Ilmastoseminaaria ja -sotaa pukkaa

Jos Sinulla ei ole mitään välttämätöntä tekemistä ensi tiistaina illansuussa, annan menovinkin. Ilmastoseminaari 2014 järjestetään tiistaina 2.9.2014 klo 18-20 osoitteessa Unioninkatu 37, Helsinki (Snellmania, 1. krs luentosali), ja sinne on vapaa pääsy.

Tilaisuudessa pidetään seuraavat esitelmät:

1. ”Ilmastonmuutoksen suurimmat aiheuttajat selvitetty”, prof. Jyrki Kauppinen
2. ”Häijy ilmastonmuutos”, FT Jari Holopainen
3. ”Ilmastopolitiikan varjopuoli”, Pasi Matilainen

Alla Ilmastofoorumin julkaisema youtube-videomainos seminaarista.




Seminaariin voi virittäytyä vaikkapa lukaisemalla bloggaukseni yhden esiintyjän tutkimuspaperista tai katsomalla reilun tunnin kestävän tuoreen videon "The Gobal Warming War". Videolinkki tarvitsee salasanan, joka on 4festival (kiitokset Hockey Schtick -blogille).

Mukavia hetkiä videoiden parissa. Nähdään Ilmastoseminaarissa ensi tiistaina!

Onko säätilastojen poliittinen väärentäminen kenties yleistä?

Jennifer Marohasy

Jennifer Marohasy on reippaan oloinen tutkija Australiassa. Hän on tehnyt töitä mm. yrittäessään löytää sellaisia tilastollisesti merkitseviä asioita menneestä säästä, joiden perusteella voisi yrittää nykyistä paremmin ennustaa tulevaa säätä. Mutta nyt Jenniferillä on isohko ongelma. Häneltä nimittäin on loppumassa usko Australian ilmatieteen laitoksen (BOM) säätilastojen oikeellisuuteen. Se on tietysti vakava asia, sillä kukapa luottaisi Jenniferin ennusteisiin, jos niiden tilastollinen pohja osoittautuu hutiloiden tehdyksi tai suorastaan väärennykseksi.

Jennifer Marohasyn asia sai muutamia päiviä sitten melkoisesti julkisuutta, kun australialainen lehti - mielikuvitusrikkaasti nimetty The Australian - nosti hänen huolensa esiin kahdessa jutussa. Nuo jutut oli kirjoittanut lehden ympäristötoimittaja Graham Lloyd, ja hän näyttää vakuuttuneen Marohasyn epäilyjen oikeudesta.

Marohasy on tutkinut muutamien kymmenien korkeimpaan luokkaan kuuluvien sääasemien (ACORN-Sat) mittaustuloksia - siis raakadataa - ja verrannut niitä BOMin julkaisemaan lopulliseen dataan, jonka perusteella lasketaan alueellisia lämpötiloja tai vaikkapa lämpötilatrendejä. Tulosten mukaan raakadataa on säädetty rajusti, vastoin BOMin omia ohjeita ja mahdollisesti jopa tarkoituksellisesti. Katsotaanpa Marohasyn tarjoama esimerkki.

Kuva 2

Toimittaja Lloydin jutut antavat kaksi esimerkkiä ACORN-asemista. Toinen on Amberley (kuva 2), jonka raakamittaukset osoittavat minimilämpötilan laskeneen viimeisen 70 vuoden aikana vauhdilla 1°C/100 vuotta. BOMin adjusteerausten jälkeen lopullinen data kuitenkin osoittaa lämpenemistä 2,5°C/100 vuotta. Vastaavasti Rutherglenin aseman mittaukset (kuva 3) osoittavat 0,35°C/100v viilenemistä, mutta homogenisoitu lopullinen data näyttää 1,73°C/100v lämpenemistä.

Ilmastonmuutos tappaa aiempaa enemmän ihmisiä - eikun ...

