keskiviikko 5. elokuuta 2015

Heinäkuu ei tuonut globaalia lämpenemistä, mutta jatkoi lämpenemistaukoa

RSS:n sivuille pääsee täältä
Heinäkuun globaalit lämpötilamittaukset ovat satelliittiaikasarjojen osalta valmiit. Minä vähän yllätyin tuloksista, sillä odotin jo viime kuulle pientä lämpenemistä käynnissä olevan El Niño -ilmiön mukana. No, ehkä siitä johtuvaa lämpenemistä näkyy enemmän syksyllä tai talven alussa? Vaan nyt tulokset osoittavat muuta. Globaalisti lämpötila nimittäin laski 0,06°C verrattuna viime vuoden heinäkuuhun. 

Pohjoisella pallonpuoliskolla lämpötilamuutokset olivat pieniä, mutta ehkä kannattaa kuitenkin mainita arktisen alueen jäähtyminen vuoden takaiseen verrattuna 0,26°C. Eteläisen pallonpuoliskon keski- ja eteläosien jäähtyminen oli se, joka vaikutti globaaliin keskilämpötilaan eniten. Huomiotani kiinnitti Antarktikan keskitalven viileneminen peräti 1,13°C - siis heinäkuusta 2014 viime heinäkuuhun.

RSS-aikasarjasta laskemani lineaarisen trendin näyttämä lämpenemättömyyden jakso venyi uuteen ennätykseen. Nyt se on alla olevan kuvan mukaisesti 18 vuotta ja 7 kuukautta.


Kuva 2


Minulla ei ole vielä UAH-satelliittisarjan lopullisia tuloksia, mutta alustavien tietojen mukaan ne ovat muuten globaalisti melko yhteneviä RSS:n kanssa, mutta tuota isoa Antarktikan viilenemistä ne eivät näytä. No, katsotaan UAH:n lopullinen versio ennen tarkempia pohdintoja.

Kolmanteen kuvaan (alla) olen päivittänyt lämpenemistrendit sitten satelliittimittausten alun ensimmäisen täyden vuoden 1979. Siitä alkaen lämpenemisvauhti on nyt +0,12°C / 10 vuotta.



Kuva 3
Kuvaajasta näkyy selkeästi lämpenemisvauhdin raju nousu vuonna 1998 ehkä ko. vuonna huipentuneen superluokan El Niñon laukaiseman merellisen lämmön seurauksena. Nousuvauhti tasaantui pian tuon jälkeen ja on ollut hidastumaan päin jo viimeisen 12 vuoden ajan. Sellaista lämpenemisen kiihtymistä, jota kaikki ilmastomallinnukset ovat ennustaneet, ei siis ole nähty. Se on vakava ongelma ilmastotutkimuksen nykyisen valtavirran ennustekykyisyyden uskottavuudelle.


Myös vuodenkierron mukainen globaali lämpötilahuippu osui tänä vuonna kesäkuun loppuun, joten viilenevää kohti mennään, ennenkuin pohjoisen kevät taas koittaa ensi vuonna.

Päivitän tätä bloggausta vielä ainakin yhdellä kuvalla alle, kunhan nuo UAH-sarjan tiedot lähipäivinä varmistuvat. 

PS. 13.8.2015 Alla on karttapohjalla heinäkuun alemman tropofäärin anomaliat verrattuna vuosien 1981 - 2010 keskimääräiseen heinäkuuhun.


20 kommenttia:

  1. Alailmakehän satelliittimittauksissa El Ninon vaikutukset näkyvät kuukausien viiveellä. 1997 Super El Nino alkoi näkymään hieman UAH ja RSS sarjoissa joulukuussa 1997.
    http://www.nsstc.uah.edu/data/msu/t2lt/uahncdc_lt_5.6.txt

    Pintamittauksissa ne näkyvät reaaliajassa.
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/70/GlobalTemperaturesSince1991.png

    Wade

    VastaaPoista
  2. Kuten jo moneen kertaan todettu niin Mikon tapa laskea pysähtyminen on puhdasta kirsikan poimintaa: Laskutemppu missä poistetaan alkupäästä mittauspisteitä kunnes haluttu tulos saadaan. Fysiikka ja logiikka unohdetaan täysin.

    Oheisessa linkissä käydään tätä kuviota läpi (toinen artikkeli alusta) käyttäen GISS sarjaa (myöhemmin alkavalla rss sarjalla lopputulos ei juurikaan eroa tästä).

    http://www.usclivar.org/sites/default/files/documents/2015/Variations2015Summer-1_0.pdf

    On toki mahdollista että lämpenemisen nopeus on muuttunut vuoden 1970 jälkeen - mutta tilastollisesti merkittävää muutosta lämpenemisen nopeudessa ei vielä ole havaittavissa.

    - xyz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä alan kyllästyä kirsikanpoimintasyytöksiisi, jotka ovat täysin perusteettomia. Minä en valitse mitään alkupisteitä. Otan taulukkoon kaikki mittaukset ja lasken viimeisimmästä mittauspisteestä taaksepäin lineaarisen regression kaikkiin pisteisiin. Kauimmaisin piste, jossa regressio on negatiivinen, määrittää ajan, jona ei ei ole havaittu lämpenemistä. Tätä menetelmää, joka on aivan perusmatematiikkaa, ei ole kyseenalaistettu ilmastotutkimuksessa, jossa sitä käytetään paljon trendien laskennassa.

      Lämpenemistauon pituuden määrittää siis koko sarjasta matematiikka eikä Mikko. Kirsikanpoiminnasta ei pitäisi syyttää, jos käytän koko sarjaa. En ole siis poiminut siitä mitään, ymmärrätkö.

