tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pingviinijuttu lämpenevältä Etelämantereelta

Arvostettu Time-lehti esittää verkkosivuillaa hienoja kuvasarjoja, joihin on liitetty opettavaisia juttuja ympäristötietoisille ja miksei muillekin. Tällä kertaa kyseessä on kuvasarja pingviineistä, joiden olemassaolo on uhattuna ilmaston lämpenemisen vuoksi. Olen ottanut muutamasta kuvasta kopiot ja suomentanut niiden tekstit. Katsokaapa noita kauniita lintuja, sillä pian niitä ei enää ole. Ja me ihmiset taidamme olla syyllisiä tuleviin sukupuuttoihin! Surullista. No niin -seuraavassa siis lainaukset Timesta.
Keisaripingviini

Keisaripingviiniä, joka on suurin ja näyttävin pingviinilaji, pidetään kaikkein haavoittuvimpana lajina Antarktikalla. Maailman Luonnonsäätiön (WWF) mukaan lämpötilan nousu sulattaa merijään ja dramaattisesti rajoittaa pingviinien elinympäristöä.
Keisaripingviinin poikasia

Keisaripingviiniuros tunnetusti hautoo munaa jalkojensa päällä lumimyrskyissä ja jopa -49 asteen lämpötiloissa, kunnes poikanen kuoriutuu. Proceedings of the National Academy of Sciences:n  vuonna 2009 julkaistu  raportti väittää, että pingviiniyhteisön asuinpaikkana olevan jään aikainen haurastuminen voi olla syynä alhaiseen lisääntymismenestykseen. 
Keisaripingviinejä

Keisaripingviinit painautuvat toisiaan vasten suojautuakseen Antarktikan äärimmäiseltä kylmyydeltä. Tiedemiehet varoittavat, että ilmaston lämpeneminen voi saattaa nämä upeat linnut sukupuuton vaaraan ensi vuosisadan loppuun mennessä.

Jääpingviini

Viimeisen 25 vuoden aikana jääpingviinien kanta on pudonnut 65% johtuen merijään vähenemisestä ja lisääntyneestä kilpailusta ruoan saannissa muiden pingviinilajien kanssa.


Kuningaspingviini

Antarktikan pohjoispuolella olevilla saarilla elää nykyisin kaksi miljoonaa kuningaspingviiniparia. Tutkimusten mukaan niiden kanta on pienenemässä, kun meriveden lämpötila nousee ja lintujen on matkattava pidemmälle ruokaa löytääkseen.

Kuningaspingviinejä ruokailemassa


Aivan kuin isommat keisaripingviinit myös kuningaspingviinit syövät krillejä ja äyriäisiä, mutta meriveden pintalämpötilan nousu rajoittaa niiden saantia talvikuukausina.






Olet varmaankin saanut kuvan aiheuttamastamme uhasta pingviineille. Kuvia ja tekstejä on vielä lisää Timen sivuilla tuon kirjoituksen alussa antamani linkin takana. Etelämantereen ympäriltä katoava merijää ja lämpenevä vesi on siis pingviiniyhdyskuntien ongelma. Katsotaanpa, kuinka isosta ongelmasta on kysymys.

Etelämantereen merijään peiton muutos vuoden 1979 alusta 2014 huhtikuun puoliväliin näkyy alla olevassa kuvassa. Kuvaaja siis vertaa jään peittoa vastaavan päivän keskimääräiseen peittoon vuosina 1979-2008.


Mielestäni jään peitto on kasvanut jopa ennätykselliseksi 2000-luvulla. Onpa kummallista, sillä Timen mukaan merijää on tuolta katoamassa?

Seuraavassa kuvassa on Etelämannerta ympäröivän meren pintalämpötilan muutos vuosina 1979 - 2013.

Minusta näyttää aivan kuin merivesi olisi viilentynyt tuon 35 vuoden aikana. Kun RSS-aikasarjan mukaan Etelämantereen pingviinien ilmastokin on tuona aikana viilentynyt noin 0,05 asteella, miten niiden elinympäristö olisi miltään osin pilaantunut lämpenemisen vuoksi?

Ehkä olen erehtynyt datan tulkinnassa, sillä olen tullut tuntikausia noita graafeja tuijotettuani aivan eri johtopäätöksiin kuin WWF ja Timen nimeämättömät tutkijatahot. Tai sitten data on väärässä? Vai voisiko Time lähteineen olla väärässä? Ei kai sentään?

81 kommenttia:

  1. Etelän merijää ei ole KOSKAAN kasvanut niin nopeasti kuin tänä vuonna. Jään laajuus taas on oikea uhka pingviineille kun niiden tarvii talsia jatkuvasti pidempiä matkoja pesimisalueelle. Naaraat lähtee munimisen jälkeen lampsimaan taas merelle syömään ja keräämään ravintoa. Mitä pitempi matka naarailla on mereltä poikasta hengissä pitävän uroksen luo niin sitä enemmän poikasia kuolee.
    Ja toi KOSKAAN takoittaa sitä sateelliittimittausten alkamista johon tuolla pohjoisessa jatkuvasti viitataan.
    En yhtään ihmettilisi jos meidän media, varsinkin yle tekis tosta myös hirveen katastrofiuutisen.

    VastaaPoista
  2. Uhkaan pitää suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella. Eihän Pohjoisnavallakaan ole nähty pingviinejä vuosikausiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todentotta, Risto. Olen samalla vakavuudella etsinyt Etelämantereen jääkarhuja, jotka lienevät lämpenemisen ensimmäinen uhrilaji siellä.

      Poista
  3. Keisaripingviiniurokset kyhjöttävät sen hautomisjaksonsa muutaman kymmenen kilometrin päässä jään reunasta ja naaraat ensin mahat täynnä taapertavat tuon matkan tuodakseen lähinnä uudelle poikaselle ravintoa. Uroksen pitää tyhjin vatsoin tehdä saman reissun toiseen suuntaan mereen päästäkseen. Uskomaton suoritus!

