sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mittausdata suosittaa täyskäännöstä käytännön ilmastopolitiikkaan




Kansainvälinen ilmastopolitiikka on saamassa huipennuksensa vuoden 2015 syksyllä, kun maailman maat kokoontuvat Pariisin ilmastokokoukseen. YK ja monet muutkin tahot ovat panneet koko arvovaltansa noiden neuvottelujen taakse. Niissä on tarkoitus sopia sitovasta maailmanlaajuisesta ilmastosopimuksesta, jonka tarkoituksena on panna ihmiskunnan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt kuriin, jotta ihmiskunnan aiheuttama katastrofaalinen ilmaston lämpeneminen (CAGW) voitaisiin ehkäistä. Näin asian siis selittävät kovaa ilmastopolitiikkaa puoltavat poliitikot, joita meilläkin on enemmistö kaikissa puolueissa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

IBUKI-satelliitin lähtö
Pariisin kokoukseen tähtäävät valmistavat neuvottelut ovat kuitenkin olleet vaikeuksissa, sillä sekä ns. kehittyvät taloudet (mm. Kiina ja Intia) ja kehitysmaat ovat vaatineet sopimukseen kehittyneiltä mailta sitovaa korvausta jo vuosikymmeniä jatkuneista hiilidioksidipäästöistä, jotka ovat em. mukaan jo aiheuttaneet suurta vahinkoa jälkimmäisille esimerkiksi äärevöityneenä säänä - siis myrskytuhoina, kuivuutena, tulvina jne. YK:n ilmastomuutoskokousten (UNFCCC) sihteeristö on tätä vaatimusta puoltanut, ja Cancunin ilmastokokouksessa vuonna 2010 sovittiin mm. Vihreästä ilmastorahastosta, johon kehittyneet maat maksavat vuosittain 100 miljardin dollarin panoksen, jolla rahoitetaan kehitysmaiden toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Sittemmin kehitysmaiden vaatimukset ovat kasvaneet, ja viimeisessä Varsovan ilmastokokouksessa 2013 UNFCCC:n pääsihteeri, Christiana Figueres, vaati jo 1000 miljardin vuosipanosta, joka sisältäisi myös nuo korvaukset kehitysmaiden ilmaston pilaamisesta.

Kuten jo mainitsinkin, neuvottelut ovat olleet hankalia, sillä kaikilla kehittyneillä mailla ei ole ollut halua noin vain maksaa pyydettyjä ja käsittämättömän isoja summia hamaan tulevaisuuteen asti. Edes Vihreään ilmastorahastoon ei ole kertynyt kuin murusia 100 miljardista/vuosi. Vain sellaiset maat, joiden poliittiseen kulttuuriin on kuulunut rahan lappaaminen etelään, ovat sinne jotain lahjoittaneet. Yllätyksettömästi Suomi on noiden maiden joukossa. Suomi on myös joutunut neuvotteluissa vaikeaan tilanteeseen, sillä eräiden ilmastomallinnusten ja hiilitaselaskelmien mukaan laajat metsä- ja suoalueemme olisivat hiilidioksidin nettopäästäjiä - siis CAGW:n kiihdyttäjiä. Tämän vuoksi Durbanin ilmastokokouksessa 2011 ympäristöministeri Ville Niinistö (Vihr) suostui myöntämään tilanteen, minkä seurauksena Suomelle tuli useiden kymmenien miljoonien eurojen velvoite hyvin hoidetun metsäluontomme vuoksi.

No, vaikeat neuvottelut johtuvat vaikeista ja monimutkaisista asioista, joissa on paljon ristiriitaisuuksia. Nimittäin kaikki tutkijat eivätkä kaikki poliitikotkaan usko tietokonemallinnuksiin, jotka niin kovin huonosti sopivat yhteen empiirisen mittausdatan kanssa. En nyt tässä kirjoituksessa puutu sellaisiin triviaaleihin ja suoraan mittausdatasta kumpuaviin yksityiskohtiin, kuin onko viime vuosikymmenien lämpeneminen ollut luonnollisen vaihtelun rajoissa (jolloin CAGW olisikin vain pientä kohinaa sen sisällä), onko ilmasto jossain päin maailmaa äärevöitynyt (jota edes IPCC ei ole uskottavasti havainnut), tai onko CO2 ilmakehässä hyödyllistä vai haitallista. Jos ilmastossa ei olisi tapahtunut mitään kummallista normaalin vaihtelun lisäksi, ei tietysti ilmastonmuutoskorvauksillekaan olisi perusteita. Keskitytään hetki siihen, mitä satelliitit ovat havainneet maapallon CO2-päästölähteistä.


