Ekoekonomisti Sixten Korkman ruorimiehenä ja eksyksissä

Kirjoittaja Mikko Paunio

WWF:n hallintoneuvoston jäsen Sixten Korkman kirjoitti 25.3.2016 Helsingin Sanomissa otsikolla "Toivoton tapaus?" periaatteessa sympaattisen kotimaista elvytystä puoltavan kolumnin. Ilmeisesti epäillen kotimaisten toimien tehoa nykytilanteessa hän kirjoittaa:

Suunta hakusessa?

"Paljon suurempi ongelma on maailmantalous. Se on kuin sumusäässä vaarallisille vesille ajautunut laiva, jolla ei ole kapteenia eikä ruorimiestä."

Tätä lausetta ja erästä toista kolumnin poliittisesti tarkoituksellista nyanssia ei voi ymmärtää eikä hyväksyä järkevän taloudenpidon näkökulmasta.

Sixten Korkman liittyi Pariisin kokouksen alla kansainvälisten (esim. Stern, Krugman) ja kotimaisten (esim. Sailas) tapaan siihen joukkoon ekonomisteja, jotka pitävät ilmastonmuutosta merkittävänä uhkana maailmalle. Erityisesti Sternin paljon kritiikkiä kollegoilta saanutta maksiimia, jonka mukaan ylettömän kalliit hillintäpolitiikkojen kustannukset ovat pitkässä juoksussa halvempi vaihtoehto laissez-faire -politiikalle, on yhä pidetty arvossa monien taholta.

Hiilidioksidi on heikko kasvihuonekaasu ja sen ns. ilmastosensitiivisyys on jatkuvasti tullut alaspäin jopa IPCC:n arviointiraporteissa. Ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta riippumaton hyvin voimakas El Nino ilmiö piti monien tiedemiesten mukaan liioiteltua uhkakuvaa yllä sopivasti Pariisin kokouksen alla.

Ekoekonomisti Sixten Korkmaninkin ja hänen WWF:n kannattamat hillintäpolitiikat ovat jo lisänneet epätasa-arvoa ja sosiaalista hätää energiaköyhyyden muodossa OECD-maissa (tuuli- ja aurinkovoima) ja ovat lisänneet nälänhätiä (liikenteen biopolttoaineet) ja estäneet energia- ja vedensäästöpolitiikoilla aliravitsemuksen ehkäisyä köyhimmissä maissa ja aiheuttaneet suuria ympäristöhaittoja esimerkiksi monokulttuurin edistämisen (liikenteen biopolttoaineet) muodossa. Viimeksi mainittu johtuu siitä, että kasvit varastoivat hyvin huonosti auringon energiaa ja näin biopolttoaineiden valmistus vaatii näin valtavat maa-alat.

YK:n kapteeni Ban Ki-moon ja maailman johtajat ruorimiehinä (ja Korkman ruorimiehen apulaisena ja neuvojenantajana) ovat suuressa viisaudessaan solmineet "sitovan" sopimuksen maailman dekarbonisaatiosta, joka merkitsee niissä maissa, joissa poliittinen sitovuus otetaan tosissaan paluuta jonkinlaiseen menneen ajan merkantilistiseen aikakauteen, jossa maailman fyysisen varallisuuden toivotaan pysyvän samana. 100 miljardin vuotuinen ilmastorahoitus on mekanismi, jolla vakiona pysyvää kakkua jaetaan erityisesti Suomen kaltaisilta mailta köyhien maiden johtajien Sveitsin tileille jenkkien kieltäydyttyä osallistumasta varallisuutensa uusjakoon.

Maailman kapteeni, ruorimiehet ja heidän apulaisensa ovat antautuneet Naomi Kleinin ja hänenkaltaistensa ihmisvihamielisten utoopikkojen edessä. Viittasin kirjassani Vihreä Valhe (Auditorium 2015) Naomi Kleinin aiempaan Kominternin ohjelmalliseen tapaan yllyttävään artikkeliin, joka julkaistiin Ison Britannian työväenpuolueen New Statemanissa parisen vuotta sitten. Klein laajensi artikkelin kirjaksi "Tämä Muuttaa Kaiken - Kapitalismi vs. Ilmasto" (Into 2015). Sen suomensi joukko suomalaisia aktivistitutkijoita joulumarkkinoille. Kirja lähtee siitä, että Adam Smith ja kivihiiltä käyttäneen höyrykoneen keksijät ovat alkusynnin tekijöitä eli syyllisiä maailman ympäristön kurjuuteen.

Laitavasemmisto on kaikessa hiljaisuudessa saanut uuden syyn utopioilleen aiemman pieleen menneen Marxin työväestön kurjistumisteorian tilalle. Kuitenkin utopiatkin ovat nyt kääntyneet päälaelleen. Ennen sentään utopiat olivat valoisia ja esimerkiksi bolsevikkien Warshavjankassa laulettiin, että "kauhea joskin on puhdistustyömme, ihmisten onnen on ehtona se" ja visiona oli taloudellinen kehitys ja unelma paremmasta.

