torstai 8. tammikuuta 2015

Ne isot ilmastoarvoitukset ja niiden kalliit ongelmat meille

Ilmastotutkimuksessa on runsaasti asioita, jotka ovat kiistanalaisia. Jotkut niistä ovat sitä hyvin perustellusti ja toiset sitten huonommin perustein. Minä olen aika usein kirjoittanut noista asioista, ja sen mukaisesti olen sitten saanut välillä kovin ristiriitaisia ja jopa riitaa haastavia kommentteja. Koetetaanpa nyt toista lähestymistapaa.

Ilmastotutkimuksessa on myös asioita, joista ollaan eri leireissä jokseenkin samaa mieltä. Yksi sellaisista asioista on se iso suunta, jonka mukaisesti alailmakehän lämpötila on muuttunut sitten Veiksel-jääkauden päättymisen. Keskimääräisen lämpötilan nopeasta noin kolmen asteen noususta 17000 - 14000 vuotta sitten ollaan aika yksimielisiä. Sen jälkeenkin lämpötila vielä nousi lähes 8000 vuotta, joskin tuohon aikaa sisältyi suuria vaihteluja ja nousuvauhdin hiipuminen viimeisinä vuosituhansina. Tuostakin ollaan yksimielisiä, mutta noiden vaihtelujen syistä on erilaisia näkemyksiä. Yksimielisyys jatkuu vielä siitäkin, että viimeisten noin 6000 - 7000 vuoden aikana keskimääräinen ilmasto on pääsääntöisesti viilentynyt, joskin tuonkin jakson aikana on ollut välillä lämpimämpiä kausia. Jopa siitä, että viimeinen umpeutunut vuosituhat oli keskimäärin kylmin verrattuna sitä edeltäviin yhdeksään tai kahdeksaan, taidetaan olla samaa mieltä. Ainakin paleoklimatologisten tutkimusten ylivoimainen osa tukee em. käsitystä.

Meillä on tuoreinta ja tarkinta tietoa viimeisen parinsadan vuoden ajalta lämpötilamuutoksista paikallisesti ja vajaan 100 vuoden ajalta yhä kattavampaa mittaustietoa koko maapallolta. Tuo tieto on täysin yksimielistä siitä, että ilmasto on lämmennyt, ja viimeiset parikymmentä vuotta ovat olleet keskimäärin jonkin verran lämpimämpiä kuin muutama niitä edeltänyt ja selvästi lämpimämpiä verrattuna vaikkapa 1600- ja 1700-lukujen kylmiin kuolonvuosiin. Minun mielestäni tuota lämpenemistä ei kannata kiistää, sillä todisteet sen puolesta ovat aika murskaavat.

Mutta onko nykyinen keskimääräinen lämpimyys jotain historiallisesti ennennäkemätöntä, kuten aika usein kuulee sanottavan, onkin sitten ilmastopoliittisia rintamia jakava asia. Mielestäni siinäkään ei ole riidan aihetta. Jos nimittäin hyväksyy tuon aihemmin kertomani yksimielisyyden holoseenin lämpötilaoptimista ja sitä seuranneesta vuosituhantisesta jäähtymisestä jonkinlaisine vaihteluineen, ei nykyinen ilmastomme ole mitenkään sellainen, mitä vastaavaa eivät edelliset ihmissukupolvet tai muu luonto olisi joskus kokenut. Voimme tietysti väitellä lähes loputtomiin detaljeista, kuten lämpenemisen suuruusluokasta viime vuosikymmeninä. Onko se ollut 0,8 vai 0,3 astetta, on oikeastaan aika triviaali riitelyn aihe, kun sitä vertaa ilmastotutkimuksen isoihin arvoituksiin. Sama koskee väittelyä siitä, onko ilmasto lämmennyt ollenkaan enää tällä vuosisadalla vaiko muutaman asteen sadasosan verran.

Nuo em. asiat liittyvät siihen, pystymmekö mittaamaan ilmastoamme. Mielestäni vastaus siihen on myönteinen. Pystymme ja koko ajan aiempaa paremmin. Mittaamme satelliiteista ilmakehää oleellisesti laajemmin kuin vaikkapa 40 vuotta sitten, ja kykenemme 2000-luvulla käyttöön otetulla vedenalaisella teknologialla havaitsemaan sellaisia merissä tapahtuvia asioita, joilla on isohko merkitys myös ilmastollemme. 

Mittauksia ja pieniä muutoksia enemmän huomiota pitäisi kiinnittää yleisesti ja tässäkin vaatimattomassa blogissa sekä sen kommenteissa ilmastoparadigman kykyyn selittää niitä muutoksia, joiden suunnan ja suuruusluokan olemme kyenneet selvittämään. Tältä osinhan asiat ovat hyvin perustellusti kiistanalaisia.

Minun käsitykseni mukaan nykyisen hiilidioksidipakotteen kasvuun perustuvan ilmastonmuutoshypoteesin suurin ongelma liittyy kyvyttömyyteen selittää tuo aiemmin mainitsemani vuosituhantinen jäähtyminen sitten holoseenin lämpöhuipun. Tiedämme varmuudella, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli tuolloin noussut merkittävästi useiden tuhansien vuoden ajan ja massiiviset jäätikköalueet olivat sulaneet. Noiden asioiden yhdessä, siis sekä säteilypakotteen kasvun että maanminnan heijastuskyvyn heikkenemisen, olisi pitänyt pystyä ylläpitämään lämpenemistä edelleen tai ainakin saavutettua lämpötasapainoa. Tätä selittämätöntä asiaa kutsutaan holoseenin lämpötila-arvoitukseksi.


Tuota arvoitusta on selvittänyt yksi viime vuonna ilmestynyt tärkeä tutkimus, josta mainitsin syyskuussa - liian ohimennen, sillä kyse on yhdestä viime vuoden tärkeimmistä ilmastotutkimuksen papereista. The Holocene temperature conundrum on Zhengyu Liun ja yhdeksän muun tutkijan esiintuoma ongelma tietokonemallinnusten valossa. Ystävällisesti koko julkaisu on luettavissa tästä linkistä

Zhengyu Liun tutkijaryhmä ajoi kolmella eri ilmastomallilla ja mahdollisimman tarkoilla lähtöarvoilla viimeisen 20 000 vuoden ilmaston läpi, ja hämmästyi siitä, että mikään malleista ei kyennyt toistamaan viimeisen 8000 vuoden lämpötilamuutosta edes etumerkin osalta oikein. Liun tutkimuspaperin tärkein kuva 1 on vieressä. Siinä proxyaineistoista laskettu Marcott et al:n (2013) lämpötilamuutos on kuvattu sinisellä viivalla, ja ilmastomallinnusten tulokset ovat mustalla keltaisella ja punaisella. Viimeksi mainittu mallinnus yritettiin ylisuurilla aerosolipakotuksella saada toistamaan Marcottin lämpötilakäyrä vaatimattomin tuloksin. Liun mallinnukset osoittavat, että nykyiset ilmastomallinnukset eivät kykene toistamaan ilmastohistoriaa, ja tuo iso tuhansien vuosien lämpötila-arvoitus jäi ratkaisematta.

