keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Hesari todistaa ilmastonmuutoksen ihmisperäisyyden

Helsingin Sanomat kirjoitti 17.10.2015 otsikolla ”Nyt on ääri-ilmiöiden säävuosi – johtuvatko poikkeukselliset helteet ja tulvat ihmisestä?” Ilmeisesti tarkoitettiin vuotta 2015. Katsotaan, miten Hesarin juttu kestää kevyttä dataan perustuvaa tarkastelua.

HS:n jutun kuvitusta
Vuoden 2015 aikana monet ennätykset ovat jälleen rikkoutuneet säähavainnoissa. HS valitsi kolme poikkeuksellisista säästä kertovaa uutista ja pohtii, liittyvätkö ne jollain tavalla ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

HS kertomansa mukaan kokosi Pariisin ilmastokokouksen alla esimerkkejä kuluneen vuoden äärimmäisistä sääilmiöistä. Oliko tarkoitus tehdä vajaan vuoden säästä ilmasto, ja siten koettaa kerätä tukea useita vuosia jatkuneelle ilmastopolitiikalle, jää lukijan tulkinnan varaan. Minä tuota juttua kokonaisuudessaan niin tulkitsen.

1) Lähi-idän ennätysmäisen kuuma kesä


Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaation NOAA:n mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että vuosi 2015 on mittaushistorian kuumin vuosi planeetallamme. Edellisen kerran lämpöennätys rikkoutui vuonna 2014.

NOAA niin väittää. Mutta jos katsomme tarkimpia ja kattavimpia alailmakehän lämpötilamittauksia, lämpimin vuosi on ollut 1998, eikä tästä vuodesta näytä tulevan minkäänlaista uhkaajaa sille. Olen tästä kirjoittanut sen verran paljon (viimeksi mm. täällä ja täällä), että jääköön tämä asia nyt tässä bloggauksessa tähän.

Viime kesänä erityisen kuumaa oli Keski-Aasiassa ja Lähi-idässä. Helleaalto käynnistyi alkukesästä Intiassa ja Pakistanissa, joissa kuoli tuhansia ihmistä elohopean kohottua lähellä 50:tä celsiusastetta.

Keski-Aasiassa ja Lähi-idässä helleaallot ovat jokavuotisia tapahtumia. Niissä ei ole mitään erikoista, ja ne ovat kuuluneet sikäläiseen ilmastoon jo ainakin 10 000 vuoden ajan.

Intiassa raportoidaan noin 2500 ihmisen kuolleen toukokuussa nestevajauksen ollessa syynä tai osasyynä. Pakistanin vastaava luku kesäkuulta on noin 2000. Kesäkuukausina noissa maissa kuolee normaalisti yli 2 000 000 ihmistä. Kyse on siis promilleluokan muutoksesta. Muistutan lukijoita, että kylmyys tappaa selvästi enemmän ihmisiä joka vuosi myös Intiassa ja Pakistanissa.

Kävin tarkistamassa satelliittimittaussarjojen lämpötilat Lähi-idän osalta. Viime kesä (kesäkuu-elokuu 2015) oli keskilämpötilaltaan keskimääränen 2000-luvulla. Sitä viileämpiä ovat olleet kesät 2009, 2004, 2003 ja 2002 ja kuumempia kaikki muut 10 kesää.

Maailmanpankin raportti vuodelta 2014 varoitti, että ilmaston lämpeneminen aiheuttaa entistä pahempia kuumuus- ja kuivuusjaksoja erityisesti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Raportti povasi alueelle kuivuudesta johtuvia katovuosia ja vesipulaa.

Miten Maailmanpankin raportti vuodelta 2014 liittyy vuoden 2015 säähavaintoihin? No, liittyi tai ei, se perustuu samoihin ilmastomallinnuksiin, joita on esitelty jo vuosien ajan. Noille mallinnuksille ainoa yhteinen tekijä on toistaiseksi ollut kyvyttömyys ennustaa tulevaa ilmastoa sen paremmin globaalisti kuin paikallisestikaan.

"Pakolaisongelma todennäköisesti pahenee kuivumisen ja lämpötilojen nousun myötä", sanoo pääjohtaja Petteri Taalas Ilmatieteen laitoksesta.
"Maatalous menestyy näillä alueilla entistä huonommin, ja elinolot muuttuvat tukalammiksi."

Syyrian vehnäntuotanto 1980-2009 FAO:n mukaan
Hesarin artikkelista ei voi päätellä muutaman heiton perusteella, miten syvästi pääjohtaja Taalasta on haastateltu. Mutta häntä oleellisesti paremmin Lähi-idän asiat tuntevana voin sanoa Taalaksen nimiin pantujen lausuntojen olevan sekä oikeassa että väärässä. Esimerkiksi Syyrian kuivuus 2007 – 2009, joka notkahdutti vuoden 2008 satoja selvästi, oli tietysti todellinen sääilmiö. Sen vaikutus moninkertaistui, kun Syyrian hallinto oli kadottanut otteensa kastelujärjestelmien hallinnasta. Vastaavaa notkahdusta ei nähty samalla alueella sijaitsevissa Israelissa, Libanonissa eikä Jordaniassa. Kannattaa muistaa sekin, että esimerkiksi Syyrian vehnäsato katovuonna 2008 oli kuitenkin hyvää 1980-luvun tasoa. Maan tärkeimmän viljelykasvin tuotanto kuitenkin kasvoi vuosina 1980 – 2009 keskimäärin 2,5 % vuodessa. Se ei todista Taalaksen väittämän huonompaan suuntaan menevän maatalouden puolesta. Viime vuosien hehtaarisadot ovat koko Lähi-idässä kasvaneet yli kaksinkertaisiksi verrattuna 50 vuoden takaisiin. Elinolojen nykyinen tukaluus johtuu aivan muista syistä kuin suhteellisen tasaisena pysyneestä holoseenin aikaisesta ilmastosta.

Taalaksen mukaan viime kesän kuumuusaalto selittyy sinänsä luonnollisella paikalleen jämähtäneellä korkeapaineella. "Niitä esiintyy luontaisesti, mutta yhdessä ilmastonmuutokseen liittyvän lisälämpenemisen kanssa seurauksena on ennätyslämpötiloja. Näitä tulee olemaan jatkossakin."

Sääennätyksiä, joista tässä tapauksessa ei ollut edes kysymys, syntyy joka vuosi jossain päin maapalloa. Siitä enemmän vähän myöhemmin. Mutta olen nyt Hesarin ensimmäisen kohdan väittämän kumonnut dataan perustuen: Lähi-idän kesä 2015 ei ollut ennätysmäisen kuuma – ei edes lähelle sellaista.

2) Etelä-Carolinan tulvat esimerkkinä "steroidisäästä"


Yksittäisten sääilmiöiden liittäminen ilmastonmuutokseen on aina riskipeliä. Jotkut ilmastotutkijat näkivät silti Yhdysvaltain Etelä-Carolinaan lokakuun alussa iskeytyneissä historiallisen voimakkaissa rankkasateissa merkkejä ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Aivan, se on todellista riskipeliä, jossa panoksena on väittämän esittäjän uskottavuus.

Rankkasateet ja tulvat Yhdysvaltain itärannikolla tappoivat kaksitoista ihmistä. Ilmastonmuutosta tutkivan laitoksen johtaja Michael Mann Pennsylvanian yliopistosta kutsui Etelä-Carolinan rankkasateita "steroidisääksi". Ilmastonmuutos ikään kuin lisäsi kierroksia sääilmiölle, joka on luontaisesti raju.

Etelä-Carolinaa koetelleet sateet olivat epäilemättä rajuja ja mitatussa ilmastohistoriassa harvinaisia. Mutta steroidisääksi tai ilmastonmuutoksen aiheuttamaksi ne eivät muutu edes valenobelisti Michael Mannin lausunnoilla.

Hänen mukaansa rankkasade liittyi Atlantilla voimistuneeseen Joaquin-hurrikaaniin, joka keräsi voimaa ennätysmäisen lämpimästä merenpinnasta. Ennätyksellinen ilmankosteus muuttui rankkasateeksi, joka iski Carolinaan.

Joaquinin syntyalueen merenpintalämpötilat 1940-luvulta alkaen
Joaquin-hurrikaani kulki melkoisesti Carolinojen itäpuolella, mutta kyllähän se tietysti vaikutti ilmavirtauksiin alueella. Hurrikaani ei kuitenkaan kerännyt voimaa mitenkään ennätysmäisen lämpimästä merenpinnasta. Viereisessä graafissa on NOAA:n tilastoista Joaquinin syntyalueen merenpintalämpötilat 1940-luvulta alkaen. Ennätykset ovat kaukana menneisyydessä.

"Tässä tapauksessa näimme 'kerran vuosituhannessa' -tulvan Etelä-Carolinan rannikolla. Se oli seurausta äärimmäisen kosteasta ilmasta, jota virtasi hurrikaani Joaquinista", Mann sanoi uutissivusto Mashablen mukaan.

