lauantai 28. maaliskuuta 2015

Keino selvitä Maan Tunnin ahdistuksesta

Tänään illalla jotkut viettävät taas Maan Tuntia kuin uskonnollista riittiä. Yksi maa viettää sitä
uskomattoman vakuuttavasti. Siellä sitä vietetään joka päivä. Vieressä olevassa satelliittikuvassa tuo ehkä WWF:nkin ihannoima vähähiilijalanjälkinen maa näkyy.

Minä en ole koskaan viettänyt Maan Tuntia, enkä koskaan sitä tule viettämään. Pari vuotta vanhassa bloggauksessani käytin kanadalaisen professori Ross McKitrickin sanoja, jotka kattoivat pääosan niistä syistä, miksi minä toimin Maan Tunnin aikana päinvastoin kuin WWF:n ohjeet esittävät. McKitrickin sanat ovat edelleen ajankohtaiset, joten kannustanpa lukemaan ne tuosta linkistä.

Mitä siis teen tänään klo 20:30, kun hetki lyö. Ensinnäkin panen tämän bloggauksen Ilmastorealismin Facebook-sivulle ja toimin muutenkin aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Enkä pane pahakseni, jos joku haluaa jakaa tämän jutun eteenpäin. Varmuuden vuoksi kytken jokikisen lampun loistamaan asunnossamme, jotta mahdolliset valojen kanssa järkensä sammuttavat ihmiset naapurustossa eivät kuvittele kaikkien olevan samanlaisia.

Kolmanteen WWF:n tämänvuotiseen teemaan toki osallistun ainakin osin. Sehän on kasvispainotteinen kynttiläillallinen. Siihen olen valmistautunut perinpohjaisesti. Kaivoin varastosta jo eilen esiin vanhan hiiligrillin, ja tänään kävin ostamassa hiilet. Maan Tunnin alkaessa grilli syttyy, ja kokeilen, josko kahden jätkänkynttilän sekä parin rakennustyömaakäyttöön suunnitellun ja kuusenlatvoihin suunnatun halogeenivalaisimen valossa voisi kypsentää jo näin maaliskuussa pakastimen pohjalle pari vuotta sitten unohtuneen palan villisian kylkeä. Jos tuo parin kilon kylkipala ei maistu (täytynee jättää se vähän raa'aksi ja suolattomaksi), aion sen kuitenkin paloitella sopivaksi, ja heitellä naapurissa olevalla kirkkomaalla talvehtineelle naakkaparvelle noin klo 10 sunnuntaina.

Normaalisti käytän kaasugrilliä, ja liki aina grillatessani kypsennän myös vihanneksia tai sieniä. Nyt joudun jättämään tuon vaiheen väliin, jotta selviän kunnialla WWF:n Maan Tunti -haasteen kolmannesta vaiheesta.


Koska Maan Tunti minulle edustaa tuntia takapajulan suuntaan, ahdistun sen aikana. Jotta varmistan henkisen toipumisen heti tunnin jälkeen, panen saunani 9 kW:n kiukaan päälle heti tunnin alkaessa siitäkin huolimatta, että ostamani pörssisähkön hinta on jostain syystä liki päivän huipussaan. Saunan jälkeen aion nauttia jo nelisen tuntia aiemmin sähköuuniin hautumaan pannusta karjalanpaistista. Ennen aterian nauttimista katson varmuuden vuoksi erillistä sähkön kulutusmittariani (kulutus takuulla yli 10 kWh välillä klo 20:30-21:30) varmistuakseni, etten WWF:n propagandasta huolimatta asu heidän ihannevaltiossaan - siis Pohjois-Koreassa.

PS. Unohdin yhden tärkeän jutun kirjoituksestani, ja lisään sen tähän noin 15 minuuttia ennen Maan Tunnin alkua.: Mielestäni ihmisillä on oikeus viettää Maan Tuntia siten, kuin he haluavat. Mutta on oikeus olla myös viettämättä. Toisin kuin useat Maan Tunnin uskonnolliset kannattajat, minä puolustan loppuun asti molempia asioita. Sellaista kutsutaan mielipiteen ja ilmaisun vapaudeksi, joka on osin unohtumassa ilmastopanikoijiin kuuluvassa poliittisessa liikkeessä.

20 kommenttia:

  1. Valot päälle ja sauna lämpenemään myöskin. Tällä hetkellä jo flunssaiseen oloon tuo helpotusta Ufoxin kostutin tuossa vieressä lattialla.

    Harri

    VastaaPoista
  2. Saunaa en lämmitä, kun se tuli tehtyä jo eilen. Se ei kyllä sähkönkulutukseen mitään vaikuttaisikaan, kun meillä on Aitokiuas.

    Kohta alan halstraamaan lofilettä takassa. Valot kyllä palavat entistä kirkkaammin puoliysiltä.

    Vietän kuitenkin Maan Tunnin ihan uskonnon mukaan, mutta eri aikaan. Minulle sopii ensiyönä kolmesta neljään eikä tarvitse edes polttaa yhtään kynttilää. Veikkaan, että tuo tunti kuluu yllättävän nopeasti.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aikamatkustelukin on tullut tosiaan mahdolliseksi.

      Poista
    2. Jostain syystä en havainnut mitään muutosta naapuruston valaistuksessa. WWF varmaan taas tekee tutkimuksen, jonka mukaan yli puolet suomalisista noudattivat heidän kehotustaan. Helppo uskoa!

      Jaa mutta nythän somettaminen on kielletyä. Anteeksi.

      Tapsa

      Poista
    3. Juu, ei näy täälläkään pimeää kirkkoa lukuunottamatta. Sinne oli seurakunta kutsunut porukkaa. Valot on poissa, mutta halogeenieni valossa en ole havainnut ainuttakaan kulkijaa.

