpötilan palauttamiseksi tarvitaan perusfunktiota SB lakineen
      piineen ja Bolzmannin vakioineen joka kalibroidaan historiallisiin
      havaintoihin.

      Jos menetelmä toimii, saamme tilkkutäkin, jonka interpoloimista voi harkita globaaliksi.

      https://www.youtube.com/watch?v=h7I_9MMcWvk

      Ilkka

      Poista
    11. Vuosilustot ovat proxy eli "justeerauksia" tarvitaan rutosti, mikä on sinänsä aivan ok.

      -L4

      Poista
    12. Jos näytteenottotaajuus on kerran vuodessa, vuotta ei voi muuttaa, ainoastaan "Mauserin" asteikon milleistä tuumajakoiseksi eli millseiksi,
      kertoman pysyessä edelleen samana, kunhan ei matkanvarrella siirrä
      maalitoilppia milleistä millseihin joka on rutiinia ilmastotieteilijöille.

      Ilkka

      Poista
    13. Scafettan paperista

      Although the chain of the actual physical mechanisms generating these cycles is still obscure, (I have argued in my previous papers that the available climatic data would suggest an astronomical modulation of the cloud cover that would induce small oscillations in the albedo which, consequently, would cause oscillations in the surface temperature also by modulating ocean oscillations), the detected cycles can surely be considered from a purely geometrical point of view as a description of the dynamical evolution of the climate system.

      Numermagiaa parhaimmillaan. Kiinnostaa heti kun tutkija pääsee oikeasti (kvantifioidusti) kiinni niihin fysikaalisiin ilmiöihin joita nämä taivaiset syklit meillä kontrolloivat. Ja pystyy kertomaan miksi ne ovat vahvempia / uskottavampia kuin nykyinen fysiikka..

      Poista
    14. Exel riittänee jotta oletettavasti saisimme häiveitä.

      Mahdollisuudet päässälaskun tuloksena ainakin fifty fifty.

      Ilkka

      Poista
    15. Lisäys, jos kiinnostaa Prof. Nir Shaviv, sekä Cern tutkiukset kertovat samanlaista.

      https://www.youtube.com/watch?v=EPB3v86epTw

      Ilkka

      Poista
    16. "Vuosilustot ovat proxy eli "justeerauksia" tarvitaan rutosti, mikä on sinänsä aivan ok.

      -L4"

      L4 on täysin oikeassa tässä. Lustoissa ei ole lampömittaria. Metsänrajamäntyjen antama informaatio on kuitenkin varsin lahjomatonta.

      Tapsa

      Poista
    17. Kyllä se Sodaankyläkin lämpenee.. Vuodesta 1908 laskettu lineaarinen trendi yli vuotuisten keskiarvojen näyttää 0.17C+-0.07C/10v (Climate Explorer identifioi tämän Sodankylän Lapin Ilmatieteellisen Tukimuskeskuksen tunnisteella teca30).

      Poista
    18. Metodi on yleisesti käytössä ja tiedossa.

      Täytyy vain laskea S-parametrit auringon ja maan väliltä, käyttäen proxyja joita verrataan historiallisiin lämpötilahavaintoihin, sekä tietysti nykyisiin.

      Kyllä lämmöt jollain tavalla ja tarkkuudella tulevat esiin, ja ehkä muutakin.
      .
      http://www.astro.utu.fi/kurssit/aurinko1/aurinko2007luku4.pdf

      Ilkka

      Poista
  14. Satelliittidata on miehen iässä eli yli 50 paljastui kanisterien nustua "haudastaan"
    kertoakseen koruttoman tarinansa.

    https://www.youtube.com/watch?v=bvGIE1y3cXA

    Ilkka

    VastaaPoista
  15. UAH-datasta on vaikea laskea mitään luotettavaa trendiä 35 v ajalta, kun vaihtelu on niin suurta. Tässä itse kullekin analysoitavaksi 5 v. liukuva keskiarvo. Se alkaa siis vuodesta 83:
    -0.146
    -0.182
    -0.242
    -0.28
    -0.228
    -0.176
    -0.148
    -0.09
    -0.038
    -0.098
    -0.15
    -0.13
    -0.124
    -0.144
    -0.096
    0.038
    0.048
    0.034
    0.072
    0.126
    0.08
    0.114
    0.178
    0.194
    0.19
    0.15
    0.17
    0.198
    0.186
    0.18
    0.23
    0.242

    Aivan alku- ja loppupisteiden mukaan laskettuna trendi on 0,11 astetta / vuosikymmen. Jos nuo exceliin työnnätte ja piirrätte käyrän, niin huomaatte, että ensimmäisenä viitenätoista vuotena ei ole tapahtunut mitään, mutta niitä seuraavina kahten vuotena lämpötila on pompahtanut jopa lähes 0,2 astetta.