Hmmm… Vai kerran vuosituhannessa tapahtumasta oli kyse? Ylen jutusta ei selviä, miten vajaan sadan vuoden ilmastohistoriasta moinen ilmiö lasketaan, mutta myönnän kyllä, että todennäköisyyksiä aina voidaan laskea. Nyt vaan on niin, että todennäköisyys ”kerran vuosituhannessa”  -tapahtumille jossain päin maapalloa on hyvin suuri joka vuosi. Niitä luultavasti tapahtuu useita vuosittain, jos kriteeriksi otetaan paikallinen sää. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus (USGS), joka seuraa mm. jokien virtaamaa, ei näyttänyt innostuvan tässä Etelä-Carolinan tapauksessa valenobelistin lausunnoista.

Ilmatieteen laitoksen Taalas pitää Mannin esittämää analyysiä osuvana.

Eipä yllättänyt, että Petteri Taalas kulkee taas harhapoluilla.

"Alemman ilmakehän kosteus on lisääntynyt ilmastonmuutoksen myötä. Lämpimät merivedet ja haihdunnan lisääntyminen lisäävät ilmakehän kosteutta, mikä on polttoainetta trooppisille myrskyille. Se johtaa äärimmäisiin sadeilmiöihin, kuten rankkasateisiin."

Alailmakehän vesimäärän muutos NOAA:n mukaan.
Kuva prof Ole Humlumin Climate4you-blogista
Tjaah, NOAA:n mukaan alailmakehän kosteus ei ole sanottavasti lisääntynyt ainakaan sitten 1960-luvun, kuten oheinen kuvaaja osoittaa. Mistä ihmeestä Taalas aina kaivaa näitä perättömiä väitteitään, joille ei löydy mittausdatasta pohjaa?

Taalaksen mukaan erityisesti rannikkoseudut ovat alttiita ilmastonmuutoksen tuomille äärimmäisille sääilmiöille.

Rannikkoseudut ovat aina olleet alttiita meren tuomille sääilmiöille. Vaan mitään kummempaa ilmastonmuutosta ei niissä ole datan perusteella havaittavissa paikallista ja alueellista vaihtelua lukuun ottamatta.

"Ihmiset ovat muuttaneet asumaan kaupunkeihin rannikkoseuduille. Äärimmäisten sääilmiöiden tuottamat taloustappiot ovat lisääntyneet, minkä vuoksi esimerkiksi vakuutussektori on erittäin kiinnostunut ilmastonmuutoksen torjumisesta."

Toki taloustappiot ovat lisääntyneet, kun vakuutettu ja vakuuttamaton omaisuus on lisääntynyt. Tutkimustieto kuitenkin kertoo jokseenkin yksiselitteisesti, että tuohon omaisuuden kasvuun normalisoidut tappiot eivät ole lisääntyneet.

Hesarin toisen kohdan väittämätkin on nyt kumottu dataan perustuen.

3) Historiallisen paha El Niño -ilmiö uhkaa miljoonia ihmisiä

  
El Niñon nostama merenpinnan lämpötila
itäisellä Tyynellämerellä NOAA:n mukaan
El Niño on kausittain toistuva sääilmiö: siinä Itä-Tyynenmeren alueen vedet lämpenevät, mikä taas vaikuttaa sääilmiöihin eri puolilla planeettaa. Tyypillisesti Etelä-Amerikka kärsii rankkasateista, kun taas Australia, Kaakkois-Aasia ja Afrikan eteläosa kärsivät kuivuudesta. Ilmatieteen laitoksen Taalaksen mukaan edellinen erittäin voimakas El Niño koettiin 1997. Kuluvasta vuodesta näyttäisi tulevan samankaltainen.

Käynnissä on tosiaan melko voimakas El Niño, jolla on vaikutuksensa mm. sadantaan melko laajalla alueella. Kyse on kuitenkin ikiaikaisesta luonnollisesta ilmiöstä, joka kuuluu nykyiseen ilmastoomme. Ihmisellä ei ole sen esiintyvyyteen tai voimakkuuteen tiettävästi mitään vaikutusta. Eikä kuivuus ole maailmalla lisääntynyt ainakaan mittausdataan perustuvien tutkimusten mukaan.

"Tämä näkyy eteläisellä pallonpuoliskolla maataloustuotannon häiriöinä, ja sillä on vaikutusta myös kalakantoihin", Taalas arvioi. "Odotettavissa on vaikutuksia myös Suomen maatalouteen, sillä ruoan hinnat saattavat nousta ja suomalaisesta ruoasta saatetaan saada parempaa hintaa."

Jännityksellä odotan, miten joku kohtapuoliin yrittää todistaa El Niñon vaikutusta vaikkapa kotimaisen maidon tai sianlihan hintoihin. Väittäisin Taalaksen odotusten olevan hyvin heikolla pohjalla ehkä anjovissäilykkeitä lukuun ottamatta.

Taalaksen mukaan El Niño on luontainen planeetallamme toistuva sääilmiö eikä ole näyttöä siitä, että ilmastonmuutos vaikuttaisi siihen.

Ei niin ole näyttöä, mutta epätoivoisesti toimittaja Jukka Huusko sen kaivoi todistelunsa kolmanneksi osaksi ilmastonmuutoksesta.

Nature-lehdessä viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa esitettiin kuitenkin, että El Niño saattaa toistua tulevaisuudessa yhä useammin ilmaston lämpenemisen vuoksi.

Naturessa viimevuotinen artikkeli oli puhdas mallinnustutkimus, joka ei perustunut minkäänlaiseen mitattuun dataan, eikä sen tuloksilla ole näyttöä ennustekyvystä. Kyse on ilmeisen pseudotieteellisestä tutkimuksesta, jollaiset ovat valitettavasti nykyisin ilmastotutkimuksen valtavirtaa.


Palataanpa lopuksi Hesarin otsikkoon: Nyt on ääri-ilmiöiden säävuosi – johtuvatko poikkeukselliset helteet ja tulvat ihmisestä? Vaikka joka vuosi on ihan luonnostaan ääri-ilmiöiden vuosi, ei lehden kolmesta esimerkistä löytynyt näyttöä ihmisen syyllisyydestä. Sen sijaan löytyi jonkin verran näyttöä ihmisperäisestä väärästä syyllistämisestä (toimittaja Huusko) ja väärästä todistelusta (pääjohtaja Taalas). Tuon verran ilmastonmuutoksessa siis on ihmisperäisyyttä.

114 kommenttia:

  1. On se hienoa, kun blogisti taas analysoi lause lauseelta Hesarin jutun ja osoittaa, että hän ei totisesti kulje harhapoluilla, ei syyllistä ihmisiä eikä itse syyllisty väärään todisteluun.

    Onneksi meillä on tällainen blogisti, joka jälleen kerran kykeni paljastamaan totuuden ja vain totuuden. Siis kaikki nyt ylisanoja vuodattelemaan ja levittämään ilosanomaa, jotteivät kansat maan päällä vaella pimeydessä vain turhanaikaisen pelottelun takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, Anonyymi!

      Hesari, YLE jne. toimivat räikeästi vapaata tiedonvälitystä ja demokratiaa vastaan ilmastonmuutoksen uutisoinnissa ja aiheen käsittelyssä. Tuntuu esimerkiksi ihmeelliseltä, että Ilmatieteen laitoksen johtajien annetaan jatkuvasti puhua sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä, vaikka tilastot puhuvat tuota väitettä vastaan? Miksi toimittajat eivät tähän puutu? Miksi IL:lle ei esitetä todellisia kysymyksiä ilmastosta ja laiteta heitä tiukoille?

      Verovaroilla rahoitettu ilmatiede pitäisi saattaa julkiseen vastuuseen ja kuulusteltavaksi harhaanjohtavista väitteistään. Heidän velvollisuutensa on suostua tähän vaikka pakon uhalla. Median velvollisuus on taas välittää kaikki tieto kansalaisille, sillä niin suurista rahoista tässä ilmastosotkussakin on kysymys. Toivon, että tämä sokeapiste valaistaan niin, että veronmaksajat saavat kaiken riippumattoman tiedon ilman sensuuria.

      Antero

      Poista
    2. Kyllä komppaan täysillä tuota Anonyymiä ja turbokomppaan Anteroa perusteluista Anonyymille

      Muistaen että tihentyvä saattaa-voi olla-otsikointi lisääntyy Pariisin pian alkavan "aivopesukokouksen" takia

      Poista
    3. Mikko kirjoittaa: "NOAA:n mukaan alailmakehän kosteus ei ole sanottavasti lisääntynyt ainakaan sitten 1960-luvun, kuten oheinen kuvaaja osoittaa. Mistä ihmeestä Taalas aina kaivaa näitä perättömiä väitteitään, joille ei löydy mittausdatasta pohjaa?"