    Ettei vaan olisi käynyt niin, että tuo matka onkin pidentynyt, mikä olisi aiheuttanut pingviinikannan vähenemistä, kun energia on loppunut ennen uutta ateriaa.

    Vähän aikaa sitten YLE lähetti upean ohjelmasarjan eri pingviinilajien elinoloista ja käyttäytymisestä osin pingviinien näköisillä robottikameroilla kuvattuna. En muista moista ongelmaa siinä mainitun. Tämä keisaripingviiniurosten värjöttely ja jäätymisuhka tulivat ilmi, jos joku raukku eksyy parvesta.

    Ymmärrys ei riitä minulla näiden kirjoitusten motivaatioon, mutta arvaan, että tästäkin jutusta intomieliset toimittajat täälläkin innostuvat panemaan vielä lisää vettä myllyyn ja kirjoittavat viimeisen keisaripinviinin eilen kuolleen.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpa hyvinniin.

      Enkä mene takuuseen näiden pingviinien määrästäkään, kun ei "ne"
      näytä ittekkään olevan.

      Jos itse olisin pingviini, yrittäisin keksiä käytännöllisemmän ratkaisun
      tuohon pesimisreissuun, kun täältäpäin katsottuna se näyttää aivan extreme suoritukselta.

      http://www.scientificamerican.com/article/penguins-from-space-a-census/

      Ilkka

      Poista
    2. Mhtaako Jaana Kanninen kirjoitella Timeenkin?

      Poista
    3. Varmaan ja tulee saamaan Pulitzer-palkinnon seuraavaksi!

      Poista
  4. Näinhän se on. Manner on lämmennyt, mutta sitä ympäröivä meri on viilentynyt. Ilmavirtaukset ovat muuttuneet enemmän mantereelta merelle, mikä on viilentänyt merialuetta ja kasvattanut jäätä.

    Tilanne näkyy erinomaisesti tässä:
    http://www.esrl.noaa.gov/psd/map/ANIM/sfctmpmer_01a.fnl.30.gif

    Manner selvästi normaalia lämpimämpi, mutta merialue 60-70S leveyspiirillä viileämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella erinomaisesti. Eilisen päivän lämpötila näkyy erinomaisesti olevan jossain kohtaa nyt syksyllä 20 astetta keskimääräistä lämpimämpi.Uskon sen kyllä, jos vertaus on koko vuoden keskiarvoon.

      Eikö olisi jo aika lopettaa naurettavat postauksesi LN, vai kuka lienetkin?

      Tapsa

      Poista
    2. On se vähän surkiaa kun näitä NCEP anomalioita esitellään ikäänkuin
      ne olisivat muuta kuin tietokonemallinnusten tuloksia, tässä tapauksessa perustuen muutaman sääaseman dataan,joila kylläkin
      jollain ihme konstilla saadaan kovinkin kirjava tilkkutäkki, liekö syötteenä myös satunnaislukugeneraattori?

      "The variables RH and air temperature have been removed as the climatology is very bad and the older years do not match the reanalysis very well. We suggest users use the daily composite page or look at the latest FNL plots from the maproom."

      http://www.esrl.noaa.gov/psd/data/histdata/

      Ilkka

      Poista
    3. Etelänavalla oli eilen -43 C
      http://weather.noaa.gov/weather/current/NZSP.html

      Keskimäärin siellä on huhtikuussa -54..-61C
      http://en.wikipedia.org/wiki/South_Pole#Climate.2C_and_day_and_night

      Eli oli 10 C normaalia lämpimämpää. Juuri kuten NOAA:n kartta näytti.

      Poista
    4. Vau, noin paljon lämpimämpää. Taidan kuulla sulamispurojen solisevan etelänavalla tuossa helteessä :-)

      Poista
    5. Ei se tietenkään sula. Ei nyt tarvi tyhmäksi heittäytyä. Mutta 10-20 K normaalia lämpimämpää kuitenkin. Siellä on sentään 230 K. Kaikki yli 0 K on lämpöä! Tuo 10-20 K lisälämpö on jostain pois. Tällä hetkellä se uupuu juuri merialueilta 60-70S. Siksi jäät ovat laajassa kuosissa.

      Poista
    6. Meri EI ole viilentynyt yleisesti. Esimerkiksi Antarktiksen niemimaalla meren ja ilman lämpeneminen on ollut hurjan nopeaa jo 50 vuotta tqai pidempäänkin.

      Poista
    7. "Ei se tietenkään sula. Ei nyt tarvi tyhmäksi heittäytyä. Mutta 10-20 K normaalia lämpimämpää kuitenkin."

      Huokaus. Ei *normaalia*, vaan *keskiarvoa*. Yhden vuoden kesäkuun 15. päivänä Helsingissä voi lämpötila olla +5C. Seuraavana vuonna se voi olla +35C. Kumpi noista on "normaali"? Kumpi niistä on luonnotonta?

      Samoin Helsingissä voi helmikuun 15. päivä lämpötila olla yhtenä vuonna -27C, seuraavana +15C ja sitä seuraavana taas -25C. Mikä noista on luonnotonta?

      Ilmastoaktivistit tuppaavat jatkuvasti sekoittamaan täysin normaaliin vaihteluväliin mahtuvat ilmiöt epänormaaliuteen, vain koska keskiarvosta poiketaan heidän maailmankuvaansa tukevaan suuntaan.

      Lopettakaa moinen pelleily heti!

      Poista
    8. Lopeta moinen näsäviisastelu heti

      Poista
  5. Kyllä Timen juttu on linjassa ilmastomallien kanssa. Täytyy olla totta.

