keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Sitran johtaja Noponen pahoitti mielensä



Sitran johtaja Jukka Noponen. Kuva Sitran sivulta

Sitran johtaja Jukka Noponen on pahoittanut mielensä, kun Ilmastofoorumin puheenjohtaja Pasi Matilainen ei kehunut Sitran tuoretta pamflettia (13.12.) "Miten Suomi selviää yli 4 astetta lämpimämmässä maailmassa?". Noponen on kirjoittanut Matilaista lainanneeseen Turun Sanomiin vastineen (15.12.), joka ansaitsee julkaisun ja vähän analyysiä täälläkin. Noposen kirjoituksen osat ovat sisennettynä ja kursivoituna. Kommenttini normaalitekstillä.

Oli hämmentävää lukea Turun Sanomien uutisointia Sitran teettämästä tuoreesta selvityksestä, jossa pohdittiin ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Artikkelia hallitsi Ilmastofoorumin puheenjohtajan Pasi J. Matilaisen vähättelevä kommentointi: Matilainen tyrmäsi raportin ”puhtaasti mielikuvituksen tuotteeksi”, vaikka hän ei ollut edes tutustunut siihen.

Voi, voi. Minua Matilaisen kommentit eivät hämmentäneet, enkä Sitran pamfletin lukeneena löytänyt paljoa kummempaa sanottavaa siitä.

Kaikkein hämmentävintä kuitenkin on, että Turun Sanomat esitteli ilmastoskeptikkona tunnetun Matilaisen alan auktoriteettina, jolla on asiantuntemusta arvostella IPCC:n skenaariotyöhön pohjautuvaa selvitystä, vaikka lehti kertoikin, että Matilainen ”lukeutuu niihin, joiden näkemyksen mukaan tieteellinen todistusaineisto ei puolla ihmisen merkittävää osuutta ilmastonmuutokseen”.

No niin. Noponen aloittaa ad hominen -tyyppisellä argumentointivirheellä yrittäessään leimata Matilaisen anti-auktoriteetiksi ja denialistiksi. Mistä ja miksi näitä argumentointitaidottomia tyyppejä nousee johtaviin asemiin Suomessa? Pasi Matilainen on muuten toimittanut NIPCC:n tieteellisen julkaisun "Ilmastonmuutos uudelleenharkittuna II: Fysikaalinen tiede, Yhteenveto päättäjille". Kyllä hänellä myös toimittajataustaisena taitaa olla kokemusta ilmastonmuutoskeskustelusta? Vai eikö Matilainen saisi osallistua keskusteluun? Pitäisikö lehtien vaieta Ilmastofoorumin puheenjohtajan mielipiteistä? Sitäkö johtaja Noponen tarkoittaa?

Matilainen johtaa ilmastoskeptikkojen järjestöä, jonka pääviesti on, että ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttama. Järjestö ilmoittaa siis julkisesti olevansa ilmastonmuutoksesta täysin eri mieltä kuin aihetta vuosia tutkineet luonnontieteilijät ja tiedeyhteisö. Silti hänen annetaan ampua alas Sitran teettämä selvitys. Muissa viestimissä selvitystä on käsitelty neutraalisti ja kerrottu lähinnä raportin sisällöstä.

Ad hominem -hyökkäys jatkuu toisessa kappaleessa muuttuen pian auktoriteettiin vetoamiseksi (Argumentum ad auctoritatem). Ehkä Noponen ei tiedä, että luonnontieteilijöiden keskuudessa on runsaasti erilaisia kantoja ihmisen osuudesta ilmastonmuutokseen. Terveellä tavalla toimiva tiedeyhteisö ei ole harrastanut auktoriteettiin vetoamista enää pitkään aikaan. Paavit sen paremmin kuin nykyajan ilmastopaavit jesuiittoineen (mm. Greenpeace, WWF jne.) eivät ole olleet tiedeyhteisölle auktoriteettejä.

Sitran Gaia Consultingilla teettämä selvitys pohjaa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n esittämän skenaarioon, jossa on laskettu, miten paljon maapallon ilmasto lämpenee, jos päästöt kasvavat nykytahtia. Siinä tapauksessa maailman keskilämpötila nousee IPCC:n mukaan nykyisestä lähes neljä astetta vuosisadan loppuun mennessä. Suomessa tämä tarkoittaa vielä nopeampaa lämpötilan nousua, noin kuutta astetta.