      Mutta sen sijaan että vain vilkaisee Humlumin tarjoamaa kuvaa voisi laskea Mikon suosikilla eli lineaarisella trendillä paljonko kosteus on muuttunut sitten 40-luvun. Tulos osoittaa, että ilmakehän kosteus maanpinnan tasossa on kasvanut lineaarisesti noin 1%/10v ja vieläpä tilastollisesti merkittävästi. Prosentin kasvuvauhti tuottaa merkittävän lämpöefektin. - Ei siis pitäisi laittaa Petteriä kansantuomionistuimen eteen näistä. tiedoista. Yhtä huteralla pohjalla on blogistin muutkin väitteet.

      Poista
    4. Höpöhöpö, Anonyymi 21.10. klo 15:58. Merenpintatason kosteuden määrä on toki vähän lisääntynyt, mutta alailmakehän (josta Taalas puhuu) veden määrä ei ole. Jo 700 mb:n kerroksessa näkyy selvä väheneminen, mikä trendi vain kasvaa ylemmäs tuota alempaa ilmakehää noustessa.

      http://www.esrl.noaa.gov/psd/cgi-bin/data/timeseries/timeseries.pl?ntype=1&var=Specific+Humidity+%28up+to+300mb+only%29&level=700&lat1=90&lat2=-90&lon1=-180&lon2=180&iseas=0&mon1=0&mon2=0&iarea=0&typeout=2&Submit=Create+Timeseries

      Huvittavaa muuten on se, että ilmastomallinnusten mukaan veden määrän todellakin pitäisi kasvaa noissa kerroksissa 700 - 300 mb, mutta siinäkin ne ovat ennustaneet päin seinää. Taalas on siis saattanut lukea vain mallinnustuloksia ja unohtanut mittaukset reaalimaailmasta.

      Poista
    5. Wrong. Olennaista on koko ilmakehän kosteuden nousu integroituna ja erityisesti rajapinnalla alhaalla. Integroitu kosteus on noussut merkittävästi viimeisten noin 50 vuoden ajana. 700mb pinnalla kosteuden määrä on enää alle 10 % pinta-arvoista, joten niillä ei ole integroidussa kosteuden määrässä merkitystä jos vaikka laskevatkin. En tiedä mistä ilmastomalleista puhut.

      Poista
    6. Vuosina 1948-2014 veden määrä (specific humidity) alailmakehässä (alueella 1000-500 mb) on laskenut lineaarisella trendillä mitattuna noin vauhdilla 14 milligrammaa/10 vuotta. Se ei ole siis noussut, kuten Taalas väittää. Asian voi kuka hyvänsä laskea antamastani linkistä.

      Anonyymin jankutus loppuikin sitten tähän. Jatkossa kannattaa hankkia nimi tai vähintään nimimerkki, jos aiot jatkaa kommentointia.

      https://www.dropbox.com/s/xyop786y5c820ua/Veden%20m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4n%20muutos%20alailmakeh%C3%A4ss%C3%A4.PNG?dl=0

      Poista
  2. Meret lämpenee+nousee ja jäät sulaa joten siltä osin kässäri pitää. Profetoin että tämä El Nino pompauttaa pintalämpötuilatkin uusiin ennätyksiin, vuodessa jo nähdään ennustinko huonosti.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko laskenut, kuinka monta kertaa olet tuon saman jargonin kirjoittanut? Merenpinnan nousuvauhdissa ei ole tapahtunut mitään yli 150 vuoteen.

      Kässäriin pitäisi kuulua myös muutosvauhdin. Koskaan et puutu tähän asiaan. Kuuluuko kässäriin, että merten lämpötila nousee 0,01 astetta / dekadi tai, että merenpinta nousee 15 cm sadassa vuodessa?

      Tapsa

      Poista
    2. Tapsa kyllä tide-gaugejenkin mukaan nousu on nopeutunut, esim.:

      1.41 mm/a 1881-1980
      2.8 mm/a 1993-2009

      Lähde: http://sealevel.colorado.edu/content/tide-gauge-sea-level

      -L4

      ps. öögalla katsomalla viimeiset 10 vuotta ollaan menty 3.6 mm/a vauhdilla, lähde:

      http://sealevel.colorado.edu/files/2015_rel4/sl_ns_global.png

      Poista
    3. Noilla ei ole tide gauge-tulosten kanssa mitään tekemistä. Ne on kalibroitu satelliiteista, kunten varsin hyvin tiedät. Rannikot ovat alkaneet nousta mukana, kun mittareista ei nousua tarpeeksi näy. Se paljastuu jo IPCC:n samaisesta raportista, missä näiden Coloradon pellejen tuloksia käytetaan.

      Tapsa

      Poista
    4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Kiitos, mutta iänikuinen jankkaaminen merenpinnan noususta ei ollut tämän bloggauksen aihepiirissä. Siksi sitä koskevat kommentit poistetaan jatkossa. Menkää jankkaamaan merenpintaa käsittelevien bloggausten kommenteihin, jos uutta tietoa asiasta on.

      Poista
  3. Tämän päivän pläjäys on sitten taas tullut Hesarilta:

    "Ilmaston lämpeneminen ja tehomaatalous uhkaavat monia tuttuja lintulajeja
    Ilmasto lämpenee, ja boreaalisen havumetsän lajeille sopivat olot siirtyvät kohti pohjoista. Lopulta on vastassa Jäämeri."

    Jutussa ei mainita kuin pari lajia, jotka ovat taantuneet ilmastonmuutoksen takia eikä minkäänlaisia perusteita sille. Maanviljelyskäytäntöjen muutoksista kärsineitä mainitaan useita ja monia varmaan jäi mainitsemattakin, kuten keltasirkku.

    Boreaalisten metsien lajiston oletetaan häviävän Jäämereen jo ennen kuin boreaalinen metsä on päässyt lähellekään Jäämerta.

    Tapsa



    http://www.hs.fi/tiede/a1445394097540?jako=6479e1e759bc1fe1f0b0bc1d0e8f5626&ref=nl-hs-iltapaiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on ornitologi ruvennut ilmastotieteilijäksi ja tältä leksalta tuleekin lintujen maailmanlopunalaarmeja kuin suokuokalla eli kerran kuussa.

      Ilkka

      Poista
    2. Odottelen jännityksellä Anteron kommenttia.

      Tapsa

      Poista
    3. En ole päässyt lähemmin tutustumaan raporttiin enkä osaa siitä sen kummempaa sanoa. Ilmaston osuudesta kantojen vähemiseen näyttää olevan vähän selkeää näyttöä, lähinnä sen arvellaan olevan joidenkin vähenemisten syynä. Aikajakson pituuskin taisi jäädä jutussa kertomatta. Sen sijaan ihmisen muokkaaman maatalousympäristön aiheuttamat linnustomuutokset ovat selvempi tapaus, mutta jostakin syystä ilmastonmuutos oli nostettu otsikkoon ensimmäisenä. Jotenkin tuntuu, että luonnon luonnollinen pitkäaikainen dynamiikka tuppaa unohtumaan näissä tutkimuksissa kuten nimimerkki HT toisessa yhetydessä aikaisemmin totesi.

      Antero

      Poista
    4. Se onkin maksumuurin takana.

      YLE uutisoikin raflaavasti yhtä ja toista mitä en löytänyt absraktista.

      "Kun ilmasto on lämmennyt, boreaalisen havumetsän lajeille sopiva ilmasto siirtyy kohti pohjoista. Kannat pienenevät, koska ne eivät voi vetäytyä loputtomiin. Viimein vastassa on Jäämeri", sanoo akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

      Suomessa lämpeneminen on heikentänyt muun muassa niittykirvisen ja urpiaisen pesimäkantoja."

      Annetaan siis ymmärtää ilmaston lämmenneen ja lintujen siirtyneen.

      Abstrakti;

      http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/gcb.13097/full

      Ilkka

      Poista
    5. Nyt sain katsottua tuon Global Change Biology-lehden lintujutun (”Continent-scale global change attribution in European birds - combining annual and decadal time scales”). Eipä siinä juuri mitään konkreettista ilmastoon liittyvää ole ja linnut-ilmastofaktaa on vähän. Kuten jutun sisällä sanotaan, se käsittelee maaseutulinnustoa (farmland birds), ei siis varsinaisesti pohjoista linnustoa, vaan ihmisen muokkaamaa maaseutuympäristöä. Jutun otsikko ja Hesarin uutinen eivät kuitenkaan kerro tätä tärkeää tietoa lukijoille.

      Lisäksi tutkimuksen ajanjakso on alle 20 vuotta (1990-2008), josta yli puolet on aikaa, jolloin ”ilmastonmuutos” on ollut tauolla (ns. pause tai hiatus). Koko jakso on siis niin lyhyt, että ennen ilmastonmuutosbuumia tämän kaltaisessa tutkimuksessa ei olisi käytetty ilmasto-sanaa lainkaan, vaan olisi puhuttu säästä. Jutun tiivistelmässä myös sanotaan, että “Birds in general benefit from higher temperatures or higher primary productivity early on or in the peak of the breeding season with the largest effect sizes observed in cooler parts of species' climatic ranges.” Siis lämmöstä on ollut linnuille eniten hyötyä lintujen levinneisyysalueiden viileimmissä osissa. Tämä fakta on ollut hyvin kauan tiedossa (oma aihetta käsitellyt väitöskirjani ilmestyi 1984). Pohjoisessa kylmä tappaa, ei lämpö!