    Puolueeton

    VastaaPoista
  6. Ehkäpä oudoin väite jutussa on, että meriveden lämpeneminen juurikin talvisin, on se ongelman. Luulisin sen sielläkin kyllä kylmenevän talvisin paitsi, jos WWF:n pääkonttori onkin pohjoisella pallonpuoliskolla ja aina niin hyvin luonnosta perillä oleva aktivisti on katsonut ikkunat ulos tammikuussa ja todennut: Nyt on talvi! Sitten mennyt lukemaan tilastoja ja huomannut, että Etelämeri on lämpeämässä. Sehän on suuri ongelma näin talvella. Kuinkahan lämmintä kesällä tuleekaan?

    Tapsa

    VastaaPoista
  7. Antarktiksen niemimaalla meri on lämmennyt varsin nopeasti ja voimakkaasti, siis nopeammin kuin missään muualla Maapallolla. Amundsenin merellä jäävirrat ovat kiihdyttäneet mistä on seurannut jäämassan menetystä, syyksi epäillään jäävirtojen lisääntynyttä sulamistas altapäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten syksyn 1995 niemimaa ei ole lineaarisen trendin mukaan (CRUTEM4-aikasarja) lämmennyt lainkaan. Vuosina 1984-2014 (huhtikuuhun) lineaarinen trendi näyttää kokonaisuudessaan 0,06 asteen lämpenemistä, mikä mittaustarkkuus huomioiden on sama kuin ei-lämpeneminen. Nollatrendiä siis pukkaa "nopeimmin lämmenneelle" alueellesi. Yritä jotain faktaan perustuvaa ensi kerralla, tai roskakori saattaa odottaa.

      Poista
    2. Ja niemimaan ympärillä oleva merenpinta on lineaarisen trendin mukaan viilentynyt sitten vuoden 1988 Reynolds v2 SST -sarjan mukaan (-72--53E -61--73N mean monthly Index).

      Poista
  8. British Antarctic Survey raportoi:

    Since records began, 50 years ago, mean annual temperatures on the Antarctic "Peninsula have risen rapidly [Turner, et al., 2005; Vaughan, et al., 2001; Vaughan, et al., 2003]. A total increase in mean annual air temperatures, of around 2.8 °C makes this the most rapidly warming region in the Southern Hemisphere – comparable to rapidly warming regions of the Arctic."

    http://www.antarctica.ac.uk/bas_research/science/climate/antarctic_peninsula.php

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kovin surullista taas vedota Turneyhin joka juuri herätti
      maailmanlaajuista hilpeyttä mennessään todistamaan mallinnustensa paikkansapitävyyttä Arktikselle, ja juututtuaan jäihin mitä ei pitänyt olla.

      Minkäslaisen raportin nämä surviaiset pukkaavat levitykseen viimeisimmästä juuttumisestaan, saa nähdä oliko jäitä vai ei.

      http://junkscience.com/2014/01/05/turney-and-the-ice-cruize/

      Anonyymi ei ole vissiin kuullutkaan, muutenhan se ei nolaisi itseään
      kaikkien silmien alla?

      Ilkka, Mawsonin hengessä tällä kertaa.

      Poista
    2. Time-lehden käyttämät tutkijat erehtyivät merkkivirheen verran väittäessään kylmenevää merta ja ilmaa lämpeneväksi sekä kasvavaa jääpeitettä väheneväksi. Kyllä kai British Antarctic Surveyn tutkijat - elleivät sattuneet olemaan Timen lähteitä - voivat tehdä saman virheen. Jotenkin minusta näillä ilmastotutkijoilla ja myös monilla muilla napa-alueiden tutkijoilla eivät ole numerot kotona etumerkeistä puhumattakaan. Melkein aina saan yksinkertaisilla aikasarjatarkistuksilla nuo tyypit kiinni aivan perättömistä jutuista.

      Ehkä anonyymien klo 11:12 ja 12:43 kannattaisi itse tarkistella mittaustuloksia ennen tutkimukselliseen kaapuun naamioituihin päättömiin väitteisiin uskomista?

      Poista
    3. Ilkka, jäähän juuttumisella ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa, eli huono väistöyritys.

      British Antarctic Surveyn tarkoituksena on nimensä mukaisesti tutkia Antarktista, eli asialla ovat ammattitutkijat. Ihan oikeastiko Mikko kuvittelet että he eivät tiedä mistä puhuvat?

      Poista
    4. Ainoat tiedot, jotka noilla tutkijoilla on Etelämantereen lämpötiloista ja merijäästä ovat niitä samoja, joita minä käyn aika-ajoin penkomassa eri aikasarjoista. Minä olen varma omista tuloksistani. Jos joku väittää täysin päinvastaista, alan epäillä jonkinlaista antarktista mielialahäiriötä tai huijausta. Samasta datasta nimittäin ei voi rehellisin keinoin saada päinvastaisia tuloksia.

      Poista
    5. IPCC, 2013: Climate Change 2013: The Physical Science Basis: "Statistically significant summer warming has been observed on the east coast of the northern Antarctic Peninsula (Marshall et al., 2006; Chapman and Walsh, 2007), with extension ofsummer melt duration (Barrand et al., 2013), while East Antarctica has showed summer cooling (Turner et al., 2005). In contrast, the significant
      winter warming at Faraday/Vernadsky station on the western Antarctic
      Peninsula is attributable to a reduction of sea ice extent (Turner
      et al., 2005)."
      Siellä siis menee singaaleja ristiinrastiin, vaan tuo viimeksi mainittu Turnerin tulos on vähän outo, kun toisaalla samassa prjujussa sanotaan:
      "It is very likely that the annual mean Antarctic sea ice extent increased at a rate in the range of 1.2 to 1.8% per decade (range of 0.13 to 0.20 million km2 per decade) between 1979 and 2012."
      Olisiko Turner löytänyt joitain jäätyneitä kirsikoita?

      Pingiivien osalta siis voisi jossain kohdin olla merijäätä vähemmän, vaikka se keksimärin on tasaisesti kasvussa Etelämantereella.

      Etupäässä näyttäisi IPCC sanovan, että jäähyllyt ovat vetäytyneet. Tämä tuskin suoraan liittyy pingviineihin, koska ne eivät taida viihtyä jäähyllyillä, eli kelluvalla osalla mannerjäätikköä?