Kuva 2
Willis Eschenbach on käynyt läpi vuonna 2009 laukaistun japanilaisen IBUKI-satelliitin dataa. IBUKI on nimenomaan mitannut ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Vuoden 2009 kesäkuusta  vuoden 2010 toukokuuhun kestäneen havainnoinnin aikana se ehti havainnoida koko vuodenkierron hiilidioksiditaseen maapallolla.

Eschenbach on muodostanut tuosta datasta karttakuvan (kuva 2) ja muutamia taulukoita. Niistä selviää, että Kiinan, Yhdysvaltain ja monen muunkin maan teollisuus- ja asutuskeskukset ovat merkittäviä hiilidioksidin nettopäästäjiä, mikä oli tietysti odotettavissa. Mutta yllättävä tulos on se, että pääosa tropiikin alueen (± 25. leveyspiiri) kehitysmaista on myös nettopäästäjiä. Ne ovat yhteensä suurempia hiilidioksidin nettopäästöjen lähteitä (29% kaikista päästöistä) kuin suurimpina ihmisperäisinä päästölähteinä pidetyt Kiina (18%) ja Yhdysvallat (12%). Tämä seikka panee tietysti etelän kehitysmaiden ilmastonmuutoskorvausten maksusuunnan kyseenalaiseksi.


Kuva 3
Eschenbach on ystävällisesti laatinut graafit, joista näkyvät suurimmat nettopäästömaat (kuva 3) ja myös ne maat, joiden alueet ottavat eniten talteen ilmakehän hiilidioksidia (kuva 4). Voimme tyydytyksellä todeta, että Suomi kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Niinpä ympäristöministeri Niinistön olisi Durbanin kokouksessa sen sijaan, että meni jakamaan suomalaisten veronmaksajien rahoja kehitysmaille ilmastokorvauksina, pitänyt vaatia noilta nettopäästäjiltä korvauksia ilmaston pilaamisesta.

Jos lähdemme YK:n lailla siitä, että ilmaston pilaaminen on vakava rikos, ja siitä kuuluu maksaa korvauksia syyttömille, on ilmastopolitiikallemme otettava ihan uusi suunta, jos uskomme IBUKI-satelliitin mittaustuloksia. Voisimme hyvin tukea Costa Ricasta kotoisin olevaa Christiana Figueresia 1000 miljardin vuosittaisista kompensaatioista nettopäästäjämailta nettotalteenottomaille. Olen valmiiksi laskenut Eschenbachin laskelmien perusteilla ne korvaukset, jotka voisimme kansakuntana laskuttaa suurimmilta syntipukeilta vuosittain. 



Osuutemme tuosta 1000 miljardin dollarin potista on vähän yli 2 % eli 22514 miljoonaa US-dollaria vuodessa. Sillä korjaisi aika mukavasti kestävyysvajetta, ja vähän jäisi vielä jakovaraakin! Kymmenen suurinta laskun saajaa olisivat Kiina (4,1 mrd$), Yhdysvallat (2,6), Intia (1,3), Kongon Demokraattinen Tasavalta (945 miljoonaa $), Venäjä (787), Indonesia (722), Japani (649), Bolivia (646), Saksa (587) ja Angola (427). Figueresin omalle kotimaalle voisimme lähettää 87 miljoonan dollarin laskun tai vaihtoehtoisesti suostua heidän tarjoamaansa ilmaiseen kahviin vuoteen 2100 asti.

Uskotko, että Ville Niinistöllä, Antti Rinteellä (Sdp) ja Alex Stubbilla (Kok) on perinteistä sisua ajaa etujemme mukaista ilmastopolitiikkaa ja hakea nuo korvaukset?