    Joku halukas voi tietenkin verrata tätä CO2-konsentraation kehitykseen ja laskea korrelaation.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mutta eihän tuo voi olla temppu eikä mikään. Vastahan Mikko tuolla ylempänä julisti (satavarmasti? kuudella sigmalla?) että Arktika jäähtyy vauhdilla. Tosin emme ole vielä kuulleet tuliko tämä kahden pisteen sovitus lahjomattomasta taulukkolaskimen LinRegr funktiosta tai muusta luotettavasta lähteestö...

      Poista
  16. Arktikan lämopenemisen vertikaalistruktuuri:

    http://www.nature.com/nature/journal/v451/n7174/fig_tab/nature06502_F1.html

    Jopa yli 1 aste vuosikymmenessä toki vuodenajasta ja korkeudesta (ilmanpaineesta) riippuen..

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas yksi malli...

      Poista
    2. En kutsuisi globaalia monentyyppisillä havainnoilla höystettyä meterorologiassa käytettyä säätilamallia noin väheksyvästi, näitähän on paranneltu maailmassa isolla rahalla jo vuosikymmeniä. Totta on että navoilla maahavaintoja on hyvin niukasti mutta vastaavasti ilmakehän polaariradoilta tehtäviä satelliittihavaintoja on tiheämmin kuin mistään muualta maailmasta..

      -L4

      Poista
    3. Onko siis niin että johtavin ilmastotiede on luopunut takaisinsäteilystä,
      ja tarjoaa selitykseksi että kilo ilmaa painaa keskimäärin enenmmin tai vähemmin kuin kilon.

      Voimmeko siis hyväksyä yhdessä koko pelikentän muuttuneen ja maalitolppienkin kadonneen.

      "The Arrhenius radiative greenhouse effect proponents, having abandoned "back-radiation" from greenhouse gases as the explanation of the greenhouse effect, now claim global warming is instead due to an increase of the "effective radiating height" or "effective radiating level" [ERL] of greenhouse gases in the atmosphere."

      http://hockeyschtick.blogspot.fi/2015/09/why-effective-radiating-level-erl-is.html

      Ilkka



      Poista
    4. Ei tietenkään ole luopunut, takaisnsäteilyn lämmittävä vaikutus oli selkeä jo höyrykoneiden rakentajille ja se on ymmärretty klassisessa fysiikassa täysin oikein. Oletko jo muuten unohtanut että markkinoilla on IR lämpömittareita jotka mittaavat detektoria kylmempiä kappaleita tuosta vain?

      -L4

      Poista
    5. Lämmittääkö takaisinsäteily siis höyrypannun ilman perinteistä kivihiiltä?

      Ilkka

      Poista
    6. Taasko lähtee laukalle?

      Tapsa

      Poista
    7. Niin, oliko tässä lähdeaineistona ne muutama kymmenen asemaa, joista vain kourallinen ei ole ollut UHI-vaikutuksen piirissä? Kourallinen asemia koko Arktikan alueella... Vai onko lähdeaineistona kenties joku varmaksi tiedoksi tiedetty tietokonemallinnus?

      Poista
    8. Kyllä noita aika hyvin kuitenkin löytyy, useimmissa lämpö nousussa:

      http://data.giss.nasa.gov/gistemp/station_data/

      -L4

      Poista
    9. "the percent of hemispheric area located within 1200km of a reporting station."

      Ja ne missä lämmöt on GISS:in mukaan eniten nousussa, eli navoilla, ne lämpötilat katsellaan 1200 kilmoterin päästä. vähän sama kuin että norjan Altassa katsoittaisiin lämmöt Tallinan mittareista...