Liun tutkijaryhmän mukaan nykyisissä ilmastomalleissa on selittämätön ristiriita todellisuuden kanssa - siis mikäli Marcottin lämpötilakuvaaja sellaista riittävän hyvin vastaa. Ja tämä asia tarkoittaa, että nykyisen polven mallinnukset eivät suurten puutteiden vuoksi kykene simuloimaan lämpötilatietoja realistisesti myöskään tulevaisuuteen. Se puolestaan on erittäin iso ongelma paitsi ilmastotutkimukselle myös ilmastopoliittisille tavoitteille, sillä niiden pohjana ei ole juuri mitään muuta kuin kyvyttömien mallinnusten simulaatioajot.

Vastaavanlaisia ongelmia - ja useita sellaisia - ilmastomallinnuksilla toki on myös nykyajassa. Yksi tunnetuimmista on kyvyttömyys simuloida edes sinnepäin ylemmän troposfäärin lämpötiloja, mistä annoin esimerkin edellisessä bloggauksessani. Pintalämpötilan lämpenemisen pysähtyminen on yllättänyt mallinnuksiin luottaneet. Ja mallien todistettu kyvyttömyys ennustaa edes muutamien vuosien päähän alueellisia ja paikallisia ilmastollisia ilmiöitä on kaikkien alalla tutkimusta tekevien tiedossa. Mutta jostain syystä näistä vakavista puutteista ei haluta puhua julkisesti. Ne lakaistaan roskakoriin aina ennen isoja synteesiraportteja. Miksihän?

No niin. Siinäpä minun mielestäni on ilmastoasioiden isoin ongelma, jonka ratkaisulla olisi tulenpalava kiire, kun tulevaisuuden ilmastosimulaatioden toteutumisen ehkäisemiseksi jo nyt pannaan panoksia globaalisti monia satoja miljardeja euroja vuosittain, ja hintalappu uhkaa vain kasvaa. Meillä Suomessa kyse on jo lähitulevaisuudessa miljardiluokan kysymyksestä vuosittain. Sillä onko lämpötila noussut tai laskenut muutamilla asteen sadas- tai kymmenesosilla (ja onko noihin muutoksiin syynä todelliset tai keksityt perusteet) on pieni asia sen rinnalla, että vallitsevan ilmastoparadigman tieteellinen perusta näyttää olevan vain hyytelöä. Siitä näyttäisi puuttuvan jotain olennaista, tai siinä on sen ominaisuuksia heikentäviä elementtejä.

Mutta arvoituksethan voi vielä ratkaista. Vai mitä mieltä olette? Luottamuksen palauttaminen ilmastotutkimukseen kyllä edellyttää ilmastomallinnusten ennustekyvyn todistamista ensin menneisyydessä ja sitten tietysti myös tulevaisuuteen. Se, että 98% ilmastomallinnuksista käy nykyisyyteen ja tulevaisuuteen aivan liian kuumina tai menneisyyden osalta liian kylminä ja lisäksi vielä usein vääränmerkkisinä, ei kertakaikkiaan kelpaa. Kaikkein vähiten se kelpaa kalliin politiikan perusteeksi.

Niin, niille, jotka kenties ehdotatte Marcottin rekonstruktion uudelleentarkastelua mahdollisten virheiden varalta, totean olevani samaa mieltä. Kaikkea ennen tehtyä on syytä tarkastella avoimesti ja mahdolliset epätarkkuudet korjaten. Mutta jos kokonaan kyseenalaistatte tutkimuksen ja merkittävän osan menneisyyttä tutkineesta paleoklimatologiasta, silloin joutunemme kaikki palaamaan takaisin lähtöruutuun.

105 kommenttia:

  1. En odoittaisi keskustelun avautumista lähiaikoina koska "säteilypakootteesta" tai olkoon "takaisinsäteilystä" on kanonisoitu mantra jolla oikeutetaan ilmastopolitiikka
    joka pyrkii CO2 päästöjä rajoittamalla vaikuttamaan globaaliin energia ja talouspolitiikkaan, pelkkää politiikka siis.

    http://theclimatescepticsparty.blogspot.fi/2015/01/the-greenhouse-effect-and-infrared.html

    Ei muutos tule lähtemään ns. tieteen saralta vaan hallitusten harrastaman ilmastopolitiikan puolelta mistä on raikas esimerkki kun 2/3 Intian tiedemiehistä pitää AGW,tä suuresti liioiteltuna hallituksen ja ilmastopolitiikan siellä vaihduttua.

    http://www.thegwpf.com/indian-scientists-fears-of-man-made-global-warming-exaggerated/

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko L4 aloittaa iänikuisen inttämisen kylmällälämmittämisellä.

      Ilkka

      Poista
  2. Tuossa ekassa riittää tutkittavaa.

    Ensimmäiseksi taas tulee mieleen, että miksi IPCC:n raporteissa toisensa jälkeen aina vaan todetaan, että pilvisyyden vaikutus on huonosti tunnettu.

    Liekö tätä asiaa kukaan muu tutkinut kuin Svensmark, mutta hänet pyritään vaientamaan kuoliaaksi.

    http://wattsupwiththat.com/2014/04/10/more-support-for-svensmarks-cosmic-ray-modulation-of-earths-climate-hypothesis/

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ilmakehäähän tutkitaan raivolla jotta pilvet ymmärrettäisiin paremmin.

      Poista
    2. Eisenback tyrmää mainitun tutkimusen totaalisesti WUWTin kommenteissa:
      "
      So once again, it’s models all the way down. No data were harmed (or even used) in the analysis.

      Me, I’d place absolutely no credence in this study at all. They haven’t shown the simplest evidence that their claimed correlation between the sun and the weather even exists, much less that it shows what they are claiming.

      w."

      Poista
    3. Ehkä tuo raivo on kelvoton tutkimusväline, kun tuloksia ei tunnu tulevan.

      Tapsa

      Poista
    4. Jos olisitte lukeneet tarkkaan olisitte havainneet että Eschenbacin kiistämä tutkimus ei olut käsitteillä oleva tutkimus vaan :

      "I also looked at the Douglass and Clader study and wasn’t impressed. They claim a correlation between TSI and lower troposphere temperatures."

      Mistä Escenbac kommentoi "Me, I’d place absolutely no credence in this study at all. They haven’t shown the simplest evidence that their claimed correlation between the sun and the weather even exists, much less that it shows what they are claiming."

      Ja kun epäilen ettei kyse ole tahallisesta harhaanjohtamisesta laitan sen ymmärryksen puutteen tiliin.

      Ilkka

      Poista
  3. Bill J Gray, veteraani pilvivaikutusten ilmastotutkija selittää vesihöyryn osuuden ja AGW-mallien virheen tässä tiivistelmässään. Tätä ei ole pystytty kumoamaan, ja mittaukset noudattavat tätä, päinvastoin kuin tietokonemallit, joissa siis väärä etumerkki pilville ja kosteudelle! Pitkähkö juttu mutta kannattaa lukea tai ainakin katsoa pilvikuviot selityksineen.

    http://stevengoddard.wordpress.com/2014/12/24/a-christmas-gift-from-dr-bill-gray/#more-120351

    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole julkaistu missään joten ei ole tutustumisen arvoinen, vaan potentiaalisesti harhaanjohtava.

      Poista
    2. Mistä tiedät sen olevan harhaanjohtava kun kerran se ei ole tutustumisen arvoinen?

      Ilkka

      Poista
    3. Se voi hyvin olla harhaanjohtava eli julkaisukelvoton, ja peer-review yrittää estää moisten paperien pääsyn julkaisuihin. Nyt meillä ei ole mitään tietoa siitä mitä alan ammattilaiset ajattelevat artikkelin taustasta, teoriasta, metodeista ja johtopäätöksistä -> ei kannata edes lukea, ellet sattumalta ole alan ammattilainen.