15 kommenttia:

  1. Suomen ihmisperäiset kasvihuonekaasupäästöt ovat vuodessa noin 70 megatonnia (siis 70 miljoonaa tonnia CO2:ksi muutettuna). IBUKI-satelliitin mittausten mukaan Suomen luonto kuitenkin ottaa talteen hiilidioksidia 36 megatonnia enemmän kuin Suomen alueelta sitä ilmaan kaikkinensa (siis luonnon ja suomalaisten päästöt yhteensä) pääsee. Olemme siis alueena enemmän kuin hiilineutraali.

    Stubbin hallitus haluaa esitellä jo ensi syksynä eduskunnalle ilmastolain, jossa säädettäisiin ilmasto-, maatalous-, yhdyskunta- ja energiapolitiikan tavoitteiksi 80 %:n osuus hiilineutraaliudesta vuonna 2050 mennessä. Tämä käytännössä edellyttäisi maamme CO2-päästöjen lisäämistä nykyisestä moninkertaisiksi tai vaihtoehtoisesti hiilinieluna toimivien metsien lähes täydellistä hävittämistä. Kumpaan viisikkohallitus tähtää?

    VastaaPoista
  2. Aihe nousi esille jo vuonna 2011, jolloin tuli jo alustavia tietoja.

    http://johnosullivan.livejournal.com/41060.html

    Mitä metsien hävittämiseen tulee, eiköhän ne pyri siihen ns. biotaloudella,
    eli kaikki poltetaan uusiutuvaksi energiaksi.

    Ilkka

    VastaaPoista
  3. Ehkä jopa liittyy otsikon aiheeseen tai sitten ei, mutta tuli mieleen kysymys, että kun vetoa lyödään ihan mistä vaan, niin onko kukaan lyönyt vetoa siitä, että paljonko pallomme keskilämpötila tulee muuttumaan vaikka välllä 2000 - 2025 tai mitä muuta tahansa?

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä Suomesta moisia vetoja, mutta NoTrickZone-blogi kehitti tällaisen: http://notrickszone.com/join-the-climate-bet-for-charity/

      Poista
    2. Voisi olla mielenkiintoista kokeilla, mutta mistä saisi luotettavan maapallon keskilämpötilan nyt ja 2025? Vähän kuin pelaisi pokeria ja jokaisella olisi oma pakka.

      Poista
  4. "hiilitaselaskelmien mukaan laajat metsä- ja suoalueemme olisivat hiilidioksidin nettopäästäjiä" - Täysin päätön ajatus. Jos puu päästää ilmakehään enemmän hiiltä kuin se ottaa ilmakehästä, miten se sitten kykenee kasvamaan? Tyypillistä viherhörhöilyä taaskin. Kenekähän ylivilkas mielikuvitus on tällaisen fantasian keksinyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkemmin ottaen tästä oli kysymys Durbanin turpiinotossa: Metsäpinta-alan vähenemistä ei voi enää kompensoida metsien hiilinielulla. Hiilinielu syntyy, mikäli puuston kasvu on puuston poistumaa suurempi ja Suomessa kasvu on kymmeniä miljoonia kuutiometrejä poistumaa suurempi vuosittain. Tämä siis muuttuu vuoden 2013 alusta, kun uusi sopimuskausi alkaa.

      Suomen kaltaisessa metsäisessä maassa metsäpinta-ala pienenee hieman vuosittain. Syynä on normaali rakentaminen ja infrastruktuurin kehittyminen, joiden alta metsää raivataan muuhun maankäyttöön n. 20 000 hehtaaria vuodessa. Tästä aiheutuu vuosittain 3,8 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä. Näistä päästöistä Suomi joutuu pahimmassa tapauksessa maksamaan kymmeniä miljoonia euroja päästömaksuja. Samaan aikaan Suomen metsien kokonaispuuston määrä on lisääntynyt n. 30–40 miljoonan kuutiometrin vuosivauhtia sitoen vuosittain jopa 50 % Suomen hiilidioksidipäästöistä.

      Mutta yhtä kaikki noilla neuvottelijoilla ei ollut edes karkeita mittaustietoja Suomen hiilinieluista. Eikä vihreällä Niinistöllä ollut haluja puolustaa kansaansa ulkomaiden äkkivääriltä ilmastopoliitikoilta.