Viime vuosina varsinkin ilmastoasioita esiin tuovat poliitikot mutta myös jotkut ilmastotutkijat ovat nostaneet keskusteluun sään ääri-ilmiöt. Ne on usein esitetty yleistyvinä vitsauksina, jotka johtuvat ihmiskunnan aiheuttamasta katastrofaalisesta ilmaston lämpenemisestä  (CAGW) muuttumisesta. Tarkoituksena on siis todistaa, että tuho on jo alkanut, vaikka lämpömittarit osoittavat lyhyen lämpenemisen pysähtyneen jo viime vuosituhannen puolella. Aivan erityisesti nuo "ilmastotuho on jo täällä" -puheet ovat voimistuneet Yhdysvalloissa presidentti Obaman hallinnon sisältä. Presidentti itse ja ulkoministeri Kerry käyttävät asiaa paitsi retoriikassaan myös ulkopolitiikassaan. On tietysti selvää, että mediakin seuraa maailman huippupoliitikkojen aihevalintoja tarkasti varsinkin, kun niitä tukevista dramaattisista myrskykuvista saa hyvin myyviä etusivun juttuja.

Tohtori Indur M. Goklany

En nyt lähde referoimaan julkaisuja, jotka todistavat aivan päinvastaista. Totean vain, että edes IPCC ei parissa viimeisessä isossa julkaisussaan - äärisäähän keskittyneessä SREX-raportissa ja 5. arviointiraportissaan - ole todennut sään ääri-ilmiöiden merkittävää yleistymistä. Katsotaan asiaa toisesta näkökulmasta ja - vaikka se tuntuu huvittavalta - Yhdysvaltain hallinnon sisältä. Otetaan Yhdysvaltain sisäministeriön pienen virkamiehen, tiede- ja teknologiapolitiikka osaston projektitoimiston apulaistoimistopäällikön, avaama näkökulma asiaan. Tehtävää hoitavan tohtori Indur M. Goklanyn tutkimuspaperi Journal of American Physicians and Surgeons -julkaisussa vuonna 2009 avasi äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamia kuolemantapauksia maailmalla ja Yhdysvalloissa vuosina 1900 - 2008. Jos äärimmäiset sääilmiöt olisivat nykyisin aiempaa yleisempiä tai aiempaa vaarallisempia, sen pitäisi tietysti näkyä myös kuolleisuudessa.

Rehellisenä tutkijana Goklany käytti raakadataa - siis adjusteeraamatonta sellaista. On muistettava, että Goklanyn tutkimusdatan ajanjaksona ihmisten määrä on nelinkertaistunut, nuo ihmiset ovat keskittyneet aiempaa enemmän tulva-altteille rannikoille ja keskimääräinen lämpötila on todella noussut paikallisesti useimmilla alueilla muutamasta asteen kymmenesosasta jopa asteeseen. Goklany ei ole suhteellistanut noita asioita, vaan postmodernin ilmastotutkimuksen tavoista poiketen käsittelee dataa sellaisenaan ja ilman validoimattomien tietokonemallinnusten apuja. Tulokset ovat hämmentäviä. Olen seuraavassa käyttänyt kuvia, jotka ovat peräisin Goklanyn tutkimuksen päivityksestä vuosille 1900 - 2010.

Kuva 2

Goklanyn tutkimuksen kuva 2 on aika mykistävä. Se osoittaa, että sääilmiöiden aiheuttama kuolleisuus on pudonnut murto-osaan 100 vuoden aikana. Muutos on vielä dramaattisempi, jos otamme huomioon väkiluvun kasvun ja laskemme äärisään aiheuttamat kuolemantapaukset miljoonaa ihmistä kohden. Kun 1920-luvulla sääilmiöt vuosittain surmasivat 241 ihmistä miljoonasta, on suhde parin viimeisen vuosikymmenen aikana ollut viidestä kuuteen ihmisuhria per miljoona.  Väheneminen olisi luultavasti vielä tuotakin hurjempi, jos lähes 100 vuotta sitten asioita olisi tilastoitu ja dokumentoitu yhtä hyvin kuin nykyisin.

Mitä vuoristojäätiköt todistavat ilmastonmuutoksesta?

Hiljattainen bloggaukseni Ilmatieteen laitoksen tutkija Jari Haapalan parin vuoden takaisista lausunnoista pohjoista merijäätä koskien herätti kommenttiosiossa kysymyksen vuoristojäätiköiden kohtalosta. Kysymys on aiheellinen, sillä aika-ajoin isot mediatalot julkaisevat katastrofitarinoita niiden äkillisestä sulamisesta ja kenties miljardeja ihmisiä uhkaavasta makean veden pulasta sen seurauksena.