Tänään naomikleinit, griinpiissit ja veeveeäffät perustelevat utooppiset tietoisesti köyhimpien ihmisten perustarpeita polkevat jopa luonnonkin kannalta viime kädessä tuhoisat politiikkansa luonnon - ei ihmisen - voimaannuttamiseen vedoten samalla kun heiltä ja jopa ekoPaavinkin suusta riittää tyhjää retoriikkaa köyhien puolesta.

YK:n köyhyyden hävittämisohjelmat ovat lopullisessa moraalisessa haaksirikossa, kun Maailmanpankki kieltäytyy Saksankin myötävaikutuksella lainoittamasta köyhimpien ns. IDA-maille välttämättömiä kivihiilivoimaloita samalla kun Saksa itse yhä tukevammin tukeutuu perusvoiman tuotannossa ruskohiileen.

Sixten Korkman kehottaa tämän päivän kolumnissaan järkevästi sijoittamaan infraan, mutta vaikka meillä on tuhansien megawattien vaje primaarienergiatuotannossa, hän ehdottaa defaitistisesti vain energiatehokkuusinvestointeja, vaikka koko taloushistoria osoittaa talouden kasvun vaativan energiaa. Hän ei voi moraalisista syistä ehdottaa energiantuotantoa, koska se on WWF:n hallintoneuvoston piirissä hengailevien keskuudessa sopimatonta.

Defaitismia pohjustetaan juuri nyt aktivistien ja aktivistitutkijoiden toimesta koko maailmassa hyvin vaarallisella tavalla, jossa vähätellään perusvoiman tuotannon merkitystä vakaalle yhteiskunnalle samalla kun koko Pariisin kokouksen visio dekarbonisaatiosta on vain utopia. Maailmassa on rakenteilla tai suunnittelun alla 2400 kivihiilivoimalaa...

SSS-hallituksenkin omaksuma dekarbonisaatioutopia ja perusvoiman tuottamisen vähättely on erityisen vaarallinen kombinaatio Suomen kaltaiselle kaukana pohjoisessa sijaitsevalle pitkien välimatkojen maalle, jossa on energiaintensiivistä teollisuutta.

SSS-hallituksen energialinjaukset ja vihreiden aktivistitutkijoiden jatkuva perusvoiman tuotannon vähättely on kuitenkin muodostumassa ennakoituakin vaarallisemmaksi yhdistelmäksi. Aktivistitutkijoidenkin kannattama sähkön kulutusta ennakoitua enemmän lisäävä digitalisaatio vie meitä nyt kohti ennen näkemätöntä sähköriippuvuutta. Samaan aikaan veeveeäffät ja aktivistitutkijat tekevät kaikkensa, että vakaan sähköntuotannon pohja putoaa pois.  Ennusmerkit ovat nyt todella huonot EOn:n tehtyä juuri seitsemän miljardin tappiot ja Ruotsin ajaessa ydinvoimalansa alas perusvoimaa tuottamattomien tuuli- ja aurinkovoimatukien vuoksi.

Tilannetta pahentaa edelleen Pariisin sopimus, joka on vakaan energiantuotannon kannalta vaarallinen vain sellaiselle maalle, joka on varomattomuuttaan tehnyt onnettoman ilmastolupauksen (engl. climate pledge). Suomi on sellaisen sattunut tekemään. Vaikka Pariisin sopimus ei ollut lähtökohtaisesti sitova millekään maalle, onnettoman ilmastolupauksen antaminen on johtanut sitovuuteen, koska sopimuksessa Suomi sitoutuu vain kiristämään jo annettua onnetonta lupausta.

Sixten Korkmanin kolumnin loppuhuipennuksen kanssa satun olemaan harvinaisen samaa mieltä: "Globaalin ja EU-tason yhteistyö on nyt heikoissa kantimissa. Siksi maailmantalous on pessimistin silmin tosi vaikea tapaus. Kuten usein siteerattu Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstierna kirjoitti pojalleen jo lähes neljä vuosisataa sitten: ”Oi poikani jos tietäisit, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan”. "

Mahtaakohan Sixten saada tästä - sanoisinko - hieman varomattomasta loppuhuipennuksesta hieman sapiskaa WWF:n hallintoneuvostossa?

P.S. Mahtaakohan ekoekonomisti Korkman tietää, että ekologia sanan keksi Ernst Haeckel Aristoteleen Oekonomie sanasta 1869. Biologi Haeckel oli keskeisessä asemassa luomassa natsi-ideologiaa.

______________________________________________________

Kirjoittaja Mikko Paunio on terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän toimi Maailmanpankin vanhempana ympäristöasiantuntijana Washington DC:ssä vuosina 2006 ja 2007.