      Poista
    6. Kyllä, useita suuria jäähyllyjä on romahtanut lisääntyneen sulamisen vuoksi, viimeisimpänä Wilkins Ice Shelf.

      Poista
    7. Jos ne romahtaa mereen, niin sehän tarkoittaa että yläpuolelle tulee niin paljon uutta jäätä että se omalla painollaan työntää alempana olevaa mereen jossa se sitten lopulta hajoaa sinne.

      Jos ne taas vetäytyisi kohti rantaa niin silloinhan se olisi merkki sulamisesta.

      Poista
  9. Kyllä täällä suomessakin on pakko lämmetä, sanoi mittarit mitä tahansa, kun linnut on siirtyneet peräti kokonaista 45 km pohjoiseen:

    http://www.hs.fi/kotimaa/Linnut+pakenevat+ilmastonmuutosta+pohjoiseen/a1397526725829

    Nyt pitää saada maa heti täyteen tuulivoimaa, niin linnut ei muuta mihinkään.
    (kun ne on kuolleet niihin tuulivoimaloihin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin ympäristökeskusta valistaa, kun se ei ihan kaikkea tiedä, että ainakin yksi laji puuttuu heidän listastaan, joka on ruvennut pesimään täällä etelärannikolla maan vaivaksi asti, sen on valkoposkihanhi. Perinteiset asuinalueet sillä ovat Novaja Zemljalla. Sieltä taitaa olla tommoset pari tuhatta kilometriä. Onkohan ympäristökeskus ottanut 45 km:n keskiarvossaan tämän lajin uudet pesimäalueet. Epäilen, kun ei lajia maininnutkaa.

      Yksi tiaslaji on myös käyttäytynyt erikoisesti tai sitten Rovaniemen nykyiset lämpötilat vastaavat etelärannikon n. 90-luvun vastaavia.

      Tämä laji ilmestyi kirkkonummen keskustan tienoille 90-luvun jälkipuoliskolla, sitä ennen tätä oli tavattu jo pitkään Porkkalanniemellä ja nyt sitten jo Rovaniemen korkeudella. Tämä laji on puutiainen.

      Tapsa

      Poista
    2. Myös Kanadanhanhi on levinnyt Saimaalle maanvaivaksi asti.

      Sen toi aikanaan metsäteollisuuden herrojen jahtipäällikkö Englannin puistolammikoista riistalinnuksi, tosin myöhemmin todeten ettei sitten tainnut tulla tehtyä hyvää työtä, kuten lienee ollut tarkoitus.

      Onko Kanadanhanhi otettu huomioon ilmastolintumallinnuksissa?

      Ilkka

      Poista
  10. Nyt hieman tiedettä, lähde : http://www.nature.com/nature/journal/v505/n7484/full/nature12945.html#ref3

    "In recent decades, Antarctica has experienced pronounced climate changes. The Antarctic Peninsula exhibited the strongest warming1, 2 of any region on the planet, causing rapid changes in land ice3, 4."

    Viitteet 1-4 listattu alla:

    1) Vaughan, D. G., Marshall, G. J., Connolley, W. M., King, J. C. & Mulvaney, R. Devil in the detail. Science 293, 1777–1779 (2001)

    2) Schneider, D. P., Deser, C. & Okumura, Y. An assessment and interpretation of the observed warming of West Antarctica in the austral spring. Clim. Dyn. 38, 323–347 (2012)

    3) Pritchard, H. et al. Antarctic ice-sheet loss driven by basal melting of ice shelves. Nature 484, 502–505 (2012)

    4) Joughin, I., Alley, R. B. & Holland, D. M. Ice-sheet response of oceanic forcing. Science 338, 1172–1176 (2012)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmeen tiedettä, eivät mallinnukset ole tiedettä sen enempää kuin mittauksiakaan.

      Antakaamme Turneyn itse todistaa omassa asiassaan.

      "The closing clause of Turner et al. (2013) is worth repeating and expanding: “…the processes responsible for the observed increase [in Antarctic sea ice extent] over the last 30 years are not being simulated correctly [by the current generation of climate models].”

      Anonyymin motiivit osallistua keskusteluun ovat muualla kuin
      keskustelussa, vaan loputtomassa inttämisessä joissa saisi laittaa SkS tason linkkejä esille kuin liukuhihnalta.

      Minun ei ole pakko suostua moiseen linkkiliturgointiin..

      Ilkka

      Poista
    2. Nyt yksinkertainen kysymys: Miksi empiiriset mittaukset eivät osoita tuossa tutkimuksessa mallinnuksin aikaansaatua lämpenemistä meressä, jään peitossa tai ilmassa?

      Poista
    3. Nou hätä, kyseinen asia tunnetaan maailmalla nimellä "Antarctick fraud"
      ja meille annettiin oikein listakin mistä Time makasiini on ammentanut
      mielipuoliset uutisensa joissa etumerkki on "vaihtunut".

      Ettei tarvitse ihmetellä Timen pingviiniuutisoinnin lädettä sen kummemmin.

      http://heartland.org/policy-documents/time-antarctic-fraud

      Ilkka

      Poista
    4. Empiiriset mittaukset nimenomaan osoittavat että AP lämpenee voimakkaasti. Katsokaa esim.:

      http://www.sciencemag.org/content/293/5536/1777.full

      "The mean temperature trend for all Antarctic stations for 1959–96 is +1.2°C per century (3), well above the global mean. Regional responses have, however, varied widely. Annual air temperatures have cooled at Amundsen-Scott base at the South Pole since 1958 (4) but have warmed on the Antarctic Peninsula (see the first figure) since reliable records began in the 1950s (3, 5). The longest records from the peninsula (4) show a warming in the northwest Antarctic Peninsula that is considerably larger than the mean Antarctic trend. The shorter records (4, 6) suggest that the warming extends further south and east. Antarctic Peninsula records are too short to show when the rapid regional warming began. However, warming at Orcadas began in the 1930s, and annual temperatures at Orcadas correlate well with the Faraday record. Warming in the Antarctic Peninsula may thus have begun at a similar time."