      Summa summarum: Joku toinen toimittaja olisi voinut uutisoida jutun aivan eri tavalla.

      Antero

      Poista
    6. Minä en saa ilman rahaa tuota lintujuttua auki, mutta kävin tarkistamassa ilmastollisia muuttujia läntisestä Euroopasta. Lineaarisella trendillä mitattuna koko alue ei ole vuosikeskilämpötilan osalta lämmennyt UAH-satelliittisarjan mukaan sitten vuoden 2002 ja pääasiallisten pesimäkuukausien (touko-heinäkuu) osalta sitten vuoden 1998. Näin siis keskilämpötiladata kertoo viime syyskuuhun asti.

      Toki tiedämme, että paikalliset olot ratkaisevat, joten pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voi tehdä Euroopan-laajuisista lämpötiloista. Oliko tutkimuksessa selvitetty paikallisten sääolosuhteiden vaikutusta populaatioiden määriin?

      Poista
    7. Nyt rupeaa vaikuttamaan siltä, että Lehikoisen jutuilla tai toimittajan kirjoituksella ei ole mitään tekemistä tämän tutkimuksen kanssa.

      Tapsa

      Poista
    8. Näyttää tosiaan siltä, että HS on taas tilannut katastrofiuutisen, joka on väkisin väsätty kasaan nyppimällä sopivat lauseet jostakin tutkimuksesta, joka ei oikeastaan liity aihepiiriinkään.

      Miksi en ole lainkaan yllättynyt?

      Poista
    9. HS:'Ilmaston lämpeneminen ja tehomaatalous uhkaavat monia tuttuja lintulajeja'

      Eikö se ruoan hinta ole ollut HS:n ykkösmurheita jo 30 v sitten?

      Sitä voi saada mitä tilaa kun tilaa tehomaataloutta.

      Poista
  4. Ei liity suoraan HS-uutiseen, jota tässä käsitellään, mutta Antero Järvisen hyväksyntä ensimmäisen kommentoijan tekstiin lienee vahinko. Sehän on täyttä ironiaa ja halveksuntaa blogistia kohtaan. En usko, että suomalaiset kirjoittavat tuohon tyyliin ollakseen tosissaan. Tosin nämä ovat vaikeita kysymyksiä.

    Kun on ensimmäinen kommenttini, niin pyydän näin kaukomailla asuvana saada kertoa tyytyväisyyteni, että Mikko pitää tätä blogia. En ole lainkaan alan ihminen, mutta avaan päivittäin sivuston ja katson josko olisi uutta asiaa ja, kuten Mikko sanoi, uutta kommenttia ihmisiltä jotka asiasta faktoja tuoden keskustelevat ja joiden asiapohjaiset mielipiteet julkaistaan riippumatta suuntaa jota esittävät. Kiitos tästä.

    Juhani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Juhani oikeassa, mutta olen varma, että Anterokin on tämän asian huomannut ja kirjoittanut pelin hengen mukaisesti.

      Tapsa

      Poista
    2. "Hyväksyntäni" ei ollut vahinko, vaan hymyssä suin ja tietysti Mikkoa kunnioittaen tehty. Sorry, jos muutkin ovat käsittäneet sen väärin!

      :) Antero

      Poista
    3. Oli hauska lukea ne, letkautus kieli poskessa, sitten vastaletkautus samaan sävyyn. Pikku huumori piristää tässä flunssaa kärsiessä.

      Kiitos :-)

      Poista
    4. Voi mahoton. Anteeksi. Olen liian uusi ja ymmärtämätön näissä ympyröissä. Ironian ironia alkaa jo olla taidetta.

      Ei toistu kommenttini tässä suhteessa. Toki menee sisäpiiriin välillä, koska avoin kommentointi on mullekin pääsy sisään. Mutta kaikin puolin, hienoa teille.

      Kommentointi nyt ei ole oikein toki ollut aiheesta.

      Juhani

      Juhani

      Poista
    5. Hyvä kun tulit Juhani, yllätyksiin kannattaa varautua tässä porukassa.

      Tapsa

      Poista
  5. Tässä lisää sarjassamme ilmastohouraisia uutisia ja hölmöäkin hölmömpiä tutkijoita:

    http://www.bbc.com/news/science-environment-34540414

    Ja ei muuta kuin taas joukolla laukomaan asiantuntevia kommentteja (lue: vanhoja hokemia) ja ampumaan alas jutun väitteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sinusta on hölmöä todeta että ikiroudan sulaminen lisääntyy mikä lisää varmasti voimakkaan kasvihuonekaasu metaanin pitoisuutta ilmakehässä? Selittäisitkö minulle ihan kädestä pitäen mitä "hölmöä" siinä on?

      -L4

      Poista
    2. Missä on todisteesi ikiroudan sulamisen lisääntymisestä ja
      metaanin lisääntymisestä, voitko esittää?

      Ilkka

      Poista
    3. Alan tutkijat ovat esittäneet todisteet lämpenemisestä ja sulamisesta peer-review artikkeleissa kuten asiaan kuuluu, kaiva sieltä itse jos kiinnostaa.

      Onko sinulla mitään todisteita siitä että arktika ei lämpene tahi ikirouta sula? faktaa kiitos?

      -L4

      Poista
    4. En minä vaan ole nähnyt mitään todisteita mistään poikkeuksesellisesta sulamisesta, vain jotain puolijauhoisia mallinnuksia joissa sulaminen tapahtuisi joskus hamassa tulevaisuudessa, eli usein liukuvasti 30 - 100 vuoden kuluttua.

      Maailman johtavimman ilmastotieteen todistamana Arktiksenhan piti olla kokonaan sula jo vuosia sitten.

      Ilkka

      Poista
    5. No olipas hupijuttu, 4 vuoden havaintojen perusteella ikirouta alkaisi sulamaan vuonna 2070.

      On siinä taas mallinnettu ja ekstrapoloitu kerrakseen.

      Ilkka

      Poista
    6. Arktis sulaa kovaa vauhtia. Totta että 4 vuotta särähti minunkin korvaani, mutta kyse lienee siitä että sulamista ei odotettu tapahtuvan lainkaan mutta sitten lämpöaalto pärähti paikalle.

      Siperia on sitten vielä erikseen, siellähän on ikiroutaa valtavasti enemmän kuin Alaskassa ja osa purkautuu jo sen verran voimalla että maaperään syntyy kraatereita..

      -L4

      Poista
    7. Monet tutkijat elävät siinä mielikuvitusmaailmassa , jossa arktiset alueet ovat lämpenemässä 5 - 10 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Reaalimaailmassa arktiset metaanipäästöt ovat laskeneet vuoden 1992 jälkeen. Kuva 1.15.

      http://www.arctic.noaa.gov/report12/greenhouse_gases.html

      Jotta Ikirouta sulaisi niin merkittävästi, että metaanipäästöt alkaisivat lisääntymään, pitäisi Alaskassakin lämmetä usealla asteella sadoiksi vuosiksi.

      Kierrätetään muutama linkki toisesta ketjusta, joista saa vähän käsitystä, missä Alaskan lämpötiloissa mennään historiallisesti katsottuna.

      https://ilmastotieto.wordpress.com/2010/08/31/

      http://www.glyfac.buffalo.edu/Faculty/briner/buf/pubs/Boldt_et_al_2015.pdf

      Wade

      Poista
    8. Ja mallinnuspajunköyden syöttö jatkuu kiihtyvästi ja kansalaisten mieliin onkin iskostettu mielikuva kiihtyvästi kuumenevista napa-alueista romahtavista jäähyllyistä sekä sulista Arktisvesistä, mielikuvien ollessa pääosin mallinnusten ja valtamedian CAGW propagandan tulosta, reaalimaailman kulkiessa omaa vääjäämätöntä polkuaan.

      http://notrickszone.com/2015/10/22/german-climate-experts-conference-antarctica-temperatures-show-no-warming-trend-in-20th-century/#sthash.Pdj6ZCTi.dpbs

      Ilkka

      Poista
    9. L4 sanoo että arktis sulaa kovaa vauhtia. Kun siis sanotaan että SULAA KOVAA VAUHTIA, se tarkoittaa kieliopillisesti että on sulanut jo jonkin aikaa (miten pitkään?) ja sulaa edelleen. No, sen menneen ja nykyisen sulamisen todistamiseen ei tarvitse tietokoneita, mallinnuksia sun muita, mittakeppi riittää, ja kunnon saappaat. Missä on mittaustulokset siitä että ikirouta sulaa? ei tarvita edes mitään adjustointeja, jos käytetään samaa tai samanlaista keppiä koko ajan eli mitataan miten syvään se menee Sipirialaiseen turpeeseen samaan aikaan vuodesta riittävän monena vuonna peräkkäin, eikö niin? vai miten näitä mitataan? kairauskin lienee hyvä tapa määrittää missä kohdin jäätyneen maan raja milloinkin on. Siihenkään ei tarvita mallinnuksia. Eli lukuja pöytään, kyse ei ole rakettitieteestä kun halutaan tuollainen väite todistaa. Ihan helppoahan se on.

