tiistai 13. syyskuuta 2016

Tuulivoimalobbausta Suomessa ja Saksassa

Lobbaus tuulivoiman lisärakentamiseksi käy kuumana niin Suomessa kuin alan suurvallassa, Saksassa. Molemmissa maissa on tuulivoimateollisuuden näkökulmasta saman tyyppinen ongelma:
Tuulivoiman uhkia Saksassa
Runsaat tuotantotuet tai ainakin niiden kasvu uhkaavat ehtyä, kun valtakuntien hallitukset ovat alkaneet epäillä runsauden viisautta.

Suomessa Tuulivoimayhdistys ja sen takana olevat sijoittajat ovat olleet hyvin aktiivisia. Hyvänä esimerkkinä olkoon Pohjalaisen verkkosivulta löytyvä juttu, jossa tuulivoimasijoittajia edustava Seppo Savolainen ja muutama muukin henkilö pääsee ääneen. Olen noita tuon jutun muutamia lainauksia lyhyesti kommentoinut.
Tuulivoimatuet antavat suomalaisille veronmaksajille monin verroin enemmän kuin maksavat, väittää tuulivoimasijoittajia edustava Seppo Savolainen. Uusiutuvien tukeminen on pudottanut sähkön hintaa koko Euroopassa. Savolainen laskee, että tukemalla tuulivoimaa 300 miljoonalla eurolla vuodessa suomalaiset kuluttajat säästävät halvempana sähkönä kaksi miljardia euroa vuodessa.
Sähkön kuluttajahinnan muutos Eurostatin mukaan.
Hmm... Savolainen ei esitä laskelmaansa. Totta siinä kuitenkin on sen verran, että noin 300 miljoonaa euroa maksetaan kohta tuotantotukia jo rakennetuille tuulivoimaloille, ja se napataan veroina lähinnä pienkuluttajien sähkölaskuissa. Mutta olisi mielenkiintoista kuulla, mistä me saamme tuon kahden miljardin säästön?

Tilastot eivät tue Savolaisen väitteitä. Eurostatin mukaan sähkön keskimääräinen kuluttajahinta EU:n alueella on nimittäin noussut noin 30 prosentilla sitten vuoden 2008. Ja aivan ylivoimaisesti kalleinta sähköä kuluttajille myydään tuulivoiman suurvalloissa, Tanskassa ja Saksassa, joissa sähkö maksaa noin kaksinkertaisesti Suomeen verrattuna.

Hän [Savolainen] tyrmää käsityksen, että tuulivoimalat olisivat omistajilleen veronmaksajien rahoilla pyöriviä rahasampoja.
– Tuulivoimainvestoinneilla ei haeta ylituottoja vaan matalaa ja varmaa pitkän aikavälin tuottoa ja vakaata liiketoimintaympäristöä.
Lasketaanpa nopeasti, millainen summa tulisi, jos me tukisimme muuta sähköntuotantoa yhtä anteliaasti kuin tuulivoimaa. Tuulivoimalla tuotetaan kohtapuoliin 5 % sähköstämme, ja siitä maksetaan tuotantotukea noin 300 M€ vuosittain. Jos muuta sähköntuotantoa tuettaisiin yhtä hulppeasti, pitäisi tuotantotuki 20-kertaistaa noin 6 miljardin euron tasolle.

Hassua, että samassa haastattelussa toimittaja on kuullut Savolaisen suusta seuraavan virkkeen:
Hän korostaa, että myös tuulivoimasijoittajien mielestä nykyinen yliantelias syöttötariffijärjestelmä joutaa roskakoriin.
Savolainen siis ensin "tyrmää käsityksen, että tuulivoimalat olisivat omistajilleen veronmaksajien rahoilla pyöriviä rahasampoja" ja sitten "korostaa, että myös tuulivoimasijoittajien mielestä nykyinen yliantelias syöttötariffijärjestelmä joutaa roskakoriin". Voisiko sen ristiriitaisemmin sanoa?

Energiateollisuuden tuore toimitusjohtaja Jukka Leskelä vaati mm. Lännen Median haastattelussa (25.8.), että Suomen on lakkautettava uusiutuvan energian tuotantotuet. Ristiriita Leskelän ja tuulivoimaparonien tavoitteiden välillä on hurjan suuri! Minusta Leskelän vaatimus on hyvinkin kohtuullinen, sillä jo ainakin 20 vuoden ajan olen kuullut väitettävän, että uusiutuvasta energiantuotannosta tulee markkinaehtoisesti kilpailukykyistä muutaman vuoden kuluttua. Savolainen rahasampokavereineen todistakoon nyt tuon väitteen todenmukaisuuden.