      Ko. tekstipätkän tärkein mittausviite asemille on:

      3) T. H. Jacka, W. F. Budd, Ann. Glaciol. 27, 553 (1998), eli:

      Jacka, TH and Budd, WF, Detection of temperature and sea-ice-extent changes in the Antarctic and Southern Ocean, 1949-96, Annals of Glaciology, 27, (1) pp. 553-559. ISSN 0260-3055 (1998)

      Samat heput ovat laajentaneet tutkimustaan 6 vuotta myöhemmin ja julkaisseet sen täällä:

      A further assessment of surface temperature changes at stations in the Antarctic and Southern Ocean, 1949–2002 Authors: Jacka, Tim H.; Budd, William F.; Holder, Andrew Source: Annals of Glaciology, Volume 39, Number 1, June 2004 , pp. 331-338(8)

      Poista
    5. Anonyymi 15. huhtikuuta 2014 14.58

      Älä laita linkkejä sivustoille, jotka vaativat kirjautumista/ovat maksullisia.
      Niitä kun ei saa katsottua, jäävät sinun väitteesi pelkäksi tuulenpieksännäksi. Tai vieläkin turhemmiksi.

      Poista
  11. Artikkeli "A further assessment of surface temperature changes at stations in the Antarctic and Southern Ocean, 1949–2002 Authors: Jacka, Tim H.; Budd, William F.; Holder, Andrew Source: Annals of Glaciology, Volume 39, Number 1, June 2004 , pp. 331-338(8)", jonka abstrakti löytyy täältä:

    http://www.ingentaconnect.com/content/igsoc/agl/2004/00000039/00000001/art00051

    Rahalainaus:

    "The data are studied in four groupings: coastal Antarctica (excluding the Antarctic Peninsula), inland Antarctica, the Antarctic Peninsula and the Southern Ocean/Pacific Ocean islands. We find that within each of these four groupings the average trend indicates warming. For coastal Antarctica the trend is ∼0.8°C(100 a −1. Inland, the results are less clear, but the mean trend is to a warming of ∼;1.0°C(100 a)−1. For the Peninsula stations it is ∼4.4°C(100 a)−1, and for the ocean stations the average trend is ∼0.8°C(100 a)−1. The results indicate a reduction in the warming trend since our last analysis 6 years ago."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätpä nuo 10 vuotta vanhat tai sitä vanhemmat tutkimukset tämän hetken tilannetta muuksi muuta. Antarktikan niemimaan ilmasto on muuten viilentynyt tuon vähemmän vanhan tutkimuksen jälkeen - siis viimeisen 10 vuoden aikana - puolen asteen verran.

      Jos luotamme ensimmäisiin mittauksiin alueelta vuodesta 1944 alkaen saamme 100 vuoden lineaariseksi trendiksi nousua peräti 0,4 astetta. Huikeaa kuumenemista, huh.

      Poista
    2. Kun Google Earthin kautta saa Hadcrutin laskemat gridiarvot lämpötilalle, niin niistä datoista katsottuna Antarktikan Niemimaan lämpeneminen on ollut juuri samaa tasoa kuin täällä esille tuoduissa British Antarctic Inst. tutkijat. Esim. hilaruudulle 65S ja 65 W (siellä on useita havaintosemia, joten tulokset ovat empiriaa), joka on kutakuinkin keskellä mainittua niemimaata saadaan lämpötilan trendille vuodesta 1944 lähtien 0.5 ast/10v eli 100:ssa vuodessa 5 ast. HUH, HUH. Mistä Mikko on datansa kaivanut?

      Poista
    3. Että Google Earthin kautta gridiarvot jota CRU on laskenut.

      Cru on laskenut paljon muutakin, sitäpaitsi yhdessä linkissäsi antarktislämpöjä kerrottiin mitatun tyynenmeren saarilta.

      Laita vaan lisää linkkejä, en ala perkaamaan kun tuo ensimmäinen
      Turney linkkisi perkaaminen on kesken, ja vaihdoit puheeaihetta kommentoiden kahdellakymmenellä linkillä eri asiasta.

      Ilkka, Mawsonin hengessä edelleenkin.

      Poista
  12. Antarktiksen merijään määrä ei ole sama asia kuin AP:n lämpeneminen. Ensiksi mainittua ei vielä ymmärretä kunnolla ja jälkimmäinen on empiirisesti havaittua faktaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä merijään määrä ei kasva lämpenevissä olosuhteissa, kuten nyt on satelliittimittausten mukaan käynyt niemimaan lähellä. Jää ei valehtele, joten lämpenemisväitteesi tytisee hyvin heikolla pohjalla.

      Poista
    2. Höhö höpö, Antarktiksen merijään määrään vaikuttaa lukuisa joukko muitakin muuttujia kuin lämpö.

      Poista
  13. Jos on epäilyksiä noista Antarktislämpenemisistä, mihin nämä "tutkimukset"
    perustuvat, on syytä katsoa miten GISS tehtailee ne.

    Ja tuostakun ehstapolaoidaan hamaan tulevaisuuteen niin Antartisämmöt nousevat
    räjähdyksenomaisesti ilmastomallinnuksissa ja mediassa vaikkeivat nousekkaan.

    http://wattsupwiththat.com/2012/10/22/how-giss-creates-long-term-antarctic-warming/

    ilkka

    VastaaPoista
  14. "Three of the four ice cores from the Antarctic Peninsula show a rise in temperature over the past 50 years (11). There is a 99% likelihood that the recent warming is exceptional compared with any part of the 500-year period recorded in the longest of these records."