      Poista
    4. No mutta arvostelit sen lukukelvottomaksi, joten kysyin luitko sen vain et.

      Vai yritätkö kertoa muille mikä on lukukelvotonta ja mikä
      ei ikäänkuin eivät itse osaisi arvostella lukemaansa.

      Ilkka

      Poista
    5. "peer-review yrittää estää moisten paperien pääsyn julkaisuihin"

      Tuo olikin hyvä kommentti. Niinhän siellä tehdään. Vääränlaiset tutkimustulokset eivät pääse läpi.

      Tapsa

      Poista
    6. Äsken joku kaivoi esiin Mot Ilmastogate ohjelman, kaikki eivät ole ehkä nähneet tätä mutta se kuuluu nostaneen ärhäkkää keskustelua
      Tiede lehdessä.

      Siinä on kuvaus tästä pal rewiew tutkimuksesta joka varjelee AGW tiedettä vääräuskoisista artikkeleista ns. "peer review" "tiede"lehdissä.

      http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ilmastogate_46671.html#media=46676

      Ilkka

      Poista
    7. Ai nytkö on siis asialla se suuri salaliitto joka estää republikaanihenkisten taistelijoiden julkaisujen läpimenoa? Voi nyyh.

      Poista
    8. Kuinkas ison salaliiton siihen luulet tarvittavan?

      Tapsa

      Poista
    9. Eihän tämä ole puoleuekysymys vaan juopa on tieteen ja ilmastouskonnon välinen.

      Juurihan Brasiliiassa nimitettiin skeptikkokommunisti tiedeministeriksi mikä aiheutti raivoa ja ravistuksia kautta
      globaalin vihermöykyn.

      http://www.americanthinker.com/blog/2015/01/warmists_apoplectic_as_brazil_president_names_climate_skeptic_as_science_minister_.html

      Ilkka

      Poista
    10. On se puoluekysymys, skeptikot ovat hyvin usein republikaaneja ja vieläpä uskonnollisia. Skeptismikin on uskonto siinä mielessä että tieteelliset todisteet ovat aika waffasti AGW;n puolella, minkä julkaisuja lukemalla voi itsekin päätellä.

      Poista
    11. No mihin puolueesseen kuuluu johtavimman ilmastotieteen merkittävin ilmastoevankelista Hayhoe?

      http://newsbusters.org/blogs/kristine-marsh/2014/04/07/new-climate-alarmist-tack-go-green-god

      Ilkka

      Poista
    12. Miten tämä puoluekysymys liittyy L4:n mielestä blogin aiheeseen saati suomalaseen keskusteluun ilmastosta?

      Tapsa

      Poista
    13. Sitähän minäkin ihmettelen kun kokoomuskin on vihreämpi kuin Kokoomuksen puisto-osasto Vihreät.

      Eli missä puoluejako?

      Ilkka

      Poista
    14. Juu, kauas on menty aiheesta tässä säikeessä, joka loppui tähän.

      Poista
  4. vääräuskoiset? milloin ranskalaisten lehtitaloon tehty isku yhdistetään ilmastonmuutokseen?
    erään laitoksen proffa halusi teloittaa "denialistit" ja onhan tuo lausunto, joka sittemmin vedetiin pois, aika uskomaton. siis mitä eroa on tehdyillä iskuilla ja kuitenkin koulutetetun
    tiedemiehen lausunnoilla?
    molemmat ovat terrorismia joskaan toinen ei välttämättä ehkä vielä ole tappanut ketään, mutta kuka tietää. joihinkin sairaisiin mieliin useat asiat voivat vaikuttaa.

    VastaaPoista
  5. Törmäsin tälläiseen taulukkoon Grönlannin tammikuun lämmöistä v.1245 - 1970
    aika tasaiselta näyttää, vaikkakin 1699 ja 1700 on kylmää ollut, pari vuotta aiemmin Suomessa oli suuret nälkävuodet ja väestö pieneni jotain 10 - 20 %.
    Linkki on http://www.gfy.ku.dk/~www-glac/data/PC1.txt
    Köpiksen yliopiston sivuilta löytyy näitä käppyröitä lisää.
    Asiaa sivuten, jollakin messuilla keskustelin ilmatieteen laitoksen ihmisten kanssa,
    niistä 15.7.1942 pakkolaskun tehneistä lentokoneista, joista yksi nostettiin ylös
    1992 yli 80 m paksuisen jään alta ja väittivät että se olisi mahdollisesti sulanut jään sisään auringon vaikutuksesta.
    Pystyykö joku sanomaan / laskemaan onko se mahdollista ? Kyllähän se metrejä sinne painuu, mutta että kymmeniä metrejä.

    Aatsi Pirkanmaalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskat se mihinkään painu. Jos on keväällä tippunut, niin korkeutensa saattaa painua, mutta ei enempää. Sitten, kun talvi tulee ja lunta päälle, on painuminen siinä.

      Tämä "asiantuntija" on samaa tasoa kuin se, joka väitti etelämeren jääennätysten johtuvan monen kymmenen asteen pakkasessa jään sulamisesta ja valumisesta nolla-asteiseen mereen ja jäätyneen sinne.

      Tapsa

      Poista
    2. Osaan Grönlantia sataa useamman metrin lunta talvessa..

      Poista
    3. No mutta kun lentokoneen päällä oli 90 metriä jäätä, joten oliko aurinko lämmittänyt niinkin syvälle?

      Ja paljon se vaatikaan lumisadetta muodostaakseen vastaavan määrän jäätä?

      https://www.youtube.com/watch?v=fNEmGaAplgI

      Ilkka

      Poista
    4. Juu, tuosta hauskasta arvoituksesta lisää täällä:

      http://ilmastorealismia.blogspot.com/2012/03/yle-ja-saksalais-gronlantilainen.html

      Poista
    5. Onkohan firnin ja jään ero kaikille selvää? Firnin paksuus voi olla jopa tuollaiset 70 metriä ennenkuin päästään puhtaaseen jäähän saakka. Täällä on tahoja jotka mielellään hyppäävät johtopäätöksiin ennenaikaisesti...

      Poista
    6. Mihin johtopäätöksiin?

      Ilkka

      Poista
    7. No esim. tuohon johtopäätökseesi että "lentokoneen päällä oli 90 metriä jäätä".

      Poista
    8. Tuoko on jotenkin oleellinen asia? Onhan täysin selvää, että pinnalla on lunta ainakin talvella ja massa kovenee vähitellen.

      Mikset kommentoi sitä, onko mielestäsi mahdollista, että Aurinko on sulattanut koneen 90 m:n syvyyteen oli tuo massa millaista hyvänsä?

      Tämän firnin läpi taitaa valo päästä vielä huonommin kuin kirkkaan jään.

      Tapsa

      Poista
    9. Tarkistin asian utube videosta ja siinä sanottiin lentokoneitten tehneen pakkolaskun Gröönlannin jäätikölle ja kaivetun myöhemmin 255 jalan syvyisestä jäästä, eikä siinä erikseen määritelty jään laatua.

      L4,n olisi syytä esittää valituksensa videon tekijälle

      Ilkka

      Poista
    10. Eli oltiin noin syvällä, firniä mukana varmasti kymmeniä metrejä, eli AGW-kässärin mukaan mentiin taas... :D

      Poista
    11. Onko lentokoneen hautautumisesta lumeen olemassa AGW kässäri?