Himalajan jäätiköitä. Kuvaaja NASA

Nuo tarinat ovat puutaheinää ainakin vakavasti otettavien asiaa koskevien tutkimusten valossa. Enin osa kauhuskenaarioista pohjautuu tietysti hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) 4. arviointiraportissa olleeseen virheeseen, jonka mukaan Intian ja Kiinan kannalta tärkeät Himalajan jäätiköt sulaisivat jo muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana jättäen alueen isot joet lähes kuiviksi. IPCC on virheensä myöntänyt ja toivottavasti jatkossa käyttää vähemmän WWF-aktivisteja raporttiensa laadinnassa. Katastrofiuutisista elantonsa tienaaville toimittajille jäätiköiden dramaattinen sulaminen taisi syöpyä selkäytimen tasolle, mistä se tuskin lähtee pois ennen dementiaa tai hautajaisia. Mutta katsotaanpa muutaman tutkimuksen valossa, mitä napa-alueiden ulkopuolisille vuoristojäätiköille kuuluu nyt, kun takana on globaalisti lämpimin vuosikymmen ilmeisesti ainakin sataan vuoteen.

Aloitetaan isosta kuvasta. Vastasin yhteen kommenttikysymykseen vuoristojäätiköiden sulamisesta seuraavasti:

Noin yleisesti voisi sanoa, että vuoristojäätiköt kasvavat jääkausien aikana ja sulavat niiden välisinä lämpiminä interglasiaalikausina. Sellainen tämä nykyinen holoseenimmekin on. Ja tuo on aivan luonnollinen ilmiö.

Tiedämme myös, että holoseenin aikanakin vuoristojäätiköt voivat kasvaa. Näin tapahtui useimpien jäätiköiden kohdalla noin vuosina 1400 - 1750, jolloin lämpötila tipahti alimmalle tasolleen koko holoseenin aikana - ja tuokin taisi olla aivan luonnollista. Iso osa jäätiköistä eteni myös noin vuosina 1800-luvun lopulla ja 1950 - 1980, jotka ajat olivat globaalisti modernin mittaushistorian kylmimpiä. 

Jäätiköiden viime vuosien keskimääräisessä sulamisvauhdissa ei ole mitään ihmeellistä tai ennennäkemätöntä. Monet nykyiset pienet jäätiköt ovat sulaneet kokonaan ja uudelleen kasvaneet kenties 2-3 kertaa viimeisen 10 000 vuoden aikana. Niiden altahan paljastuu jatkuvasti mm. muutamia tuhansia vuosia vanhan metsän jäänteitä.

Me tiedämme asiaa selvittäneistä tutkimuksista, että lähes kaikki tutkitut pienet vuoristojäätiköt ovat sulaneet holoseenin aikana ainakin kertaalleen. Ne ovat myös olleet jäättömiä pitkiä aikoja, sillä metsä ei ihan äkillisesti jäätikön pohjalle kasva. Myös muut asiat viittaavat aiempiin lämpimiin jaksoihin, jolloin mm. puuraja Fennoskandiassa ulottui Jäämerelle ja puusto peitti liki kaikki Suomen suurtunturit. Korjatkaa, jos olen väärässä (lähteet mukaan).

Ilmastosopimusten historiasta, puuhamiehistä ja vaikuttavuudesta

Paavo Väyrynen

Varoitan lukijaa heti alkuun parista asiasta. Kirjoituksen alussa on tylsä tai pelottavan tuntuinen historiaosa. Sen yli voi hypätä suoraan toiselle sivulle. Synkästä aloituksesta huolimatta tarinalla on onnellinen loppu.

YK:n ilmastonmuutoskonventti on kansainvälinen ilmastonmuutosta vastaan taisteleva sopimus, joka syntyi Rio de Janeirossa YK:n ympäristö- ja kehityskokouksessa Earth Summitissa vuonna 1992. Se tunnetaan yleisesti nimellä ilmastosopimus ja lyhenteellä UNFCCC (United Nations Framework Convention on Climate Change). Tuon mainion ja maailman pelastavan sopimuksen Suomen puolesta hyväksyi tietysti eduskunta. Käytännön toimijana oli Esko Ahon (Kesk)  hallitus, jossa varsinaisina poliittisina puuhahenkilöinä toimivat ulkoministeri Paavo Väyrynen (Kesk) ja ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen (Kok). 

