tiistai 3. tammikuuta 2012

Virallisen ilmastotieteen todistus vuodelta 2011

Virallisen ilmastotieteen mukaan maapallon ilmaston ja merien pitäisi lämmetä ennätysvauhtia, napajäiden pitäisi tämän seurauksena sulaa pian pois, mistä syystä jääkarhutkin kuolevat sitten sukupuuttoon. Ihmiskunnalle nämä kauheudet aiheuttavat joko hirveitä myrskyjä tulvinen tai ennennäkemättömiä kuivuuksia nälänhätineen. Lisäksi merenpintakin nousee metreillä, jolloin rannikkoseutujen miljardit asukkaat joutuvat evakkoon, mistä seuraa myös kaikkea kamalaa ml. sotia. Katsotaanpa yhdysvaltalaisen ilmastoblogistin, Steven Goddardin, antamaa todistusta näiden ennustusten osumisesta viime vuonna:

1. Alarmismin isänä tunnetun James Hansenin ennusteet lämpötilakehityksestä etääntyivät yhä kauemmas mitatuista.

Hansenin ennustukseen on punaisella lisätty todellinen lämpötilakehitys. Huomaa, että alin pisteviiva kuvaa Hansenin ennustusta, jos hiilidioksidipäästöt olisi lopetettu kokonaan vuonna 1990. Tosiasiassa päästöt ovat jatkuneet ja kasvaneet lähes ilman rajoituksia.


2. Maapallon keskilämpötila ei ole noussut vaan on laskenut koko kuluvan vuosisadan ajan.
Maapallon alailmakehän keskilämpötila viimeisen 10 vuoden ajalta Hadleyn ilmastotutkimuslaitoksen mukaan.


3. Keskimääräinen merenpinta ei ole viime aikoina noussut vaan on jo usean vuoden ajan laskenut tai vähintään pysynyt paikallaan.
Keskimääräinen merenpinta eurooppalaisten satelliittimittausten mukaan


4. Arktisen jään alue oli vuodenvaihteessa laajimmillaan sitten vuoden 2005 vuodenaikaan nähden.
Vuoden 2011 kuvaaja punaisella ja ylimpänä oikeassa yläkulmassa. Arktisen jääpeitteen pinta-ala miljoonina neliökilometreina 2007-2011


5. Viime vuonna läntisessä Grönlannissa oli keskimäärin kylmintä sitten vuoden 1996.
Nuukin sääaseman lämpötilat Nasan mukaan


6. Etelänapamantereen ilmaston keskilämpötila on laskenut jo 30 vuotta.
Etelänapamantereen alailmakehän lämpötilapoikkeamat pitkäaikaisesta keskiarvosta satelliittimittausten mukaan


7. Etelänapamantereen merijääpeitteen laajuus on kasvanut jo 30 vuotta.
Etelänapamantereen jääpeitteen laajuuden poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta satelliittimittausten mukaan


8. Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteisyys on ollut kasvussa, ja se on ollut hyvin laaja viime vuosina.
Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteisyys Rutgersin yliopiston mukaan


9. Teksasin lämpötilat eivät osoita mitään nousua 115 vuoteen.


10. Australian kuivuustilanne on historiallisen hyvä.


11. Yhdysvaltain kuivuustilanne on keskimääräistä parempi.


12. Voimakkaiden tornadojen määrä on ollut laskussa Yhdysvalloissa.


13. Yhdysvaltoihin rantautuvien hurrikaanien määrä on ollut laskussa.


14. Trooppisten hurrikaanien kumulatiivinen energiamäärä on ollut laskussa.


15. Jääkarhujen määrä pohjoisilla alueilla on kolminkertaistunut.

16. Yellowstonen kansallispuiston harmaakarhujen määrä on kolminkertaistunut.

17. Yhdysvaltain sääasemaverkoston mittaman lämpötiladatan mukaan maan alueen keskilämpötila on viilentynyt vuodesta 1895 alkaen.


18. Kymmenen eniten ihmisuhreja vaatunutta tulvaa tapahtuivat, kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli vielä alle 350 miljoonasosaa -  siis ennen vuotta 1990.

19. Yhdysvaltain tappavin hurrikaani, voimakkain hurrikaani ja tappavin tornado esiintyivät, kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli vielä alle 350 miljoonasosaa -  siis ennen vuotta  1990.

Ilmastoalarmistien viime vuodelta saama todistus taitaa olla hylätty joka asiassa. Ei oikein lämpene, ja varsinkaan ei lämpene hiilidioksidin tahdissa. Eikä niitä peloteltuja äärimmäisiä sääilmiöitäkään näy viime vuosien tilastoissa. Ei ihme, että ilmastoalarmistia harmittaa.

1 kommentti:

  1. Mutta silti tämä Durbanissa "saatu" metsäratkaisu ilmastosovun kannalta on meille kuin lottovoitto - mikäli luin oiken Hesarin verkkolehdestä. Se on vielä välttämätön ja en yhtään ihmettele vaikka siihen olisi neuvoteltu myrskytuhojen aiheuttamien hiilinielujen muutokset - ja siten niin, että maksamme vielä lisää, siksi kun aiheuttamme ilamstonmuutos on lisännyt näitä myrskyjä. Aiheutammehan me jopa tsunamitkin, erään väitteen mukaan...

    VastaaPoista