      Voisitko vähän vilauttaa.

      Ilkka

      Poista
    12. L4:n vittuiluun ei kannata reagoida. Hän kuvittelee olevansa fiksu, vaikuttimestaan en tiedä, ellei ole IL:n palkattu taputtaja.

      Tapsa

      Poista
    13. Manu tokaisi aikanaan että jos provosoidaan ei pidä provosoitua.

      Mutta voihan provokaattoria vähän höystää kun se ei näy ymmärtävän sitä.

      Ilkka

      Poista
    14. Ja tuo AGW-kässärihän muuttuu aina tilanteen vatimusten mukaan.

      Poista
    15. Niinhän se tuppaa tekemään.

      En tiedä olisiko Mikon syytä edellyttää rekisteröintiä tähän blogiin. Se vähentäisi tätä selvää paskanjauhantaa, mutta tekisi blogista sisäänlämpiävän.

      Ehkä L4 tuo kritiikkiä meidän tollojen keskusteluun, mutta eväät näyttävät vähenevän koko ajan. Lähdeviitteetkin ovat totaalisesti loppuneet. IPCC:n raporttejakaan ei enää vilauta.

      Tapsa

      Poista
    16. Tapsa: "...paskanjauhantaa". Sitähän tämä on koko ajan, Tapsa.

      Poista
    17. Ei näytä lähellekään selvin päin enää tuleban kommentteja.

      Tapsa

      Poista
    18. Kyllä Tapsalla on pointti tai oikeastaan kaksipuolinen kortti heilutettavana.

      Haluaisin pitää kommentoinnin mahdollisimman vapaana, mutta pienellä osalla kommentoijista on vaikeuksia pysyä sivun alalaidassa esitetyissä rajoissa.

      Minä tiedän oman sukuni kokemuksesta, että myös ns. rahvas osaa käyttäytyä kohteliaallisesti. Parempi väkihän tekee sen jo lähes geneettisesti. Mutta erottelemmatta ketään toivoisin KAIKILTA kohteliaita ja järkeen perustuvia kommentteja. Toki saa esittää vaikka omastakin mielestä tyhmiltä tuntuvia kysymyksiä, mutta niihinkin pitäisi sitten vastata ystävällisesti ja kohteliaasti.
      '
      Tällä blogilla on 30 000 - 50 000 lukukertaa kuukausittain. Se on niin iso määrä. Lukijoiden joukossa on blogistia enemmän monista asioista tietäviä. Jos kommentit ovat agressiivisia, saatamme karkoittaa nuo osaajat. Jos taas vaaditaan rekisteröintiä, kadotamme lukijoiden ja potentiaalisten kommentoijien massan. Minulla on tunnelma kuin harakalla tervatulla katolla.

      Yhteinen hyvä ratkaisu olisi kohtelias kommentointi, joka sallii myös nimettömyyden.

      Poista
    19. Näinhän se menee, en halua sinua neuvoa tässä asiassa. Kestämme varmaan tämän paskanjauhannan.

      Vaikeaa on sinun moderoida tätä blogia. Mikään automatiikkakaan ei taida onnistua lopettamaan tätä soopaa ilman lähdeviiitteitä. L4 on omaksunut tämän heittelyn muiden tutkittavaksi, varmaan Sirolaopistosta oppinut.

      Satu Hassille terveisiä!

      Tapsa

      Poista
  6. Olipa merkillisen löysä kirjoitus "ilmastotutkimuksen isoista arvoituksista". Eikö pelkkä 1. kuva olisi riittänyt? Tiedämmehän aikaisempien kirjoitustesi perusteella erinomaisen hyvin, ketkä kulkevat Truth-polulla ja ketkä Lies-polulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarkasmiako piti lisätä?

      Mutta mikä onkaan antisi tämän löysyyden poistamiseksi?

      Tapsa

      Poista
    2. Voisiko Mikko kirjoittaa joskus, mikä on huippupaleoklimatologien käsitys ilmastomaliien natsaamisesta menneisyyteen nähden.

      Käsittääkseni mallit natsaavat jopa hämmästyttävän hyvin....?

      Poista
    3. Tämä sitten jatkuu. Jos käsittääksesi natsaa, niin olet varmaan asiaan tutustunut. Pitäisikö muiden taas kaivella todisteita löysiin heittoihisi?

      Linkkejä siis tai turpa kiinni.

      Tapsa

      Poista
    4. Oliko tuo sarkasmia kun ano sano että "Käsittääkseni mallit natsaavat jopa hämmästyttävän hyvin....?".

      http://www.c3headlines.com/2014/07/ipcc-climate-model-prediction-failure-divergence-global-warming-climate-reality-2014.html

      Ilkka

      Poista
    5. Anonyymi: "... mikä on huippupaleoklimatologien käsitys ilmastomaliien natsaamisesta menneisyyteen nähden.

      Käsittääkseni mallit natsaavat jopa hämmästyttävän hyvin....?"

      Huippukilmatologien käsityksillä ei ole asiassa juurikaan merkitystä. Ainoa tärkeä asia on se, miten mallinnusten data osuu yhteen reaalimaaailmasta mitatun datan kanssa. Kuten tuosta Liun kuvasta 1 nähdään, edes menneisyyden simuloinnissa muutoksen etumerkki ei natsaa tuhansien vuosien osalta. Ja todellisten ennusteiden osalta ongelma on sama. Mallit käyvät viime vuosina mitattuun nähden aivan liian kuumina.

      Ilmastotutkimuksen isoin ongelma on juurikin tämä malliajojen ja todellisuuden välinen ero. Jos sellaista ei olisi, ei tarvitsisi ihmetellä, miksi malliajoilla ei kyetty ennistamaan lähes 20 vuoden ajaksi pysähtynyttä lämpenemistä, puuttuvia kuumia alueita ylemmästä troposfääristä jne.

      Poista
  7. Tähän väliin on hyvä ehdottaa, että kuuntelee Korholan haastattelun tästä linkistä, erityisesti osa 3.

    http://www.radiodei.fi/?sid=89&subgroup=ID316&sel=0500e6520a414862c7adc81ad68f1afe

    Pave

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VLC draiveri kanittaa, mitäköhän versiota pitäisi käyttää.

      Ilkka

      Poista
    2. Media playerilla se kuuluu minulla. Pistää muuten tuossa kirkon ruotuun. Kirkkohan on lyönyt hynttyyt yhteen tämän toisen uskonnon, agw uskonnon kanssa. Täytyy ihailla kuinka terävä ja fiksu ihminen tämä Korhola on.

      Poista
  8. -Beowolf- Kiitos sinulle blogi-ideasta.

    Mikolle: Mallit eivät vastaa todellisuutta. Jäljelle jää kysymys, kumpaa pitää korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Politiikan ideahana on ollut aina korjata tai parantaa todellisuutta. Tässä hommassa on aika usein epäonnistuttu joskin välillä onnistuttukin. Mutta ilmastopolitiikassa on kyse muusta. Ei ole kyse todellisuuden tai lähitulevaisuuden vaan kaukaisen tulevaisuuden korjaamisesta. Se on perinteisesti kuulunut uskontojen ja filosofian piiriin.