      HT

      Poista
    10. Alaskan varsinainen ikiroudan lämpötila on hieman noussut Tyynenmeren suuren ilmastonvaihdoksen jälkeen (1976/77). Lämpötilan nousu on hidastunut merkittävästi 2000 - luvulla. 15 metrin mittauksissa puolessa paikoista lämpötila on kääntynyt laskuun vuoden 2007 jälkeen.

      http://www.arctic.noaa.gov/report13/images-terrcryo/p-fig62-big.jpg

      BBC:n uutisissa on kuva kaatuneesta talosta Fairbanksissa. Fairbanksin pintaroudan lämpötila seurailee paikan kesälämpötilaa.

      http://www.arctic.noaa.gov/detect/detection-images/land-permafrost-bonanza.gif

      Kesälämpötila rekonstruktio Fairbanksista Barber et al 2004. Lämmintä tuolla näyttäisi olleen myös 1840 - 70 - luvuilla.

      http://www.lter.uaf.edu/images/figures/bnz_climate_fig3.jpg

      Wade

      Poista
  6. Ikirouta ei kuulu asioihin joita seuraan mutta Arktisen merijään väheneminen, keväisen lumipeitteen kutistuminen ja Grönlannin mannerjäätiköiden sulaminen on ollut tosiasia jo monta vuotta. Pikaisella Googlauksella löysin useitakin hyviä lähtökohtia tiedon hankintaan ikiroudan tilasta:

    http://gtnp.arcticportal.org/
    http://permafrost.gov.yk.ca/
    http://www.permafrostcarbon.org/

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli osallistuit keskusteluun ikiroudan sulamisesta aivan vailla mitään tiedossasi olevia todisteita? ja nyt alat sitten puhua jääpeitteestä ja lumesta? näppärästi käytit tässä postauksessa termiä "arktis" ikiroudan sijaan josta sitä edellä ketjussa puhuttiin, jotta pääset viisastelemaan ikiroudan sijaan jää ja lumipeitteestä? aivan.... just.... osoittaa tyhmemmällekin millaista retorista paskaa suollat.

      Poista
    2. Minulla on täysi luotto asiaa tutkivaan tutkijayhteisöön ja ikiroudan sulamisestahan on ollut artikkeleita jo kymmenisen vuotta. Ei savua ilman tulta.

      -L4

      Poista
    3. Kiva että sinulla on. Eli uskot heitä ilman että olet edes vilkaissut mittauksia? no, jos sinulla on perusteeton usko asiaan eli asia on sinulle uskon asia, niin minulla on epäusko kaikkia "ilmastotutkijoiden" väitteitä kohtaan kunnes niiden pohjalla oleva raakadata on kaikkien saatavilla ja yleisesti analysoitavissa.

      Tämä epäusko voi olla tapauksesta riippuen perusteetonta tai perusteltua, mutta jokaisessa tapauksessa jossa dataa ei ole saatavissa, tai se on "adjustoitua", usein moneen moneen kertaan, ilman että on olemassa metadataa noista adjustoinneista eli niiden perusteluja, pidän epäilystä perusteltuna.

      Lisäksi "ilmastotutkijat" tai tiedottajat, aina ei selviä kummat, ovat jääneet niin monta kertaa kiinni suoranaisista valheista ja vääristelyistä, että pidän epäilystä aina ennen heidän pohjadatansa näkemistä todellakin täysin validina suhtautumistapana. Sinäkin olet kirjoittanut suoranaisia läpiä päähäsi niin monta kertaa, että uskottavuutesi on aika heikoilla.

      HT

      Poista
    4. Totta helkkarissa uskon tutkijayhteisöä ilman että olen "vilkaissut mittauksia".

      Mistä lähtien ikiroudan tutkijat ovat "ilmastotutkijoita"? Kuuluvatko esim. glasiologit tai meribiologitkin tähän joukkoon. Vastaan itse: eivät kuulu.

      Mistä valheista "ilmastotutkijat" ovat jääneet kiinni? Lätkämailoja pärisee proxyistä ulos koko ajan lisää, varsi on käyrempi kuin Mannilla mutta mistään kusetuksesta ei silti voida puhua.

      -L4

      Poista
    5. Tuli vielä mieleen että mitenkäs vanhaa tämä "iki"routa oikein on? määritelmän mukaan ikiroudan alueeksi lasketaan jos maa on jäässä kahten vuonna peräkkäin. Eli ei sen edellytys ole se että alue on ollut jäässä viime jääkaudelta alkaen.

      HT

      Toinen juttu on että eihän nuo nykyiset ikiroudan alueet ole tainneet olla jäässä jääkauden jälkeisellä ajalla 7000 vuotta sitten nykyistä kesällä 2-6 ja talvella 3-9 astetta nykyistä lämpimämmällä ajalla?

      Minkä katastrofin niiden jäätymättömyys silloin aiheutti? vai aiheuttiko?

      Poista
    6. L4, noihin kysymyksiin sinulle on vastattu täällä jo kymmeniä kertoja, en aio toistaa niitä. Jos sinulla on luetun käsittämisongelmia, en pysty siinä auttamaan.

      HT

      Poista
    7. L4: 'Grönlannin mannerjäätiköiden sulaminen on ollut tosiasia jo monta vuotta.'

      Tällä vauhdilla tarkalleen kuinka monta vuotta siinä tosiasiassa kuluu?

      Poista
    8. 1) Grönlannin jäätä on n. 2.850.000 km² (Wikipedia)
      2) Tämän sivuston mukaan Grönlannin jäätikkö menettää jäätä sulamisen takia n. 500 km² / vuosi, mitä pidetään ennätyksellisenä. Sivusto vaikuttaa sen verran sulamisesta innostuneelta, etten usko heidän pyöristäneen lukua alakanttiin.

      Yksinkertaisen laskutoimituksen jälkeen selviää, että Grönlannin mannerjäätiköt sulavat kokonaan n. 5.700 vuodessa. Hui!

      Poista
    9. Huinka helekutissa ennätyssulaminen ja lisääntyminen voi tapahtua samaan aikaan.

      http://www.dmi.dk/en/groenland/maalinger/greenland-ice-sheet-surface-mass-budget/

      Ilkka

      Poista
  7. "Totta helkkarissa uskon tutkijayhteisöä ilman että olen "vilkaissut mittauksia". "

    Sokeaa auktoriteettiuskoa voi pitää erään sortin tymyytenä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi prkl, tutkijaYHTEISÖN tuloksiin uskominen on kaikkea muuta kuin auktoriteettiuskoa. Kyse on luottamuksesta tieteelliseen metodiin ja sen itsekorjaavuuteen. Auktoriteettiuskoa olisi esim. luottaa väitteisiin jotka on tehty ilman vertaisarviontia jossakin blogissa. Tämähän on tavallista amerikkalaisissa skeptikkopiireissä ja muuallakin.

      -L4

      Poista
    2. Ihan niinkuin tässä AGW vouhotuksessa olis alunperinkään ollut kysymys mistään tieteellisestä metodista.

      Kaivat vain itsellesi yhä syvempää kuoppaa...

      Poista
    3. No eihän siinä olekkaan kysymys ilmastosta saatika tieteestä, vaan post modernista kestävän kehityksen kultista jota ujutetaan sisään ovista, ikkunoista ja ilmastointikanavista yhteiskuntaan alkaen akatemioista ja hallinnoista.

      Ja tässä sitä nyt ollaan paljaan niskan kanssa.

      http://cliscep.com/2015/10/21/our-new-normal-the-cult-of-sustainability-takes-over-higher-education/

      Ilkka

      Poista
    4. Rahasta ja vallastahan tässä AGW-vouhotuksessa on ollut kyse ihan alusta lähtien, eipä todellakaan tarvitse kuin katsoa mitkä ovat UNEP:in tavoitteeta tai mikä on Agenda 21.

      Ja tämänhän on jo aika moni myöntänytkin, esim IPCC:n Ottmar Edenhofer sanoi suoraan:

      But one must say clearly that we redistribute de facto the world's wealth by climate policy.
      One has to free oneself from the illusion that international climate policy is environmental policy.

      Äärikommari Naomi Klein totesi kans suoraan:

      Global Warming’ is All About Anti-Capitalist Polemics, And Has Nothing to Do, Really, With Science

      Hurjimmat vasemmiston kontrollifriikkien haaveet ovat TEQ, Tradeable energy quota, eli jokaiselle ihmiselle annettaisin henkilökohtainen energiakiintiö, jota sitten voisi joko myydä tai ostaa, ja tähän kuuluisi älykkäät sähköverkot ja internet of things, eli siis täydellinen kontrolli ja kuritus (kurjistus) -yhteiskunta, DDR + Causescun romania + pohjoiskorea potensiin 10, ja kaikki tetysti tämän keksityn ilmastonmuutoksen varjolla.