      Poista
  5. mikäli niinistön tilalla durbanisssa olisi ollut vähemmän vihreä ministeri, olisi ollut toiveita. niinistö väitti että suomen oli pakko perääntyä koska sopimusta, sitä vähääkään ei olisi tullut. tämähän on täyttä roskaa. niinistö on joko tietämätön asioista tai muuten heikko neuvottelija. n. 30 miljoonan lasku veronmaksahjille oli seuraus niinistön taitamattomuudesta, meillä EI ole yksinkertaisesti varaa päästää irti tämäntyyppisiä ministereitä. josko nyt co2 satelliitit tukevat suomen kantaa hiilinieluasiassa myöhemmin.

    VastaaPoista
  6. Taisi mennä toisin päin, ainoa hyvä asia tuossa rahastossa on se, että kirstu on tyhjä.

    Tapsa

    VastaaPoista
  7. Vihreä ilmastorahasto on saanut hallitusten avustuksina 31.3.2014 mennessä 36,7 miljoonaa US-dollaria. Nämä rahat on joko jo käytetty palkkoihin ja hallintoon tai varattu noihin tarkoituksiin loppuvuodelle sekä 2015-2016. Vuodessa tuohon GCF:n hallinnolliseen pyörittämiseen, matkusteluun, edustamiseen, kokousteluun jne. näyttää kuluvan reilut 20 miljoonaa dollaria vuodessa.

    Ensimmäistäkään kehitysmaata koskevaa rahoituspäätöstä se ei ole tietenkään tehnyt kahdesta syystä:
    1) Kaikki aika ja energia on mennyt aikamoisen organisaation kokoamiseen.
    2) Kaikki rahat ovat menneet tuon organisaation hallintoon.

    Rahasto siis vaikuttaa niiiiin vihreältä kuin mahdollista. Tuulen viemää rahaa jokainen sinne annettu lahjoitus! Suomalaisten veronmaksajien rahoja sinne on lapioitu vasta 500 000 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanen esittää lisälaskelmia jotka todistavat Suomen olevan suurvaltaluokassa ilmastopaholaisen torjunnassa rahallisesti.

      http://www.unep.org/about/funding/portals/50199/documents/unep%20funding%20infographics-all.pdf

      Ilkka

      Poista
  8. Historian ja sivilisaatiotutkija Jan Kunnas esittää ymmärtääkseni suomen virallisen kannan ilmastosyyllisestä, olematta tietysti validioitu ilmastontutkija, eikä ole julkaissut Naturessa vaaditusti, mutta näkyy kuuluvan suomen johtavimpiin ilmastoasiantuntijoihin jo muissa mediayhteyksissä.

    Näkyy olevan "valkoisen miehen taakka" vaikkei ilmasto ole muuttunutkaan
    ja päästöt ovat mittausten valossa muualla.

    http://www.co2-raportti.fi/?heading=Kuka-on-vastuussa-ilmastonmuutoksesta?&page=ilmastouutisia&news_id=4229

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jan Kunnasta esittelevältä Turun yliopiston sivulta löytyy myös kuva, joka taitaa kertoa kaiken. Ilmastoaktivistista on kyse.

      http://utu.academia.edu/JanKunnas

      Mitä tulee Ilkan linkkiin Kunnaksen "tutkimukseen" ilmastonmuutosvastuusta, voin yhtyä tuloksiin "syyllisistä" USA:n ja EU:n osalta mutta en sitten mihinkään muuhun. Ilmastohysteria on pääosin noiden maiden aktivistien aikaansaannos.

      Poista
    2. No niimpa huvinnin, ja valopään meriitit EU,n rahoittamasta Florence "yliopistosta" muistuttavat enemminniin sodanaikaisen kansanhuollon saavutuksista salakaupan edistämiseksi, sekä sarjakuvista.

      http://fsr.eui.eu/Home.aspx

      Ilkka

      Poista
    3. Korjaan että Suomen rahoitusosuudesta yksin UNEP,in kautta on seuraavassa, osahan mennee ulkoministeriöstä kun joutuvat sulkemaan toimipaikkojaan ja Pachaurin professuuri Itä-Suomen Yliopistossa vaatinee osansa, ym, ym.

      http://www.unep.org/about/funding/portals/50199/documents/unep%20funding%20infographics-all.pdf

      Ilkka

      Poista