      Mutta oleellista kai olisi, että tulevaisuuden korjaamisen perustaksi hyväksytyt mallit selviäisivät menneisyyden ennustamisesta ja kykenisivät jonkinlaiseen kykyyn edes lähitulevaisuuden suhteen. Nyt vain ei ole niin. Tai minä en ole tätä havainnut.

      Poista
    2. No todellisuutta tietenkin, eihän mallit voi olla väärässä.

      Kuten tässä viimeisessä tapauksessa merten 'happamoitumisesta':

      http://joannenova.com.au/2015/01/oceans-not-acidifying-scientists-hid-80-years-of-ph-data/

      Poista
    3. Tästä kirjoittelin hetki sitten. Kun merissä on hiilidioksidia monta kymmentä kertaa enemmän kuin ilmakehässä, niin miten ihmeessä ilmakehästä sitä pystyy meriin tunkeutumaan niin paljon, että merkittävää neutraloitumista voisi tapahtua?

      Tässäkin voisi puhua herkkyydestä, siis siitä, kuinka paljon meri neutraloituu, jos CO2-pitosuus tuplaantuisi. No sehän tarkoittaisi pH:n laskua 0,3 pykälää.

      Tällaista määrää ei ilmakehästä ole tarjolla lähellekään. Jotain 0,001:n luokkaa voisin uskoa pH:n muuttuvan ilmaperäisen hiilidioksidin vaikutuksesta.

      Kaikki eivät tietenkään tähän usko, vaan ilmeisesti keksivät omaa kemiaansa tai pH:lle uuden määritelmän.

      Mitä kaikkea meille jatkuvasti valehdellaankaan? Tämä kiihtynyt merenpinnan nousu on se toinen varsinainen kukkanen tällä saralla.

      Tapsa

      Poista
    4. Ei tuosta kannata olla huolissaan kun aikojen alusta merillä on ollut taipumus sitoa CO2 mm. kalkkikiveksi merten syövereihin, ja sitähän
      onkin kertynyt jo massiiviset määrät, jotka kertovat tulivuorten aikojen alusta tuprutteleman CO2,hden kohtalosta myös meidän päivinämme.

      CO2 on niin kysytty kaasu että sillä on monta ottajaa jotta ylitarjontaa
      ei tarvitse pelätä, vaan pikemminkin sen puutetta.

      http://www.whitecliffsofdover.co.uk/images/White_Cliffs_of_Dover.jpg

      Ilkka

      Poista
  9. Mitä hemmettiä?

    En löytänyt enää AR4:sta tuota naurettavaa kohtaa, jossa oli pantu päällekkäin merenpinnan mittaukset altimetreillä ja toisaanta tide gauge - mittareilla!

    Onko raporttia editoitu, vai mistäköhän paperista tuon ennen löysin? Ei kyllä löydy AR5:stäkään.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurettava!???. Öööh. Aika analyyttinen ilmaisu. Kuva on täällä AR5: http://www.ipcc.ch/pdf/assessment-report/ar5/wg1/WG1AR5_Chapter13_FINAL.pdf ja siellä Fig. 13.3.

      Poista
  10. Kiitoksia!

    Naurettava se on silti. Noilla käyrillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa eikä tide gauge - mittaukset ole vaikuttaneet mitenkään tuohon punaiseen käyrään.

    Mikä on siis informaatio näiden käyrien päällekkäinpanolla?

    Pitäisi olla käyrä, joka on tehty edes muutamasta sadasta mittauspaikasta.

    No, sinähän ilmeisesti tuosta jotain irti saat.

    Kuukkeloin täältä, mutta vastaava raporti ei tullut ollenkaan esiin:

    http://www.ipcc.ch/report/ar5/wg1/

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se ole se, että Fig. 13.3. (e) näyttää yhdessä kuvassa kaikki tulokset merenpinnan globaalisesta noususta 1700-luvulta lähtien. Näin monesta eri menetelmästä saadut tulokset ovat vertailukelpoisia. Tide-Gauget (vihr. + pun.) ja satelliitti-altimetria (sin.) sopii kyllä hyvin yhteen.

      Kuva on siis IPCC:n AR5 (WG1) kohdassa Chp. 13 Sea level Changes. Teksissä on varsin perusteellinen kuvaus tuloksista ja kirjallisuusviitteistä. Olisikohan missään muussa painetussa tieteellisessä lähteessä näin kattavaa esitystä merenpinnan korkeusvaihteluista.

      Poista
    2. No eihän se näytä kun kiusallinen todistuskappale on poistettu mm. CU
      sivuilta mistä se on lähtöisin.

      Merenpinnan nousun käyttö ilmastoindikaattorina on siintä mielenkiintoista että johtavin ilmastotiede todistaa nousun olevan 0 mm - 60 metrin välillä alta aikayksikön josta jokainen voinee valita omansa vastaten omaa käsitystään milloin vääjäämätön tuho realisoituu.

      Kohdaltani tämä on johtanut siihen että "valheen likaisen kepin sotkettua totuuden kirkkaan lähteen" minun on vaikea mieltää
      mikä on edes lähellä todistettua merenpinnan nousua tai nousemattomuutta joten minun on kerrankin tukeuduttava valitsemaani auktoriteettiin, semminkin kun hän on selvästi hauska veikko.

      Tämä johtaa päätelmään että tuhannesosa asteilla ja milleillä yritetään johdattaa yleistä mielipidettä sivuraiteille sensijaan että keskusteltaisiin peruskysymyksestä joka on että lämmittävätkö ihmisen marginaaliset CO2 päästöt ilmastoa vaikkei ole lämmennyt kohta 20 vuoteen.

      Veljemme ja siskomme Malediiveilla ja Bangla Deshissä, olkaa vapaat, kukaan ei hukuta teitä.

      https://www.youtube.com/watch?v=cUObjw9wQKc

      Sopinee laittaa perään Freeman Dysonin käsitys ilmastomalleista,
      ehkä minullakin on auktoriteettejä, tai otan ainakin opiksini.

      https://www.youtube.com/watch?v=fmy0tXcNTPs

      Ilkka

      Poista
  11. Tarkoitin tätä kuvaa: FAQ13.1, Figure 1

    Juu kattava on ja satelliittimalleilla kalibroitu. Jos meri ei ole noussut riittävästi, maan on täytynyt ruveta nousemaan tai laskun hidastuneen. Ei vaan löydy mistään maa-asemilta tätä kiihtymistä jankuta mitä jankutat.

    Tapsa

    VastaaPoista
  12. No tuossa esimerkki, kun Envisat näytti laskevaa se adjustoitiin
    näyttämään nousevaa.

    Koittakaa jo päättää missä on "totuus" kun on valittavina jokaisen haluama
    totuus jolloin itse pitäisi ei asiantuntijana valita se oikea, uskon
    "tieteen" esittämään ollessa mennyt.

    https://www.youtube.com/watch?v=FQ2yXWi0ppw

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko sulla tähän esimerkkiin jokin linkki?

      Tapsa

      Poista
    2. No mikä jottei olisi, mitta kyse on jostain muusta, eli Envisatin adjustoinnista vastaamaan ilmastoteologiaa.

      Tämä tapahtui lähentämällä IPCC,n ja ESA,n toimintaa, jolloin sai tai
      ansaisin loppatilin kun kaikki muuttu TKK,lla lekkeriprliksi riitoineen ku suomen avaruustekniika loppeettiin yhdistämällä TKK,n avarustekniikka
      Radiotekniikan osastoon ja siirtämällä henlilökunta WWF/FMI.lle
      Pasillaan AGW liturgiaa toistamaan.