    11) http://www.ingentaconnect.com/content/igsoc/agl/1994/00000020/00000001/art00067

    "A 480 year record of the oxygen-isotope ratios, dust content, chemical spccies and net accumulation from ice cores drilled in 1989 90 on Dyer Plateau in the Antarctic Peninsula is presented. The continuous analyses of small (sub-annual) samples reveal well-preserved annual variations in both sulfate contcnt and 18O, thus allowing an excellent time-scale to be established. This history reveals a recent pronounced warming in which the last two decades have been among the warmest in the last five centuries. Furthermore, unlike in East Antarctica, on Dycr Plateau conditions appear to have been fairly normal from AD1500 to 1850 with cooler conditions from 1850 to 1930 and a warming trend dominating since 1930. "

    VastaaPoista
  15. IPCC:kin mainitsee Antarktiksen lämpenevän AR4 raportissaan (jonka virheet ovat tiedossa, joten tästä on turha nillittää):

    http://www.ipcc.ch/publications_and_data/ar4/wg2/en/ch15s15-6-3.html

    "Since records began, 50 years ago, mean annual temperatures on the Antarctic Peninsula have risen rapidly; >2.5°C at Vernadsky (formerly Faraday) Station (Turner et al., 2005). On the west coast, warming has been much slower in summer and spring than in winter or autumn, but has been sufficient to raise the number of positive-degree-days by 74% (Vaughan et al., 2003), and the resulting increase in melt has caused dramatic impacts on the Antarctic Peninsula environment, and its ecology."


    VastaaPoista
  16. En tiedä onko AP lämmennyt lisää viime 10 vuoden aikana, ehkä ei, mutta jo tapahtunut lämpeneminen vuoden ~1930 jälkeen on ollut nopeaa ja pirstonut useita jäähyllyjä ja samalla kääntäen AP:n massatasapainon negatiiviseksi.

    VastaaPoista
  17. Minä alan kyllästyä muutaman anonyymin jankkaamiseen. Nyt ei kelpaa viittaukset blogeihin tai ikivanhoihin tutkimuksiin. Jatkokommenteissa Antarktikan ilman tai vesien lämpenemisestä tarvitaan raakaa ja tuoretta mittaustietoa, jota olen itse esittänyt. Jos sellaista ei tule, lentää jatkojankkaus suoraan roskikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että tälläistä palautetta sinulle muualla.

      "JussiKa
      15.4.2014 19:43

      Luettamalla tämän pingviinijutun vaimolla sain hänet luopumaan Greenpeace- ja WWF-lahjoituksista. Hieno kirjoitus ja hieno blogi. "

      Kaipa se lämmittää mieltäsi.

      Ilkka

      Poista
    2. Heh. Mukavahan on välillä kuulla, että joku lukee blogia, ja sillä on vaikutustakin. Kiitokset terveisistä!

      Poista
  18. Ihmettelijä Pirkanmaalta15. huhtikuuta 2014 klo 18.54

    Kivahan tätä on lukea, todista sitä tai tätä.
    Luin viime vuoden syksyllä lehtijutun joko HS:stä tai Aamulehdestä.
    Lähde jutussa oli ilmatieteenlaitos, ja juttu meni suurinpiirtein näin :
    Suomalaisia (ja muita) tutkijoita Etelämantereen talvessa tekemässä tutkimusta.
    Tutkimuksissa käytettiin minikoptereita ja lennokkeja, tutkimuskorkeus 0-2000 m
    Tutkimuksia oli yhteensä joko 65 tai 75 kappaletta, tuloksista en muista mitä
    kirjoitettiin.
    MUTTA sitten se minua hämmentänyt osa jutussa, oli se kun kerrottiin että
    tämä TUTKIMUS oli SUURI etelämantereen talvessa tehty sitten USA:n
    tutkimusretkikunnan vuonna 1993.
    ELI SUURIN TUTKIMUS 20 vuoteen ! ! !

    VastaaPoista
  19. Ei nyt suoranaisesti liity aiheeseen, mutta kuitenkin aika lähelle. Eli penkomalla noita RSS MSU:n datoja sivustolta:
    http://images.remss.com/msu/

    Törmää linkin kuvaan koko maailman laajuisesta alailmakehän lämpötilan kehityksestä. Kuten kuvasta voi huomata ei eteläiselle pallonpuoliskolle ole kertynyt viime vuosikymmeninä lämpöenergiaa. Tätä tukee tässäkin bloggauksessa esitetyt kuvaajat jäämäärästä ja lämpötiladatasta. Syynä tähän on se, että suurin ilmastoa lämmittävä tekijä tämän sateliittidatan perusteella on voimakkaat El Nino pulssit, jotka kulkeutuvat merivirtojen mukana lähinnä pohjoiselle pallonpuoliskolle:
    RSSjamerivirrat

    Edellisestä päästään joustavasti aasinsiltana El Nino pulssien vaikutukseen pohjoisella puoliskolla. Voimakkaat El Nino pulssit näyttävät näkyvän viiveellä pohjoisen pallonpuoliskon lämpötiladatassa. Lisäksi huomioitava on se, että lämpötila ei näytä nousevan tilastollisesti laisinkaan pulssien välissä:

    RSSvsSOD

    On aika kummallista, että tuota RSSMSU lower troposphere brightness kuvaa ei ole sen kummemmin tutkittu tähän mennessä... Kuva antaa selkeän katsauksen koko ilmakehän dynamiikasta ja kaiken lisäksi kuvasta näkyy merien vaikutus ilmakehän lämpötiloihin.

    VastaaPoista
  20. Tässä Teille tietoa polaarisista ilmastoista. Varmaan monille jotuttua juttua.