      Todella uskottavaa...

      http://wattsupwiththat.com/2010/07/28/giss-polar-interpolation/

      Poista
    10. En tiedä väitetäänkö jossakin että lämpö on noussut eniten "navalla" (pinta-alaltaan pieni alue) mutta jos Arktikaksi määritetään nyt vaikka napapiirin pohjoispuoli niin asemia jää sinne kuiitenkin aika lailla.

      -L4

      Poista
    11. Mitäköhän L4 halusit tuolla linkilläsi osoittaa? Hakusivulla näkyi ainakin raju mittauspisteiden lasku. En lähtenyt pitemälle kaivamaan, mutta GISS on mallintanut poistettuja mittapaikkoja, joista on vaikea selvittää, mikä mittapaikka ja mikä malli.

      Tässä jatkat tuttua tyyliäsi linkkaamalla johonkin, josta muiden pitäisi kaivaa se pointti. Josko kerrankin poikkeaisit tyylistäsi ja linkkaisit ihan sinne, mistä lopullinen tieto löytyy.

      Tapsa

      Poista
  17. Siis onko keskustelun pointtina se, että Pohjoisnavalle ei ole pultattu mittausasemaa? Jos on, lienee selvää että navalla on pintamittausasemien kohdalla iso aukko.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvakseltaan niitä on muillakaan asumattomilla alueilla, ja sitten kun varsinkin GISS:n lämpöhistoriaa on adjustoitu kerta toisensa jälkeen, niin GISS:in uskottavuus on aika pyöreä nolla.

      Poista
  18. L4, mitä tuo "iso aukko" tarkoittaa? Missä muualla on iso aukko? Aukkoja, mitä sitten? Mitä ne todistavat? Voisitko jatkaa teoriaasi johonkin, vai onko tuo vain keino ketjuttaa väittelyä kohti loputonta.

    Kiinnostunut

    VastaaPoista
  19. Argtika lämpenee, siitä tässä on kysymys.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jäämäärää katselee niin on tuo lämpeneminen pysähtynyt kymmenisen vuotta sitten...

      http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/seaice.anomaly.arctic.png

      Poista
    2. Tuossa puhutaan pita-alasta. Jään määrä löytyy täältä http://psc.apl.uw.edu/wordpress/wp-content/uploads/schweiger/ice_volume/BPIOMASIceVolumeAnomalyCurrentV2.1.png

      Poista
    3. Hyväksyimme kilpailuehdot joten se siintä.
      Tulos on yksiselitteinen.

      Toisaalta voihan sitä ihmetellä miksei Arktisväylillä ole luvattua
      kiihtyvää laivaliikenteen kasvua, liekö sielläkin merirosvoja.

      Ilkka

      Poista
  20. Kirsikan poimintaa ja agendasta kumpuavaa kvasimatematiikkaa nämä Mikon laskelmat. Kuten on rautalangasta pitkään väännetty

    Mutta tässä vielä oikeaa matematiikkaa..

    http://www.rtcc.org/2015/09/17/global-warming-hiatus-trashed-by-new-study/

    Ei mitään paussia - jos oikeaa matematiikkaa käytetään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä et määrittele mikä on oikeaa matematiikkaa.

      Miksi sitten maailman johtavimmalla ilmastotieteellä on lähes
      100 selitystä lämpenemispaussista jos kerran paussia ei ollutkaan.

      Kerro nyt kerrankin utse jotain, kuten miksi selittävät olematonta
      paussia väittäen etti sitä ole olemassa.

      Tyhjän saa aina tekemättäkin.

      Ilkka

      Poista
    2. Tuossa tutkimuksessa ei ole mitään sellaista, joka muuttaisi lineaarisen trendin laskentaa. Käyttämäni data, laskuni ja graafini ovat kaikki tuota lähinnä epätoivoiseksi datan kidutukseksi luonnehdittavaa yritystä rehellisempiä ja tarkempia. Tarkan satelliittidatan mukainen lämpenemistauko ei siis kadonnut eikä myöskään muuttunut.

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Meni jankutukseksi, josta olen kommentointiohjeissa varoittanut. Ei kannata jatkaa.

      Poista
  21. Sallinet kuitenkin että laitan jankutuksen taustan esille.

    http://wattsupwiththat.com/2015/09/17/the-latest-head-in-the-sand-excuse-from-climate-science-the-global-warming-pause-never-happened/

    Ilkka

    VastaaPoista
  22. Päivitetty UAHin elokuun lämpökartta.

    VastaaPoista