tiistai 26. helmikuuta 2013

Vihreät hyväksikäyttävät lapsia


Osa Ilmastovanhempien kampanjasivuston etusivusta
"Huolestuneet vanhemmat" ovat perustaneet edunvalvontajärjestön ilmastopolitiikan edistämiseksi. Ilmastovanhemmat vaatii suomalaisia päättäjiä ottamaan ilmastokriisin torjunnan tärkeimmäksi tehtäväkseen.
”Lastemme tulevaisuuteen vaikuttavat päätökset tehdään ilmastopolitiikassa nyt. Olemme kyllästyneet riittävien päästövähennysten lykkäämiseen aina seuraavalle hallituskaudelle. Ilmasto- ja energiapolitiikasta vastaavien ministereiden on kannettava viimein vastuunsa säätämällä vahva ilmastolaki”, puheenjohtaja Liisa Selvenius-Hurme Ilmastovanhempien tiedotteessa. Järjestön verkkosivuilla on käynnistetty vetoomuskampanja ilmastolain puolesta.

Tällaiselle vanhalle mutta kuitenkin vielä hyvin toimivalle inhimilliselle valheenpaljastuskoneelle tuo yllä oleva Vihreästä Langasta poimittu jutun osa, jonka myös Ylen vihreä toimitus nosti illan uutisiin, ja itse vetoomus kertovat, että Liisa Selvenius-Hurme ja Ilmastovanhemmat joko yrittävät huijausta tai ovat tietämättömiä. Perustelenpa tätä muutamalla kappaleella.

Ilmastovanhemmat vetoavat neljän asteen lämpiämisen torjumiseksi. No viimeksi maapallon ilmasto on ollut neljä astetta nykyistä lämpimämpi yli 100 000 vuotta sitten - siis viime jääkautta edeltävällä lyhyellä lämpimällä kaudella. Pääosan tuon Eem-kauden jälkeisestä ajasta ilmastomme on ollut noin 4-8 astetta nykyistä kylmempi, mikä tekisi ihmisten elämän Suomen leveyspiirillä jokseenkin mahdottomaksi. Minun mielestäni Ilmastovanhempien pitäisi olla enemmän huolissaan ilmaston kylmenemisestä.

Lämpeneminen ei muutenkaan näyttäisi olevan suurempi uhka. Viimeisen 10 000 vuoden aikana ilmastomme on viilentynyt noin kahdella asteella. Siitä asteen verran on tapahtunut viimeisen tuhannen vuoden aikana. Edellisen vuosituhannen kylmimmistä ajoista tosin on lämmennyt vajaan asteen verran, mutta lämpeneminen on sittemmin ollut pysähdyksissä 23-16 vuotta lämpöaikasarjasta riippuen. Ja lämpeneminen on kääntynyt luonnollisten (merivirtojen ja auringon aktiivisuudesta johtuvien) syklien vuoksi monta kertaa viilenemisen suuntaan viimeisten vuosituhansien aikana. Näin on myös viimeisen vuosisadan osalta. Miksi ilmasto nyt yhtäkkiä lähtisi kohtuuttomasti lämpenemään, kun se ei sitä merkittävästi ole tehnyt yli 10 000 vuoden aikana.

Ilmastovanhemmat haluavat nopeuttaa Suomen ja Euroopan kasvihuonekaasujen päästövähennyksiä huomattavasti nykyisiä sopimuksia nopeammin. Tällä tavoitteella vanhemmat tosiasiassa takaisivat lapsilleen nykyiseen verrattuna moninkertaisen energia hintatason ja globaaleilla markkinoilla kilpailukyvyttömän talouden. Eikä maailman pohjoisimman kansan kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteella olisi edes asteen sadasosissa mitattavaa vaikutusta lämpötilaan, vaikka uskoisimme tähän taikauskoon ihmiskunnan aiheuttamasta ja ennen näkemättömästä ilmastonmuutoksesta. Ja tosiasiassa meillä ei ole käytössämme ainuttakaan tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi ihmiskunnan syyllistyneen pääosaan viimeisen vuosisadan aikana tapahtuneeseen lievään lämpenemiseen.

Vihreät vaativat lumitalvia takaisin vuonna 2007
Vetoomuksessaan Ilmastovanhemmat kysyvät: "Mitä vastaan lapselleni, jos hän tulevaisuudessa kysyy, miksi annoimme ilmastonmuutoksen riistäytyä käsistä?"  Minä vastaan paljon todennäköisemmällä kysymyksellä: "Minkä helvetin takia te vihreät menitte tuhoamaan hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisen perustan noilla ilmastohörhöilyillänne?" Epäilen, että muutamia vuosia sitten lumisia talvia vaatineet nuoret vihreät agitaattorit ovat ehtineet paritella ja päässeet vanhemmiksi. Yhtä tyhmältä tämä Ilmastovanhempien vetoomus kuulostaa. Samat päät, joihin viisautta ei ole karttunut, taitavat siis olla tämän vetoomuksen takana.