    Hauska havainto tuosta kuvasta 1. WMO:n normaalijakso, johon pitää muita aikoja verrata. Jostain kaivertaa esiin kysymys, että miksi juuri tuohon jaksoon pitää verrata.
    http://www.climate4you.com/Polar%20temperatures.htm#Diagram Antarctic MAAT

    Tapsa

    VastaaPoista
  21. AP:n voimakas lämpeneminen näkyy mm. seuraavilla mitta-asemilla:

    - 890620 Rothera Point (yli 1 aste 60 vuodessa)
    - 890630 Farady (~2.5 astetta 60 vuodessa)
    - 890550 base Marambio (~1.5 astetta 40 vuodessa)
    - 890590 Bernado O'Higgins (yli 1.5 astetta 40 vuodessa)
    - 890500 Bellingshausen (~1 aste 60 vuodessa)

    Helpoiten sarjoihin päässee käsiksi täällä:

    http://www.cru.uea.ac.uk/cru/data/crutem/ge/CRUTEM4-2013-03_gridboxes.kml

    Lämpeneminen näyttää pysähtyneen 2000-luvun alussa, mutta alueen jäätiköt eivät ole vielä löytäneet uutta tasapainotilaa ja ovat siksi pienenemässä. Jäähyllyjen menetys tunnetusti kiihdyttää jäävirtoja suuresti, minkä voi havaita AP:n itäpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt taas viitsi alkaa naurattamaan Goole gridbokseilla vaikka niissä olisikin käytetty CruTem 4 adjustoituja lämpötiladatoja.

      Joko taas alotit inttämisen lämpötiloista, kun kyse oli pingviineistä ja Time lehden journalistiikasta.

      Ilkka

      Poista
    2. Herra on hyvä ja hakee antamallani asemanumerolla aikasarjan jostakin muualta. Ketjun aiheena on AP:n mittausten perusteella voimakas lämpeneminen, mikä on pirstonut jäähyllyjä ja kääntänyt jäätikköjen massatasapainoa negatiiviseen suuntaan.

      Poista
    3. Herra on hyvä, herra on hyvä!

      Tuossaon antamasi Faraday lähteestäsi enkä minä näe 2,5C lämpötilannousua.
      Näetko itse?

      Pyritkö johonkin erityiseen suorituksillasi, vai etkö tosiaankaan ymmärrä yhtään mitään mitä yrität tuoda esille.

      Onko joku ohjelmoinut sinut, eli saatko tavaran jota levittelet joltain aktivistitaholta kun ne on aina samoja kautta bittitaivaan?

      Ajatteletko mitään itse, ja otatko selvää asioista kuten me muut
      joudumme tekemään että tietäisimme mitä kirjoitamme?

      http://berkeleyearth.lbl.gov/auto/Stations/TAVG/Figures/151567-TAVG-Comparison.pdf

      Ilkka

      Poista
    4. Faradayn asemalta löytyy edes jotenkin kelvollista dataa vasta vuodesta 2003 alkaen, tosin kuukausia puuttuu. Sama juttu Rothera Point. Bernado O'Higginsiltä ei dataa sitten vuoden 1992 ja sitä ennenkin kovin katkonaista. Marambion ja Bellingshausenin nimillä en asemia GHCN-kannasta löytänyt.

      Noiden asemien datan perusteella ei trendiä voi laskea ilman uskomattomia adjustointeja ja jopa vuosien mittausaukkojen täyttelyä. Todettakoon vielä, että nuo viimeiset 10 vuotta Rothera Pointin ja Faradayn dataa eivät osoita minkäänlaista lämpenemistä.

      Poista
    5. Löytyi sieltä tuollaista.

      http://berkeleyearth.lbl.gov/stations/151567

      Mulle riitti yhden aseman tarkastelu, eli sen jonka lämpenemistä väitetään suurimmaksi.

      Ilkka

      Poista
  22. http://berkeleyearth.lbl.gov/stations/151567

    ...jo raakadata näyttää julmettua lämpenemistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta "raakadata" on koottu eri lähteistä eri mittausmenetelmin,
      jolloin se ei olekkaan raakadataa, semminkin kun datassa ei kerrota
      siintä
      Lue loppuun asti.


      Poista
    2. Eli missä se ongelma on? Sääasemille tehdään quality controllia ja jos tulokset ovat huonot ko. asema hylätään. Mikäs tässä aikasarjassa on niin ihmeellistä? Tottakai vuosikymmenten aikasarjassa on "empirical breakkeja" kun instrumentaatio vaihtuu jne.

      Poista
    3. Kysehhän oli vain siintä että miten ovat saaneet aikaiseksi tuolle asemalle 2,5C,n lämpötilannousun, noilla eväillä.

      Paljastuihan tässä rytäkässä että GISS on mallintanut Antarktiksen historialliset lämmöt joita ei oltu mitattu kaukaiselta Etelä Atlantin saarelta verraten sitä nykypäivän antarktismittauksiin saaden aikaan voimakkaan lämpenemistrendin.

      Etkö viitsisi lukea vastaukset kirjoituksiisi ja paneutua niihin jolloin ei tarvitsisi heti kommentoida asian vierestä uudella linkillä.

      "Projecting temperatures from the Antarctic Peninsula over the entire the entire 64-90S latitude zone, which covers an area of 25 million square kilometers, is bad enough, and projecting temperatures from a single record like Base Orcadas over a zone this large is even worse. But it gets worse yet. The map below shows where Base Orcadas is. At 60 degrees 44 minutes south latitude IT ISN’T EVEN IN the 64-90S latitude zone. It’s in the next GISS latitude zone up – the 44-64S zone."

      Ilkka

      Poista
    4. Lämpötilamittauksen tarkoituksena on tuottaa parasta mahdollista tietoa paikallisesta lämpötilasta. AP:n alueella on useita mittausasemia, eli CRUTEM ei perustu yhteen asemaan.

      Poista
    5. Sitten keskustelemmekin parhaasta mahdollisesta tiedosta,
      ja crutem 4 adjustoinneista ja niiden oikeutuksesta.

      Aiheesta kirjoittaa Ed Thurstan ettet pelästy Wattsia.

      http://wattsupwiththat.com/2012/05/03/has-the-crutem4-data-been-fiddled-with/

      Ilkka

      Poista
    6. Esitäpä mittausdataa siitä miten AP:n lämpötila on kehittynyt, kuten minä olen tehnyt. Lämpeneminen pisti jo kourallisen jäähyllyjä paskaksi joten millään "adjustoinneilla" sitä ei saada katoamaan.