      Aivan samalla tavalla on koko mittaussarjasta laskettu kuvan 3 kuvaaja, joka osoittaa lämpenemisen merkitsevää hidastumista 2000-luvulla. Siis koko sarja alusta alkaen.

      Anna olla viimeinen kerta, kun syyttelet tässä blogissa ketään perusteetta kirsikanpoiminnasta. Seuraavan kerran jälkeen nimittäin et enää kommentoi täällä.

      Poista
    2. Luulen että aika moni muukin on kyllästynyt xyz:n gramofoniin ja sen ainoaan levyyn. Antero

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Valitettavasti emme enää voi lukea nimimerkki xyz:n kommentteja tässä blogissa.

      Poista
    5. Kiitos ja kumarrus!

      Vastakkainasettelusta seuraa yleensä kaikkein hedelmällisimmät ja kiintoisimmat keskustelut mutta xyz:n jatkuva jankkaaminen samasta asiasta alkoi jo tympäistä.

      Toivottavasti saamme tulevaisuudessa monipuolisempia toisinajattelijoita kommentoimaan. :)

      -Tepi-

      Poista
    6. Te "oikein"ajattelijat olette ilman muuta monipuolisia ja avarakatseisia kommentoijia, olettehan varmasti?

      xyz:n ja L4:n kommentit ovat olleet ainoita, minkä vuoksi tätä blogia on edes joskus tullut seurattua.

      Poista
    7. Valitettavasti xyz ei kyennyt noudattamaan sivun alalaidassa esillä olevia kommentointiohjeita. Ylivoimainen enemmistö kommentoijista siihen pystyy, ja tiedän jokseenkin kaikkien lukijoiden toivovan niiden noudattamista.

      Poista
    8. En tiedä, mutta jostain tuli "fibat", että kyseinen Anonyymi-puskistahuutelija 6.elokuuta 2015 klo 20.33 on sama ex. blogisti, joka omalla blogillaan salli vain omien kommenttiensa julkaisun! Se siitä "avarakatseisuudesta"!
      -PX

      Poista
  3. Merenpinnan kokeudessa El Nino jo näkyykin:

    http://sealevel.colorado.edu/content/2015rel3-global-mean-sea-level-time-series-seasonal-signals-removed

    Odotellaan mihin asti ponnahtaa jos ponnahtaa..

    -L4

    VastaaPoista
  4. No miten se voi vielä näkyä jos kerran vuodenaikojen vaihtelu on poistettu?

    Mistä tietävät mikä vaihtelu on vuodenaikojen vaihtelua?

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. El Nino ei ole vuodenaika. Tässä toinen aikasarja samasta asiasta, käyrä keulii hyvin:

      http://www.aviso.altimetry.fr/fileadmin/images/data/Products/indic/msl/MSL_Serie_MERGED_Global_IB_RWT_GIA_Adjust.png

      -L4

      Poista
    2. No mutta tuohan on adjustoitu perusteettomalla GIA adjustoinnilla, ja ties millä muilla kertoimilla.

      http://wattsupwiththat.com/2014/04/28/sea-level-rise-slows-while-satellite-temperature-pause-dominates-measurement-record/

      Ilkka

      PS. xyz, eikö jo ala tulemaan "kirsikantoimintaa"?

      Ilkka

      Poista
    3. Höpsis, menetelmät on dokumentoitu ja validoitu avoimesti + julkaistu. El Nino alueella meren pullistuma on kymmeniä senttejä joten toki se vaikuttaa globaaliin keskiarvoonkin. Tästä voinee tulla super El Nino, merennoususignaalihan näyttää nyt jo yhtä isolta kuin vuoden 1998 El Ninossa. Voipi olla että ns. "hiatus" loppuukin tähän paikkaan kun meri röyhtäyttää ilmakehän lämmöt seuraavalla levelille. kuten vuonna noin 1998.

      -L4

      Poista
    4. Aistin tästä ketjusta sen saman vanhan melodian aineksia, joita on toistettu lukemattomissa aiemmissa kommenttiketjuissa. Ei kannata jatkaa tällä linjalla. Globaaleihin lämpötiloihin on muitakin näkökulmia.

      Poista
  5. Miten selität tätä esim. Tyynenmeren saaren asukkaille?

    Muuten, ei saa kovin luotettavia tietoja, jos katso ilmastodataa viimeistä 18 vuoden ajasta. Näin menetellään, jos halutaan vaikuttaa tieteellisenä ja asiallisena, mutta käytetään vain valitut lähteet / pohjadatat. Miksi et siis ota vanhempaa dataa vertailuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt graafien laskennassa koko satelliittimittausaineistoa - siis vuodesta 1979 lähtien.

      Tyynenmeren asukkaille selittäisin asian samoin kuin muidenkin alueiden asukkaille. Sen lisäksi laskin heille RSS-sarjan keskilämpötilapoikkeamat melko laajalta alueelta keskiseltä Tyyneltämereltä (20N - 20S, 170E - 230E). Tuolla alueella lämpenemistä ei ole lineaarisen trendin mukaan havaittu 26 vuoteen - siis elokuusta 1989 alkaen. Koko mittausjakson 35 vuotisen jakson lineaarisen regression trendi tuolle alueelle on +0,057°C/10 vuotta, missä ei ole mitään hälyyttävää tai luonnollisesta vaihtelusta erottautuvaa.

      Poista
  6. Heinäkuun lämpötilabloggausta on päivitetty karttapohjaisella kuvalla.

    VastaaPoista