Sirpa Pietikäinen

UNFCCC:n pääasiallinen saavutus toistaiseksi on vuonna 1997 laadittu Kioton ilmastosopimus, joka oli voimassa vuoteen 2012 saakka. Siinähän sovittiin yksityiskohtaisesti kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittamisesta. Kioton sopimuksen hyväksyivät lähes kaikki maat Yhdysvaltoja ja muutamaa kääpiövaltiota lukuunottamatta. Kioton sopumuksen mukainen päästöjen rajoitusvaihe pääsi alkamaan vasta vuonna 2008.

Suomen puolesta Kioton sopimuksen neuvotteli Paavo Lipposen (SDP) I hallitus, ja puuhahenkilöinä olivat ulkoministeri Tarja Halonen (SDP) ja ympäristöministeri Pekka Haavisto (Vihr). Riittävän ratifioijamäärän täytyttyä sopimuksen astui lopulta voimaan vuonna 2005, jolloin maamme peräsimessä oli Matti Vanhasen (Kesk) I hallitus, jonka ulkoministerinä oli Erkki Tuomioja (SDP) ja ympäristöministerinä Jan-Erik Enestam (RKP).

Paula Lehtomäki

Tarkoituksena oli sopia UNFCCC:n Kööpenhaminan kokouksessa vuonna 2009 laajemmasta ja kovemmasta seuraajasta Kioton sopimukselle. Sen oli tarkoitus astua voimaan 2013 alkaen. Suomen puolesta asiaan oli jo sitoutunut Matti Vanhasen (Kesk) II hallitus, jonka ulkoministerinä toimi Alexander Stubb (Kok) ja ympäristöministerinä Paula Lehtomäki (Kesk). Vanhasen hallitus valmisteli talvella 2010 elinkeinoministeri ;Mauri Pekkarisen (Kesk) johdolla ns. risupaketin, jolla on sittemmin siirretty korotetuista energiamaksuista yms. kerättyjä varoja metsänomistajien, metsäurakoitsijoiden ja tuulivoimayhtiöiden omistajien taskuun riskittömästi arviolta lähes miljardin verran. Lasku on kasvamassa tulevina vuosina huomattavasti. Pekkarisen tytär ja vävypoika olivat johtavissa asemissa merkittävässä tuulivoimayhtiössä. 

Alexander Stubb

Kööpenhaminan ilmastokokous kuitenkin lässähti täysin Stubbin ja Lehtomäen harmiksi, eikä uudesta ilmastosopimuksesta päästy periaatesopuun. Siitä alkaen vuosittaiset UNFCCC:n kokoukset ovatkin olleet aika riitaisia. Toiset maat (lähinnä EU) haluavat pelastaa maapallon, ja köyhemmät pelastettavat maat haluavat, että nämä pelastajat maksavat siitä ensin tuhansissa miljardeissa dollareissa olevan vuosittaisen maksun pelastettaville. Kokouksissa ei ole päästy sopuun summasta lähinnä siksi, että Yhdysvallat ja muutamat muut EU:n ulkopuoliset länsimaat ovat pitäneet pelastusmaksua isohkona.


Dohan ilmastokokouksessa joulukuussa 2012 sovittiin lopulta, että Kioton sopimusta jatketaan vuoteen 2020 asti, ja tavoitellaan uudelleen maailmanlaajuista kattavaa ilmastosopimusta, josta voitaisiin sopia Pariisin ilmastokokouksessa 2015. Sopimuksen on tarkoitus olla voimassa 2020 alkaen. Tätä asiaa ovat Suomen puolelta olleet puuhastelemassa Jyrki Kataisen (Kok) ja Alexander Stubbin (Kok) hallitukset, joissa ulkoministerinä on ollut Erkki Tuomioja (SDP) ja ympäristöministerinä Ville Niinistö (Vihr). 

Pariisin kokoukseen kuitenkin lähtee hallitus, joka muodostetaan ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Niissä vaaleissa ratkaistaan myös se, haluaako Suomen kansa maksaa etelän maille maapallon ilmaston pelastamisesta vuosittain sen 1-2 miljardia euroa, miksi hintalappu seurannaisvaikutuksineen maamme osalta muodostunee.Hyvällä showlla on hintansa.