      Poista
    7. Jäähyllyillä on taipumus lohjeta mereen.

      Ilmiö on ylen iänikuinen, ja sille on konkreettisia todisteita kirjoitetussa historiassa kuten esim. Titanic joka törmäsi tälläiseen jäähyllyn sirpaleeseen ja upposi vuonna 1912 matkallaan New Yorkiin.

      Voimmeko päätellä silloinkin jäähyllyn lohjenneen jostain
      jäätiköstä jonkun aikaa aiemmin.

      Ilkka

      Ilkka

      Poista
    8. Larsen B:n paikalla on ollut jäähylly useita tuhansia vuosia aina vuoteen 2002, jolloin se tuhoutui. Tämä on tunnettua faktaa, joten päivitäpä tietosi.

      Poista
    9. Lisään kuitenkin vielä, että Larsen jäätikön etenemisnopeus vaihtelee
      1 - 20 mm välillä joten se ei ole voinut olla siinä 2000 vuotta, vaan olisi
      liikkumisen keskiiarvon mukaan edennyt vajaa 80 kilometriä merelle jollei olisi lohjennut aiemminkin, koska sen reuna on nykyisillä sijoillaan.

      Myönnän kyllä että kuvat lohkeavista jäätiköistä ovat spektaakkelimaisia ja niillä on suuri kulissiarvo ilmastotieteessä,
      mutta ei sen enenpää, kun ne ei todista mistään yhtään mitään
      muuta kuin että lisääntyvä Antartisjää sulaa reunoita, jollei sulaisi,
      se ylettyisi päiväntasaajalle.

      Ilkka

      Poista
    10. Mitäköhän mahdat tarkoittaa? Sedimenttianalyysi osoittaa täysin vastaansanomattomasti että Larsen B:n paikalla oli jäähylly tuhansia ja tuhansia vuosia, vaan eipä ole enää. Mitä hyötyä tällaisten faktojen aivottomasta "kiistämisestä" oikein on?

      ps. Larsenin virtausnopeus oli suurimmillaan noin 400m vuodessa

      Poista
    11. No näytä sedimenttianalyysisi joka todistaa väittämäsi.

      Onko sen tehnyt Joe Romm vai John Cook?

      Ilkka

      Poista
    12. Stability of the Larsen B ice shelf on the Antarctic Peninsula during the Holocene epoch

      Eugene Domack1, Diana Duran1, Amy Leventer2, Scott Ishman3, Sarah Doane1, Scott McCallum3, David Amblas4, Jim Ring5, Robert Gilbert6 & Michael Prentice7

      http://www.nature.com/nature/journal/v436/n7051/full/nature03908.html

      Bonuslinkkinä todisteet siitä että merikin on mittausten mukaan lämmennyt:

      Warming of the Southern Ocean Since the 1950s
      Sarah T. Gille

      http://www.sciencemag.org/content/295/5558/1275

      ...eli ihmekös jos jäähyllyt pirstaloituvat kun meri ja ilma lämpenevät, siis mittausten mukaan.

      Poista
    13. No joo, toi oli debunkattu jo ennen syntymistään, syinä muummuassa että yritti todistaa koko mantereen lämmenneen mallintamalla muutamaa antarktisniemimaan mittauspistettä, jotka nekin on koottu sieltä sun täältä sekä adjustoitu.

      Isi ei ole vittumainen, isi opettaa.

      Uskokaa jo vihdoin että kyse on keinotekoisesta ilmastoindikaattorista joka pyrkii kiistämään ilmastomalleihin sopimattoman Arktisjäiden laajenemisen tuottamalla moista skeidaa kuin suokuokalla.

      Kysynkin vain onko kivaa olla uhri, nähtyään rainalta jäähyllyjen romahtavan.

      http://wattsupwiththat.com/2013/03/29/antarctic-summer-effect-confined-to-peninsula/

      Ilkka

      Poista
    14. Lisään vielä varsinaisen asian vastaavasta aiheesta mistä kaikki juontaa.

      http://wattsupwiththat.com/2010/12/01/skeptic-paper-accepted-on-antarctica-rebuts-steig-et-al/

      Ilkka

      Poista
    15. Ja lisään vielä että "tutkimuksen" vetäjäksi paljatui Greenpeace "tutkija"
      joiden motiivit kyllä tiedetään.

      http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/AR079p0195/summary

      Ilkka

      Poista
    16. Sedimentticoredataa ei ole "debunkattu", päinvastoin tulos on jälkikäteen vahvistunut. Vaihdoit puheenaihetta vaikka toimitin pyytämäsi todisteet Larsen B:n iästä.

      Poista
    17. Eihän kukaan ole debunkannut mitään dataa vaan median esittämät
      johtopäätökset aiheesta tai vaikkapa tutkimuksen sisällöstä, kautta
      romahtavien jäähyllyjen.

      En kommentoi enempää Greenpeace "tutkimuksia".

      Ilkka

      Poista
  23. Naturessa julkaistu jääcore-data viittaa siihen että ainakin yksi alue Antarktiksen Niemimaalla on nyt lämpimämpi kuin kertaakaan viimeiseen 1500 vuoteen, mahdollisesti pidempäänkin (coren analysointi vienee oman aikansa, joten 50000 vuoden coresta on nyt julkaistu vasta pieni osa):

    http://www.realclimate.org/index.php/archives/2012/08/antarctic-peninsula-warming-natural-variability-of-global-warming/

    Kuva 2 on aika vakuuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun en ilmastoagitaattori rommin mätitahnaa syö, ettekä tekään lue vastauksia, vaan vastaatte yhä uusilla linkeillä,
      enkä viitsi odottaa sKs,ssää "todisteeksi" AGW,stä lopetan tähän.

      Palatkaa asiaan silloin kun haluatte keskustella eikä todistaa uskoanne.

      Ilkka

      Poista