      Hyvä kirjoitus aiheesta oli tuolla naapurimaan blogissa:

      http://www.klimatupplysningen.se/2015/10/22/resan-till-paris-del-3-tradeable-energy-quotas-och-smarta-elnat/

      Poista
  8. Joo, tuo L4:n uskontunnustus "Totta helkkarissa uskon tutkijayhteisöä ilman että olen "vilkaissut mittauksia". " osoittaa sellaista määrää naiivia auktoriteettiuskoa että on vaikea kuvitella että hän tuntee henkilökohtisesti oikeasti ainuttakaan tieteentekijää....

    Tunnen useita. Mitä "kovemmalta" eli eksakteihin matemaattis-luonnontieteellisiin tieteisiin liittyvältä alalta ja mitä vähemmän heidän työllään on tekemistä politiikan tai yhteikunnan kanssa, sitä uskottavampia he tuntuvat olevan. Sen sijaan mitä enemmän heidän työnsä liittyy millään etäiselläkään rajapinnalla yhteiskuntaan tai politiikkaan, sitä henkisesti korruptoineempia ja valmiimpia vilunkiin kaikessa olossaan he tuntuvat olevan. Tieteessä kilpailu paikoista on kovaa ja kilpailijat ovat valmiina kampittamaan toisiaan kokoajan, siihenhän se vertaisarviointi perustuu eli toisilleen "vihamielisten" kollegoiden seulan läpikäyntiin. Politisoituneissa tyylisuunnissa se ei mene noin, vaan pyritään kilvan miellyttämään niitä poliittisia tahoja joiden mielipiteistä rahoitus on kiinni. Tällöin ei se "arvioiva" kollega ryhdy kamppaamaan puolivillaista tarkoitushakuista tutkimusta, koska silloin hän niittaa itsensä sen poliittisen rahoittajan silmissä "vastaleiriin" ja voi unohtaa oman rahoituksensa. Kun insentiivit ovat nämä, niin syntyy tällaista "vertaisarvioitua" "ilmastotiedettä". Valitettavasti olemme menossa kaikessa tieteen rahoituksessa tähän poliittisten portinvartijoiden malliin, joten tiede tulee korruptoitumaan tulevaisuudessa aivan totaalisesti.

    http://lustiag.pp.fi/data/pdf/Tiedepoliisit.pdf

    HT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopa joo olen nähnyt läheltä lukuisien eri tutkijayhteisöjen toimintaa yli vuosikymmenen ja toiminut tutkijana itsekin.

      Ikiroudan tutkimus kuulostaa tyypilliseltä Earth Sciences alalta, poliittisuus kaukana. Ilmastotutkimus on kiistatta politisoitunut mutta suuri valtaosa näistä aiheista ei ole:

      https://en.wikipedia.org/wiki/Earth_science#Partial_list_of_the_major_earth_science_topics

      -L4

      Poista
    2. Huomasitteko? L4 sanoi, että ilmastotutkimus on kiistatta politisoitunut! Sanoi se!

      Tapsa

      Poista
    3. "Lukuisien", ja "yli vuosikymmenen".... no, lapset luulevat nähneensä paljon, vaan jossain vaiheessa tajuaa että vuosikymmen on lyhyt aika josta ei voi vielä päätellä paljoa, eikä nähdä asioita kovin monelta kantilta. Se on jotain lukioon menon ja yliopistosta valmistumisen välillä, ja työelämässä kahden ensimmäisen työpaikan verran, eli lyhyt aika, josta ei vielä oikein voi sanoa mitään. Sitten kun voi sanoa nähneensä asioita usealta vuosikymmeneltä, käsittää että alkaa olla jokin yleiskuva miten hommat menee ;-)

      Joo, niin se sanoi, politisoitunut, eikä edes yrittänyt kiistää sitä miten asiat ovat politisoituneissa tieteissä. On se jotain oppinut yli vuosikymmenessä.... :-)

      HT

      Poista
    4. No niin. Eiköhän tämä osasto ole nyt kaluttu.

      Tapsa

      Poista
    5. Päinvastoin Tapsa! Ilmastotutkimuksen politisoituminen on jokseenkin käsittelemättä julkisuudessa ja mediassa. Se pitäisi nostaa isoksi asiaksi varsinkin nyt Pariisin äärimmäisen poliittisen ilmastokokouksen alla. Siksi kannustan kaikkia kiinnostuneita vaikka yrittämään vieraskirjoitusta aiheesta täällä Ilmastorealismissa. Lukijoita saa hyvällä kirjoituksella yllättävän paljon. Kerrottakoon, että Suomen Kuvalehden hylkäämä Antero Järvisen kirjoitus "Ilmastoharhan lyhyt historia..." on luettu täältä jo yli 40 000 kertaa, ja lisää lukijoita tulee aina, kun joku valistuneista lukijoista jakaa sen edelleen ystäväpiirilleen.

      Poista
    6. En suinkaan tarkoittanut, että aihe olisi yleisesti kaluttu, mutta oli lipsumassa henkilökohtaiselle tasolle.
      Tapsa

      Poista
  9. Tiedeihmiset eivät usko minkään tutkimusryhmän tuloksia. Se olisi tieteen vastaista. Hyvä esimerkki siitä, kuinka harhaan usko voi viedä, on ystävämme Mannin lätkämaila ja kuinka uskovaiset romuttivat sen avulla tieteen arvovaltaa.

    Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmastotieteen vertaisarviointi lähtee 97 %:n konsensuksesta ja tietenkin arvioijien anonyymiudesta. Miten mikään arviointi voi toimia näistä lähtökohdista?

      Tapsa

      Poista
  10. Proxyt tuottavat lätkämailoja, niin se vain on.

    "Since the hockey stick paper in 1998, there have been a number of proxy studies analysing a variety of different sources including corals, stalagmites, tree rings, boreholes and ice cores. They all confirm the original hockey stick conclusion: the 20th century is the warmest in the last 1000 years and that warming was most dramatic after 1920."

    -L4

    ps. ilmastotieteen politisoituminen on pitkälti suuryritysten kuten Exxon ansiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, exxon kun on muiden öljy-yhtiöiden kanssa tukenut tätä agw vouhotusta alusta alkaen...

      http://wattsupwiththat.com/2015/10/22/exxon-hits-back-on-ridiculous-rico-allegations-when-it-comes-to-climate-change-read-the-documents/

      Ja pahimpia politisoijoa on ollut suuryritys nimeltä greenpeace, sehän käyttää ympäristöä ja ilmastonmuutosta härskisti pelkkänä tekosyynä vasemmistolaiselle tuhopolitiikallleen...

      Suosittelen lukemaan:

      http://tinyurl.com/pk2md2l

      Poista
    2. Jos se olisi Exxon, sitä kutsuttaisiin kaupallistumiseksi, ei politisoitumiseksi. ;-)

      Poista
  11. Miksi et tuonut ilmi että lainauksesi on peräisin koulupudkkaalta, eli pilapiirtäjä korvattomalta kuukkelilta, joka ei ole astrofyysikko, saatika ilmastotieteilijä.

    https://www.skepticalscience.com/print.php?r=30

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faktat ovat faktoja. Lätkämailoja punkee ovista ja ikkunoista.

      -L4

      Poista
    2. Faktat vain puuttuvat, muutenhan näyttäisit ne.

      Ilkka

      Poista
    3. https://en.wikipedia.org/wiki/Hockey_stick_graph

      https://en.wikipedia.org/wiki/Hockey_stick_graph#/media/File:1000_Year_Temperature_Comparison.png

      Näytät olleen taas väärässä.

      -L4

      Poista
    4. Tässä lisää hockey stickejä, valitse itsellesi sopiva

      https://www.xxl.fi/talviurheilu/jaakiekkovarusteet/jaakiekkomailat/c/241004?gclid=CPj9jbnO2MgCFaHbcgoddvABnA

      Poista
    5. Joo wikipediahan se nyt on taas se uskottavin tiedonlähde kun se sopii omiin ideologioihin, varsinkin kun wikipediaa on säädetty vihervasemmiston suunnalta rankalla kädellä

      http://wattsupwiththat.com/2009/12/19/wikibullies-at-work-the-national-post-exposes-broad-trust-issues-over-wikipedia-climate-information/

      Mutta annas olla jos joku skeptikko erehtyy sanomaan yhdenkin poikittaisen sanain niin heti vaaditaan vertais-arvioituja tutkimuksia yliarvostetuissa tiedelehdissä.

      AGW porukan kasinaismoralismi on jotain käsittämättömän järkyttävää, jota ne ei itse ollenkaan tajua...

      Oi aikoja, oi tapoja...