      Kovi vastenmielestä nähdä, mutta lopussa kiitos seisoo.

      Ilkka Mononen.

      https://stevengoddard.wordpress.com/2011/04/26/hiding-the-decline-envisat-sea-level-falling-since-2008/

      Poista
    3. Väinö Kelhä lienee tuttu.

      Kukas se hallinnoi tuota envisattia, kun ei mokoma ole suostunut ruotuun koko olemassaolonsa aikana?

      Tapsa

      Poista
    4. http://joannenova.com.au/2012/05/man-made-sea-level-rises-are-due-to-global-adjustments/

      Jos Mikko sallii voimme keskustella myös merenpinnan noususta, tai sen puutteesta-

      Ilkka

      Poista
    5. Sorry, Framk Laser unrhtu.

      http://joannenova.com.au/2012/05/man-made-sea-level-rises-are-due-to-global-adjustments/

      Ilkka

      Poista
    6. Eiköhän se Mikko salli, kun tämä merenpinnan nousuvauhti ja sen väitetty kiihtyminen on mitä suurimpia ilmastoarvoituksia eli ihan otsikon mukaan mennään.

      Tapsa

      Poista
  13. Kuka mahtaa tuntea tarkemmin klimatologi H.C.Willetin tutkimuksen koskien virallisen 11 vuotisen auringonpilkkujakson lisäksi häneen tutkimaansa 80 vuotista auringonpilkkujaksoa. Siinähän se 80 vuotta jakautuu 20 vuoden sykleihin alkaen kylmästä ja päättyen lämpöiseen 20 vuotis jaksoon. Willet joukkoineen kehitteli pitkäaikaisten sääennusteiden perusteet ja en yhtään ihmettelisi vaikka sitä, että joku olisi oivaltanut teoriasta osan ja hyödyntää sitä nyt ilmastonmuutoksen nimellä ???? meillähän oli lapissa joku kansainvälinen porukka tutkimassa auringonpilkkuja ja niiden vaikutusta, mutta mitään ei ole julkisuuteen kuulunut. Eikö saa palstatilaa ja rahaa, jos ei tue hypetystä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kuka mahtaa tuntea, kun et mitään linkkiä antanut.

      Tapsa

      Poista
    2. No on on kuulunut, muttei mediassamme joka on kyykytetty toistamaan ilmastoliturgiaa, joskus poikkeuksin.

      http://www.hs.fi/tiede/a1406515850754

      Mutta nou hätä, poikas valveil on.

      Kun sattumoisin oli kutsuttu TKK,n avaruustekniikan pääsuunnittelijaksi,
      sille ei voi oikein mittään jolloin se on pyyteetöntä.

      Vilpittömästi teidän.

      https://www.youtube.com/watch?v=V7rc6Xrw5_Q

      Ilkka Mononen.

      Poista
    3. Eipä tuo Pravdan tyylistä paljon poikennut.

      Tehdäänhän siellä IL:n suunnalla jotain muutakin hyödyllistä kuin sääennusteet.

      http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedeuutisten-arkisto/-/asset_publisher/1R4q/content/uusi-%E2%80%9Dtyokalu%E2%80%9D-sahkoyhtioille-gic-virtojen-aiheuttamien-haittavaikutusten-vahentamiseksi?redirect=http%3A%2F%2Filmatieteenlaitos.fi%2Ftiedeuutisten-arkisto%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_1R4q%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-2%26p_p_col_count%3D1

      Nämä Aurinkperäiset magneettiset myrskyt ovat iso ongelma pitkille runkoverkoille.

      Pirjolan Risto piti esitelmän tästä asiasta jo 80-luvulla Zurihin EMC-symposiumissa. Hän kyllä puhui taajuuksista 40 ... 50 mHz eikä sentään tasavirroista, kuten tuossa IL:n linkissä. Magneettinen induktio kun on varsin heikko ellei jopa olematon 0-taajuudella.

      Muuntajat kyllä kokevat nämä tajuudet tasavirtana ja kyllästyvät.

      Riston kanssa tyhjennettiin konjakkipullo esitelmän jälkeen minun hotellihuoneesssani. Risto ehkä osallistui urakkaan hieman liiaksikin.

      Tapsa

      Poista
    4. Vielä jatkona, että nämä ongelmat voitaisiin välttää samalla tavalla kuin tehtiin ennen vanhoissa puhelinpylväissä, kun käytettiin avojohtoja. Piuhojen paikkaa vaihdettiin määrävälein ja näin vaimennettiin 50 Hz:n induktiota. Sama toimisi sähköverkossakin tuota GIC-ilmiötä vastaan.

      Tapsa

      Poista
    5. Noh noh Tapsa, ideaalin siirtolinjan rakentaminen avojohdon tilalle on
      vaikeaa koska avojohto on sattumoisin lähellä ideaalia.

      Kuuluuko hintaan loissähkö muunnin ilmaiseksi ilmastoa
      pelastamaan kuten nykypäivän kelmeissä päreissämme?

      Itse näkisin ettei jokaisen peräkammarin poijjan käyttämättömään separaattoriin kannata rakentaa maakaapelia yhteiskunnan rahoilla,
      kuullen kylläkin energia asiantuntiamme "Paven" mielipidettä ennen lopullista tuomiota.

      http://www.electroschematics.com/835/rfsim99-download/

      Mua pidettiin joskus asiantuntijana ja mulla oli aikuisena leluja kun lapsena oli puiset lelut ja ikkuna metsään päin kireän pipon lisäksi.

      https://www.youtube.com/watch?v=YzyYut7iH2c

      Tuus, Ilkka

      Poista
    6. En ottanut mitään kantaa siirtolinjan ideaalisuuteen tehonsiirtomielessä. Tämän GIC-induktion mielessä linjat eivät suinkaan ole ideaalisia. Kytkeytymistä voidaan vähentään piuhojen paikkoja vaihtamalla.

      Maakaapelointi ei liene relevantti 400 kV:n runkoverkossa.

      Tapsa

      Poista
    7. No pupinointi oli nuoruudessani tärkiää kun bitti piti saada siirtymaan puhelinverkossa 30 km 300 Baudin nopeudella enkä voi kun ihastella koneeni 100 megan nopeutta samoilla pyykkinaruilla.

      "Nikola Tesla ei keksinyt Bifilaarikeloja, tai mistäpä sen tietää jos keksikin mutta Michael Pupin ehti patenttitoimistoon ensin."

      Oli miten oli siirtohäviöt ovat asia jollei mielestäni voi mitään, eli niiden kanssa on elettävä, ja kohta loisteputkista loisivasta "loissähköstä"
      aletaan periä loissähköveroa kunhan niitä on tarpeeksi ettei eroon pääse.

      Ilkka

      Poista
    8. Olen nähnyt tällaisia kytkentöjä vähän siellä ja täällä, ei tietenkään yhtä tiheesti kuin mitä puhelinlinjoissa oli, mikä sitten lie tällaisten tarkoitus voimajohdoissa?

      http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/7829

      Poista
    9. Näyn olevani vanha, vaikken edes 60 vuotias vasta ku syssymmällä, kun pupinointi termikin on ikääntynyt myötäni eli sitä ei ennä tunneta vaan puhutaan "sovittamisesta verkkoon" joka tarkoittaa edelleenkin siirtolinjan symmetriaa maahan ja toiseen johtoon nähden eli epsilonista jolloin johtojen sijoittaminen sopivalle etäisyydelle jostain symmetrisesti pienentää siirtohäviöitä.