Onkohan Noponen tutustunut siihen, kuinka pahasti IPCC:n kaikki ilmastomallinnuksiin perustuvat skenaariot ovat jo nyt ennustaneet pieleen? Nehän ovat lämpötilaennusteiltaan poistumassa jo kolmen standardipoikkeaman alueelta. Jos sama tahti jatkuu vuosisadan loppuun asti, niiden ennusteet käyvät 6-8 astetta liian kuumina vuonna 2100.

Pamflettinsa esipuheessa, jonka allekirjoittaja Noponen on, myönnetään monien kohtien ennusteessa olevan kiistanalaisia. Niinhän ne ovat, mutta Pasi Matilaisen tai Ilmastofoorumin kritiikille niitä ei kai Noposen mielestä saa alistaa?

Selvityksen tavoitteena oli kuvailla, mitä yhteiskunnallisia vaikutuksia näin radikaalilla lämpenemisellä olisi Suomeen vuonna 2080. Selvityksellä ei haluta pelotella vaan nostaa ilmastonmuutosaihetta julkiseen keskusteluun ja herätellä kansalaisia ja päättäjiä siihen, että jos isoja päästövähennyksiä ei saada aikaan, meillä on edessä isoja, radikaaleja muutoksia.

Kuka on mahtanut kirjoittaa pamfletissa esitellyt perustelemattomat ja viittaamattomat yhteiskunnalliset vaikutukset? IPCC:n 5. arvointiraportin I osassa niitä ei ainakaan ollut. No ehkä ne perustuivat niihin Maailmanpankin pamfletteihin, joihin Sitran pamfletissa viitattiin, ja joiden perusteella Gaia Consultingin palkatut aktivistit antoivat mielikuvituksensa laukata? Matilaisen kritiikki voi siis olla hyvinkin tarkkaa. Kysynpä vielä uudelleen: Eikö Matilainen saisi osallistua siihen julkiseen ja herättelevään keskusteluun, jota Noponen vastineessaan haluaa? 

Sitran ja Noposen muuten kannattaisi laskettaa jollain laskutaitoisella, paljonko viileämpi ilmasto meillä olisi rcp8.5 skenaarion mukaisessa maailmassa vuonna 2100, jos IPCC:n ilmastoherkkyysarvot sattuisivat pitämään paikkansa ja Suomi lopettaisi kaikki liikenteen, teollisuuden, lämmityksen, maatalouden yms. aiheuttamat kasvihuonekaasupäästönsä. Siis palaisimme 5000 vuotta sitten vallinneeseen päästöttömään keräily- ja metsästyskulttuuriin. Jottei Noponen menisi vahingossa maksamaan laskua vääristä tuloksista, annan vihjeenä oikean vastauksen suuruusluokan: Se on asteen tuhannesosia. Meidän päästömme eivät ratkaise asioita edes siinä tapauksessa, että toistaiseksi totaalisen pieleen ennustaneet ilmastomallit olisivat sittenkin joskus oikeassa.

Vaikka Suomen kilpailukyky olisikin muuttuvassa ilmastossa keskimääräistä parempi, ilmastonmuutoksen kokonaisvaikutukset globaalien heijastusvaikutusten kautta ovat erittäin epäedullisia Suomelle ja suomalaisten hyvinvoinnille.

Missä olikaan se Sitran pamfletin lisäarvo - uusi tieto, kriittisyys, epäily, muut vaihtoehdot, ratkaisumallit jne. - ilmastopoliittiselle keskustelulle? Jostain syystä minä en sellaisia asioita löytänyt. Koko pamfletti kuulosti siltä samalta jargonilta, jota on käytetty kotimaisen teollisuuden maanpakoon ajamisessa ja kaikkien tasaverokorotusten yhteydessä. Se on ollut hyvin epäedullisia Suomelle ja suomalaisten hyvinvoinnille. Ja se on ollut hyvin poliittista.

