perjantai 8. heinäkuuta 2016

Pari tieteellistä ja yksi populistisempi näkökulma ilmastonmuutokseen.

Yksi aikamme maineikkammista ilmastotutkijoista, professori Richard Lindzen, on pääosassa alla olevalla lyhyellä englanninkielisellä videolla, jota minulla ei valitettavasti ollut aikaa tekstittää suomeksi.

Muutamassa minuutissa hän käy melko kansantajuisesti läpi ne asiat, joista ilmastotutkijat ovat pääosin yksimielisiä. Videon loppupuolella sitten selviää, mitkä tahot lietsovat sitä, mitä minä kutsun ilmastopanikoinniksi tai -propagandaksi, ja miksi he niin tekevät.



Sanoisin, että viivan vetäminen ainakin osaan kategoria yhteen kuuluvien ilmastotutkijoiden ja kategoria kolmen välille voi joskus olla vaikeaa. Niin paljon nuo tahot ovat toisistaan riippuvaisia, ja siksi ilmastotutkimus on valitettavasti politisoitunut rajusti ja sen kautta menettänyt uskottavuuttaan parin viimeisen vuosikymmenen aikana.

Ehkä videon kovin sanoma alkaa kohdassa 2'44''. Sitä vastaan ei kai edes kukaan konsensususkovainen voi väittää, kun jopa IPCC on asiasta samaa mieltä.


Muistetaan lopuksi, että poikkeuksia aina on. Kaikki poliitikot kuten kaikki mediakaan eivät kuulu kategoriaan kolme. Silti Lindzenin pelkistykset ovat mielestäni varsin selkeitä ja auttavat ison kuvan hahmottamisessa. Nauttikaapa videosta!

Englanninkielinen Wikipedia-artikkeli Lindzenistä taustasta löytyy täältä.


7 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Arto Lauri, mutta se ei liity mitenkään bloggauksen aiheeseen. Siksi poistan kommentin moderointisääntöjen mukaisesti.

      Poista
  2. Kommentaattori artolauri sanoi: "ettei ydinvoimaloita uskalleta nykyään lainkaan säätää! Koska tuulivoimaa, vesivoima ja aurinkovoimaa taas voidaan ongelmitta säätää. On asia hyvin hankala ydinalan kannalta. Ja vaatii jatkuvaa valheiden verkostoa. Katsotaan aiheesta kertovan videon palautteista mitä alkaa kuitenkin löytyä aiheesta ydinalan omana paljastuksena:." Ja muutakin siihen jatkojsi.

    tämäpä onkin oiva aihe. Ei uskalleta säätää. ??? Toivon että tätä käsiteelisivät alan varsinaiset asiantuntijat. Vaikkapa blokistin Passiiviidentiteetti tai ihan ydinvoimamiehet Loviisassa ja Olkiluodossa. Minäkin lupaan paremman puutteeessa, jahka palaan reissuilta.
    Tere Vesa Tanskanen
    PS: On tämmoinen ihmetyskysymys: Mitä tehdään sähkölle, jota tulee yli tarpeen. Tappaako sen dumppaus ??? Onko eroa tuulivoiman dumppauksella ja ydinvoiman dumpppauksella. Tai maadottamisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin kommentin, johon tämä Vesa Tanskasen kommentti oli vastaus. Jääköön tämä paikalleen, mutta ydinvoimakeskustelua ei kannata tässä ketjussa jatkaa. Ehkä täytyy joskus yrittää aiheen tarkastelua?

      Poista
    2. En puhu ydinvoimasta, mutta säädettävyydestä kirjoitan pari sanaa, vaikka se ei aiheeseen suoraan liitykkään. Mutta sen epäsuoriin vaikutuksiin kyllä. Hienoa sinänsä, että vardin yksikertaisesta asiasta on tehty noin selkeä video, jollaisia kiihkouskovaisten on mahdoton katsoa, koska ne sotivat vastaan omaa syvää, jonkun suuremman vallan luomaa "tieteellistä" totuutta vastaan. Siitä muuten on aikaa, kun 99% tiedemiehistä teki virhearvion, jota pönkittivät kaikin keinoin ja kansa uskoi. Sehän oli se, että aurinko kiertää maata teoria, eli onneksi näitä aika harvoin tulee.

      Se on totta, että ydinvoima ei juurikaan säädä. Aluksi ei yhtään, mutta nykyisin voivat hieman säätää tehoaan, mutta äärettömän hitaasti. Sehän ei haittaa, koska on oltava luotettavaa perusvoimaa, jota kuluu Suomessakin yli 9000 MW hiljaisimpaankin aikaan. Säädön hoitavat ne energiayhtiöt, joilta Finngrid on ostanut säätötehoa, jota firmat eivät saa myydä pörssiin. Mitä enemmän on tuulivoiman tapaista satunnaisenrgiaa tuotannossa, sitä enemmän on Finngridin ostettava säätövoimaa vesivoimaloista ja verkossa olevista konventionaalisista voimaloista, koska sähköä tuotetaan se määrä mikä kunakin hetkenä kuluu. Pahimmissa sähköpulatilanteissa, joita viime viikkoinakin on ollut, käynnistetään kaasuturbiinilaitoksia. Suomen olosuhteissa on ollut siunaus se, että muutaman kuukauden kylmimpään aikaan, jolloin sekä lämmön että sähkön tarve on suurimmillaan, kaupungeissa on sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitikoksia. Muuten se huippusähkö pitäisi tehdä lauhdelaitoksissa 40 % hyötysuhteella. Nythän tähän malliin ollaa siirtymässä, kun mm. Helsinki lopettaa lämmittämisen yhteydessä syntyvän sähkön tuotannon kylmimpään aikaan, jolloin ei tuule eikä aurinko paista. Globaalit päästöt kasvavat, mutta omaan napaan tuijottavilla vihreillä hyvä mieli, kun eivät pysty hahmottamaan kokonaisuuksia edes Suomen tasolla Euroopasta ja koko maapallosta puhumattakaan.

      Poista
    3. Minusta tuulivoiman säädettävyys näyttää huonolta.

      Ongelma lienee se että tyynellä ei voi eikä tarvitsesäätää mitään, ja suuret laakeripaineet hitaasti pyörivissä myllyissä aiheuttavat riskitekijän jolloin tuulirupellipalot ovat 10 kertaisia muuhun teollisuustuotantolaitoksiin nähden.

      http://www.archipelagofiles.com/2014/03/this-photo-of-two-engineers-hugging.html

      Ilkka

      Poista
  3. Lindzen on ehdoton asiantuntija, jota alarmistit yrittävät dissata muka kytköksillä öljyteollisuuteen.

    VastaaPoista