      Eli jos kapasitanssi ja induktanssi kumoavat toisensa siirtoverkko on teoriassa häviötön Lapin sähkön tullessa etelään häviöiden ollessa yli 10% mutta minkäs teet.

      Aiheesta kiinostuneille nykyisen sähköverkon "isä" Nikolai Tesla joka oli niin hullu ettei sen aivoituksia käsitetä edes meidän päivinämme.

      https://www.youtube.com/watch?v=98QwPO1b5j4

      Siirtolinjat

      http://oh3tr.ele.tut.fi/suomi/kurssi/Siirtolinjat.pdf

      Ilkka

      Poista
    10. No mutta tuotahan juuri tarkoitin. Kas, etten ole itse moisia huomannut. En tuolle kyllä muuta syytä keksi kuin juurikin GIC-induktion vaimentaminen.

      Ehkä tämä tästä, vaikka Auringon aktiivisuuteen liittyykin.

      Tapsa

      Poista
    11. Niimpa, puhlinverkon kyseessä ollessa ammoin siirtokaistan ollessa vastaavasti äänitaajuinen joka on suurempi kuin sähköbsiirtoon käytetty
      50 Hz komponentit ovat vastaavasti pienempiä jolloin ihimeellisiä ohijuoksutuksia kuten meille näytrttiin kuvassa ei tule näkyville, ehkä ennen oli pieniä pömpeleitä puhelintolpissa siirtyässemme pikkuhiljaa historian hämärään.

      Muistankin ensitärskyjeni fuksien kanssa olleen sähköistävä jolloin älysivät kiertää kaukaa paitsi ne jotka halusivat tietää mistä on kyse, eli pöljyydestäni.

      https://www.youtube.com/watch?v=hgll-XTqcS4

      Ilkka

      Poista
    12. Nykyisen, digitaalisen vaihemodulaation aikana informaation siirtonopeus ei ole enää niin paljon kiinni kaistanleveydestä, teoriassa ei ollenkaan.

      Tapsa

      Poista
    13. Sitähän minä naureskelenkin kun mittarissa lukee 100 megaa ja se tulee langattomasti naapurin puhelinpistokkeesta.

      Se oli aikanaan tehty 300 - 3600 Hz toistamiseen ja nyt kaikki kattoo sillä telkkuu ja ties mitä.

      Itseasiassa sinne mahtui huomattavasti enemmän informaatiota kuin
      osattiin edes aavistaa Nyqvistin teorian selittämisen ollessa lempiaiheeni
      joutuessani hakaukseen yliopiston kanssa kunnes tuli CASA,lta niin voimakas auktoriteetti joka julisti olleeni oikeassa tulkinnassani "maallikkopohjalta" koska minulla ei ole eikä tule oppiarvoa.

      Eli kyllä se sähkö hyvin huilaa verkkoon keskimäärin, mutta sateen sattuessa vallankumous peruutetaan, eli SAS eli heijastuskerroin muuttuu ympäristön muuttuessa mihin on sopeuduttava tavalla tai toisella.

      Tämä realisoituu kohtapuoleen kun loissähköstä aletaan laskuttamaan siirryttämme ES kelmeisiin päreisiin.

      http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/ihanat-energiansaeaestoelamput?id=2119722%3ABlogPost%3A436068&page=3

      Ilkka

      Poista
    14. CE-merkki on täyttä soopaa. Sen piti olla mahdollista vain liimata loppukäyttäjälle myytävään tuotteeseen (apparatus). Nykyään merkkejä liimataan kaiken maailman komponentteihin, vaikka se on laitonta.

      Taajuusmuuttajiakin myydään myös komponentteina, mutta niin vaan killittää CE-merkki kyljessä. Kotimaiset valmistajat eivät kyllä tähän sorru ja siten heikentävät kilpailukykyään.

      Tapsa

      Poista
    15. No yhtä hyvä merkki kuin maksullinen panda tarra.

      Tein aikanani tutkimusta selittämättömän signaalin vuoksi ja vein mittalaitteet RF kaiuttomaan huoneeseen ja huomasiin että datan tallennukseen käyttämäni tietokone säteili suunta-antennalla 9000K
      kirkkauslämpötilalla vaikka CE edellytti jottei säteily saanut ylittää muistaakseni -65 dBm mutta niinhän se onkin.

      Sitten vein vehkeeni keskelle Saimaata mahdollisimman kauas mahdollisista häiriöista jolloin löytyi 1 vakoilusatelliitti ja Puumalan linkkitorni joka hehkui 3000K kuumana taivaanrannassa kielletyllä 1,4GHz alueella kyseessä ollen joku IM ilmiö joten se CE,stä ja RFI saasteesta.

      http://ieeexplore.ieee.org/xpl/articleDetails.jsp?arnumber=1221797

      Ilkka

      Poista
    16. Onhan näitä hommia tehty. Opiskeluaikanani olin STUK:n leivissä.

      Vennamo teki eduskunatakyselyn, että mitä hallitus aikoo tehdä sille, että neukkula paahtaa tälle puolelle rajaa tutkasäteilyä niin, että väestö kuolee syöpään, vaikka mitään tietoa tästä yhteydestä ei ollutkaan.

      Eiku pojat kiipeilemään rajavartiotorneihin spektrianalysaattoreineen ja antenneineet todetakseen, että paskan marjat sieltä mitään tule.

      Ainoastaan Hyryläänkin neukkulasta pakko-ostettujen, SAM-ohjusten mukana tuotujen pyykinkuivaustelineiksi nimettyjen jagi-ryhmien säteilyä n. 170 MHz:n alueella mitattiin. Nämäkin lähteet olivat tietenkin rajavartioiden tiedossa.

      Hauska reissu sinänsä. Imatran sissikomppanian ruokalassa käytiin syömässä ja ihasteltiin poikia, jotka tulivat aterialle n. kymmenen sentin askelin, parin sekunnin välein siirsivät jalkojaan. Jotos oli tehnyt tehtävänsä.

      Tapsa

      Poista
    17. Eikös ny joka elektroniikka- ja radioharrastajalla ole ollut näitä FI ja CE merkkejä ainakin puoli rullaa jossain laatikossa? :-)

      Poista
    18. Kyllä se CE tarra on ihan hupijuttu ja kun kattoo jotain indokiinalaisia sähköhärdrdellejä niissä lukee selvästi "licence to kill".

      Ennen oli sähköturvallisuuslaitos jossa joskus asioin hyväksyttämässä jotain, nyt riittää Panda tarra.

      Pienenä anekdoottina paljastankin että nikkini Sähköteurastaja on muunnos Sähköturvallisuuslaitoksesta (Sähköteurastuslaitos) silloin käyttämämme nimityksen mukaan, eli muinoin laitteet piti oikeasti tutkia ennen hyväksyntää liitettäväksi sähköverkkoon.

      Jos sähköhysteerikot tietäisivät minkälaisessa sähkökentässä elämme paniikki olisi valmis kun pelkkä kännykän näkeminen tuo oireet esille vaikkei se olisi edes päällä.

      http://ieeexplore.ieee.org/xpl/login.jsp?tp=&arnumber=1294235&url=http%3A%2F%2Fieeexplore.ieee.org%2Fiel5%2F9010%2F28603%2F01294235.pdf%3Farnumber%3D1294235

      Ilkka

      Poista
    19. Sähkö ja rf-kentässä tosiaan eletään, eipä tarvii kattella kun spektrin näyttöä niin eipä siinä millään taajuusalueella mitään tyhjää kohtaa näe.