Saksassa on menty tuuli- ja aurinkovoiman tukemisessa paljon Suomea pidemmälle. Siellä on edetty niin nopeasti, että tavalliset kansalaisetkin asiaa hämmästelevät. Myös kritiikki alkaa nostaa päätään - ja jopa valtiollisen televisioyhtiön ohjelmistossa - kuten alla olevasta Saksan ykköskanavan dokumentista nähdään. Tuo dokumentti kestää lähes puoli tuntia, mutta se on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Siinä käydään läpi sähkön hinnan ja tuotantotukien lisäksi myös muita ilmiöitä - mm. poliittista korruptiota, terveysongelmia, maiseman sekä lintujen ja lepakoiden elinympäristön pilaantumista - jotka nousevat pintaan tuulivoiman päästessä vaikuttamaan energiapolitiikassa.

Jos et ymmärrä saksaa, paina alareunassa viidettä painiketta oikealta, jolloin saat englanninkielisen tekstityksen näkyville.


Meidän on vielä mahdollista valita toinen tie verrattuna Saksaan. Paljon riippuu siitä, kuinka ryhdikkäästi nykyinen hallituksemme vaatii uusiutuvan energian tuottajilta sitä vuosia sitten luvattua aitoa kilpailukykyä. Siis sitä, mitä vaaditaan pääosalta energiamme tuottajilta.




11 kommenttia:

  1. Tuulivoima huumoria ex fysiikan opiskelijan Kati Sinenmaan blogista
    http://sinenmaa.blogspot.fi/2016/08/tuulivoiman-ja-maahanmuuton-samuus.html

    Ei välttämättä poliittisesti korrektia tekstiä..

    VastaaPoista
  2. UK live päivittäinen tehon status Clive Bestin sivustolla:
    http://clivebest.com/rgraph/fuel-summary.html

    Tuulivoima pienempää kuin naapurimaista ostettu teho.

    Clive laski huvikseen että Saksassa tuulettomana yönä akkuvaravoimaloissa, joissa olisi tavallisia autonakkuja niitä tarvittaisiin enemmän kuin maailmassa on tällä hetkellä autoja, siis yli 2 miljardia, kustannus yhteensä 100 Mrd € a 50€

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota daily peak power -pylväikköä "ilkeämielisesti" tarkastelemalla voi lisäksi olla havaitsevinaan että tuulivoiman tuotanto korreloi käänteisesti kokonaistuotannon kanssa - eli pääsääntöisesti se näyttää (ei muuten näyttäISI, vaan ihan oikeasti näyttää!) olevan minimissään kun tarve on maksimissa. Ja vice versa. Mistähän johtunee?

      Poista
    2. Tuolle ilmiölle on ainakin meillä selvä syy, ei tosin jatkuva. Korkeapaine talvipakkasilla!

      Poista
  3. Uusin Cliven artikkeli "When is the next Ice Age due?"
    http://clivebest.com/blog/?p=7344

    Kiva tietää.
    "That is why we have about 15000 years left before cooling begins."

    Mielenkiintoisia käppyröitä. Esim
    "The last Eemian interglacial was warmer than the current one but ‘lasted’ only about 10,000 years"

    VastaaPoista
  4. Onko tämä blogi sitten lopetettu kokonaan kun ei täällä ei enää tapahdu mitään.?

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Ehkä bloginpitäjä voisi sitten ilmoittaa asiasta ettei tässä turhaan tarvitse sivulle sitten enää palailla.

      Sääli jos näin on käynyt.
      Onhan tietysti aika raskasta vetää jatkuvasti uutta tekstiä ja samankaltaisia väsymisen merkkejä löytyy eräistä muistakin blogeista.

      Poista
    2. Eiköhän Mikko palstallaan määrää mitä itse kirjoittaa tai on kirjoittamatta.

      Onhan toimiva alusta!

      Itse luen säännöllisesti "Seuraamiani suomenkielisiä blogeja" joihin kommentoin satunnaisesti.

      Voihan kyseessä olla radiohiljaisuus ennen suurhyökkäystä, kun jokuhan on saattanut havaita
      tämän ilmastohulabaloon olevan katkolla muista syistä kuin se ettei maailman johtavin ilmastotiede pysty esittämään todisteita ihmisperäisestä ilmaston lämpenemisestä.

      Saa näkee!

      Ilkka

      Poista
    3. Ei tässä ole kysymys siitä etteikö itse päätä.
      Ihmetyttää kuitenkin äkillinen pitkä(t) tauko kirjoittelussa.
      Joskus varmaaan ei vaan puhti riitä ja on pakko hiukan vetää henkeä.


      Poista
  6. Noissa veronmaksajan hyötyä esittelevissä laskelmissa on ehkä huijausmielessä jätetty pois valtiolle maksettava kulutusvero, joka "O-veron alarajalla lienee kahdesta kolmeen tuhanteen.
    Jos kyseessä olisi huolimattomuus, niin huolimattomuus saattaa vaivata muitakin laskelmia.

    Tuulivoimaloille pitäisi määrätä erikoisvero, jonka turvin ylläpidettäisiin varavoimaloita pakkasten kulutushuipuissa, sillä tuulivoima kaataa varavoimaloiden talouden lyhentämällä niiden vuotuista käyttöaikaa. Mutta ilmeisesti tuulivoimailijat edellyttävät, että varavoimankin tuet on vielä nykäistävä veronmaksajan taskusta.

    VastaaPoista