      Poista
    6. Eli onko sinulla mitään näyttöä siitä että lätkämailat ovat väärässä tai jotain? Postaa tänne kitoos.

      -L4

      Poista
    7. Suottas nillität, mistä länkamailasta haluat inttää kun et spesifioi.

      https://www.youtube.com/watch?v=fAlMomLvu_4

      Ilkka

      Poista
    8. Lätkämailan valmistuksesta:

      http://climateaudit.files.wordpress.com/2005/09/mcintyre.mckitrick.2003.pdf

      http://www.rossmckitrick.com/uploads/4/8/0/8/4808045/hockey-stick-retrospective.pdf

      Poista
    9. Tässä paljon parempaa selitystä lätkämailahommeleista ja mitä oikein tapahtui:

      https://en.wikipedia.org/wiki/Hockey_stick_graph#Controversy_after_IPCC_Third_Assessment_Report

      Uusien lämpötilarekonstruktioden lähdeartikkelit löytyvät Wikipedian tietojen perusteella varsin helposti, eli siitä vaan zuumailemaan lätkämailoja!

      -L4

      Poista
  12. Asia selvä, tutkimusten mukaan nyt on lämpimämpää kuin keskiajalla ja lätkismailat pvat faktaa.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä tutkimusten, miksi et taaskaan näytä?

      Johan US kongressikin totesi Mannin lätkämailan feikiksi.

      Ilkka

      Poista
    2. Tässähän näitä:

      Pollack and Smerdon 2004
      Moberg 2005
      Oerlemans 2005
      Wahl & Ammann 2006
      Juckes et al. 2007
      Lee, Zwiers & Tsao 2008
      Ljungqvist 2010
      Ljungqvist et al. 2012

      Miksi muuten linkkaat niin usein blogeihin tai youtubeen, etkö osaa hakea tieteellistä materiaalia vai onko niin että puhut omiasi ilman kunnollisia todisteita? Yllätys?

      -L4

      Poista
    3. L4. Miksi niin usein et linkkaa yhtään mihinkään, kuten kävi nytkin?

      Tapsa

      Poista
    4. Viitteet on kaivettu täältä:
      https://en.wikipedia.org/wiki/Hockey_stick_graph

      -L4

      Poista
    5. Että oikein Wikin tietotoimistosta! Jääkööt selaamatta. Aika toivotonta on lähteä lätkämailajengiin. Samalla voisit jatkaa vartta 10 000 vuotta, mutta mieluummin jättää tähän.

      Tapsa

      Poista
    6. Tieteelliset artikkelit ovat tieteellisiä artikkeleita vaikka niihin viitattaisiin Nykypostissa.

      Eli, miksi proxyistä pukkaa lätkämailaa solkenaan? Onko skeptikoille taas valehdeltu mujiden skeptikoiden toimesta?

      -L4

      Poista
    7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    8. Olen pahoillani, mutta linkkiluetteloja ei täällä sallita ilman suomenkielistä johdantoa.

      Poista
    9. Jokaisesta proxysta saa lätkämailan jos sen vääntää sellaiseksi. Jos käyttää samoja tilastollisia metodeja kuin Mann niin tietenkin ulos tulee samanlaista käyrää.

      Mobergin ja Ljungqvistin käyrät eivät edes ole lätkämailoja. Molemmissa näkyy hyvin tuhannen vuoden mittainen oskillaatiorakenne. Ensin laskee 500 vuotta, sitten nousee 500 vuotta ja taas laskee 500 vuotta ja niin edelleen. Mikä sen sitten aiheuttaakin, se tuskin on lakannut olemasta pikkujääkauden jälkeen.

      Poista
  13. Kaikkien aikojen pahin myrsky iski Meksikoon! Tätä nyt sitten tullaan hehkuttamaan, vaikka juuri mitään ei tapahtunut.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maainlan hirmuisimman hurrikaanialaarmin ruuti oli kastunut, ja tuulenpuuska vei vain Jesus Sanzhesin sombreron ja .Conchita Alvarezin burriton.

      Toisaalta YLE jaksoi hihhuloida myöhään iltaan maailman hirmuisimmasta hurrikaanista ja onnistui jopa kytkemään sen ilmaston lämpenemiseen
      Anne Borgströmin avituksella joka samalla todisti että kaikkein voimakkaammat hurrikaanit ovat lisääntymässä ilmastonmuutoksesta johtuen.

      Nooh' oli miten oli, media varmasti pettyi kun ei saanut hihhuloitavakseen "tanssia yli hautojen" todistaakseen agendaansa.

      http://www.breitbart.com/national-security/2015/10/24/hurricane-patricia-damp-squib/

      Ilkka

      Poista
  14. Iltasanomat on löytänyt rakkaan ennustuslaitoksemme takuulla pitävän ennusteen seuraavien kolmen kuukauden säistämme:

    "Suomeen on odotettavissa tavanomaista lämpimämpi ja sateisempi alkutalvi, kertoo Ilmatieteen laitos uudessa pitkän ajan ennusteessaan.
    Suomi kuuluu muun Euroopan tavoin alueeseen, jossa on keskimääräistä lämpimämpää marraskuulta tammikuulle, ilmenee Ilmatieteen laitoksen julkaisemasta vuodenaikaisennusteesta."

    Jotenkin ei minu yllättänyt yhtään, että tavanomaista lämpimämpää pukkaa jopa 50 %:n todennäköisyydellä!

    Mikä onkaan kaikkein huonoin ennustetarkkuus yleisön kannalta? No sehän on juuri 50%. Jos se olisi vielä huonompi, ihmiset voisivat päätellä, että päinvastaista pukkaa ja jos parempi, niin sitten voisi jotenkin luottaa siihen. 50 %:n osumatarkkuudella informaatio on pyöreä nolla.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445737524641.html

    Tapsa

    VastaaPoista
  15. En yleensä mene tällaisille sivuille, mutta jotenkin google vei. Kun olen mitannut ja laskenut monena vuonna ja monella pellolla maan ja kasvien vesitilannetta, niin kuivuus Syyriassa on kiinnostanut minuakin.
    Aika lailla toisenlaisen käsityksen saa Syyrian kuivuudesta vuosina 2000 - 2010 raportista, jonka laatijoina ovat ACSAD (Arab Center for the Studies of Arid Zones and Dry Lands) ja ISDR (International Strategy for Disaster Reduction): "Drought Vulnerability in the Arab Region. Case Study - Drought in Syria. Ten Years of Scarce Water (2000 - 2010). Hiukan heppoisesti tuntuu alustaja syventyneen Syyrian kuivuuten, ainakin minun mielestäni.
    Erkki Aura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Erkki,

      Minä eksyin tälle "sivulle" vuonna 2013. Sen jälkeen olen vieraillut täällä säännöllisesti.

      Voisitko ystävällisesti valottaa, millä lailla toisenlaisen käsityksen olet saanut Syyrian ja/tai Lähi-idän kuivuudesta. Näkemyksesi kiinnostaisi varmasti monia.

      T. Antero

      Poista
  16. Edellä mainittu raportti on lyhyt yhteenveto Syyrian kuivuudesta ja sen saa helposti googlaamlla. Raportissa on lyhyesti selitetty mittausmetelmät. Aikaisemmin olen joissakin kirjoituksissa törmännyt melkolailla virheellisiin yksinkertaisuuksiin koskien Syyrian kuivuutta. Esimerkiksi kuivuutta on arvioitu pelkästään sademäärien perusteella, vaikka kuivuuden vakavuuteen vaikuttavat ratkaisevasti esimerkiksi maan ominaisuudet, haihtuminen, ajankohta ja kasvi.

    Kuivuusperiodi pakotti noin miljoonan syyrialaisen muuttamaan pois maaseutukodistaan kaupunkien liepeille. Tämä tapahtui vähän ennen varsinaista kansannousua.

    Erkki Aura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Erkki!

      Olisiko sillä mitään tekemistä kuivuuden vakavuuden kanssa, että Syyriassa ja muulla Lähi-idässä ei ole koskaan ollut niin paljon ihmisiä kuin nyt ja että siellä väestönkasvu on voimakkaampaa kuin missään muualla maailmassa. Katso linkki alla.

      T. Antero

      https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_the_Middle_East

      Poista
    2. Syyrian väestö kasvoi 1950-luvun 5 miljoonasta nykyiseen 22 miljooaan. Al Assadin ja hänen isänsä aikana on maanviljelystä tehostettu nimenomaan kastelun avulla. Seurauksena on ollut kaivojen vedenpinnan aleneminen ja kuivana aikana Eufrat-joki taisi käytännössä kuivua. Varsin kummalliselta minusta tuntuu, että vesiasiantuntijat ennakoivat näitä tekijöitä varsin huonosti. Olihan Aleppon lähelle perustettu kansainvälinen aridisten alueiden maanviljelyksen tutkimuslaitos. Ehkä Irakista tulleet pakolaiset lisäsivät veden kulutusta. Nyt on muistettava että laajoilla alueilla Syyriassa haihdunta on suurempaa kuin sademäärä.
      Koska Syyriassa on vesitalous veitsenterällä, olisi talouden kehittäminen muilla aloilla ollut mielestäni järkevämpää. Nyt tilanne on tosi huono, kun Al Assadin pommitukset ovat tuhonneet monin paikoin vesihuollon. Sähköverkon rikkoutumisen vuoksi vesipumput eivät toimi. Maailman ruokaohjelman piirissä on 4 miljoonaa syyrialaista + pakolaisleireillä olevat. Kaikin tavoin onnettomalta tuntuu Syyrian tulevaisuus.

