torstai 5. tammikuuta 2012

Yleisradion australialainen kalavale

Mustapilkkahai
YLE julkaisi 3.1.2012 uutistensa Ympäristö ja luonto -sivuilla jutun otsikolla "Maailman ensimmäinen hybridihai löydettiin Australiassa".  Alla on YLEn teksti, josta olen lihavoinut muutamia sanoja, sillä ne paljastavat jotain synkää YLEn ympäristö- ja luontotoimituksesta..


"Tutkijat ovat löytäneet maailman ensimmäisen todetun hybridihain eli kahden hailajin risteytyksen Australian rannikolta. Tutkijoiden mukaan tämä viittaa siihen, että hait saattavat sopeutua ilmastonmuutokseen
Tutkijat havaitsivat yllätyksekseen, että australialainen mustapilkkahai oli risteytynyt avomerellä asuvan mustapilkkahain kanssa. Australialainen mustapilkkahai on tavallista hieman pienempi ja elää vain trooppisissa vesissä. 
Hybridihai löydettiin kuitenkin viileämmistä vesistä noin 2 000 kilometrin päässä rannikolta. Tutkijoiden mukaan tämä viittaa siihen, että hai saattaa sopeutua ilmastonmuutoksen aiheuttamaan meren lämpötilojen muutokseen
Risteytyshait havaittiin sattumalta, kun tutkijat luetteloivat haikantaa Australian itärannikolla. Geneettiset testit todistivat hain olevan eri lajia kuin miltä sen ulkonäkö vaikutti. 
Merkittävä löytö hämmästytti tutkijat, sillä kukaan ei ollut koskaan edes pystynyt kuvittelemaan haihybridien mahdollisuutta.
- Tässä näkyy evoluutio työssään, riemuitsi tutkimusta johtava Jess Morgan."
YLE luultavasti julkaisi jutun, koska siinä yhdistyivät evoluutio ja ilmastonmuutos. Onhan se hienoa, että kymmeniä miljoonia vuosia merissä säilyneet hailajit ovat keksineet, miten selvitä (ihmiskunnan aiheuttamasta) äkillisestä ja ennenäkemättömästä ilmastonmuutoksesta, joka vaikuttaa jo eteläisen pallonpuoliskon merien lämpötilaankin.

Mielenkiintoista olisi tietää, mistä YLE keksi yhdistää ilmastonmuutoksen tähän asiaan, sillä tutkijoiden tiedotteessa asia ei ollut esillä sanallakaan. Siis siitä ei löydy sanoja ilmastonmuutos tai ilmaston lämpeneminen eikä mitään niihin viittaavaakaan.

Varmemmaksi vakuudeksi Dennis Kuzara -niminen lukija tiedusteli tutkimusta johtaneelta Jessica Morganilta, onko tutkimusryhmä yhdistänyt hailajien risteytymisen ilmastonmuutokseen. Morganin vastaus oli yksiselitteinen: "Viittaus ei ole oikein - olen sanonut useaan kertaan olevan äärimmäisen epätodennäköistä, että ilmastonmuutos aiheuttaisi risteytymiä."

YLEn vihreät luontoaktivistit todennäköisesti kopioivat juttunsa jostain muusta tiedotusvälineestä tai uutistoimistosta, jonka jutussa ilmastonmuutos oli jo valmiiksi yhdistetty risteymään, ja sitten he käänsivät sen suomeksi. Tämä ei kuitenkaan vapauta YLEä journalistisesta vastuusta. Lopputulos oli se, että YLE välitti täysin perätöntä tietoa tai suorastaan valehteli lukijoilleen.


Tämä YLEn "kalavale" ei valitettavasti ole mitenkään poikkeuksellista yhtiön uutistoiminnassa, kun on kyse ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutoksen syytähän nykyään ovat YLEn mielestä sekä kuumat että kylmät lämpötilat, kuivuudet ja tulvat, runsaslumisuus ja lumen vähäisyys, eläin- ja kasvilajien väheneminen ja kasvu jne. Isolle huijaukselle tarvitaan isot perustelut.


Kummallista, ettei kellekään YLEssä tullut mieleen epäillä juttua.  Miten muutaman asteen kymmenesosan nousu meriveden lämpötilassa viimeisen 50 vuoden aikana heilauttaisi kymmeniä miljoonia vuosia meressä selviytyneiden hailajien evoluutiota. Tuona aikana meriveden lämpötila on vaihdellut useilla asteilla - siis ainakin kymmenkertaisesti viimeisten vuosisatojen muutoksiin verrattuna. Ilmasto ja meret kun ovat olleet aina muutoksen tai ehkä paremmin sanottuna vaihtelun tilassa.

Jos haluat valittaa YLEn uutistoimitukset ympäristövalehtelusta, oikeat sähköpostiosoitteet taitavat olla atte.jaaskelainen@yle.fi ja heikki.lammi@yle.fi. Ensin mainittu on vastaava päätoimittaja ja jälkimmäinen on Online-uutisisia hoitava päällikkö. Minusta valitukseen on aihetta, sillä veroluontoisin varoin kustannetulta koko kansan yhtiöltä voisi odottaa valheiden sijaan tarkistettua journalismia.

1 kommentti:

  1. Kiitos jälleen kerran blogin pitäjälle, että tuot esiin näitä tietyn porukan häikäilemättömiä naamiointeja.

    Viherliigan sumutukset on kerta kaikkiaan vastenmielistä puuhaa.

    VastaaPoista