      Hmm... sähköallergiaahan on esiintynyt vasta viime vuosikymmeninä, ettei vaan sekin johtuisi ilmaston lämpenemisestä... ?

      Poista
    20. Tätä allergiaa on tutkittu ja testattu näitä "allergisia". Kertaakaan eivät ole osanneet sanoa milloin lähetin on ollut päällä ja milloin ei.

      Tapsa

      Poista
    21. Miten nämä Sähöteuratsajan ja hänen kaverinsa keskustelut liittyvät käsiteltävään aiheeseen???

      Poista
    22. Siten että sähköyliherkkyydellä ja AGW yliherkkyydellä on paljon yhteistä koska kummallakin on havaittuja oireita muuta itse kausaliteettia ei ole tieteellisesti pystytty todistamaan.

      Jos kerran pelkän kännykän kuoret aiheuttavat havaittuina oireita kuten
      olematon lämpeneminen, eikö tuo olekkin mielenkiintoinen juttu.

      Sitäpaiti Maapallomme on näppärästi sovitettu Auringon energiavirtaan
      jolloin kaikki maahan absorboitunut säteily siirtyy lopuksi takaisin avaruuteen joten mitään energiaylimäärää ei kerry maapalloa lämmittämään, eli aihetta voi tarkastella myös sähköopin konstekstissa sovituksena.

      Eli maan termodynamiikkaa voi ja on kuvattu elekronisella piirikaaviolla jolloin aihe on ainakin elekronikkahemmoille kovin helppo mieltää, tai sanoisiko että se konkretisoituu.

      Eli maan/merten lämpötila vastaa viipeellä Auringon säteilytehon muutoksiin sen ollessa pitemmän päälle aina tasapainossa.

      http://www.newclimatemodel.com/wp-content/uploads/2009/02/Balancing-the-Earths-Energy-Budget.pdf

      Ilkka

      Poista
  14. Mutta asiasta toiseen, kun lentokoneet hautautuvat, miten RR moottoriit
    nousevat jäästä saatika suihkuvirtaukset suunnistuksen "apuna".

    Jäätillötutkijaa tarvittiin.

    https://www.youtube.com/watch?v=HNYHdG8QPiQ

    Ilkka

    VastaaPoista
  15. Mitä meiltaä olet Mikko mieltä kun et saa oikwin vastinetta tektiileihisii.

    Minä kun yritinei tullut lasta ei paskaa-

    Mutta näkemykseni on ettei kukaan pystyne vastaamaan huutootsi.,

    https://www.youtube.com/watch?v=4WQV-LpXa60

    Plkka

    VastaaPoista
  16. Ilmastoarvoituksiin liittynee se, että täällä etelärannikolla tuulee niin maan perusteellisesti ja on 13 astetta pakkasta. Äkkiseltään en muista moisia olosuhteita. Antropogeenisesta lämpenemisestä tämäkin varmaan johtuu, kuten Etelämantereen pakkasissa sulaneiden jäiden jäätyminen meren pinnalle.

    Tapsa

    VastaaPoista
  17. Tämänhän täytyy olla täyttä soopaa. Sen näkee jo siitä, missä se on tuotettu:

    http://tropical.atmos.colostate.edu/Includes/Documents/Publications/gray2012.pdf

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sanotaan "THE MAIN MISCONCEPTION OF THE GLOBAL
      WARMERS IS TO ASSUME THAT ALL THE MANY LARGE ENERGY TERMS OF THE CLIMATE SYSTEM REMAIN CONSTANT"

      Ja nyt pääsi käymään taas näin.

      http://www.climatechangedispatch.com/el-ninos-generated-by-geological-heat-flow-not-global-warming.html

      Mutta mutta, tämmöiset aiheuttavat syy seuraussuhteiden uudelleenmäärittelyä ja voimakkaita ravistuksia johtavimmassa ilmastotieteessä, ehkäpä oppimateriaalin uudelleenkirjoittamista mitä jo suunnittelivat äskeisillä "Tieteen Päivillä".

      KIrjojen polttaminen seuraavaksi jollei oppikirjojen uudelleenkirjoitus
      tuo tulosta eli AGW nöyryyttä kansanjoukkojen keskuudessa.

      Ilkka

      Poista
    2. Ihan hirveää julkaisukelvotonta roskaa, että kehtaatkin. Lähdekritiikkiä tulisi harjoittaa.

      Poista
    3. Enkö muka harjoittanut?

      Tapsa

      Poista
    4. Tarkoitin teuraan linkkiä, sori epäselvyys.

      Poista
  18. Merenpinnan olisi IL:n mukaan jo pitänyt jo lähteä nousuun Hesan edustalla ainakin, jos tulkitesemme näitä käppyröitä:

    http://ilmatieteenlaitos.fi/merenpinnan-nousu-suomen-rannikolla

    ... niin, että vaihteluväli johtuu siitä, mikä päästöskenaario on toteutunut.

    Kuten tiedämme korkeimman mukaan on mennyt. Käppyrät on päivitetty melkein tähän päivään asti. Kuvasta saa sen käsityksen, että merenpinta on laskenut 20 cm v. 1900 jälkeen ja nyt on epävarmaa nouseeeko vai laskeeko. Ylärajan mukaan pitäisi jo nousta ja se kai on se IL:n "paras" arvaus, kun päästöt vain kiihdyttävät kasvuaan.

    Keskiarvokäyrä on 5 v mennyt vaakasuoraan ja on nyt kääntymässä nousuun.

    Mitä sitten oikeasti on tapahtunut?

    http://www.psmsl.org/data/obtaining/stations/14.php

    Tuosta kyllä päättelisin, että merenpinta on laskenut pikemminkin 30 kuin 20 cm eikä minkäänlaista hidastumista näy. 40 - luvulla näyttää hiukan hidastuneen, mutta viimeiset 30 v. on pikemminkin taas kiihtynyt.

    Minkähän mallin mukaan tätä on adjustoitu? On varmaan pitänyt kiivetä katsomaan satelliitista, miten pinnan lasku on pysähtynyt.

    Tapsa
    .

    VastaaPoista
  19. Voimakas lämpeneminen on aiheuttanut pahoja ongelmia Libanonissa:

    http://yle.fi/uutiset/talvimyrsky_riepottelee_lahi-itaa__pakolaislapsia_kuolee_pakkaseen/7724354

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokohan kohta saadaan ensimmäiset ilmastopakolaiset etelän maista, 2010 niitä piti tulla miljoonittain pohjoiseen mutta lämpöä pakoon, ei kylmää.

      Poista
  20. Nyt on aika "mielenkiintoinen" keli kun vaikka on ollut toista viikkoa plussan puolella, parhaimmillaan 6° lämmintä niin pihalla oleva ohut jää se vain pysyy. Myös mökkilahdessa on käynyt niin että välillä satanut lumi on sulanut ja lisännyt jään paksuutta. 2viikkoa sitten jään paksuus lahdessa oli ~4senttiä ja nyt saa kairata puolet paksumpaa jäätä.
    Aikamoinen ilmastoarvoitus jos jatkuvasti pakkasen puolella olevat jäätiköt sulaa kun täällä plussakelillä merijää lisää paksuutta.

    VastaaPoista