Sitra on tulevaisuusorganisaatio, ja meidän pitää uskaltaa katsoa eteenpäin, vaikka kaikki siihen liittyvät asiat eivät olisi positiivisia. Ilmaston lämpeneminen ja luonnonvarojen niukkeneminen ovat tulevaisuuden suurimpia kansainvälisiä muutosvoimia.

En vastusta sitä, että uskalletaan katsoa eteenpäin. Mutta ehkä kannattaisi ennen lähes 70 vuoden päähän kurkottamista arvuutella vaikkapa 2020- tai 2030-lukuja? Ja ennen huimia harppauksia tulevaisuuteen olisi kyllä kannattanut vilkaista, miten nuo IPCC:n tilaamat skenaariot ovat pärjänneet tässä ajassa empiirisen evidenssin kanssa. Valitettavasti tuloskortti on surkea, kuten liki kaikki tätä asiaa tarkastelleet tutkimukset ja tarkastelut osoittavat. Ja tässä tapauksessa myös Sitran lähdekritiikin tuloskortti meni hylätyn puolelle.

Skenaario ei ole Sitran visio, emmekä toivon sen toteutuvan. Meillä on kaikki mahdollisuudet estää tämän synkän skenaarion toteutuminen. Jos kasvihuonekaasupäästöjä saadaan rajoitetuksi ja Suomessakin ryhdytään ilmastonmuutosta hillitseviin toimenpiteisiin, vuosi 2080 voi näyttää aivan toisenlaiselta.

Vai on meillä mahdollisuudet estää jonkin sellaisen toteutuminen, jonka toteutumismahdollisuus on lähes pyöreä nolla? No ei se mitään, mutta kivitauluhan on annettu taivaasta! Johtaja Noposesta taisi tulla pastori Noponen, jonka pelastusreseptin osat ovat syntien tunnustaminen, katumus, parannus ja uhraukset? Tärkeintä on sokea usko asiaan sivuille vilkuilematta. Sanoisin, että Sitran rooli arvostettuna asiantuntijana ja riippumattomana taustavaikuttajana on vaarassa tällaisten pamflettien, tosiasioiden tarkistamisessa tapahtuvien laiminlyöntien ja argumentointivirheillä aloitettujen mielipidekirjoitusten seurauksena.

10 kommenttia:

  1. Taitaa olla niin että Sitran rooli asiantuntijana ja riippumattomana on jo mennyt.
    http://www.sitra.fi/uutiset/mari-pantsar-kallio-siirtyy-sitraan-johtamaan-resurssiviisas-ja-hiilineutraali-yhteiskunta

    Tossa tunkiossa olis paljon tongittavaa jos tässä maassa olisi vielä niitä reaalimaailmassa eläviä omalla päällä ajattelevia tutkivia journalisteja. Osa rahoituksesta kun tulee jatkuvasti vähenevistä verorahoista ja niitä rahoja katoaa tonne cleantech huuhaaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan korvavaloporukkaa joka tarkoittaa että post modernistit ovat
      pesiytyneet Sitra johtoonkin, ja seurauksena saammekin riemastuttavia tuotteita stereokorvanapeista tunneälygeneraattoreihin homeopatian kera.

      Itse tarkastelisin aihetta siten, miten tähän on päädytty, josta herää kysymys miksi ja miten kyseiset henkilöt ovat valikoituneet tehtäviinsä, kuten on laita myös Sykessä, FMI,ssä ja muuallakin.

      Vastaan puolestani jonkinlaisena silminnäkijänä.
      Kyseessä on yliopistojen pohjasakka joka ei työllistynyt aikanaan
      norrmaalisti mihinkään tuottavaan työhön ja seuloituivat näin eri
      NGO organisaatioiden hyvä veli tai sisko verkostojen avulla eritasoisiin johtotehtäviin valtionhallinnossa ja virastoissa.

      http://yliopistolehti.helsinki.fi/1996_11/ylart11.htm

      Ilkka


      Poista
    2. Näkyy tuo Panzer Kallio ansainneen kannuksensa nimeämällä savupiipputeollisuuden uudelleen CleanTeciksi orankien ja sademetsien kustannuksella, ja sauhu kumpuaa kuten ennenkin.

      Ehdottomasti "mies" paikallaan jos näin saanee sanoa, koska suomi on todistettavasti maailman johtavimpia cleantec maita.