No tosiasiassa tässä on kyse Kataisen hallituksen ohjelmaan sisältyvän ilmastolain lobbaamisesta. Vihreiden hallitukseen osallistumisen ehtonahan oli tuo hallitusohjelmakirjaus, jonka Kokoomus vesitti vain selvitettäväksi asiaksi. Kun innostus ilmastolain säätämistä kohtaan ei ilmaston lämpenemättömyyden vuoksi ole juurikaan kasvanut Vihreiden hallituskumppanien keskuudessa, yritetään innostusta lisätä kaikenlaisilla kampanjoilla. Jos lasten hyväksikäyttö politiikassa olisi kielletty samoin kuin eräissä muissa yhteyksissä, Liisa Selvenius-Hurme istuisi kuulusteltavana jo huomenna.

  

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos linkeistä. Ne todistavat räväkähkön otsikon oikeutuksen puolesta.

      Poista
    2. Äsken tuli todella lyhyt hyvä kooste youtubena suomeksi tekstitettynä: Ilmastonmuutos alle vartissa

      http://www.youtube.com/watch?v=YTe9bSybyYA&feature=youtu.be

      Pitäisi kyllä jokaisen ilmastohuuhaata epäilevän katsoa. Miten valhettelu asian tiimoilta saadaan lopetettua, kun siitä on muodostunut laaja poliittinen mantra?

      Poista
  2. Sinnemäki kotilieden mannekiinina.
    Eli Linkolan pahin ympäristösynti.

    Siis meiän lapset ja muitten kakarat, eli älkää tehkö
    miten minä teen, vaan miten minä sanon.

    http://www.hs.fi/politiikka/Anni+Sinnem%C3%A4ki+sai+lapsen/a1305586571086

    S.

    VastaaPoista
  3. Jätin tämmöisen kommentin Leo Mengele Straniuksen eiliseen, Ilmastovanhemmat -postaukseen:

    Pelottaako teitä IPCC:n viidennen raportin sisältö? Lienette huomanneet, että ilmastojuna meni jo, katastrofi on peruttu, ettekä saaneet silläkään verukkeella muokattua ihmisten elämää oman perverssin mielikuvituksenne mukaiseksi.

    Olette ihmisyyden pahimpia vihollisia. Oksettavaksi touhunne tekee käymisenne viattomien lasten kimppuun sairaine harhoinenne. Miten ekopäiväkotihankkeesi etenee, Leo? Entä jos joku saa tarpeekseen siitä, että ulkoparlamentaarisin keinoin pyrit vaikuttamaan ja säätelemään kaikkien elämää?

    VastaaPoista
  4. No nythän leksa on Helsingin Energian johtajia, ja odotamme siirtymistä sanoista tekoihin.

    Insinöörit varmaan mieluusti vetävät letkut irti
    pattereista.

    S.

    VastaaPoista
  5. Tulee uskonnot mieleen. Itse olen käyttänyt niistä termia henkinen raiskaus.

    Mengeliuksen blogiin tuskin saa ensimmäistäkään poikkipuolista sanaa julki.

    VastaaPoista
  6. Noilla Helsingin kaduilla 2007 hiihdelleillä vihreillä mahtaa olla hyvät suhteet säänhaltioihin, päätellen siitä kuinka runsain määrin on täässä viime talvina heidän vaatimuksiinsa vastattu.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Sori, ei tainnutkaan julkaista - se näkyy nyt ilmeisesti vain minulle ja ilmoittaa että kommentti odottaa moderointia. Näin se menee:
      "voi hellanlettas miten lutuinen uskonlahko teillä on. Tuhmat ihmiset on polttaneet hiiltä ja nyt maaemo on hyvin vihainen – uhkaa nostaa lämpötilaa monta astetta. Viisi vuotta sitten teikäläiset voihki ettei lapset enää pääse pulkkamäkeen kun lumi on historiaa. Sen jälkeen alkoikin lunta riittää, mutta silti on maailmantuska päällä. Kuule Leo, muuta sinä passiivitaloon ja lämmitä se ruumiinlämmölläsi. Katsotaan vuoden päästä miten pärjäilet."

      Poista
  8. Tämä ilmastovanhemmuus on pelkkä tökerö sumuverho. Hommelin takana olevat tahot pyrkivät antamaan itsestään kuvan lapsiensa tulevaisuudesta huolestuneista vanhemmista. Tästähän tässä ei ole suinkaan kysymys vaan henkilöt ovat pesunkestäviä ympäristöaktivisteja herttaisten vanhemmuuden valekaapuun pukeutuneena. Samaiset henkilöt eivät todellakaan ole naiveja hyvää tarkoittavia vanhempia vaan paatuneita ilmastoalarmisteja joiden ajatuksia pääsee lukemaan vaikkapa Kai Luukon blokissa.

    VastaaPoista
  9. Nyt löytyy myös https://www.facebook.com/Ilmastolapset

    VastaaPoista