      Poista
    4. Ehkä naapuristosi on oivaltanut, että ihmislihasten hyötysuhde on varsin huono ja päättivät juhlan kunniaksi olla rasittamatta itseään, olla pilaamatta ilmastoa ja keräämään läskiä kotisohvilla. Loistavaa!

      Tapsa

      Poista
    5. Eppäilen, että tämän ilmastonmuutosuskoon heränneen kirkon viimeiset jäsenet ovat jo kalmistossa. Siksi liike tiellä on niin rauhallista.

      Poista
    6. Sopinee myös kiinnittää huomiota Saurin organisoimaan Helsingin valojen räpsyttelyyn kun siihen lienee komennettusuurehko joukko kaupungin työntekijöitä lauantai illan töihin.

      Meinaan ettei liene halpaa lystiä, mutta maksajaksi joutuvat myös
      ne Helsingin veronmaksajat joita valojen räpsyttely ei viehätä.

      Yle trollasi Saurin käskemää Helsingin valojen sammuttammista ikään kuin spontaanina kansalaistapahtumana.

      Et' silviisii.

      Terviisiä Saimaalta, sain yhteydet toimimaan pakottamalla 4 G hököttimen toimimaan 2G.llä, kun matolaatikko ei kestänyt muuttoa kauas ei mistään omin eväin vaikka piti olla viimeisen päälle..

      Ilkka eli Sähköteurastaja

      Poista
    7. Tiedätkö, mitä matolaatikko tarkoitta joskus armeijan terminologiassa?

      Tapsa

      Poista
    8. Keneltä mahdoit kysyä, Tapsa? Minä tiedän sen hyvin, kun aikanaan sain sen käyttöön koulutuksenkin.

      Poista
    9. Taisi siellä suntioparka odotella yksikseen valoja räpsyttämässä. Onneksi on jo päässyt kotiinsa. Onkohan kirkonmieheltä tullut ainakin ajatuksissaan pari valittua sanaa tästä touhusta, mutta onneksi hän saa ne anteeksi rukouksellaan.

      Liekö sama suntio, joka kerran pääsi mukaan rovastinsa ja piispan onkireissulle. He olivat innokkaita lajin harrastajia samalla järvellä.

      Tälläkertaa syönti oli muuten huonoa, mutta särjet näykkivät madot aina heti, kuten jokainen onkija on joskus huomannut. Madot loppuivat tuotapikaa ja salis oli olematon.

      Piispa sanoi lähtevänsä hakemaan lisää läheisestä saaresta ja nousi veneestä, käveli vettä pitkin, kaivoi madot ja tuli takaisin. Sama kuitenkin toistui ja rovasti joutui tekemään saman tempun.

      Mdot loppuivat kuitenkin taas ja suntiokin lupasi lähteä lisää hakemaan. Kuului vain molskahdus ja suntio tippui syvyksiin, hattu vain jäi pinnalle.

      Piispa totesi rovastille: "Kyllä on suntiosi vahvassa uskossa, mutta hän ei tunne tämän järven kiviä"

      Tapsa

      Poista
    10. Ihan varmasti sinä tiedät, mutta oli mahdotonta linkata Ilkan postaukseen. Siis hänelle. Itse olin viestissä titarina, joten siitä tiedän.

      Tapsa

      Poista
    11. Ai matolaatikko, siinähän se.

      Tää mun matolaatikko on vain uudempi versio.

      Itse joskus perehdyinsemmoseen hököttimeen kuin Sanla,
      mutta ei siintä enempää.

      http://www.geocaching.com/geocache/GC46CYK_matolaatikko?guid=6bbf0d76-0f58-44a6-a3b6-4f801ac6d3a6

      Ilkka

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Fingrid ei havainnut mitään muutosta sähkönkulutuksessa Maan Tunnin aikana, sanottiin uutisissa. Kynttilöillä vaan lisättiin päästöjä. Ei siis "somekieltokaan" mitään vaikuttanut.

    Annas olla, kun WWF tekee taas "tutkimuksen" tähän osallistuneiden määrästä, nouseeko yli sadan prosentin.

    Tapsa

    VastaaPoista
  5. Kun täällä valojen sammutusta ei huomannut kulutuksessa niin tuskin missään muuallakaan mutta paljonko saastutus lisääntyi kynttilöitten tms polttamisen takia?

    VastaaPoista
  6. nykyisin ei viitsi kyntilöitä polttaa sisällä kun saastuttaa sisäilman. siis maantunti pitäisi kuluttaa pimeydessä. ei täälläkään mitään selviä reaktioita ollut naapurien toiminnassa.
    valot paloivat entiseen malliin.
    me voidaan tehdä sähkön kanssa mitä vaan, sammutetaan tai sytytetaaän. monilla miljoonilla ihmisillä tätä mahdollisuutta ja herkkua ei ole.
    nämä WWF:n tyypit ovat todellisia teeskentelijöitä.

    VastaaPoista
  7. Pointman kuvailee tilanteen muuttuvan likaisemmaksi, voiko se muuttua likaisemmaksi.

    Saimaalla tuiskuttaa ja kasvimaalla puoli metriä lunta.

    https://thepointman.wordpress.com/2015/03/27/well-if-nobodys-going-to-ask-the-question-i-will/

    Ilkka

    VastaaPoista
  8. Taitaa jokusta poikkeusta lukuunottamatta tuo Earth Hourin vietto Suomessa rajoittunut melko tarkasti Helsingin Kallioon.

    VastaaPoista
  9. Sähköt kannattaa sammuttaa ja lämmöt ruuvata pienemmälle, jotta saa pienemmän sähkölaskun. Tosin Kalliossa ja yliopistolla sillä ei ole väliä, koska sossu maksaa laskut.

    VastaaPoista