      Poista
    3. Olen Syyrian kuivuutta tarkastellut tätä bloggausta tarkemmin syyskuussa julkaistussa jutussa:

      http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2015/09/pakolaiset-ilmastonmuutos-ja-ylen.html

      Kyse ei siis ole siitä, esiintyikö Syyriassa kuivuutta viime vuosikymmenellä vai ei. Sitä esiintyi, ja sen vaikutukset pahenivat kestämättömien kastelutekniikoiden (ml. pohjaveden hallitsematon käyttö) vuoksi.

      Ilmastonmuutoskontekstissa olennaista on se, johtuiko kuivuus ilmastonmuutoksesta, vai kuuluvatko lievät ja joskus kovemmatkin kuivuusjaksot Syyrian keskimääräiseen ilmastoon. Säätilastojen perusteella mielipiteeni taipuu jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle maaperän laadusta ja viljelykasveista riippumatta.

      Poista

  17. Tämä ranskalaisten matemaatikkojen tuore ilmastokirjoitus on tutustumisen arvoinen:

    http://www.scmsa.eu/archives/SCM_RC_2015_08_24_EN.pdf

    Antero

    VastaaPoista
  18. Aika ankea dokumentti, vähän lähdeviitteitä ja johtopäätöksiä vedellään sinne ja tänne tuosta vain aika kritiikittömästi. Tuskin läpäisisi peer-reviewiä missään.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko tarkentaa että mikä siinä oli erityisen ankeaa, ja mitkä olivat johtopäätöksiä mitä vedellään, ja missä näit dokumentin.

      Vähän analyysiä siis kehiin kun se jäi puuttumaan
      tyhjänlörsäämisestäsi.

      Ilkka

      Poista
    2. Sisältö ja lähdeviitteet lähinnä. Skeida alert.

      -L4

      Poista
    3. Kompetenssisi ei selvästi riittänyt aiheen käsittelyyn, kun et kyennyt
      käsittelemään aihetta, jolloin skeida on itteltäsi.

      Lähde on tietysti lähteeksi mainitut Ranskalaiset matemaatikot. ja aiheesta on tullutkin jo pari tiivistelmää, toinen Jo Novan ja toinen linkissä.

      Punavihreässä asenteellisessa mediassamme emme tule näkemään aiheesta pihaustakaan.

      http://www.climatedepot.com/2015/10/23/fighting-agw-is-a-mad-obsession-new-195-page-white-paper-by-french-scientists-declares-the-battle-against-global-warming-is-an-absurd-costly-pointless-crusade/

      Ilkka

      Poista
    4. Ei taida patongeissa olla miestä lähettämään pamflettiaan vertaisarviointiin, voi sentään.

      -L4

      Poista
    5. No eipä tuollaisella mielipidekirjotuksella sinänsä mitään arvoa ole, varsinkaan kun sitä ei ole edes tarkistetutettu missään, kunhan vain väitetään.

      Lisäksi kun dokumenttia lukee se on täynnä kevyesti tehtyjä johtopäätöksiä ja suoranaisia virhepäätelmiä. Jos teillä on ammatillista osaamista joillakin pamfletin käsittelmällä osa-alueella löydätte näitä heikkouksia varmaankin itsekin. Itseasiassa ko. dokumentti on luokattoman huono ja uponnee vain kansaan jolla ei ole Earth Scienceistä muuta tietoa kuin mitä lukiossa opetettiin.

      -L4

      Poista
    6. Miksi et osoittaisi mitkä ovat " kevyesti tehtyjä johtopäätöksi" sekä
      "suoranaisia virhepäätelmiä".

      Osoita myös "näitä heikkouksia".

      Lisäksi pelkosi että "dokumentti" uppoaisi kansaan on turha, kun
      aihetta ei tuoda kansan nähtäväksi koska se varsin arvovaltaiselta
      taholta tuomitsee CAGW hihhuloinnin absurdiksi ja hyödyttömäksi ristiretkeksi tiedettä vastaan.

      Pitänee myös viestiketjun ym. perusteella kyseenalaistaa oma kompetenssisi tiedeympäristössa, semminkin kun selvästikkään et ole kyennyt itse lukemaan ko artikkelia koska et pysty kommentoimaan sen sisältöä.

      http://joannenova.com.au/2015/10/french-society-of-mathematicians-global-warming-crusade-is-aburd-and-pointless/

      Ilkka

      Poista
    7. Hyvä L4,

      Jos sinusta olisi miestä kirjoittaamaan omalla nimelläsi kuten ranskalaiset, niin kirjoituksesi otettaisiin ehkä vakavammin ja ne ehkä olisivat myös asiallisempia.

      Ole siis hyvä ja kirjoita nimelläsi tai jollakin selkeällä nimimerkillä. Esimerkiksi "Kari" olisi lyhyt ja ytimekäs nimimerkki.

      Parhain terveisin, Antero

      Poista
    8. L4 on käsittääkseni lyhenne Lorentz4:stä. Lorentz yhdistyy tiedekeskusteluissa helposti kuuluisaan hollantilaiseen nobel-palkittuun fyysikkoon Hedrik Lorentziin. Uskottavuuden puuteesta ei alkuperäisen nimimerkkivalinnan kohdalla voi ainakaan puhua.

      Wade

      Poista
  19. Sähkö en kommentoi huuhaapamfletteja joita ei ole yritettykään vertaisarvioida, oli niiden tekijöinä sitten Jehovat tai Ranskalaiset matemaatikot.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö, sinähän kommentoit aihetta koko ajan sanahelinällä jolla ei ole sisältöä, mikä herättääkin kysymyksen mihin pyrit, eli harmittaako aihe sinua, ja eikö "rapid response team"ilta ole tullut ohjeistusta miten ko. paperi kiistetään?.

      No oli miten oli, kyseessä ei ole pamfletti, eikä dokumentti, vaan kyseessä on "White Paper" joka tarkoittaa julkaisua joka on suunnattu päättäjille päätöksenteon perustaksi, ja tässä tapauksessa julkaisu onkin sangen arvovaltaiselta taholta, ja näkyy lisäksi levinneen globaalisti melkoisesta kielimuurista huolimatta.

      Voisiko joku kuvitella että suomen korruptoitunut tiedeyteisö saisi aikaan mitään vastaavaa joka toisi järjen valoa valtiolliseen CAGW hihhulointiin, en minä ainakaan, muutamaa pokkeusta lukuunottamatta mutta valtamedia sensuroi heidän näkemyksensä.

      Ilkka

      Poista
    2. Ei pamflettien sisältöä tarvitse kekenkään kiistää, eihän sillä ole mitään merkitystä mitä jossakin yleisönosastopalstalla kirjoitetaan vaikka joskus se voi mielenkiintoista ollakin.

      Mikä muuten tekee tästä tahosta "arvovaltaisen", voisitko selittää? Pääjehu on näköjään julkaissut matemaattisia artikkeleita ja artikkeleita reaktoriturvallisuudesta, so not?

      -L4

      Poista
    3. No mutta meillähän päättäjämme juuri ovat ammentaneet Greenpeace ja WWF pamfleteista CAGW päätöstensä tueksi sensijaan että olisivat perustaneet päätöksensä tieteellisiin lähteisiin.

      Ilkka

      Poista
    4. Lisäksi poliitikot luottavat yli kaiken IPCC:n poliittiseen pamflettiin päätöksentekijöille, josta kaikki epävarmuustekijät on poistettu ja Sternin pmflettiin, jonka ennustamista ilmastopakolaisista ei vieläkään ole yhtään löydetty, paitsi etetään muuttajat.

      Tapsa

      Poista
  20. Minä jo ajattelin, että onko jossain joku järjen valon pilkahdus tapahtunut, kun HS:n otsikko oli:

    YK:n korkein ilmastojohtaja: Ilmastonmuutos merkitsee myös mahdollisuuksia –”Ei pelkkä tuomiopäivä”

    No, toive oli täysin turha. Pariisin kokouksen valmistelua tämäkin.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1446350702643

    Tapsa

    VastaaPoista
  21. No nyt sitten tulee sananvapauden varmistaminen kuntoon, kun ihan Vihreän Langan porukoista saadaan uusi paimen JSN:n johtoon:

    http://yle.fi/uutiset/jsnn_uudeksi_puheenjohtajaksi_elina_grundstrom/8425438

    Tapsa

    VastaaPoista