      Epäilemättä.

      http://www.editori.fi/vihrea-bisnes/suomi-tahtaa-cleantechin-kayton-karkimaaksi/#.UrI9x1JWGyI

      Ilkka

      Poista
  2. Korvavaloon jo viitattiinkin kommenteissa. Ei sen tukeminen, eikä tämä Sitran johtajan esitys mitenkään saisi minua ajattelemaan, että Sitraa pitää rahoittaa. Tiedä sitten, mitä tuo purkaus tuottaa päättäjätahojen mielissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se, katsotaan kuinka monta himas horoskooppia yhteiskunta kestää, ennenkuin tulee mitta täyteen.

      Pääasia että nostaa moiset hullutukset kaiken kansan ihmeteltäväksi selevällä suomen kielellä, kuten tässä tappauksessa onniin tehty.

      Minä aina muistelen miten ennen, joten saanen esittää hauskuuttavan esimerkin, josta johtuu että ihan kuin olisin kokenut nykyhetken aiemminkin, ja niin olenkin, silloinkin nollatutkimukset herättivät
      hilpeyttä, ja jollain tahoilla myös ärtymystä.

      http://teekkarinretku.wordpress.com/2005/11/22/nollatutkimus/

      Tekisi mieleni tehdä tutkimus aiheesta.

      Ilkka

      Poista
    2. Lisäsin vielä, jos sallitaan, kun paljastui aika rähäkkä näissä ilmastoasioissa, julkituojana Eija Riitta.

      Harvoin näkee nuinkin voimakasta kommunikointia.

      Rauhoittaakseni etukäteen mahdollisia kauhukuvia kerron mikä on seuraus.

      Markkinatalouden mekanismien mukaan sopiva määrä työpaikkoja
      sekä teollisuutta siirtyy Kiinaan, eikä päästöistä saa rahastettua senkään vertaa, jolloin välistävetäjille jää tyhjä kouraan.

      Jos on mahdollisuus, hakatkaa pari ylimääräistä halkomottia
      tulevaisuuden varuiksi, nuin vertakuvallisestikkin, kun ei nuihin ole luottaminen.

      Ei hätää, mutta aika rähäkkä kuitenkin.

      http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156567-konnat-ja-sankarit

      Ilkka

      Poista
  3. Miksi ihmeessä Sitra kirjoittaa satukirjan, jonka lukija ei saa sanoa sitä satukirjaksi?

    Puolueeton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitra teetti tutkimuksen Gaia Consultingillä, eikä se maksanut muistaakseni kuin 18 donaa.

      Jos sitä vertaa himas horoskoopin 700 000 egeen niin tästä seuraa vain
      että Sitra tutkimuksessa on saatu vähemmällä enemmin, eli itkun ja nauruntyrskähdyksiä.

      Kyse on pohjimmiltaan vain rahan jakamisesta eri intressiryhmille, ja
      kun rahan antmisesta suoraan esim. Greenpeacelle saattaisi tulla
      arvostelua jälkikäteen, tulonsiirto toteutetaan maksamalla kaikenmaailman konsulenteille näkemistämme nollatutkimuksista,
      joilla tietysti tulee olemaan oma paikkansa historiassa, toivottavasti
      siellä roskatunkion puolella.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Nollatutkimus

      Ilkka

      Poista
  4. Tätä on liikkeellä. Tekes aloittaa arktisen teknologian/osaamisen-kehitysohjelman. Avausseminaarin puhujaksi on kutsuttu mm. WWF:n asiantuntija. Kas kun ei Greenpeacesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha tuosta on huolestua, kun niiden paukut tulevat jäämään suutareiksi.

      Pari vuotta sitten varoittelin FMI yhteyshenkilöitäni vannomasta Janhusen
      avaruuspurjeen nimeen, ja kehoitin käyttämään termiä kokeilu.

      No nythän riemu-uutiset aiheesta ovat hävinneet kuin pieru avaruuteen.

      Selittämättä aihetta enempää, ilmaisin mielipiteenäni edessä olevan
      fysiikan lakien mukaisen siimasopan, ja nyt kun virveli on ollut vuoden
      purjehtimassa, missä tulokset ovat?

      http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1208238816

      Ilkka

      Poista